Groteski 2/2014 by Groteski

k Aamu & Asia

Talvi 2014 1

”

Unelmani vaikuttamisesta on toteutunut. Antton

ERITYISAVUSTAJA VTM, M.A.

Tiesin koulutuksen antavan valmiudet monenlaisiin töihin. Anu

OSASTONJOHTAJA YKSITYISSEKTORILLA VTM

SINÄ OLET VAIKUTTAJA. Mutta millainen? Tee testi osoitteessa www.sinaoletvaikuttaja.fi.

Yrityksen Yrityksenmuuttuva muuttuvaidentiteetti identiteettion on

tulkintaa tulkintaa, ,viestintää viestintääjaja sitoutumista sitoutumista corporate corporateidentity identity

KRITA KRITA OY OY

Strateginen viestintä, Strateginen viestintä, haastattelututkimukset, haastattelututkimukset, muutoksen hallinta, muutoksen hallinta, visuaaliset auditoinnit visuaaliset auditoinnit

Krita Corporate Identity Oy 0400 203 806 info@krita.fi Krita Corporate Identity Oy 0400 203 806 info@krita.fi

Julkaisija: Media ry. Helsingin yliopiston viestinnän opiskelijat.

Päätoimittajat: Melissa Heikkilä Kristiina Markkanen Antti-Juhani Piirainen Sonja Ulma

Verkkotoimitus: Jani Hellström Riku Mattila Saara Laaksonen Kristian Hansson

Art Director: Matts Bjolin

Kirjoittajat: Alli Alho Melissa Heikkilä Elina Hyvölä Emilia Jaakkola Jenni Jääskeläinen Kira Keini Elisa Kitunen Leena Lahdenranta Kristiina Markkanen Pauliina Martikainen Hanna Schneider Annika Sipilä Sonja Ulma Saarlotta Virri

Kuvaajat: Alli Alho Mette Bremer Elina Hyvölä Kristiina Markkanen Saarlotta Virri

Painopaikka: Multiprint Lehdessä käytetyt paperit ovat FSC- ja PEFC-sertifikoituja

Kuvitus:

Ilmoitusmyynti: groteski.lehti@gmail.com

Matts Bjolin Antti Kekki Matilda Kivelä Viivi Rantanen Erik Solin

Instagram: groteskimagazine Twitter: Groteski www.groteski-magazine.fi

Kansi: Kuva: Osma Harvilahti Malli: Sylvia Sene

Jakelu: Helsingin yliopisto, Aalto-yliopisto, kantakaupungin baarit, kahvilat ja museot Groteski saa HYY:n järjestölehtitukea vuonna 2014

Alkusanat 6 Vihaposti 8 Mediakulma 10 Hyvää huomenta Helsinki! 12 Somen suosituin 16 Suomalainen kahvi on paskaa 18 Kuka luulet olevasi, Riku Rantala? 20

Luvatun maan vaiennetut äänet 24 Palikkafeministi 28 Hämärän hetkellä 36 Rytmihäiriö 42 Cheers mate! 46 Kuolema saapuu Facebookiin 50 In Georgia much wine, much food, much everything 54 Loppusanat 60 5

Alkusanat Sonja Ulma Kuva: Kristiina Markkanen

Aina ennen autoon nousemista tarkistan, ettei takapenkillä ole murhaajaa. Olen nähnyt liian monta kertaa, kuinka pahaaaavistamattoman kuskin kurkku viilletään auki. Varovaisuuteni on järjetöntä. Murhien osuus rikoksista on todella pieni. Vuonna 2012 Suomessa murhasta sai tuomion 31 ja murhan yrityksestä 6 henkilöä. Määrä on laskenut: 2008 tilastoihin jäi 46 murhaa.

Haastattelin tähän numeroon toimittaja Maria Petterssonia (sivu 28). Keskustelimme Petterssonin saamista uhkauksista. Niitä tulee jos Pettersson kirjoittaa esimerkiksi feminismistä tai kritisoi Israelin toimia. Ylen Me tiedämme missä asut -projektissa useita toimittajia puhui saamastaan vihapostista. Pahimpia olivat yksityiskohtaiset murha- ja raiskausfantasiat.

Mikä saa ihmiset lähettämään murhafantasioitaan toimittajille? Mikä murhaamisessa kiehtoo? Ruotsalaistoimittaja Micael Dahlén toteutti Ihmispedot-kirjaansa varten tutkimuksia siitä, millaisia ominaisuuksia ihmiset yhdistävät murhaajiin. Kaikki antoivat saman lopputuloksen: murhaajien ajateltiin olevan älykkäämpiä, viehättävämpiä ja rikkaampia. Yli-ihmisiä. Amerikka on murha ohjelmien luvattu maa. AMC:n ja Foxin kolmesta suosituimmasta tv-sarjasta kaksi keskittyy murhiin. HBO:lla kaikki kolme ovat murhakeskeisiä. Maailman katsotuin tv-sarja on NCIS Rikostutkijat. Eivätkä murhat keskity vain televisioon ja elokuviin. Jo Nesbøn uutta kirjaa mainostetaan iskulauseella ”tappavan hyvä”. Videopelit ovat aivan omassa luokassaan. Murha on takuuvarma myyntivaltti. Amerikkalaistutkimuksen mukaan lapsi näkee 8 000 murhaa ala-asteen päättymiseen mennessä. Pidin kirjaa näkemistäni murhista. Viikon saldo oli yli 20. Suomenkin media rakastaa murhia.

Onko siis ihme, että Helsingin Sanomien haastateltua Haagan koululaisia, yksi lasten toiveammateista oli salamurhaaja? Vaikka riskini tulla murhatuksi on pieni, on mahdollista, että toimittajana ja julkifeministinä tulen saamaan uhkauksia. Jos näin käy, haluaisin ajatella niiden kimpoavan minusta. Tässä numerossa Groteski sörkkii ampiaispesää jutullaan Israelin sananvapaustilanteesta (sivu 24). Saako kyseenalaista sananvapautta kritisoida ilman, että kirjoittaja pyritään vaientamaan? Katsotaan.

Vihaposti Kristiina Markkanen

Hyvät asiat, Teillä ei ole mitään annettavaa yhteiskunnalle. Koen kansalaisoikeudekseni kertoa, kuinka turhia olette. Ottakaa viestini rakentavana palautteena. Jos lista alkaa tylsistyttää, tässä sen pointti: olette kaikki rumia, lihavia ja tyhmiä. 1) “Sä näytät niin vihaselta! 7) Kesätoimittajien Eiku oikeesti!” Se on pilkkaaminen. Keksi itse vaan mun naama. parempi otsikko. 2)

Kun jumppaohjaajat käskevät huudahtaa, tanssia tai sheikata kesken tunnin.

3) Bussissa huutavien vauvojen vanhemmille vittuilu. 4)

Kireät vaatteet.

Vain Elämää -hypetys.

Vain Elämää -viha.

8) Whatsapp-ryhmät. Älä nyt oikeasti lähetä sitä hauskaa videota maanantaiyönä. 9) :) -hymiö. Maailman passiivis-aggressiivisin tapa lopettaa mukaviksi naamioidut inhottavat viestit. 10) Facebook-statukset, jotka päättyvät Read more -linkkiin.

11) Naisten housut, joiden 16) Saappaat, joissa on nauhat taskut on ommeltu kiinni. ja vetoketju. Valitse jompi kumpi. 12) Small talk silloin, kun se ei tunnu luonnolliselta. 17) Massasta erottuvan työ “Juu, kyllä tässä Visa hakemuksen tekeminen. Electronissa on Plussa Haluaisitko, että video ominaisuus. Tuppaa kyllä kuvaan itseni twiittaamassa unohtumaan joskus. Niin, työnhakukampanjani? kai niitä pisteitä sitten on.” 18) Kun ei kuule mitä toinen 13) Yksittäispakatut sulate sanoo ja joutuu lopulta juustoviipaleet. nyökkäämään, hymyile mään ja toivomaan, ettei 14) Puhelinmyyjien tapa puhua. se ollut kysymys. “Mikko tässä Soneralta terrrrve. Kuule sellasta läh- 19) Väljähtänyt olut. din Kristiina soitteleen…” 20) Biletopit. 15) Kun on jättänyt pyykkää misen viime tinkaan ja huomaa, että ainoa puhdas paita on naamiaisasun PS. Kirjoittaja ei ole yläosa. kesätoimittaja

Mediakulma Melissa Heikkilä Kuvat: Mette Bremer Missä menee mainoksen raja? Onko hyvä viesti visuaalinen? Onko lobbaus eettistä? Näistä ja muista viestinnän ilmiöistä on keskusteltu kiivaasti pitkin syksyä Porthanian kupeeseen muuttaneessa Tiedekulmassa.

Media ry:n järjestämä neljän keskustelutilaisuuden sarja Mediakulma – Viestinnän poluilla on käsitellyt viestinnän visuaalisuutta, lobbausta, vastuullista dialogia työyhteisössä ja mainosten matkaa tarinoiksi. Keskustelutilaisuuden taustalla on neljän medialaisen järjestäjäjoukko. ”Pääsimme ideoimaan, suunnittelemaan, toteuttamaan ja markkinoimaan koko tapahtumasarjan alusta loppuun itse”, kertoo Mette Bremer, yksi Mediakulman järjestäjistä ja Median vuoden 2015 puheenjohtaja. Hänen kanssaan työskentelemässä olivat Annika Sipilä, Vilja Haapanen ja Saarlotta Virri.

Puhujiksi oli värvätty muun muassa Pupulandia-blogia pitävä Jenni Rotonen, eri aloilla työskenteleviä Median alumneja ja viestinnän laitoksen professoreita. Sekä puhujien että yleisön vastaanotto on ollut positiivista. Mediakulma on osoitus siitä, kuinka laajasti viestintä koskettaa sekä organisaatioita että aivan tavallista lukijaa. Tapahtuma onkin houkutellut paljon yliopistomaailman ulko puolisia vieraita. Alalla tapahtuva muutos on niin nopeaa ja ennaltaarvaamatonta, että ilmiöitä purkavaa keskustelua selvästi tarvitaan. ”Valitsimme aiheet sen perusteella, että ne ovat mielenkiintoisia näkökulmia siitä, mitä viestintä voisi olla. Halusimme korostaa viestinnän töitä tekeviä, emmekä vaan tiedettä”, Bremer sanoo. Alan opiskelijoiden värvääminen on ehkä paras tapa saada aiheeseen tuore kulma. ”Tiedekulmasta sanottiin aluksi, että median murros olisi kiva aihe”, nauraa Bremer.

Hyvää huomenta Helsinki! Emilia Jaakkola Kuvitus: Matts Bjolin

On ihmisiä, jotka torkuttavat tunnin ennen kuin heräävät uuteen päivään. Minä kuulun niihin, jotka eivät saa silmiänsä auki ilman aamuradiota. Hortoilen sokkona keittiöön ja napsautan radion päälle. Ei sen väliä, soiko radiosta mieleiseni musiikki vai rasittavat mainokset, radio herättää välittömästi. Olen muutamaa epäonnistunutta kokeilua lukuun ottamatta aina kuunnellut YleX Aamua, mutta päätin viikon ajan hypätä kilpailijoiden leiriin. Päihittääkö Mattia ja Ileä kukaan?

