groteski_2006_1

GRO

Kill your darlings – No I won’t!

Innovatiivisuus ja luovuus ovat tämän päivän pop-ominaisuuksia. Aika ajoin eräät killeri-ideat kuitenkin purevat meitä omaan nilkkaan ja muuttuvat lopputulosta heikentäviksi päähänpinttymiksi. Tiedäthän, ne hetket jolloin huomaat vaahtoavasti kokouksessa samastasi loistoideasta: “ Kyllä, konferenssivieraat voitaisiin räjäyttää paikalle tykinkuulaefektillä...”

Ei huolta, pakkomielteissä piilee usein nerokkuuden alku ja juuri. Tämän todistavat useat maailmankuulut keksijät ja taiteilijat, joita pidettiin aikanaan typerinä haihattelijoina. Albert Einstein, Salvador Dalí ja muut persoonalliset luovuuden puuskissaan tuskailevat vaikuttajat seisoivat pinttymiensä takana ja onnistuivat tavoitteissaan luoda uutta ja säväyttää.

Ylilyönnin raja on kuitenkin hiuksenhieno. Aika ajoin lupaavaan nousuun singahtanut überidea osoittautuukin sopimattomaksi, noloksi, joskus jopa groteskiksi kokonaisuudeksi: yksi tappaa kissan taiteen nimissä samalla kun toinen masturboi kadun varrella. Kuulinpa kerran erään kutsuvan Venus Williamsin ulkonäköäkin groteskiksi. Hmm. Tuntuu kieltämättä oudolta rinnastaa kaksimetrinen amatsoni ja tumputtaminen Toyota Corolassa. Siinäpä se, ei ole olemassa yhtä ja samaa irvokkuuta, groteskiuden rajat levittäytyvät kantajiensa ympärille eri tavoin.

Intertekstuaalisesti voisi lausahtaa, että meissä kaikissa asuu pieni irvokas lehmä. Aina omia päähänpinttymiä ei tarvitse kuitenkaan tähdätä ysimillisellä otsaan. Kill Bill, not your darlings! Pitäkäämme siis kiinni arjen pienistä pakkomielteistä, niiden potentiaali voi kasvaa uusiin yllättäviin sfääreihin. En ainakaan aio luopua sitruunapippurista leivällä!

Tsintsin uudelle vuodelle ja entistä irvokkaammalle Groteskille!

VASTAAVA PÄÄTOIMITTAJA . Ida Hakola

eil

it Ra

s tu oi et irj ale it? äk irp ks git Pä S bo an sti ke v te va Ju nsa me aku ki? t ie u j n a ol u Sar elsi ttaj ka?

H H ulu ik illa Ro ko t k , K ka 40 a lee a sit iuk ve ke i uu om to il Lo la ar oh sa K tt ka älk n s J o Pa a o llio ksia a sv ne ka in aik a uu m n M n ja K ot ru tio ise olo ja t ä ja uu om k itu m sk ign ilo tyh pa es p n le D E la o lli

tit os Pr

TOIMITUSNEUVOSTO . Lauri Eloranta . Ida Hakola . Timo Harjuniemi . Tuomas Kärkkäinen . Varpu Salo

r Jo

VASTAAVAT TAITTAJAT . Lauri Eloranta . Tuomas Kärkkäinen

aO m

AVUSTAVA TAITTAJA . Ketsia Anttila

GROTESKI

PIIRROKSET . Ketsia Anttila . Tuomas Kärkkäinen KANSI . Lauri Eloranta

TOIMITTAJAT . Ketsia Anttila . Johanna Holm . Eeva-Mari Karjalainen . Johannes Laitila . Tiina Malinen . Karimatti Miettinen . Helena Mustonen . JukkaPekka Myllys . Marja Ollikainen . Jussi Palmén . Petro Poutanen . Elisa Suokko . Anni Syrjäläinen . Aino Vastamäki .Turkka Ylinen

03 06 08 10 12 13 14 20 22 23 24 26 27 28 29 30

KUVAT . Lauri Eloranta . Ida Hakola . Tuomas Kärkkäinen . Jukka-Pekka Myllys

1/06 6

24

8

22

28

JULKAISIJA . Media ry PAINOS . 300 PAINOPAIKKA . Cosmoprint . helmikuu 2006 YHTEYSTIEDOT

. www.valt.helsinki.fi/blogs/groteski

. groteski@mediary.fi

ISSN . 0782-0909

14

12

Journalistien ja journalismin edunvalvontaa jo vuodesta 1921 Toimitus- ja ohjelmatyön ammattilaiset kuuluvat liittoon. Liity sinäkin!

Tutustu opiskelijajäsenen jäsenedellytyksiin ja -etuihin: www.journalistiliitto.fi >Jäsenpalvelut >Jäseneksi >Opiskelijajäseneksi

SIRPALEET

Vihollinen Wordissa Teksti Ketsia Anttila

Tyytyväinen keskiluokka Teksti Turkka Ylinen

Boheemeissa baaripöydissä ja kolumneissa on tapana puhua kriittiseen sävyyn keskiluokkaistumisesta.

Niinhän se on, että keskiluokka on staattinen, pysähtynyt ja omahyväinen tila, jota on terveellistä silloin tällöin ravistella oikein kunnolla.

Onneksi Michael Haneken elokuva Kätketty tekee tämän puolestasi.

Elokuvassa pariisilaista keskiluokkaista perheidylliä lähdetään musertamaan täydellä voimalla, kun pintaan nostetaan pään ja perheelämän hajottavia syyllisyydentuntoja ja katkeavia kanankauloja.

Elokuvan jälkeen keskiluokkainen taide-elokuvan kuluttaja voikin hyvillä mielin mennä ulkoiluttamaan koiraansa ja nukahtaa terveelliselle futon-patjalleen.

Harmia hiuksista Teksti Ketsia Anttila

Kaikki pitkähiuksiset tietävät miten rankkaa arki hiusten kanssa on. Esimerkiksi ulkona liikkuessa on mahdotonta käyttää huulikiiltoa ja pitää hiuksia auki samanaikaisesti. Lyhyenkin kävelyn aikana hiukset tarttuvat tahmeaan huulikiiltoon ja lopputuloksena kaikki huulikiilto on siirtynyt huulista hiussuortuviin.

Talvella hiuksien ongelmat monikertaistuvat. Pitkät irtohiukset nimittäin muodostavat inhottavia karvapalloja villakangastakin kainaloihin. Visuaalinen haitta on huomattava varsinkin mustan takin ja vaaleiden hiusten yhteydessä.

Ehkä pahinta pitkissä hiuksissa on niiden peseminen. Se on työlästä ja hoitoainetta kuluttavaa, ja hiuksien kuivaamiseen on käytettävä fööniä tai useita tunteja aikaa. Pesun aikana irroneet hiukset eivät suinkaan valu selkää pitkin viemäriin, vaan sotkuinen tukko löytyy yleensä jalkovälistä.

Kun esseen vääntäminen on yhtä tuskaa, paljastaa tekstinkäsitteyohjelmakin pirullisen luonteensa: kun on päässyt kirjoittamisessa sivun loppuun, vetää Word uudelle sivulle siirryttäessä pari edellistä riviä mukaan mukamas hahmottamisen helpottamiseksi. Onnistumisen tunne on sanoinkuvaamaton: taas yksi sivu valmis! Kun sitten jatkaa tyytyväisenä kirjoittamista, katoavat ainakin seuraavat kolme arvokasta riviä sitä mukaa takaisin edellisen sivun täytteeksi. Tuskainen esseisti on pakotettu seuraamaan sivusta, miten arvokkaat rivit vain häviävät! Kirjoittajan täytyy tosissaan taistella epätoivoa vastaan, kun sivun ensimmäinen rivi pitää kirjoittaa kolmesti.

Ystävä, me, kamera Itkettää

Teksti Turkka Ylinen

Joskus hetki on jollain omituisella tavalla niin täydellinen, että alkaa lähes itkettää ilman mitään sen erityisempää syytä. Tällaiseen tilaan voivat johtaa esimerkiksi nämä tilanteet: tihkusade tyhjällä pimeällä kadulla, kevään tuoksu, tuoppi Guinnessia kylmänä talvi-iltana tai vahingossa löydetty loistava televisio-ohjelma. Julkisesti ei ihminen kuitenkaan kehtaa onnesta itkeä. Eikä edes yksin kotonaan.

