Groteski 4/2012

GRO TES KI N o4

2012

HELSINGIN YLIOPISTON VIESTINNÄN OPISKELIJOIDEN LEHTI

Pakollinen pikkumusta eli Groteskin viimeinen numero.

Illan viimeinen hidas ja Allun iltapäivän pelastus. Musta kuin illan viimeinen salmari, kuitenkin aina yhtä peloton ja valmiina jatkamaan tradition viitoittamalla tiellä. Jatkot vuoden 2013 päätoimituksen luona!

3

/

N04

S I S Ä L LY S LU E T T E LO

Tekijät 7 Riippuvuuksista 8 Pääkirjoitus 10 Mediakritiikki 12 When the Shit Hits the Fan 14 Italialaisen sydän on Silvion muotoinen 16 Eläimellisesti 21 Hitailla singleillä pelastamaan journalismia 30 Yhä jonossa 34 Inspiraation kuolema 38 Gallup 40 Siirretään Groteski verkkoon 44 Lopuksi 46 Soprano Oyj:n opiskelijatutkimuksen tulokset 48

4

/

N04

S

S

S

S

4 6

4 0

3 4

7

A RT I KKE L I N

O T S I K KO

W W W.G R OT E S K I - M A G A Z I N E . F I — JULKAISIJA Media ry. Helsingin yliopiston viestinnän opiskelijat

— PÄÄTOIMIT TAJAT Veera Voutilainen (veera.voutilainen@helsinki.fi) Karolina Miller (karolina.miller@helsinki.fi) Eerik Purdon (eerik.purdon@gmail.com) Katarina Vesikko (katarina.vesikko@gmail.com)

— ART DIRECTOR Antton Nuotio (antton@anttonnuotio.com)

— PAINO WhyPrint Oy

— KIRJOIT TAJAT Jenna Vehviläinen, Roosa Murto, Kerttu Matinpuro, Riku Mattila, Magdaleena Ignatius, Kiia Etelävuori

— KUVAAJAT Katariina Salmi, Kerttu Matinpuro, Julia Kuisma, Eetu Lampsijärvi

— KUVIT TAJAT Aino Sulonen, Rosa Nummi

— JAKELUPAIKAT Helsingin yliopisto, Aalto-yliopisto, Kiasma, TeaK, SibA, Kuvataideakatemia, Helsingin keskustan baarit ja kahvilat

— ILMOITUSMYYNTI groteski.lehti@gmail.com

6

/

N04

T E K I J Ä T Viimeisessä, pimeässä Groteskissa sisällöntuottajamme poseeraavat valoa tuovina enkeleinä, ylioppilaisaikaissa kuvissaan. Pyysimme 2010-luvun toivoja, tämän vuoden abiturientteja arvioimaan näiden kissojen tulevaisuusnäkymiä.

Veera Voutilainen (22) on Groteskin päätoimittaja

Tää opiskelee ihan satavarmasti yliopistossa. Sosionomiksi. Eiku seksologiksi. Tää on kyl tosi hyvännäköinen.

Joo, eiku varmaan politiikkaa, tai jotain tosi swagiä, jotain Greenpeace-juttua. / Katrin, Lumon lukio, abiturientti

Musta tuntuu että tää on jossain töissä nykyään. Tai sit opiskelee ehkä lääkäriksi. Tai ehkä jopa malliksi.

Kokiksi? Emmä tiiä, joo Perhossa. Perho-Haagassa varmaan.

Jenna Vehviläinen (24) opiskelee viestintää ja asuu Roomassa.

Tähän Groteskiin hän kirjoitti jutun Silvio Berlusconista.

/ Kristina, Lumon lukio, abiturientti

Magdaleena Ignatius (22) on Groteskin kirjoittaja ja Median puheenjohtaja.

Tää meni heti opiskelemaan. Tosi kiva kuva. Näyttää toisaalta siltä, että on lähtenyt Ruotsiin au pairiksi.

Ruotsissa se saa muita töitä puolen vuoden kuluttua ja rupeaa ratsastamaan. / Karina, Tikkurilan lukio, abiturientti

7

/

N04

8

/

N04

R IIPPU V UU K S I S TA

S A N A T: K A T A R I N A V E S I K K O

Lähi-Alepan sulkemisajankohta on hyvä indikaattori lopettaa hyödyllisten asioiden teko.

Loppuyön voi tehdä, sitä, mistä nauttii eniten.

Silmäilen seinustalla olevaa kaksikkoa. Ne vilkuttavat minulle etäältä. Olemme tunteneet kaksi vuotta ja ne ovat aina yhtä minimalistisen elegantteja mustissaan.

Kahden aikaan yöllä jotain tapahtuu. Molemmat näyttävät vihreää valoa, mutta eivät kuitenkaan ota yhteyttä.

Musiikkilistakin vaihtuu, nyt kuunnellaan samaa artistia toistolla. Se alkaa käydä tylsäksi.

Vien kaksikon hetkeksi ulos viilentymään. On pikkulauantai, mutta saamme olla rauhassa Iso-Roban vilinässä. Kaikki näyttävät kiireisiltä mitääntekemättömyydessään. Helmikuun yössä tulee nopeasti kylmä.

Sisälle palatessamme kaksikko on vieläkin vaitonaisena, joten osaan antaa hetken rauhan.

Mieleen hiipii ahdistus. Ehkä tein jotain väärää. Jätin laskun maksamatta tai jotain. En tiedä mitä tehdä.

Istahdan alas. Onneksi laukussa on aina kynä ja paperia.

Piirros ei tunnu luonnistuvan, joten luovutan. Vispaan hermostuneesti jalkaa ja naputtelen tekstaria. Olisipa edes puhelimen laajakaista. Mutta ei. Äiti aina pelkäsi, että minusta tulisi tällainen. Vieläkin kun hän soittaa, yritän salailla tekemisiäni. Hei hän ymmärtäisi,

9

/

vaikken ole edes ainoa suvussamme. Kavereidenkin edessä hävettää, paitsi niiden läheisimpien. Niiden, jotka ovat samanlaisia itsekin.

Puolen tunnin päästä tulemme taas juttuun. Huokaisen helpotuksesta – vika ei ollut minun päässäni. Välillä vaan käy näin.

Kädet eivät enää tärise.

Tekno vaihtuu taas raskaampaan.

Ensimmäinen kolmosen ratikka rymistelee ohi kello 05:46.

Se on neljä minuuttia myöhässä ja saa astiat kilisemään hermostuneesti viidennessä kerroksessa asti.

Pian aurinko alkaa nousta.

Kahdeksalta aamulla on niitä ainoita hetkiä, kun se paistaa suoraan sisään heijastumatta vastapäisen talon ikkunoista.

Siirrän Groteskin viimeiset matskut Dropboxiin ja huokaan. Helpotuksesta, koska netti ei pettänytkään viime hetkellä.

Toisaalta tuntuu haikealta.

Kuin päästäisi esikoislapsensa suureen maailmaan.

Ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen sammutan modeemin ja wlan-boksin yöksi – tai päiväksi, kuinka se muun maailman käsityksen mukaan meneekin. Auttaa kuulemma ylikuumenemiseen. Se tuntuu suurelta askeleelta.

Tämä on yhden aikakauden loppu. Se pelottaa, mutta välillä on hyvä päästää irti.

Maailma jatkaa pyörimistä ilmankin.

N04

PÄÄKIRJOITUS — Sanat: Eerik Purdon Ihmismieli rakastaa tarinoita. Maailmaksi kutsutun aistihavaintojen kaoottisen ilotulituksen käsittelemiseen ne ovat välttämättömiä. Rationaalinen toiminta mahdollistuu aikaan sidottujen kausaalisten yhteyksien havaitsemisesta. Maailmaa selittävät kausaaliyhteydet ja teoriat ovat tarinoita. Tarinoiden luominen edellyttää psykologista aikaa; mennyttä ja tulevaa sekä nykyhetkeä. Ajan kuvitteellisessa todellisuudessa – menneessä ja tulevassa – eläessä unohtuu helposti, että nykyhetki on ainoa todellinen olemassa oleva maailmantila. Sen unohtuessa moneen ilmiöön ja käsitteeseen yhdistetään arvostelma.

Loppu on arkielämässä latautunut kä10

/

N04

site. ”Kaikki hyvä loppuu aikanaan.”

Toisaalta positiivisen ajattelun puolesta liputtavat näkevät lopun eri valossa, uuden alkuna. Nykyhetken todellisuudessa ei kuitenkaan ole loppua, ainoastaan olemista. Kun kirjoitan viimeisen merkin, kirjoitustyö loppuu, mutta loppuminen itsessään ei tapahdu missään hetkessä. Ennen viimeisen merkin painamista kirjoitan, sen painamisen jälkeen en enää kirjoita, mutta prosessin loppuminen itsessään ei tapahdu missään vaiheessa psykologisen ajan ulkopuolella, ainoastaan tarkastellessa nykyhetkeä menneen ja tulevan kautta. Tervetuloa uppoutumaan Groteskin kanssa loppuun – tarinan osaan, jota itsessään ei ole olemassa.