Maanantai: Radio Novan Enbuske & Linnanahde Crew Enbuske & Linnanahde Crew:n televisiosarjan katsojana odotukseni ovat luonnollisesti korkealla. Muuten räväkät Tuomas ja Aki kuulostavat yllättävän tylsiltä radiossa. He keskustelevat niinkin mielenkiintoisesta aiheesta kuin suomalaisten valtava kahvin kulutus. Aamukohmeuden kadottua keskustelu piristyy ja soljuu luonnollisesti eteenpäin. Minna Kuukka tuo syvyyttä keskusteluun. Puhutaan niin homoseksuaaleista, ekologisuudesta Yhdysvalloissa kuin Akin löytämästä edellisen käyttäjän tuotoksesta miesten vessassa. Mikä jäi mieleen: A.

Arttu Wiskarin surulliset laulut maanantaiaamuna ovat minulle liikaa. Sunrise Avenue ja Telex eivät sytytä.

Kompensaationa soitettiin Dingon Nahkatakkinen tyttö. Plussa.

Puolessatoista tunnissa höpötellään kolmen soittajan kanssa ja luetaan palautteita. Twitterillä on yllättävän pieni rooli ottaen huomioon, että juontajana on Twitter-persoona Tuomas Enbuske.

Monipuolinen keskustelu jättää hyvän mielen. Juontajien kemiat kohtaavat ja aiheet vaihtelevat tarpeeksi usein hitaampaankin aamuun.

Tiistai: Suomipopin Aamulypsy Aamulypsyä on kehuttu maasta taivaisiin, joten odotukseni ovat korkealla. Juontajat vaikuttavat hyviltä, kaikilla tosin on niin paljon asiaa, että välillä huudetaan päällekkäin. Ensimmäisen viiden minuutin jälkeen totean, että ainakaan ohjelma ei ole liian suunniteltu. Mikä jäi mieleen: A.

Tuntuu, ettei lähetykseen mahdu yhtäkään aihetta, josta Juha Perälä ei saisi väännettyä alapäähuumoria. Univajeessa tämä on hillittömän hauskaa.

Ikivihreät Suomi-iskelmät tuovat mieleeni siiderinhuuruiset matkat kesämökille. Hyvä fiilis!

Koko aamun hymyt taattu. Nauran ääneen junassa kuin idiootti.

Naurattaa aamuyrmyäkin. Iso peukku!

Keskiviikko: Voicen herättäjät NRJ:n Aamupojista tuttu Anssi on vaihtanut leiriä Voicelle. Se herättää minussa ennakkoluuloja. Kerran aamupoika, aina aamupoika. Mikä jäi mieleen: A.

Loppuun kuunneltuja hittejä ja hirveästi mainoksia.

Puolen tunnin välein toimitetaan sää, mutta uutisista ei ole tietoakaan.

Puhetta on huomattavasti vähemmän kuin muilla vertailun kanavilla. Päällimmäiseksi mieleen jää Niinan ja Anssin jatkuva mielipiteiden taistelu, joka rasittaa.

Voicen herättäjät jättää kylmäksi. Kanavan iskulause ”Voice kuulostaa raikkaalta” naurattaa, kun sen perään soitetaan kolmen vuoden takainen listahitti. Musiikki on mitäänsanomatonta hittipuuroa.

Torstai: Radio Cityn aamu Olen mukavuusalueen ulkopuolella ilman odotuksia. Rankemmat kappaleet ovat yllättävän hyviä tokkuraiseen aamuun. Metallican James Hetfield huutaa korvaani “Sad but true”. Monet kappaleista ovat minulle täysin tuntemattomia, mikä on varsin virkistävää. Sytyn Dire Straitsille ja Ozzy Osbournelle. Tätä voisi kuunnella useamminkin. Mitä jäi mieleen: A.

Uutiset naurattavat: tasan yhdeksältä toimittaja kertoo liikennetiedotteet ja toteaa, että ”liikenneasiat on kunnossa”.

Puoli kymmenen jälkeen Ville Kinaret toimittaa lievästi hämmentävät Motörhead-uutiset, jossa juontaja lukee uutiset Ace of Spadesin tahtiin huutaen. C.

Aamun aikana keskusteltiin SM-liigasta ja rock-musiikin historiasta, ja kuultiin raskaampaa musiikkia. Ohjelma on selkeästi tehty hyvin tietylle kuuntelijaprofiilille.

Tunnin mittaisen hevitamppauksen jälkeen olen pirteä. Virkistävää vaihtelua!

Perjantai: YleX Aamu Kuunneltuani alkuviikon muita kanavia olen valmis kuuntelemaan suosikkijuontajianikin kriittisin korvin. Ile ja Matti keskustelevat siitä, että naiset laittautuvat Ikeaan. ”Sehän on semmoinen näyttäytymispaikka”. Pyörittelen silmiäni. Suosikkiduo tarvitsisi naisen leiriinsä. Mikä jäi mieleen: A.

Musiikkitarjonta on laaja verrattuna muihin vertailuni kanaviin, ja soittolista päivittyy tiuhaan tahtiin. Viralliset ja kattavat Yle-uutiset ja sää toimitetaan puolen tunnin välein.

B. Puhutaan miesten kasvovoiteesta, jolle miehet tapansa mukaan nauravat. Ile on tehnyt Instagramin-tilin ja käynnistänyt haasteen, jossa kerää seuraajia laittamatta yhtäkään kuvaa. Yhtäkkiä kaikki, mistä miehet puhuvat ärsyttää minua. C.

YleX:n hyödyntäessä perinteisten tekstiviestien ja soittojen lisäksi useita sosiaalisen median kanavia, huomaan ensi kertaa miettiväni osallistumista lähetykseen. Jonkun on pakko kertoa Ilelle ja Matille, että yksikään nainen ei laittaudu Ikeaan.

Vaikka suosikkini tuottikin pettymyksen vertailun jälkeen, en hylkää sitä. Ehkä petän vähän Mattia ja Ileä Suomipopin Perälän poppoon kanssa.

Somen suosituin Elina Hytölä Kuvitus: Antti Kekki

Sosiaalinen media on aikamme arvokkain käyntikortti. Se pitää viimeistään nyt ottaa vakavasti, kirjoittaa Elina Hyvölä. Selfie rannalla, 400 000 tykkäystä. Kuva aamiaisesta, 300 000 tykkäystä. Määrät kuulostavat hurjilta, mutta ovat arkipäivää kouralliselle nuoria, jotka ovat nousseet sosiaalisen median eliittiin. Kehut ja virtuaaliset ylävitoset yli miljoonalta seuraajalta saattavat kohottaa itsetuntoa, mutta nykyään ne voivat myös poikia jotain muuta: työpaikan. Kardashian-suvun Kendall Jenner on noussut mallimaailman huipulle, ja hänet on nähty muun muassa Chanelin, Givenchyn ja Marc Jacobsin catwalkeilla. Syy 19-vuotiaan menestyksen

taustalla ovat tietysti mallille sopiva ulkonäkö ja vartalontyyppi, mutta myös hänen miljoonat some-seuraajansa. Työnhaku muotialalla ja muilla julkisuudessa esillä olevilla aloilla on muuttunut sosiaalisen median myötä. Mallicastingeissa saatetaan kysyä mittojen lisäksi sosiaalisen median seuraajamääriä. Työkeikka voi jäädä saamatta, mikäli ne eivät miellytä mallien valitsijaa. Tuhannet seuraajat viestivät mielenkiintoisesta elämästä ja hyvin rakennetusta henkilöbrändistä. Vaikka usein pelotellaan digitaalisen jalanjäljen vaikutuksella vaikkapa työnsaantiin, bilekuvista voi olla hyötyä sosiaalisen median profiileissa henkilöbrändin kannalta. Vain maisemakuvista ja omasta naamasta rakentuva profiili voidaan jopa mieltää osoitukseksi kehnoista sosiaalisista kyvyistä. Suomalaiset Benjamin Peltonen ja Sara-Maria “Smoukahontas” Forsberg ovat malliesimerkkejä siitä, että seuraajalaumoilla voi luoda uran. 17-vuotiaan Peltosen supersuosittu Instagram-tili sisältää kuvia lähinnä hänestä itsestään ja on johtanut muun muassa levytyssopimukseen.

Parikymppinen Forsberg taas on niittänyt huomiota YouTubevideoillaan. Nyt hänelläkin on levytyssopimus ja rooli Hollywood-elokuvassa. Molemmat aloittivat videoiden ja kuvien lataamisen harrastuksena, mutta seuraajamäärien kasvaessa mainostajat ja viihdealan ammattilaiset huomasivat heidän arvonsa. Heillä oli jo valmiiksi suuri yleisö, jonka saavuttaminen on usein todella vaikeaa. Jos mielii luoda menestyksekkään henkilöbrändin, on tärkeää erottua ja olla kiinnostava – laukoa provosoivia mielipiteitä, heittää hauskaa läppää. Valtaosalla sosiaalisen median kautta laajaan tietoisuuteen nousseista on jotakin, mitä muilla ei ole. Ajatus siitä, että siistit ystävät ja tietynlainen elämäntyyli voivat vaikuttaa työnsaantiin, tuntuu kieroutuneelta. Katu-uskottavaksi pyrkivä työnantaja hyötyy katu-uskottavien tyyppien näkyvyydestä. Omaan brändiin kasvetaan. Mutta niin kauan kun kasvu on kesken, pätee vain yksi neuvo: teeskentele, kunnes ei enää tarvitse.

on paskaa

Suomalainen

kahvi

Mutta kahvihifistely perseestä. Kahvi herättää monissa intohimoja. Minulle kahvi tarkoittaa toivoa paremmasta, euforisia tuoksu- ja makunautintoja, särkemätöntä päätä ja lähes kellon tarkkuudella toimivaa ruoansulatusjärjestelmää. Leena Lahdenranta Kuva: Alli Alho

Kun pääni on haljeta krapula-aamuna, ylistän sitä etiopialaista, joka ensimmäisen kerran heitti kahvimarjoja tuleen. Laitan kahvinkeittimen liedelle ja kaunis ajatus lipuu ohitseni: ”Ehkä seuraavalla kerralla, kun kahvipaketin hankinta osuu yhteen tukien saamisen kanssa, voisin ostaa Reilun Kaupan kahvia.” Mutta kun nostan tärisevin käsin Unicafén lounas kahvin huulilleni ja otan ensimmäisen siemaisun, eräs asia ihmetyttää minua uudestaan ja uudestaan. Tyydytyksen ensi huokausta ei tule koskaan, jäljelle jää vain hämmennys. Miksi ihmeessä Suomessa juodaan näin paskaa kahvia? Hifistely on löytänyt kahvikulttuurin, mutta Unicaféseen saati työpaikan kahvihuoneelle se ei ole vielä tunkeutunut. Onko jälleen kyse rahasta, kun kahvi ei maistu kahvilta. Myönnän, että omiin säästötoimiini on kuulunut sijoittaminen sukkahieltä maistuvaan kahviin. Kahviketjujen ylimakeat frappucinot, joiden pohjalta voi onkia vaahtokarkkeja, ovat saaneet väistyä. Kenties olemme vain yksinkertaisesti liian laiskoja tai pelkäämme, että espresson hörppiminen tulkittaisiin elitistiseksi.

