Groteski 1/2017

groteski .../main/hypertext/thewwwproject.h ...%20/es_parisee_fobba_peras.html ...mkl30sdgeffzz6gplnyi.onion/ - Microso

Helsingin yliopiston viestinnän opiskelijoiden lehti 1/2017 Helsingin yliopiston viestinnän opiskelijoiden lehti 1/2017

verkko

JULKAISIJA Media ry Helsingin yliopiston viestinnän opiskelijat

PÄÄTOIMITUS Roosa Savo Instagram: @roosamainen Twitter: @Roosa_Savo Anni Taskinen Instagram: @annimariiia Twitter: @annimariiia Roosa Kontiokari Instagram: @burgeri Twitter: @roosakontiokari Saana Lehtinen Instagram: @saanaminerva Twitter: @Saanaminerva

TOIMITUSSIHTEERI Martta Kallionpää Instagram: @marttamirjami Twitter: @marttamirjami

ART DIRECTOR Tuomas Heikkilä Instagram: @tuohmas Twitter: @tuohmas

YHTEYSTIEDOT groteski.lehti@gmail.com Twitter: @groteski Instagram: @groteskilehti Snapchat: @groteski-mag

g❜4

KIRJOITTAJAT Vilma Ikola, Roosa Kontiokari, Adile Sevimli, Erik Räsänen, Anna Brchisky, Anni Taskinen, Pilvi Nikarmaa, Emma Viitanen, Heidi Puomisto, Saana Lehtinen, Anna Jaakonaho, Roosa Savo, Ripsa Niemi, Martta Kallionpää, Helena Vuorijärvi

KUVAAJAT JA KUVITTAJAT Tuomas Heikkilä, Roosa Kontiokari, Emma Viitanen, Erik Räsänen, Alvi Pakarinen, Junction 2016

KIITOKSET Risto Kallionpää, Alvi Pakarinen, Arttu Laiti, Ylioppilasmiekkailijat ry, kahvinkeittimet, kissat, HY Helpdesk

PAINO Origos Oy Paperi: 250g Edixion, 100g Scandia 2000 natural Groteski saa HYY:n järjestölehtitukea vuonna 2017

Pä ä k i r j o i t u s

Verkko ­ koskettaa

ja kohahduttaa teksti • Anni Taskinen Kuva• Alvi Pakarinen

ENSIMMÄISENÄ KIRJANA YLIOPISTOSSA käteeni tyrkättiin

Manuel Castellsin tiiliskivimäinen Communication Power. Lukukokemus oli, noh, pakahduttava.

Se, mitä keltanokkana teoksen koukeroisen teoriakudonnan läpi sain selvää, kiehtoi pientä mieltäni kuin hehkulamppu yöperhosta. Kirja punoo yhteen lankoja siitä, kuinka maailma, kuten sen nyt tunnemme, rakentuu verkostoille – löyhille ja alati muuntuvaisille yhteenliittymille.

Verkostot, verkostoituminen ja valta ovat viestinnän opiskelun ydintä. Erityisen hyvin Castellsin monimutkaiset ideat näkyvät internetissä – sen rakenteessa, käyttötavoissa, mahdollisuuksissa ja rajoitteissa.

Internet on tehnyt todeksi maailmanlaajuiset verkostot. Aluksi koko viestintäkanava oli vain harvojen ja valittujen käytössä, mutta nykyään nettiä ei voi paeta, vaikkei välittäisikään pikselimaailmasta. Internetin kehityskaaresta kirjoittaa Roosa Kontiokari sivulla 36.

HYVIÄ ESIMERKKEJÄ INTERNETIN PIILEVÄSTÄ ja radikaalista-

kin vaikutuksesta arkielämään ovat erilaisten verkkohyökkäysten seuraukset. Uutena vuotena 2015 Tampereen keskustassa liikkuessani huomasin ihmisten kiroavan Otto-automaateille. Myöhemmin selvisi, että teini-ikäinen hakkeri oli verkkohyökkäyksellä lamaannuttanut OP-pankin toiminnan niin, että rahahanat olivat kiinni nostoautomaateillakin.

Tietoliikenteen valvonta herättää paljon tunteita suuntaan ja toiseen. Internetin on julistettu olevan sananvapauden tyyssija, neutraali alusta ja välineistö, jonka kautta ihmiset voivat kommunikoida vapaasti.

g’5

Ihanne elää vahvana, mutta utopistista teknologista determinismiä on turha viljellä – teknologia ei automaattisesti tee maailmaa autuaaksi. Internet kytkeytyy aina poliittisiin ja kulttuurisiin konteksteihinsa, sillä ihmiset eivät viesti näyttöpäätteillään tyhjiössä.

Internetin anonyymikulttuurin maailmassa tuttuja ilmiöitä ovat myös vihapuhe, rikollisuus ja kiusaaminen. Näiden lieveilmiöiden vuoksi lainvalvojat jalkautuvat yhä enemmän verkkoon. Emma Viitanen ja Heidi Puomisto haastattelevat nettipoliisi Marko “Fobba” Forssia sivulla 12. Anonyymiutta eivät kuitenkaan hyödynnä vain rötöstelevät hakkerit tai vihaiset räyhääjät: anonymiteettia halutaan vaalia myös oman yksityisyydensuojan vuoksi.

MYÖS SUURI OSA Y-SUKUPOLVEN YHTEISISTÄ KOKEMUKSISTA

kytkeytyy jollain tavalla internetiin. Ennen Facebookia verkostoiduttiin IRC-Galleriassa, ladattiin musiikkia (tai viruksia) Spotifyn puutteessa Limewirestä ja pelattiin miinaharavaa nettiyhteyden takkuillessa.

Vuoden 2017 ensimmäisellä Groteskilla vaihtunut päätoimitus avaa uuden välilehden tulevalle vuodelle. Verkkoteemaisessa lehdessä sekoittuvat suloinen nostalgia, timantinkovat pohdiskelevat artikkelit sekä yhdeksänkymmentäluvun verkkosivujen tyyliin irrotteleva visuaalisuus.

Castells valaisi minua siitä, kuinka virtuaalimaailmat eivät kehity enää erillisinä todellisuuksina, vaan ovat yhä tiukemmin liitoksissa jokapäiväiseen kommunikaatioomme. Groteski 1/2017 on oodi tälle ajatukselle. B

g

S i s ä l l y s

GALTSUN SÖPÖ ja KUULUISIN NYT KUKA TULEVAT LUULET HACKATHONIT OLEVASI, MARKO ”FOBBA” PÄÄTOIMITUS FORSS? 2017 BEEF AND HONEYS SUDO HAXOR TIEDETTÄ APT-GET INSTALL THE_ONION_ ROUTER...

S i s ä l l y s

PIIKKI LIHASSA & SANAHELINÄÄ

ANNA JAAKONAHO KYBER-­ AVARUUDESSA TAISTELEVAT TERÄS, TEKOÄLY ja...

JONNET EI MUISTA

GALLUP

ROOSA SAVO

SAANA LEHTINEN

ERKIN KYNÄSTÄ

TEKSTI • Pilvi Nikarmaa

GALTSUN SÖPÖ ja KUULUISIN

– missä he ovat nyt?

I

Ennen sosiaalisen median käsitteen keksimistä oli aika, jota jonnet eivät muista. Facebookia, Instagramia ja Snapchatia edelsi verkkoyhteisö, jossa ommattiin kuvia, kommattiin pienempikuinkolmosia ja blurrattiin neniä. Irkki, Galleria, Galtsu – rakkaalla IRC-Gallerialla on monta nimeä.

RC-Galleria perustettiin vuonna 2000 alun perin IRCpikaviestintäpalvelun käyttäjien tarkoitukseen. Galleria kasvoi kuitenkin nopeasti pienen piirin kuvapalvelusta satojentuhansien käyttäjien verkkoyhteisöksi. Siellä julkaistiin kuvia, kirjoitettiin päiväkirjamerkintöjä ja kuuluttiin yhteisöihin. Galtsu yhdisti aikanaan ihmisiä samalla tavalla kuin sosiaalinen media nykyisessä muodossaan.

Yhteistä nykyisen sosiaalisen median kanssa oli myös verkkoyhteisön kautta tunnetuiksi nousseet nettijulkkikset – galtsufeimit.

Galleriajulkkiksille perustettiin faniyhteisöjä ja heidän kuvansa keräsivät satoja kommentteja.

Nykyisin heitä muistellaan kaihoisasti verkon keskustelupalstoilla.

I

RC-Gallerian kuuluisimmaksikin tituleerattu, paremmin WeMMuna tunnettu Wennu Hämäläinen liittyi Galleriaan marraskuussa 2003. Hänet tunnettiin humoristisista kuvistaan ja netissä levinneestä videosta ”Wemmu tilittää”, jossa hän kiroaa Warcraft 3 -tietokonepeliä pelatessaan.

Nykyisin Hämäläinen on työelämässä it-spesialistina ja kertoo elämän kulkevan eteenpäin tavanomaiseen tapaan. IRC-Galleriaa hän ei enää käytä.

Hämäläinen kertoo nettijulkisuuden tulleen hänelle aikoinaan yllätyksenä. Hän ei osannut arvata, kuinka erikoisia reaktioita hänen humoristisen omakuvansa julkaiseminen herättäisi ihmisissä. ”Muutaman hauskan kuvan jälkeen niitä oli-

kin pakko laittaa lisää, kun ne aiheuttivat ihmisissä niin paljon erilaisia reaktioita”, Hämäläinen kertoo.

Hämäläinen pitää käsittämättömänä sitä, miten kuuluisa hänestä ja hänen profiilistaan tuli.

Laittamalla vain muutaman kuvan Galleriaan hänet tunnistettiin pian missä tahansa hän liikkuikin. Tätä tapahtuu edelleen silloin tällöin. ”Nyt myöhemmin on mukavaa, kun satunnaisesti joku voi tulla kysymään, että olenko se Galtsusta.”

Hämäläinen kertoo, että Gallerian huippuvuosia on välillä ihan mukavaa muistella, muttei hän kuitenkaan kaipaa julkisuutta. ”Kun olin niin sanotusti pinnalla, saattoi julkisuudesta olla hyötyäkin. Nykyisin kun harvat enää muistavat, saa olla ihan niin kuin muutkin ihmiset, omissa oloissaan.”

T

oinen Gallerian huippuvuosien feimi, Joni Niskasaari eli Galtsun söpö, oli tunnettu etenkin fruittarityylistään. Fruittareiden esikuvaksikin tituleerattu Niskasaari on siirtynyt aikuistuttuaan Galleriasta blogimaailmaan. Hän kirjoittaa One life, shop it -nimistä blogia, jossa jatkaa samalla teemalla kuin aikoinaan Galleriassa, omalla tyylillään.

Söpön voi vielä löytää IRC-Galleriasta, mutta kuvia hän lisää sinne enää harvoin. ”Pakko myöntää, että silloin tällöin kaipaan niitä kultaisia galtsuaikoja, joita jonnet eivät muista”, Niskasaari sanoo.

Niskasaari kertoo muistelevansa Gallerian kultavuosia sekavin tuntein, pääasiassa kuitenkin ilolla. Hän muistuttaa, että IRC-Galleria yhdisti

g❜8

ihmiset samaan paikkaan, koska mitään muuta ei ollut. ”Jos mietitään nykyajan sosiaalista mediaa, siihen kuuluu todella paljon eri sovelluksia, kun taas galtsussa olivat kaikki.”

Niskasaari oli galtsufeimi teini-ikäisenä ja kertoo profiilinsa saaneen päivittäin kymmeniä tuhansia vierailijoita ja satoja kommentteja.

Pääkaupunkiseudulla hänet tunnistettiin lähes missä vain ”galtsun söpöksi”. ”En oikein silloin teininä aina sisäistänyt suosiotani, se oli nimittäin jotain aivan hullua.”