11

/

N04

V

MEDIAKRITIIKKI

V

A

A

L

L

S A N A T: ROOSA MURTO

I

I

Palstalla median ajankohtaisia ilmiöitä analysoi joku muu kuin viestinnän opiskelija. Roosa Murto on tiedotusopin opiskelija, joka inhoaa ulinaa journalismin tuhosta, rakastaa pitkiä unia ja yrittää kiipeilyreittiä, vaikka kädet vuotaisivat verta.

“Oo, se on masentavaa, pelkkää perkelettä, miten jotkut osaa taikoa kuohuviinistäkin vettä?”

Kertosäe Anna Puun laulussa kuvaa hyvin koulukavereitani. Opiskelen tiedotusoppia Tampereen yliopistossa toista vuotta. Minulla on ollut kivaa, kaikilla ei. Vuorsikurssilaiseni Milka Valtanen, 22, kirjoitti viikkolehti Utaimeen kolumnin Puolentoista vuoden närästys. Koulutusta parjaava kirjoitus on tiukkaa tekstiä.

Valtanen kertoo koulun opettaneen, että ainoa menestyvä toimittaja on toimittaja, joka puhuu kavereistaan paskaa ja on mukava vain niille, joista saattaa olla jotain hyötyä. Hän kuvaa, kuinka toimittajaopiskelijat kulkevat toistensa ohi päät painuksissa ja hokevat, miten typerää kaikki on. Valtasen mielestä pääaine tekee ihmisistä arkoja, kylmiä ja kyynisiä. Sellaisten ihmisten kanssa työskentely pelottaa häntä enemmän kuin työttömyys tai joukkoviestinnän turmeltuminen. Se on ainoa asia, josta olemme samaa mieltä.

Kolumni kuvaa hyvin asennetta, joka toimittajaopiskelijoiden keskuudessa vallitsee. Se on jatkuvaa marinaa, parkua ja ininää. Aivan kuin toimittajat olisivat tällä planeetalla ainoita, joiden ala muuttuu. Aivan kuin vain heillä olisi kurjat työsopparit, kilpailut ja pätkätyöt. Opiskelijat uikuttavat piirissä, kuinka kauhealta kaikki tuntuu, ja kutsuvat sitä puheeksi journalismin tilasta.

Valtasen mielestä pelokkuus kumpuaa yliopiston asennevammasta, mutta minusta syy on opiskelijassa. Asian tiivistää parhaiten kirjailija Anais Ninin toteamus, joka vapaasti suomennettuna kuuluu, että emme näe asioita sellaisina kuin ne ovat, vaan sellaisina, kuin me itse olemme. Siis: jos kaikki tuntuu kurjalta, on itse kurja. Uhriutu-

minen on erityisen pirullista, jos siitä syyttää muita kuin itseään.

Pelkästään omalta vuosikurssiltani löytyy nelikymppinen uratykki, suoraan Muumimaailman kesätöistä pamahtanut lukiolainen ja ulkomailla kasvanut kolmekymppinen, joten on fakta, että alaa opiskellaan erilaisilla viboilla. Minusta opetus on ok, ilmapiiri veikeä ja muut ihmiset mahtavia. Juuri siksi tuntuu ikävältä, että moni on niin peloissaan ja ihan turhaan. Nuoruus on aikaa, jolloin pitäisi kakata housuun ilosta, ei pelosta. Vaikka yliopistolla olisi farsseja kursseja ja työelämässä läpimätiä uudistuksia, ei niistä tarvitse seota.

Siksi tiedotusoppilaiset kaipaisivat vähän vähemmän itsesääliä ja reippaasti enemmän munaa.

Kaikki saisivat ottaa mallia ystäväni mentaliteetistä. Kun kysyin häneltä välivuotena, mitä hän haluaa tehdä työkseen, hän katsoi takaisin hämmentyneenä ja vastasi: ”En minä tiedä. Siihen on niin pitkä aika.” Niinpä. Vaikka tulevaisuus on tärkeä, se ei ole nyt.

Journalismin kohtaloa ei voi muuttaa sekunnissa, mutta oman virnistyksensä leveyden voi. Joten sen sijaan, että journalistiopiskelija mupattaisi lannistavasta opetuksesta ja ikävistä työoloista, hän saisi pitää hetken aikaa päänsä kiinni. Hengittää syvään. Ja sitten puhua enemmän asioista, joista pitää, kuin niistä, joista ei pidä. Vain niin tästä alasta voi tulla parempi, sillä uusia ideoita luovat avoimet huimapäät, eivät kyyniset nynnyt.

Siksi hyvällä tuulella pysyttely ei ole pinnallista ongelmien piilottelua, vaan fiksu valinta koko alalle. Jos tänään on kliffaa, miksi maailma putoaisi niskaan huomenna? Ja vaikka putoaisi, ihan sama. Ainakin takana on villi, onnellinen ja hulvaton juoksu kohti seinää.

WHEN THE SHIT HITS THE FAN S A N A T: K I I A E T E L Ä V U O R I Maailmanlopun mahdollisuus sai viime vuonna paljon huomiota maya-intiaanien ennustuksen vuoksi. Monet ovat kuitenkin varautuneet yhteiskuntaa mahdollisesti uhkaavaan katastrofiin jo vuosia. Heitä kutsutaan survivalisteiksi.

14

/

N04

WHEN

THE

SHIT

”En halua elää vain yhteiskunnan huolenpidon varassa”, toteaa nimimerkki Ogver, yksi Suomen survivalisti-foorumin aktiivisimmista kävijöistä. Hänen kommenttinsa edustaakin yhtä survivalismin perusajatuksista.

Yksinkertaisesti sanottuna survivalismi tarkoittaa varautumista erilaisiin ongelmatilanteisiin. Poikkeustilanteet voivat olla niin lyhyen sähkökatkoksen kuin ydinsodan luokkaa, mutta pääasia on, ettei katastrofin tullessa jäädä tyhjän päälle. Esimerkiksi veden, ruoan ja lämmön saannista pitää pystyä huolehtimaan tilanteessa kuin tilanteessa.

Survivalismin käsite on lähtöisin kylmän sodan aikaisesta Amerikasta, jolloin ydinsodan pelko sai ihmiset varautumaan pahimpaan. Suomessa survivalismi on pienemmän mittakaavan toimintaa niin kokonsa kuin radikaaliutensa puolesta. Survivalistien suomalaisella keskustelufoorumilla on hieman yli 600 rekisteröitynyttä käyttäjää, ja keskustelu pyörii suurimmaksi osaksi arkipäivän ennakoinnissa maailmanlopun ennustusten sijaan. Survivalisti-käsite onkin joskus korvattu sanalla preppaaja tai valmistautuja.

THE

FA N

seen tarkoitettu aggregaatti vastaavia tilanteita varten. Ruoan voi hankkia metsästämällä lähialueella.

Survivalisti on hyödyksi myös muille. ”Kun on etukäteen huolehtinut omista perustarpeista, voi keskittyä korjaaviin toimenpiteisiin ja muiden auttamiseen”, Ogver selventää. Aspire kertoo auttaneensa ihmisiä esimerkiksi liikenneonnettomuuksissa; henkinen valmistautuminen on auttanut toimimaan. Joissakin preppaajien verkkokeskusteluissa varaudutaan häätämään kerjäläiset omilta ruokavarastoilta jos hätätilanne iskee. Ogver korostaa kuitenkin yhteisöllisyyden merkitystä: ”En keksi katastrofia, joka erottaisi ihmiset toisistaan.Yksin ei pärjää pitkään, ja yhdessä toimiminen on tehokkaampaa.”

TOIVO PARASTA, VARAUDU PAHIMPAAN

Aspire ja Ogver painottavat ennakoinnin tärkeyttä tavallisessa arjessa. Silti molemmat ovat pohtineet myös, miten selviytyä koko yhteiskuntaa vahingoittavassa kriisitilanteessa. Katastrofi ei välttämättä ole vain jokin kaukaisuudessa odottava epämääräinen uhka. ”Kriisi on jo täällä, mikäli talouteen on katsomista”, Aspire huomauttaa. Hän kertoo pitävänsä myös kolmatta maailmansotaa todellisena uhkana.

Survivalistien nettikeskusteluissa väläytellään kauhuskenaarioita maailmanlopusta. Aurinkomyrsky, ydinsota, talouskriisi tai asteroidin törmäys voisivat aiheuttaa täystuhon, tai kuten survivalistit sanovat, ShitHits-The-Fan-tilanteen. Monet preppaajat haluavat kuitenkin erottautua tuhoisimpien tulevaisuudenkuvien maalailijoista. He pelkäävät, että kaikille survivalisteille lyödään foliohattuleima otsaan.

Survivalismi on laaja käsite, jonka alle mahtuvat sekä maailmanlopun odottajat että huomispäivän ennakoijat. Yhdistävä tekijä löytyy silti helposti: kukaan ei halua kohdata tulevaisuutta valmistautumattomana.

Haastateltavat eivät halua esiintyä omalla nimellään.

