GROTESKI 2/2020 VAARA by Groteski

2/2020

, a j i l e k s i p o Moi , e g a 2 7 ,9 5 m € I a a l ti (–50%) 6 NROA n e m o u S n i s i ä k i i k s e k ! i t h e l n e t r o nu IMAGE.F

I/TILAUS

KÄYTÄ KOODIA: 1 1 PU0IM4

Viivi Aliklaavu Vera Djakonoff Martta Kallionpää Anna Kananen Heta Ojanperä Heidi Puomisto Julia Rautiainen Elina Riutta Erik Räsänen Anni Takanen Emilia Tiainen Emma Viitanen Mona Zabihian

Kirjoittajat: Sanna Antila Ella Kokkonen Toni Pakarinen Heidi Puomisto Julia Rautiainen Anni Rossi Inka Salminen Anni Takanen

Kuvaajat ja kuvittajat:

Aino Hokkanen aino.hokkanen@helsinki.fi Instagram: @ainohokkanen

Rosa Kaimio rosa.kaimio@helsinki.fi

Anna Kananen anna.kananen@helsinki.fi Instagram: @annaanak Fatima Verwijnen Kirjoittajat, kuvaajat ja kuvittajat Image Journalistiliitto Lakityttö_96 Päätoimitus <3 Roasberg Teams-videopuhelut Henkinen läheisyys

Kiitokset:

groteski.lehti@gmail.com www.groteski-magazine.fi Instagram: @groteskilehti Twitter: @groteski

Yhteystiedot:

Media ry Helsingin yliopiston viestinnän opiskelijat

Julkaisija:

Päätoimitus:

Elina Riutta elina.riutta@helsinki.fi Instagram: @elinaasofiaa_

AD Inka Salminen inka.salminen@aalto.fi Instagram: @inkerikinkeri

Groteski saa HYY:n järjestölehtitukea vuonna 2020.

200 kpl

Levikki:

Maxi Offset 100g Maxi Offset 140g

Paperit:

PunaMusta Joensuu

Paino:

Anni Takanen anni.takanen@helsinki.fi Instagram: @onnetontunari

-10

So m

G a ll u p 8

Kolu m

rau h a ätä s el

ä6

P ii k

e li n ä

Saako p : i n

7 4

? sa

San

li h a s

sa 6

ys 6

VAA

& Ho ef

Pääk i

us jr oit 5

alla 11-16 l i p

depals ta

Kuka luule

Tie

Kan d

taa 253 tut vi

17-22

n odottaja e t ud

mmassa e is

3 1olet! 41 -

Testa a

ap kuk ro

ffa

42 eiko sa: p nlehti, p

Fiktio: Ois

hopeaköynnös, ka, or kid 5

8 43-4

eh uv

Arvos te l

alm

eittää yht h ko

ä?

38 ea

pi ilpi

i le a

39-4 0

Oik e

-24 23

Verwijn e

tinnollista au

a im

vasi, Fa e l o t

a u h ea n n K :

Pääkirjoitus

vaara

Teksti: Elina Riutta Kuva: Toni Pakarinen Tänä keväänä se-koolla-alkava-sana on pistänyt elämämme monella tapaa uusiksi. Kun ihmishenget ja terveys ovat uhattuna, matkojen ja kurssien siirtyminen on kuitenkin toissijaista. Tilanne kysyy kaikilta sopeutumistaitoja ja etenkin kärsivällisyyttä. Vaaran uhatessa suomalaiset ovat perinteisesti paenneet metsään, oli kyse sitten valloittajista, luonnonvoimista tai muusta vaarasta. Metsää itseään ei ole nähty vaarallisena vaan turvapaikkana. Tänäkin keväänä suomalaiset ryntäsivät mökeilleen, ja lenkkipolut täyttyivät kansasta samalla, kun kaupunkien keskustat ja ostoskeskukset tyhjenivät. On jotenkin lohdullista ja liikuttavaa, että tällaisessa poikkeustilanteessa etsimme tukea ja turvaa luonnosta. Toivon mukaan palaamme takaisin siihen, mikä on ennen ollut itsestään selvää.