Siihen on kuitenkin vielä pitkä matka. On raportoitu pariskunnasta, jonka elämäntavat asettivat oman riippuvuuteni lapsen kenkiin. Tavallinen kahvikokemus oli menettänyt tehonsa, joten pariskunta siirtyi nauttimaan kahvia anaalisti. Kyllä, tumma paahto sai uuden merkityksen. Pariskunta viettää päivästään useita tunteja nauttimalla kahvia peräsuolensa kautta. Tunne toimituksen aikana on kuulemma euforinen, mutta täytyy olla valmis nopeaan siirtymään WC:n puolelle, sillä kahvi saattaa poistua räjähtäen. Tulisikohan minunkin kokeilla kahviperäruisketta ja kertoa kokemuksestani maailmalle? Silmissäni siintää ystäväni mainitsema upea otsikko: ”Kun oraali ei enää riitä”. Kahviaddiktioni saisi uuden merkkipaalun. Lopulta sisäinen pelkurini laittoi pisteen tälle ajatukselle ja päätin pyhittää peräsuoleni sille itselleen. Olen ollut huolissani Unicafén kahvin laadusta. Nyt olen huolissani ihmiskunnasta. Mitä sitten, kun anaalikaan ei enää riitä?

Kuka luulet olevasi, Riku Rantala? Elisa Kitunen ja Alli Alho Kuvat: YLE

Riku Rantala, mediapersoona, toimittaja ja maailmanmatkaaja, kuka luulet olevasi? Luulen olevani Napoleonkompleksista kärsivä nelikybänen perheenisä koillishelsinkiläisestä lähiöstä. Lähiöjäbä, joka luulee itsestään vähän liikoja. Madventuresista siirryttiin Docventuresiin. Luovutitteko vai loppuivatko paikat kesken? Ei olla luovutettu missään tapauksessa. Madventures elää vielä, se on vaan muuttanut vähän muotoaan. Kirjamme ovat kuin tuotantokausia. Kirja ja televisio ovat molemmat hienoja välineitä, eikä meitä ole hirveästi kiinnostanut niiden raja-aidat. Paikat eivät ole loppuneet, jossain kohtaa kyllä ehkä vähän voimat ja aika. Meillä on molemmilla pieniä skidejä ja kuvausreissut on superraskaita monen vuoden projekteja. Jos olisimme syntyneet 40- tai 50-luvulla, niin silloin olisimme tehneet kolme tai neljä rundia tässä välissä ja sanoneet, että akat hoitakoot lapset.

Jouduitte siis kotiin hommiin? Kyllä kyllä, se on ihan oikein. Madventures ei kuitenkaan ole mikään haudattu hanke. Kiertelet maailmalla paljon. Missä on henkinen kotisi? Suomessa, ehdottomasti. Diggaan Helsingin keskustasta, tarkemmin sanottuna Krunikasta ja Tervasaaresta, koska olen siellä lapsuuteni viettänyt. Toinen, missä diggaan olla paljon, on itäinen Suomenlahti. Mitä Docventuresin voittamat palkinnot – esimerkiksi Formaatti-Finlandia, suurin suomalainen tv-alan palkinto – merkitsevät teille? On aina nastaa kun huomioidaan. Formaatti-Finlandiassa merkittävää on palkintosumman suuruus. Palkintorahaa voisi hyödyntää siihen, että formaattia yritettäisiin saada ulkomaille. Toisaalta sitten on kekkosslovakialainen

politbyroo-henkinen klangi myös, kaiken positiivisen lisäksi. Madventuresista voi olla mielipide sellaisilla ihmisillä, jotka ei ole ohjelmaa koskaan nähneet tai tiedä, mitä me ollaan tehty. Sellaisille henkilöille palkinnoilla voi olla paljon merkitystä, mikä saattaa reivata sitä ennakkokäsitystä johonkin toiseen suuntaan. Saatiin tiedonjulkistamisen valtionpalkinto 2012, joka on journalismin alan ja tieteellisen kirjoittamisen palkinto. Silloinkin taisi joku siellä raadissa ihan suoraan sanoa, että: ”Me luultiin, että ootte ihan kajahtaneita tyyppejä, jotka vetää outoja safkoja jossain, mutta tehän teettekin oikeasti asiaa”. Kuinka kajahtaneita sitten olette? No ehkä 25 %.

Teit Helsingin Sanomissa uraa toimittajana ja nyt olet kyseisen lehden kolumnisti. Miten työnkuvasi toimittajana on muuttunut vuosien varrella? Totaalisesti. Jonkin verran tuli tehtyä uutistoimittajan hommia ja näin ihan hilkun tutkivan journalistin maailmaa. Opin paljon hienoilta ja kokeneilta toimittajilta. Kunnioitan suuresti ammattijournalisteja. On ihan eri asia olla kolumnisti ja mediapersoonatyyppinen hahmo, jossa henkilöbrändilläkin on jotain merkitystä. Työni on nyt tavallaan paljon helpompaa, vaikka toisaalta taas ei. En tiedä, olisiko minusta ollut sellaiseen kunnon maratonlajiin, vaikkapa tutkivan journalistin pitkään uraan. Olin kohtuullisen pitkään ulkomaantoimittajana STT:llä, suunnilleen saman verran kuin Hesarissa rikostoimittajana. Oli avartavaa nähdä päivittäistä ulkomaantoimittajan lehtityötä. Mielestäni turhan monet suomalaiset mediat säästävät kustannuksissa, eivätkä lähetä reporttereita ulkomaille. Eeva-lehden äänestyksessä sinut valittiin vuoden seksikkäimmäksi mieheksi. Kerro salaisuutesi! En tiedä, onko se salaisuus sama kuin Krimin kansanäänestyksessä. On monenlaisia äänestyksiä.

Voi olla, että tulos tähän äänestykseen on syntynyt humoristisena reaktiona. Mutta tuo se ainakin toivoa tällaisille keskivartalolihaville miehenpätkille. Joku voi sellaista seksikkäänäkin pitää. Perustitte Tunna Milonoffin kanssa Hyvinvointivaltion Kummit “ry”:n. Mistä on kyse? Tulemmeko kuulemaan tästä tempauksesta vielä myöhemmin lisää, vaikka jossain Elämä lapselle -tyyppisessä konserttimuodossa? Toi olisi aika hupaisa ajatus, täytyy fundeerata. Tämähän syntyi vasta reaktiona sille, että asiat, joista yhteiskunta on perinteisesti huolehtinut, halutaan ajaa alas ja siirry tään hyväntekeväisyysmalliin, jossa “päätetään itse, mitä halutaan tukea”. Se ei mielestäni sovellu meidän yhteiskuntamalliimme, vaan vie yhteiskuntaa heikompaan suuntaan. Tuntuu siltä, että meillä politiikka on kadonnut politiikasta, eikä näistä asioista puhuta tarpeeksi esimerkiksi vaalien välillä. Sen takia me tämän teimme. Sinulla näyttää olevan koko ajan monta rautaa tulessa. Mitä teet vapaailtana? (Naurua) Mulla ei ole vapaa-aikaa! Olen lapsiperheellinen yrittäjä. Vapaa-aikani saattaa sijoittua aikavälille 23:30–02:00. Silloin mä diggaan lukea. Luen tosi paljon.

Tällä hetkellä odottaa hieno teos nimeltä Musta joutsen. Tykkään lukea aikalaistani Knausgårdia ja suomalaisia romaaneja. Näitä luen himassa yöllä tai sitten siellä itäisellä Suomenlahdella. Täytit tänä vuonna 40. Painaako ikä? Ei se paina! Mutta kyllä tässä huomaa, että kun herää, niin sängystä nouseminen alkaa olla puoli sekuntia hitaampaa. Pieniä kolotuksia siellä sun täällä. Mutta noin muuten olen ilahtunut, että tämä näyttää menevän kohtuullisen hyvin. Ikääntyminen on itse asiassa aika hauskaa. Voin suositella lämpimästi kaikille. Kiitoksia haastattelusta, mitä seuraavaksi? Kiitoksia! Siirrynkin tästä mökin touhuihin, taustalla kuuluu jo kova kilinä!

Luvatun maan vaiennetut äänet Saarlotta Virri Kuvitus: Erik Solin Israelilaisten ja palestiinalaisten vuosikausia jatkunut konflikti on johtanut molempien puolien kansallistunteen pönkittämiseen moniäänisyyden, kriittisyyden ja dialogin kustannuksella. Kahden kansan luvatussa maassa vain yksi totuus on sallittu. Hamasin propagandakätyri, antisemitisti, maanpetturi ja kansankiihottaja. Tällaisia herjauksia on saanut osakseen Israelin tunnetuin toisinajattelija, toimittaja Gideon Levy. Levy on kirjoittanut 80-luvun lopulta Israelin vanhimpaan päivälehteen Haaretziin Twilight Zone -kolumnia, joka käsittelee Israelin miehitystä Länsirannalla ja Gazassa. Hän kokee tehtäväkseen ymmärtää Israelin miehityksen brutaaliutta ja epäinhimillisyyttä ja raportoida siitä rehellisesti kaikille israelilaisille, jotka sulkevat siltä päivittäin silmänsä. Levyn kaltaiset toimittajat, jotka uskaltavat esittää valtavirrasta poikkeavia näkemyksiä, ovat harvassa. ”Kriittisistä äänistä on pulaa. Sekä israelinjuutalainen puoluepolitiikka että yleinen mielipide tukevat vankasti Israelin toimia palestiinalaisia kohtaan. Israelin median kuvaileminen moniääniseksi ei vastaisi todellisuutta”, israelilaisen rauhanjärjestö Israeli Commitee Against

House Demolitions eli ICAHD:in puheenjohtaja ja järjestön suomalaisen haaran perustaja Bruno Jäntti toteaa. Samoilla linjoilla on mediatutkija Tapio Kujala. Hän esittää väitöskirjassaan, että ”israelilaista mediaa leimaa voimakas itsesensuurin perinne [...], vaikka yhteiskunnan muista aiheista – koulutus, talous, urheilu ja kulttuuri – voikin kirjoittaa täysin vapaasti useita lähteitä käyttäen”. Kansallinen turvallisuus nostetaan yleisessä mielipiteessä sanan vapauden edelle, ja sitä käytetään perusteluna toisinajattelijoiden painostamiselle ja hiljentämiselle. Turvallisuuden ja vähemmistön aseman kaltaisissa aiheissa israeli laisilla ja palestiinalaisilla ei ole länsimaista tutun avoimen demokratian sananvapautta. Yleinen käsitys Israelista Lähi-idän ainoana demokratiana on harhaanjohtava.