HETKESSÄ ELÄJÄT EIVÄT PÄRJÄÄ

Survivalistit korostavat, että kriisitilanteita varten tarvitaan valmiit toimintasuunnitelmat. Survivalisti Aspire ei ymmärrä ihmisiä, jotka luottavat sokeasti asioiden järjestymiseen. Ruokatavarat ostetaan päiväksi kerrallaan ja paristojen loppumisesta varoittava, ’ärsyttävästi piippaava’ palovaroitin revitään irti katosta. Ogver muistuttaa, että yhteiskunta auttaa vain hengenvaarassa olevia nopeasti – muut saavat pärjätä omillaan. Tästä hänellä on omakohtaista kokemusta. Vuosi sitten riehunut Tapani-myrsky katkaisi Ogverin asuinalueelta viikoksi sähköt. Jääkaappi ei toiminut, vettä ei tullut ja kaupatkin jouduttiin sulkemaan, kun kassakoneet eivät käynnistyneet.

Ogver kuvaa Tapani-myrskyä havahduttavaksi kokemukseksi. Vaikka hän on aina pitänyt varautumista tärkeänä, myrsky oli konkreettinen esimerkki siitä, kuinka pienetkin vastoinkäymiset voivat tehdä arkipäivästä selviytymiskamppailun. Nykyään Ogverilla on oma kaivo ja sähkön tuottami-

15

HITS

/

N04

I T A L I A L A I S E N

SY D

Ä N ON

U

O T O I N

SILV ION

M

S A N A T: JENNA VEHVILÄINEN

EN

L

auantaina, marraskuun 12. päivän iltana vuonna 2011 jokaisessa Italian kolkassa oli käynnissä riemukkaat voitonjuhlat. Tunnelma oli vapautunut, kuin pitkän ja piinallisen sisällissodan päätyttyä. Maan silloinen pääministeri Silvio Berlusconi oli jättänyt eropyyntönsä paria tuntia aiemmin myöntäen vihdoin kykenemättömyytensä hoitaa syvenevässä talouskriisissä pyristelevän maan taloutta. Se sai suuren osan italialaisista hyppimään onnesta.

Eroilmoitusta edeltävinä päivinä kritiikki pääministeriä kohtaan oli kiihtynyt. Lopulta Berlusconin alasastumista vaativat muiden maiden johtajien ja italialaisten parlamentaarikkojen vanavedessä jopa hänen poliittiset neuvonantajansa. Berlusconin ura politiikassa näytti sinetöidyltä – hänet oli nöyryytetty ja ajettu nurkkaan. La fine di Silvio, la fine della vergogna (Silvion loppu – häpeän loppu) julistivat väkijoukon yllä liehuvat banderollit.

Moraalisesti äärimmäisen arveluttavalle pääministerille olisi tullut loppu monessa muussa maassa reilusti aikaisemminkin.

Ehkä silloin, kun pääministeri sai parlamen-

tin hyväksymään lakimuutoksen, joka takasi hänelle itselleen syytesuojan. Kyllä, totta se on – noina aikoina Silvio sai tehdä kirjaimellisesti sitä mitä mieleen juolahti joutumatta mistään oikeudelliseen vastuuseen. Pääministerin harmiksi syytesuoja kumoutui, kun vuosien jälkeen huomattiin, että lakimuutos oli hyödyttänyt lähinnä häntä itseään.

Muihin hetkiin, jolloin kaiken järjen ja länsimaisen moraalikäsityksen mukaan Berlusconin kyky hoitaa virkaansa olisi voitu kyseenalaistaa, kuuluu se, kun hänen yhteytensä Sisilian mafiaan Cosa Nostraan todistettiin ensimmäistä kertaa. Pääministerin taustoja tonkineet toimittajat paljastivat tuolloin, että tämän palveluksessa oli aiemmin ollut tunnettu mafiapomo. Silvio puolustautui kertomalla palkanneensa miehen luksushuvilalleen hevosenhoitajaksi. Poliisitutkinnassa huvilalta ei löydetty jälkeäkään hevosista.

Sittemmin Silvio on nimittänyt vanhoja mafiapomoja Italian parlamenttiin senaattoreiksi ja strippareita ministereiksi. Hän on istunut oikeuden edessä 37 kertaa syytettynä mafiayhteyksien lisäksi lukuisista vero-

petoksista, kavalluksista sekä viimeisimpänä alaikäiseen sekaantumisesta. Epäsopivat lausunnot esimerkiksi homoseksuaalisuudesta tai Yhdysvaltain presidentti Barack Obaman ihonväristä eivät nekään vahvista mielikuvaa Silvio Berlusconista moraaliseen muottiimme sopivana johtajana.

Muutama vuosi sitten italialainen paparazzi ikuisti pääministerin istumassa tyytyväisenä keskellä nuoria yläosattomia naisia tämän huvilalla Sardiniassa. Valokuvia nappailtiin myös erään tytöistä 18-vuotispäiviltä, joille Silvio kertoi osallistuneensa perhetutun ominaisuudessa. Vanhan italialaisen viisauden mukaan rakastaja pelastaa avioliiton, mutta tässä tapauksessa kävi toisin. Pääministerillä oli pian kädessään avioeropaperit, ja edessään, jälleen kerran, hirvittävä julkinen nöyryytys.

Voisikin ajatella, että aiemmin mainittu marraskuun 12. päivä olisi ollut 75-vuotiaalle Silviolle oiva hetki päättää poliittinen uransa. Silti, vuotta myöhemmin hän ilmoitti lähtevänsä ehdolle kevään 2013 parlamenttivaaleihin ja tavoittelevansa jälleen pääministerin paikkaa. ”Italialaisten hyväksi”, hän julisti ja virnisti omistamansa tv-kanavan kameroille parhaan hurmurihymynsä. Kuka siihen pelleen enää uskoo, ajattelimme, sinä siellä ja minä täällä.

No, aika moni. Pari viikkoa ennen vaaleja julkaistuissa mielipidemittauksissa Berlusconin kannatus ylsi lähes 30 prosenttiin. Tämän päälle ex-pääministerillä on joka vaaleissa noin viisi prosenttia hiljaista tukea, eli niitä, jotka eivät gallupeissa kehtaa myöntää antavansa äänensä mielipiteet niin rajusti jakavalle ehdokkaalle.

Suosiolle on selityskin. Keskivertoitalialaisen moraalikäsitys on suoraan sanottuna arveluttava. Se kehittyy läpeensä korruptoituneessa yhteiskunnassa, jossa oikean ja väärän taju on kääntynyt täysin päälaelleen.

Poliitikkojen ja virkamiesten jatkuva oman edun tavoittelu ei yllätä italialaista – ja päinvastoin, skandaalivapaaseen poliitikkoon ei luoteta, sillä hänen vilpittömyytensä ei ole uskottavaa.

Tällainen yhteiskunta on omiaan kasvattamaan ihmisiä, joille yhteinen hyvä on vieras käsite. Hyvä esimerkki tästä on verot.

Yksinkertaistetusti: italialainen kulauttaa jo äidinmaidon mukana alas ajatuksen, että jo-

kainen maksettu veroeuro haaskataan parlamentaarikkojen työsuhde-Porcheihin tai henkilökohtaisiin parturikuluihin. Tätä seuraa luonnollisesti ajatus siitä, ettei verojen maksaminen hyödytä kansalaista eikä näin ollen kannata, joten sitä vältetään. Ja sitä, kuka keksii parhaat keinot veronkiertoon, ei pidetä moraalittomana tai itsekkäänä, vaan ovelana, älykkäänäkin. Tälle henkilölle on pyhitetty italian kielestä oma sanakin, furbo, jolla on lähinnä positiivisia mielleyhtymiä.

Tässä ympäristössä Silvio Berlusconi ei ole moraaliton musta lammas, vaan ainoastaan yksi monesta furbosta. Älykäs ja ovela poliitikko, joka on ottanut kyynärpäätaktiikalla paikan italialaisten sydämestä.

Kirjoittaja on vapaa toimittaja, joka uudessa kotikaupungissaan Roomassa viihtyy lenkkeillessään erityisesti italialaisen maajoukkueen tuulipuvussa. Vehviläinen on kuitenkin furbona vielä kaukana ovelasta, koska ei kaupassa edes itsepalvelupunnituksen koittaessa osaisi pudottaa pussiinsa ylimääräistä omenaa.

24.-25.2. järjestetyissä äärimmäisen tasaväkisissä Italian parlamenttivaaleissa suunnilleen joka kolmas äänestäjä antoi tukensa Berlusconin oikeistopuolueliittoumalle. Tällä tuloksella entinen pääministeri jäi noin prosenttiyksikön päähän vaalivoitosta.