Kananmunia ostamassa Teksti Johannes Laitila

Tämä ei suinkaan ollut ensimmäinen kerta, kun niin käy. Kolme viikkoa sitten menin kauppaan ostamaan yhden hengen talouteeni ruokaa. Tein taas saman erheen kuin monesti aiemmin: ostin liikaa, eli kymmenen kappaletta, kananmunia.

Tapahtumien kulkuhan on tuttuakin tutumpi: Kaupassa iskee usein kumma puuska ostaa ruokaa yli oman tarpeen, varastoon. Koska etenkin kananmunia on näennäisen helppoa valmistaa syömäkuntoon, on olemassa suuri kiusaus ostaa kerralla huomattavasti enemmän.

Jos näyttää siltä, että kananmunat lähenevät vanhenemispistettä, voi ainavalmistaa ohukaisia tai muuta vastaavaa apetta, johon munat soveltuvat. Tällä kertaa en tehnyt sitäkään.

Nyt jääkaappiini majoittamassani pakkauksessa lojuu kahdeksan kappaletta yli viikon vanhoja kananmunia. Minun ei enää tee mieli syödä niitä. Vielä muutama päivä sitten asiaa olisi voinut harkita.

Kun moinen kananmunamäärä uppoaa syömättömänä roska-astiaan, minua hävettää. Siksikin, että ruoan vanhuutta tuskin kuitenkaan maistaisi.

Teksti Ida Hakola

Minulta varastettiin matkalla kamera. Onneksi näppärä toverini hankki kyseisen aparaatin vorolta takaisin kymppiplus espanjan kielen taidoillaan.

Nopea spurtti varkaan perään, käsien leväytys ammolleen sekä jo legendaariset sanat “Amii-iigo, nosotro camera” saivat voron sydämen sulamaan.

Ystäväni sai kameran ryövääjältä takaisin ja jopa kiitti tätä tästä ystävällisestä eleestä.

Mitä tämä kertoo kulttuurien välisestä viestinnästä? Ei välttämättä mitään, mutta ainakin tämä kikka kolmonen kannattaa muistaa vastaavissa tilanteissa.

Karoliina Kallio laulaa covereita Flipper-bändissä.

Covereita soittavat yhtyeet eivät nosta nokkaansa suuren yleisön mieltymyksille, ja omatkin suosikit saattavat jäädä esittämättä. Jostain bändit kuitenkin löytävät intoa vuosiksi, eivätkä pienimpiä syitä ole suhde yleisöön ja musiikin soittamiseen.

JUKEBOKSIT? Teksti Elisa Suokko Kuvat Tuomas Kärkkäinen, Mister Coil

8

Mister Coilin keikoilla viihtyvät niin bändi kuin yleisökin.

Ihmiset tulevat useimmiten covereivät välttämättä edes vastaa muuja muiden tekemien kappaleiden bändien keikoille juomaan ja tanssikoiden omaa makua, vaikka työn soittamisen välillä. Laulaja Heikki simaan, eivät ensisijaisesti kuunmielekkyyden säilyttämiseksi myös Narvan mukaan Mister Coil pyrkii telemaan esiintyvää artistekemään omia sovituksia tia. Muiden tunnetuksi teketutuista kappaleista. “Eihän mää materiaalia on myös Sinatrakaan laulanut itse “Eihän Sinatrakaan laulanut itse tekemiään lauluja.“ hankala päästä levyttämään, tekemiään lauluja“, kitaristi jollei itsellä ole historiaa tunAnders Wideland muistutnettuna muusikkona tai taipumusta omia suosikkeja on saatava mukaan. taa. Cover-bändin ja Sinatran välillä muokata pop-hiteistä aikuiseen ”Cover-bändin kanssa keikon tosin yksi tärkeä ero: Sinatraa makuun sopivia Virtuoso- tai Il Divo kailu on yksi osa freelance-muusikon kuunnellessa ei yleensä miellä kappa-hittejä. Silti suuri määrä yhtyeitä tart- työtä“, Kallio sanoo. Nuoren muuleelle toista esittäjää. tuu cover-materiaaliin ja soittaa sitä sikon kanssa samassa bändissä on Mister Coilin keikalla tanssivat baareissa, ruotsinlaivoilla, häissä ja jäseniä myös suosituista suomalaiihmiset tuskin kuitenkaan kaipaabileissä. Näin tekevät muun muassa syhtyeistä kuten Egotripistä ja Anna vat alkuperäisversioita. “Hyvä kapFlipperissä laulava Karoliina Kallio, Erikssonin yhtyeestä, joskin jäsenistö pale on sellainen, josta yleisö tykkää“, kuten myös ruotsalainen bändi vaihtelee jonkin verran. Kallio ei kui- yhtye tiivistää. “Itse kirjoitettujen hitMister Coil. tenkaan usko laulavansa covereita tien soittaminen näkyisi lähinnä palk“Cover-bändin suurin urakka on enää 20 vuoden päästä. Nuori muukiossa“, rumpali Mattias Moberg saada yleisö lavan eteen“, Karoliina sikko naurahtaa ja toteaa soittavansa miettii. Tuskin tunnetumman bändin Kallio kertoo. Ja siinä laivalla soittaomia kappaleitaan vaikka jonkun tarvitsee myöskään erikseen pyytää, valla yhtyeellä onkin tekemistä suokuppilan nurkassa. että diskohitit sammutettaisiin pois malaisen risteilykulttuurin tuntien.

Ruotsalaiskokoonpano Mister taustalta. □ Esitettävät biisit Waterloosta lähtien Coil sen sijaan ei juuri tee eroa omien 9

Rooliensa vangit ”Hei toi on toi tyyppi. Just toi!” Groteski esittelee heidät, jotka muistetaan yhdestä ainoasta roolista.

Teksti Helena Mustonen, Karimatti Miettinen, Jukka-Pekka Myllys

1.Hahmon nimi ja mistä tunnetaan 2.Vaikutukset yleistietoon 3.Luonteenomaiset piirteet 4.Muita saavutuksia elämässä 5.Missä tällä hetkellä?

6.Tiesitkö, että…

E.T. (the Extra-Terrestrial) 1. Tunnetaan roolisuorituksestaan Steven Spielbergin ohjaamassa samannimisessä elokuvassa.

2. Erilaisuus on jees! Sä pystyt siihen! Ole oma itsesi! :) 3. Kliseisen sympaattinen, laskelmoitua sääliä herättävä otus, jota tekisi mieli potkaista. Todella ruma.

4. Esiintynyt lukuisissa oheistuotteissa, kuten lounaslaatikoissa ja selkärepuissa. Ei ole luultavasti saanut esiintymisistään minkäänlaista palkkiota.

5. Emme tiedä.

6. …E.T.:tä ei oikeasti näytellyt kukaan!

Pal (ja muut pitkäkarvaiset colliet) 1. Lassie elokuvista, jotka kertovat Lassiesta.

2. Ei haittaa, vaikka unohtaisit koirasi vahingossa Shellin pihaan lomamatkalla: koirat palaavat kyllä aina kotiin.

3. Yksinäinen sankarihahmo, jonka tahto vie vaikka läpi harmaan kiven ja siinä samalla halki Amerikan mantereen.

4. Teki kertaheitolla kaikista pitkäkarvaisista collieista Lassieita, eikä kaikille ole vieläkään selvää onko ”Lassie” se rotu vai se nimi.

5. Pal on kuollut jo vuosikymmeniä sitten, mutta legenda jatkuu kaikissa muissa samannäköisissä koirissa.

6. …Pal on näytellyt omaa poikaansa ”Laddieta” elokuvassa Son of Lassie, jossa Lassieta esitti eri koira!

Veijo Pasanen 1. Pelle Hermanni TV2:n Pikku Kakkosessa.

2. Gourmet-maailman erottamaton yhdistelmä toimii edelleen: plätyt ja äitiliinin mantsikkahillo.

3. Puhetyyliltään veikeä, maailmaa rakastava pelle. Tunnistat hänet huudahduksesta ”Voi änkeröinen!”. Pelle Hermannin ulkoista olemusta ei voi unohtaa (vaikka ehkä joskus haluaisi?).

4. Pasanen on näytellyt aikanaan lukuisissa suomalaisissa elokuvissa. Lisäksi hän on ohjannut 1970-luvulla sarjaa ”Rintamäkeläiset”, jossa myös näytteli yhtä sarjan päähahmoista. Vanhempamme saattavat siis jopa tietää, miltä mies oikeasti näyttää.