”Ellei apartheid-järjestelmän ja sotilasmiehityksen katsota kuuluvan demokraattisten käytäntöjen kategoriaan, Israel mitä ilmeisemmin ei ole demokraattinen valtio”, Jäntti korostaa. Jos Länsiranta ja Gazan kaistale jätetään pois laskuista, Israelin väestöstä edelleen 20 prosenttia on ”Israelin arabeja”. He ovat palestiina laisia, joiden kansalaisoikeudet ovat rajalliset verrattuna israelinjuutalaisiin. Eriarvoinen kohtelu näkyy siinä, että 93 prosenttia maasta on varattu juutalaiselle asutukselle, rakennustoiminnalle ja maanviljelylle. Suomessa ollaan tietoisia Länsi rannan ja Gazan miehityksestä, mutta kansalaisten eriarvoisesta asemasta ja vähemmistön kohtelusta Israelin sisällä ei tiedetä paljoa. Kujalan mukaan tätä voidaan pitää tuloksena joko Israelin onnistuneesta PR-kampanjasta tai kansainvälisen median täydellisestä epäonnistumisesta tapahtumien taustoittamisessa. Jäntin mukaan israelinjuutalaisilla toimittajilla olisi sananvapauden näkökulmasta periaatteessa otolliset apajat tehdä kriittistä journalismia. Tästä huolimatta Israelin lehdistö heijastaa koko israelinjuutalaisen yhteiskunnan lipumista kohti peittelemätöntä äärioikeistolaisuutta ja -nationalismia. Israelin julkisessa keskustelussa on hyväksyttävää yllyttää palestiina-

laisten joukkotuhoon ja puolustella palestiinalaisten siviilien tappamista. Jäntin mukaan vain väkivallan “ylilyönnit” tuomitaan. Israelin valtio on perustamisestansa lähtien ollut poikkeustilassa. Väkivallan uhan alla toimittajan itsesensuuri kehittyy äärimmilleen. On yleisesti tiedossa, mitä saa ja mitä ei saa sanoa. Journalistin ei kuulu kertoa kaikkea tietämäänsä, vaan vaalia kansallista turvallisuutta. Toisinajattelijoille ja hallitusta kritisoiville annetaan näennäisesti julkaisukanava eikä heitä heitetä tyrmään mielipiteidensä ilmaisemisesta. Silti valtavirtamedia tekee kaikkensa ampuakseen toisin ajattelijoiden mielipiteet alas ja leimatakseen heidät maanpettureiksi ja antisemitisteiksi. Nykyisin Levyn ei tee enää mieli poistua kotoa, sillä ravintolassa ihmiset pakenevat ympäriltä ja hänen palkkaamansa henkivartijatkin ovat alkaneet haastaa häntä poliittisissa mielipiteissään. Sodan ja Gazan pommitusten kritisoiminen on sosiaalisesti tuomittava rikos. ”Journalistien, kansalaisoikeus aktivistien ja poliittisten toisinajattelijoiden toiminnan leimaaminen haitalliseksi tai kansallisten intressien vastaiseksi on perinteinen tapa vaientaa valtiovallan arvostelijat. Tällaista kritiikin hiljentämistä harrastetaan myös Venäjällä ja Yhdysvalloissa”, Jäntti huomauttaa.

Moniäänisyyden puute näkyy Jäntin mukaan konkreettisesti esimerkiksi siinä, miten Israelin media kuvaa palestiinalaisia. Heitä pidetään turvallisuusuhkana ja tarpeettomana väestönä, jota Israelin tulee hallita ja kontrolloida. “Mediasta välittyy kuva, että palestiinalaisten pyrkimykset taata itselleen heiltä vuosikymmeniä evätty itsemääräämisoikeus on murskattava Israelin ennennäkemättömällä sotilaallisella ylivoimalla”, Jäntti tiivistää. Toimittajat, jotka arvostelevat Israelin hallituksen toimia, saavat toistuvasti tappouhkauksia. Israelin sananvapausongelmissa kyse ei ole siitä, etteikö kuka tahansa voisi ilmaista mielipidettään. Toimittajilla on näennäisesti hyvät mahdollisuudet toimia vallan vahtikoirina ja kritisoida nykyistä yhteiskuntaa. Olennaista on, että valtavirtamedia sulkee silmänsä miehitettyjen alueiden julmuudelta. Se ei edes halua näyttää vasta puolta erilaisessa valossa. Äärinationalistisen median johdolla kasvaneen israelilaisen on hyvin vaikea nähdä konfliktin vastapuoli millään tavoin inhimillisenä. Tiedonvälityksen tehtävänä on oikeuttaa sota ja nostattaa kansallishenkeä. Se kasvattaa kansalaisia, jotka eivät osaa kyseenalaistaa sotaa, eivätkä kykene näkemään vastapuolta ihmisinä. Kun kanssakäymistä ryhmien välillä ei ole, mieli piteet vastapuolesta muodostetaan täysin median varassa.

Pelon ilmapiiri ja toisinajattelijoiden herjaaminen, painostaminen ja uhkaaminen vaikuttavat osaltaan siihen, mitä uskalletaan sanoa ääneen. Sitäkin enemmän israelinjuutalaisten kansallisen yksimielisyyden taustalla on jo valtion perustamisen aikaan luotu käsitys, jota Israelin tiedotusvälineet ja PR-koneisto tehokkaasti toistavat. Kujalan mukaan media toistaa paljon esimerkiksi vainotun kansan, luvatun maan ja ylivoimaisen arabivihollisen voittamisen myyttejä sekä sivuuttaa alueen palestiinalaisten historian. Siten media on rakentanut Israelista monikulttuurisen valtion sijaan juutalaista valtiota ja lujittanut juutalaista identiteettiä. Antisemitistin leiman lyöminen jokaiselle, joka kritisoi Israelin valtion tapaa kohdella palestiina laisia tai vähemmistöjä, on ollut erittäin tehokas keino vähentää Israelia kohtaan kohdistuvaa kritiikkiä myös Euroopassa ja Yhdysvalloissa. “On vaikea kuvitella alhaisempaa ja vastenmielisempää poliittista asetta kuin juutalaisten kansanmurhan valjastaminen Israelin miehitys- ja apartheid-politiikan tueksi. Kuka tahansa vastuullinen ihminen suhtautuu tällaiseen logiikkaan nollatoleranssilla”, Jäntti päättää.

Palikkafeministi

Maria Pettersson on kaksinkertainen päätoimittaja, joka matkustaa mielellään diktatuureihin, saa vihapostin kirjoittajat pyytämään anteeksi ja puhuu kyllästymiseen asti feminismistä.

Sonja Ulma Kuvat: Mette Bremer

11-vuotias Maria Pettersson etsii Kannelmäen kirjastosta uutta luettavaa. Hyllyjen lomasta, rajatieto-osaston vierestä hän löytää kirjoja, joista lukee ensimmäisen kerran sanan feministi. Kirjat ovat 60-luvulta ja niissä haaveillaan naisten ylivallasta ja kerrotaan miesten aiheuttamista ongelmista maailmalle. Pettersson sulkee kirjat ja ajattelee, että tuon asian kanssa hän ei halua olla missään tekemisissä.

suurlähettilääksi.” Suurlähettilään haaveammatti mielessään Pettersson alkoi opiskella venäjää, valtio-oppia ja kansainvälistä kauppaa.

Vuonna 2014 Helsingin Sanomilla työskentelevää Petterssonia tituleerataan lehdissä feministitoimittajaksi, joka on innostanut kolumnillaan feministisen Faboless-tuotemerkin. Mitä välissä tapahtui?

”Mulla oli pari kaveria toimittajana ja olin kirjoittanut tyylin joihinkin koulun lehtiin. Ajattelin, että tämä voisi olla mun juttu ja kokeilin. Mistään mitään tajuamatta ehdottelin juttuideoita lehtiin.” Petterssonin hämmästykseksi ideat menivät läpi ja juttuja julkaistiin.

Kansainvälinen seikkailijatar Kylkiluihin ulottuvista violeteista hiuksista ei voi erehtyä. Pettersson on haastatteluissa kuvattu erikoiseksi tyypiksi, joka ei välitä muiden mielipiteistä, käy häämatkallaan PohjoisKoreassa ja vapaa-ajallaan larppaa peikkona. Keskustelupalstoilla hän on paholaisesta seuraava. Odotan räiskyvää, äänekästä ja tinkimätöntä persoonaa. ”Otatteko pahaa kahvia, pahaa teetä vai pahaa kaakaota?” Pettersson kysyy. Rikkinäisissä tennareissaan hän ei ole läheskään niin pelottava kuin internet on antanut ymmärtää. ”Pienenä unelma-ammattini oli kansainvälinen seikkailijatar. Sitten halusin

”Sitten mulle paljastuikin, että suurlähetystössä työskenteleminen on ihan kauheata.” Petterssonilla oli kasassa paljon hajanaisia opintoja, joista ei voinut valmistua tiettyyn ammattiin. Hän hätääntyi.

”Silloin tajusin, että tämähän on parasta ikinä ja tykkään tästä ihan hulluna.” Pettersson otti muutaman kurssin viestintää yliopistolla nähdäkseen mitä ne antaisivat. Samaan aikaan hän luki paljon itsenäisesti toimittajan työstä, mutta ei koskaan opiskellut toimittamista. Hän jatkoi juttujen kirjoittamista ja sai työtarjouksen City-lehdeltä. ”Aina kun olen mennyt johonkin uuteen virkaan, olen jännittänyt ihan hirveästi. Kun sain ekan duunin Citystä ajattelin, että ’täyspäiväinen toimittaja, herran jestas, eihän mulla voi riittää ideat’”, Pettersson sanoo.

Kahden City-vuoden jälkeen Pettersson päätti hakea Ylioppilas lehden päätoimittajaksi. Hän sai pestin. 24-vuotias päätoimittaja vertasi itseään haastattelussa vitsillä mediainstituutioon, mutta tutisi salaa housuissaan. ”Mä oon 24 ja mun pitäisi tehdä lehtiuudistus, johtaa toimitusta,

jotenkin johtaa lehteä ja päättää linja. Tämähän on ihan kauhe ata, eihän tähän ihminen pysty,” Pettersson muistelee ajatelleensa. Hän kuitenkin pystyi ja reilun vuoden Ylioppilaslehden johtamisen jälkeen Petterssonia pyydettiin takaisin City-lehdelle, tällä kertaa päätoimittajaksi.

Vastaa vihaan rakkaudella City-lehden lopetettua toimintansa Pettersson tuotti nimikko-ohjelmaansa Yle Puheella. Sen lähetysten joukossa oli yksi, joka käsitteli naisten kohtaamaa seksismiä videopelaajina ja pelintekijöinä. Ohjelma kirvoitti paljon palautetta, myös vihapostia. Sitä tulee paljon etenkin, jos kirjoittaa suureen mediaan näkyvällä paikalla. Aiheet kuten maahanmuutto, työttömyys, perussuomalaiset, feminismi ja tasa-arvo kirvoittavat väistämättä vihapostia. Siihen kannattaa varautua myös, jos kritisoi Israelin toimia tai kirjoittaa naisista ja videopeleistä. ”Olen oppinut, että jos olen telkkarissa puhumassa tulenarasta aiheesta, laitan sen jälkeen kännykän puoleksitoista tunniksi kiinni ja deletoin ääniviestit kuuntelematta.” Juttuja kirjoittaessaan Pettersson tietää, mistä lauseista tulee sanottavaa. Se ei saa Petterssonia muuttamaan sanamuotoja, päinvastoin. ”En ole urpoille mitään velkaa. En voi tehdä työtäni inhottavimmalle promillelle Suomessa.” Ensireaktio saadusta vihapostista on hämmennys. ”Tämä ihminen on puoli neljältä aamuyöllä katsonut, että hänellä ei ole elämässään sillä hetkellä muuta tekemistä kuin lähettää mulle tämä viesti,” Pettersson sanoo.