"Näin Unisportin pukuhuoneessa kaappien alla kakkakikkareen. En ollut yllättynyt. Katsoin tarkemmin ja se olikin ruisleivänkannikka. Olin helpottunut ja hieman pettynyt. " Jaakko Laasanen 6. helmikuuta lähellä paikkaa Helsinki 20

/

N04

A RT I KKE L I N

O T S I K KO

K U V A T: K A T A R I I N A S A L M I

E L L

Ä I

I S

M E

E L

S T

I Kumma kyllä, keskustelu monikulttuurisuudesta kääntyy usein väittelyksi patriotismista. Valokuvaaja Katariina Salmi tavoitti ihmisiä eri kansallisuuksista, kuvasi heidän kasvojaan ja etsi heistä sen jälkeen oman maansa kansalliseläimen. ”Jos itse esiintyisin sarjassa vahvana ja ylpeänä suomalaiskarhuna, kyllä se mua vähän naurattaisi.”

Kulttuureja metamorfoosissa, olkaa hyvät.

21

/

N04

A RT I KKE L I N

22

/

O T S I K KO

N04

A RT I KKE L I N

O T S I K KO

STANISLAV — VENÄJÄ / KARHU

23

/

N04

24

/

N04

ALEKSANDRA — PUOLA / MERIKOTKA

25

/

N04

A RT I KKE L I N

26

/

O T S I K KO

N04

A RT I KKE L I N

O T S I K KO

DAVID — KOLUMBIA / KONDORIKOTKA

27

/

N04

A RT I KKE L I N

O T S I K KO

CLAIRE — ENGLANTI / LEIJONA

28

/

N04

�

Laadukkaita julkaisuja jo 25 vuotta

www.mcipress.fi

MCi_Ilmoitus.indd 1

21.5.2012 13.56

S A N A T: M A G D A L E E N A I G N A T I U S

“Toimittajat kokevat, että journalismi antaa ihmisille välineet käsitellä maailmaa. Se on vallan vahtikoira eikä demokraattista yhteiskuntaa voisi olla ilman sitä. Mutta kuinka usein kansalaiset ajattelevat noin“, kysyy Johanna Vehkoo. Hän päätoimittaa Long Playta, uutta suomalaista tutkivan journalismin ryhmää.

30

/

N04

H S

I I

T N

G

A

I

L

E

L I

L L

A L

Ä

P E L A S T A M A A N J O U R N A L I S M I A

V

uoden alussa ensimmäisen juttunsa julkaissut Long Play tuo tuoreutta suomalaiseen mediamaisemaan. Suurten mediatalojen hallitsemassa ja nopeutta painottavassa toimituskulttuurissa hitaasti valmistuvat, pitkät reportaasit erottuvat.

Kahdeksan toimittajan kollektiivi Long Play julkaisee 12 kertaa vuodessa syväluotaavan artikkelin, joka on pitempi kuin tavallinen lehtijuttu, mutta lyhyempi kuin kirja. Pituuden ja analyyttisyyden lisäksi Long Play erottuu sillä, että singleiksi kutsutut artikkelit julkaistaan vain digitaalisina ja ne ovat maksullisia.

syi ajatus siitä, että en palaa enää Aamulehteen.”

Vehkoo irtisanoutui vakituisesta työstään sanomalehdessä. Samaan aikaan myös Reetta Nousiainen oli Helsingin Sanomain säätiön stipendiaattina Berkeleyssä. Syksyllä 2011 Suomeen palattuaan kumpikin halusi tehdä jotain uutta ja erilaista. Vehkoon mukaan koko stipendiaattikokemus vaikutti paljon.

“Sen systeemin tarkoituksena on miettiä ja ideoida omaa ammattia ja uusia kiinnostavia kysymyksiä. Jos olisin mennyt takaisin sanomalehteen, olisin heittänyt uudet ajatukset hukkaan.”

Vehkoo kertoo, että stipendiaateille saarnattiin paljon journalismin kuolemasta.

Epätoivon sijaan tulikin innostus siitä, mitä kaikkea voi tehdä ja mitä mahdollisuuksia teknologia tuo. “Nettiä on Suomessa pidetty peikkona, joka tuhoaa lehdet, mutta sehän on lähtökohtaisesti journalismille suuri lupaus. Tänne netin mahdollisuuksien käyttö journalismissa on tullut jälkijunassa, etenkin verrattuna Jenkkeihin. Halusimme herättää keskustelua journalismin kriisin tulemisesta, jotta siihen voitaisiin reagoida paremmin kuin muualla. Ikävä kyllä sille ei ole tehty mitään.” Vehkoo selittää, miten yt-neuvot-

JOURNALISMIN KUOLEMASTA KIPINÄ UUDEN TEKEMISEEN Vaikka Suomessa nettijulkaiseminen ja etenkin journalistisista nettisisällöistä maksaminen ovat vasta kehittymässä, ulkomaisia esikuvia löytyy runsaasti. Vehkoo kertoo inspiraation Long Playn perustamisesta syttyneen Oxfordissa viettämänsä Helsingin Sanomain säätiön stipendiaattivuoden jälkeen. 2009 alkanut lukuvuosi venähti kahdeksi Vehkoon jäätyä kirjoittamaan kirjaa. “Sinä aikana kyp-

31

/

N04

H ITA I L L A

S I N G L EI L L Ä

P E L A STA M A A N

telut ovat merkki siitä, että täällä ollaan tekemässä samoja virheitä kuin Yhdysvalloissa. Toimitusten loputtomasta kutistamisesta seuraa laadun heikkeneminen ja lopulta se johtaa lehtikuolemiin.

jäi. “Jos se olisi ollut skuuppi, ehkä se olisi ollut myyvempi. Mutta emme voi valita aiheita noin, koska silloin jäisi monia tärkeitä juttuja tekemättä.” Toisessa, juuri ilmestyneessä singlessä skuuppeja sen sijaan riitti. Vehkoon ja Anu Silfverbergin kirjoittama Himasen etiikka on myynyt vilkkaasti ja sitä on siteerattu laajasti valtamediassa.

KAVEREIDEN KANSSA ALKUUN Kun Vehkoo ja Nousiainen alkoivat reilu vuosi sitten perustaa Long Playta, julkaisukonsepti ei ollut heti kokonaan selvillä. Vehkoo selittää kansainvälisten esikuvien vaikuttaneen siihen, että he halusivat tehdä pitkää ja tutkivaa, vaativinta journalismia digitaalisessa muodossa. Miettimistä oli siinä, millä tavoin ajatus toteutetaan. Valmiit artikkelit päätettiin julkaista netissä niin, että niitä saa ostaa luettavaksi eri kanavilta, kuten epub -tiedostona Into-ebooksista tai Applen, Readberryn ja Elisa Kirjan kautta. Muutaman euron maksun takana on ajatus siitä, että rahat menevät suoraan jutun tekijöille ilman välikäsiä.

Viime kesänä koko kahdeksan hengen toimitus oli saatu koottua. Mukaan haluttiin juuri tietyt henkilöt. “Tavallaan rekrytoimme parhaat tyypit”, Vehkoo naurahtaa. Toimituskunta koostuu pitkän linjan journalismin ammattilaisista, joilla on monipuolista kokemusta alalta. He ovat lisäksi Vehkoon ja Nousiaisen henkilökohtaisia tuttuja. Vehkoo huomauttaa, että se ei tarkoita, etteivätkö muut voisi kirjoittaa Long Playlle. “Se on toimituskunta. Niin kuin muuallakin, otamme vastaan meille tarjottuja juttuideoita ja päätämme yhdessä niiden hyväksynnästä. Ei kirjoittajan tarvitse tulla Long Playn sisältä.”

Vehkoon mukaan kiinnostavuus on tärkein mittari jutun aiheen valinnassa, jotta pituus kantaa. Koska juttuja julkaistaan vuodessa määrällisesti vähän, aiheisiin täytyy panostaa erityisesti. Vehkoo kertookin monien toimitukselle tulleiden juttuideoiden sopivan vain sanomalehtipituuteen, jolloin niitä ei voida käyttää. Ensimmäinen Long Playn singleistä, Hanna Nikkasen kirjoittama Kaukovetoja käsittelee jalkapalloa ja korruptiota. Vehkoo valaisee, että urheiluaiheella liikkeelle lähteminen oli toimituksen mielestä hauskaa ja yllättävää, sillä kukaan toimituksesta ei ole varsinaisesti urheilutoimittaja.

Juttu myi hyvin, mutta myös parannettavaa

32

JOURNALISMIA

TEKNIIKKA JARRUTTELEE DIGILÄHET TILÄITÄ Yllätyksiltä uuden julkaisutavan parissa ei ole vältytty. Internet julkaisuympäristönä on aiheuttanut paljon teknisiä haasteita. “Epub on saatanasta”, Vehkoo lataa. “Se on hirveän kehittymätön formaatti. Esimerkiksi ulkoasua ei voi määritellä niin hyvin kuin haluaisi.” Vehkoo selittää, että pyrkimyksenä on luoda singleistä mahdollisimman rauhallisia lukukokemuksia, jotta lukija voi todella syventyä aiheeseen. “Halusimme mukaan myös muutamia kauniita graafisia elementtejä, mutta sinne ei saanut juuri mitään laitettua”, hän kertoo ensimmäisen singlen työstämisestä. Vehkoo todella toivoo, että Epubia kehitettäisiin. “Se on taittajan painajainen. Lisäksi meille on tullut kuvaajilta paljon yhteydenottoja ja haluaisimme kovasti tehdä kuvajournalismia, mutta Epub ei mahdollista sitä.”