Niskasaari muistaa, miten intensiivisesti galtsufeimejä ja heidän tekemisiään seurattiin ja miten helppoa IRC-Galleriassa oli provosoida ihmisiä. ”Sain osakseni ihailua siitä, että uskalsin olla oma itseni, mutta suurin osa kommenteista oli todella töykeitä ja ala-arvoisia, mitä on valitettavasti esiintynyt somessa aina”, Niskasaari kertoo.

Niskasaari sai galleriasuosionsa aikaan usein myös kehotuksia tappaa itsensä. ”Onneksi olen aina ollut todella vahva ihminen. Olen nimittäin usein miettinyt, ettei tuollaista galtsufeimiyttä teiniaikana olisi varmasti

g’9

kestänyt heikolla päällä.”

Niskasaari on IRC-Gallerian tuomasta kuuluisuudesta kiitollinen, sillä se toimi ponnahduslautana oman blogin perustamiseen. Gallerian kulta-aikojen ollessa ohi hän siirtyi blogimaailmaan, jossa on sittemmin viihtynyt. ”Siitä on seurannut elämääni todella ihania asioita, joista olen todella nöyrästi kiitollinen.”

V

ielä nykyisinkin joku saattaa silloin tällöin linkittää Niskasaarelle keskustelun, jossa puhutaan vanhoista galtsujulkkiksista, myös hänestä. Blogiin tulee välillä kommentteja, joissa hänet tunnistetaan galtsun söpöksi. ”Kadulla ja etenkin baareissa uskalletaan lähestyä, mutta en oikein osaa sanoa, onko se tänä päivänä galtsun vai blogin suosion ansiota.”

Niskasaari kertoo, että galtsuaikojen maine on seurannut häntä, mutta hän näkee sen positiivisena asiana. Blogin kirjoittamisen hän aloitti kuitenkin näyttääkseen ihmisille olevansa muutakin kuin ”pelkkä Louis Vuittonin laukkua käsivarressaan kantava tyhjäpääfruittari.” ”Olen edelleen ylpeä siitä, että olen se ’söpö galtsust’.” gB

VÄISTYKÄÄ

90-LUVUN

LANIBILEET – NYT TULEVAT HACKATHONIT TEKSTI • Anna Brchisky KUVA • Junction 2016

1300

koodaria istuu pöydissä hämärässä Wanhassa Sata­ massa. Joistakin pöydistä kuuluu hiljaista puhetta, useimmista pelkästään rivakkaa naputtelua.

Pöydissä on kaikkea energiajuomista kahviin ja hernekeittoon. Hernekeitto on uusi tuttavuus yli 600 ulkomaalaiselle koodarille, jotka on taivaltaneet tiensä marraskuisena viikonloppuna Helsinkiin. He ovat tulleet paikalle Junctionin, Euroopan suurimman hackathonin, takia.

Hackathon on viime vuosina noussut varsinkin Yhdysvalloissa uudeksi trendisanaksi yritysten innovaatio- ja kehitysosastoilla.

Hackathonilla on monta muotoa, mutta perustaltaan se on tapahtuma, jossa useampi henkilö rakentaa lyhyessä ajassa jotain uutta. Tämä uusi voi olla teknologiaa, esimerkiksi sovellus tai ohjelmisto, tai se voi olla kaikkea neulonnasta viestintäkonsulttien työpajaan. Monet yritykset ovat lähteneet mukaan hypeen joko osallistumalla hackathoniin yhteistyökumppanina tai järjestämällä sisäisen hackathonin työntekijöilleen.

Suomessa hackathonin kaltaisia tapahtumia on järjestetty jo 90-luvulla – silloin niitä kutsuttiin mediaseksikkäästi laneiksi, joihin alaikäiset finninaamaiset pojat kerääntyivät pelaamaan pelejä. Näistä laneista esimerkkinä toimikoon pelialan tapahtuma Assembly, joka kerää vuosittain alan harrastajia ja ammattilaisia viikonlopuksi saman katon alle Messukeskukseen. Pelaamaan tietysti – miksi muutenkaan.

S

uomalaisten peligrafiikan osaaminen on maailmanlaajuisesti kovaa. Sen näkee Supercellin ja Rovion kaltaisista menestyksistä. Tämä osaaminen ja sen ympärille rakentunut yhteisö on kasvanut pitkälti Assemblyn kaltaisten tapahtumien myötä. Ruohonjuuritason tutustuminen uusiin teknologioihin pelien kautta osoittautui monelle mahdollisuudeksi kehittää omaa osaamistaan työuraksi saakka.

Tulevaisuuden virtuaalitodellisuuden ja lisätyn todellisuuden mahdollisuuksien kannalta grafiikkaosaaminen tulee jatkossakin olemaan yksi

g❜10

I suomalaisten kovista valteista kansainvälisillä osaajamarkkinoilla.

Usein hackathoneissa on jokin tietty teema, esimerkiksi terveysteknologia tai pelit.

Junctionissa teemoja oli yhteensä 10, joista suosituimpiin kuuluivat virtuaalitodellisuus ja tekoäly. Hackathoneihin osallistuvat koodareiden lisäksi myös designerit, eli he, jotka antavat ohjelmistoille ulkomuodon tai vaikkapa virtuaalipeleille sisällön. Lisäksi hackathoneissa näkee välillä myös businessihmisiä, kuitenkin harvemmissa määrin. Painotus on yleensä kovassa teknologiaosaamisessa.

Hackathonit ovat kuin jumppasalin lanibileet vietynä uuteen potenssiin. Pelaamisen sijaan keskitytään rakentamaan jotain uutta toisten ihmisten kanssa, tutustumaan muihin koodareihin ja oppimaan uusista teknologioista. Hackathonit ovat aito osoitus tiimipelaamisen tärkeydestä – Junctionissa 48 tunnin aikana uuden ohjelmiston tai sovelluksen rakentaminen vaatii muitakin taitoja kuin koodaamisen.

g’11

somman mittakaavan hackathonit rantautuivat Suomeen vuonna 2015. Alun perin Aalto-yliopiston opiskelijoiden järjestämä Junction järjestettiin silloin ensimmäistä kertaa.

Silloin Junction keräsi Sörnäisiin Kattilahalliin yli 500 koodaria, joista iso osa oli muualta kuin Suomesta. Vuonna 2016 mukaan valittiin jo 1300 koodaria ja designeria. Hakijamäärät ovat joka kerta olleet useita tuhansia ihmisiä korkeammat, kuin itse tapahtumaan on hyväksytty mukaan. Junction siirtyi vuoden 2017 alussa kasvuyritystapahtuma Slushinkin taustalla toimivan Startup Säätiön alle itsenäiseksi organisaatioksi, ja jatkaa suosionsa kasvattamista koodaripiireissä maailmalla. Hackathonit sijoittuvat usein yliopistoihin, ja niitä järjestetään opiskelijoiden aloitteesta. Hyviä esimerkkejä tunnetuista kansainvälisistä hackathoneista ovat muun muassa PennApps, SF Hacks ja LAHacks.

Hackathoneissa myös maailman pelastaminen on mahdollista. Junctionissa puolalais-suomalaisista opiskelijoista koostunut tiimi koodasi robotin ojentamaan esineitä ihmiselle. Esinettä tuli vain katsoa, ja kas – robotti ojensi sen käteesi. Sovelluksesta voivat hyötyä esimerkiksi liikuntarajoitteiset tai vanhukset, siis juuri ne, jotka apua tarvitsevat. Hackathoneissa mahdollisuudet uuden rakentamiseen ovat melkein rajoittamattomat: päähänpistäneestä ideasta voi syntyä jotain todella merkityksellistä ja vaikuttavaa. gB

TEKSTI • Heidi Puomisto & Emma Viitanen KUVA • Emma Viitanen Kuka luulet olevasi?

Töissä olen ylikonstaapeli ja nettipoliisi, kotona perheenisä. Keväällä tulee 19 vuotta täyteen poliisina. Syyskuussa 2008 aloitin nettipoliisin hommat, ensimmäisenä foorumina IRC-Galleria. Minulla ei ole IT-alan taustaa vaan olen ihan perus ”hönö” poliisi.

Monien mielestä työsi on p ­ oliisin ­resurssien tuhlaamista. Teetkö ­oikeasti mitään hyödyllistä?

Ajatellaan viestimäärää, jonka sain viime vuonna – Facebookissa 3000 viestiketjua, joissa osassa on useampia vastauksia. Kynnys tehdä ilmoitus kauttamme on alhainen. Asia on siis niin päin, ettei minulla riitä aika tai resurssit, jotta pystyisin käsittelemään kaikki viestit sillä tavalla kuin ne olisi ehkä tarpeen käsitellä.

Jokaiselle poliisilaitokselle on tulossa yksi kokopäiväinen nettipoliisi, eli 11 kappaletta.

Lisäksi tulee vajaan kymmenen hengen vihapuhetutkintaryhmä. Suomen noin 7000 poliisin joukossa 11 on pisara meressä verrattuna siihen, kuinka paljon sosiaalinen media työllistää poliiseja. Esimerkiksi viime vuonna Facebook näkyi tavalla tai toisella yli 8000 rikosilmoituksessa.

Yhdeksän vuoden kenttäkokemuksella osaan jollain tavalla verrata, missä työssä olen antanut eniten veronmaksajien rahoille vastiketta. Sanon, että se on nykyinen työni. Faktat puhuvat sen puolesta, että tarvetta nettipoliisille on, samoin kaikki tilastot liittyen sosiaaliseen mediaan ja siellä tapahtuviin rikoksiin.

Tuntuuko koskaan siltä, että kynnys on liian alhainen? Saatko paljon asiattomia viestejä ja trolleja?

Vaikka yksityisviesteistä 99 prosenttia on ihan asiallisia kysymyksiä ja avunpyyntöjä, tottakai joukkoon mahtuu myös poliisille kuulumattomia asioita. Vähän samaan tyyliin, kun jotkut kutsuvat poliisit unohtaessaan avaimet kotiin.

Trolleja ei oikeastaan tule.

Facebook-seinälläni keskustelu lähtee kuitenkin usein lapasesta. Itselläni on periaatteena, että en hirveästi poista seinälleni tulleita viestejä. Tietenkin on tapauksia, esimerkiksi kiihottaminen kansanryhmää vastaan, joissa velvollisuuteni on poistaa asiaton kommentti. Muuten annan kaikkien kukkien kukkia: kommentointi tarjoaa mielestäni melko realistisen kuva siitä, millaista porukkaa sosiaalisessa mediassa pyörii.

Olen usein miettinyt, pitäisikö minun moderoida seinääni enemmän. Silloin eteen tulisi kuitenkin kysymys: mihin vetää raja? Toimin internetissä viranomaisena, enkä ole minkään ryhmän ylläpitäjä.

Monien mielestä nettipoliisi tarkoittaa samaa kuin ajatuspoliisi. Mitä mieltä olet tästä?

Jos poliisi toimii mielipiteiden perusteella, asiasta kannattaa ehdottomasti kannella ja tehdä rikosilmoitus: kaikki poliisitoiminta perustuu nimittäin lakiin.

g❜12

Viime vuonna Facebook näkyi tavalla tai toisella yli 8000 rikosilmoituksessa.

Olen julkaissut ”liikennevalokaavion”, jossa esitellään vihapuheen kolme eri mallia. Vihreä merkitsee asiallista kritiikkiä, keltainen saattaa mennä jo asiattoman puolelle. Moni saattaa mieltää tämän jo vihapuheeksi. Punaiseen kuuluu laittomuuksia, kuten uhkailua. Jos jokin ryhmä valittaa sananvapauden puutteesta, yritän selittää, että keltaisella alueella mennään jo aika ruman tekstin puolelle. Samalla toiset valittavat keltaisen alueelle kuuluvien viestien sävystä. Nettipoliisi on jatkuvasti näiden kahden ryhmän ristitulessa.