Välillä vihaposti johtaa kirjeenvaihtoon. Jos saatu posti on ”käsittämätöntä tekstioksennusta”, Pettersson ei vastaa. Mutta jos hän löytää kirosanojen joukosta punaisen langan, hän saattaa lähettää viestin takaisin. ”Jos on tulkittu eri tavalla kuin olen ajatellut, saatan sanoa, että kirjoittaessa ajattelin näin.” Vihapostiin Pettersson vastaa aina hyvin asiallinen ja sydämellisesti. Yltiöystävällinen vastaus riisuu vihaajan aseistaan. ”Toinen saattaa hävetä ja pyytää anteeksi”, hän kertoo. Pettersson on saanut uhkauksiakin, muttei ole koskaan oikeasti pelännyt henkensä puolesta. Hänen puhelinnumeronsa on edelleen julkinen. Muutama kollega on salannut omansa saamansa vihapostin vuoksi. ”Välillä tulee paljon kritiikkiä ja vähän vihapostia. Kritiikki ei kuitenkaan ole vihapostia. Se voi olla ankaraa ja tylysti esitettyä, mutta se on eri asia kuin viha posti.” Siinä missä vihaposti lisää vettä Petterssonin myllyyn, asiallinen kritiikki on saanut hänet miettimään kirjoittamaansa uusiksi. ”Sitä ymmärtää olleensa hölmö ja seuraavalla kerralla yrittää olla vähemmän hölmö.”

Hankala akka Suurin osa Petterssonin saamasta palautteesta on kuitenkin positiivista, ja se tuntuu aina ihanalta. Hyvästä palautteesta on syntynyt muutakin kuin mielihyvää – esimerkiksi feministinen tuotemerkki Faboless. Fabolessin tullessa puheeksi Pettersson on pompannut sohvan perältä aivan etureunalle istumaan. Hän käyttää hyperbolisia adjektiiveja ja hymy leviää korvasta korvaan. Petterssonin lokakuussa Nytliitteelle kirjoittama kolumni Setäjengi kouluttaa hallituksen hankalaa akkaa käsitteli entisen valtiovarainministeri Iiro Viinasen johtotapaa. Viinanen paljasti Iltalehden (1.10.2014) haastattelussa, että hänellä oli kekseliäs tapa pitää sosiaali- ja terveysministeri Eeva Kuuskoski-Vikatmaa pois neuvottelupöydästä. KuuskoskiVikatmaa oli juuri synnyttänyt, eikä äitiyslomaa ollut, joten ministerin piti hoitaa imetys ottamalla taukoja neuvotteluista. Viinasen mukaan ”koska Eeva oli niin hankala, niin aina kun hän oli pääsemässä omalla vuorollaan ministerinä sisälle keskustelemaan budjetista, pidimme tauon.” Tauko kesti aina niin kauan, kunnes piti taas imettää. Petterssonin kolumni innoitti Fabolessin, joka kritisoi hyvä veli -verkostoja. Sen pyrkimyksenä on ”haastaa vallitsevia rakenteita ja

muistuttaa vastavoimien tarpeesta.” Pettersson kuuli Fabolessin tekijöistä ensimmäisen kerran, kun sen järjestäjät aloittivat kampanjan. ”Faboless nostaa esiin myös kivoja setiä, kivoja faboja, jotka käyttävät heillä olevaa valtaa hyvään,” Pettersson sanoo. Myynnissä on julisteita ja kangaskasseja, joissa Viinaselta näyttävä ilmapallo sanoo ”Naiset ovat niin hankalia.” Saadut tuotot lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen. Pettersson on jo tilannut oman julisteensa ja useita kasseja. Kolumni kirvoitti myös vastineita. Muun muassa Ilta-Sanomien Ulla Appelsin nimitti kolumnissaan Petterssonia feministi-kolumnistiksi. Ammattinimikkeeseen yhdistetty etuliite hämmentää Petterssonia. ”En ole koskaan kuullut, että musta käytettäisiin nimikettä feministi-toimittaja. Mitä se edes tarkoittaa? Kuulostaa oudolta. Toki sellaiset asiat kuin tasa-arvo on mulle tosi tärkeitä ja totta kai se näkyy mun artikkeleissa – tai toivottavasti näkyy. Mutta kun kirjoitin juttua roboteista, joihin on ympätty eläinten ominaisuuksia, ei feminismi siihen liity. Kun kirjoitan tekniikasta, en ole feministitoimittaja, vaan feministi ja toimittaja, niin kuin kaikessa muussakin.”

Palikkafeminismillä perille

Pettersson osallistui myös Nais asialiitto Unionin Tulva-lehden tekemiseen, mutta tunsi kokouksissa olonsa sivistymättömäksi akateemisten feministien keskellä.

Fabolessin suosio kertoo osaltaan siitä, miten feminismi sanana on palannut arkipuheeseen. Pettersson muistelee ensikohtaamistaan feminismin kanssa lapsena ja kertoo tutustuneensa käsitteeseen uudestaan lukiossa.

”Mä olen ihan pässi, en ymmärrä feminismistä mitään, kaikki muut on niin paljon fiksumpia,” hän ajatteli.

”Silloin tajusin, että toi [60-luvun feminismi] on ihan aikansa elänyttä. Eihän kukaan enää noin ajattele. Ajattelu on siirtynyt aika paljon eteenpäin”, hän sanoo.

Vaikka akateemiset termit aiheuttivat alkuun päänvaivaa käytännön feministille – kuten Pettersson itseään leikkisästi nimittää – feminismin ydin pysyi hänelle selvänä.

Petterssonille feminismi on arki järkeä ja tasa-arvoa. Sitä hän on saanut selittää useita kertoja, esimerkiksi lähdettyään mukaan asevelvollisuuden lakkauttamiseen tähtäävään Ohi on -kampanjaan. Ja osallistuttuaan Hjallis Harkimon kanssa A-Studion naisjohtajuutta käsitelleeseen ohjelmaan.

”Tasa-arvo on kivaa ja mä pidän siitä. Ja yritän toimia sillä tavalla, että olisi tasa-arvoa monessa asiassa: rikkaiden ja köyhien, miesten ja naisten, homojen, heteroiden ja kaikkien sukupuolten välillä.”

”Sanoin, että olen feministi. Ja Hjallis sanoi, ettei hän todellakaan ole feministi. Sitten keskusteltiin muun muassa mahdollisuuksien tasa-arvosta. Tosi palikkakamaa, pitää olla samanlaiset mahdollisuudet työelämässä ja mahdollisuudet samaan palkkaan. Sanoin sitten, että Hjallis tätä tarkoittaa feminismi, ootko eri mieltä? ’En tietenkään, kaikkihan noista on samaa mieltä, eihän noista ole mitään järkeä olla eri mieltä.’ Niin, niin yksinkertaista se on.”

”Tasa-arvo on feministin ja feminismin ja mun mielestä kaikkien järkevien ihmisten tavoite. Jos olen sellaisessa seurassa ja kirjoitan sellaisille ihmisille, joille feminismi on isoin ja kauhein asia, pitää tehdä valinta: Haluanko edistää tasaarvoa vai haluanko, että ne lakkaavat olemasta allergisia feminismi-sanalle. Ei mun ole pakko puhua sanasta ”feminismi”. Puhutaan sitten vaikka tasa-arvosta, jos se on helpommin ymmärrettävä ja menee nopeammin perille.”

Huipputoimittajan resepti Pettersson vaikuttaa turhautuneelta päädyttyään taas selittämään termejä. Vielä turhautuneempi hän on ajatuksesta, että profiloituminen feministi-toimittajaksi olisi tarkoituksellista. Tietoinen toimittajabrändin rakentaminen ja itsensä tuotteistaminen tuntuu hankalalta. Pettersson kertoo, ettei esimerkiksi Twitteriä

päivittäessään mieti julkisuuskuvaansa. On twiittejä Gamergatesta, Palestiinan tilanteesta ja kuvia hölmöistä liikennemerkeistä. ”Oonkohan mä brändännyt itseni todella perselleen? Ei juttua kirjoittaessa mieti sitä, miten se leimaa itseä.” Paine itsensä tuotteistamiseen kuitenkin kasvaa. ”Kahta asiaa mulle on hoettu toimittajana: pitää brändätä

itsensä ja pitää erikoistua. Että töitä riittää tulevaisuudessa sellaisille ihmisille, joilla on vahva henkilökohtainen brändi ja jonkun tietyn alan erikoisosaajia. En tiedä milloin se päivä koittaa, mutta toivottavasti ei kovin pian, koska silloin mulla ei ole enää töitä”, Pettersson naurahtaa. Erikoistumisen peräänkuuluttaminen on kuitenkin ristiriidassa sen kanssa, mitä mediatalot oikeasti haluavat. ”Päinvastoin on tarvetta sellaisille toimittajille, jotka osaavat toimittaa, kuvata, editoida, ohjelmoida ja taittaa,” hän listaa vetäen korostetusti henkeä välissä. ”Ehkä meidän pitää ajatella uudestaan sitä, mitä meidän työ on. Tämä ei ole tiedon siirtelyä internetistä lehteen. Se on ajattelemista, käsittelyä – sitä, että otetaan selville,” Pettersson alleviivaa. Tiedon suora välittäminen ei riitä. Se kuuluu menneisyyteen. Petterssonin mukaan toimittajaksi halajavan kannattaa olla utelias. ”Uteliaisuus on auttanut aika pitkälle. On harvoja aloja, joilla saa työntää nenänsä joka paikkaan ja olla sen takia hyvä työntekijä. Parhaat tuntemani journalistit ovat laajasti sivistyneitä, kiinnostuneita kaikesta ja uteliaita erilaisten asioiden suhteen”, Pettersson sanoo. Tällaisia ovat Petterssonin mukaan esimerkiksi amerikkalainen seksikolumnisti Dan Savage, kiinalainen maailman

vaikuttavimpiin naisiin listattu Hu Shuli sekä venäläinen Putinin hallintoa arvostellut ja salamurhattu Anna Politkovskaja. ”Kehottaisin seuraamaan ulkomaisia medioita, sekä uutispuolta että aikakauslehtiä. Mieluiten useista maista ja monilla kielillä,” Pettersson sanoo. Hän suosittelee myös seuraamaan suomalaista mediaa monipuolisesti ja oman mukavuusalueen ulkopuolelta. ”Muotitoimittaja voi saada tosi hyviä idiksiä vaikka autolehdistä.” Toimittajan työ on alan paineista huolimatta sitä, mitä Pettersson haluaa edelleen tehdä. Työnkuva, joka monesta vaikuttaisi sekavalta, on hänen mielestään juuri työn paras puoli. Pettersson kertoo kirjoittaneensa lähes jokaiselle Helsingin Sanomien osastolle urheilua lukuun ottamatta. ”Työn mukavuus voi liittyä siihen, että tapaa supermielenkiintoisia tyyppejä ja onnistuu paljastamaan tai ymmärtämään jotain, mitä kukaan ei ole ennen paljastanut tai ymmärtänyt. Tai siihen, että teksti auttaa tai voimaannuttaa monia lukijoita. Tai sitten voi pitää mukavana, että on tekemässä matkajuttua Toscanasta,” Pettersson hymähtää ja tekee kädellään viinilasin pyöritystä imitoivan liikkeen. Ehkä toimittajat ovatkin nykypäivän kansainvälisiä seikkailijattaria.