Tässä numerossa Groteskin lukijat pääsevät kertomaan sosiaalisen eristäytymisen vaikutuksista arkielämään. Vera Djakonoffin koostaman Gallupin voi lukea sivuilta 10–12. Sivuilla 13–18 lukijat pääsevät tutustumaan moderneihin uhkiin, kun Erik Räsänen syventyy aina ajankohtaisiin internetin ja sosiaalisen median vaaroihin, kuten trollitehtaisiin ja ääriliikkeiden tuottamaan propagandaan. Vaaroista päästään niiden tuomaan pelkoon ja kauhuun. Kauhuelokuvat ovat hauska ja helppo tapa säikytellä itseään turvallisesti kotona, etenkin rennossa kaveriporukassa. Leffoista on kiva saada säväreitä ja jännitystä, kun arkielämästä ei adrenaliinipiikkejä saa. Sivujen 25–26 Tiedepalstalla Emma Viitanen kertoo lisää kauhun kiehtovuudesta ja kiehtomattomuudesta. Pidetään päät viileinä, oli vaara mikä tahansa, ja muistetaan läheisiä lämpimillä ajatuksilla välimatkoista huolimatta. Kaikista vastoinkäymisistä pääsee kyllä eteenpäin, kunhan ei luovuta ja muistuttaa itselleen, että peloista suurin on pelko itse. Franklin D. Rooseveltin sanoin: ”Ainoa asia, jota meidän on syytä pelätä, on pelko itse – nimetön, syyttä ilmestyvä, todistamaton kauhu, joka halvaannuttaa tarvitut ponnistukset ja kääntää kehityksen taantumaan.”

veef & Honeys Teksti: Emma Viitanen

Mikä on median vastuu pandemioiden, kuten koronaviruksen uutisoinnissa? Miten suomalainen media on mielestäsi onnistunut tiedotustehtävässään tähän mennessä?

Entä minä? Uutiset ahdistaa, maailma ahdistaa, kaikki ahdistaa. Mitä minä voin tehdä, että minulla ja muilla olisi edes hieman parempi olo?

”Tärkeintä on pitää ihmiset ajan tasalla ja välittää luotettavaa tietoa, tarvittaessa myös kyseenalaistaa tietoa ja tulkintoja. Varsinkin silloin, kun somessa leviävät villit teoriat ja puolitotuudet. Tee-se-itse-asiantuntijat lähtevät näissä tilanteissa helposti laukalle, mutta toimittajien täytyy pitää pää kylmänä. Muuten uutismedia kadottaa roolinsa. Ja toki tarvittaessa kyseenalaistaa myös viranomaisia, mutta akuutissa kriisivaiheessa se kannattaa tehdä hyvin harkiten.

”Kriisitilanteessa on olennaista, ettei kukaan jaa huhuja, juoruja tai epämääräistä ’informaatiota’ millään alustalla. Houkutus on suuri esittää, että juuri minulla olisi jotakin sellaista tietoa, jota muilla ja etenkään viranomaisilla ei ole. Ei minulla sellaista tietoa ole, eikä ole kenelläkään. Sellainen kuvitelma tietenkin voi pönkittää itsetuntoani, mutta se on lyhyt lämmin. Pelkojen ja ahdistusten jakaminen on paras tapa lievittää niitä. Niiden kanssa yksin jääminen on pahinta.

Suomalainen media on onnistunut aika hyvin, ainakin toistaiseksi. Iltapäivälehdissä ollut muutamia ylilyöntejä, mutta ei paljon. Esimerkiksi Yle ja Helsingin Sanomat ovat hoitaneet tätä varsin mallikkaasti. Tietysti jossain vaiheessa sitä alkaa miettiä, että eikö maailmassa tapahdu muutakin. Kun uutiskoneisto on viritetty kriisitilanteeseen, sitä pitää jossain vaiheessa säätää herkemmäksi myös muille aiheille.”

Avoimen yhteiskunnan tulevaisuus edellyttää viestinnällistä kaksikätisyyttä: on toisaalta tuettava viranomaisia ja toisaalta kyettävä kritisoimaan viranomaistoimenpiteitä. Vaikea tehtävä, mutta luulisi maailman onnistuneimman yhteiskunnan tähän pystyvän.”

Pekka Sauri, työelämäprofessori

Teksti: Martta Kallionpää Tätähän ei saisi enää edes sanoa, mutta meitä maakuntien elvyttäjiä kohdellaan kuin spitaalisia, saastuneita taudinkantajia.

Olen maalaisjunttien rituaaliuhraama koronasyntipukki. Onko tämä kiitos siitä, että tuon satoja euroja pitäjänne surkeaan kyläkauppaan joka juhannus ja joulu? Nuorten koronabileet pitääkin kieltää, mutta miksi samalla sortaa mökkiläistä? Kyllä minä olisin ajanut viiden tunnin matkan takaisin Helsinkiin vaikka 42 asteen kuumeessa ja toinen keuhko romahtaneena.

Teksti: Vera Djakonoff

Vihapuhe tukki feisbuukkini heti kun laitoin sinne kuvan mökkipihastani. Mielenrauhani on pilalla ja kakkosasuntoni nyt turhaan tyhjänä.