Ajatuksista ei rangaista. Joudun nykyään kuitenkin selittämään aikuisille samaa kuin teini-ikäisille aikaisemmin, esimerkiksi mielipiteen eroa teon tekemiseen. Se on aika hämmentävää.

Koetko, että poliisilla on mahdollisuuksia hillitä netissä olevaa vihapuhetta?

Vihapuheeseen pitäisi päästä heti kiinni, jotta tietty taso nettikeskustelussa pysyy.

Turvapaikkatilanteen myötä taso on laskenut ja vaatii paljon työtä saavuttaa se taso, joka meillä oli muutama vuosi sitten ja rauhoittaa tilanne.

Kaikkea vihapuhetta ei saada koskaan pois, poliisi ei tule koskaan voittamaan sotaa rikollisuutta vastaan – se on absoluuttinen mahdottomuus. Aina tulee olemaan rikoksia, ne vain muuttavat muotoaan. Voimme kuitenkin vaikuttaa siihen, kuinka alhaiselle tasolle rikollisuuden määrän saamme.

Ajatuksista ei rangaista.

Joudun nykyään kuitenkin selittämään aikuisille samaa kuin teini-ikäisille aikaisemmin. Se on aika hämmentävää. g’13

H e i d i

P u o m i s t o

Olet sanonut, että 2010-luvun alussa aikuiset tulivat sosiaaliseen m ­ ediaan ja pilasivat sen. Mitä tarkoitat t ­ ällä?

Millainen sosiaalinen media oli ­ennen aikuisia?

Ennen sosiaalisessa mediassa nuoret juttelivat, eikä ollut loukkaantumista tai paheksuntaa.

Toki ennenkin oli kiusaamista ja suun soittamista, mutta eräänlainen ilkkuminen puuttui.

Aikuiset osaavat olla todella ilkeitä: jos joku tekee virheen, ollaan heti haaskalla. Hyvän esimerkin tarjoaa vaikkapa Teri Niitin imetyskuva, jolloin yksittäinen kommentti sai aikaan käsittämättömät mittasuhteet.

Kun sosiaalinen media oli vielä nuorten juttu, aikuisten olisi pitänyt muka opettaa lapsiaan käyttämään palveluita ja toimimaan verkossa vastuullisesti. Ajattelemme, että nuorten pitäisi käyttäytyä kuin aikuiset, mutta älkää tehkö niin.

Ainakaan sosiaalisessa mediassa.

Fobba, millaisena näet sosiaalisen median tulevaisuuden?

Lyhyellä tähtäimellä ehkä hieman synkkänä, mutta pitkällä tähtäimellä uskon, että jonkinlaista rotia saadaan. Kun ajattelen oman urani kaarta, niin sehän alkoi siitä, että kaikki oli avointa: nuoret olivat IRC-Galleriassa kuin he olisivat olleet kavereiden kanssa.

Myöhemmin alkoi siirtyminen omiin kupliin avoimien keskustelujen ohella. Ilmiössä on hyvät ja huonot puolensa, ja uskon, että tämä edustaa myös sosiaalisen median tulevaisuutta.

Jos moderointi ei parannu palveluntarjoajien puolelta, niin ihmiset eivät viihdy yleisessä keskustelussa, jos he eivät jaksa räksyttämistä.

Ajattelemme, että nuorten pitäisi käyttäytyä kuin aikuiset, mutta älkää tehkö niin. Ainakaan sosiaalisessa mediassa.

& E m m a Vi i t a n e n Uskot siis, että moderointi ja ihmisten blokkaaminen on ainoa keino saada sosiaalinen media rauhoittumaan?

Aina tulee olemaan ihmisiä, joilla ei pysy homma hanskassa, sen takia poliisikin on olemassa.

Jos kadulla on riehuva humalainen, niin hänen toimintaansa ei oikeuteta sanan- ja liikkumisvapauden avulla. Hänetkin pitää jollain tavalla blokata, saada pois tilanteesta. Tämä on toki fyysinen ääriesimerkki verrattuna internetin maailmaan, mutta periaate on sama.

Et kuitenkaan itse moderoi seinääsi paljoa. Missä raja menee, milloin ­rikotaan sananvapautta?

Sananvapautta pitää tietenkin vaalia ja ymmärrän, että kyseessä on arka kysymys.

Ennakkosensuuri ei ole koskaan hyvä asia.

Kuitenkin jos on saanut useamman mahdollisuuden keskustella ja henkilö blokataan sivulta, se tapahtuu yleensä syystä. Tottakai myös palsta vaikuttaa: käydäänkö keskustelu yksityisellä seinälläni, poliisin sivuilla vai tietyssä ryhmässä.

Moderoijat eivät voi kuitenkaan rajoittaa koko internetin toimintaa. Sananvapaus säilyy henkilöllä ja hän voi perustaa vaikka oman blogin, jonne voi oksentaa pahan olonsa ja hakea ymmärrystä. Täytyy kuitenkin ymmärtää, että edes omalla palstalla ei saa julkaista mitä lystää.

Blokkaamisesta tulikin mieleen, mikset hyväksynyt aikoinaan kaveripyyntöäni Facebookissa?

(Naurahtaa.) Varmaan sen takia, että minulla on 5000 kaverin raja ollut täynnä jo monta vuotta.

Vaihtuvuutta on toki, joten välillä paikkoja aukeaa ja hyväksyn muutaman pyynnön. Niitä on kuitenkin hirveä lista, joten et varmaan päässyt läpi. Ei mitään henkilökohtaista! gB

g❜14

g’15

PÄ ÄT O I M I T U S 2017 kuvat• A lv i Pa ka r i n e n

R o o s a Kon t ioka r i Rakastan roskapostiviestien lukemista ja spämmibottien trollaamista. Mikään ei ole hauskempaa kuin nähdä, kuinka tietokoneohjelma epäonnistuu tehtävässään matkia ihmisyyttä.

Saana Lehtinen Tykkään ärsyyntyä kärkkäistä ja huonosti perustelluista mielipiteistä.

Tämän harrastuksen toteuttamisessa suosikkipaikkojani ovat vauva.fi -keskustelufoorumi sekä iltapäivälehtien verkkouutisten kommenttiosiot.

Yritin laajentaa ärsyyntymiskenttääni myös Jodeliin, mutta meno siellä osoittautui turhan positiiviseksi.

Roos a S avo Kannatan totuudenmukaista ja asiallista journalismia. Toisinaan haaveilen kuitenkin heittäväni asiallisuuden roskakoriin ja kirjoittavani täysin irrationaalisia juttuja kiroilevista pallokaloista.

M a rt ta Ka llio n pä ä Journalismiopintojeni alussa minua peloteltiin vaatimuksella median murroksen jälkeisestä ihannetoimittajasta, joka kirjoittaa, (video)kuvaa, edaa, somettaa, brändää ja sisältömarkkinoi freelancer- ja työharjoittelupohjalta. Nyt huomaan, että minusta on tullut painajaisteni puoli-ilmainen generalisti. Vapaa-ajallani terrorisoin ryhmächatteja pseudoyhteiskunnallisilla, mukahauskoilla meemeillä.

A n n i Ta s k i n e n Kavahdan klikkiotsikkojournalismia, mutta yön pimeinä tunteina kehittelen hiljaa kieroutuneessa mielessäni törkeimpien klikkiotsikoiden top kymppiä.

B e e f

&

H o n e y s

BEEF AND HONEYS Koonnut• P i lv i N i ka r m a a

Miksi viestintää ei usein arvosteta tai sen merkitystä ei ymmärretä?

Siina Repo, Viesti ry:n toiminnanjohtaja Viestinnästä ja sen mahdollisuuksista ei vielä tiedetä riittävästi. Viestintää pidetään helposti itsestäänselvyytenä.

Sitä on kaikkialla ja kaikki viestivät arjessaan, mutta harva on viestinnän asiantuntija.

Viestintä tarvitsee toimiakseen myös johtamista, koordinoimista ja todella syvää asiantuntemusta. Viime aikoina julkisuudessa on nähty paljon viestintäkriisejä, jotka osoittavat, miten tärkeää viestintä on, ja mitä tapahtuu kun viestintä ei onnistukaan.

Millaisia haasteita ”totuudenjälkeinen aika” asettaa uutistoimitukselle?

Ottavatko tunteet, vaihtoehtoiset faktat ja valeuutiset voiton faktoista nykyisessä mediamaisemassa?

Timo Huovinen, Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan sisältöpäällikkö En usko ajatteluun, jonka mukaan olisimme siirtyneet totuudenjälkeiseen aikaan. On kuitenkin hyvä, että aihepiiri on esillä, siitä syntyy keskustelua ja toimintaamme haastetaan.

Emme voi vaikuttaa uutistoimintamme ulkopuoliseen maailmaan: se elää sananvapauden mukaisesti sellaista elämää, kuin se elää. Sen sijaan omaan toimintaamme voimme vaikuttaa. Tämänhetkisessä tilanteessa on noudatettava samoja periaatteita kuin olemme tähänkin asti noudattaneet.

Uutisoinnissa on pyrittävä totuudellisuuteen ja lähdekriittisyyteen. Uutisoinnin lähteiden on oltava kaikkien tarkistettavissa, siltä osin kuin esimerkiksi Journalistin ohjeissa säännellään. Jos teemme faktavirheitä uutisoinnissamme, ne on korjattava avoimesti. Muuten ulkopuolisilla ei ole oikeutta puuttua toimintamme sisältöön.

Työssämme emme saa päästää aiheita ihon alle.

Asiat asioina, kylmän viileästi. Nämä ovat parhaita iskuja valeuutisointia vastaan. B

g

g❜18

Tällä palstalla viestinnän ­asiantuntijat vastaavat kiperiin kysymyksiin

T i e d e t t ä

teksti • A d i l e S e v i m l i

vaihtoehtoisissa

HOITOMUODOISSA piilee POTENTIAALIA g❜20

IHMISEN SUHDE PSYKOAKTIIVISIIN aineisiin on vaihdellut läpi historian, mutta

stigma huumausaineiksi luokiteltujen yhdisteiden ympärillä elää ja voi hyvin lännessä. Kriminalisoinnin negatiiviset vaikutukset nostetaan aika ajoin agendalle esimerkiksi puhuttaessa kieltolain ei-toivotuista seurauksista Suomessa tai kannabiksen laillistamisen positiivisista vaikutuksista erinäisissä Yhdysvaltain osavaltioissa. Keskustelu kovista huumeista vilkastunee tulevaisuudessa lääketieteen puolella.

Yhdysvalloissa toisen maailmansodan jälkeen tehdyt kliiniset tutkimukset osoittivat optimistisia tuloksia LSD:n merkityksestä mielenterveyspotilaiden hoidossa, mutta psykedeelin todellinen potentiaali lääketieteen lupauksena jäi ratkaistavaksi, kun se kiellettiin lailla jo ennen 70-lukua. LSD yhdistettiin hippiliikkeeseen ja alakulttuurien radikaaleihin, uusiin ajattelutapoihin. Poliittinen ilmapiiri kiristyi, tutkimus tyssäsi ja LSD:stä tehtiin tabu.

VIIHDEKÄYTÖSSÄ EKSTAASISSAKIN VAIKUTTAVA MDMA, niin ikään laittomiin hallu-

sinogeeneihin lukeutuva huumausaine, on pystynyt paikkaamaan tämänhetkisten hoitomuotojen puutteellisuutta esimerkiksi traumaperäisen stressihäiriön hoidossa. Traumaperäinen stressihäiriö voi puhjeta poikkeuksellisen ahdistavan kokemuksen kuten sodan tai raiskatuksi joutumisen, myötä sen oireita ovat ahdistus, painajaiset, masennus, itsetuhoisuus, vahvat takaumat ja ylivirittynyt pelkotila, joita hoidetaan psykoterapiassa.

Ongelmallista stressihäiriön perinteisissä hoitomuodoissa on luottamuksen muodostaminen potilaan ja terapeutin välillä, potilaan ylikuormittuminen traumoja uudelleen käsiteltäessä ja pahimmillaan hoidon keskeyttäminen näistä syistä.