Ongelmia oli myös siinä, että Kaukovetoja-singleä ei saatu heti myyntiin Applen iBookstoreen. Sitä kautta juttu olisi odotetusti myynyt vielä enemmän. Vaikka kaikki ei mennyt ensimmäisen julkaisun kanssa aivan suoraviivaisesti, Vehkoo ei hermoile. “Pioneerit saavat raivata tietä, muille se on jatkossa helpompaa. Ja kyllä seuraavilla kerroilla mekin tiedämme enemmän. Noin vuoden kuluessa olemme viisaampia”, hän arvelee.

TALKOOTYÖ EI KATA REILUN KAUPAN KULUJA Toinen suuri haaste on rahoitus. Koska pohjarahoitusta ei ole muualta kuin omasta takaa, jutut julkaistaan aluksi Vehkoon sanoin talkoovoimin. Pienillä kertamaksuilla jutuista pyritään saamaan kasaan kunnolli-

/

N04

H ITA I L L A

S I N G L EI L L Ä

P E L A STA M A A N

nen palkkio suoraan kirjoittajille. Tavoitteena on, että palkkiot kattaisivat kaikki jutun tekemisen kulut. Jos jotain jää yli, se sijoitetaan seuraaviin projekteihin ja muuhun toimintaan. Tätä onkin kutsuttu julkisuudessa reilun kaupan journalismiksi.

Koska Long Play on riippumaton suurista mediayhtiöistä, sillä ei ole vastaavia valmiita resursseja juttujen tekemiseen. Hyvää myyntiä toivotaan, mutta aiheita ei Vehkoon mukaan valita sen perusteella. Hän painottaa, että moni tärkeä juttu jäisi tekemättä vain myyntiin keskittymällä. Rahoitus on kuitenkin olennainen osa julkaisutyötä. Long Playlla ei ole omaa sivustollaan omaa julkaisualustaa tai kauppaa, mistä juttuja voisi ostaa suoraan. Nettikirjakaupat vaativat omat palkkionsa. Lisäksi arvonlisäverotus nettijulkaisuille on huomattavasti korkeampi kuin printille.“Ei tätä ikuisesti voi pelkästä hengen palosta tehdä”, hän sanoo ja selittää, että Long Play hakee perustamansa Hitaan journalismin yhdistyksen kautta apurahoja.

Mistään niitä ei ole vielä saatu. Vehkoo kertoo, että ainoa, mistä apurahoja seuraavaksi voisi hakea, on Opetusministeriön Kulttuurilehtituki syksyllä. Heikot tukimahdollisuudet ovat seurausta digitaalisesta julkaisutavasta. “Lehdistön tuet eivät ota digiä huomioon”, Vehkoo selventää ja jatkaa kertomalla, että suomalaiselta yhteiskunnalta ei löydy tukirahaa journalismille. “Suomen lehdistön tukijärjestelmä on jäänyt kuusikymmentäluvulle. Tukimuotoja on ollut aina paljon, mutta ne koskevat vain printtiä. Ei meille ole mitään jakoa.”

Vehkoo kertoen monien muiden maiden säätiöperinteistä journalismin rahoituksessa ja esittää, että tilanne tulee eteen vielä Suomessakin. “Suomessa on pitkään ajateltu, että journalismia ei tarvitse tukea. On mennyt niin hyvin, ettei ole tarvinnut ajatella, onko se yhteiskunnan tarvitsemaa yhteistä hyvää.” Hän ennustaa, että julkaisutapojen muuttuminen entistä enemmän digitaaliseksi vaikuttaa tulevaisuudessa järjestelmään.

tyyppinen nettijulkaiseminen helpottuu ajan myötä tekniikan vielä kehittyessä. Yhdeksi isoksi tekijäksi hän mainitsee tablettien yleistymisen. Tabletti soveltuu hänen mielestään parhaiten pidempien nettitekstien käyttöön. Uuden tavan tutuksi tuleminen helpottuu myös julkisuuden myötä.

Long Play sai jo ennen ensimmäisen juttunsa ilmestymistä paljon tilaa mediassa.

Vehkoo sanoo laajan julkisuuden syntyneen vähän vahingossa. Hän kertoo, että muutamaa päivää ennen ensimmäisen singlen ilmestymistä soiteltiin ja meilailtiin tutuille toimittajille eri medioihin vinkkejä. Sitten alkoivat puhelimet soida. “Emme tajunneet, että kaikki haluavat tehdä meistä jutun jo ennen kuin ensimmäinen single on edes ilmestynyt”, Vehkoo sanoo. “Vaikka meillä olisi ollut markkinointibudjetti, emme mitenkään olisi voineet saada yhtä paljon julkisuutta kuin tällä tavalla.”

Huomiota on herättänyt lisäksi Long Playn lanseeraama Pieni journalistipalkinto.

Antamalla tunnustus ajattomalle ja poikkeukselliselle jutulle halutaan nostaa esiin erilaisia tapoja kirjoittaa. “Ne erottuvat ainakin erinomaisuudellaan”, perustelee Vehkoo ensimmäisiä palkintoehdokkaita. Voittaja palkitaan maaliskuussa.

Yleisöltä saatu palaute on ollut hyvin kannustavaa aina Facebook-tykkääjistä jutun ostajiin ja muun palautteen lähettäjiin. “Tälle on selvä tilaus”, Vehkoo sanoo ja ihmettelee vielä tukirahoituksen ongelmia. Hänen mukaansa kysyntä perustuu sille, että pitkien juttujen myötä kokonaiskuva asioista kehittyy. Hän nostaa tähän liittyen esiin tutkijoiden Heikki Heikkilän, Laura Ahvan, Jaana Siljamäen ja Sanna Valtosen juuri julkaiseman Kelluva kiinnostavuus -tutkimuksen tuloksia. “Ihmiset kaipaavat laajojen kaarien käsittelyä yhteiskunnassa, sitä mitä tapahtuu ja mikä on todellinen merkitys.” Vehkoo painottaa journalismin tarvitsevan aikaa. “Ajanpuute on pahin vihollinen. Ajatteluprosessiin uppoaa tunteja ja hyvin harva lehti antaa esimerkiksi kuukausia kirjoitusaikaa”, hän muistuttaa. “Jos olisimme sanomalehdessä töissä, emme ikinä voisi tehdä juttuja tällä tapaa”, Vehkoo sanoo.

AIKA ON KOKONAISKUVIEN VIHOLLINEN Yllätyksistä huolimatta Long Playn vauhti ei hidastu. Vehkoo arvelee, että Long Playn

33

JOURNALISMIA

/

N04

Y H Ä 34

/

N04

YHÄ

JONOSSA

M

aailmanlopun jälkeen kaikki kansat jonottavat taivaan porteille. Siellä ratkaistaan heidän kohtalonsa – taivas vai helvetti? Pyhä Pietari arvioi kansojen tekemisiä ja latelee tuomioita. Amerikkalaiset joutuvat helvettiin, venäläiset joutuvat helvettiin, ruotsalaiset pääsevät taivaaseen. Aikaa vierähtää muutama tovi, kun kaikki jonottavat tuomiotaan. Vihdoin kuitenkin koittaa jonon viimeisen kansan, sahrawien, vuoro. Pietari tuumii pitkään. Selailee puoltavia ja kieltäviä lausuntoja ja lopulta avaa suunsa: ”Nyt on kuulkaas sellanen tilanne, että en osaa näin äkkiseltään päättää. Laittakaa vaikka noi teijän teltat tähän pystyyn ja odotelkaa.”

Tie jatkuu eteenpäin, kohti toisia kyliä, mutta maailman loppua etsivä ei voi kulkea sitä pitkin.

Siksi kaarrammekin tyynesti automme pois tieltä, kohti loputonta aavaa tyhjyyttä. Pyörien alla hiekkaa, edessä hiekkaa, hiuksissa hiekkaa.

O N

J O

S S A

Maisema on kaikkialla samanlainen, mutta onneksi kuskimme on ollut täällä ennenkin, hän osaa tien maailma ääriin vaikka unissaan. Hän ei ole tuonelan lähetti vaan sahrawi.

Hänen kotinsa on täällä missä ei ole mitään, pakolaisleirillä Saharan autiomaassa.

Lähestyessämme leirejä alkaa aavikon keskeltä erottua matalia, hiekasta tehtyjä rakennuksia ja suuria telttoja. Muutama kameli käyskentelee pakolaisleirin ympärillä. Tästä ei ole enää eteenpäin menemistä, maailmanloppu on löytynyt.

KANSALAISIA KATKOVIIVAN TAKANA

S J K K M

A

N

U

V

E A

R T

A

I

N

T A T U O

A T P

T U

Muutamalla eri pakolaisleirillä Saharan autiomaassa asustaa yhteensä noin 200 000 sahrawia. He ovat paenneet tänne kodeistaan, ihan tuosta vierestä, hiekkamuurin takaa LänsiSaharasta.