Uhka on asia tai toimija, jolla nähdään olevan kyky vahingoittaa tiettyä kohdetta. Uhka herättää pelkoa, jonka voimakkuus määräytyy sosiaalisesti. Sosiaalisen ympäristön reagoinnin vahvuus vaikuttaa yksilön käsitykseen uhan merkittävyydestä. Jos uhka vaikuttaa globaalilla tasolla, se voi johtaa poliittisten toimijoiden taholta harvinaisiin ja äkillisiin poikkeustoimiin. Tämä viestittää kansalaisille, että todellinen vaara on läsnä. Poikkeustoimien seurauksia voivat olla esimerkiksi koulujen sulkeminen, rajojen kiinni pitäminen ja opiskelijavapun peruuntuminen.

Piikki lihassa

Sanahelinää: uhka

Esa Väliverronen, viestinnän professori

saako pelätä rauhassa? Teksti: Mona Zabihian Kuva: Anni Takanen Muistan vieläkin ensimmäisen painajaiseni. Painajaisessa olen isossa autiossa talossa ja Disneyn Herkules-elokuvan Hades-pahis jahtaa minua takaa miljoonien pienten hämähäkkien kanssa. Painajainen aiheutti minussa niin suurta pelkoa ja ahdistusta, että muistan sen vielä 20 vuoden jälkeen. Nyt Hades tuntuu aika naurettavalta syyltä pelätä tai ahdistua. En tosin ymmärrä, mikä siinä on niin huvittavaa. Jostain syystä haluan vähätellä pelon lähdettä. Alan vitsailla ja naureskella sille, mutta miksi? Jos minulta kysytään nyt, mitä pelkään, reagoin kysymykseen nolostuen, vähätellen ja häpeillen. Minua hävettää kertoa ääneen, että pelkään kävellä yksin kotiin yöllä. Minua nolottaa myöntää ahdistuvani, jos pahanhajuinen juoppo istuu viereeni metrossa. Suojautumiskeinona lähden vitsailemaan asiasta. Pelot ovat vahvasti sidoksissa aikaan, sosiaalisiin suhteisiin, kasvatukseen ja yhteiskuntaan. Muiden kokemuksia ei pitäisi vähätellä, vaan ne tulisi ottaa vakavasti. Siitä huolimatta tunnustan itsekin heittäneeni monesti läppää kavereideni peloista, koska ne tuntuvat minusta niin järjettömiltä.

En sano, että peloista ei saisi keskustella. Todellakin saa. Joskus pelosta saattaa päästä yli keskustelun avulla. Joskus taas ei. Kun näihin keskusteluihin ajautuu, on tärkeää muistaa olla vähättelemättä ja tuomitsematta toisten pelkoja. Kyseenalaistamisellekin on opittava löytämään oikea aika ja paikka.

Toisten pelkoihin on helpompi samaistua kuin toisten. Kun jonkun pelko tuntuu itselle oudolta, käsittämättömältä tai vieraalta, sortuu usein tuomitsemaan: miten sä voit pelätä jotain noin arkipäivästä ja normaalia?

Joskus toivon, että saisin vain pelätä rauhassa. Pelkäämistä ei pitäisi joutua häpeämään. Ehkä suurin pelkoni onkin se, että muut ihmiset kyseenalaistavat ja tuomitsevat minut pelkojeni takia. Tästä huolimatta koen peloista keskustelemisen tärkeäksi. En voi valehdella itselleni siitä, mitä pelkään ja mitä en. En voi myöskään salata pelkojani muilta, sillä ne ovat osa minua ja persoonaani.

Valtiotieteellisessä opiskeluun sisältyy paljon yhteiskunnan rakenteiden ja ilmiöiden kyseenalaistamista. Olen huomannut kyseenalaistamisen kulttuurin lunastaneen paikkansa myös arkisissa keskusteluissa opintojen ulkopuolella. Toisten pelkojen kyseenalaistaminen ja kritisoiminen tuntuvat olevan nykyään ihan ok. Näin ei kuitenkaan pitäisi olla.

galLup Teksti: Vera Djakonoff Kuvat: Kare Oja, Julia Hallberg, Leo Taanila, Iina Vaaranen Groteski vieraili opiskelijoiden kotona teknologian välityksellä. Kysyimme, miltä uudenlainen arki tuntuu, kun kampuksella pyöriminen vaihtui kotoiluun. 1. Mitä hyviä puolia kotona olossa on? Oletko esimerkiksi aloittanut uutta harrastusta? 2. Mikä on taktiikkasi etätyöskentelyssä? Onnistuuko keskittyminen, kun Netflix ja päiväunet houkuttelevat? 3. Miten taistelet yksinäisyyttä vastaan?