MDMA:lla avustettua psykoterapiaa on perusteltu nykyisten hoitomuotojen riittämättömyydellä. Tutkimuksissa kyseinen empatogeeni on havaittu turvalliseksi ja toimivaksi, vaikkei sitä vielä yksiselitteisesti voidakaan julistaa toimivaksi jokaisen potilaan hoidossa. MDMA:n positiivisia vaikutuksia ovat euforian tunne, mielialan paraneminen, sosialisoituminen, itsetietoisuus ja vireystilan kohoaminen. Aineen hermostolliset ja psyykkiset vaikutukset kasvattivat tutkimuksissa potilaan luottamusta terapeuttiin sekä vähensivät pelon tunnetta. Joillekin potilaille MDMA:lla avustettu psykoterapia on ollut tunnetuista hoitomuodoista ainut toimiva.

LIEVENTÄMÄLLÄ STIGMAA TIETTYJEN huumausaineiden ympärillä mahdolliste-

taan kyseisten aineiden hyötykäyttö siellä, missä niillä on potentiaalia edistää hyvinvointia. Se, että MS-tautia sairastavat saavat apua lääkekannabiksesta tai se, että urheilijat syövät hamppuproteiinia ja vaatteita voidaan valmistaa hamppukuidusta, ei ole johtanut kannabiksen laillistamiseen Suomessa, vaan kyseisen kasvin monipuolisempaan hyötykäyttöön.

Amazonin alueen tai Pohjois-Amerikan alkuperäisasukkaiden suhde huumausaineina pitämiimme yhdisteisiin on täysin päinvastainen kuin omamme. Pyhät päihteet ovat toisaalla lääkkeitä, osa uskonnollisia rituaaleja, shamanismia ja pitkiä perinteitä. Tutkimuksen vapauttaminen mahdollistaisi uusien hoitomuotojen tutkimisen – psykedeelien ja empatogeenien tutkimista länsimaisessa lääketieteessä ei pitäisikään rajoittaa vain sillä perusteella, että niihin on pinttynyt pelottava leima. B

g

Palstalla kurkistamme tieteen maailmaan ja raportoimme löydöksistämme

g’21

Kaikkea, mitä verkossa sanot, voidaan ja tullaan käyttämään sinua vastaan. Zuckerberg naureskelee ystävillesi lähettämillesi känniviesteille ja kaukomaiden prinssit tyhjentävät tilisi nukkuessasi. Verkkoidentiteettisi menetys on vain yhden väärän klikkauksen päässä.

TEKSTI ◩ Vilma Ikola ◬ KUVAT ▩ Roosa Kontiokari

g❜22

”T

ietokonehuijari tietää missä asut, älä mene tapaamaan tai kyllä kadut”, valistaa Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysvi­ raston teettämä Tietokoneräppi.

Vaara siis vaanii verkossa: kohdennetut mainokset, identiteettivarkaudet ja saudiprinssit odottavat varomatonta surffailijaa. Et ole niin hyvin turvassa kuin luulet. Yksi pätkä aseistettua koodia ladattuna koneelle, ja se on kaapattu. Aseistettuja koodeja jopa viattomilta vaikuttaviin puhelinsovelluksiin tehtailevat tietysti hakkerit.

Hakkerit – nuo fedorapäiset neitsyet, modernin maailman valloittajat, jotka nettivelhoilevat juustonaksujen ja kolajuomien voimalla.

He naputtelevat koneillaan koodinpätkiä, jotka laittavat niin nettisivujen ylläpitäjät kuin hotellitkin polvilleen. Kiusanteolta ei säästy edes Satakunnan Kansa, jonka nettisivuille ilmestyi helmikuun alussa kiristysviesti.

Yrittäjä, yhdistysaktiivi ja valkohattuinen eli hyväntahtoinen hakkeri Mikko Kenttälä on kuitenkin stereotypian kanssa eri mieltä – todellisuudessa monet hakkerit ovat hyväpalkkaisissa töissä esimerkiksi tietoturva-alalla ja voivat tavallisen kokiksen sijaan tilata Club Matea ulkomailta kotiinkuljetuksella.

Pahantahtoiset black hat- eli mustahattuhakkerit puolestaan edustavat stereotyyppisiä hakkereita. Myös krakkereina tunnetut mustahatut havittelevat omaa etuaan ja saattavat toimia ilman syvempiä motiiveja. Mustien ja valkoisten hattujen väliin jää vielä harmaiden hattujen kirjo.

Harmaahatut tasapainoilevat lain ja sen rikkomisen rajalla saattaen ylittää sen hyväksi näkemänsä asian vuoksi.

Hakkerointi ei kuitenkaan tarkoita välttämättä koodaamista, eikä sillä ole aina tarkoitus tuottaa ongelmia. Mitä hakkerointi siis on?

”E

verything is broken. Nothing is secure”, lukee mustalla taustalla valkoisin kirjaimin. Hakkeritapahtuma Disobeyn nettisivuilla listataan muun muassa hakkerin eettiset ohjeet. Tapahtuman perustaja Benjamin Särkkä, mikä on rikki? ”Ei se saisi mennä niin, että paras tapa myydä palohälyttimiä on polttaa naapuritalo. Se ei ole se konteksti, jossa meidän pitäisi mennä.” Särkkä on huolissaan yleisestä asenteesta, jonka mukaan on ihan hyväksyttävää, että muiden kuin

tietoturva-asiantuntijoiden tiedot ovat vaarassa.

Ihmiset eivät tiedosta riskejä eivätkä tiedä, miten niitä voisi välttää. ”Haluaisin elää maailmassa, jossa hakkerointi ei olisi niin helppoa kuin nykyään”, Särkkä toteaa. Hän kuitenkin muistuttaa tilanteen parantuneen aikaisemmasta ja turvallisuuden kohenevan koko ajan.

S

uosiotaan nopeasti kasvattaneen kyberturvallisuuteen keskittyvän tapahtuman isälle hakkerointi on sitä, että jollain esineellä, asialla tai vaikkapa konseptilla tehdään jotain, mitä sillä ei ole tarkoitettu tehtäväksi. Esimerkiksi hän antaa leivän paahtamisen kahvinkeittimellä.

Kaikki on uudelleen koottavissa, Särkän mukaan ehkä jopa hieman eri osilla. Hakkerointi ei siis välttämättä liity mitenkään tietotekniikkaan, tietoturvaan tai -turvattomuuteen.

Disobeyssa nähtiin esimerkiksi tiirikointityöpaja, jossa lukkoseppä auttoi messuvieraita tiirikoimaan auki oikeita lukkoja. Tällä haluttiin kiinnittää ihmisten huomio siihen, kuinka helposti suojaus, jonka oletamme olevan avattavissa vain avaimella, on murrettavissa. Sama ilmiö on tietotekniikassa. Särkän mukaan on oikeastaan ihme, että mikään yleensäkään toimii, sillä digitaalinen infrastruktuurimme on niin herkkä.

Samoilla linjoilla on myös Kenttälä, jolle hakkerointi merkitsee niin kutsuttua maker-kulttuuria, jossa mitä tahansa tekniikkaa käytetään luovasti. Kenttälälle termi tarkoittaa lisäksi myös hakkerin manifestina tunnettua kirjoitusta.

Tammikuussa 1986 julkaistu The Conscience of a Hacker on julistus, jossa nimimerkillä The Mentor esiintyvä henkilö kirjoittaa hakkeriksi ryhtymisensä syistä ja persoonastaan.

Teknologinen determinismi tihkuu rivien välistä ja maalaa kuvaa tavallista älykkäämmästä, väärinymmärretystä ihmisestä, joka ihastuu tietokoneen tarjoamiin mahdollisuuksiin ja sen loogisuuteen. Hakkeroinnin romantisoinnin keskeltä manifestista voi löytää myös haktivismin, poliittisen hakkerikulttuurin, taustalla olevia ajatuksia.

T

unnettu brittiläis-suomalainen hakkeri Lauri Love odottaa oikeuden päätöstä luovutuksestaan Yhdysvaltoihin. Lovea syytetään Yhdysvaltain puolustusministe­ riöön, NASA:aan ja muihin viranomaiskohteisiin tehdyistä tietomurroista. Yhdysvalloissa

g’23

Vi l m a häntä vaatii oikeuden eteen kolme eri osavaltiota. Tapauksen saama mediahuomio #FreeLauritunnisteineen osoittaa, ettei hakkerointi ole yhteiskunnan kannalta yhdentekevää. Myös Loven Aspergerin oireyhtymä on lisännyt kierroksia yksilönvapaudesta ja valtioiden välisistä luovutussopimuksista käytävään keskusteluun.

Hakkeroinnissa piilee ”teen koska voin” -asenteen lisäksi taustalla halu muuttaa yhteiskuntaa. Tyypillisesti haktivistit toimivat ryhmässä päästäkseen tiettyyn tavoitteeseen.

Jonkin verkkosivun palvelimiin kohdistettu DDoS (Distributed Denial of Service) eli hajautettu palvelunestohyökkäys on yksi haktivismin tapa. Hyökkäyksen voi tehdä ilman mitään erikoisempia ohjelmia siten, että mahdollisimman monta ihmistä yrittää ladata sivuston samanaikaisesti. Tietokoneelle voidaan myös ladata ohjelma, jonka avulla kone ohjeistetaan lataamaan kohteena oleva sivusto kerta toisensa jälkeen.

Palvelimet ylikuormittuvat ja sivusto kaatuu kuin Opintopolku heinäkuun ensimmäisenä päivänä. Tällainen toiminta on tietoliikenneverkon häiritsemistä ja rikoslain alaista.

H

aktivismia ovat myös erilaiset tietomurrot ja -vuodot, joista parhaan esimerkin antaa tietenkin Wikileaks. Sivusto hankki jaettavaksi arkaluontoisia tietoja juuri hakkeroinnin avulla. Valtioiden salaisiin asiakirjoihin kohdistuvat tietomurrot voivat saattaa päivänvaloon yhteiskunnallisia ongelmia ja vallankäytön epäkohtia: näin laiton toiminta palvelee yleistä etua.

Yleistä etua katsoo ajavansa myös mystinen Anonymous, joka edustaa parhaimmillaan viittäkymmentä harmaan sävyä aina valkoiseen asti.

Sivuillaan se julistaa mahtipontisesti ”We do not forgive. We do not forget. Expect us.”

Anonymousia on mahdoton selittää yksinkertaisesti. Se ei ole ryhmä, liike, eikä aate.

Jäseniksi ei liitytä tai julistauduta, vaan jos haluat olla jäsen, olet jo sellainen. Epäselvää on, millainen Anonymousin jäsen sitten on – jos tarkkaan

I ko l a määriteltyä ideologiaa ei ole, mistä tietää olevansa samalla puolella?

Nimeä käyttävät monet sosiaalisen median tilit, ja Facebookista löytyy oma ryhmänsä myös Suomen Anonymous -porukalle. Anonymous Suomi/Finland -sivu Facebookissa sisältää niin muilta sivustoilta kopioituja ”hauskoja” kuvia, kirjoitusvirheitä kuin keskustelua poliisien kusipäisyydestäkin. Ryhmän seinää selatessa on vaikea yhdistää sisältöjä siihen vapaustaistelijoiden mielikuvaan, jota Anonymousista luodaan.

Epäselvää on, kuka on kaikkien näiden tilien ja verkkosivujen takana. Sivuston ylläpito ei vastannut yhteydenottopyyntöihin.

J

ohtajattomuus ja kasvottomuus on toki Anonymousin etu. Muoviset Guy Fawkes -naamarit päässään marssivat massat ovat vaikuttava näky. Salaperäisyys herättää yleisön ja median mielenkiinnon. Keitä nämä 1600-luvun kapinallista ihailevat ihmiset ovat? Ihailevatko he Fawkesia tämän rohkeuden ja vallankumouksellisuuden vuoksi, käyttävätkö he maskia ironisesti vai ovatko vain katsoneet V niin kuin verikoston yhden kerran liikaa?