5. Siirtyi ajasta ikuisuuteen jo vuonna 1988. Tämä tekee Pikku Kakkosen ”Pelle Hermannista” ehkä Suomen tv-historian uusituimman ohjelman.

6. …voit pelata Pikku Kakkosen nettisivuilla ”Pelle Hermannin vaatepeliä”!

10

Ron Moss 1. Ridge Forrester Kauniissa ja rohkeissa.

2. Äidin hoivaan jääminen aikuisiässä ei ole yleistä ainoastaan Italiassa.

3. Tummahiuksinen adonis, jonka seksikkäälle äänelle vetää vertoja vain karismaattinen charmikkuus.

4. Elokuvauralta löytyvät muun muassa menestysteokset Predator II ja Kovaa peliä Havaijilla. Kunnostautunut musiikin saralla basisti-solistina Player-yhtyeessä ja soololaulajana.

5. Puhuu edelleen yksinään ikkunaa vasten Kauniissa ja rohkeissa.

6. …Ron Moss on jo yli viisikymppinen!

Helsingin tuomiokirkko 1. Jämähtänyt Helsingin Senaatintorille. Ei lähde kulumallakaan.

2. Tuomiokirkot ne ovat aina olleet ja tulevat aina olemaan todella turhia laitoksia!

3. Valkoisuus. Tylsyys. Korkeus. Kirkkomaisuus. Keskinkertaisuus. Tuomiokirkkojen Samuli Edelman. Tekee tavallaan kuitenkin tärkeää, näkymätöntä duunia. Vetää japanilaisia puoleensa kuin harakiri.

4. Ei oikeastaan. Luuserimaisesti yhdellä torilla koko elinikänsä nököttänyt Tuomiokirkko on melkoinen muinaisjäänne – muistutus siitä, mitä voi tapahtua, jos jää laakereilleen lojumaan.

5. Edelleen Senaatintorilla. Ellei joku kemian alkeet hallitseva ole saanut tarpeekseen. Mene ja tiedä!

6. …Tuomiokirkon kunnossapito maksaa ihan saatanasti.

Tapio Hämäläinen 1. Vuorineuvos Hugo Tuurana – Uuno Turhapuron appiukkona, muistetaan myös Hemulin äänenä Muumeissa.

2. Jokaisella sikariportaan jäsenellä on naissihteeri, joka todellisuudessa pitää lafkan pystyssä. Mikä oikein on vuorineuvos? – tasavallan presidentin myöntämä maksullinen arvonimi, joka voi maksaa jopa 48000 euroa.

3. Helposti hermonsa menettävä ja ääntänsä korottava appiukko.

Hiusten ennneaikaisen harmaantumisen syynä tohelo vävy.

4. Aloitti uransa Tuntemattomassa sotilaassa Salon roolissa.

Hämäläisen CV:stä löytyy suomalaisia elokuvaklassikoita, kuten Juha, Täällä Pohjantähden alla ja toistakymmentä Uunoa.

5. Tuorein havainto Hämäläisestä on vuoden 2004 Uuno-revittelystä.

6. …Hämäläisen poliittinen näkemys on lähellä kokoomusta.

11

Huumetesti

Opiaatit

Opiaatit sopivat mainiosti nykyaikaisen liikkuvan elämäntavan vastapainoksi. Näiden näppärien valmisteiden avulla on helppo nollata arkimurheet. Fiksu kuluttaja on kuitenkin tarkkana valitessaan omaa opiaattimerkkiään, sillä niin hinnassa kuin laadussa on suuria eroja. Otimme vertailuun kolme markkinajohtajaa.

Klassikko. Oopiumi, jos mikä ansaitsee tämän arvonimen. Jo muinaiset kiinalaiset tunsivat unikon oivalliset vaikutukset.

Huume onkin varsinainen opiaattiperheen ikivihreä grand old lady. Tämä arvokas vanha rouva on taas muutaman vuoden unohduksen jälkeen palaamassa nuorison suosioon trenditietoisten indiekeikareiden kaivellessa isiensä poikavuosien kätköjä. Mutta onko aika ajanut oopiumin ohi?

Oopiumin maine ei ole tuulesta temmattu. Testiryhmämme ihastui oopiumin rikkaisiin nyansseihin, jotka perinteisesti eivät kuulu opiaattien vahvuuksiin. Jopa ryhmämme vanhat ketut, jotka luulivat jo jättäneensä oopiumin taakseen, löysivät uudestaan tämän vanhan suosikkinsa. Tunnelma testilaboratoriossa olikin ajoittain jopa nostalginen.

Oopiumia voimme suositella varauksetta kaikille piippuhuumeiden ystäville, ja ehkäpä paatunut piikittäjäkin saattaa löytää itsestään aimo sauhuttelijan tätä verratonta tuotetta kihauttaessaan. Nykyajan nopeasti avautuviin aineisiin tottuneita käyttäjiä tahdomme kuitenkin muistuttaa, että oopiumi vaatii aikaa, mutta palkitsee kärsivällisen käyttäjänsä ruhtinaallisesti.

12

Hepo, heppa, henkka, heikki, karkki, pikkumusta. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Heroiinista on viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana kasvanut opiaattien ylivoimainen markkinajohtaja. Huumeesta onkin tullut varsinainen mainstream-opiaatti, joka tuntuu maistuvan kaikille vauvasta vaariin.

Entisestä anarkian symbolista on muodostunut salonkikelpoinen viihdyke arkeen ja juhlaan. Vilahtelipa jopa linnan juhlissa yhden jos toisenkin arvokkaan herran rintataskussa huolellisesti puleerattu ”tykki”.

Heroiini on kannuksensa ansainnut, eikä testiryhmämmekään löytänyt aineesta juurikaan moitteen sijaa.

Huume kiersi sutjakkaasti kriittisen ryhmämme kovia kokeneissa suonissa. ”Hyväähän tämä on, mutta niin kovin tuttua”, kiteytti eräskin jäsen koko ryhmän tunnot. Kaikki on siis kohdallaan, vaikka ”se jokin” heroiinista ehkä puuttuu. Onkohan heroiinin löytyminen jokaisen Siwan hyllystä vienyt aineesta parhaan terän?

Heroiini on varma ja turvallinen vaihtoehto myös ensihuumeeksi.

Tässäpä vinkki kevään lakkiaislahjaa miettiville: Stockmann tarjoaa ylellistä kymmenen neulan ja lusikan lehtihopeoitua settiä hintaan 54,90.

Lapset tarhaan, nappi huuleen. Subutex on suurperheen äitien, opiskelijoiden ja muiden rahoistaan tarkkojen huumeniilojen suosikki. Päivittäinen fiksi irtoaa opintotuella tai pullonpalautusrahoilla. Vertailuryhmän ylivoimaisesti halvin kokelas lienee saavuttanut kohtalaisen suosionsa vain ja ainoastaan edullisuutensa vuoksi.

Subutex ei suoraan sanoen säväyttänyt. Pirteän alun jälkeen tunnelma sammahti kuin isoisän vanha Lada mökkitien tiukkaan ylämäkeen. ”Vieläkö meillä on sitä oopiumia?” huikkasi silminnähden pettynyt ryhmämme jäsen popsittuaan kolminkertaisen annoksen laimeita pillereitä. Subutex ei saa aikaan sen kummempaa euforiaa kuin kelvollinen pullo kylmää kolajuomaa. Testiryhmämme nuorinta jäsentä, kuudesluokkalaista Tyttiä mieto maku kuitenkin miellytti.

Subutex on tarkan markan vartijan valinta ja pakkaus tarttuu helposti mukaan maitokaupassa asioidessa.

Tokihan pillerit ovat kätsyjä ja pitävät niksut poissa, mutta vähänkään vaativammalle harrastajalle aineella ei ole mitään tarjottavaa. Muutama paketti on tietenkin syytä hankkia lääkekaappiin sateisen päivän varalle. Annamme plussaa lääkepakkauksen selkeistä ja yksityiskohtaisista käyttöohjeista. □

He ovat musiikin työväenluokka. He soittavat rakastamaansa instrumenttia, vaikka palkkiona on kenties pelkkiä jäätäviä katseita ja ynseitä tuhahduksia. Heidän nimensä ovat Marja-Leena, Julio, Dimitri ja Mike, ja heillä on perhettä, tavoitteita, antaumusta ja taakse jääneitä ongelmia.