Hämärän hetkellä

Kuvat: Mette Bremer

Se hetki kun ei tiedä onko yö vaiko päivä, saatana 37

Rytmihäiriö

lemaan ennen lounasaikaa, välillä iltatoimistaan eläkeläisvitsejä vastaanottaen. Päivä 1

J: Herätyskellon raivostuttava kilinä tunkeutuu uniini klo 7.00. Jenni Jääskeläinen ja Ulkona on pimeää. Urheasti Pauliina Martikainen painan hälytyksen pois torkuttaKuvitus: Matts Bjolin misen sijaan. Seuraavan kerran avaan silmäni puolelta päivin. Miltä tuntuu kun kahden ihmi Yritän huomenna uudestaan. sen fysiologiset reunaehdot laitetaan kymmenen päivän P: Herään aamukahdeksalta koetukselle? Iltavirkku Jenni herätyskellon ääneen ja pompja aamuja rakastava Pauliina paan pirteänä ylös sängystä. istuivat harmaana maanantaina Kesken aamupalan muistan, alas jakamaan omat kultaiset ettei tämän näin pitänyt mennä. sääntönsä ja elämäntapa Tyydyn nälkääni kiroillen etsivinkkinsä vaihtaakseen osia mään torkkutoimintoa herätys viikoksi. kellostani ja painun takaisin peiton alle. Mikä ihme tässä Jenni pitää herätyskelloa suukoukuttaa? rimpana vihollisenaan ja sormi saattaa eksyä torkkunäppäiPäivä 2 melle jopa kymmeniä kertoja. Aamuisin suusta kuuluu lähin- J: Onnistun kuin onnistunkin nä murahduksia ja kirosanoja. nousemaan seitsemältä ylös Mitään hyvää ei tapahdu ennen ilman torkuttamista. HAHAA! kahtatoista. Miksei kukaan ole todistamassa? Hoidan aamutoimet Pauliinan sisäinen herätyskello rauhallisesti ja valmistaudun herättää aikaisin. Aamupala ja lähtemään kirjastoon. Kahdekiso kupillinen kahvia nautissalta olen valmis, mutta kirjasto kellaan samalla opiskellen ja aukeaa vasta yhdeksältä. Mitä työjuttuja hoitaen. Ehtii urhei hittoa tähän aikaan voi tehdä?!

P: llmeisesti herätyskellon torkun painaminen tuntuu entistä paremmalta, jos edellisenä iltana onnistuu kukkumaan kahteen aamuyöllä. Vinkkiä noudattaneenakin on vaikeaa, mutta onnistun nukahtamaan herätäkseni saman tien uudelleen ärsyttävään ääneen. Päivä 3 J: Olenko saamaton ja laiska ihminen jos en hikoile salilla jo auringonnousun aikaan? P: Osun soivaan herätyskelloon avaamatta silmiä. Otan kokeilusta kaiken irti ja jään hyvillä mielin loikoilemaan lämpimään sänkyyn, kun suorittaja-Pauliina olisi jo matkalla aamuluennolle sadetta uhmaten. Päivät 4-6 eli viikonloppu J: Perjantain sitsien jälkeen raahustan kotiin kuudelta. Annan itselleni luvan nukkua yli seitse mään, mutta ihmetyksekseni löydän itseni jo kymmeneltä haukottelemasta alakerran kaupan kassalta pakastepizza kainalossa. Päivä on tuhoon tuomittu. P: Googletuksen perusteella aamuvirkkuus on ihmisen

kunnollisuuden mittari. Ihailen silti salaa niitä, jotka osaavat ottaa aina rennosti. Pyhitän siis viikonloppuni pikkutunneille tanssimiselle ja ei minkään tekemiselle. Päivä 7 J: Maanantai-yönä klo 04.15. Kiroan viikonloput ja myöhäiseksi venyneet illat. Nukkumiseen käytetty aika vähenee minuutti minuutilta. Klo 07.00 silmien avaaminen tuntuu mahdottomalta. Vietän koko päivän kirjastossa ja kittaan kahvia kuppi toisensa jälkeen. Silmiä kirvelee ja jokaisen sivun kääntyessä hau kotus tahdittaa lukemista mukavasti. Kotiin päästyäni käperryn peittojen alle ja nukahdan heti. P: Eksyn taas internetin maailmaan. ”lltavirkut ovat epäsynkassa virastojen aukioloaikojen, aamupalavereiden ja vauvauinnin kanssa. Se pännii.” Kuka määrittelee sen, mikä on oikea aika elää? Valon määrä, yhteiskunta, geenit? Myöhäisillan juoksulenkistä reipastuneena kellon lähestyessä yhtä alan päästä yllätyksekseni melko hyvään flowhun. Kukaan eikä mikään häiritse tekemisiäni, ja ymmärrän yöeläjiä paremmin. 43

Päivä 8

Päivä 9

J: Aamulla pöydän ääressä murjottaessani tajuan, etten näe kämppistäni koskaan aamuisin. Enkä oikeastaan iltaisinkaan; rytmimme ovat täysin vastakkaiset. Aikainen aamupalahetki osoittautuu yllättävän rentouttavaksi hetkeksi vaihtaa kuulumisia.

J: En onnistu olemaan täysin torkuttamatta pehmeän sängyn houkutellessa. Edistystä on kuitenkin havaittavissa, sillä puoli yhdeksän aikaan olen ylhäällä. Kello 12 mennessä olen saanut aikaan jo huomattavasti. Alan salaa ymmärtää aamuvirkkuja. Tässähän on vielä koko päivä aikaa.

P: Olen oppinut siirtämään herätystäni kymmenen minuutin välein eteenpäin. Toistai seksi en ole kokenut samanlaisia psyykkisiä onnen ja vapauden tunteita kuin ystäväni kertoivat minun saavuttavan.

P: Heräilen rauhassa, vetäydyn lämpimien, pehmeiden vällyjeni väliin tyytyväisenä siitä, ettei ole kiire mihinkään. Nautinnollista. Oloni on kuitenkin rauhaton, kun aamu muuttuu iltapäiväksi ilman tehtävälistan lyhentymistä. Päivä 10 J: Herätyskello soi. Rakas torkkunäppäin, tapaamme jälleen. P: Hallelujah. Herään, nappaan aamupalaa ja läppärin syliin ja alan hommiin.

Cheers mate! Kira Keini Kuvitus: Viivi Rantanen

Eteläamerikkalaisesta perinnejuomasta tuli eurooppalainen trendivirvoke – maten nimeen vannotaan ympäri maailmaa.

Kun Etelä-Amerikassa mateyrttiä tarjoillaan tavallisesti höyryävän kuumana teejuomana, nauttii trenditietoinen eurooppalainen matensa kylmänä pitkäkaulaisesta lasipullosta. Yrttiin yhdistetään ylisanoja kaikkialla maailmassa: se on nimitetty Argentiinan ja Uruguayn kansallisjuomaksi sekä Berliinin kuuluisimmaksi virvoitusjuomaksi. Matea jumaloidaan sen alhaisen sokeripitoisuuden sekä ruoansulatusta edistävän ja välittömästi virkistävän vaikutuksen takia.

Luonnon omaa energiajuomaa valmistetaan mate-nimisestä yrtistä, jota saadaan Etelä-Amerikassa kasvavan matepuun lehdistä hauduttamalla. Kyseessä onkin useiden latinalaisamerikkalaisten maiden suosikkijuoma: esimerkiksi Uruguayssa sitä kulutetaan suunnilleen saman verran kuin kahvia Suomessa. Eteläamerikkalainen perinnejuoma on Euroopassa perinteiseen tapaan valjastettu trendikkääksi virvoitusjuomaksi. Tunnetuin matesta valmistettu juoma ei olekaan tee, vaan saksalainen Club-Mate. Sitä juodaan kylmänä joko sellaisenaan tai drinkeissä terästettynä. Oikeaoppisesti oreganon näköi stä mate-yrttiä kuuluisi nauttia nimenomaan matea varten tarkoitetusta kupista metallisella pillillä. Matekuppien valmistamisesta on muodostunut ainakin Argentiinassa jo pieni bisnes: niitä saa kaikissa mahdollisissa väreissä, kuoseissa ja materiaaleissa. Käytännöllisyytensä ohella ne ovatkin myös kauniita koriste-esineitä.

Etelä-Amerikassa maten juonti pohjautuu alueen traditioihin ja kulttuuriin. Perinteellä on pitkälle ulottuvat historialliset juuret: latinalaisamerikkalainen alkuperäiskansa guaranít olivat tiettävästi ensimmäisiä maten kuluttajia. Guaranít käyttivät yrttiä alun perin pääasiassa lääketieteellisiin tarkoituksiin. Espanjan kolonisaation mukana mate levisi 1600-luvulla muualle Latinalaiseen Amerikkaan. Vaikka matella on Etelä-Amerikassa erityisesti vanhoja tradi tioita ylläpitävä rooli, luetaan se muualla maailmassa usein terveystuotteeksi. Kitkerän makuinen mate sisältää runsaasti vitamiineja ja mineraaleja, ja antioksidanttien määrässä se päihittää kevyesti jopa vihreän teen. Ihmejuoman nimeen vannovilla verkkosivustoilla maten kuvaillaan toimivan luonnollisena energiaboostina: sen sisältämä kofeiini piristää samalla tavoin kuin kahvi, mutta ilman epämukavia seurauksia, kuten tärinää, närästystä ja pahaa oloa. Kerrotaanpa sen olevan myös tehokas krapulan parantaja.

Kuten mitä tahansa herkkua, ei mateakaan kannata nauttia liikaa. Verkossa liikkuu ristiriitaista tietoa yrtin haittavaikutuksista: sen väitetään samanaikaisesti edistävän ja toisaalta ehkäisevän joitakin syöpätyyppejä. Keskustelu haitoista on loppujen lopuksi suhteellisen vähäistä, Etelä-Amerikassa lähes olematonta. Ihmejuomasta luopuminen ei ole vaihtoehto.

Club-Mate ei kulttituotteen asemaa ole ainakaan vielä saavuttanut, eikä sitä löydy läheskään kaikkien kauppojen hyllyiltä.

Matea nautitaan yhdessä niin perheen, ystävien kuin vento vieraidenkin kesken. Ei ole epänormaalia sekään, että julkisen liikenteen bussissa joku kaivaa laukustaan esille termoskannun ja pistää matella täytetyn kupin kiertämään Suurkuluttajamaissa maten matkustajien kesken. Alku juominen onkin enemmän peräiskansa guaranít kutsuivat sääntö kuin poikkeus. Urumatea aikoinaan osuvasti guayssa ei ole lainkaan outoa olettaa, että vähintäänkin joka ”ystävyyden juomaksi”, ja toisella vastaantulevalla paikal sellaisena sitä pidetään edelleen. lisella on lämpimällä vedellä Harva elintarvike synnyttää niin täytetty termoskannu muka suuria kansallisen yhtenäisyyden naan. Huoltoasemilla on yleensä ilmainen lämminvesi- tunteita kuin mate alkuperäautomaatti, josta termarin saa maissaan: se yhdistää ihmiset pidemmilläkin reissuilla täytet- iästä, sosiaalisesta statuksesta tyä. Matea juodaan koko ajan ja varallisuudesta riippumatta. Ajatus maten eurooppalaisesta ja kaikkialla. versiosta rajatun ryhmän villi tyksenä tuntuukin hieman Club-Mate on suosiostaan nurinkuriselta. Lasipullolla on huolimatta vielä suhteellisen marginaalinen tuote. Saksassa vielä pitkä matka esikuvansa juoma on jo valtavirtaa, mutta kaltaiseksi koko kansan eliksiiriksi. sielläkin se liitetään usein hipsterikulttuuriin. Suomessa

Kuolema saapuu Facebookiin Hanna Schneider Kuvitus: Matilda Kivelä

Sosiaalisessa mediassa juhlitaan syntymäpäiviä ja virstanpylväitä. Onko kaiken elämän keskellä tilaa kuolemalle?