Mystisyys aiheuttaa kuitenkin myös ongelmia. Ilman selkeää johtajaa ja toimintasuunnitelmaa jäseniksi itsensä mieltävät yksilöt voivat tehdä käytännössä mitä vain – ja sitten julistaa, että Anonymous oli teon takana. Yksilö tai pieni porukka voi saada turvakseen Anonymousiin liitetyt merkitykset ja näin oikeuttaa tekojaan ja muokata niihin kohdistuvia mielipiteitä.

Esimerkki tällaisesta tapauksesta on PlayStationin verkkoyhteisöön tehty isku, jonka Anonymous sekä myönsi että kiisti. Yksittäisiä aktiiveja toki nostetaan yhteisön kasvoiksi dokumenteissa ja haastatteluissa, mutta hierarkian puutteen vuoksi yksikään jäsen ei ole toisia parempi tai pätevämpi kommentoimaan toimintaa.

Julkisuuteen on noussut kuitenkin myös roimasti Anonymousin nimissä tehtyjä iskuja, joita pidetään yleisesti hyväksyttävinä. ISISterroristijärjestön sosiaalisen median tilien sul-

Anonymousia on mahdoton selittää yksinkertaisesti.

Se ei ole ryhmä, liike, eikä aate. Jäseniksi ei liitytä tai julistauduta, vaan jos haluat olla jäsen, olet jo sellainen. g❜24

S U D O H A XO R A P T- G ET I N STA L L T H E _ O N I O N _ R O U T E R . . . keminen oli yksi tällainen isku. Hakkerit muovinaamarien takana muistetaan myös tuhansien pedofiilien nimien vuotamisesta internetiin.

Nämä ovat esimerkkejä haktivismista, joka rikkoi lakeja, mutta ei ollut suuren yleisön silmissä tuomittavaa.

A

nonymiteetin kaipuu ajaa hakkerit pois tavanomaisesta World Wide Webistä, jota kutsutaan myös surface webiksi.

Pinnan alla on deep web, joka käsittää datan, jota hakukoneet eivät indeksoi. Tällaista tietoa ovat esimerkiksi salassa pidettävät asiakirjat tai maksumuurin takana olevat palvelut, kuten Netflixin sisällöt. Deep web sekoitetaan usein dark webiin, joka on surullisenkuuluisa siellä harjoitettavien laittomuuksien vuoksi.

Dark webin pintaraapaisulla selviää, että Helsingistä saisi Glock-käsiaseen hintaan 350 euroa, eikä huumeitakaan tarvitse enää jonottaa Piritorilla, kun kaupat voi tehdä kätevästi nimettömänä kotisohvalta ja maksu hoituu bitcoineilla. Tarjolla on myös varastettuja PayPal-tilejä ja uhanalaisten eläinten osia. Tämä kaikki löytyy tietenkin dark webissä sijaitsevasta Tor-verkosta, jonka käyttämiseen tarvittavan selaimen voi ladata kuka vain.

Tor on lyhenne sanoista The Onion Router, ja selaimen logo on halkaistu punasipuli. Verkko onkin kuin sipuli – siitä paljastuu aina vain uusia ja uusia kerroksia. Toiminta perustuu vapaaehtoisesti ympäri maailmaa ylläpidettäviin noodeihin eli tietoliikenteen solmukohtiin, joiden kautta selain reitittää tietoliikenteen tehden siitä vaikeasti seurattavaa.

T

or-selaimen kautta voi selata tavallista verkkoa suhteellisen anonyymisti, mutta Tor mahdollistaa myös niin kutsuttujen piilopalveluiden ylläpitämisen. Tämän vuoksi selaimella voi löytää myös sivuja, joita tavallisella selaimella ei saa auki. Tällainen sivusto on esimerkiksi The Hidden Wiki, jonne on listattu hyödyllisiä linkkejä ja tietoja sipuliselaimen käytöstä.

Toinen esimerkki piilopalvelusta on vaikkapa jo nyt suljettu Silkkitie-kauppakanava, jota koskeva uutisointi antoi varmasti monelle suomalaiselle ensikosketuksen Tor-verkkoon, tuohon laittomien kauppojen paratiisiin. Jotkut kysyvät, miksei koko systeemiä suljeta rikosten lopettamiseksi.

g’25

VPN Virtual Private Network eli yksityinen virtuaaliverkko on keino muodostaa kahden suljetun verkon välinen suojattu yhteys. Esimerkiksi yliopiston ja oman verkon välillä voi käyttää VPN:ää muodostaakseen yhteyden julkisen verkon yli.

VPN-yhteys on suojattu yleensä SSL-suojauksella.

DDoS Distributed Denial of Service tarkoittavaa hajautettua palvelunestohyökkäystä. Kohteen laite tukitaan lähettämällä siihen suuria määriä viestikyselyjä.

DDoS-hyökkäys toteutetaan nimensä mukaisesti hajautetusti usealta (kaapatulta) koneelta.

Sipulireititys Tiedonsiirtotekniikka, jossa viestit kiertävät lähettäjältä vastaanottajalle usean reitittimen kautta.

Jokainen välityspalvelin “kuorii” viestistä tarvittavat tiedot, kuten seuraavan osoitteen, ja salaa viestin uudelleen ennen eteenpäin lähettämistä. Koska reitti valikoituu satunnaisesti eikä yksikään reititin tiedä viestin koko reittiä tai sisältöä, verkkoa on mahdollista selata lähes täysin anonyymisti.

Tekniikkaa hyödynnetään esimerkiksi Tor-verkossa.

Deep web – dark web Deep webillä viitataan kaikkiin WWW:n osiin, joita ei voi löytää tavallisella hakukoneella. Tällaisia ovat esimerkiksi verkkopankit ja salaiset asiakirjat. Dark web puolestaan tarkoittaa deep webin osia, joiden käyttö vaatii tietyn sovelluksen, kuten Tor-selaimen. Dark web on kuuluisa siellä tapahtuvista laittomuuksista, vaikkei teknologiassa itsessään ole mitään laitonta.

Vi l m a

S

ärkän mukaan se ei auttaisi mitään. Tor-verkko on vain kommunikointiväline, ja sen käyttö laittomuuksiin kertoo vain ihmisten halusta käydä kauppaa laittomilla hyödykkeillä. Särkkä huomauttaa, ettei käteisen käytön kieltoakaan pohdita, vaikka sitä käytetään huumekauppaan.

Tilannetta voisi verrata kieltolakiin – vaikka se astuisi uudestaan voimaan ja alkoholijuomat vedettäisiin myynnistä, ei niiden juominen kuitenkaan todennäköisesti loppuisi. Särkkä ja Kenttälä eivät usko, että poliisi tarvitsisi nykyistä enemmän keinoja netissä käytävän huumekaupan kitkemiseen. Poliisilla on tällä hetkellä esimerkiksi oikeus tehdä valeostoja, mikä mahdollistaa myyjien helpomman jäljittämisen ja kiinnioton. Tiedonsiirron tutkimiseen liittyvien oikeuksien lisääminen voisi kansalaisten silmissä näyttäytyä yksilönvapauksien loukkauksena.

Silkkitien kaltaisille sivustoille pääsyä on kuitenkin vaikea rajoittaa. Noodina toiminen on laillista, eikä esimerkiksi palveluntarjoaja voi sitä estää. Mikäli virkavalta mielisi puuttua Torin toimintaan enemmän, olisi lakeja muutettava.

Tor-verkosta puhuttaessa on helppo keskittyä sen varjopuoliin. Monimutkainen reititys ja noodeina toimivien koneiden erot tekevät selaimesta hitaan ja epävakaan. Heikon käytettävyyden vuoksi on ehkä vaikea nähdä, miksi kukaan käyttäisi sitä muuhun kuin laittomaan toimintaan.

S

ärkkä ja Kenttälä korostavat Tor-verkon ja anonyymin netinkäytön merkitystä sananvapaudelle esimerkiksi maissa, joissa tiedonvälitys on tiukasti kontrolloitua.

Kenttälän mukaan Tor-verkon käyttö ei ole missään nimessä välttämätöntä Suomessa, mutta sen käytöllä voi yrittää välttää esimerkiksi tiedustelupalvelun seurantalistalle joutumista, jolle vaikkapa tutkiva journalisti tai utelias kansalainen voi päätyä selattuaan terroristijärjestön rekrytointisivustoa. Oppositiolle, aktivisteille ja toimittajille anonyymi netinkäyttö voi olla toiminnan edellytys.

Sipuliselaimen käyttö voi olla paikallaan myös silloin, jos tahtoo vältellä niin kutsuttua pitkää klikkausta, jossa sivuston käyttäjää jäljitetään kirjautumistietojen perusteella. Näin esimerkiksi mainostajat saavat tietää, missä ku-

I ko l a luttaja milloinkin liikkuu ja hänelle on helpompi kohdentaa mainontaa.

Monille tämä on ongelma. Sivustojen käyttäjät eivät välttämättä tiedä tarkalleen, millaisia tietoja heistä kerätään ja mihin tarkoitukseen.

Kenttälä huomauttaa, että ihminen saattaa ajatella, ettei hänellä ole mitään salattavaa. Silti hän tuskin on halukas antamaan toiselle pääsyä selainhistoriaansa. Yksityisyyttä arvostetaan siis myös verkossa.

G

oogle tietää salaisuutesi parisuhteesi ongelmia myöten ja Facebook kuulee puhelimesi kautta kaiken, mitä sanot.

Toinen näistä väitteistä on totta. Google tosiaan kerää käyttäjästään paljon tietoja evästeiden kautta ja myy näitä tietoja eteenpäin.

Facebook ei kuitenkaan kuule kaikkea puhettasi puhelimesi kautta. Särkkä vakuuttaa, että kaikkien käyttäjien kaiken puheen tallentamiseen ja analysoimiseen kuluisi niin paljon muistia ja tehoja, ettei sellainen yksinkertaisesti ole mahdollista. Tarinat juoruilun jälkeen ilmestyneistä kaveriehdotuksista ovat siis urbaanilegendaa tai sattumaa.

Rikollinen toiminta ei välttämättä uhkaa yhteiskuntajärjestystä, eikä netissä käytävä huumekauppa ole suurempi paha kuin tukahdutettu sananvapaus.

Kansalaisten pakeneminen sipuliselaimen suojissa dark webiin kertonee enemmän yksityisyyden arvostuksesta ja seurattavaksi joutumisen pelosta kuin lisääntyvästä rikollisuudesta. Mikäli maailma on todella niin pahasti rikki, kuin haktivistit antavat ymmärtää, lienee kollektiivinen vallan käyttö ja vastarinta totuttua järjestelmää kohtaan perusteltua. Se, mikä toiselle on lakien rikkomista ja tuomittavaa, on toisen vapaustaistelu marttyyriudenkin uhalla. gB

Särkkä ja Kenttälä korostavat Tor-verkon ja anonyymin netinkäytön merkitystä sananvapaudelle esimerkiksi maissa, joissa tiedonvälitys on tiukasti kontrolloitua.

g❜26

S U D O H A XO R A P T- G ET I N STA L L T H E _ O N I O N _ R O U T E R . . .

g’27

P i i k k i

l i h a s s a

S a n a h e l i n ä ä

”VALEUUTINEN” teksti • M a rt ta K a l l i o n pä ä HARHAUTUSMIELESSÄ TEHTY MEDIASISÄLTÖ, jonka tekijän

aloittelijan opas

JOUKKOLIIKENNE -etikettiin

teksti • H e l e n a V u o r i j ä rv i

motiivina on usein poliittinen vaikuttaminen tai klikeistä saatavat mainostulot.

Puolustusministeri Jussi Niinistö syytti Yleä helmikuussa 2017 valeuutisoinnista liittyen kaksoiskansalaisten eriarvoiseen kohteluun puolustusvoimissa.

