Groteski 4/2017

gr tesk

Helsingin yliopiston viestinnän opiskelijoiden lehti 4/2017

Julkaisija: Media ry Helsingin yliopiston viestinnän opiskelijat

Päätoimitus:

gr tes k

Roosa Savo Instagram: @roosamainen Twitter: @Roosa_Savo roosa.savo@helsinki.fi Anni Taskinen Instagram: @annimariiia Twitter: @annimariiia anni.taskinen@helsinki.fi Roosa Kontiokari Instagram: @burgeri Twitter: @roosakontiokari roosa.kontiokari@helsinki.fi Saana Lehtinen Instagram: @saanaminerva Twitter: @Saanaminerva saana.lehtinen@helsinki.fi Martta Kallionpää Instagram: @marttamirjami Twitter: @marttamirjami martta.kallionpaa@helsinki.fi

–Röyhkeää, rietasta & Art Director: relevanttia

4 17

Tuomas Heikkilä Instagram: @tuohmas Twitter: @tuohmas tuomas.k.heikkila@helsinki.fi

Yhteystiedot: groteski.lehti@gmail.com Twitter: @groteski Instagram: @groteskilehti Snapchat: @groteski-mag

Kirjoittajat: Julia Rautiainen, Unni Javanainen, Vilma Ikola, Emma Viitanen, Vivi Säiläkivi, Akseli Rouvari, Roosa Savo, Pilvi Nikarmaa, Ripsa Niemi, Martta Kallionpää, Leo Taanila, Marissa Rämänen, Erik Räsänen, Antti Putila, Heidi Puomisto, Kerttu Skyttä

Kuvaajat ja kuvittajat:

Tuomas Heikkilä, Heidi Puomisto, Alvi Pakarinen, Pinja Ylioja, Vivi Säiläkivi, Roosa Kontiokari, Martta Kallionpää, Erik Räsänen, Kerttu Skyttä, Ripsa Niemi

Kiitokset: Yliluonnolliset jutut, cursedimages-twittertili, HOAS Intiankadun pesutupa, kuvapankit, Aino Vesikansa, Osmo A. Wiio, Tero ”Kontsa” Kontiokari

Paino:

Origos Oy Paperi: 250g Edixion, 100g Scandia 2000 natural Groteski saa HYY:n järjestölehtitukea vuonna 2017

g❜4

Tämä on vuoden 2017 päätoimituksen viimeinen numero. Kiitos teille kaikille, jotka olitte mukana lukemassa, kokemassa ja tekemässä tämän vuoden Groteskia!

Pä ä k i r j o i t u s

HALVATUN MILLENIAALIT TEKSTI » Martta KALLIONPÄÄ KUVA » Alvi PAKARINEN

MILLENIAALIT OVAT KUIN RUTTO, joka tappaa teollisuudenaloja yksi kerrallaan, jättäen jälkeensä vain teollisuuskaupunkien raunioita.

Tältä ainakin vaikuttaa lukiessa yhdysvaltalaisten talousmedioiden kuten Forbesin ja Business Insiderin otsikoita. Niissä väitetään milleniaalien tuomitsevan kuolemaan niin paperiset lautasliinat, aamiaismurot, oluen kuin koko öljyteollisuudenkin.

Suurimmalle osalle teollisuudenaloista voi todeta, että näin se kehitys kehittyy ja markkinat toimivat. Milleniaalien kulutusvalinnat kertovat yhä myönteisemmistä asenteista terveellistä ruokaa, alkoholin kohtuukulutusta ja ympäristönsuojelua kohtaan – mahtavaa!

Myös golfin, timanttien ja designer-käsilaukkujen povataan tuhoutuvan milleniaalien valintojen myötä.

Ylemmän keskiluokan pröystäily on so last millenium.

SAMAISET TALOUSMEDIAT uutisoivat tutkimuksista, joiden mukaan nuorilla on käytettävissään huomattavasti vähemmän rahaa kuin heidän vanhempiensa sukupolvella samassa elämänvaiheessa. Brittitutkimuksen mukaan milleniaalit saattavat jopa olla modernin maailman ensimmäinen sukupolvi, jonka elintaso on matalampi kuin edeltäjiensä. Se, että emme osta omistusasuntoja ja olemme tällä tappamassa asuntomarkkinatkin, ei varmasti ole oma valintamme.

Me milleniaalit tunnemmekin markkinasuhdanteiden kirouksen toimivan täysin päinvastoin kuin lautasliinavalmistajat tai timanttimyyjät. Me itse olemme tuhoon tuomittuja.

Lapsuutemme osui yhteen 90-luvun laman kanssa. Työttömien vanhempiemme mielessä oli jotain aivan muuta kuin ympäristöaate, kun he pukivat meidät kestovaippoihin ja kierrätysvaatteisiin.

Aloittaessamme omia opiskelu- ja työuriamme 2010-luvun taitteessa, vallitsi Suomessa finanssikriisin jälkeinen taantuma. Kun Nokia myi matkapuhelintoimintansa ja Oulu oli täynnä työttömiä diplomi-insinöörejä, kävi meille selväksi, ettei korkeakoulutus takaa työpaikkaa ja että IT-ala ei työllistä kaikkia.

Me teemme luovan alan töitä freelance- ja näkyvyyspohjalta oma henkilöbrändi mielessä. Meille pätkätyöntekijöille ja pakkoyrittäjille työterveyshuolto ja palkallinen loma tuntuvat vieraammilta ajatuksilta kuin itseään ajavat autot. Meistä halutaan mahdollisimman pian tehokkaita veronmaksajia, jotta voisimme kustantaa suurien ikäluokkien eläkkeet. Meikämilleniaalin omat eläkepäivät tuntuvat kaukaisemmalta utopialta kuin Marsin kolonialisoiminen.

MODERNIN KIROUKSEN voi siis nähdä olevan mikä tahansa negatiivinen tila, johon ihminen tai yhteisö joutuu tahtomattaan. Siksi kirous on kiinnostava teema, joka taipuu moneksi myös tämän lehden sivuilla.

Kirous on ulkoapäin tuleva voima, jota ei voi välttää. Erik Räsänen haastattelee jutussaan (s. 46) ihmisiä, jotka ovat saaneet osakseen stigmatisoivaa kohtelua. Miten näitä leimoja voisi häivyttää?

Kun Yhdysvaltain Kuuban suurlähetystön työntekijät alkoivat kärsiä mystisistä kuulonmenetyksistä ja muistikatkoista, epäiltiin oireiden johtuvan kuubalaisten tekemistä äänihyökkäyksistä. Joidenkin asiantuntijoiden mukaan suurlähetystö kärsi ulkoisen uhkan sijaan massahysterista, jota kenties edisti maiden välillä vallinnut kireä poliittinen tilanne. (s. 30) Kirous on myös epäonnistumisten sarja, joka seuraa kokijaansa kaikkialle. Jutussaan suomalaisesta urheilusta (s. 43) Akseli Rouvari kertoo, miksi aina saa pettyä ja hävetä.

g❜5

g

10

S i s ä l l y s

KUKA LUULET OLEVASI, HEIKKI PURSIAINEN?

16 31

EETTISTÄ VIESTINTÄÄ ETSIMÄSSÄ

OIREET VAILLA SELITYSTÄ HÄTÄHUUTO HENKIMAAILMAAN 8 10 VUOTTA

JUORUNNÄLKÄÄ 24 g❜6

S i s ä l l y s

CW: SLURRI, ÄMPÄRÖINTI, R*ISKAUS, CISPASKA TAPPIOIDEN URHEILUKANSA

PERUSTEETTA LEIMATUT "MERIMURSUN MUNASKUT!" 38 BEEF & HONEYS 41 ERKIN KYNÄSTÄ 48 g❜7

TEKSTI » Vilma IKOLA KUVA » Roosa KONTIOKARI

Hätä huuto henki maail maan

g❜8

A r v i o

MUSTA RAAMATTU SALAKIRJAT, 2017

240 s.

Kenelle?

Kaikille uskonnoista, mystiikasta ja henkien käskyttämisestä kiinnostuneille Pukinkonttiin?

Ehdottomasti Arvosana?

Kolme ja puoli pentagrammia viidestä

KRISTINUSKON OPPINEIDEN kirjoittama Musta raamattu on loistoesimerkki kirjasta, joka tunnettuudestaan huolimatta kaipaa esittelyä. Mustaa keinonahkaa olevat kannet kultapainatuksineen huokuvat mystiikkaa ja arvokkuutta. Musta raamattu -nimi juontaa juurensa vuoteen 1902, jolloin kirjan suomennos painettiin mustalle paperille valkoisin kirjaimin. Nimi ei siis viittaa saatananpalvontaan, vaan kyseessä on hurskaiden kyhäämä teos, jonka nuorimmat tekstit ovat 1800-luvulta.

Kokoelman kantavia teemoja ovat sanan mahti, nöyryyden puute ja mystiikan terästämä self help. Näitä siivitetään konkreettisilla ohjeilla muun muassa siitä, miten voit käskeä henget apuusi ja edistää terveyttäsi psalmeihin liitettävillä loitsuilla.

Teksti on paikoitellen hyvinkin vaikeasti luettavaa. Vanhahtava kieli ei aina avaudu. Käännöskukkasia on kuin Hollannissa tulppaaneja ja tekstin täydellinen ymmärrys vaatisi latinan ja muinaisheprean osaamista. Suurin rikos on kuitenkin virkkeiden pituus: viisi pitkää riviä ilman pistettä on vain liikaa 280 merkin tviiteistä valittavalle.

Kieliasun lisäksi luettavuutta häiritsee paikoitellen ärsyttävyyteen asti toistuva namedroppailu. Mephistoteleet, Hanielit ja Elhayt vilahtelevat tekstissä ilman kummempia selityksiä siitä, keitä nämä henkilöt/olennot ovat. Lukemisen helpottamiseksi suosittelenkin jälkiviisaana lukemaan tarinan aiemmat osat, ainakin Mooseksen kirjat 1-5.

Visuaalinen puoli kompastuu kielen kanssa samoihin virheisiin: kuvat muinaisheprean- ja latinankielisistä tauluista eivät oikein aukea. On epäselvää, tulisiko niitä ihastella sanomansa vai estetiikkansa vuoksi. Selittämättömien kuvien seassa ohje nuoren valkoisen kyyhkysen verellä piirrettävästä noitumisringistä on tervetullutta konkretiaa, josta lukija saa jotain irtikin.

Toisin kuin valtavirtakristinuskossa, Mustan raamatun teksteissä sanan merkitystä korostetaan. Viestintä näyttäytyy merkityksen tuottamisena: jo pelkästään sanojen lausuminen, jopa niiden ajattelu, voi tuoda henget käytettäviksi. Kaiken anelun ja rukoilun ylistämisen keskellä tämä on mukavan erilainen tapa lähestyä henkimaailmaa.

Tämä ylistys viestinnälle ei myöskään taivu perinteiseen nöyryysajatteluun: henkiä käsketään jämäkästi sen sijaan, että apua aneltaisiin surkeana ja syntisenä.

Teoksessa esitetyt loitsut ovat itsessään hauskoja lausua, mutta muuten ne jättävät toivomisen varaa. Noitaista ääntä ei määritellä ja kysymys siitä, riittääkö flunssainen kähinä täyttämään kriteerit, jää auki. Monia taikoihin tarvittavia aineksia on vaikea löytää Suomesta.

Espoolaisessa hypermarketissa viikunapuun oksat ja valkokukan öljy loistavat poissaolollaan. Toivoisinkin Suomi 100 -versiota, jossa käytettäisiin Pohjolan omia aarteita: mustikkaa, saunavihtoja ja kirveitä.

Kokeilin paria loitsua, mutta en säästynyt kaikelta pahalta, kivut eivät kadonneet eivätkä enkelit saapuneet toteuttamaan toiveitani.

Haaveilemani mielenrauha siitä, että henget pelastavat minut oikeudenkäynnistä, jäi todellakin vain haaveeksi. Toivottavasti teoksen seuraavassa versiossa otetaan paremmin huomioon ihmisten erilaiset tarpeet. Esimerkiksi enkelten määrääminen oppimispäiväkirjan tekoon olisi hyödyllinen loitsu ja tekisi teoksesta varmasti joulun toivelahjan.

g

g❜9

kuka luulet olevasi ,

HEIKKI PURSIAINEN? TEKSTI & KUVAT»Vivi Säiläkivi g❜10

Kuka luulet olevasi?

Olen tämmöinen keski-ikäinen perheenisä, entinen ajatuspajamies ja nykyinen yrittäjä. Kai se kuva, jota mä olen itsestäni yrittänyt projisoida, on sellainen räväkkä liberaali. Yleensä ihmiset ovat ihan hyvin ymmärtäneet, millainen mä olen. Aina silloin tällöin joku yksinäinen Twitterin susi esittää näkemyksiään. Milloin mä olen vihervasemmiston edustaja ja milloin puolestaan pääoman juoksupoika. Joskus sitä kuulutaan äärioikeistoon ja joskus taas maahanmuuttajia hyysäävään vasemmistoon. Yleensä ottaen nämä ovat yksittäistapauksia. Mä olen itselleni paljon ristiriitaisempi kuin miltä mä ulospäin näytän.