He ovat katusoittajia.

KUULEEKO HELSINKI? Teksti Tuomas Kärkkäinen ja Timo Harjuniemi Kuvat Lauri Eloranta

16

Nainen tuo kukkia katusoittajalle. Hän kehuu minulle, kuinka loistava tämä katusoittaja on, ja taputtaa jokaisen kappaleen lopussa. Naisella on selässään kitaralaukku; hän kertoo olevansa itsekin katusoittaja, Marja-Leena.

Marja-Leenan saa soittamaan kadulle tahto olla yhteydessä ihmisiin ja auttaa heitä. Hän käyttää aikansa vapaaehtoistyöhön nyt, kun monen kymmenen vuoden urakka terveydenhuollossa on ohitse. Eläkeläisenä on mahdollista keskittyä juuri siihen, mikä itsestä tuntuu tärkeimmältä. Soittamistakaan ei tarvitse tehdä rahan takia. ”On minulla yleensä tuo kitaralaukku auki, ja jotkut saattavat sinne jonkin kolikon heittääkin. Riippuu tilanteesta, laitanko sitä esille. Joskus soitan ilmaiseksi.”

Soittamista Marja-Leenalle opetti aikoinaan hänen isoisänsä. Kitaran lisäksi hän oppi soittamaan 20-kielistä kannelta. Noiden aikojen jälkeen onkin ehtinyt tapahtua kaikenlaista.

Töitä Marja-Leena ehti tehdä alle kaksikymmenvuotiaasta saakka. Välillä elämällä oli tarjottavanaan koviakin koettelemuksia. Yksinhuoltajan arki on raskasta ja Marja-Leena ajautui käyttämään päihteitä.

Nyt nuo ongelmat ovat kuitenkin historiaa. Marja-Leena on löytänyt oman paikkansa Samaria-lähetyksen yhteisöstä. Uskonto tuo hänelle tärkeää sisältöä elämään. Hän ei kuitenkaan tahdo tuputtaa uskoaan muille, vain auttaa apua tarvitsevia.

Marja-Leenan kehuma katusoittaja lopettaa viimeisen kappaleensa ja alkaa kerätä soitinarsenaaliaan kokoon. Marja-Leena tarttuu omaan kitaraansa ja kajauttaa ilmoille voimalliset sävelensä.

Marja-Leena

Lapasia ei tarvitse kuin raottaa, niin sormeni jäätyvät hyisellä Aleksanterinkadulla.

Stockmannin nurkalla haitaria soittavaa, valkoisen hupun sisälle kätkeytynyttä Julioa kylmyys ei tunnu hetkauttavan. Pakko painaa, pakkasesta huolimatta. Pienikokoinen pelimanni, joka lähes hukkuu raitiovaunua odottavien ihmisten taakse, suostuu kertomaan itsestään – kunhan saa kappaleensa lopetettua.

Ystävällinen venäläismies vastailee kysymyksiin lyhyin lausein: ”Sähkötöitä”, hän vastaa, kun kysyn hänen kotoisesta ammatistaan. Perhekin kuulemma on. Se on kotona, Pietarissa. Haitaria Julio on soittanut kymmenisen vuotta. Ja kokemus kuuluu, kun Julio rykäisee soittopelistään uuden melodian.

Julio

17

Mikonkadulla mustaan toppatakkiin sonnustautunut mies ilahduttaa ohitseen tallustavia helsinkiläisiä trumpetinsoitollaan. Pietarissa majaansa pitävä Dimitri on tavallaan soolokiertueella: sinfoniaorkesterissa päätoimisesti soittava mies nimittäin kiertää vapaa-ajallaan pohjoiseurooppalaisia kaupunkeja - ja soittaa niissä. ”Helsinki, Tukholma, Oslo...”, hän luettelee. Saksassakin on käyty.

Helsingistä hän kertoo pitävänsä. ”Kaikki on täällä hyvässä järjestyksessä, ja ihmiset ovat mukavia.” Suomi on ehtinyt tulla Dimitrille tutuksi, sillä hän soittaa sinfoniaorkestereineen kaksi kertaa vuodessa Helsingin tuomiokirkossa. ”Ja Jyväskylässä käymme silloin tällöin soittamassa Joutsenlampea.”

Dimitrillä on kolme tytärtä, joiden äiti kuoli kaksi vuotta sitten. Vanhin tyttäristä työskentelee juristina, ja keskimmäinen on koneinsinööri. Nuorimmainen on vasta kuusivuotias. Musiikkialalle tyttäret eivät ole ajautuneet, sillä jopa musiikin huippuammattilaisten, kuten Dimitrin, leipä on Venäjällä kovin kapea. Siksi Dimitrikin tekee reissuduunia. Katkeralta hän ei kuitenkaan vaikuta. ”Katusoittaminen on rentoa”, Dimitri sanoo ja poseeraa kameraa varten trumpettinsa kanssa.

Dimitri 18

Asematunnelissa inkalaisen oloisiin vaatteisiin pukeutunut mies soittaa samanaikaisesti akustista kitaraa, panhuilua, rumpua ja ehtii välissä vielä laulaakin.

Pari humalaista ilmeisen umpikalloista arjen sankaria kumartuu soittajan avoimen kitaralaukun äärelle. Heitä ei kuitenkaan ilmeisesti kiinnosta taiteilijan levytykset, vaan houkuttelevasti kiiltelevät kolikot. Soittaja joutuu keskeyttämään esityksen ja ajamaan sekavan kaksikon kauemmas.

Kysyessäni, josko soittajaa saisi haastatella, hän nauraa. Välikohtaus ei näytä vaikuttaneen häneen mitenkään. Venäläinen Mike on tottunut kaikenlaiseen kahdentoista vuoden kadulla soittamisen aikana. Soittamista ja esiintymistä täytyy rakastaa tehdäkseen tällaista työtä, sillä leiville sillä ei lyö. ”Ihmiset ovat erilaisia. Minusta saan perheelleni tarpeeksi rahaa soittamalla, mutta vaimoni ei ole aivan samaa mieltä”, Mike kertoo. Ja nauraa. Hän tuntuu nauravan paljon. ”Täytyy tehdä kompromisseja sen välillä, mitä haluaa tehdä ja mitä tarvitsee elääkseen.”

Kauan sitten Mike soitti klassista musiikkia, mutta tavatessaan joukon ecuadorilaisia intiaaneja nämä kysyivät häneltä hänen huilustaan ja pyysivät soittamaan kanssaan. Mike soittaa edelleen toisinaan heidän kanssaan, mutta usein myös yksin. Katusoittajan työn täytyykin olla yksinäistä. Ihmiset viilettävät ohitse, vain harva jää kuuntelemaan tarkemmin. Kysyessäni, miltä se tuntuu, Mike nauraa ja lohkaisee: ”Kesällä on kuuma ja talvella kylmä.”

Sitten Mike nauraa vielä lisää ja alkaa soittaa sympaattista versiota Macarenasta. □

Mike 19

PROSTITUUTION KASVOTTOMAT KULUTTAJAT Teksti Petro Poutanen

Prostituutiosta on tullut naisten juttu. Vastakkain ovat ilotytöt ja naisasialiikkeiden tasa-arvon vahtaajat. Ei ole silti myöskään syytä unohtaa asiakaskuntaa, kertoohan suuri kysyntä jotain myös suomalaisesta miehestä ja hänen sitoutumisestaan.

Kun seksibaarien ja venäläisprostituoitujen rantautuminen Suomeen 90luvun alussa herätti voimakasta kuohuntaa, ei prostituutio ollut Suomessa vielä kovin suuri juttu. Kun julkisen keskustelun ja revittelyn myötä asenteet prostituutiota kohtaan muuttuivat myönteisimmiksi, monen kiinnostus palveluihin heräsi. Vuonna 1999 tehdyn kyselyn mukaan Suomessa laskettiin olevan miltei 300 000 miestä, jotka olivat ainakin kerran elämässään maksaneet seksistä. Kysyntä oli kasvanut kolmanneksella 90-luvun alusta. Nyt prostituutioon halutaan puuttua kriminalisoimalla seksin ostaminen.