Uutisointi nimettömän lähteen tietojen pohjalta ei tee valeuutista. Edes virheellinen uutinen ei ole valeuutinen. Laadukas media korjaa itseään oikaisuilla ja vastineilla.

Oikeistopopulistit ovat innostuneet huutamaan vale-etuliitettä, kun uutisesta tulee paha mieli. Voisimmeko jo kääntää sanan huutelijoita itseään vastaan ja alkaa puhua valepolitiikasta? B

g

KUN OLET ASTUMASSA kulkuvälineeseen, odota ensin, että

sisällä olevat matkustajat pääsevät ulos. Älä. Yritä.

Tunkea. Siitä. Välistä. Sisään päästyäsi älä jää uloskäynnin eteen tukkeeksi vaan päästä myös takanasi sisään pyrkivät matkustajat peremmälle. Älä kuuntele musiikkia tai katso videoita ilman kuulokkeita. Älä puhu kovaan ääneen. Älä yski, niistä, aivasta, tuhahda tai murahda. Äläkä haise liian pahalta, joukkoliikenteen ilmastointi on hanurista.

Joukkoliikenne on pop ja yksityisautoilu not. ­Pidetään siis bussit, raitiovaunut ja metrot kivoina välineinä matkustaa ja käyttäydytään niissä. Jooko? B

g

Palstalla toimittaja avautuu elämää suuremmista ongelmista

g❜28

g’29

G a l l u p

Kysyimme informaatioverkostojen opiskelijoilta, mitä verkostot merkitsevät heille teksti & kuvat • R i p s a N i e m i & A n n a J a a ko n a h o Horhe, 21

kuinka olet peeloillut Habbossa?

Mä olin Habbo-klubin jäsen aikoinaan eli peeloilin v*tun paljon! Monihan ei ollu klubissa. Mä vaihdoin välillä jonkun kaa kamaa niin, että mä sain siltä paljon paremmat kamat kuin se multa.

Kaarlo, 23

Mikä oli ensimmäinen sähköpostiosoitteesi?

Se oli kaakko_@hotmail.com. Nupit on yleensä vedetty aina kaakkoon!

Ve e r a , 2 1

Kuinka kireällä on foliohattusi?

Aika löysällä. Jotkut asiat kyllä pelottavat, mutta toisaalta mulla on sellainen vakaumus, että mä en jaksa stressata liikaa. Ja siis mun mielestä käytetään niin vähän foliota kuin mahdollista!

Robert, 22

Kuinka verkostoidut medialaisten kanssa?

Ovelaa tässä ois varmaan törmätä medialaiseen jossain kalastuskaupassa. Siellä vois kaatua kato verkkojen päälle ja kaikkee muuta tosi romanttista!

Pe k k a , 2 3

Verkkosukkahousut: Hot or Not? Hot. Verkkosukkahousut täydentävät tyylikästä kokonaisuutta. Ne eivät yksinään kelpaa mutta toimivat hyvien säärien kanssa.

Katri, 21

Jos medialaiset ja athenelaiset perustaisivat yrityksen, millainen se olisi?

Se olisi jotain innovatiivista, random yritys. Teekkarit ehkä heittäisivät villejä ideoita, jotka eivät välttämättä ikinä toimisi, mutta medialaiset toisivat siihen rotia ja herättäisivät idean eloon esimerkiksi markkinointikampanjalla. Lopulta se vois toimia! gB

g❜30

g’31

Ko l u m n i

teksti • A n n a J a a ko n a h o JOKAKEVÄINEN TYÖNHAKUKIIMA. Siitä on ruusuinen kuva vielä ennen joulua,

jolloin näen mielikuvissani Aarresaaren ja sen tarjoamat mahdollisuudet.

Rantaviivalle päästyäni Aarresaari ei kuitenkaan ole sitä, miltä se vielä ulapalta näytti. Mieleni valtaa epävarmuus omista kyvyistäni, enkä ole koskaan tuntenut itseäni näin näkymättömäksi. Mietin, miksen ole ollut taitavampi verkostoituja.

Niin, miksiköhän?

Jo pelkkä sana aiheuttaa suun kuivumista ja elohiiren poskipäähän.

Verkostoitumista epäaidompaa puuhaa ei ole, ja harrasteesta saakin helposti vain tekohymyn rampauttamat suupielet. Systemaattinen verkostoituja tekee itsestään helposti vain puhuvan pään ja kävelevän CV:n. Vauhdissa saattaa jopa unohtua, miksi tätä tekee.

Verkostoituminen on kuitenkin pahinta, jos mielessä on vain päämäärä. Silloin se on jotain arkitekemisestä ja -ajattelusta irrallista. Jotain, mistä puuttuu aito vuorovaikutus. Jos lähtee ehdoin tahdoin verkostoitumaan, voi olla, ettei saa aikaan yhtäkään uutta, toimivaa verkostoa – edes muutamaa kytköstä. Kukaan ei halua olla toiselle vain hyöty, vaan vähintäänkin myös ihminen.

Tämänhän kaikki kuitenkin jo tietävät. Silti tuntuu, että sääntöjä tulkitaan eri tavoin.

On pelottavaa ajatella, millainen epäluulo työmaailman suhdeverkostoissa vallitsee. Koskaan ei voi tietää, hymyileekö tuokin minun asioistani muka kiinnostuneena vain, koska näkee minussa potentiaalisen resurssin. Toisaalta ilmiö saattaa esiintyä myös käänteisenä. Esimerkiksi ­LinkedInissä ystävät saattavat muuttua kilpailijoiksi. Koko seuraajien ja seurattavien yhteisö koostuukin vain uhkista omalle menestykselle.

Nämä ovat tietysti vain äärimmäisiä kärjistyksiä. Joskus voi silti olla vaikea nähdä, että työelämän ihmissuhteissa pätee se aivan sama, välttämätön peruslähtökohta kuin ystävyydessäkin: vastavuoroisuus. On vaikeaa kuvitella kovinkaan aitoa ihmissuhdetta ilman, että molemmat tuovat peliin jotain.

Näiden mietteiden jälkeen tuntuu itsestään selvältä, etten aio tulevaisuudessakaan verkostoitua. Sen sijaan vietän aikaani sellaisten ihmisten kanssa, joiden seurasta nautin ja joiden tekemisistä voi olla aidosti kiinnostunut. Tulevaisuudessa kuka tahansa nykyisistä ystävistäni voi olla työkaverini. He ovat kaikista arvokkain verkostoni, kaikilla elämänalueilla.

Ehkä joku heistä jopa palkkaa minut – unohtamatta tietysti sitä, että saatan tehdä itse saman muille. B

g

g❜32

g’33

Ko l u m n i

teksti • R o o s a S av o

g❜34

LAITAT VIDEOKASETIN PYÖRIMÄÄN. Odotat lempielokuvasi pamahtamista televi-

sioon, mutta sen sijaan näyttöön ilmestyy inhokkimainoksesi. Raflaavan musiikin ja välkkyvän näytön saattelemana näkyy teksti ”You wouldn’t steal a car…”

No, I wouldn’t. But I’d download one if I could!

Videon alussa näkyvän MAINOKSEN PYRKIMYKSENÄ oli saada nuoret pois netistä lataamasta laittomia sisältöjä, kuten musiikkia. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen vuonna 2012 tekemän tutkimuksen mukaan 15–16-vuotiaiden yleisimmät rikokset liittyivät laittomaan lataamiseen, ja 71 % nuorista oli ladannut vuoden aikana netistä luvatonta sisältöä. Nyt tutkimukseen osallistuneet ovat 20–21-vuotiaita – rikollisiin saattaa siis kuulua paras kaverisi tai ainejärjestösi vastuullisin henkilö.

Luvaton lataaminen oli yksi niistä rikoksista, joiden tiedettiin olevan laitonta, mutta joita jokainen silti päätyi tekemään. Vuonna 2010 Elisan toiminnanjohtaja totesi Ylen uutisissa heidän verkkopalveluistaan kolmasosan menevän sisältöjen lataamiseen netistä. Aikana, jolloin netinkäytön laittoman ja laillisen toiminnan rajat olivat vasta muotoutumassa, oli vallitseva ajatusmaailma, ettei netissä olevasta sisällöstä tarvitse maksaa. Toiminnan sallittavuuden illuusio syntyi siitä, ettei kukaan ollut näkemässä tilannetta. Miten voisin ikinä jäädä kiinni?

LUVATTOMAN LATAAMISEN YLEISYYDESTÄ HUOLIMATTA missään ei ollut sel-

keää opasta siihen, miten lataaminen toimii (johtuen siitä, että puuha oli laitonta). Ohjeet kulkivat huhuina kaveriporukoissa ja niitä selvitettiin googlaamalla ja kyselemällä keskustelufoorumeilla.

Esimerkiksi 23. helmikuuta 2008 nimimerkki keje44w pyysi apua lataamiseen Suomi24-keskustelufoorumilla: ”Mulla on ongelmana se että en saa ladattua musiikkia limewire-ohjelmasta mp3 soittimeeseeni..ohjelman saan näkyviin, mutta musiikkia en..voisko joku auttaa??? haluaisin yksityiskohtaiset ohjeet tai saako ne joltain sivulta netistä?” Vastaukseksi käyttäjä Ogopogo ilmoitti ottavansa yhteyttä virkavaltaan.

MONISSA KODEISSA PIDETTIIN HILJAINEN HETKI vuonna 2010, kun Limewire,

yksi suosituimmista vertaisverkoista tuomittiin Yhdysvalloissa tekijänoikeusrikkomuksista ja sivuston toiminta loppui. Laittomat lataukset kääntyivät laskuun, kun keksittiin Spotifyt, Netflixit ja muut lailliset keinot sisältöjen helppoon löytämiseen ja hyödyntämiseen, vaikkakin lataamista vertaisverkon kautta tehdään edelleen.

Pahimmille nostalgiannälkäisille kuitenkin tiedoksi, että Limewiren suljettua sivustoa kunnioittamaan on tehty LimeWire Pirate Edition. Sen saa edelleen ladattua, mikäli haluaa muistella vanhoja, hyviä ja kiellettyjä aikoja. B

g

g’35

KYBERAVARUUDESSA TAISTELEVAT ­TERÄS, TEKOÄLY JA TEMPPELIPAPIT Infobahn, tiedon valtatie, intergalaktinen tietokoneverkosto...

Internet-synonyymit vuosien takaa heijastelevat tuolloin verkolle asetettuja paineita ja odotuksia. Vuosituhannen vaihteessa arkipäiväistynyt uusi ulottuvuus oli kuin vieras eläin, jonka toimintaa ja isäntää kukaan ei osannut määritellä.

TEKSTI ◐ Roosa Kontiokari ◉ AVUSTAJA ◎ Erik Räsänen KUVAT ◕ Tuomas Heikkilä & Roosa Kontiokari

g❜36

h

elmikuussa 2017 yhdysvaltalainen tietoliikennealan yritys Verizon raportoi tapauksesta, jossa erään nimettömäksi jäävän yliopiston verkko oli kaatunut yllättäen. Syypääksi paljastuivat lopulta hehkulamput ja välipala-automaatit: kampuksen Wi-Fiin kytkettyihin esineisiin hyökänneet hakkerit pystyivät ylikuormittamaan verkon järjettömien palvelupyyntöjen pommituksella.

Kaapatut esineet ovat osoitus siitä, kuinka internet on integroitunut yhteiskuntaamme salakavalan nopeasti: verkon läsnäoloa tuskin tiedostaa, kunnes ongelma järjestelmässä muistuttaa sen olemassaolosta. ”Internet tulee meille niin kuin vesi hanasta tai sähkö pistokkeesta. Ei sitä mietitä, kuinka se toimii”, tuumaa Internet Society Finlandin puheenjohtaja Yrjö Länsipuro.

t

ehdäänpä mielikuvitusmatka takaisin hetkeen ennen internetin arkipäiväistymistä. Silloin elettiin 90-luvun alkua. Berliinin muuri oli murtunut, Neuvostoliitto horjui savijaloillaan ja lännessäkin alettiin uskoa, että kylmän sodan varjo on vihdoin väistymässä.