Mitä teet tällä hetkellä ja miksi?

Tällä hetkellä suurimman osan työajasta vie meidän uusi Mustread-media. Sanoisin, että sisällöntuotanto, juttujen kirjoittaminen, on aika lailla dominoinut. Kun laskee perhe-elämän päälle, ei siihen paljon muuta jää. Tänään haastattelin Keskustan kansanedustaja Katri Kulmunia ja täytyy sanoa, että haastattelujen purkaminen on aika tylsää ja vaativaa hommaa.

Mä olen huono pohtimaan mun omia motiiveja. Kun erkaannuin laskujohteisesta tutkijan urasta ja menin Liberaan, siitä lähtien olen elättänyt itseni kirjoittamalla ja puhumalla. Työ Mustreadissa on luonteva jatko. Liberahan oli kivaa työtä. Suurin syy lähteä oli se, että mahdollisuus tarjoutui. Olen aina ajatellut, että olisi kiva jotenkin käyttää Liberassa opittuja taitoja laajemminkin kuin vain ajatuspajaraporttien ja blogien kirjoittamiseen.

Mulla ei ole suurta narratiivia elämästä. Olen aina vähän ajelehtinut paikasta toiseen ja tarttunut tarjouksiin, jos niitä on tullut. Sanoisin, että mulla on jonkinlainen palo yhteiskunnalliseen keskusteluun, yhteiskunnasta kirjoittamiseen ja yhteiskunnan ajattelemiseen. Se on varmaan syy, miksi mä olen tässä nykyisessä työssä Mustreadissa.

Millä perusteella Mustread, vain päättäjille sisällön ilmaiseksi tarjoava media, on perustettu?

Mustread perustuu sille ajatukselle, kuinka tehdä korkeatasoisesta yhteiskunnallisesta journalismista taloudellisesti kannattavaa. Tää on sellainen viisasten kivi, jota monet ovat miettineet ja Mustread on yksi yritys siihen suuntaan. On oltava jokin liiketoimintamalli, joka tekee laadukkaan yhteiskunnallisen journalismin tekemisestä mahdollista.

Meillä on pyrkimys erittäin vahvasti riippumattomaan journalismiin. Jos ristiriitaa tulee kannattavuuden ja journalismin välillä, journalismi voittaa.

Totta kai olisi höpsöä teeskennellä, ettei tällaisia ristiriitoja tulisi, ja siksi niihin pitää valmistautua.

Kumpi menee edelle: journalistiset ideaalit vai päättäjien kohdeyleisöksi myyminen?

En missään tapauksessa olisi lähtenyt hankkeeseen mukaan, jos tässä ei olisi menty journalistiset ideaalit edellä. Meidän liiketoimintamallissa ei ole mitään erikoista. Ainoa, mikä poikkeaa, on se, että kohdeyleisö on erilainen kuin massalukijakunnalle suunnatussa mediassa. En näe ristiriitaa siinä, että meidän mediassa on tilausmaksu. Kukaan ei ole sitä mieltä, että New York Times ei täytä demokraattisen julkisuuden ideaaleja, koska siinä on tilausmaksu. En tiedä, mikä siinä on ihmeellistä, että toinen joutuu maksamaan muutaman kympin kuussa ja joku saa median ilmaiseksi.

Onko teillä erityistä agendaa, jonka perusteella haluatte vaikuttaa päättäjien toimintaan?

Meillä on samanlainen halu vaikuttaa päätöksin kuin muillakin laatumedioilla eli luoda tietoa, näkökulmia ja analyysiä, jotka voivat auttaa päätöksenteossa. Haluamme, että päätöksentekijät tekevät informoituja päätöksiä ja itse harkitsevat oman aatteensa nojalla, millaisia hyvät päätökset ovat.

Meidän eetos on asiantuntijaorganisaatioeetos eli jokainen on asiantuntija omalla alallaan ja saa oman asiantuntemuksensa perusteella päättää, mistä haluaa kirjoittaa. Me ei voida pyrkiä kattavuuteen, kun meidän resurssit ei siihen riitä. Esimerkiksi yksi juttu jonka kirjotin, oli mekanismisuunnittelusta ja sen suhteesta opiskelijavalintoihin. Ajattelin, että se

g❜11

Oletko koskaan epäillyt itseäsi?

Ne hetket, kun en epäile itseäni ovat aika poikkeuksellisia. Ei mulla ole mitään erityisen vahvaa luottamusta omiin kykyihini.

on sellainen juttu, josta ei ainakaan siinä laajuudessaan voi muista paikoista lukea.

Tarkoitus on, että faktat ovat oikein. Tärkeää on myös, että julkaistavat jutut perustuvat tutkimukseen. Johtuen lukijakohderyhmästä ja resurssien määrästä me kirjotetaan valikoivasti asioista, jotka ovat meidän mielestä tärkeitä ja kiinnostavia.

Mitä mieltä olet ”always follow the money” -lausahduksesta?

Se on monessa asiassa oikein hyvä lähtökohta. Jos tarkastelee instituutioita, joiden keskeinen periaate on välittää varallisuutta, silloin on syytä seurata sitä, minne raha menee. Kunnallisessa päätöksenteossa keskeisenä asiana on, että kunta verottaa ja jakaa uudestaan verovarallisuutta sekä tekee päätöksiä asioista, jotka suoraan vaikuttavat ihmisten taloudelliseen hyvinvointiin.

Median ei ole taloudellisesti optimaalista tehdä, sitä mitä sen mainostajat, sponsorit tai jopa tilaajat haluavat. Jos ajattelee median toimintalogiikkaa, luotettavan maineen hankkiminen on taloudellisesti erittäin arvokasta. Kaupallisen median voi olla järkevää tehdä sellaisia päätöksiä, jotka eivät ole sille lyhyellä aikavälillä taloudellisesti edullisia, jos se pystyy sillä osoittamaan luotettavuutensa. On taloustieteellisen analyysin näkökulmasta virheellinen tulkinta, että media toimii äänitorvena niille, joilta se saa rahat. Joskus journalistien ja mediatutkijoiden keskuudessa kuulee kummallista ajattelua siitä, että kaupallinen media on synnynnäisesti epäluotettava, koska se joutuu hakemaan markkinoilta oman rahoituksensa. Voi aivan hyvin olla liike­taloudellisesti kannattavaa olla puolueeton. Se voi olla just se tuote, mitä se media myy.

Ajattelen, että ihmisillä on paljon muitakin vaikuttimia kuin raha. Rahan mahdollistamat asiat ovat yksi merkittävä motiivi, mutta tuskin se tyhjentävästi kuvaa, mitä tehdään.

Onko mielestäsi olemassa jotain selkeää suuntaa, johon yhteiskuntaa pitäisi kehittää?

Suomea voitaisiin sysätä muutama piiru liberaalimpaan suuntaan markkinataloudessa ja arvoissa.

Muihin Pohjoismaihin verrattuna Suomi on aika konservatiivinen maa. Poliittisen päätöksenteon täytyy olla taustalla ainakin markkinatalouden edistämisessä. Se, miten suomalaiset saadaan olemaan vähemmän konservatiiveja, on hankalampi juttu.

Mulla ei ole illuusioita siitä, että saisin tuotoksillani aikaan mielipidemuutosta. Luulen, että niitä lukevat ihmiset, joilla on aika lailla samat arvot kuin mulla. Luulen, että vaikutusmahdollisuuteni arvokonservatiivisuuteen ovat aika vähäiset.

Lainsäätäjillä tosin voisi olla liberaalimpi asenne. Lapsille tyrkytetään Jeesusta päiväkodeissa ja tätähän arvokonservatiivit kannattavat, mutta jos ajattelee amerikkalaista perinnettä, niin siellähän voi hyvin olla sekä konservatiivi että sitä mieltä, että Jeesus on sellainen asia, joka ei kuulu kouluihin. Olisi hyvä, että ihmiset, jotka itse haluavat elää konservatiivisesti ajattelisivat, että valtion tehtävä ei ole puuttua siihen, mitä ihmiset ajattelevat. Tämän luulisi olevan monille konservatiiveille siedettävä ajatus. Mutta Suomessa on konservatiiveja, jotka haluavat, että valtio hoitaa myös uskonnolliset asiat.

Sellaista ymmärrystä heiltä toivoisin, että liberaalissa yhteiskunnassa konservatiiveilla on oikeus olla konservatiiveja, mutta heillä ei ole oikeutta pakottaa muille konservatiivista elämäntapaa.

g❜12

g

g❜13

IHAN SAIRAAN KIIHOTTAVAA PASKAA teksti & kuva • M a rt ta K a l l i o n pä ä

V

ideo alkaa romanttisella musiikilla ja kuvalla, jossa nainen suutelee toisen rintoja. Seuraavaksi toinen naisista ulostaa juomalasiin. He levittävät ulostetta toistensa vartaloille ja kasvoille ja myös syövät ulostetta. Sitten he oksentavat suoraan toistensa suuhun.

Järkytyskertoimia lisää se, että katsomani 2 Girls 1 Cup -video on vain traileri pidemmälle pornoelokuvalle. Alkuperäinen teos on siis eroottista materiaalia. Miten video, joka saa yhden pahoinvoimaan, voi kiihottaa jotakin toista?

g❜14

P

sykoanalyysin kehittäjä Sigmund Freud selitti perversioiksi kutsumiaan seksuaalisia vääristymiä lapsuudeniän traumoilla, oidipuskompleksilla ja kastraatiopelolla. Myös nojatuolipsykologin on helppoa spekuloida lapsuuden ja seksuaalisuuden yhteyttä törmätessään netissä pornoon, jossa aikuiset pukeutuvat vaippoihin ja esittävät vauvaa tuttia imeskellen.

Nykyään psykologiassa käytetään termiä parafilia viitatessa sairaalloiseen seksuaaliseen poikkeavuuteen. Parafiliaksi luetaan muun muassa itsensäpaljastelu, fetisismi eli esineistä tai materiaaleista kiihottuminen, masokismi, sadismi, transvestisuus ja pedofilia.

Kattavaa teoriaa parafilioiden synnystä tai vakiintunutta hoitomuotoa niihin ei ole olemassa.

Koska emme tiedä mistä perversiot, parafiliat tai poikkeavuudet juontuvat, jäljelle jääkin paljon tärkeämpi kysymys. Miten kohtelemme ihmisiä ja asioita, joita emme ymmärrä?

S

eksuaalinen poikkeavuus tuntuu olevan asia, jonka yhdistämme pahuuteen, mielisairauteen tai jopa epäinhimillisyyteen. Useista hirmuhallitsijoista on kehitelty heidän kuolemansa jälkeen mitä ihmeellisempiä psykohistorioita, joissa seksuaalisuus on tärkeässä osassa.

Mussolinin arvellaan fantasioineen raiskauksista ja pakottaneen kumppaninsa roolileikkimään prostituoituja. Stalinin on huhuttu olleen pedofiili, joka sai raskaaksi ja sitten hylkäsi 13-vuotiaan siperialaistytön. Hitlerin spekuloidulle kieroutuneelle seksuaalisuudelle on omistettu oma wikipediasivunsa jopa kahdeksalla eri kielellä. Hänen on väitetty olleen muun muassa koprofiili eli kiihottuvan ulosteista.

Onko silmittömiä pahuuden tekoja muka jotenkin helpompi prosessoida, jos käy ilmi, että ne on masinoinut ihminen, joka syö paskaa? Vai tuntuvatko hirmuteot itse asiassa vielä kamalammilta, jos niiden takana ajattelee olevan jotakin sairasta seksuaalista nautintoa?

Myös fiktiivisten hahmojen pahuutta korostetaan ja selitetään parafilioilla. Elokuvassa The Silence of the Lambs sarjamurhaajan motiiviksi paljastuu halu pukeutua tappamiensa naisten ihoon. Hän on transvestiitti, joka kiihottuu pukeutuessaan naiseksi.

The Human Centipede -elokuvasarja menee vieläkin pidemmälle. Trilogian ensimmäisessä osassa mielipuolinen kirurgi ompelee kolme ihmistä kiinni toisiinsa, seuraavan aina suustaan kiinni edellisen anukseen, muodostaen elokuvan nimen mukaisen

ihmistuhatjalkaisen. Elokuvan toisessa osassa, josta ohjaaja halusi tehdä vielä edellistäkin järkyttävämmän, samankaltaisen ihmistuhatjalkaisen luo ylipainoinen, hikinen, äitinsä kellarissa asuva astmaatikko, joka saa tekemistään väkivaltaisuuksista ja ihmistuhatjalkaisen tarkkailemisesta seksuaalista tyydytystä.

Ohjaajan toive toteutui. The Human Centipeden ensimmäinen osa pääsi Ison-Britannian elokuvatarkastamon läpi saaden ikärajakseen k-18, kun taas toisen osan levittäminen kiellettiin maassa kokonaan.

P

oikkeavista seksuaalisuuksista puhuttaessa unohdamme usein, että ne eivät hallitse kokijansa koko elämää tai persoonallisuutta.