Espanja lopetti siirtomaavaltansa Länsi-Saharan alueella vuonna 1975 ja YK:n painostamana ilmoitti järjestävänsä kansanäänestyksen alueella.

Mutta lupauksen täyttämisen sijaan se luovutti alueen Marokon ja Mauritanian hallintaan.

R

35

/

N04

YHÄ

JONOSSA

katkoviiva Marokon ja Länsi-Saharan välillä. Sen sijaan lähes 40 vuotta Algerian maaperällä Tindoufissa sijaitsevat pakolaisleirit näkyvät jo Google mapsissakin. Siitä vaan zoomailemaan sinne missä pippuri ei kasva.

FACEBOOKVIESTIÄ MAAILMANLOPUSTA Sain facebookviestiä Saharan maailmanlopusta ystävältäni Mustafalta. Tutustuin häneen viime keväänä vieraillessani Algeriassa pakolaisleireillä; Mustafa toimi oppaanani tuon muutaman viikon visiittini aikana. Nyt hän oli Dakhlan pakolaisleirillä, jonne internetyhteys onneksemme ja yllätykseksemme kerrankin toimi.

Mustafa hi its so fantstic to be connected now h r u??????

Kansanäänestystä ei kuulunut.

Myöhemmin Mauritania lopetti miehityksensä ja poistui kokonaan Länsi-Saharasta, jolloin alue jäi Marokon miehityksen alle. Ja sitä se on yhä edelleen, ”Afrikan viimeinen siirtomaa”.

Haagin kansainvälinen tuomioistuin tuomitsi miehityksen heti alkujaan.

Pitkän miehityksen aikana Marokko on asuttanut kansalaisiaan Länsi-Saharan alueelle.

Tällaisia tapahtumia ovat olleet esimerkiksi niin kutsuttu “Vihreä marssi” vuonna 1975, jonka aikana Marokko lähetti 350 000 siviiliä asumaan miehitetyille maille. Samaan aikaan paikalliset asukkaat, sahrawit, ovat paenneet Saharaan Tindoufin kaupungin liepeille ja perustaneet sinne pakolaisleirejä. Leirejä hallinnoi Länsi-Saharan vapautusliike Polisario. Marokko on rakentanut miehittämänsä alueen ympärille tiukasti vartioituja hiekkamuureja, yli 2000 kilometrin pituudelta, estämään Polisarion pääsyä miehitetyille alueille. Pakolaisleireillä elävien sahrawien kotimaassa Länsi-Saharassa naapurimaa Marokkoa viehättävät muun muassa alueen rikkaat kalavedet ja fosfaattiesiintymät.

Siksi kartassamme näkyy yhä

Kerttu HI!! Im good ! How are you?

You have internet? Where are you now? how is life there? What have you been doing ?

Mustafa im very fine thanks im in dakhla now. Its very hurt like you know but its normally at all i have no thing to do. There is no thing changed here at all, so better tell me something about you.

36

/

N04

YHÄ

JONOSSA

Moni leirin asukas ei ole koskaan päässyt näkemään kotimaataan ja Mustafa kuuluu juuri siihen sukupolveen. Hän on syntynyt ja elänyt koko parinkymmenen vuoden mittaisen ikänsä maailmanlopun leireillä. Odotus on hänenkin kohtalonsa, muuta ei ole tehtävissä.

Toivon, ettei hänen maailmansa lopu ennen kuin ratkaisu tähän konfliktiin syntyy.

kattavat Länsi-Saharan alueen laittoman miehityksen alaiset kalavedet, ovat nämä ihmiset täällä odottaneet. Polisario pyrkii YK:n valvonnassa Marokon kanssa saman pöydän ääreen, mutta ratkaisua ei löydy. Kansanäänestyksen ehdoista ei päästä sopuun, Marokko ei anna periksi. Ja miksi se antaisi? Kansainvälinen tuomioistuin on tuominnut miehityksen laittomaksi, mutta kyllä vaan kalakauppa pyörii. Mikäs siinä siis.

HERRANJUMALAMITEN­ M Ä E N T I E N N Y­T Ä S T Ä Autiomaassa on tilaa, toisin kuin uutispalstoilla.

40 vuotta on pitkä aika. Ja nyt jos ajattelet, että herranjumalamitenmäentiennytästä, niin voimme myös kysyä, kuinka usein Länsi-Saharan konflikti ylittää uutiskynnyksen? Ilmeisesti 40 vuotta ei riitä siihen, että tieto konfliktista olisi levinnyt meidän tietoisuuteemme. Kansainvälinen huomio olisi kuitenkin tämänhetkisessä tilanteessa kaikki kaikessa.

Saharan demokraattisen arabitasavallan itsenäisyyden on tunnustanut yhteensä jo yli 80 Etelä-Amerikan ja Afrikan maata. Sen sijaan Euroopan maista ei yksikään. Kiinnostus täällä konfliktia (toisin kuin alueen kaloja) kohtaan on vähissä.

Portit Atlantin valtamerelle ovat edelleen kiinni ja teltat yhä pystyssä. Leireillä odotetaan. Kysymys onkin, mitä oikein tulisi odottaa, nousevaa kuuta vai maailmanloppua? Ratkaisu ei häämötä aavikon horisontissa.

L O P P U A E I N ÄY Pakolaisleirien yllä leijuu vahva odotuksen haju. Tulevaisuudessa ei näy mitään, ei ole mitään tehtävää, on vain odotettava. Toivonpilkahdukset kansanäänestyksestä on pidettävä elossa kynsin hampain. Toivo on leireillä valttia, sillä ilman sitä ei ole mitään. Sahrawit elävät avustusten varassa ja haaveilevat kotimaastaan.

Ensimmäinen kansanäänestys piti järjestää jo vuonna 1975, jolloin järjestettiinkin väestönlaskenta alueella. Se äänestys kuitenkin jäi sodan jalkoihin ja tulitauon alkaessa vuonna 1991 YK:n valvonnan alaisena aloitettiin uudet neuvottelut äänestyksestä. Äänestää tulisi siitä, haluaako Länsi-Sahara liittyä tavalla tai toisella osaksi Marokkoa vai saavuttaa täydellisen itsenäisyyden. Sitten ajankohtaa siirrettiin vuoteen 1992…1998…1999…2000… Ja odotus jatkuu.

Kärsimättömyydestä ei tätä kansaa voi syyttää. Sillä aikaa kun EU on solminut Marokon kanssa kalastussopimuksia, jotka 37

/

N04

N O I T A A R I P S N I

Nikola istui ikkunalaudallaan ja suri. Kyynelet vierivät vuolaan määrätietoisesti kuin Niagaran putouksessa, jonka tiedemies oli kaukaisessa lapsuudessaan haaveillut vangitsevansa sähköntuotannon lähteeksi. Tuottaisiko Niagara enää koskaan pihaustakaan – se tuskin kiinnosti sydänsuruissaan kieriskelevää tiedemiestä.

Kyyhkynen oli kuollut, eikä Nikola Teslan neroudesta ollut jäljellä enää hippustakaan.

Ennen kyyhkysen kuolemaa amerikanserbialainen tiedemies, fyysikko Nikola Tesla oli keksinyt hyödyllisiä asioita muun muassa vaihtovirtaan, monivaihejärjestelmään ja induktiomoottoriin liittyen. Teslan keksinnöt kuljettavat sähköä jouhevasti nykypäivänä. Hän olisi kaiken järjen mukaan saanut aikanaan naisen kuin naisen. ”Olen keksinyt moottorin”, olisi Nikolan vain tarvinnut tokaista nakkijonossa seuraavana vuoroaan odottelevalle tytölle.

Vertaistaan ei kuitenkaan välttämättä löydä silloin, kun kohtaamista eniten odottaa. Nikola Tesla kohtasi itse muusansa, jumalaisen inspiraation lähteensä ja mielitiettynsä keskellä kyyhkysparvea. Näiden harmahtavien, asvaltilta leivänmuruja nokkivien, kuorossa kujertelevien lintujen keskuudesta erottui yksi ylitse muiden. Kaunein kaikista puluista. Mies rakastui kyyhkyseen ja uskoi siitä lähtien, että hänen älykkyytensä riippui pitkälti tuosta tietystä kujertelijasta.

Linnun kanssa ei saanut mennä naimisiin. Ja ennen pitkää koitti myös päivä, jolloin kyyhkysistä viehättävin kuoli – pulu, joka oli Teslan tavoin pysynyt naimattomana kuolemaansa saakka. Tarinan mukaan se lensi viime teokseen heltyneen tie-

38

/

N04

ANONYYMI

PA K I N A

KUOLEMA demiehen ikkunasta sisään kertoakseen pian koittavasta kuolemastaan. Kuuleman mukaan valo loisti sen silmistä kirkkaammin kuin voimakkain lamppu neron laboratoriossa.

Menetyksen hetkellä sinnikäs Nikola Tesla uskoi kadottaneensa ennen niin ehtymättömän kekseliäisyytensä, neroutensa.