Tänä päivänä seksin myyminen tapahtuu yhä useammin internetin välityksellä. Tunnetuin palvelu lienee Sihteeriopisto.net, joka on kansainvälinen seksin osto- ja myyntipörssi. Sen keskustelufoorumeilla miehet voivat vaihtaa tietoa käyttämiensä seksipalveluiden laadusta ja tarjonnasta. Mutta keitä ovat nämä salaperäiset asiakkaat, miehet, jotka ovat maksullisen seksin tarpeessa? Julkisuudessa saatamme nähdä vilauksen takinselkämyksestä ilotyttöratsian keskeltä tai lukea iltapäivälehdistä miesporukoiden seksimatkoista. Nettiprostituutio auttaa asiakkaita säilyttämään anonymiteettinsä entistä paremmin. Onko meidän kaikkien lähipiirissä prostituoitujen asiakkaita?

Kulissien takaa Tutkija Maria Lohikiven mukaan prostituoitujen asiakaskuntaa kuvaa hyvin se, ettei heistä löydy yhtäkään yhteistä piirrettä, jota voisi yleistää edes 70 prosentin kohdalla. Lohikivi on tutkija Helsingin yliopistosta ja valmistelee väitöskirjaansa prostituoitujen asiakkaista. Hänen aineistonsa koostuu kahdenkymmenenviiden prostituoituja harrastavan suomalaismiehen teemahaastatteluista. Lohikivi on tutkinut aihetta ennenkin: vuonna 2000 julkaistu gradu käsitteli prostituoitujen työn tekemisen ehtoja.

Lohikiven mukaan suurin osa asiakkaista on kulissien takana olevia suomalaisia miehiä. Toisille prostituoitu tuo helpotuksen seksuaalisiin mieltymyksiin, joita ei vaimolle kehtaa kertoa. Suurimmalle osalle miehistä seksin ostamiseen ei liity tyytymättömyyttä kumppania tai seksin määrää kohtaan. Päinvastoin, toisilla seksistä on jopa ylitarjontaa.

Vaiettu puuverstas Julkisuudessa prostituoitujen asiakkaat leimataan helposti hyväksikäyttäjiksi tai tunteettomiksi bisnesmatkailijoiksi.

He vaikuttavat kuitenkin olevan aika toisenlaista porukkaa. Harvemman ihmisen korviin on kantautunut rehvakasta keskustelua huorissakäynnistä tai villeistä seksimatkoista. Tutkija on samoilla linjoilla. “Prostituution käytön taustalla on paljon häpeää ja vaikeita asioita, joista halutaan olla hiljaa.

Vierailu prostituoidulla on toisille kuin sulkeutumista omaan työverstaaseen, irtiottoa arjen paineista”, Lohikivi määrittelee. Tutkija ei kuitenkaan osaa selittää kokonaisvaltaisesti asiakkaiden motiiveja. “Ei prostituutio maailmasta lopu, vaikka jokaisella olisi oma puuverstas.”

Lohikivi pitää merkittävänä perheellisten asiakkaiden puhetta perheinstituution tärkeydestä. Tutkija mainitsee käsityksen pettämisen ja prostituution suhteesta muodostuneen jo kliseeksi: “Useilla prostituoiduilla käyneillä perheellisillä miehillä ei olisi tullut mieleenkään pettää vaimoaan irtosuhteessa, he eivät kaivanneet emotionaalista sidettä.” Toisaalta monet miehet kuvasivat seksiä prostituoidun kanssa “rakasteluksi” tai “lempimiseksi”. Tämä eroaa silmiinpistävästi prostituoitujen käyttämästä kielestä. Tutkija päättelee, että asiakkailla kyse on henkilökohtaisemmasta asiasta, kun prostituoidut puolestaan haluavat pitää “ammattiseksin” erossa omasta yksityiselämästään.

Monet markkinat Myös palveluntarjonta prostituutiokentällä on sirpaleista. Toiset prostituoiduista ovat sivutoimisia opiskelijoita, toiset vierailevia virolais- tai venäläistyttöjä, mutta suurin osa Suomessa pysyvästi asuvista on kuitenkin suomalaisia. Jos suomalaismies ostaa seksiä Suomesta, hän valitsee joko kalliimman kotimaisen tai halvempihintaisen ulkomaalaisen väliltä. Näin taitavat arvot jakautua myös vaikkapa vihannesmarkkinoilla. Lohikiven haastattelemat miehet osasivat myös vaatia laatua palveluilta. He kokivat itse olevansa rahastuksen kohteena, mikäli palvelu ei vastannut odotuksia.

Mikä selittää asiakaskentän hajanaisuutta? Miksi asiakkaiden harmaa massa on jäänyt vaille kasvoja jopa julkisessa keskustelussa? Lohikivi ei osaa vastata tähän – vielä. Hän kuitenkin arvelee, että epäyhtenäisyys saattaa johtua yhteisen kulttuurin puuttumisesta. ”Koska asioista ei puhuta, ei asiakkaiden ympärille muodostu jaettuja arvoja ja kulttuuria”, Lohikivi päättelee. Onkohan internetistä tabujen murtajaksi?

Kadut puhtaiksi?

Tutkija ottaa kantaa prostituution oston kriminalisoimiseen. Hän pitää ajatusta ongelmallisena: ”Ihmiset kuluttavat prostituoitujen palveluita joka tapauksessa. Kadut saattavat siistiytyä, mutta toimintahan vain siirtyisi maan alle! Tämä vain lisäisi rikollisuutta ja prostituoitujen työhön liittyviä riskejä. Esimerkiksi ulkomaalaislaki, jonka mukaan prostituution harjoittaminen on maastakarkotuksen peruste, on lisännyt ammattimaisen parituksen määrää.” Lohikiven mielestä prostituoidut ovat vapaita tekemään ruumiillaan mitä haluavat. ”Vaikka yhteiskunta ei tarvitse prostituoituja sen enempää kuin pörssimeklareitakaan, kriminalisoimalla palveluiden ostaminen poljetaan prostituoitujen vapautta hankkia elatuksensa.” □ 21

Minne katosit, Kikka?

Valtiotieteilijällä on ikävä Kikkaa. Groteski julkaisee Jussi Palménin avoimen kirjeen.

Teksti Jussi Palmén

On tilanteita, joissa on parempi pysytellä hiljaa. Sanat saattaisivat pilata tunnelman hartauden, joka leijuu äänekkään ilmaisun tavoittamattomissa.

Sama pätee joskus ihmisiin. Kikka, tunnen piston sisälläni, kun yritän kertoa tarinaa Sinusta, käyttäen ilmaisuja, jotka eivät koskaan voi täysin tehdä oikeutta häkellyttävälle karismallesi. Sydämessäni roihuava nuotio ajaa minut kuitenkin jatkamaan.

Sinä tulit maailmaan 60-luvulla.

Kuin ennusmerkkinä olit nousevan populaarikulttuurin aikakauden lapsi, tuleva Viihteen Messias. Sinut ristittiin Kirsiksi ja omaa sukuasi olet Viilonen.

Ja todella, oma on sukusi, sillä kaltais22

taisi emme enää saa. Tähtiin kirjoitettu taiteilijanurasi on hämmästyttävästi samanikäinen oman elinkaareni kanssa.

Tästä syystä tunnen Sinua kohtaan erityistä sielunkumppanuutta.

Olen seurannut voittokulkuasi aitiopaikalta. 80-luvun lopussa lauloin pikkupoikana suihkussa shampoopulloon ”Mä haluun viihdyttää!”. Videossa vilautit ison maailman tyyliin nänniäsi.

Seksuaalisuudestani vielä tietämättömänä en osannut kuin toistaa erään toisen kappaleesi sanoituksia: ”Tiedän hyvää sen aina tekevän meille.”

Levymyyntisi räjäyttäessä tuhatlukuja tein elämäni ensimmäisen puolivoltin. Laskeuduin jaloilleni, kuten Sinäkin olet aina laskeutunut. Jo urasi ensiaskelia leimasivat skandaalit ja kyseenalainen julkisuus. En hyväksynyt puheita, jotka syyllistivät Sinut keinottelijaksi ja fyysisin teoin julkisuuteen nousseeksi vaaleatukaksi. Näin kuoresi alla herkän ihmisen, joka kärsi imagopaineiden aiheuttamasta identiteettikriisistä.

Ristiriita tuotteistetun pikkutuhman artistin ja todellisen Kikan välillä aiheutti 90-luvulla urallasi suuria mullistuksia. Palasit kuitenkin aina säännöllisesti taivaalle ilmestyvän komeetan tavoin: loimuavana, nopeana ja entistä näyttävämpänä viihdyttäjänä.