Samaan aikaan kun kaksinapainen maailmanjärjestys natisi liitoksistaan, Euroopan ydintutkimusjärjestö CERNissä otettiin ehkä vielä merkittävämpi askel kohti globalisaatiota: vuoden 1990 lopulla brittifyysikko Tim BernersLee julkaisi maailman ensimmäiset WWWsivut. Info.cern.ch-domainin takaa avautuu edelleen sveitsiläistä tutkimuskeskusta esittelevä sivusto, joka on vaatimaton yhdistelmä valkoista taustaa, mustaa tekstiä ja sinisiä hyperlinkkejä. Askeettisen etusivun lähdekoodi mahtuu 13 riville. Vertailun vuoksi mainittakoon, että nykyisin Facebookin lähdekoodia on jo yli 60 miljoonaa riviä.

www

:n keksiminen oli lähtölaukaus kehitykselle. Alle 30 vuodessa internet laajeni kömpelöistä kaapeleista ja laatikkomaisista pöntöistä langattomiin mobiililaitteisiin – ja jopa sulautui ympäristömme rakenteisiin. Vaikka kymmenen vuotta sitten ajatus nettiä käyttävästä älyjääkaapista olisi kuulostanut vähintään teknologiariippuvaisen ihmiskunnan kauhukuvalta, nykyisin langatto-

maan verkkoon kytkettäviä kodinkoneita löytyy Suomenkin markkinoilta jo useita. ”Netin kehityshistoria onkin todella kiehtova tarina. Kukaan ei koskaan istunut alas ja miettinyt, että minäpä nyt keksin internetin. Oli vain ajattelijoita, jotka konseptualisoivat erilaisia malleja silloisten teknologioiden perusteella”, valottaa Länsipuro.

Vaikka 90-luku oli verkon kulta-aikaa, internetiä hahmoteltiin jo kauan ennen rautaesiripun nousua. Syvimmät juuret ovat 60-luvulla kylmän sodan Yhdysvalloissa, jossa oltiin säikähdetty Neuvostoliiton laukaisemaa Sputnikia.

Alkushokista selvittyään länsi halusi varmistaa, ettei itä pääse yllättämään enää uudelleen, mikä johti Yhdysvaltain puolustusministeriön alaisen Advanced Research Project Agencyn eli ARPAn perustamiseen. Tutkimuskeskuksen tehtävä oli kehittää teknologioita, jotka takaisivat, että Yhdysvallat pysyy jatkossa askeleen edellä.

ARPAssa ei kuitenkaan kehitetty parempia sputnikeja. Avaruustutkimus meni alun suunnitelmista poiketen NASAlle, ja ARPAn uudeksi lippulaivaksi nousivat tietokoneet ja verkostot.

Tutkijat alkoivat kehitellä hajautettuja tietojärjestelmiä, jotka kestäisivät tarpeen tullen vaikka atomipommin. Ajatusmalleista syntyi kuitenkin jotain vielä ydinsotasuojaakin suurempaa.

e

nsimmäinen internetinomainen yhteys onnistuttiin muodostamaan vuonna 1969 neljän tietokoneen välillä. Ainoa tähän päivään asti säilynyt tallenne tapahtumasta on rutiininomainen kaaviokuva muistilapulla, mikä kummastuttaa Länsipuroa: ”Samoihin aikoihin olivat esimerkiksi nämä kuulennot, joista on vaikka mitä ääni-, kuva- ja videotallenteita. Kumpikohan näistä tapahtumista oli merkittävämpi, näin tulevaisuuden kannalta?”

Vuodet kuluivat, ja tietokoneiden verkostoon liittyi yhä useampia solmukohtia. 80-luvulla internet oli jo laajalti akateemikoiden käytössä, mutta tavalliselle kansalaiselle verkko toi yhä ennemminkin mieleen kalastuksen tai sulkapallon. Kunnes tuli WWW ja 90-luku, jolloin internet räjähti.

Räjähdykseen oli kolme syytä. Ensinnäkin Berners-Leen WWW yksinkertaisti internetiä niin, ettei käyttäjän tarvinnut enää opetella monimutkaisia komentosarjoja sisältöjä löy-

g’37

R o o s a

Ko n t i o k a r i

tääkseen. Toisena tuli bisnes ja kolmantena politiikka. Liittovaltio alkoi suhtautua myönteisemmin siihen, että internet tulisi elinkeinoelämän käyttöön. Yritysmaailmassakin ymmärrettiin, että domaineilla eli IP-osoitteet ymmärrettävään muotoon muuttavilla verkkotunnuksilla voi olla paljonkin rahassa mitattavaa arvoa. ”Tajuttiin, että jos omistaa vaikka hotel.com -domainin, ollaan aika arvokkaan tontin päällä”, Länsipuro toteaa.

k

äyttäjäystävällinen teknologia, suopea politiikka ja kaupalliset palveluntarjoajat yhdessä kiihdyttivät informaatioteknologian kehitystä eksponentiaalisesti. Yksinomaan 90-luvun lopulla harpottiin kehitysaskelia satojen vuosien edestä. Vauhdikas muutos herätti toisissa hurmosta, toisissa vastarintaa. ”Silloin 90-luvulla oli tosi selkeästi ne, jotka olivat hiffanneet, että mistä on kyse, ja sitten ne, jotka eivät”, Länsipuro muistelee, ”Erityisesti he, joilla oli jotain kiinni internetiä edeltävässä ajassa, kuten rahaa tai mainetta, olivat todella vastahakoisia.”

Yritysmaailmassakin tajuttiin, että jos omistaa vaikka hotel.com -domainin, ollaan aika arvokkaan tontin päällä.

Toisessa ääripäässä olivat puolestaan fanaatikot, joille internet oli upouusi ulottuvuus, jonne yrityksillä tai valtiovallalla ei ollut mitään asiaa. ”Oli niitä, jotka ikään kuin temppelipappeina nousivat puolustamaan rakennelmaa, johon liittyi idealistisia ja jopa utopistisia piirteitä.”

Näkökulman kiteytymä on vuonna 1996 julkaistu internetin itsenäisyysjulistus: mahtipontinen manifesti julistaa, ettei väsyneillä, teollisen maailman “lihaa ja terästä” olevilla jättiläisillä ole mitään asiaa mielen valtakuntaan, kyberavaruuteen.

Ponnekkaista julistuksista huolimatta internetin hallinta oli 90-luvulla vielä pitkälti lihaa ja terästä. Rahoitusta hallinnoi edelleen Yhdysvaltain liittovaltio, joka toisaalta ei halunnut päästää sitä käsistään, mutta oli samalla halu-

ton pyörittämään siviilien ja kaupallisten tahojen käsiin ajautunutta järjestelmää.

Kompromissina perustettiin käsivarren mitan päähän Internet Corporation for Assigned Names and Numbers eli ICANN. Järjestön tehtäväksi annettiin internetin osoitteiden hallinnoiminen. Vuosien saatossa ICANN on pyristellyt yhä kauemmaksi liittovaltion alaisuudesta, ja se ottikin merkittävän askeleen kohti kansainvälisyyttä vuonna 2016. Tuolloin saatettiin loppuun prosessi, jonka seurauksena Yhdysvallat luopui vapaaehtoisesti kaikista ICANNin ja näin ollen myös internetin valvontaoikeuksista.

Taustavaikuttajana olivat ennen kaikkea Edward Snowdenin paljastukset maan hallituksen harjoittamasta globaalista joukkovalvonnasta.

i

nternetin hallintaverkostoon kuuluu toki muitakin järjestöjä kuin ICANN. On IP-osoitteiden jakoa valvova IANA, internet-protokollien standardoinnista vastaava IETF, RIPEn kaltaisen alueellisen osoitejakelun koordinaattorit sekä lukuisia muita vaikeasti muistettavien kirjainrykelmien taakse piiloutuvia organisaatioita. Verkko tihenee entisestään, kun hallintoelimiin lasketaan mukaan myös internetissä jaettavien sisältöjen hallinta, josta vastaavat esimerkiksi erilaiset ministeriöt. Jos huomioidaan vielä esimerkiksi tietoyhteiskunnan oikeuksia puolustava kansalaisyhteiskunta, tulee kokeneemmallekin hallintorakenteiden tutkijalle vaikeuksia pysyä kärryillä eri elinten välisistä valtasuhteista.

Eikä nokkimisjärjestyksen selvittäminen ole aina edes tarpeellista. Länsipuro ja monet muut vertaavat internetiä esimerkiksi sademetsään. ”Siellä on isoja ja pieniä puita, liaaneja ja kaiken maailman mönkiäisiä. Ja jotenkin se kaikki vaan toimii, vaikkei sitä kukaan erikseen johdakaan”, Länsipuro kuvaa, ”ja lisäksi tästä järjestelmästä voisi ottaa oppia muiden globaalien ilmiöiden, kuten vaikka ilmasto-ongelmien hoitamiseen.”

i

nternetillä on siis omanlainen hallituksensa, mutta vastavoimana myös aktiivinen kansalaisyhteiskunta. Virtuaalisen hallinnon ja kansalaisyhteiskunnan välimaastossa häilyvä Internet Society on esimerkiksi julkaissut hallinnolle ja kaupallisille toimijoille suunnatun listan verkon invarianteista eli piirteistä, joita il-

g❜38

K Y B E R A VA R U U D E S S A TA I S T E L E VAT T E R Ä S , T E K O Ä LY J A . . . man internet ei ole internet. Tällaisia ovat muun muassa yhteneväisyys, globaali saatavuus ja vapaa innovointi. Tärkeää on myös suosikittomuus – minkä tahansa laitteen tai teknologian voi korvata tulevaisuudessa paremmalla. ”Nämä periaatteet ovat tietenkin meille tinkimättömiä. Pyrimme puolustamaan internetin alkuperäisiä arvoja ja arkkitehtuureja”, Länsipuro sanoo.

Invarianttien lisäksi verkon kansalaisyhteiskunta puolustaa äänekkäästi yksityisyydensuojaa ja nettineutraliteettia. ”Meille tärkeintä on keskittyä tiedostamaan meidän kansalais- ja ihmisoikeudet. Kaikilla on internetissäkin oikeus sananvapauteen ja tiedon vastaanottamiseen”, Electronic Frontier Finlandin (Effi) varapuheenjohtaja Leena Romppainen kuvaa.

Mahtipontinen manifesti julistaa, ettei väsyneillä, teollisen maailman ”lihaa ja terästä” olevilla jättiläisillä ole mitään asiaa mielen valtakuntaan, kyberavaruuteen.

Pääpiirteissään periaatteet ovatkin päteneet: Suomestakin pääsee vaikkapa etiopialaisille uutissivustoille, lakiin on kirjattu vaatimus verkkoneutraliteetista, ja harva muistaa 90-luvun hakukone AltaVistaa, jonka monopoliaseman Google riisti vuosituhannen vaihteessa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö verkon perusarvoja haastettaisi jatkuvasti.

k

uka tai mikä näitä arvoja sitten haastaa? Sekä Effin että Internet Societyn syyttävä sormi osoittaa valtioihin ja suuryrityksiin. ”Maissa, joissa valtionhallinto ei kunnioita ihmisoikeuksia, on vaikeaa olla oikeasti anonyymi nettitoiminnassaan”, Romppainen kommentoi.