Facebook-kaverini Sara meni kihloihin. 71 tykkäystä ja viisi kommenttia. Satu osallistuu tapahtumaan ”Lihaton lokakuu”. Hyvä Satu, tykkään. Tapio osallistuu tapahtumaan ”Matin hautajaiset”. Hätkähdin viestiä, sillä se oli uutisvirrassani ensimmäinen laatuaan. En tiennytkään, että hautajaisista voi tehdä samanlaisen tapahtuman kuin tupareista tai synttäreistä. Mahtuvatko läheisen kuolema, hautajaiset ja henkilökohtainen suru sosiaaliseen mediaan? Matin hautajaisiin osallistuneen Tapion mielestä merkittävää hautajaiskutsussa oli se, että sen sai suoraan leskeltä eikä vaikka kaverin kaverilta puhelimessa. Hänen mukaansa ei olisi ollut varmaa, olisiko häntä kutsuttu hautajaisiin ilman

Facebookia, sillä hän ei ollut kovin läheisissä väleissä Matin kanssa. Näkyykö tässä sosiaalisen median ihmisiä yhdistävä vaikutus? ”Kyllä nimenomaan”, Tapio vastaa ja jatkaa, ”sosiaalista mediaa voi käyttää myös tyylikkäästi. Kutsussa oli sama teksti kuin kirjallisessa ja kirkko oli täyteen pakattu.” Hautajaisiin osallistui klikkaamalla 111 kutsuttua. Yhteisöllisyys näkyi myös siten, että Matin Facebookkaverit kirjoittivat tapahtuman seinälle suruvalitteluja ja muistelivat häntä niin sanoin, kuvin kuin videoinkin. Silti ihmettelin, miksi minulla – täysin ulkopuolisella ihmisellä – oli mahdollisuus päästä töllistelemään Matin mennyttä elämää ja läheisten surua.

Ilmiö ei näköjään ole täysin uusi, sillä se on aiheuttanut keskustelua blogeissa ja verkon keskustelupalstoilla. Kuolemasta puhumisen puolustajat kertovat, kuinka viestittelystä ja surun jakamisesta on ollut apua suruprosessin aikana. Vastustajat taas kokevat viestittelyn kiusallisena ja ärsyttävänä. Joidenkin mielestä se vaikuttaa jopa sympatiapisteiden onkimiselta ja siten loukkaavalta vainajaa kohtaan. Puolustajat ja vastustajat erottaa heidän näkemyksensä siitä, mikä on Facebookin rooli ihmisten elämässä. Puolustajien mielestä myös kuolemasta ja surusta pitää saada kirjoittaa, kun kerta kaikesta muistakin asioista niin tehdään. Sen sijaan vastustajien mielestä sivuston ei tarvitse koskea koko elämää. Koko ilmiön kermaa ovat hautajaisissa otetut selfiet. Kuvissa poseeraukset ovat tapahtuman luonteeseen nähden yllättäviä: löytyy duckfaceja, irvistyksiä, kieroon katsovia silmiä ja lyhyitä pikkumustia. Hashtagit ovat #finnishboy #rip #tags4likes –tyylisiä. Kuvat ovat viihdyttäneet verkkoyleisöä, mutta myös herättäneet pahennusta. Yhdessä julkaisussa mies istuu autossa tuhkauurnan kanssa. ”Meitsi istuu autossa mummi sylissä. #mummi #hautajaiset”, kuvateksti valaisee. Hänen tuttunsa kommentoivat kuvaa: ”Tästä ei oikein voi tykätä...”

Hautajaisissa otettuja selfieitä on myös puolustettu. Caitlin Doughty ehdottaa verkkolehti Jezebelin jutussaan A Passionate Defense of Selfies at Funerals, että koska kuolema ei ole läsnä länsimaisessa kulttuurissa, hautajaisissa otetut omakuvat voivat olla osoitus uudenlaisesta rituaalista ja suremisen tavasta älypuhelinten aikakaudella. Verkossa ollaan siis eri mieltä kuoleman roolista somessa. Kahtiajako näkyy myös arkikeskustelussa. Tuttavani mielestä se ei enää koske häntä, mikäli lähimmäiset haluavat muistella ja surra sosiaalisessa mediassa. Minä taas en halua muisteluseiniä, surupäivityksiä tai kuvia tuhkasta häveliäiden hashtagien kera. Ehkä meidän molempien on parasta kirjoittaa testamentteihimme selkeät ohjeet siitä, miten toivomme meitä käsiteltävän sosiaalisessa mediassa kuolemamme jälkeen.

Henkilöiden nimet on muutettu.

hoy !

INFORMATION TECHNOLOGY PROGRAM

25 May - 28 Aug, 2015 EXPLORE

We offer courses that encourage you to challenge convention and discover new concepts. We are obsessed with the total learning experience. For us students always come first.

? ?

THINK We provide a learning environment where you are encouraged to find solutions and apply them. Sometimes you need to look outside the box to find the perfect outcome.

CREATE We believe that the best way to learn is through real projects done for real companies. We foster project teams who take action and fearlessly create something new.

.....

Think responsibly. Application period for ITP summer program starts in January 2015

itp.aalto.fi

In Georgia much wine, much food, much everything Teksti ja kuvat: Kira Keini, Saarlotta Virri, Jenni Jääskeläinen, Anki Sipilä ja Elina Hyvölä

Median matkakokoonpano vuosimallia 2014 suuntasi toukokuussa demokraattisen äänestyksen perusteella Georgian pääkaupunkiin Tbilisiin. Mystinen ja monelle tuntematon matkakohde avasi vieraanvaraiset ovensa viidelle viestinnän opiskelijalle.

Kaukaasiassa Mustanmeren rannalla sijaitsevassa Georgiassa (georgiaksi Sakartvelo) on 4,9 miljoonaa asukasta. Suomessa Georgiasta käytettiin nimitystä Gruusia vuoteen 1991 asti, jolloin Neuvostoliitto hajosi ja maa itsenäistyi. Tästä muistona on myös Unicafen kaalilaatikon nimi. Yleisen määritelmän mukaan Georgia kuuluu maantieteellisesti lähes kokonaan Aasiaan, mutta sen kulttuuriset, historialliset ja uskonnolliset siteet Eurooppaan ovat vahvat. Suurin osa georgialaisista on ortodokseja.

2008 käyty alle viikon mittainen Etelä-Ossetian sota Venäjän federaation joukkojen, Georgian sotavoimien ja Etelä-Ossetian armeijan välillä. Sodan taustalla oli pitkään jatkunut Etelä-Ossetian konflikti. Viime vuosina Georgia on pyrkinyt puhdistamaan ikävää mainettaan korruptiopesäkkeenä.

Kaalilaatikkonsa ohella Georgia tunnetaan muun muassa makeista punaviineistään sekä ainutlaatuisesta lähialueiden ruokaperinteitä yhdistelevästä ruokakulttuuristaan. Maan pääkaupungissa Tbilisissä yhdistyvät itä ja länsi, Monien muiden neuvostomaiden uusi ja vanha - se on kaupunki, tapaan Georgia on itsenäistymisen- jossa kaksi maailmaa kohtaavat. sä jälkeen pyrkinyt lähentymään Kaupungin läpi kulkeva Mtkvarilänttä, ja sen välit Venäjään ovat joki erottaa vanhan ja uuden kauviileät. Se onkin ilmaissut halunsa pungin toisistaan. Kontrasti kauliittyä sekä sotilasliitto Natoon että punginosien välillä on raju: vanhan Euroopan Unioniin. Viileistä väleis- kaupungin tunnelma on uinuva tä Venäjään kertoo myös vuonna lukemattomine kirkkoineen,

vanhoine rakennuksineen sekä kapeine kujineen, joiden varsilla kaupitellaan makkaran muotoisia churckchela-makeisia. Uudessa kaupungissa puolestaan sijaitsevat kaikki miljoonakaupungin ketjuliikkeet, kerrostaloalueet ja kiireiset työläiset.

Makeaa elämää opiskelijabudjetilla Heti matkan alussa huomasimme suomalaisen opiskelijabudjetin venyvän Tbilisissä varsin leveään elämäntyyliin. Koska emme tunteneet kaupunkia tai edes paikallisen kielen aakkosia, jouduimme usein turvautumaan taksiin päästäksemme haluttuun määränpäähän. Tämä ei kuitenkaan menoa haitannut, sillä taksilla matkustaminen kaupungin rajojen sisällä oli suomalaisittain lähestulkoon ilmaista.

Matkustamisen ylellisyys tosin koki pieniä kolhuja istuessamme sylikkäin auton takapenkillä kuskin kaahatessa kuuttakymppiä keskiaikaisilla mukulakivikaduilla. Halpojen hintojen ja jännittävien makujen ansiosta ruoasta tuli vastoin odotuksiamme yksi matkan pääteemoista. Ensimmäisen kulinaristisen elämyksen koimme paikallisessa aamiaisravintolassa, johon hostellin omistaja meidät ystävällisesti ohjasi. Aamupala poikkesi totutusta jo pelkän kalorimääränsä perusteella. Ravintolan erikoisuutena olivat khachapurit, paksut taikinaveneet, joihin sai valita haluamansa täytteet. Elina päätyi tilaamaan itse khachapurien kuninkaan, joka sisälsi raa’an kananmunan, pari sataa grammaa voita sekä juustoa. Aterian päätteeksi olo oli kaikkea muuta kuin kevyt.

Illallisella pääsimme tutustumaan Illallinen paljasti meille myös paiehkä kaikkein tunnetuimpaan kallisen tapakulttuurin konservageorgialaiseen herkkuun - khin- tiivisemman puolen. Keräsimme kaliin - paikallisten suosimassa kel- illan aikana useasti paheksuvia lariravintolassa. Sipulin muotoisiin katseita, mistä päättelimme, että taikinanyytteihin saa täytteeksi naisseurueiden ei ole sopivaa käyesimerkiksi lihaa, juustoa tai sieniä. dä ravintoloissa keskenään ilman Koska ravintolan henkilökunta ei miehiä. Pitämämme meteli ja osannut englantia, jouduimme nopeasti tyhjentyneet viinipullot turvautumaan venäjän alkeisiin. eivät ainakaan auttaneet asiaa. Ensimmäisen epäonnistuneen Täysin puskista maan konservaruokatilauksen jälkeen jätimme tiivinen ilmapiiri ei kuitenkaan venäjän sikseen ja tyydyimme illallisella tullut, sillä aiemmin osoittelemaan ruokalistaa sen päivällä olimme jo ehtineet hetoivossa, että osuisimme oikeaan. rättää huomiota vähäisellä pukeutumisellamme. Paikallisilla tuntui olevan hyvin poikkeava näkemys Kolme tuntia, kahdeksan annosta ja neljä viinipulloa myöhemmin tuli siitä, miten +30 asteen helteellä laskun aika. Vaikka tiesimme, ettei kuuluu pukeutua. budjettimme romuttuisi syömättä jääneistä juusto- ja perunakhinkaleista, emme siltikään tahtoneet uskoa, että jokaisen maksettavaksi jäisi lopulta vain 13 laria eli kuutisen euroa. Olo oli kuin kroisoksella.