Lahjakkuutesi heijastui myös henkilöissä, jotka työskentelivät rinnallasi.

Junnu Vainio oli ystäväsi.

Sukupuolisuuteen heräävälle varhaisteinille olit sekä hento nainen että todellinen sukkula Venukseen. Kiehtovat vastakkainasettelut, kuten kappaleet ”Mä osaan villisti tyydyttää” ja ”Rakkaus rajua on”, olivat ensi kosketukseni maailmankaikkeuden dualistiseen luonteeseen. Tahdoin olla Sinun apinamies, taivuttaa selkääsi viidakon

katon yllä ja tehdä meille keinun liaaneista. Samanaikaisesti halusin itkeä ja kirjoittaa runoja maailmantuskasta.

Viime vuosituhannen lopulla poistuit joksikin aikaa julkisuudesta.

Ymmärsin tarpeesi panostaa perheelämään ja antaa kaikkesi äidin roolille.

Uusi tulemisesi alkoi lähes yhtä jalkaa 2000-luvun kanssa. Ensimmäinen kokonainen albumisi viiteen vuoteen saapui markkinoille ja esitteli meille inkarnaation läpikäyneen Kikan. Valovoimaisuutesi oli siirtänyt Sinut tavallisten kuolevaisten tavoittamattomalle ravintoketjun tasolle. ”Herkut lisukkeineen” -levyä seurasi lyhyt hiljaiselo, jonka jälkeen olit valmis nauttimaan Sinulle tarkoitettua menestystä. Vuosi 2002 oli uuden kukoistuksesi huipentuma, jonka aikana levymyyntisi kasvoi ja täysissä keikkapaikoissa hengitettiin hiilidioksidia.

Esitit vertauksen Frederikiin ja nimitit itseäsi ansaitusti junttidiskon kuningattareksi.

Vuonna 2004 ilmoitit lopettavasi keikkailun. Maa täyttyi särkyvien sydänten rusahtelusta. Kuulimme huhuja bändijäsenten välisestä kitkasta, alkoholiongelmasta ja masennuksesta.

Vastapainoksi kerroit silloin tällöin julkisuudessa olevasi erittäin onnellinen.

Tämä oli se totuus, johon itse tänäänkin uskon.

Tovi on jo kulunut siitä, kun viimeksi kohtasin Sinut. Olet ollut minulle aamukaste ja revontuli. Toivon kuulevani uuttaa musiikkiasi pian listahittien joukossa, tietysti tavanomaista laulantaa korkeammalla kunniapaikalla. Tahdon näppäillä Sinua kuin salaisia tekstiviestejä luokkahuoneen takarivissä. Kikka, tule pian takaisin.

Käsissäsi on ainoastaan ihmiskunnan tulevaisuus. □

Teksti Timo Harjuniemi

On kovin todennäköistä, että en pidä sinua, lukija, juuri missään arvossa. Kuulostaa ylimieliseltä ja karskilta, mutta ihan järkeenkäyvältä, kun tarkemmin asiaa pohtii. Sillä tiedän sinusta, lukija, yllättävän paljon. Väitteeni perustan paitsi yleiseen havaintoon yliopisto-opiskelijoiden tyhmenemisestä myös mediakulutustottumuksiisi, jotka ovat sanalla sanoen vastenmielisiä.

Herättyäsi noudat uskottavuussyistä tilatun Hesarin ja petyt itseesi. Et nimittäin jaksa lukea peruspalveluministerin kolumnia palveludirektiivin vaikutuksista suomalaiseen hyvinvointiin, mutta jos peruspalveluministerin kirjoitelman tilalla olisi ollut Tommy Lindgerin pikkufiksu pakina Yhdysvaltain valtaapitävien harjoittamasta valtioterrorista, olisit ainakin yrittänyt keskittyä. Mikäli päivä on perjantai, saatat vilkaista Nytistä Identtiset kaksoset.

Aamiaisen jälkeen käyt vielä nopsaan Reetta Rädyn blogissa.

Matkalla ”sporalle” nappaat jostain hävyttömän tyylikkäästä vaatekaupasta jonkun viileän, mahdollisesti ruotsinkielisellä nimellä siunatun ilmaisjakelulehden ja onnittelet itseäsi: olethan ilmiselvästi osa sitä urbaania fragmenttia, jolle kannattaa julkaista häpeilemättömän kaupallista, sisäänpäinlämpiävää roskaa. Pidät lehteä hyvin sukkelana, koska lehdessä on paljon kuvia ja vaatteiden hintoja, vaikka oikeasti lehden ainoa sukkela piirre on ruotsinkielinen nimi.

Ennen ”sporaan” astumista noukit vielä Uffilta Voiman, mutta liian pitkät jutut ja ”Katumuotia Tukholmassa” -osion puute masentavat, ja näin ollen luovutat.

Olet jälleen hieman pettynyt itseesi. Toivuttuasi menet Unicaféhen syömään murhattua lihaa ja luet Citystä Tuomas Vimman kolumnin.

Matkalla kohti ”sporaa” ja kotia päätät kirjoittaa juuri perustamaasi blogiin tuloerojen räjähdysmäisestä kasvusta ja uusköyhyydestä. Et kuitenkaan viitsi, vaan tyydyt leikkaa-liimaamaan Kentin lyriikoita. ”Brinn pengar brinn.” □

Jälkiliukkailla

Lukija

Suomalaisista levy-yhtiöistä puhuttaessa yksi on ylitse muiden.

Love Recordsin taival jatkui kolmentoista vuoden ja noin tuhannen julkaisun ajan.

Kaiken se kestää, kaiken se kärsii

OVE 4

Teksti Aino Vastamäki ja Anni Syrjäläinen Kuvat Siboney/Schildts

On rakkauden vuosi 1966.

Albertinkadun Old Housessa soi jazz. Takahuoneessa diggarit virittäytyvät tunnelmaan terästetyn kova-colan avulla. Käsillä on eräs suomalaisen musiikkimaailman merkittävimmistä murroskausista.

Kaukaa valtamerten takaa puhaltavat muutoksen tuulet kutittelevat jo pohjolan perukoilla hytkyvien muusikoiden kovettuneita sormenpäitä.

Syvältä hämärien treeni-kämppien uumenista yhä useamman soittajan huulille piirtyy ajan kultaisia sanoja; beat, folk, proge... Salakavalasti - kuin itsestään - alkavat päät jo liikehtiä villin rytmin tahtiin ja kuumottavat kätöset tanssahdella kitaroiden kauloilla päästääkseen ilmoille ennenkuulumattomia äänimaailmoja.

Suomalaisten levy-yhtiöiden pyöritellessä avuttomina peukaloitaan uuden ilmiön edessä, alkaa Helsingin musiikkipiirien alamaailmoissa tapahtua kummia: syvien sointujen suosta suomalaisen musiikin sinitaivaan uudistaa rakkauden riipivän kielen keinoin levy-yhtiö Love Records.

Nyt, 40 vuotta yhtiön perustamisen jälkeen, kirjailija Miska Rantanen on herättänyt henkiin ikimuistettavan tarinan, taiteilijat ja tuotannon.

Vapaus taiteelle Vuosina 1966–1979 toiminut levyyhtiö kykeni nostamaan suomalaiselle musiikkitaivaalle valtavan joukon toinen toistaan kirkkaampia tähtiä.

Vai oletko kenties unohtanut sen hetken, jolloin pitkälle vierähtäneen illan päätteksi megakaiuttimiesi syvyyksistä soiva Juicen “Viidestoista yö” sulatti sydämesi tai kun ensimmäisen kerran kiihdytit moottoritiellä sataanviiteen-

kymppiin ja Suzukin rahisevasta radiosta inahti Baddingin “Tähdet tähdet”? Ilman Love Recordsia nämäkin ikivihreät sävelmät olisivat saattaneet jäädä lojumaan lauluntekijöiden sotkuisiin pöytälaatikoihin.

Love Records ei kuitenkaan ollut pelkkä idolitehdas, itse asiassa se oli jotakin aivan muuta. Orastavan musiikillisen aikakauden tarpeisiin vastannut yhtiö toimi ainutlaatuisen, taiteelliset näkemykset edelle asettavan ideologian ehdoin. Taloudellisten pikavoittojen sijaan lovelaiset halusivat antaa mahdollisuuden uusille, nuorille vahvan ammattitaitoisille biisinikkareille.