Seksuaaliset fantasiat voivat olla syvyydeltään eritasoisia. Eroottisen materiaalinen kuluttaminen ei aina johda sen inspiroimiin tekoihin. Ylen Vaakakapinaohjelma toteutti keväällä 2017 seksikyselyn, jonka vastausten perusteella moni kiihottuu anaalipornosta, vaikkei itse haluaisi koskaan koettaa anaaliseksiä.

Myös se, kuinka tarpeelliseksi esimerkiksi lateksifetisoija kokee materiaalin nauttiakseen tyydyttävästä seksielämästä, voi vaihdella. Jotkut näkevät kumppanin pukeman lateksiasun kivana mausteena, toiset tarvitsevat lateksin kosketusta jokaista orgasmiaan varten.

P

arafilioissa on lopulta kyse siitä, minkä yhteiskunta katsoo olevan normaalia seksuaalisuutta. Homoseksuaalisuus poistettiin Suomessa tautiluokituksesta vuonna 1981.

Transvestisuus on siellä edelleen. Naisten kuuluu tuntea olonsa seksikkäiksi pukeutuessaan korkokenkiin, mutta miehille vastaava käytös onkin sairaalloista. Raiskauksesta kiihottuminen ei ole ikinä ollut tautiluokituksessa.

Onko seksuaalisuudesta mitään järkeä luoda ”sairautta”, jonka tärkein tuntomerkki on se, että potilaan seksuaaliset ajatukset tai käytös ”poikkeavat normaalista”? Seksuaalisen väkivallan uhreja suojelemme jo rikoslailla, jossa määrätään muun muassa lasten hyväksikäytön, tirkistelyn ja itsensä paljastamisen olevan rangaistavia tekoja. Medikalisaatiolla yritämme ikään kuin suojella ihmisiä itseään heidän omalta seksuaalisuudeltaan.

Sorrun harvoin klassiseen utilitarismiin mutta ulostepornon edessä en osaa muutakaan. Jos jokin asia tuottaa ihmiselle nautintoa, eikä se vahingoita ketään muuta, pitäisi tätä asiaa harrastaa iloiten.

Minun ei onneksi tarvitse ymmärtää, miksi kakka kiihottaa. Se mitä ihmiset tekevät makuuhuoneissaan – tai vessoissaan – ei kuulu minulle.

g❜15

g

EETTISTÄ VIESTINTÄÄ ETSIMÄSSÄ Kapitalistisessa yhteiskunnassa eettisyys on usein menestyksen hinta. Yritysten, poliitikkojen ja hallitusten huolehtiessaan maineestaan siirtyy likapyykin peseminen yhä useammin viestintätoimistoille. Pitäisikö tästä olla huolissaan? teksti • U n n i J ava n a i n e n & Ju l i a R au t i a i n e n kuvat • P i n j a Yl i oj a

g❜16

g❜17

U n n i

Ja v a n a i n e n

K

&

Ju l i a

R a u t i a i n e n

tä huolimatta viestintätoimistot ovat onnistuneet saamaan negatiivisen leiman: toimistoja pidetään yhteiskunnan ”likaisen työn tekijöinä”, ja stereotypiat mustan valkoiseksi valehtelevista pr-ammattilaisista ovat vakiintuneita. Kärjistettynä ihmisten mielikuvissa viestintätoimistoissa tiivistyy siis kaikki se osaaminen, jolla saadaan turvetuotantokin kuulostamaan ekoteolta. Turvekampanjan voimakas kritiikki ei kohdistunutkaan Bioenergia ry:hyn, vaan kampanjan luoneeseen Hasan & Partnersiin. Toimisto puolustautui kritiikkiä vastaan toteamalla lopullisen vastuun faktojen totuudenmukaisuudesta lankeavan asiakkaalle, ei viestintäpalveluja tarjoavalle toimistolle. Toimiston tehtäväksi jää korkeintaan – kuten yrityksen perustaja Ami Hasan Markkinointi & Mainonnassa ilmaisee – vähän ”googlailla” asioita.

Keväällä 2017 Bioenergia ry julkaisi provosoivia mainoksia, jossa suomalaisten väitettiin olevan maailman tyhmin kansa. Yhdessä mainoksessa aasinpäinen suomineito parjasi suomalaisia, jotka eivät ymmärrä elävänsä miljoonaomaisuuden, turpeen, päällä. Toisessa vedottiin suomalaisten tunteisiin pyörätuolissa olevan henkilön avulla, joka mainoksen mukaan kärsii ”vetelät housuissa”, koska suomalaiset eivät typeryydestään suostu polttamaan turvetta. Mainoksissa väitettiin, että turpeen hyödyntämisen avulla meistä tulisi muun muassa ”rikkaampia kuin norjalaiset”, ja että turvetuotannolle on annettu puhtaat paperit.

Kumpikaan kampanjan väitteistä ei kuitenkaan liippaa läheltäkään totuutta. Norjalainen öljy on maailmanmarkkinoilla edelleen paljon arvokkaampaa kauppatavaraa kuin turve. Euroopan Unioni ja Hallitustenvälinen ilmastonmuutospaneeli IPCC luokittelevat turpeen fossiiliseksi polttoaineeksi, ja turvemaiden kuivaaminen aiheuttaa suuret hiilidioksidi- ja dityppioksidipäästöt. Kampanja sai lopulta huomautuksen Keskuskauppakamarilta vammaisia henkilöitä loukkaavasta esitystavasta.

Mainoksen virheellisiin väitteisiin ei kuitenkaan otettu kantaa.

Turveinfo-kampanja on vain yksi esimerkki siitä, kuinka viestinnän palveluita ostetaan yhä enenevissä määrin palvelemaan asiakkaan intressejä: voidaan puhua niin kutsutun promootioteollisuuden noususta. Promootio kattaa monia viestinnän muotoja aina mainonnasta brändäykseen ja poliittiseen kampanjointiin. The Economistin mukaan ala on kasvanut räjähdysmäisesti 1980-luvulta lähtien, ja pr-ammattilaisten määrä on nykyään moninkertainen esimerkiksi journalisteihin verrattuna. Alan keskiössä ovat viestintätoimistot, jotka määritelmän mukaan tarjoavat ”viestinnän suunnittelu- ja konsultointipalveluita”. Viattomasta määritelmäs-

O

nko viestintätoimistojen yllä leijaileva stigma perusteltu, ja mistä se ylipäätään juontaa juurensa? Pitäisikö viestintätoimistojen mainetta yrittää puhdistaa, vai olisiko se ristiriidassa toimistojen toimenkuvan kanssa? Informaation ja viestintäteknologioiden määrittelemässä yhteiskunnassa viestinnän merkitys kasvaa jatkuvasti. Lopulta viestintätoimistotkin ovat vain yrityksiä, jotka ovat huomanneet kasvavan kysynnän ja tarttuneet siihen.

Itsessään tässä ei ole mitään pahaa, mutta faktojen kaunisteleminen sekä valheen ja totuuden rajamailla pyöriminen arveluttaa. Katsaus historiaan paljastaa yhden jos toisenkin kyseenalaisen tapauksen viestintätoimistojen toiminnasta etenkin Yhdysvalloista, joissa viestinnän ammattilaisilla on jo pidempään ollut vaikutusvaltainen asema. Kuuluisana esimerkkitapauksena toimii nykyään Suomeenkin laajentanut viestintätoimisto Hill + Knowlton Strategies, joka aiheutti aikoinaan skandaalin markkinoidessaan tupakkaa terveellisenä ja asbestia vaarattomana eristeenä. Ei ihme, että viestintätoimistojen toiminta saattaa ihmetyttää ja ärsyttää tavan kansalaistakin ja jopa pääministeriämme Juha Sipilää, jonka mielestä viestintätoimistot ovat ”amerikkalaista hapatetta”. Koko viestintätoimistobisneksen tuomitseminen vuosikymmeniä vanhojen tapahtumien perusteella on liioiteltua, mutta ajankohtaisten tapahtumien valossa viestintätoimistojen eettisyyttä ei kuitenkaan voi olla tarkastelematta kriittisesti. Esimerkiksi turvekampanja herättää kysymyksiä viestinnän eettisestä sääntelystä – tai siitä, onko sellaista ylipäätään olemassa.

Toimittajia koskevat Journalistin ohjeet ovat mitä luultavimmin tunnetuin viestintää koskeva eettinen säännöstö Suomessa. Sen sijaan viestinnän muita aloja, kuten promootiota, markkinointia tai mainontaa, koskevia ohjeita on vaikeampaa löytää: olotila pikaisen googlettelun jälkeen on lähinnä aiempaa eksyneempi. On markkinoinnin

g❜18

E ET T I STÄ V I E ST I N TÄ Ä ET S I M Ä S S Ä

eettisiä ohjeita, viestinnän eettisiä ohjeita ja hyvää markkinointitapaa koskevia periaatteita. Kaikkien ohjeiden yhteenvedon perusteella sekä journalistit että pr-ammattilaiset vaikuttavat kuitenkin ajavan useita samoja arvoja, kuten läpinäkyvyyttä, rehellisyyttä ja vastuullisuutta. Toisaalta esimerkiksi Markkinoinnin, teknologian ja luovuuden liiton viestinnän eettisen ohjeistuksen periaatteissa korostuu asiakaslähtöisyys: viestintätoimistojen tulee edistää asiakasorganisaationsa kaupallisia tai toiminnallisia tavoitteita ja tämän mahdollistaakseen tuntea asiakkaansa tarpeeksi hyvin. Tämä on keskeinen ero journalistiseen etiikkaan.

Osittain journalistien kanssa jaettuihin arvoihin perustuvia periaatteita toteutetaan kuitenkin käytännössä monella eri tapaa. Suomalaisen uutismedian voidaan sanoa toimivan tai ainakin pyrkivän toimimaan Journalistien ohjeiden mukaan kiitettäväksi osoitetulla tavalla: lähes kaikki suomalaiset tiedotusvälineet kuuluvat Julkisen sanan neuvoston, eli hyvää journalistista tapaa tulkitsevan elimen, sääntelyn piiriin. Journalismin, etenkin uutismedian, ensisijainen päämäärä on tarjota kansalaisille mahdollisimman faktapohjaista ja objektiivista tietoa. Journalismilla on Suomessa myös pitkä ja arvostettu historia, jonka takia selkeä, yhteisiin eettisiin arvoihin pohjautuva toimintakulttuuri on päässyt vakiintumaan. Mainos- ja markkinointialaa sen sijaan luonnollisesti ohjaavat totuudenmukaisen tiedottamisen sijaan kaupalliset intressit, jotka kerta toisensa jälkeen jyräävät alleen eettiset arvot ja niitä erittelevät ohjeet ja säännöstöt. Kyse on kuitenkin kaupallisesta alasta, jonka ensisijainen tehtävä ei ole tuottaa yhteiskunnallisesti tärkeää ja informoivaa sisältöä kansalaisille, vaan tuloksia asiakkaalle. Kuten tapausesimerkki turvekampanjasta osoittaa, viestintätoimistot voivat olla valmiita esittämään suoranaisia valheita pärjätäkseen markkinoilla.

g❜19

U n n i

Ja v a n a i n e n

&

Ju l i a

g❜20

R a u t i a i n e n

E ET T I STÄ V I E ST I N TÄ Ä ET S I M Ä S S Ä

g❜21

U n n i

Ja v a n a i n e n

&

Ju l i a

g❜22

R a u t i a i n e n

E ET T I STÄ V I E ST I N TÄ Ä ET S I M Ä S S Ä

M

issä määrin viestintäalan yritykset ovat sidottuja noudattamaan heidän toimintaansa ohjailemaan pyrkiviä säännöstöjä?

Kuinka paljon eettisiä ohjeita voi kiertää rikkomatta kuitenkaan lakia? Viestinnän eettisen neuvottelukunnan (VEN) puheenjohtaja Elisa Juholinilla on selkeä näkökanta aiheeseen. ”Laki ja etiikka ovat kaksi eri asiaa, jotka tulee erottaa selkeästi toisistaan”, korostaa Juholin, ”vain lainsäädännön rikkomisesta voidaan tuomita juridisesti, ja epäeettinen toiminta – niin kauan kuin se tapahtuu lain puitteissa – ei kuulu tuomiovallan piiriin”. Lähtökohtana on pidettävä, että voimassa olevia lakeja noudatetaan.

Eettiset kysymykset hyvästä ja pahasta, tekojen seurauksista ja merkityksistä, ovat puolestaan jokaisen yksilön ja organisaation päätettävissä. Juholinin mukaan voikin usein käydä niin, että vaikka organisaatio noudattaa lakia, sen toiminta koetaan siitä huolimatta epäeettisenä. VEN perustettiin vuonna 2015 päivittämään Viestinnän eettisiä ohjeita ja käsittelemään juuri tämänkaltaisia tapauksia. VEN kritisoi Hasan & Partnersin toimintaa ja turvekampanjaa viestinnän eettisyyden osalta, mutta siitä ei kuitenkaan tehty oikeudellista tutkintaa. Kampanja oli VEN:in mukaan sopimaton ja epäeettinen, ja asioita esitettiin harhaanjohtavalla tavalla.