Mikä on sinun syysi olla tarttumatta vallankumoukselliseen keksijäntyöhön – tai päivittäiseen kirjoitusduuniisi? Inspiraatio ei noki pullanmuruja. Tuskin se koskaan edes kökötti ikkunalaudalla. Vaikka magneettivuon tiheyden yksikkö nimettiin teslaksi ja moni patentti herätettiin henkiin vasta tiedemiehen omien aikojen jälkeen.

Tämän jutun kirjoitti Groteski.

Palstan aiemmista kertomuksista kiitämme lämpimästi Mari Suontoa sekä Aurora Rämöä.

JOS

kuisma

?

N VÄ I Ä

julia

N

kuvat:

OMENNA, M HU I TE

TIE

AN GROTESKI UTELEE MADRIDILAISEN YLIOPISTON P O L I T I I K A N L A I T O K S E N R U G B YJ O U K K U E E N T Y TÖ I LTÄ

ÄI ETT VI

SIT TÄM Ä N

Alicia (22) Viettäisin viimeisen hetkeni perheeni kanssa.

P

GA L LU P

Ana (26)

IT S I

AILMAN LO A M P

PU N VA

41

/

N04

HU

ST I ET ร

Siihen liittyisi seikkailu maaseudulle. Joo, ottaisin koko perheeni ja kaikki kaverini mukaan, pelaisimme rugbya, sรถisimme ja joisimme!

GA L LU P

Andrea (20) Olisin perheeni seurassa tietysti – ja koiran. Eikä silloin tapahtuisi mitään ihmeellistä.

Jara (21) Kokeilisin kaikkea, mitä olisi mahdollista tehdä! Harrastaisin seksiä, humaltuisin, juhlisin, polttaisin paukut ja niin edespäin.

42

/

N04

GA L LU P

María (24) Siis tietysti kaikkea tuota mainittua perheen kanssa laatuajan viettämistä. Mutta lähinnä kyllä rakastelisin.

43

/

N04

S

I

I

R

G

R

O

V

E

R

R

T

K

E

T

E

K

Ä

S

O

Ä

N

K

I

O

N

S A N A T: R I K U M A T T I L A Groteskilla olisi mahdollisuus kasvaa ihan oikeaksi mediaksi.

Siinä voidaan onnistua ainoastaan verkossa.

Groteskissa on tällä hetkellä kaikki kohdallaan: jutut ja näkökulmat ovat tuoreita, kirjoittajat hyviä, taitto näyttävä. Haen jokaisen lehden kotiin ja säilytän pitkän aikaa.

Kirjoitan Groteskiin, koska pääsen kehittämään itseäni ja saan päätoimittajilta rakentavaa palautetta.

Konsepti toimii. Joka kerta syntyy hyvä lehti, joka on tehnyt valmistuttuaan tekijöistään entistä parempia.

Entä heikkoudet.

Vaikka oma ylpeys Groteskista on suuri, niin eihän se melkein ketään muuta kiinnosta. Varsinkaan mainostajia. Kirjoittajien on vaikea tarttua ajankohtaisiin aiheisiin, koska seuraavan lehden ilmestymispäivä on usein epätietoisuuden vallassa.

Vaikka onnistuisi kirjoittamaan mielenkiintoisen jutun, niin se ei leviä minimaalisen kohderyhmän ulkopuolelle. Ei hyväkään juttu kasva hyväksi, jos kukaan ei lue sitä. ”Tykkää” ja ”twiittaa” –napeista voi olla mitä mieltä tahansa, mutta ne kertovat tekijälle konkreettisesti, että hänen sisältöönsä on tartuttu.

Pieni lisäys vielä. Printti maksaa.

Mikä verkossa toimisi paremmin?

Verkossa Groteski tavoittaisi ajankohtaisuuden, kun julkaiseminen olisi vain muutaman napinpainalluksen päässä. Groteski käsittelee jo nyt paljon yhteiskunnallisia asioita ja kiinnostavia ilmiöitä. Harvemmin nahkeaa opiskelijahuumoria tai sisäpiirijuttuja.

Kirjoittajajoukko on lahjakas, sivistynyt ja monipuolinen. Groteski olisi jo näillä ansioilla raikas lisä suomalaisen journalismin kenttään. Ei opiskelijalehtenä, vaan pikemmin opiskelijataustaisena mediana.

Verkossa on joka päivä tilaa hyville jutuille ja uusille avauksille, vaikka kukaan ei tietäisi sinua. Kerron esimerkin. Kirjoitin sosiaalista mediaa, teknologiaa ja verkkoilmiöitä käsittelevää blogia kolmen kuukauden ajan. Blogilla on noin 900 Facebook-fania

45

ja 800 Twitter-seuraajaa. Aika vähän siis.

Sitä kautta ne jutut levisivät mitä erikoisempiin käsiin. Hesarin päätoimittaja twiittasi tekstini omassa profiilissaan. Ylen sosiaalisen median tuottaja kehui juttuani avoimesti ja otti siitä aineksia omaan uutislähetykseensä. Ilta-Sanomien päätoimittaja vastasi minulle henkilökohtaisesti tekstissäni esittämääni yleiseen kysymykseen.

Ei kukaan näistä sitä blogia vieläkään todennäköisesti seuraa. Saati tiedä, kuka minä olen. Juuri tämän takia pienemmät mediat pärjäävät verkossa. Siellä niillä on tilaa ylittää itsensä.

Neljällä päätoimittajalla ja lukuisilla avustajilla Groteski saisi luotua suhteellisen tasaisesti sisältöä verkkoon. Lyhyempiä juttuja, pidempiä juttuja, kuvareportaaseja, ihan mitä vaan. Aihealueet pitäisi tietenkin rajata. Ensimmäisenä tulevat mieleen esimerkiksi sellaiset kuin yhteiskunta, ilmiöt ja kaupunki. Median hallituksen esittelyt voisi jättää unholaan.

Päätoimitus voisi keskittyä mainostulojen kerjäämisen sijaan luomaan ja kehittämään puitteita houkuttelevalle sisällölle. Onnistumisia ja tuloksia tulisi varmasti nopeasti. Kirjoittajajoukon motivaatio kasvaisi.

Panokset ja halu kehittyä kasvaisivat. Ehkä paineetkin – niin kuin hyvällä tavalla.

Eihän sitä tiedä, vaikka viestinnästä valmistuneet Hesarin uutispäälliköt ja vastaavat innostuisivat toimimaan vierailevina kirjoittajina. Eihän sitä tiedä, kiinnostuisivatko yritykset ostamaan mainostilaa herkemmin.

Eihän sitä tiedä, vaikka Groteski kasvaisi ihan oikeaksi mediaksi.

Eihän sitä voi tietää, koska olisimme ensimmäisiä lajissamme. Voimme jatkaa upean opiskelijalehden tekemistä, mutta rahkeita on paljon enempään.

Pieni lisäys vielä. Miettikää pelkkää nimeäkin: Groteski. Täydellistä.

/

N02

LOPUKSI

S A N A T: K A T A R I N A V E S I K K O K U V A T: E E T U L A M P S I J Ä R V I

46

/

N02 4

LOPUKSI

T

ulevaisuus näyttää epävarmalta.

Sähköistyminen, nopea teknologinen kasvu ja yhteiskunnallisen järjestyksen murros. Nopeutunut tiedonsiirto, jonka avulla ihmiset voivat hahmottaa yhä paremmin suuria, globaaleja mullistuksia. Maailman muutos synnyttää pelkoa. Pelko on otollinen maaperä myyttien syntymiselle.

Kelataan lähes vuosisata eteenpäin. Kuvat sodasta, nälästä ja kurjuudesta leviävät internetissä, talouskriisille ei näy loppua, yleinen epävarmuus kalvaa. Ehkä meidän sukupolvemme elää lopun aikoja.

Kuten kaikki sukupolvet ennen meitä.

Vielä muutama vuosikymmen takaperin Vartiotorni julisti uuden ajan koittavan ennen kuin ensimmäisen maailmansodan aikana syntynyt sukupolvi katoaa kokonaan. Muutama yhdeksänkymppinen hengittää yhä, mutta herännäisten maailmanlopun ennuste on hiljaisin äänin kuopattu.

Samoin kuin 158 muutakin vähänkään tunnettuutta saanutta tapausta, joista 54 hiukkaskosmologi Syksy Räsäsen, 39, elinaikana.

"Ydinsodan pelko oli todellinen ja sen popularisoiminen saattoi olla jopa hyödyllistä", Räsänen sanoo. "Tavallisten ihmisten korkeampi psykologinen ja yhteiskunnallinen kynnys esimerkiksi joukkotuhoaseiden hyväksymiseen vaikuttaa loppujen lopuksi myös poliittisella tasolla."

Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen uhkakuvat ovat siirtyneet polarisoiduista globaaleiksi. Samalla niiden käsittelystä on tullut vaikeampaa, sillä tilille on vaadittava niin suuri joukko ihmisiä.

Ulkoavaruudesta tuleva asteroidi ei ole poliittinen uhka. Sen väistäminen ei vaadi kollektiivisia ponnisteluja. Siksi sen kustannuksella voi revitellä mielin määrin fiktiossa ja valtavirtamediassa, kun taas ilmastonmuutokseen kantaa ottavien teosten tuotanto jää Al Goren kaltaisille hihhulihipeille. Ja kuka sitä muka menisi vapaaehtoisesti katsomaan epämiellyttäviä totuuksia.