Taiteellisen vapauden linjan noudattaminen mahdollisti myös Love Recordsin kohoamisen 1970-luvun alussa tulipunaisena liekehtivän musiikkitaivaan tärkeimmäksi kannattelijaksi.

Porvarin nukkuessa pitkiä päiväuniaan levy-yhtiö edisti julkaisuillaan vasemmistolaisradikaalia opiskelijaliikettä.

Muiden levy-yhtiöiden suhtautuessa varautuneesti uuden aatteen elvyttämään musiikkityyliin Love Records teki KOM-Teatterin ja Agit-propin kaltaisten lauluryhmien menestyksestä totta.

Todellisuuden vastaisku Mutta kuten elämässä yleensä, taiteellinen vapaus ja liiketoiminta eivät sovi yhteen. Rahan ja idealismin avioliitolla oli Love Recordsissakin yhtä loistokas tulevaisuus kuin liian kauan mikrossa kuumentuneella kaurapuurolla: nopean lämpenemisen jälkeen kaikki räjähti silmille. Halu satsata uuteen tuotantoon ja artisteihin kuljetti levyyhtiön lopulta tuhon tuskaiselle tielle.

Konkurssilta ei pelastanut edes nuoren Paavo Lipposen masinoima kansalaisliike. Kaikki oli ohi vuonna 1979.

Love Recordsin merkitys suomalaisen musiikkikulttuurin kehittäjänä on kuitenkin edelleen kiistämätön.

Syksyn pimeimpinä öinä voimme yhä tuntea ruumiimme sykkivän entiseen tapaan ja silmiemme eteen piirtyvän nuo rakkauden yhteen sinetöimät punaistakin punaisemmat sydämet! □

OVE 4

”Musiikki on talletettava silloin, kun sillä on merkitystä.”

Dialogi

Pala arkea

Teksti Johanna Holm ja Eeva-Mari Karjalainen

- Hei Minni, meil oli eilen ihan kamala riita Maken kans..

Tiätsä mä en vaa saanu siihe mitään kontaktii!! Katottii Everwoodii ja Make alko ihmettelee naisii. Se sano et me ollaan jotenki kummallisii..

- Ihan totta??

- Joo, esimerkiks et miks me aina mennää yhes vessaa..mä oli iha et täh. Maken mielest meiän pitäs osata käydä pissalla yksinki. Mä sanoin et totta kai osataa, hei daa..Sit mä vaan jotenki hermostuin.

- Ai kauheeta.

- No sitä just! Sit mä menin yksin makkariin ja aloin funtsii et miksei vaik Make ja Tommi käy yhessä vessassa?!

- Nii just! Miksei jätkät vois muka mennä? Tiätsä mustaki on niin ihanaa jos mun tissit joskus näyttää pieniltä ni sit joku tyttö sanoo mulle et just hyviltä ne näyttää. Mieti miten hyvält se tuntuis Tommista ku joku niist pojista siellä vessassa vähä tsemppais ja sanois et ihan hyvä pakkaus sullaki on!

- Ja mieti miten kätevää se on ku tytöt menee samaan aikaan vessakoppiin. Kaikki muutki pääsee nopeemmin.

- Joo joo ja kelaa ku miehillähän on ne pisualtaat tai ne saavit, ni kelaa miten nopeesti jono kulkis jos vaik kolme miestä käyttäis sitä samaan aikaan..

- Kolme kertaa nopeemmin?

- Just! Ja siinä ku on pytyllä ja toinen on viiden sentin päästä ittestä, ni vähän väkisinki tulee hyväks frendiks. Tosi kätevä paikka ruveta heittää kaikkee läppää, tiätsä luonnollinen ympäristö ja kaikkee.

- Ja must on niin ihanaa jos mä vaik tarviin puuterii ni varmasti täällä jollain on Maybellinen beigee mattee.

- Joo, ikinä en oo joutunu pulaan! Muutenki Make ja Tommi vois spekuloida kaikkee pytyn reunalla, tiätsä? Elämää, kokemuksii ja naisjuttuja.. Makenki pitäs joskus pystyy oikee kunnolla avatuu, siit oikee näkee ku se on niin ahdistunu. Mä oon kato kuullu et nou män is an ailand.

- Mitä?

- Niin et ihmist ei oo tarkotettu olee yksin, ja se on totta! Jotenki täs on niin helppo puhuu, kaikki on niin avoimia ja sillee.

Kauheen kivaa!

- Niinpä! Mut Minni, öö, laita sun vetskari kii, jooko?

Raiteille paskomisen aika on ohi Suoraan raiteille tyhjennettävät wc:t hävitetään VR:n junista pikkuhiljaa. Harmi vaan, etteivät vanhojen junanvessojen aiheuttamat traumat välttämättä katoa kaluston uudistamisen myötä.

Teksti Marja Ollikainen Kuva Jukka-Pekka Myllys

Yksi pahimmista painajaisistani sijoittuu Helsingin rautatieasemalle. Tilanteeseen liittyy liian pitkä junamatka, pakottava vessahätä ja unen sumentamat silmät. Hoipertelen käytävän toiseen päähän, avaan oven ja istun pöntölle.

Hoidan hommat, painan jalalla lattiassa olevaa nuppia, ja pöntössä oleva pieni luukku aukeaa. Mutta paniikki!

Tajuan sekunnin liian myöhään, että olen juuri tyhjentänyt edellisen illan ateriani steissin raiteille. Voi Paska!

Vessakauhua Painajaiseni toteutuminen on onneksi nykyään melko epätodennäköistä, sillä uusissa junissa ei ole enää pönttöjä, joista jätökset tyhjennetään suoraan raiteille. VR:n tiedottajan Leena Linnamäen mukaan avoimia wc-järjes-

telmiä löytyy enää vanhoista sinisistä pikajunista. ”Avoimet järjestelmät olivat junissa aikoinaan aivan yleinen ratkaisu.

Niitä poistetaan junista kuitenkin sitä mukaa, kun kalustoa uudistetaan.”

Paperit pitkin kiskoja Vanhoissa vessoissa on perinteisesti ollut kiellettyä hoitaa tarpeensa junan seistessä asemalla – mutta säännöthän on tehty rikottaviksi! Pakottavan hädän osuessa kohdalle harva jää odottelemaan junan liikkeellelähtöä. Kummallista kyllä, vastaan ei ole koskaan tupsahtanut yhtä ainoata epämääräistä, aseman raiteille lojumaan jäänyttä kasaa. ”Sitäkin kyllä joskus sattuu”, Linnamäki naurahtaa ja jatkaa: ”Ongel-

Tajuan sekunnin liian myöhään, että olen juuri tyhjentänyt edellisen illan ateriani steissin raiteille.

mana on tietenkin, että papereita lentää sitten ympäri asemaa.”

Paskaa radan varressa Juna-asemilla tilanne on ymmärrettävästi hankala, mutta metsien keskellä mutkittelevilla linjoilla roskat eivät ole läheskään yhtä suuri ongelma: ne maatuvat radanvarteen melko nopeasti. Niinpä ratoja ei Linnamäen mukaan puhdisteta mitenkään säännöllisesti. ”Vanhoissa junissa asiakkaat havahtuvat huomatessaan jätösten menevän suoraan radalle”, Linnamäki kertoo. ”Se tuntuu joidenkin mielestä nykypäivänä oudolta.”

Enpä voi sanoa olevani eri mieltä.

Uusista Intercity-junista ja niiden siisteistä vessoista huolimatta en edelleenkään uskalla mennä hoitamaan tarpeitani, kun juna seisoo paikallaan. Myös moni muu taitaa muistaa nuo vanhojen pikajunien helvetinkuilut – vessojen varattu-valon näkee loistavan vain harvoin junan ollessa asemalla. □ 27

Ravintolat

Designkoloja Kalliossa Teksti Tiina Malinen Kuvat Ida Hakola

Kello on puoli kymmenen torstai-iltana ja olen lähdössä katsastamaan Kallion baarimaailman kaksi tulokasta, Vaasankadun ja Fleminginkadun kulmassa sijaitseva Soul Kitchenin sekä Porvoonkadulle avattu Baarin. Halvan kaljan keitaita on Kallion seuduilla ollut tunnetusti lähes yhtä tiheästi kuin pubeja Irlannissa, joten pari ”kivaa” baaria tekee mukavan lisän tälle ikuisen vapun kaupunginosalle. Lisäksi Soul Kitchen laajentaa myös seudun ruokaravintolatarjontaa, sillä keittiö on auki myöhään yöhön.