Alan toimintatavat viittaavat siis siihen, ettei viestintätoimisto voi toimia eettisesti ja pärjätä samanaikaisesti markkinoilla. Tästä pr-toimisto Sugar Helsinki on eri mieltä. Heidän tapauksessaan eettisyys on käännetty markkinavaltiksi, ei liiketoimintaa hidastavaksi periaatteeksi. Sugar on tällä hetkellä yksi Euroopan ainoista ”eettiseksi” itseään markkinoivista pr-toimistoista. Mitä eettisyys voi siis konkreettisesti tarkoittaa viestintä- tai pr-toimistolle? Sugarin ruoka- ja hyvinvointi­ brändeistä vastaavan Ida Hanhiniemen mukaan maailmaa muutetaan ”shampoopullo kerrallaan”, ja eettisyys lähtee jo asiakkaiden valinnasta. Jotta asiakkaan kanssa voidaan tehdä yhteistyötä, on asiakkaan oltava eettinen ja ekologisesti toimiva.

Kosmetiikan osalta edustettuna on vain luonnonkosmetiikkaa, ja Sugarin järjestämissä tapahtumissa ei koskaan tarjota lihatuotteita. Jos asiakas ei ole tarpeeksi eettinen tai ekologinen tai valmis muut-

tamaan toimintaansa kestävämmäksi, heidän kanssaan ei voida tehdä töitä. Ohjeet tähän ovat selkeät, joten jos asiakas ei täytä kriteereitä, on helppo sanoa ei ja ohjata muualle. ”Jokainen meistä seisoo sataprosenttisesti kaikkien edustettujen brändien takana”, toteaa Sugarilla kauneusbrändeistä vastaava Essi Hautaluoma. Ihanteellisuudestaan huolimatta tilanne on pr-alalla kuitenkin suhteellisen harvinainen. Hanhiniemen mukaan Euroopassa toimii tällä hetkellä heidän lisäkseen vain kolme vastaavanlaista viestintätoimistoa Saksassa, Alankomaissa ja IsoBritanniassa. Useimmat viestintätoimistot ovat valmiita työskentelemään kyseenalaistenkin yritysten kanssa luomalla niistä harhaanjohtavia mielikuvia ja pyrkien kiillottamaan näiden mainetta. Epäeettinen toiminta on helpompaa isommassa, anonyymimmässä viestintätoimistossa. Pienessä, Sugarin kaltaisessa viestintätoimistossa liattavana olisi yrityksen maineen lisäksi kuitenkin myös henkilöt sen takana.

E

ettisyyden ja kaupallisuuden välinen tasapainoilu voi siis olla vaikeaa, ja usein on helpompaa vain kaatua kaupallisuuden puolelle. Helppoutta lisää se, että eettisyyden unohtamiselta puuttuu seuraukset. Kantaa kyllä otetaan, mutta muuta ei oikeastaan voida tehdä. Hasan & Partnersille tai Bioenergia ry:lle ei koitunut konkreettisia seurauksia mainosten epäeettisyydestä ja valheellisista väitteistä. Mainoksia jouduttiin muuttamaan, mutta koska mitään rikollista ei tehty, eivät seurauksetkaan olleet sen mukaisia. Kun epäeettisestä viestinnästä seuraa lähinnä vain soosoo ja sormen heristys, voidaan vain unelmoida eettisesti kestävämmästä huomisesta. Toisaalta viestintäalan ammattikulttuuri on ehkä vasta muovautumassa, joten turvekampanjan kaltaiset tapaukset voivat saada viestijät rakentamaan entistä yhtenäisempää ammatillista säännöstöä kaikille, ja jopa noudattamaan sitä.

Voisiko siis olla mahdollista, että asiakaslähtöisesti eettisestä viestinnästä muodostuisi se trendi, jota tulevaisuudessa noudatetaan?

g

g❜23

10 VUOTTA JUORUNNÄLKÄÄ, PROFFIEN LAHJOMISTA JA FEMINISMIÄ teksti • R i p s a N i e m i kuva • R o o s a Ko n t i o ka r i

g❜24

Ko l u m n i MISTÄ MEDIALAISET PUHUIVAT 10 VUOTTA SITTEN? Kysymys heräsi, kun sain lokakuussa sähköpostia Median verkkosivujen palvelimelta ja pyynnön joko poistaa tai päivittää mediary.fi/osmo -osoitteessa majailevan foorumin.

Linkin takaa paljastui sittemmin suljettu keskustelualue, jossa ruodittiin nimimerkkien takaa medialaisten puuhia riettaisiin yksityiskohtiin asti.

Aloitan aikamatkan kuitenkin kaukana verkkoyhteyksistä ottamalla hissin Kaisa-kirjaston neljänteen kellarikerrokseen. Pölyn keskellä on kansioita täynnä vanhoja Groteskeja. Mikä aarreaitta! Kansien välistä löytyy tuttuja nimiä kirjottajina ja haastateltuina. On samoja proffia vähän nuoremmilla kasvoilla ja excuilla nähtyjä yritysten konsultteja.

Groteski on aina tarttunut hanakasti ajankohtaiseen. Jutussa Kuvagallerioiden kasvatit on pohdittu muun muassa IRC-galleriaa ja omien kuvien lataamista nettiin. ”Mutta miksi kukaan ylipäänsä haluaa oman kuvansa nettiin muiden töllisteltäväksi ja arvosteltavaksi?” (1/2005) Ilmiön taustalla kuvataan ihanneminän rakentamista ja eksistentiaalista tarvetta näyttää olevansa olemassa. Samaa totesi nykyajassa yksi päätoimittajista ollessamme yhdessä keikalla: ”Snäppään niin muut näkee, että käyn joskus iltaisin ulkona.”

MEDIALAISIA OVAT KIEHTONEET samat teemat vuodesta toiseen. Groteskin pääkirjoituksessa 4/2006 kirjoitetaan: ”Lukuisista osakseen saamista käsittelykerroista huolimatta sukupuoli puhuttaa ja mietityttää tässäkin numerossa” ja ”Groteski on vuoden loppua kohden tultaessa muovautunut likipitäen feministiseksi julkaisuksi! Ihan mahtavaa!” Feminismi ja sukupuoli ovat edelleen jatkuvasti opiskelutovereiden huulilla.

Kun Groteskissa on kirjoitettu teräviä, on asiattomat jutut jätetty verkkoon Juorut & jupinat -palstalle. Se on Median nettisivujen yhteydessä toiminut keskustelualusta, joka on jäänyt verkkoon roikkumaan. Foorumilla käytetyt rempseät nimimerkit, kuten salonkikulli ja juorutto, sekä lukuisat mauttomat läpät vuosilta 2005–2011 herättävät nykyopiskelijassa suurta huvitusta. Jos nykyään uskalletaan paljastaa korkeintaan valtsikaihastuksen nimikirjaimet Jodelissa, on Juoruissa & jupinoissa arvailtu nimillä seuraavan mediaparin häitä ja huudeltu treffeillä spotattuja medialaisia.

Aloitukset ”Kesäjuoruja” ja ”Syksyjuoruja” kertovat palstan aktiivien loputtomasta juorunnälästä.

SUOSIKKINI PALSTALTA LÖYTYY OTSIKOLLA Älä lue tätä, Esa Väliverronen. Ketjussa on kerätty Väliverrosen 50-vuotislahjaksi opiskelijoiden allekirjoittamia lupauksia kuten kirjoittaa lähdeviitteet oikein ja pysyä hereillä luentosalin ensimmäisessä rivissä. Aivan kuten Mediayhteiskunnan hautajaisissa keväällä 2017, on rakkaita proffiamme kiitelty aiemminkin huumorin keinoin tärkeissä tilaisuuksissa.

Jos tätä juttua aloittaessani luulin luovani jotain uutta ja ennennäkemätöntä, osoittaa vuoden 2004 ensimmäinen Groteski minut totaalisen vääräksi. Lehdestä voi lukea kattavan jutun Groteskin menneisyydestä. ”Groteski on testannut lähes kaikkea mahdollista”, sanotaan jutussa tyhjentävästi. Lehdessä tosin todetaan, että ajat ovat muuttuneet ja Groteski sen mukana. Saanen olla eri mieltä. Lähes mikään ei tunnu lopulta muuttuneen vuosien kuluessa.

g

Kirjoittaja on Median hallituksen 2017 digimon ja historiikkihaaveilija

g❜25

GEENITEKNIIKKA – NÄKYMÄTÖN VAIKUTTAJA

teksti • R o o s a S av o kuvitus • T u o m a s H e i k k i l ä

g❜26

G

T i e d e t t ä

eenien muokkaamisen tarkoitettu uusin innovaatio, CRISPR-tekniikka, on helpottanut tutkijoita valtavasti, sanoo aihetta tutkinut Helsingin yliopiston elämäntieteiden yksikössä työskentelevä tutkijatohtori Aino Vesikansa.

Geenimuokkauksella tarkoitetaan sitä, kun muutetaan yksilön tai yksittäisen solun perimää eli genomia lisäämällä, poistamalla tai muokkaamalla genomin DNA-juostetta. Perimä on DNA:han koodattu koko perintöaines, joka sisältää ohjeet siitä, miten solut lähtevät kehittymään.

Vaikka perimän muokkaus on ollut mahdollista 80-luvulta lähtien, uusi menetelmä on muuttanut alan mahdollisuuksia ja vaikuttanut erityisesti tutkimuksen tekemiseen. CRISPR-tekniikka on lyhenne sanoista clustered regularly-interspaced short palindromic repeats. Menetelmän kehitti ranskalainen mikrobiologi Emmanuelle Charpentier yhdessä yhdysvaltalaisen biologin Jennifer Doudnan kanssa vuonna 2012, ja se on saanut lempinimekseen toimintaansa osuvasti kuvaavan termin: geenisakset.

CRISPR-tekniikalla voidaan hakea suurella tarkkuudella DNA-juosteesta juuri se kohta, jota halutaan muokata. Käytännössä menetelmässä on kaksi osaa, jotka tekevät yhteistyötä: opas-RNA eli ribonukleiinihappo ja juosteen leikkaava proteiini.

Yksittäinen opas-RNA ohjaa proteiinin haluttuun kohtaan DNA-juostetta, minkä seurauksena proteiini sitoutuu juosteeseen ja katkaisee sen. Nykyään yleisin käytetty proteiini on CAS9, jolloin tekniikan nimeksi tulee CRISPR-CAS9.

Kun geenisakset ovat katkaisseet perimän, solun omat korjausmekanismit korjaavat juosteen. Tällöin juosteeseen voidaan lisätä jokin pätkä tai esimerkiksi luoda jokin mutaatio. ”Jos vaikka tiedetään, että jokin mutaatio liittyy tiettyyn sairauteen, voidaan tutkia miten mutaation laittaminen vaikuttaa solun ilmentymiseen”, Vesikansa sanoo.

V

esikansa kertoo menetelmän kehittämisen vaikuttaneen eniten tutkimuksen tekemiseen. ”80-luvulla luotiin PCR-menetelmä, jolla pystyttiin monistamaan DNA:ta. CRISPRtekniikkaa on verrattu vähintäänkin vastaavaksi merkittävyydeltään.” Suurin hyöty tulee siitä, että uudella menetelmällä tehdään tutkimusta, joilla kehitetään samalla myös muita uusia tutkimusmenetelmiä.

Vesikansa kertoo tutkimusjulkaisujen määrän nousseen valtavasti viime vuosina ja tutkimuksen tekemisen helpottuneen: ”Ennen proteiiniyksikkö piti muokata sitoutumaan tiettyyn kohtaan perimää, mikä oli iso työ. CRISPR-tekniikassa muokataan ainoastaan opas-RNA:n rakennetta, minkä voisin vaikka nyt heti suunnitella ja tilata. Se on viikon juttu.”

Menetelmä on toiminut kaikissa eliöissä, ja Kiinassa tutkijat ovat kokeilleet sitä onnistuneesti myös ihmisen alkioissa. Vastaava ihmisen perimän muokkaaminen on toistaiseksi Suomessa kielletty, ja yksi suurimmista alan eettisistä kysymyksistä onkin se, saako ihmisen perimään puuttua.

Aihe on lisäksi sellainen, jota siihen perehtymättömät eivät ymmärrä. Geenimuokkauksesta kuitenkin kannattaisi ymmärtää jotain, koska se on tulevaisuudessa olennainen osa lääketiedettä, teollisuutta ja yhteiskuntaa ylipäätään. Lääketieteessä pyritään siihen, että CRISPR-tekniikan avulla tehdyllä tutkimuksella voitaisiin kehittää tapoja parantaa sairauksia ja jopa perinnöllisiä sairauksia. Menetelmällä voidaan myös etsiä ratkaisuja tulevaisuudessa kasvavaan terveysuhkaan, antibioottiresistenssiin. ”Pitää ymmärtää mistä puhutaan, jotta voi ottaa kantaa. Poliittisilla päättäjillä pitäisi olla kanta geenimuokkaukseen liittyviin asioihin”, Vesikansa sanoo.

g

Palstalla kurkistamme tieteen maailmaan ja raportoimme löydöksistämme

g❜27

OVI HELVETTIIN, KIEHUVA JOKI JA MUITA MAAPALLON KIROTTUJA KOHTEITA TEKSTI Marissa Rämänen KUVIEN MUOKKAUS Tuomas HEIKKILÄ

Ovi helvettiin löytyy Turkmenistanista, Derwezen kylästä – tai ainakin sillä nimellä tämä palava kuoppa paikallisesti tunnetaan.