Idän ihmeellinen yöelämä

työntekijöiden myyntitaktiikka toimi erinomaisesti: ostimme viiniä litroittain muovipulloihin pakattuna.

Georgialainen viini on maailmankuulua ja Tbilisissä viinikellarei- Tbilisin yöelämässä pisti silmään se, ta on enemmän kuin Helsingissä ettei naisia pahemmin ollut liikenkampaamoja. Tyypillinen paikal- teessä. Ensimmäisenä iltana saimlinen viini on hyvin makeaa ja me perusteluksi “kansainvälisen mausteista punaviiniä, jota oli homojen päivän”, mutta iltojen tietenkin ostettava myös kotiin kuluessa selitys alkoi tuntua yhä vietäväksi. Päädyimme tekemään epäuskottavammalta. Ilmeisesti tuliaishankintoja rustiikkiseen vii- viiden turistinaisen porukkana nikellariin, jossa pääsimme myös ja ilmeisesti varsin harvinaisena maistelemaan erilaisia paikalli- näkynä - herätimme baarikadulla sia herkkujuomia. Saimme ku- paljon enemmän huomiota, kuin kin eteemme neljä annosta eri olisimme ehkä halunneet. Tbilisin tavoin maustettua georgialaista poikkeuksellinen yöelämä herätti tšatša-viinaa. Hyvään palveluun matkaseurueessamme muun muastottumattomina vaivaantuneet sa seuraavanlaisia kysymyksiä: katseemme vaihtuivat nopeasti hiprakkaiseen hihitykseen. ”Onko hameeni liian lyhyt?” Nousuhumalan siivittäminä siirryimme vielä tutustumaan pai“Olenko polttanut liikaa kallisiin viineihin. Viinikellarin vesipiippua?”

“Mistä näitä ruusuja oikein tulee?” ”Eikö minun tarvitsekaan itse maksaa mistään?” “Osaavatko georgialaiset slaavikyykyn?” ”Mitä vittua?”

Sukuloimista ja Suomi-musiikkia Matkan aikana pääsimme myös tutustumaan paikallisiin, kun vietimme päivän Saarlotan georgialaisen sukulaisen kanssa. Paikallinen tuttavuutemme oli suunnitellut meille päiväohjelmaksi piknikin läheisen Lisi-järven rannalle tuulisesta ja epävakaasta säästä huolimatta.

58 Paikan päällä kohtasimme kuitenkin yllättäviä vastoinkäymisiä kun selvisi, että nuotion sytyttäminen on puistoalueilla kielletty. Georgian lainsäädäntö ei siis tässä suhteessa poikkea Suomen vastaavasta. Saadaksemme ostamamme makkarat grillattua päädyimme toimimaan lainvastaisesti – huonoin seurauksin. Puistonvartija löysi nuotiomme myös puiston kaukaisimmasta nurkasta, keskeltä pusikkoa. Jouduimme jatkamaan iltaamme kaatosateelta ja puistonvartijoilta paossa sisätiloissa ystävämme kotona.

saapui kymmenen vuotta sitten Vantaalle eksynyt tbilisiläinen herrasmies. Georgialaisen tavan mukaan maljaa nostettiin tiuhaan, ja illan mittaan maljapuheet kävivät yhä sentimentaalisimmiksi. Illan kohokohta oli georgialaisten ystäviemme esittämä versio Leevi and the Leavingsin ikivihreästä PohjoisKarjala-kappaleesta. Sopivasti paikallisesta ruokakulttuurista ja hunajatšatšasta päihtyneinä hyvästelimme illallisseurueemme keskiyön tienoilla.

Paikalliseen julkisen palvelun mediaan tutustumassa

Lopulta usean tunnin kokkailujen tuloksena pöytä notkui ruokaa, ja väsyneet matkalaiset saivat suunsa kostukkeeksi georgialaista huna- Jotta saatoimme hyvällä omallajatšatšaa (paikallinen rypäleviina). tunnolla kutsua pientä retkeämme Seurueemme lukumäärä myös opintomatkaksi, olimme mahdutkasvoi, kun illallisseuraksemme taneet aikatauluumme ekskursion

Georgian Public Broadcasterille (GPB) eli paikalliseen yleisradioon. Vaikka korkealla vuoren huipulla kohoava GPB:n televisiotorni on yksi Tbilisin selkeimmin erottuvista maamerkeistä, itse mediatalo sijaitsee varsin huomaamattomasti keskellä kaupungin sykettä, suuressa harmaassa neuvostoaikaisessa rakennuksessa. Mediatalon turvatarkastuksen läpi selviydyttyämme meidät otettiin avosylin vastaan tutustumaan georgialaiseen julkisen palvelun mediaan ja sen tuotantoon. Paikka oli valtava: yhden katon alle oli mahdutettu kaikki GPB:n mediat televisio- ja radiokanavista verkkotoimitukseen. Oppaamme kierrättivät meitä paikallisen aamuohjelman kulisseista ajankohtaisasioita käsittelevän radio-ohjelman tuotantoon samalla GPB:n historiasta

ja kehityksestä vuolaasti kertoen. Ylpeinä he mainitsivat muun muassa georgialaisen julkisen palvelun median olevan Kaukaasiassa vanhin laatuaan. Verkkotoimituksessa pääsimme seuraamaan läheltä uutisten siirtymistä GPB:n nettisivuille ja sieltä yhtiön sosiaalisiin medioihin. Paikallinen nopean tiedonsiirron käsitys oli kuitenkin hieman suomalaisesta poikkeava: siinä missä Suomessa juttujen tulee internetin aikakaudella olla ihmisten luettavissa minuuteissa, Georgiassa viive on nopeimmillaan muutaman tunnin luokkaa.

vielä videoterveiset suomalaisten viestinnän opiskelijoiden puolesta. Idän hemmottelulomamme sai ansaitsemansa päätöksen, kun suuntasimme Ankin syntymäpäivän kunniaksi vielä viimeisenä iltana tuttuun kellariravintolaan. Makunystyrät äärimmilleen viritettyinä ja keuhkot vesihöyrystä pinkeinä hyvästelimme Tbilisin vanhan kaupungin hurmaavat puuparvekkeet sekä houkuttelevat viinitynnyrit. Minilomaamme seuraavan viikon keskityimme puhdistamaan kehoamme ylimääräisistä kemikaaleista.

Excun päätteeksi ja oppaidemme vieraanvaraisuudesta otettuina lähetimme GPB:n nettisivuille

Loppusanat Melissa Heikkilä Kuva: Kristiina Markkanen

Vuoden 2014 Groteskit ovat nyt sitten tässä. Kasassa on kaksi tekijöilleen kultaista tekelettä, joista en voisi olla ylpeämpi. Ainejärjestölehden päätoimittaminen tekisi varmasti hyvää jokaiselle media-alalle hakeutuvalle. Se opettaa arvokkaita taitoja, jotka nyt jälkikäteen tuntuvat itsestäänselvyyksiltä, mutta eivät innostuksesta ja inspiraatiosta sokaistuneessa alkuvaiheessa olleet aivan hallussa.

Päätoimittajuuspestin alussa muistan maanneeni sängyllä ja miettineeni, että ”Ei saatana”. Se oli pelonsekainen ja samalla äärettömän jännittävä tunne. Groteski on mahdollisuus tehdä ihan mitä vain ja samalla kauhistuttavaa, koska kukaan ei kertonut miten se käytännössä tapahtuisi. Teimme tänä vuonna paljon uudistuksia. Lehti ilmestyi kahtena tuplanumerona perinteisen neljän sijaan.

Sen ansiosta olemme saaneet kasaan paksumman lehden, jota ei tee mieli heittää muiden ilmaisjakelulehtien mukana paperinkeräykseen. Olemme myös uuden verkkotiimimme kanssa pohtineet vuoden mittaan oikeaa tapaa tehdä Groteskin internetidentiteetistä järkevän.Yksi jännittävimmistä muutoksista on juttujen jakaminen Instagramissa. Uuden kanavan rakentaminen on haastavaa, joten veimme juttumme sinne missä lukijamme ovat valmiiksi. Groteski on tiettävästi ensimmäinen lehti, joka on kokeillut tätä Suomessa. (Hävytön mainos: tykkää meistä @groteskimagazine!) Vastaanotto on ollut vain positiivista, ja seuraan innolla mitä se tuo tullessaan uusien päätoimittajien mukana.

3) Varatkaa itsellenne tarpeeksi viiniä painoa edeltävään iltaan ja nostakaa malja silloin, kun valmis lehti on paperisena kädessänne. 4) Varautukaa henkisesti siihen, että kolmasosa valmiista lehdistä saattaa olla painovirheellisiä. 5) Ainejärjestölehden tekeminen on hauskaa, kun sitä tekee oikealla porukalla. 6) Taitava graafikko on paras ystävänne. (Matts <3) 7) Raha on myös hyvä bestis. Sitä ei voi koskaan tällä alalla olla tarpeeksi. Sponsoreiden vikittely on ehkä työläintä koko prosessissa, mutta ehdottomasti tärkeintä.

Tuleville päätoimittajasukupol- 8) Lopuksi lupaan tarjota tuopin ville jätän korkeiden odotusten sille, joka saa Groteskin nettilisäksi testamenttimme: sivut pyörimään menestyksekkäästi. 1) Päättäkää kansi ja sen toteutus aivan ensimmäiseksi. Vuoden jälkeen makaan taas sängyllä ja mietin, että ”Ei 2) Oikolukekaa koko lehti niin saatana”. Me teimme sen. pedantisti, ettei yksikään Kiitos lukijat, tekijät, ystävät, typohaukka voi valittaa. rakkaat ja äiti. Tämä oli hyvä. 61

video

ääni

vaikuttaminen

blogi

viesti

maine kuva

ihmiset

luottamus

puhe

yhteisöllisyys

televisio

sähköposti

visuaalisuus

media

Viestintä sosiaalinen media

radio

digitaalisuus

sä?

es u ed

n! e rad g e i s a aa imuk di t h n a a K pur tutk a

ja ae innän a isin H ä va j v t e ä otta s t k u t s e a ä oa vi tiet jaka iestinn lle y stä s i oilu r l l ä i y ä v uot v st en öd tkimu m e s y e l e ä l k h i k v , y V te de vetä llyt ntoinen stävä tu jalle kah etyötä i a ja i i Ede i l k d k k n e e i n pa alaa iele , na syis äyt pisk ahan, • m stintä o keä l u a l syk opinn e e r s i v uus en j n . kou n apu ä uks ealistis kse l a t l u i u 015 e m e d ke nr .2.2 tot u 5 l n 1 kork 0 euro Stipen aa u e • ha a 5uks ikat . 50 st n .201 tkim umisa u i 1 u . t n d 1 t • n is an en alle os o valm ta ja elij Stip tää ja k s ierr k i k s t u i u s k m op it Vie a ha i.fi/ utki stietoa e ki t est raav i u m v n . e S w am e mu nnä ww sää halu viesti a tutki stömm i l Lue sint jäseni ttöön. u u a da käy en j tuo e t isuu julk Viesti ry Viestinnän asiantuntijoiden ammattijärjestö www.viesti.fi