Ensimmäisenä on vuorossa Soul Kitchen legendaarisen Kallion Kolon entisissä, nyt täysremontoiduissa ja laajennetuissa, tiloissa. Akvaariomaisesta läpikorttelin ulottuvasta ravintolasalistaan huolimatta Soul Kitchen on jäänyt monilta baaritutkaansa säännöllisesti huoltaviltakin huomaamatta.

Ovella kohtelias portsari pyytää saada takkini – Narikka!? Kalliossa!?

Toivun nopeasti yllätyksestä ja päätän jättää myös kasvavan epäluuloni narikkaan.

Ravintolasali on jaettu kahteen osaan. Fleminginkadun puoli on sisustettu sohvin ja matalin pöydin, kun

28

taas toiselta puolelta löytyy tummat, jykevät ja erittäin yksinkertaiset puiset kalusteet. Sohvapuoli kutsuu, mutta vapaiden paikkojen olemassaolon puutteesta päätellen se on tehnyt niin muillekin, joten tyydyn istumaan salin pienemmälle puolelle. Tilaan tiskiltä oluen ja yritän yhdenhengen pöytään istuessani voittaa mielikuvan kalliolaisesta pubiruususta kotioloja paossa.

Nopea luotaus ympäriltä osoittaa, että Soul Kitchen vaikuttaa yli kolmikymppisten kalliolaisten illanistumispaikalta.

Kello 00.05 havahdun, että on aika liikahtaa, mikäli aion ehtiä vielä Baariin.

Parin tuopin jälkeen vitsi on mielestäni huvittava. Onnellisten sattumien myötä kasvaneen seurueeni saattelemana otan suunnan kohti seuraava kohdetta.

Lähtiessäni tajuan, että unohdin täysin tutustua paikan ruokatarjontaan. Noh, ruokalista löytynee netistä, ajattelen.

Nyt on saatava lisää olutta.

Saavumme Porvoonkadun Baariin, joka on viikonlopun lähestyessä täydempi kuin edellisellä vierailullani.

Baari on Helsinginkadun Kolan sisarbaari ja muistuttaa tyyliltään Kolaa.

Molempia paikkoja hallitsee sama ret-

rohenkisyys ja vahva graafinen ilme.

Tilaltaan Baari on hyvin lounge-henkinen ja kuvittelen istuvani iltaa 1960lukulaisessa hotellibaarissa. Asiakaskunnaltaan Baari muistuttaa niin ikään Kolaa. Porukka koostuu 20–30-vuotiaista lähiseudun asukeista höystettynä niillä parilla pakollisella keski-ikäisellä herralla, jotka tuntuvat kuuluvan jokaisen nuorisobaarin vakiokalustukseen.

Näiden herrasmiesten tavoin mekin ymmärrämme pian poistua Baarista. On aika juosta viimeiseen ratikkaan, joka vie meidät kohti syntistä ja rauhatonta Helsingin yötä. Kallion juhlaväki jää kuitenkin hellään huomaan, onhan kaupunginosaa siunattu kahdella tyylikkäällä baaritulokkaalla. □ Soul Kitchen Baari Ma-su 12-02 Ma-pe 11-02 La 12-02 Tuoppi 0,5 3,5€ Siideri hanasta 4€ Su 14-24 Tuoppi 0,5 4€ Siideri hanasta 4€ Näkymiä ylhäällä ja alhaalla vasemmalla ja keskellä Baarista, alhaalla oikealla Soul Kitchenistä.

Epiloituja totuuksia

Tällä palstalla emme jaa seksivinkkejä emmekä kerro g-pisteen uusista ulottuvuuksista. Agendalla eivät ole myöskään HKL:n tariffituet, julkkiskokit saati kuuminta hottia olevat trendihypetykset. Me havainnoimme, otamme kantaa emmekä edes väitä olevamme objektiivisia. Tämänkertaisen tekstin omistamme miehille.

Teksti Ida Hakola ja Varpu Salo

Dressmann-sukupolvi

- Usko, toivo ja veljesrakkaus Yliopisto täyttyy naisopiskelijoista. Ministeritasolla asti ollaan

huolissaan siitä, kuinka työelämän sukupuolijakauma vinoutuu, vieläpä naisten hyväksi. Miespuoliset kollegat syrjäytetään vallankahvasta samalla, kun organisaatioiden rattaat voidellaan hyväntuoksuisilla käsivoiteilla ja pehmeillä naisellisilla arvoilla.

Uskallamme kuitenkin väittää toisin. Yhteiskuntamme miehillä ei ole mitään hätää. Keskellä näitä kalseita tulevaisuusskenaarioita he ovat löytäneet oivan pelastuskeinon, toisensa.

Miehet ovat tajunneet, ettei naisylivoiman edessä pärjätä enää soolopelillä. Kehiin on heitettävä uusi strategia, jossa feminiinistä ylivaltaa horjutetaan keskinäisellä solidaarisuudella ja hyvä veli -verkostolla.

Merkitsevät katseenvaihdot, sympaattiset olalletaputukset ja yhteiset suljetut tapaamiset muodostavat nykyisten veljeskerhojen rungon.

Yllättävää kyllä, nämä tehoketjut eivät toimi omissa piilotetuissa kabineteissaan: Dressmann-sukupolvi on täällä, meidän keskuudessamme. Se syö kanssamme Unicaféssa, se ruotii opiskeluongelmia olkapäitämme vasten. Veljeshuudon kajahtaessa Dressmann-miehemme kuitenkin rykäisee pikaisen anteeksipyynnön ja poistuu omiensa keskuuteen.

Dressmann-mainoksen sulavien uroiden lailla perus-Reiskat astele-

vat rintarinnan paitsi yhteisiin saunailtoihin myös kohti tulevaisuuden työpaikkoja, valmiiksi jaettuja luottotehtäviä sekä kollektiivisia golfosakkeita. Kaikki tämä näyttää tapahtuvan – niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin – täysin itseohjautuvasti, ikään kuin väistämättömänä kehityksenä.

kapäivä, kun omalle tilille kilahtaa kahdeksankymmentä senttiä euron sijaan.

Kuka saa juoda yhteisestä viskipullosta ja millä ehdoilla? Pys-

tyvätkö naiset vastaamaan Dressmann-kerhon jyräävään voimaan?

Jack Daniel’sin korkki pysynee tiukassa. Riku Sihvosta lainaten (Nytliite nro 41/2005): “ Mimmeille ei avauduta.”

Dressmann-rivien henkselit ja housunprässit joutuisivat todella koetukselle, mikäli myös naiset tajuaisivat yhdistää voimansa ainaisen alta kulmain katselun sijaan. Meidänkin pitäisi oppia solidaarisuutta omaa naarassukupuoltamme kohtaan.

Tiedoksenne siis Dressmann-miehet: teidät on havaittu. □

Korkeastikoulutetut naiset voivat vain vilkuilla avotoimistostaan ilmastoituihin yksityiskabinetteihin, joissa veljet päättävät seuraavista siirroista. Kaiken kruunaa palk-

29

Jorma Ollila on tyhmä ja ruma Jorma Ollila, Jorma Ollila! Nyt se on sanottu, vieläpä kahteen kertaan! Nimittäin jo pitkään on Nokian pääjohtaja Jorma Ollila ollut ruma, musta läikkä suomalaisen ilmaisun-, sanan-, uskonnon-, lehdistön- ja sanomisenvapauden kilvessä.

Singotakseen Suomen pois pimeältä keskiajalta sivistysvaltioiden joukkoon ja ihan vaan provosoidakseen Groteski julkaisee seitsemän pilakuvaa Jorma Ollilasta. Groteski pyysi yhtä ainutta piirtäjää tekemään piirroksia, jotka näyttäisivät eri henkilöiden piirtämiltä.

Ennen kuin taantuneet älähtävät, miettikööt he tätä: Jopa pyhillä asioilla on voitava vitsailla – joskus sorron muurit ovat murrettavissa ainoastaan huumorin keinoin. Me yhdessä, sinä ja minä, voimme rakentaa paremman huomisen.

Sananvapauden puolesta Groteski