Keskellä aavikkoa sijaitseva, halkaisijaltaan 69 metriä oleva ja 30 metriä syvä kaasukraatteri on palanut taukoamatta vuodesta 1971 – siis muutaman vuoden päästä puoli vuosisataa. Kuopan

synnystä ei ole varmuutta, mutta oletetaan, että neuvostoliittolaiset geologit uskoivat löytäneensä 70-luvulla öljykentän, jota he alkoivat porata. Virhearvio huomattiin, kun maa petti porauslaitteiden alta ja aavikolle aukesi valtava luonnonkaasun täyttämä monttu, joka levitti myrkyllistä kaasua lähistölle.

g❜28

Samaiset tiedemiehet uskoivat, että ongelma ratkeaisi sillä, että kuoppa sytytettäisiin tuleen, ja kaasu palaisi loppuun muutamassa päivässä. Niin ei selvästikään käynyt, vaan ovi helvettiin palaa aavikolla edelleen.

Kazakstanissa sijaitsevien kahden kylän, Kalachin ja Krasnogorskin, uskottiin pitkään olevan kirottuja. Pienten kylien asukkaat alkoivat nukahdella holtittomasti, myös kesken kävelyn. Jopa kuusi päivää kestäneiden unien jäljiltä heränneet kärsivät muistinmenetyksistä. Osalla esiintyi myös hallusinaatioita, kuten näkyjä, joissa esiintyi ihoa syöviä toukkia ja käärmeitä sängyssä. Oireiden syytä tutkittiin, ja selitykseksi ehdotettiin jopa massapsykoosia. Lopulta syyksi paljastui lähellä sijaitsevan Neuvostoliiton aikaisen uraanikaivoksen aiheuttama häkän ja hiilivetyn määrän kasvu ilmassa. Kylien asukkaat on sittemmin evakuoitu alueelta.

M

yös luonnolla on osansa eri paikkojen kiroamisessa.

Perussa sijaitsevasta, kirotuksi uskotusta Shanay-Timpishka -joesta on kulkenut tarinoita jo inkojen ajoista asti. Joki on kuutisen kilometriä pitkä ja syvimmillään se virtaa parinkymmenen metrin syvyydessä. Omituista tässä joessa on se, että sen lämpötila nousee paikoitellen sataan asteeseen – siis veden kiehumispisteeseen. Kiehuva joki on poikkeuksellinen, sillä korkeita lämpötiloja saavuttavia jokia on yleensä vain tulivuorten lähettyvillä. Missä on Shanay-Timpisihkaa lähin tulivuori?

700 kilometrin päässä. Tämä kirottu joki kiehauttaa elävältä minuuteissa eläimet, jotka sattuvat putoamaan polttavan kuumaan, nestemäiseen hautaansa.

Shanay-Timpishka ei ole ainoa vesistö, jolla on erikoisia ja yliluonnolliseksi uskottuja ominaisuuksia. PohjoisYorkshiressa sijaitsevaa ”Kivettävää lähdettä” (Petrifiying well) on pidetty satojen vuosien ajan paholaisen kiroamana. Pääkalloa muistuttava lähde nimittäin muuttaa sen kanssa kosketuksiin joutuvat esineet kiveksi nopeasti, muutamassa viikossa. Lähettyvillä asuvat ovat uskoneet muuttuvansa itsekin kiveksi, jos koskettavat lähteen vettä – toisaalta vedessä on peseydytty ja sitä on juotu, koska sillä on ajateltu olevan ihmeellisiä voimia. Lähteen kivettävien ominaisuuksien on todettu johtuvan kuitenkin veden korkeasta mineraalipitoisuudesta.

Vaikka lähde ei olekaan kirottu, siitä juominen on varsin epäterveellistä.

g

g❜29

g❜30

teksti • Vi l m a I ko l a & E m m a Vi i ta n e n kuvat • H e i d i P u o m i st o

OIREET VAILLA SELITYSTÄ

V

yyhti alkoi syksyllä 2016 siitä, kun yhdysvaltalainen turisti heräsi hotellihuoneessaan Havannassa epämääräisiin oireisiin.

Hotelli oli sama, jota Yhdysvaltain Kuuban suurlähetystön diplomaatit käyttävät. Pian moni suurlähetystön työntekijä kertoi kokevansa samankaltaisia oireita: kuulovaurioita ja pahoinvointia.

Raportoitiin jopa, että osa oli menettänyt kuulonsa.

Yhdysvallat päätti vetää osan edustajistaan pois maiden pitkään kiristyneiden välien vuoksi syyskuussa 2017. Kaikkiaan 22 lähetystön virkailijaa oli kärsinyt erilaisista oireista, kuten kovasta päänsäärystä, keskittymisvaikeuksista sekä tasapaino-ongelmista. Viranomaiset uskoivat selityksen löytyneen: Kuuban harjoittamat äänihyökkäykset suurlähetystöä vastaan. Kaikkien oireita saaneiden kertomuksissa toistui sama, usein öisin ilmestyvä kirskuva ääni.

Vain muutaman vuoden auki olleen suurlähetystön sulkemista pohdittiin. Ainekset diplomaattiseen kriisiin olivat käsillä.

V

astaavanlaisia selittämättömiä joukko-oireita on havaittu muuallakin.

Portugalissa teinit sairastuivat suositun saippuasarjan päähenkilön kanssa samaan tautiin.

Vuosituhannen vaihteessa 250 belgialaista koki

sairastuneensa juotuaan Coca-Colaa ja yritys joutui vetämään juomaa takaisin 2,5 miljoonaa pullollista.

Yhdysvaltalainen cheerleader heräsi päiväuniltaan kasvolihasten nykimiseen, käsien nytkähtelyyn ja hallitsemattomiin rääkäisyihin. Pian myös cheerleaderin ystäväpiiri kärsi samoista pakkoliikkeistä.

Oireet kuitenkin katosivat pian, eikä niille löydetty fysiologisia syitä, vaikka osa oireilleista pystyi kuvailemaan niiden alkuperän hyvinkin tarkkaan.

Kaikki edellä mainitut tapaukset voidaan lukea esimerkeiksi massahysteriasta.

Hysterialla tarkoitetaan ruumiillisia oireita, joille ei ole selvää syytä. Termi juontuu kreikan kielen sanasta hystera, jolla tarkoitetaan kohtua.

Hysteria nähtiin ennen ainoastaan naisten vaivana.

Myöhemmin havaittiin, että siitä voivat kärsiä myös kohduttomat. Hysteria on yhdistetty läpi historian muun muassa hengenahdistukseen, pyörtyilyyn, hermostuneisuuteen ja ahdistuneisuuteen.

Hysteria-sanan kielteisen ja väheksyvän leiman vuoksi lääketieteessä ollaan siirrytty konversiohäiriö-termiin. Käsite pohjaa Sigmund Freudin ajatuksiin. Freud selitti häiriötä tyypilliseen tapaansa traumoilla: potilas ei pysty käsittelemään traumojaan, minkä vuoksi niihin latautunut tuska purkautuu fyysisinä oireina. Freudin näkemyksen mukaan kyseessä on siis vahvasti psykosomaattinen ilmiö.

g❜31

T

Vi l m a

I ko l a

&

E m m a Vi i t a n e n

raumojen kuninkaan ajatukset elävät edelleen. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkijan Timo Partosen mukaan konversiohäiriöissä on kyse konfliktista, kuten kivusta tai ahdistuksesta, jota henkilö ei pysty ratkaisemaan psyykkisin keinoin.

Vaikka konversiohäiriöt ovat harvinaisia, ne eivät ole suinkaan eriskummallisia vaan kuuluvat ihmisen rakenteeseen. Konversiohäiriön voivat aiheuttaa esimerkiksi henkilön kokema kipu, stressi tai ahdistus. Partosen mukaan oireista on hyötyä psykologisessa mielessä. Kun esimerkiksi ahdistus kanavoituu tällä tapaa, se usein myös katoaa. Lisäksi oireet helpottavat nopeasti eivätkä jätä fyysisiä vaurioita.

Yksi konversiohäiriön tunnusmerkeistä onkin, ettei potilas tunnu olevan huolissaan vakavista oireista. ”Tutkivan lääkärin mielenkiinto herää usein, sillä ihmiset eivät ole kovin huolissaan tilastaan tai terveydestään. Eivät, vaikka näkö lähtisi hetkeksi”, kertoo Partonen.

Vaikuttaa ristiriitaiselta, että oireet, joille ei löydy selitystä, eivät tuottaisi ahdistusta. Kun tieto terveydestä on muutaman klikkauksen ulottuvilla, on helppo ryhtyä diagnosoimaan itseään. Partonen muistuttaa kuitenkin, että psyykkinen syy on selitys sekin. ”Konversiohäiriössä psyykkinen oire on ihan hyvä selitys, mikäli elämäntilanteesta löydetään konflikti ja syy reaktioon. Ihminen saattaa usein itsekin tunnistaa taustalla olevan konfliktin, mutta se on torjuttuna ihmisen tiedostamattomassa psyykessä.

Tärkeää on antaa asialle aikaa pulpahtaa tietoisuuteen, jonka kautta henkilö saattaa alkaa puhumaan esimerkiksi stressitekijästä.”

tutkivat lääkärit pohtivat, voiko korkea ääni vahingoittaa kuuloa edustajien kuvaamalla tavalla.

Pian tutkinnassa lähdettiinkin jo eri tielle.

Lokakuussa 2017 neurologit arvelivat, että spekuloidun hyökkäyksen oireet selittyisivät hysterialla.

Esimerkiksi The Guardian -lehden haastattelema Yhdysvaltojen kansallisen neurologisen instituutin osastonjohtaja Mark Halletin mukaan kyseessä oli juurikin massahysteria.

Y

ksittäisten konversiohäiriöiden lisäksi psykosomaattiset oireet voivat levitä myös vaikkapa työyhteisössä. Joukkokonversioissa kyse on siitä, että toisen alkaessa oirehtimaan saattaa toinen tahattomasti alkaa oirehtia samoin. Oire laajenee, lääketieteellisin termein indusoituu eli ilmenee yhdellä henkilöllä, jolloin toinen omaksuu sen itselleen. Partosen mukaan taustalla voi olla esimerkiksi se, että lähipiirissä on nähty konversio-oire oikeana.

Tämä tarkoittaa sitä, että arjessa on saatettu nähdä jonkun kärsivän esimerkiksi infarktista aiheutuneesta halvauksesta, jolloin tilannetta seurannut henkilö on tahattomasti alkanut matkia halvaantumisoireita.

K

uuban valtio kiistää ääni-iskut lähetystöä vastaan ja sen, että edes tietäisi niistä mitään. Maan viranomaisten mukaan tapausta on tutkinut peräti 2 000 asiantuntijaa. Joukkoon mahtuu muun muassa rikostutkijoita, ääniasiantuntijoita ja matemaatikkoja.

Kuubalaiseversti Ramiro Ramirezin mukaan syytöksissä on kyse ”solvauksesta Yhdysvaltojen taholta”. Äänihyökkäyksiin liittyvässä teoriassa on ongelmansa. Hyvin matalat äänet voivat aiheuttaa muun muassa oksentelua, mutta laajojen hyökkäysten toteuttamiseen tarvittaisiin mittava kaiutinjärjestelmä, jonka tulisi sijaita lähellä kohdettaan. Sellaisesta ei löydetty Havannassa jälkeäkään. Sama ongelma on erittäin korkeiden äänien tuottamisessa: äänellä pitäisi olla suora yhteys kohteeseen, jolloin sen lähde olisi myös vaikea piilottaa. Alan asiantuntijat muistuttavat, ettei FBI:llä ollut tietoa aseesta, joka olisi aiheuttanut oireet. Lisäksi äänispesialistit ja asiaa

Havannan tapauksessa on helppo havaita matkimisen houkuttelevuus. Yhdysvaltojen ja Kuuban vihamielisen historian vuoksi lähetystön työntekijät elävät painostavassa ympäristössä, joka on omiaan aiheuttamaan stressiä ja ahdistusta. Lisäksi vieraassa maassa toimiva työyhteisö on oletettavasti tiivis, joten konformismi ei olisi yllättävää. Ihminen on laumaeläin, joka ei pysty edes katsomaan lajitoverinsa haukottelemista ilman, että omakin suu alkaa vääntyä auki. Kun kuulee yhteisön jäsenen menettäneen kuulonsa, voi ahdistus johtaa siihen myös itsellä.

g❜32

O I R E E T VA I L L A S E L I T Y S TÄ

g❜33

Vi l m a

I ko l a

&

K

onversiohäiriötkin kaipaavat hoitoa, joka tosin eroaa somaattisiin oireisiin tarjottavasta. Partosen mukaan tärkeitä ovat keskustelu, tuki ja elämäntilanteen ristiriitojen ratkominen.