TULEVAISUUS TIENHAARASSA Tuhon uhka voi kuitenkin väistyä. Räsäsen mukaan ihmisillä ei ole perustavanlaatuista syytä olla tekemättä yhteistyötä maailman hyväksi, ja kehityksen suunta on jo nähtävissä.

"Tämä ei johdu ihmisluonnon, vaan ihmisten yhteiskunnallisen ympäristön muutoksesta", Syksy sanoo. "Siitä, että on olemassa viitekehys, jossa ongelmat voi ratkaista rauhanomaisesti."

Ei ole turhan pitkä aika siitä, kun suomalaiset heimot sotivat keskenään, vaan eivät sodi enää.

Kehityksen yhteydessä yksittäisen ihmisen identiteetti laajenee. Savolaisesta suomalaiseksi, siitä eurooppalaiseksi ja miksei jossain vaiheessa koko planeetan kattavaksi.

Ongelmaksi muodostuu se, että yhteiskunnallinen kehitys on teknologista hitaampaa. Se ei pysy mukana maailmassa, jossa joukkotuhoaseita kehitetään sillä verukkeella että nähdään, kuinka helppoa vastustajan on kehitellä vastaava arsenaali. Yhteiskunta ei ole myöskään vielä tarpeeksi kehittynyt hillitsemään väkivaltaa.

Globaali yhteistyö on vielä lapsenkengissään.

Käsillä on kriittinen vaihe – jos nyt saamme puhallettua samaan hiileen, se lämmittää meitä vielä jonkin aikaa.

Pitkän aikavälin ennuste on kuitenkin synkeä.

Lopulta kaikki tähdet sammuvat.

Se on aika lohdullinen ajatus.

V A S T U U N K I E R T E LYÄ Maailmanloppu ei ole enää vain lohtua ja oikeutta kaipaavien talonpoikien juttu, eikä edes pelkkien hihhuleiden. Tiedon kasvaessa uhkakuvilla on yhä enemmän perää. Syksy Räsänen tutkii töikseen hiukkasia ja harrastaa scifiä, mutta hänen näkemyksensä maailmanlopusta on paljon arkisempi.

"Tämän hetken suurin todellinen uhka on ilmastonmuutos", Räsänen sanoo. "Se on jo aiheuttanut kurjistumista, ja voi hallitsemattomana johtaa maailmanlaajuisiin katastrofeihin. Keskilämpötilan liiallinen kohoaminen voi tehdä maapallosta elinkelvottoman – ainakin meille."

Tällaisen uhan torjuminen vaatisi kollektiivista toimintaa. Se lähtisi yksilöiden valinnoista ja jatkuisi kansainvälisiin päätäntäelimiin. Vastuuta ei voi ulkoistaa abstraktille pelastajalle, ei edes hallitukselle.

Ilmastonmuutoksen vaikutukset eivät ole kuitenkaan välittömiä ja silminnähtäviä. Ne tapahtuvat tuolla jossain. Ne on helppo sivuuttaa.

POLARISOIDUSTA GLOBAALIKSI Kuten ilmastoasiat, oikeat uhat ovat aina poliittisia. Sellaisia kuin kylmä sota. Asevarustelun aikaan maailmanlaajuisen konfliktin uhka oli jatkuvasti läsnä.

47

/

N04

SOPRANO OYJ:N OPISKELIJATUTKIMUKSEN TULOKSET Soprano Oyj toteutti yhteistyössä Groteskin kanssa opiskelijatutkimuksen, jonka tarkoituksena oli kartoittaa minkälaisena tulevaisuuden viestinnän ammattilaiset kokevat viestinnän opetuksen tason ja opetusmenetelmien nykyaikaisuuden. Selvityksen kohteena oli myös koulutuksen vastaavuus työelämän tavoitteisiin ja opiskelijoiden oma suhtautuminen tulevaisuuden työllistymiseen.

Tutkimuksen perusteella suomalaiset viestinnän opiskelijat vaikuttavat olevan hyvin tyytyväisiä alansa valintaan sekä keskimäärin tyytyväisiä opintojensa sisältöön. Tutkimukseen vastanneista opiskelijoista vain 5% katsoo opiskelevansa väärää alaa ja 82% vastaajista on tyytyväisiä opintojensa sisältöön. Opinnoissa hyödynnetään opiskelijoiden mielestä kiitettävästi modernia teknologiaa ja työvälineitä (65%) ja yli puolet opiskelijoista (63%) on sitä mieltä, että opinnoissa käytetty kirjallisuus on ajan tasalla.

Kritiikkinä opintojen rakennetta kohtaan voidaan tutkimuksen perusteella nostaa esiin opintojen työelämälähtöisyyden puute: lähes puolet vastanneista on sitä mieltä, että opinnot eivät ole valmentaneet opiskelijoita hyvin työelämään. Erityisinä puutteina on koettu työelämäharjoittelujaksojen niukkuus sekä käytännön esimerkkien puute opinnoista. Myös 69% vastanneista toivoisi opintojen yhteyteen lisää vierailuja viestinnän alan työpaikkoihin.

Opinnoissa käsiteltäviin viestintäalojen kokonaisuuksiin toivoisi kolme neljäsosaa kyselyyn vastanneista lisää opetusta tuoteviestinnästä ja 81% vastanneista tapahtumamarkkinoinnista. Tämän voidaan katsoa viittaavaan siihen, että viestinnän opiskelijat häivyttävät perinteisesti voimassa ollutta jakoa viestinnän ja markkinoinnin välillä, sillä normaalisti työelämässä viestintä ja markkinointi ostetaan eri toimistoilta.

Tutkimuksen valossa voidaan päätellä myös, että viestinnän opinnot koetaan usein liian teoriapainotteisina ja pitkinä, sillä 60% vastanneista pitää opintojaan liian teoreettisesti painottuneina ja kolme neljäsosaa vastanneista pitää koulutustaan liian pitkänä. Jälkimmäisen seikan voidaan katsoa myös osoittavan, että viestinnän opiskelijat toivoisivat pääsevänsä nopeammin työelämään mukaan. Samoin 60% vastanneista on sitä mieltä, 48

että heidän koulutusohjelmansa sisältää tarpeettomia kursseja, vaikka lähes kaikki vastaajista ilmoittavat, että osaa työelämän kannalta tärkeistä taidoista ei kateta opinnoissa ollenkaan. Tällaisiksi mainitaan esimerkiksi myynti-, liiketalous-, asiakkuudenhallinta- ja yritystaidot.

Tutkimukseen vastanneista lähes puolet ei ole löytänyt opintojensa rinnalle soveltuvaa oman ala työtä. Myös harjoittelupaikoista voidaan kokea olevan puutetta, sillä ainoastaan kolmannes on sitä mieltä, että niitä on tarjolla riittävästi opiskelijoille.

Viestinnän alan ansioihin liittyen tutkimukseen vastanneista kolmannes uskoo puoli vuotta valmistumisensa jälkeen ansaitsevan 2000–2500 euroa ja 35% uskoo ansaitsevansa yli 2500 euroa. Viiden vuoden kuluttua valmistumisesta 32% uskoo ansaitsevansa 3000–3500 euroa ja myös kolmannes alle 3000 euroa, kun taas 35 % sen yli.

Mahdollisista viestinnän alan ammateista eniten vastanneita kiinnostavat tiedottajan, viestintäpäällikön ja toimittajan ammatit. Vähiten tunnetaan vetoa toimitusjohtajan, myyntijohtajan ja myyntipäällikön pestejä kohtaan.

TAU STAT I E D O T Verkkoviestintäyhtiö Soprano Oyj:n eSearch-kyselytutkimukseen vastasi 132 viestinnän opiskelijaa joulukuussa 2012 ja tammikuussa 2013. Vastaajista naisia on 112, miehiä 20,95 % vastaajista on iältään 18–34 vuotiaita, loput sitä vanhempia.

85 prosenttia vastanneista opiskelee viestintää yliopistolla, loput ammattikorkeakoulussa. Vastaajista 33% on Keski-Suomesta, 30 % pääkaupunkiseudulta, 21 % Länsi-Suomesta, 11 % Itä-Suomesta, 3 % Etelä-Suomesta ja 2 % Pohjois-Suomesta.

/

N04

PS.

elta Heli Jakokosk o nk ljo a p tietää, kello on!

69%

VIESTINNÄN OPISKELIJOISTA KAIPAA LISÄÄ YRITYSVIERAILUJA.*

Tulevaisuuden ammattilainen, ota yhteyttä ja tule rohkeasti tutustumaan vaikutuksen tekevään viestintätoimistoon!

www.soprano.fi/yhteystiedot *132 viestinnän opiskelijaa ympäri Suomen vastasi tammikuussa 2013 Soprano Oyj:n teettämään kyselyyn viestinnän opiskelusta ja tulevaisuuden odotuksista. Kiitos kaikille osallistuneille!

www.soprano.fi