Anonymiteetin puute voi tiukan kontrollin maissa johtaa merkittäviin ihmisoikeusrikkomuksiin. Tyyppiesimerkkejä rajoittavasta kont-

g’39

R o o s a

Ko n t i o k a r i

g❜40

K Y B E R A VA R U U D E S S A TA I S T E L E VAT T E R Ä S , T E K O Ä LY J A . . .

g’41

R o o s a

Ko n t i o k a r i

g❜42

K Y B E R A VA R U U D E S S A TA I S T E L E VAT T E R Ä S , T E K O Ä LY J A . . . rollista ovat muun muassa Venäjä ja Kiina, joiden sananvapausrikkomuksista kuullaan jatkuvasti, mutta myös Yhdysvallat, kuten Snowden aikanaan paljasti. Äärimmäisyyksiä nähtiin myös arabikevään Egyptissä, jossa hallitus onnistui sulkemaan verkon maassa kokonaan. Vaikka yhteydet olivat poikki vain muutaman päivän, antoi tapahtuma heijastuksen maailmasta ilman internetiä.

Länsipuro ei kuitenkaan pidä globaalia verkon kaatumista kovin todellisena. ”Onhan internet rakennettu kestämään ydinsota”, Länsipuro muistuttaa, ”mutta jos haluaisi saada jotain todella pahaa aikaan vaikka Suomessa, kannattaisi toki yrittää kaataa internet.”

v

altioitakin suurempi uhka piilee kuitenkin ehkä itse internetissä: hakukoneissa, sosiaalisen median palveluissa ja niiden monimutkaisissa algoritmeissa.

Google, Apple, Facebook ja Amazon eli internetin Big Four hallitsee leijonanosaa tietoliikenteestä, mikä horjuttaa ajatusta tasavertaisesti verkottuneesta tietojärjestelmästä. ”Huolestuttaa, että isot toimijat peittävät näkyvistä niiden takana olevan varsinaisen internetin”, Länsipuro tuumaa.

Vaikka internetjättien olemassaolo ei sinänsä riko suosikittomuuden perusperiaatetta, uhkaavat ne kääntää kehityksen takaisin kohti 90-lukua. Tuolloin monet internet-palveluntarjoajat, kuuluisimpana America Online, tarjosivat ensisijaisesti sponsoroituja sisältöjä, jotka käyttäjän oli ohitettava päästäkseen selaamaan internetiä vapaasti. Puhutaan niin kutsutusta aidatun puutarhan ilmiöstä, joka konkretisoituu nykyisin erityisesti maissa, joissa yhteyksien ylläpito on kallista: näissä maissa yleistyneessä zero rating -järjestelyssä palveluntarjoajat hinnoittelevat verkon selailua eriarvoisesti. ”Eli jos pysyy tiettyjen palveluiden, kuten vaikka Googlen ja Facebookin sisällä, on selailu lähes ilmaista. Mutta jos poistut aidatusta puutarhasta, joudutkin yhtäkkiä maksamaan enemmän”, Länsipuro selventää.

Megapalveluiden hakualgoritmeja voidaan myös pitää eräänlaisena nettineutraliteetin loukkaajana. Algoritmit ovat tarkkaan määriteltyjä käskysarjoja, joiden perusteella laite tai sovellus hakee, järjestää ja kuratoi sisältöjä käyttäjälleen.

Algoritmien kehittyminen on toisaalta helpottanut netinkäyttäjien elämää esimerkiksi tekemällä selailusta turvallisempaa. Niiden ansiosta ei tarvitse pelätä enää niin paljon, että klikatun linkin takaa pomppaisi esiin haetun sisällön sijasta pornoa, silvottuja ruumiita tai satoja pop-up-ikkunoita.

Länsipuroa ja Romppaista algoritmit kuitenkin ennemminkin huolestuttavat. ”Hakualgoritmit ovat yrityssalaisuuksia.

Käyttäjät eivät voi tietää, kuinka tiedonhaku toimii, ja mitä tietoja meille isketään milloinkin silmien eteen”, Romppainen muistuttaa. ”Se on aika pirullinen ajatus, että joku seuraa sinua ja sen perusteella joko sulkee jotain pois tai työntää sinulle jotain”, miettii myös Länsipuro, ”Näin ihmiset tavallaan ajetaan siiloihin, joissa ne ovat yhä enemmän ja enemmän yksin.”

i

nternetiin liittyvä uhkakuva on myös sen jatkuva laajeneminen. Verkko ei ole enää vain tietokoneissa, ja tulevaisuudessa yhä useampi hehkulamppu ja välipala-automaatti tulee riippuvaiseksi ohjelmistopäivityksistä ja virusturvasta. ”Aika hyvin ihmiset huolehtivat tietokoneidensa tietoturvasta, mutta harva ajattelee, että vaikka uusi leivänpaahdin voi olla tietoturvariski”, Länsipuro naurahtaa. ”Kannattaa miettiä, että tarvitseeko ylipäätään kaiken olla edes internetissä”, Romppainen lisää.

Mielikuva orwellilaisesta yhteiskunnasta, jossa palveluntarjoaja seuraa käyttäjien jokaista liikettä, päättää heidän ajatuksensa ja jonka infrastruktuurin voi lamauttaa yksittäinen hakkeri, on toki vain yksi ennuste internetin tulevaisuudesta. Kauhukuvia voi maalata monenlaisia.

Todellisuudessa tuskin kukaan osaa oikeasti ennustaa internetin tulevia kehitysaskelia – eihän se alun perinkään kävellyt mihinkään suuntaan.

Arvaamattomuudesta huolimatta Romp­ painen uskaltaa toivoa tulevaisuuden internetiltä yhtenäisyyttä ja sananvapautta. ”Toivon mukaan pysytään yhdessä ja samassa internetissä, niin etteivät ihmiset eriydy omiin kupliinsa. Toivottavasti myös yksityisyys- ja tietosuoja parantuvat.”

Näihin toiveisiin Länsipuro lisäisi vain luottamuksen. ”Ettei tarvitsisi pelätä, että verkossa ei voi luottaa totuuteen.” gB

g’43

Ko l u m n i

teksti • S a a n a L e h t i n e n kuva • A lv i Pa ka r i n e n MUOTI ON YHTÄ nostalgiaa. Sykleissä kulkeviin pukeutumistrendei-

hin liittyy usein muistoja, jotka vaikuttavat siihen, millä asenteella otamme ne vastaan. Kun 90-luvun vaatevillitykset palasivat, osa päivitti farkkutakit, napapaidat ja choker-kaulakorut tyyliinsä nopeasti sen kummemmin kauhistelematta siinä missä toisia ysärimuodin paluu puistatti.

Toisinaan pinnalle nousee trendejä, jotka kytkemme rakkaiden tai kipeiden muistojen sijasta johonkin sellaiseen, mihin emme tahdo tulla yhdistetyksi. Instagramia selatessani olen törmännyt jatkuvasti useammin asusteeseen, jota lähtisin etsimään H&M:n sijasta erotiikkaliikkeestä. Verkkosukkahousut, nuo halpaa vaikutelmaa huokuvat hirvitykset, joihin pukeutumisesta moni vannoo kieltäytyvänsä viimeiseen asti, ovat täällä. Mistä ihmeestä on oikein kyse?

Ida Rantala muodin verkkolehti Flouncesta toteaa Instagramin perusteella tekemäni havainnon oikeaksi, ja kertoo fishnet- eli kalanverkkosukkien nousseen Instagram- ja muotiblogi-ilmiöksi jo viime kesänä. ”Verkkosukkahousujen paluu kuulostaa paljon pahemmalta kuin miltä se näyttää”, hän rauhoittelee.

Verkkosukkahousut ja -sukat ovat Rantalan mukaan osa monipuolistuvaa asustemuotia. Ne ovat niputettavissa samaan kategoriaan tennareihin yhdistettävien paksujen tennissukkien ja korkokenkien kaveriksi puettavien glittersukkien kanssa.

Suomalaisuuden ja fishnet-materiaalin yhdistäminen tuo mieleeni seksikauppamielikuvien lisäksi myös junttityylin kulmakiven, verkkopaidan. Luvassa on kuitenkin ennen kaikkea sukkia ja sukkahousuja. ”Suomessa kalanverkkosukkia on näkynyt jo jonkin verran esimerkiksi loafereiden tai minikorkkareiden kanssa puettuna. Trendi on helpointa ottaa haltuun sukkamittaisena: pieni pilkahdus verkkoa tekee perinteisestäkin arkiasusta mielenkiintoisen. Lähtökohtaisesti naisellinen verkkokangas on tasapainoinen pari vaikkapa mutsifarkuille ja väljälle neuleelle”, Rantala kuvailee.

Kokopitkät fishnet-sukkahousut hän kuitenkin yhdistäisi minimekon sijasta midi-mittaiseen helmaan.

Kuulostaa viattomalta, eikä ollenkaan halvalta. Kaikkeen tottuu, ehkä myös verkkosukkahousuihin. B

g

g❜44

g’45

g❜46

g’47

E r k i n

ky n ä s t ä

teksti & kuva • E r i k R ä s ä n e n MENTIIN SITTEN JA äänestettiin valtion tärkeimpään virkaan hapsutukkainen miljonääri.

Ihan oikeasti, eihän sillä ole mitään poliittista kokemusta! Sehän vain jotenkin hyppäsi politiikkaan ykskaks mukaan liikemaailmasta, liittyi puolueeseen ja kohta väki söi sen kädestä – niitä sammakoita, joita se oli suustaan päästellyt.

Oppinsa se on ottanut liikemaailmasta. Näinköhän ne toimivat yks yhteen valtiontalouden kanssa? Ei valtio ole mikään firma, jota johdetaan ”tulos tai ulos” -mentaliteetilla. Valtio ei ole mikään yksityinen sektori, vaan sillä on erilaisia tinkimättömiä huolenpitoon ja moraaliin liittyviä periaatteita, joita ei voi tai ainakaan pitäisi rahassa mitata. Heikentävätköhän kaavaillut uudistukset heikko-osaisten terveydenhuoltoa?

Kannattaako asettaa kansantaloudesta vastuuseen upporikas poroporvari? Eikä se ole edes erityisen aito, pohjalta ponnistanut self-made man. Ehei, jo lapsena tämä päivänpolitiikkaan taivaasta astunut jeesus kapaloitiin silkkiin.

Ja sillähän on niin perhanan laaja ja rikas sukukin! Ei ole kuin ajan kysymys, kun tulee jääviysongelmia päätöksenteossa. Vaikka oma omaisuus on olevinaan sysätty syrjään lasten luodattavaksi, onhan se ongelmallista, jos valtio käyttää tai tukee epäsuorasti skidien bisneksiä.

Miten ihmeessä valtiontalous saadaan kuntoon rikkaimpien verotusta keventämällä? Valtion varat eivät meinaa riittää sosiaaliturvaan, mutta auta armias jos joku uskaltaisi koskea uusiin hävittäjiin tai muuhun tappokoneistoon, ei ei, näpit irti sotilaallisturvasta, sitä ei saa kansalta viedä! Epävarmassa maailmassa tarvitaan itse asiassa enemmän sijoituksia sotavoimaan.

Kaveri käyttäytyy kuin kakara, kun on kyse jääviydestä tai surkeasta tiedotuksesta. Tiuskii tutkiville toimittajille, kehtaakin keltalehdistö kyseenalaistaa ja tehdä työtään. Antaisivat tehdä päätöksiä rauhassa.

Saatanan Sipilä.

Ja nyt jenkit olivat niin tyhmiä, että äänestivät valtaan oman Sipilänsä.

Kyllä ne jenkit vain osaa olla tyhmiä. B

g

Kirjoittaja on viestinnän opiskelija, joka ei antanut ääntään Sipilälle ja joka lähtee sometrendeihin mukaan vasta kun ne ovat jo hiipumassa.

g❜48

EIKÄ SE OLE EDES ERITYISEN AITO, POHJALTA PONNISTANUT SELF-MADE MAN. EHEI, JO LAPSENA TÄMÄ PÄIVÄNPOLITIIKKAAN TAIVAASTA ASTUNUT JEESUS KAPALOITIIN SILKKIIN. g’49

g❜50

g’51

”

Haluaisin elää maailmassa, jossa hakkerointi ei olisi näin helppoa s. 22 g❜52