Lääkehoitoa ei ole tarjolla. Tärkeintä on tukea potilasta niin, että hän pääsisi pian takaisin toimintakykyiseksi. Esimerkkinä hoidosta Partonen mainitsee säännöllisen keskustelun psykiatrin, lääkärin tai hoitajan kanssa.

Millaista suhtautuminen on potilaaseen, jonka oireet johtuvat psyykkisistä seikoista? Partonen pelkää suhtautumisen olevan usein vähättelevää. ”Oireiden vähätteleminen ei auta potilasta puhumaan niistä. On muistettava, ettei oireilu missään nimessä ole tahallista: joidenkin ihmisten psykologinen keinovarasto on vaan sellainen, joka tuottaa todellisen ja haittaavan oireen.”

Myös Kuuban tapauksessa neurologit totesivat, ettei oireista kärsiviä pidä syyllistää. Ne eivät ole merkki persoonallisuuden heikkoudesta.

Näyttöä konversiohäiriöiden vähättelystä löytyy rutkasti verkon keskustelupalstoilla.

Konversiohäiriötä kuvataan muun muassa ”höpöselitykseksi oireille, joille lääkäri ei ole löytänyt syytä, luultavasti oman heikon ammattitaitonsa takia”.

Lääketieteen opiskelijoita opetetaan enimmäkseen löytämään oireille fyysisiä syitä. Psyykkinen puoli jää vähemmälle. Tämä voi lisätä väestön keskuudessa ajatusta siitä, että vain fyysisillä seikoilla selittyvät oireet nähdään todellisina.

T

he New York Times suositteli jo 1800-luvulla hysteriaan hoidoksi myötätuntoista suhtautumista. Häiriön todettiin olevan harvojen herkkua: ne, joilla ei ole mahdollisuutta siitä kärsiä, eivät sen kouriin tavallisesti joudu.

Orjuutetuilla naisilla hysteriaa tavattiin suhteellisen vähän verrattuna vapaaseen väestöön, vaikka koko elämänsä alistettuina oleilla olleilla vakavia traumoja.

Konversiohäiriöstä ei ole löydettävissä vedenpitäviä todisteita. On muistettava, ettei kaikkia selittämättömiä oireita voi leimata hysteriaksi tai konversiohäiriöiksi. Esimerkiksi laktoosi-intoleranssin vatsaoireita pidettiin hysterian aiheuttamina ennen kuin tilalle löydettiin fyysinen selitys.

Lisäksi Partonen muistuttaa, että konversiohäiriön hetkellä henkilöllä voi olla taustalla jokin muu sairaus. Pahoinvointi ja pyörtyily voivat olla merkki stressistä ja tukahdutetuista traumoista, mutta

E m m a Vi i t a n e n myös harvinaisesta syövästä. Konversiohäiriötä ei tulisi käyttää romukoppadiagnoosina, jonka alle luetaan kaikki, mitä ei nopeasti testattuna muuksi tunnisteta.

H

avannan lähetystön mysteeri on edelleen ratkaisematta. On kiinnostavaa pohtia, liittyykö tapaukseen tai sen tutkimiseen poliittisia tavoitteita tai vaikuttamisyrityksiä: ovathan Kuuban ja Yhdysvaltojen suhteet olleet vuosia jokseenkin vaikeat. Helpotusta on tuskin hetkeen luvassa: ”Uskon, että Kuuba on vastuussa. Uskon niin”, totesi Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump lehdistötilaisuudessa lokakuussa.

Tulevaisuudessa voidaan kenties selvittää Havannan suurlähetystön työntekijöiden kärsineen juurikin äänihyökkäysten oireista. Tai jostain muusta. Tutkimusten jatkuessa tyydymme kuitenkin toteamaan, että konversiohäiriö on ihan hyvä syy sekin – vai onko?

Suurlähetystön työntekijät nauhoittivat äänihyökkäyksiksi epäilemäänsä melua. Osa työntekijöiden nauhoista sisälsi täysin tavallisia ääniä, jotka kantautuivat esimerkiksi liikenteestä. Joulukuun alussa tehtiin kuitenkin uusi löydös, jossa potilaiden aivojen valkoisesta aineesta löydettiin muutoksia.

Valkoisella aineella on keskeinen tehtävä informaation välittämisessä aivojen eri osien välillä. Lääkärit eivät tiedotusvälineiden mukaan osanneet selittää, miten aivojen muutokset olivat syntyneet. Julkisuuteen ei kerrottu myöskään sitä, löytyikö muutoksia jokaiselta, vai vain osalta potilaista.

Tuore havainto vahvistaa käsitystä, että lähetystön työntekijät olisivat joutuneet jonkinlaisen häirinnän kohteeksi. Lähetystö jatkaa tästä huolimatta toimintaansa, ja maahan lähteville yhdysvaltalaisille työntekijöille tehdään laajat terveystarkastukset ennen töiden alkua. Näin mahdollisia alkavia oireita voidaan verrata lähtöhetken terveydentilaan.

Riippumatta siitä, mikä oireet aiheuttaa, on niihin suhtauduttava vakavasti. Kun massat joutuvat outojen oireiden riivaamiksi, on pelissä yleisen turvallisuuden tunne. Kuuban tilanteessa uhattuna ovat myös räjähdysherkät diplomaattiset suhteet.

g

g❜34

g❜35

CW: SLURRI, ÄMPÄRÖINTI, R*ISKAUS, CISPASKA teksti • P i lv i N i ka r m a a kuva • R o o s a Ko n t i o ka r i

F

eminististen Facebook-ryhmien jäsenet sitoutuvat ryhmiin liittyessään noudattamaan sääntöjä, joista keskeisimmät koskevat kielenkäyttöä. Esimerkiksi yli 8000 jäsenen Rennossa feministiryhmässä ei sallita antifeminististä kieltä eikä halventavia ja sortavia sanoja, slurreja. Rasistinen nimitys korvataan termillä n-slurri ja transsukupuolisia halventava slurri ilmaisulla t-slurri. Kirosanoja ja mahdollisesti triggeröiviä eli traumaattisia muistoja mieleen palauttavia tai loukkaavia termejä sensuroidaan *-merkillä. Vittu on v*ttu ja raiskaus r*iskaus.

Moderaattorit valvovat keskusteluja, ja sääntöjen rikkomisesta seuraa ryhmästä poistaminen.

Helsingin yliopiston nykykielten laitoksen johtaja Ulla Tuomarla arvelee sanojen sensuroinnin perustuvan ylläpitäjien haluun pitää keskustelu mielekkäänä osallistujille. ”Valvomattomat keskustelut muuttuvat verkossa helposti niin epäsopiviksi, että ihmiset kääntävät niille selkänsä.” On itsestäänselvää, miksi rasistisia tai halventavia sanoja, kuten n-slurria, ei tulisi koskaan käyttää. Vähemmän yksi-

g❜36

selitteistä on triggeröivien sanojen sensurointi. Osa feminististen ryhmien jäsenistä sensuroi esimerkiksi sanan raiskaus. Sana itsessään on neutraali ja sävyllään tuomitsee kuvaamansa teon. Eikö tällaista sanaa olisi sensuroinnin sijaan perusteltua nimenomaan käyttää, silläkin uhalla että joku voi siitä triggeröityä?

Sanojen sensurointi ei useinkaan jätä arvailujen varaan sitä, mihin termeihin viitataan. V*tun merkitys jää tuskin keneltäkään arvaamatta. Onko sanojen sensuroinnilla lopulta mitään väliä, jos kaikki kuitenkin tietävät mistä puhutaan? Tuomarla myöntää, että käytäntö tuntuu keinotekoiselta, eikä ainakaan tehokkaasti estä keskustelua tietyistä aiheista.

Kieli on voimakas vallan väline, jolla voidaan vaikuttaa ihmisten käsityksiin ja asenteisiin.

Halventavan nimityksen käyttäminen vähemmistön edustajasta on etuoikeutetulle keino sortaa ja alistaa.

Slurreja sensuroidaan koska siten halutaan tuoda esille kyseisen sanan ongelmallisuus. Näin käytetyllä kielellä voidaan muuttaa keskustelukulttuuria, joka ei ole ikuinen ja kiveen hakattu vaan elää ja kehittyy.

Tuomarlan mukaan kieliyhteisö onkin paikka, jossa neuvotellaan siitä, mikä on sallittua ja mitä sanoja voi käyttää. Feministiryhmissä kielestä keskustellaan paljon. Muilta ryhmän jäseniltä pyydetään mielipidettä vaikkapa sanan eskimo tai intiaani korrektiudesta ja parempia termejä etsitään yhdessä.

K

uten kaikki säännöt, myös kielen sensurointi herättää vastustusta. Joillekin slurrien ja sanojen sensuroiminen on feministien järjetöntä vouhotusta ja alentavasta kielenkäytöstä loukkaantuvat huumorintajuttomia hiekkapilluja.

Säännöistä keskustellaan myös rakentavasti feministiryhmien sisällä. Useissa kommenttiketjuissa kyseenalaistetaan sensuroinnin tärkeys ja kysytään, eikö feministien tulisi taistella suurempia tuulimyllyjä vastaan. Tuomarlan mukaan onkin luonnollista, että säännöistä ja rajoituksista herää kriittistä keskustelua. ”Toiminnalle asetetut rajoitukset herättävät aina tunteita. Ihmisiä varmasti myös ärsyttää tämä keinotekoisuus, joka slurrien ja muiden sanojen sensuroimiseen liittyy.”

Aina säännöt eivät takaa korrektia keskustelua feministiryhmissäkään. Siinä missä ableistiset ja henkilön älykkyyteen viittaavat haukkumasanat ovat ryhmissä kiellettyjä, on toisen nimittäminen ämpäriksi sallittua. Sortavaa kieltä käyttävän henkilön nimitykseksi tarkoitettu ämpäri-termi on laajentunut kiertoilmaukseksi ableistisille haukkumasanoille.

Feministien mielestä väärin ajatteleva tai joku, joka ei ole perillä oikeasta termistöstä, on ämpäri, ehkä jopa cispaska. Cis-sukupuolista, etenkin cis-miehiä, on kutsuttu Facebookin Feministiryhmässä syyttävästi cissuksi tai cispaskaksi näiden etuoikeutetun valta-aseman vuoksi. Keskustelukumppanin haukkumista näillä nimityksillä perustellaan sillä, ettei siinä käytetä sortavia sanoja ja että loukkaavat nimitykset kohdistuvat etuoikeutettuun vallanpitäjään.

Itseään moni feministi kutsuu puolestaan suvakkihuoraksi. Tämä nähdään termin haltuunottamisena ja sen alkuperäisen tarkoituksen mitätöimisenä.

Suvakkihuoraksi ilmoittautuminen on vastaisku niille, joiden mielestä suvaitsevaisuus on saatanasta ja naisten halventaminen ihan okei. Oikeus ottaa termi haltuun on lähtökohtaisesti sillä, jonka sortamiseen se on tarkoitettu, mutta riittääkö suvakkihuoran tapauksessa se, että on suvaitsevainen feministi? Ilmaisu suvakki nimittäin juontuu ableistisesta ”vajakista” ja sana huora halventaa seksityöntekijää.

Onko siis henkilöllä, joka ei ole seksityöntekijä tai vammainen oikeutta haltuunottaa termiä? Kieli on kaukana yksinkertaisesta ja tämä on vain yksi esimerkki siitä, millaista problematiikkaa sen käyttöön voi liittyä.

Kielenkäyttö on tärkeä osa feminismiä ja sortava kieli epäilemättä aina väärin. Jollakin tavalla näin tärkeistä asioista on kuitenkin puhuttava. Kaikessa keinotekoisuudessaankin sanojen sensurointi on siihen yksi tapa. Toisena keinona Tuomarla ehdottaa asian ääneenlausuttua problematisointia. Jos sanalle ei löydy neutraalia korviketta, voi siitä puhua metakielellä: ”en pidä sanasta x, mutta en löydä parempaa”.

Kaikkia maailman ämpäreitä tuskin saadaan kääntymään feministeiksi, mutta sanojen voimalla sortoa voidaan murentaa. Yksi slurri kerrallaan.

g❜37

g

”MERIMARSUN MUNASKUT, TÄTÄ MAATA!” teksti • L eo Ta a n i l a kuva • H e i d i P u o m i st o

g❜38

Ko l u m n i VOI JUKOPLIUT, voisi vanhemman polven härmäläinen tokaista, kun tarkastelisi nuorempien suomalaisten kielenkäyttöä. Ei siksi, että kiroilua esiintyy puheessa kauhean paljon, vaan sen takia, että se on niin yksipuolista. Iänikuiset vittusaatanat toistuvat joka toisessa lauseessa, vaikka suomen kielessä olisi potentiaalia huomattavasti monimuotoisempaan ilmaisuun.

Laskelmien mukaan suomen kielessä on jopa tuhansia kirosanoja. Niinpä onkin huolestuttavaa, että värikkään kiroamisen taito tuntuu olevan katoamassa. Vanhemmillakin suomalaisilla on peiliin katsomisen paikka, sillä myös perkele alkaa olla jo aika nähty. Miksei kukaan enää karjaise ”turso” tai ”moolokki”!? Kiroilemisen yksipuolisuus johtaa siihen, että voimasanat menettävät tehonsa. Nuoret eivät käytä paheksuttavia sanoja enää sadatellakseen, vaan niistä on muodostunut välisanoja arkikieleen. Uskottavuus painokkaasta lausahduksesta katoaa nopeasti, kun niiden vitun sanojen väliin lisätään vitusti vittuja, vittu!

Kirousten kavalkadi on kaventunut, kun uskonnon asema on heikentynyt yhteiskunnassamme. Vaikka saatanaa ja perkelettä hoetaan, Jumalan laajamittaiselle solvaamiselle ei ole enää ollut tarvetta. Lisäksi sijaa kiroilukulttuurissa – niin kuin yleisessä puheenparressakin – ovat vallanneet englanninkieliset ilmaisut, jotka ikävä kyllä ovat niin ikään varsin kuluneita.

Jotta syöksykierre kohti innotonta ja kädenlämpöistä kiroilua saataisiin pysäytettyä, tulisi katseet suunnata kohti kirjallista maailmaa.

Historian kovimpiin rienaajiin lukeutuvan, Tintin seikkailuista tutun kapteeni Haddockin sanavarastosta olisi itse kunkin syytä ottaa mallia. Ilmaukset, kuten ”tuhannen miljoonan miljoonaa turskausta” tai ”Jumalan pyssy ja puukuulat” säväyttävät aivan toisella tavalla. Rasittavat oumaifakingaadit olisi helposti korvattavissa esimerkiksi huudahtamalla ”kautta ikuisen partani!”

Kunnia Haddockin ärräpäistä kuuluu tietysti Georges Remille alias Hergélle, joka joutui sensuurin välttämiseksi luomaan uusia kirosanoja, mutta varsinaisen palveluksen suomen kielelle ovat tehneet kääntäjät Soile ja Heikki Kaukoranta sekä Jukka Kemppinen. Kiitos heidän kekseliäisyytensä, Tintti-sarjakuvissa näkyy myös aimo annos suomalaista kulttuuria.

Kirousten ja huudahdusten ohella myös haukkumiskulttuurimme kaipaisi piristystä. Se, että vieläkin monen suomalaisen erityisesti nuoren henkilön dissausrepertuaariin kuuluu ”homo” ja yhä lisääntyvä ”autisti”, saa haikailemaan laajemman ja älykkäämmän solvaamisvaraston perään. Tutkailemalla lisää kapteeni Haddockin repliikkejä löydämme ratkaisun tähänkin pulmaan. Wikisitaatit-sivustolla Haddockille on listattu 349 haukkumasanaa, joista suurin osa on todella lennokkaita ja omaperäisiä. Parhaimmistoon kuuluvat muun muassa ”sirkus-mussolini”, ”tiskin alle kätkijä” ja ”ylitsevuotisen klimppisopan sattuma”. Lisäksi googlettamalla löytyy Haddock-generaattori, joka suoltaa solvauksia jokaiseen lähtöön. Esimerkiksi tunteella kajautettu ”viheliäinen pyroforkki brontosauruksen sivupersoona!” tavoittaa tarkoituksensa paljon paremmin kuin vaikkapa ”huora!”

Mikäli perinteisemmän kiroilukulttuurin elvyttäminen tuntuu epärealistiselta, löytyy merkkejä monipuolistumisesta onneksi juuri yksitoikkoisuudesta parjatun nuorison parista. Maahanmuuton ja videopelien myötä muun muassa somalin ja venäjän kielten voimasanoista on tullut osa suomalaista nuorisokulttuuria. Vaikka sisältö olisi suunnilleen sama, uusi kieli tuo kiroamiseen raikkaan vivahteen: иди на хуй!

g

g❜39

P i i k k i

l i h a s s a

S a n a h e l i n ä ä

ANATEEMA teksti • M a r i s s a R ä m ä n e n Palstalla toimittaja selittää sanoja

I CRI EVERY TIEM teksti • H e i d i P u o m i st o

ANATEEMA ELI KIRKONKIROUS tarkoittaa harhaoppiseksi julistamista. Korkeinta uskonnollista valtaa pitävä voi asettaa ihmisen kirkonkiroukseen, eli pannaan. Katolisen kirkon ylin auktoriteetti, paavi, onkin ollut ahkera kirkonkiroukseen asettaja läpi historian.

Nykypäivänä harhaoppiseksi julistamiseen ei välttämättä tarvita valta-asemaa eikä uskontoa. Riittää, että omistat nettiyhteyden ja mielipiteen.

Eri medioiden jakamien sisältöjen alla olevissa kommenttiosioissa julistetaan harhaoppiseksi paitsi muut kansalaiset, myös toimittajat, poliitikot ja asiantuntijat sillä tahdilla, että keskiaikainen paavi olisi kateellinen.

g

MIKÄ MIELLYTTÄVÄ PALA JOURNALISMIA! Minusta tämä osallistui yhteiskunnalliseen keskusteluun asiallisesti. Mitähän Suoni otsassa alkaa sykkiä. Nyt. Älä tee sitä. Älä scrollaa alas. Älä Scrollaa Alas Älä lue niitÄ Mitähän kommenteissa tästä sanotaan?

No voi saatana nyt taas.

g

Palstalla toimittaja avautuu elämää suuremmista ongelmista

g❜40

B e e f

&

H o n e y s

BEEF AND HONEYS

teksti• A n t t i P u t i l a Ovatko HS:n pitkät otsikot ja runsas ajatusviivojen käyttö tietoinen valinta ja mitkä ovat syyt sen taustalla?

Helsingin Sanomien otsikot ovat nykyään täynnä sitaatteja, ajatusviivoja, jopa draamankaaria.

Helsingin Sanomien kymmenen luetuimman jutun otsikkojen keskimääräinen merkkimäärä ilman välejä on 125, kun taas esimerkiksi Iltalehden vastaava luku on 70. Älypuhelimen näytöllä yksi otsikko vie pahimmillaan kuudesta seitsemään riviä. Eivätkö tällaiset otsikot lähentele jo ingressin määritelmää?

Esa Mäkinen, Helsingin Sanomien datajournalismista vastaava toimituspäällikkö Hesarissa on useita erilaisia otsikkotyyppejä, joita käytetään eri paikoissa. Etusivulla, paperissa ja artikkelissa voi olla eri otsikko. Olemme poistaneet suuren osan ingresseistä ja vastaavasti sallineet otsikoiden pidentymisen – ajatusviiva on seurausta tästä ratkaisusta. Otsikoiden piteneminen on globaali trendi, jota ajaa osittain sosiaalinen media ja hakukoneet, jotka näyttävät vain otsikon.

Mistä on kyse HS:n pitkissä otsikoissa, kuten ”Prostituoituja oli Helsingissä sata vuotta sitten niin paljon, että heitä varten perustettiin pakkohoitola – Kaupunkilaisten karttamassa ”Kuppalassa” toteltiin ankaraa kuria, tapeltiin ja opetettiin ammatin saloja” (HS 12.11.)?

Miten ajatusviivat liittyvät tähän ilmiöön?

Miksi tällaisia otsikoita käytetään?

Esa Väliverronen, viestinnän professori Tässä tapauksessa otsikko muistuttaa enemmänkin ingressiä. Ja tuo ajatusviivan käyttö liittyy varmaankin siihen, että muuten lauseiden välissä pitäisi olla piste, jolloin se olisi ingressi. Ajatusviivan kanssa se näyttää enemmän otsikolta. Kyseessä on siis keino sulloa otsikkoon paljon asiaa ja venyttää sitä ingressin mittaiseksi.

Jos nyt spekuloidaan, niin pitkillä otsikoilla voidaan haluta erottautua vaikkapa iltapäivälehtien iskevämmistä klikkiotsikoista. Tehdään siis paljon informaatiota sisältävä otsikko, jossa on tarinallisuutta ja joka houkuttelee klikkaamaan ja lukemaan.

g

g❜41

Tällä palstalla viestinnän ­asiantuntijat vastaavat kiperiin kysymyksiin

G a l l u p

teksti ja kuvat • K e rt t u S k y t tä Iiris

Oletko koskaan käynyt ennustajalla?

Kävin 7-vuotiaana huvipuistossa ennustajalla ja minulle kerrottiin, että minä tai läheiseni tulee loukkaantumaan onnettomuudessa. Siitä jäi traumat, enkä haluaisi mennä enää uudestaan.

Pinja

Mikä taruolento olisit?

Olisin varmaan haltija, koska niistä välittyy sellainen hyvän olon fiilis.

Sonja

Kumman valitsisit: kyvyn lentää vai lukea ajatuksia?

Kyvyn lentää, sillä silloin pääsisi siisteihin paikkoihin. En haluaisi tietää muiden kaikkia ajatuksia.

S a k ke

Onko maapallon ulkopuolella elämää?

Ei ole, koska siellä on vain tyhjiö.

Laura

Mikä taruolento olisit?

Ehdottomasti tonttu, koska rakastan joulua.

Vi l m a

Mitä tekisit, jos saisit olla päivän ajan kummitus?

Stalkkaisin vihamiehiäni ja tiputtelisin niiden asioita niin, että ne luulisi tulleensa hulluiksi.

g

g❜42

TAPPIOIDEN URHEILUKANSA teksti • A k s e l i R ou va r i kuva • T u o m a s H e i k k i l ä

g❜43

V

A k s e l i

R o u v a r i

iime vuosina ei ole voinut välttyä uutisoinnilta, jossa käsitellään suomalaisen huippu-urheilun alennustilaa ja urheilijoiden epäonnistumisia, pahimpina esimerkkeinä Rion 2016 kesäolympialaisten mahalasku tai Suomen miesten jalkapallomaajoukkueen Huuhkajien voitoton vuosi 2016. Tilanne vaikuttaa siis poikkeukselliselta, mutta onko se todellisuudessa sitä?

Urheiluhistoriaa tutkimalla voidaan huomata, että Suomi on perinteisesti menestynyt todella hyvin pieneen kokoonsa nähden, mutta siitäkin huolimatta saavutuksia värittävät lukuisat katkerat ja uskomattomilta kuulostavat tappiot, ja puhdas epäonni.

Ehkä parhaiten suomalaisen urheilun tappiomielialan syntykokemuksia tiivistää hiihtäjä Juha Miedon sattumus Yhdysvalloissa järjestetyissä vuoden 1980 Lake Placidin talviolympialaisissa. Mieto hävisi kisojen aikana järjestetyssä 15 kilometrin kisassa kultamitalin yhden ainoan sadasosasekunnin erolla ruotsalaiseen Thomas Wassbergiin.

Jälkeenpäin on toteutettu laskelmia, joiden mukaan Mieto olisi voittanut kisan ilman kuuluisan partansa aiheuttamaa ilmanvastusta. Uskomattoman tapahtuman huipentaa vielä se, että kyseisen kisan jälkeen hiihdossa lopetettiin sadasosasekuntien laskeminen ja siirryttiin ainoastaan kymmenyksiin. Uusien sääntöjen mukaan kulta olisi siis jaettu ja Mieto muistettaisiin voittajana ikuisen häviäjän sijaan.

Vastaavia häviämiskokemuksia löytyy historiasta useita, esimerkiksi Suomen miesten jääkiekkomaajoukkueen arvokisafinaalitilasto: 11 hävittyä ja 2 voitettua ottelua. Voidaan myös miettiä useita ampumahiihtäjä Kaisa Mäkäräiseltä viimeisellä ampumapaikalla karanneita arvokisamitaleita, jopa kultia.

Myös kuningaskotkan, mäkihyppääjä Janne Ahosen epäonni on tunnettua: häneltä puuttuu henkilökohtainen olympiamitali, mutta neljänsiä sijoja hyvin niukoin piste-eroin on siunaantunut kolme.

Suomalaista urheilua vaivaavan tappiomielialan olemassaololle löytyy siis evidenssiä. Miten todellinen tämä ilmiö on realistisesti ajateltuna? Pitkän linjan urheilujournalisti, Helsingin yliopistossa viestintää opiskellut Riku Riihilahti näkee ilmiön syyt pikemminkin muissa kuin urheilullisissa seikoissa: ”Kyse on ehkä enemmänkin siitä, mitä halutaan muistaa. Miksi mietitään sitä, miten vähällä ollaan hävitty eikä sitä, että olympiahopea itsessään on loistava saavutus, kuten esimerkiksi Miedon tapauksessa.”

Riihilahti toteaa mediassa osittain vallitsevan negatiivisuuden kulttuurin vaikuttavan urheilijoihin ja penkkiurheilijoiden suhtautumiseen: ”Urheiluun liittyvä mediakenttä on laajentunut huomattavasti.

Mielipiteiden kirjo on tänä päivänä paljon suurempi

kuin ennen, kun periaatteessa jokaisella on mahdollisuus esittää omansa. Se aiheuttaa myös mielipiteiden polarisoitumista: joko urheilijalla meni hemmetin hyvin tai sitten hän on floppi.” Hänen mukaansa urheilussa on nähtävissä sama ilmiö kuin esimerkiksi Euroviisuissa tai vaaleissa: ”Mennään helposti tunne edellä tilannetta realistisesti analysoimatta.”

Toisaalta Riihilahti näkee, että lähes koko

1900-luvun ajan jatkuneiden menestysvuosien jälkeen on ainoastaan loogista, ettei mitalisade vastaa aiempaa. ”Olemme tottuneet menestymään hyvin näin pieneksi kansaksi. Aiemmin voittoja tuli niin paljon enemmän kuin tilastollisesti pitäisi, ettei sille tasolle vaan voi päästä enää.” Vaikka häviäminen onkin siis luonnonlaki, yksittäisistä epäonnistumisten kierteistä voi olla vaikeaa irtautua. Riihilahti toteaa vuoden 2001 Lahden hiihdon MM-kisojen doping­ skandaalin jälkeisen ajan ja miesten jalkapallomaajoukkueen viime vuosien osoittavan, kuinka vaikeaa siitä alhosta on nousta: ”Negatiivisuutta tukevaa mielikuvaa taotaan joka tuutista.”

S

elityksiä tähän urheilukulttuuria ympäröivään negatiivisuuteen tai itse menestymättömyyteen voidaan lähteä hakemaan suomalaisesta mielenlaadusta. Se voi ilmentyä urheilijoissa ja urheilua ympäröivässä julkisuudessa tappiomielialana, skeptisyytenä tai turhana vaatimattomuutena – ei uskalleta uskoa omiin mahdollisuuksiin.

Menestyksestä huolimatta Suomi on perinteisesti ollut mielenmaisemaltaan häviäjien ja tiukkojen tappioiden kansa, kuten myös Riihilahti toteaa. Hänen mukaansa suomalainen mentaliteetti näkyy muun muassa siinä, että usein voitettaessakin pyydellään anteeksi: ”Ehkä siihen liittyy lajikateutta ja tarvetta vähätellä omaa suoritusta.”

Suomalainen mielenlaatu saattaa siis itsessään olla se kirous, joka vaivaa huippu-urheilua ja sitä ympäröivää kulttuuria. Ajatus tuntuu loogiselta

g❜44

TA P P I O I D E N U R H E I LU K A N S A verrattaessa esimerkiksi ruotsalaiseen positiivis-optimistiseen mielenlaatuun, ja heidän kykyynsä kääntää tiukat tilanteet voitokseen, kuten Wassbergin tapauksessa.

Mielenlaatuja syvemmin tarkastelemalla löydetään myös selitys sille, mikä erottaa suomalaisurheilijoista ne yksilöt, jotka ovat kyenneet voittamaan.

Menestyjillä on yksi merkittävä yhdistävä tekijä: ylös epäonnistumisista entistä vahvempana. Miten esimerkiksi hiihtäjä Iivo Niskanen reagoi menetettyään parisprintin maailmanmestaruuden Lahden 2017 kotikisoissa loppusuoralla, norjalaisen Emil Iversenin tekemän virheen seurauksena? Voitti tästä sisuuntuneena sensaatiomaisesti perinteisen 15 kilometrin maailmanmestaruuden kolme päivää myöhemmin. Tai lannistuiko Marja-Liisa Kirvesniemi 1980-luvun alussa, kun media ja suomalaiset urheilufanit leimasivat hänet ikuiseksi arvokisaepäonnistujaksi? Ei, vaan toi seuraavista olympialaisista tuliaisiksi kolme henkilökohtaista kultamitalia.

R

iihilahti näkeekin, että nykyisten ja tulevien huippu-urheilusukupolvien näkymät ovat tässä mielessä valoisat. ”Itse urheilulliset valmiudet eivät ole muuttuneet mihinkään, mutta valmius menestyä, käyttää tilaisuus

hyväkseen ja päästä lähelle omaa maksimia ovat kasvaneet”, hän toteaa. Riihilahden mukaan se näkyy konkreettisesti esimerkiksi Suomen nuorten jääkiekkomaajoukkueissa: ”Kun nykyään mennään kolmanteen erään 2-1 tilanteessa, niin koko joukkue uskoo että kyllä me tämä voitetaan. Ajatus siitä, että tappion pelko on suurempi kuin voiton mahdollisuus, on väistynyt.” Näyttää siis siltä, että uudet sukupolvet voivat murtaa suomalaisen mielenlaadun kautta urheilukulttuurin ympärille muodostuneen kirouksen.

Urheilukirous itsessään on siis tavalla tai toisella läsnä suomalaisessa mielenlaadussa ja urheilua ympäröivässä pessimismin kulttuurissa. Sen uhmaamiseen tarvitaankin jotain poikkeuksellista, sitä ylimääräistä henkistä latausta joka erottaa voittajat häviäjistä, sitä sisua, minkä Niskanen ja Kirvesniemi onnistuivat kaivamaan itsestään. Suomalaiset penkkiurheilijat voivat kuitenkin nukkua yönsä rauhassa uusien, henkisesti vahvojen huippu-urheilijasukupolvien astuessa estradille. Vaikka häviäminen onkin luonnonlaki, on Suomella tulevaisuudessa taas kaikki mahdollisuudet kääntää todennäköisyydet puolelleen.

g❜45

g

PERUSTEETTA LEIMATUT

”Yksinhuoltajana olen huomannut joutuvani kantamaan jonkinlaista epäonnistujan stigmaa. Minun luullaan olevan kahden vanhemman perhettä kyvyttömämpi tarjoamaan lapselleni tasapainoisen ja hyvän elämän. Nuori ikäni pahentaa ihmisten ennakkoluuloisuutta.

Etenkin odotusaikana minut nähtiin epätasapainoisena ja vastuuttomana, naiivina nuorena, joka ei takuulla tule kovin hyvin pärjäämään.

Häpeäleimalla eli sosiaalisella stigmalla tarkoitetaan yhteisön negatiivista ja ennakkoluuloista suhtautumista henkilöön tai ryhmään. Usein ennakkoluulot ovat perusteettomia. Groteski haastatteli neljää ihmistä, jotka ovat kokeneet joutuneensa leimatuiksi. Jokainen heistä halusi esiintyä omalla nimellään.

Joskus olen kohdannut jopa syyllistämistä siitä, että olen yksinhuoltaja. Ikään kuin minussa olisi täytynyt olla jotain perusteellisesti vialla, koska minut oli jätetty yksin lapsen kanssa.

teksti • E r i k R ä s ä n e n ”Ollessani kalju minun oletettiin olevan lesbo. Minua verrattiin Britney Spearsiin.

Ihmiset ovat tottuneet siihen, että naisilla on pitkät hiukset ja miehillä lyhyet, joten lesbo-oletukset johtunevat siitä.

Kerran baarissa kalju nainen tuli kehumaan hiuksiani (tai hiuksettomuuttani) ja alkoi yhtäkkiä puhua valkoisten ylivallasta. Menin lukkoon enkä tiennyt mitä sanoa. Se oli yksi syy, miksi en enää haluaisi olla kalju.

Hiuksista ei voi arvata ihmisen seksuaalisuutta. Homoseksuaalien naisten keskuudessa lyhyt tukka tai kalju saattavat toki olla yleisempiä, mutta heteronaisillakin voi olla lyhyet hiukset tai kalju.

Natsismioletusta en ymmärrä, ei kaljuista miehistäkään oleteta sellaista! Naisten kaljujen yleistyessä nämä ennakkoluulot ovat ehkä vähentyneet.”

Yksinhuoltajan oletetaan olevan säälittävä ja emotionaalisesti särkynyt. Deittaillessa joudun ensitöikseni kumoamaan ennakkoluuloja yksinhuoltajaäideistä.

En olekaan ’helppo’ tai epänormaalin tarvitseva. Olenkin älykäs, hyvin pärjäävä, tasapainoinen ja kunnianhimoinen nainen, eikä se, että minulla on lapsi, muuta sitä millään tavalla.

Ennakkoluuloista epäoikeudenmukaisimpana ja loukkaavimpana olen kokenut oletuksen vastuuntunnottomuudesta, sillä todellisuudessahan tässä on kyse vastuun kantamisesta.

Nuoren yksinhuoltajaäidin negatiivinen stigma tarttui itseeni häpeän tunteena, josta eroon pääsyä joudun vielä pitkään työstämään, vaikka tiedänkin, ettei häpeään ole pienintäkään syytä.”

– Weera, nuori yksinhuoltajaäiti

– Sonja, päänsä kaljuksi ajellut nainen

g❜46

”Yleisin ennakkoluulo adoptoitua kohtaan on, että hänen oletetaan automaattisesti olevan ulkomailta adoptoitu. Ulkomailta adoptoiminen on ehkä enemmän pinnalla kuin kotimaan sisällä tapahtuvat adoptiot.

Tuntuu, että esimerkiksi tv-ohjelmissa adoptio automaattisesti tarkoittaa muualta Suomeen adoptoitua lasta.

Kerran tapasin baarissa miehen, jonka kanssa keskustellessa mainitsin olevani adoptoitu.

Mies kivenkovaan väitti, etten varmasti ole suomalainen, koska olen adoptoitu.

Kyllä olen. Samoin minulle on väitetty, että biologisen siteen puuttuessa veljeni ei olisi mikään ’oikea’ veli. Kyllä hän on.”

– Katri, lapsena adoptoitu

”Kohtaan aseistakieltäytyjänä yllättävän harvoin ennakkoluuloja, mutta se voi johtua kaveripiireistäni, joissa totaalikieltäytyminen on enemmänkin mielenkiintoa herättävä teko.

Joskus olen törmännyt sellaisiin luuloihin, että totaalikieltäytyjä on realismin kieltävä idealisti ilman kosketusta todellisiin turvallisuusuhkiin. Nämä uskomukset kumpuavat varmaankin Venäjä ja Nato -diskursseista, geopoliittisesta sijainnistamme ja sodasta perinteisenä konfliktien ratkaisukeinona. Keskustelu Venäjästä tuntuu aina sisältävän pelon sodasta.

Sota on usein oire yhteiskuntien muista ongelmista. Yhtenä suurimpana ongelmana on ekologinen katastrofimme.

Jos käyttäisimme yhteiskunnan varoja enemmän ongelman syiden ratkaisemiseen, emmekä seurauksien hallintaan (kuten sotimiseen), ympäristöongelmia voitaisiin ratkaista. Siihen haluan vaikuttaa.”

– Kim, totaalikieltäytyjä

g❜47

E r k i n

ky n ä s t ä

TUOMIOPÄIVÄ? teksti & kuva • E r i k R ä s ä n e n

JEESUS TULEE PIAN, OLETKO VALMIS? Tuomiopäivänä kuolleet nousevat taivaaseen ja maanpäällinen kärsimys päättyy. Se tapahtuu lähipäivinä. Turmeltuneet Rooman vallanpitäjät alistavat koko maailman alleen, mutta me nousemme pahaa vastaan!

Haadeksen portit aukeavat! Rappioitunut Rooma on raunio, varjo entisestään. Rutto jättää kokonaisia kaupunkeja autioiksi. Ihmiset näkevät nälkää ja sotivat keskenään. Hengen hinta on halpa. Ilmestyskirjan kaikki merkit toteutuvat, itkekää ja katukaa!

Ihminen korottaa tekniikallaan itseään Jumalan yläpuolelle. Kaukoputkella on jo kyseenalaistettu Maan asema maailman keskipisteenä, joku kehtaa kyseenalaistaa kirkkoakin.

Pakanallinen ja jo unohdettu antiikki tekee paluuta taiteeseen.

Harmageddon tulee!

Hitler on marssinut jo Pariisiin ja valtaa koko maailman.

Stalin sotii joka suunnalla. USA pudottelee pommeja ja japanilaiset teurastavat kansoja kuin karjaa. Vielä tulee pommi, joka tappaa meistä jokaisen!

Ennen oli elämä huoletonta ilman vastakkainasetteluja.

Kaksinapainen maailma, Neuvostojen maa ja Amerikan Yhdysvallat tuhoavat maailman! Meistä tulee joko ripaskaa tanssivia kommunisteja tai aseita paukuttelevia kapitalisteja, onko pakko valita?

Pörssikurssit syöksyvät, jenkit valitsevat impulsiivisia bisnesmiehiä johtajikseen, Venäjä on taas aggressiivinen talviuniltaan herännyt karhu. Elintaso on korkeampi kuin menneiden aikojen rikkaimmilla, mutta millä hinnalla? Ilmasto lämpenee tehden Telluksesta yhden jättiläissaunan, meret hukuttavat suurkaupungit ja maailmassa on yhä useampi ihminen, jotka voivat tuhota kaiken napinpainalluksella. Nyt se on täällä, loppu!

Tai sitten on mahdollista, ettei se ei tule vieläkään.

g

Kirjoittaja on naiivi kuuhelo, joka uskoo maailman menneen pitkällä aikavälillä parempaan suuntaan – ja menevän jatkossakin.

g❜48

g❜49

”

Viestintätoimistoissa tiivistyy kaikki se osaaminen, jolla saadaan turvetuotantokin kuulostamaan ekoteolta s. 16 g❜52