Julia Hallberg 1. Kerrankin on ollut aikaa levätä ja rauhoittua. En ole kipeydeltäni pystynyt aloittamaan uutta harrastusta, mutta piirtäminen iltaisin on ollut meditatiivinen keino saada ajatukseni muualle. 2. Kipeänä en oikein saanut otetta kouluhommiin. Nyt kun olen terve, säännölliset rutiinit ja ulkoilu auttavat minua keskittymään. 3. Skypessä kavereiden kanssa tuntuu kuin olisi oikeasti toisten seurassa. Päiväkirjaan saa ajatuksia paperille, sen sijaan, että ne olisivat jumissa pään sisällä. Otin karanteenin vastaan haasteena tiedostaen, että on ihan hyvä olla välillä yksin.

Kare Oja 1. Kotona olo vapauttaa tekemään asiat itselle mieluisassa rytmissä. Aikaa tuntuu olevan paljon, kun matkustamiseen menevä aika jää pois. Kouluhommien lisäksi olen soitellut kitaraa ja tavoitteeni on oppia soittamaan Volga-kappale. 2. Käytän Forest-sovellusta, jossa asetetaan tavoiteaika työskentelylle. Silloin muita sovelluksia ei saa käyttää. Netflixiltä ja päiväunilta en ole pystynyt täysin välttymään. Olen todennäköisesti valtiotieteellisen tiedekunnan epäpätevin henkilö neuvomaan suoratoistopalveluiden sekä kauneusunien karttelemisessa. 3. Pelailen verkossa Playstationia kavereiden kanssa sekä soittelen tutuille. Kevään tavoitteena on onnistua osallistumaan yli 50 hengen etä-Kuppala-juhlaan sekä soittaa isovanhemmille videopuhelut.

Iina Vaaranen 1. Kiireettömyys, sohvalla löhöily ja mun koiran suukot. Oon myös yrittänyt opetella käyttämään piirtopöytää tylsinä hetkinä. 2. Ei ole taktiikkaa, mua motivoi dedikset. Jos täytyy keskittyä oikein kunnolla, niin laitan Spotifystä soimaan ”Jazz for Study” -listan. 3. Parhaat tavat pitää yhteyttä ystäviin ja taistella yksinäisyyttä vastaan on harrastaa kolmen tunnin Skype-puheluita kavereiden kanssa viinilasi kädessä. Ajatus tulevasta kesästä auttaa myös jaksamaan.

Leo Taanila 1. Aloitin päiväkirjan kirjoittamisen! Viimeksi eli vuonna 2004 jaksoin kaksi päivää, mutta silloin elämä olikin kauhean paljon tapahtumarikkaampaa eikä aikaa moiselle hömpötykselle jäänyt lainkaan. 2. En saa. 3. Viestit ja videopuhelut, joissa voi katkerasti valittaa siitä, että viimeinen sulle esitetty somehaaste oli ne ketjutekstarit vuonna 2008.

some pilalla Teksti: Erik Räsänen Kuvat: Ella Kokkonen

Sosiaalisen median piti tuoda maailma yhteen, mutta se näyttääkin repivän kaiken pirstaleiksi. Internetin jätit eivät ole kyenneet lunastamaan lupauksiaan. Erään valtakunnan suurimpiin kuuluvan sanomalehden Facebook-mainos kehottaa katsojaa tukemaan laadukasta journalismia tilaamalla lehden. Jokainen kommentoija ei ole samaa mieltä lehden laadusta. Arto kertoo näkemyksensä journalismin nykytilasta: ”Työpaikkani on ollut usein esillä tämän lehden jutuissa. Joudumme jatkuvasti korjaamaan virheellisiä tietoja, joita meistä esitetään, kun laiskat toimittajat eivät vaivaudu selvittämään asioiden todellista tolaa.” Kommentti on saanut parikymmentä tykkäystä. Artoa ei oikeasti ole olemassa. Arton Facebook-profiilia tarkastellessa voi huomata käyttäjätunnuksen olevan vasta muutamia viikkoja vanha. Hän ei ole lisännyt itsestään kuvaa. Hänellä on vain seitsemän Facebook-kaveria. Kaverit ovat Arton kaltaisia kuvattomia profiileja tai suomalaisia julkisuuden henkilöitä, jotka tuhansista Facebook-kontakteistaan päätellen hyväksyvät kaverikseen kenet tahansa.

Jäljet johtavat Pietariin On todennäköistä, että Arton takana on pietarilaisen trollitehtaan työntekijä. Niin kutsutuista trollitehtaista syötetään maailmalle Venäjän hallinnolle myönteistä propagandaa, kuten valeuutisia ja keskustelupalstojen täyttämiä virallista linjaa mukailevia mielipiteitä. Verkkoon vuotaneista asiakirjoista huolimatta Venäjän kansainvälisestä informaatiovaikuttamisesta tiedetään edelleen yllättävän vähän mitään varmaa. Suorien yhteyksien osoittaminen Kremliin onkin hankalaa. Työntekijöillä ei ole työsopimuksia ja palkka maksetaan pimeästi käteisellä. Taustalla olevat yritykset ovat yksityisiä eikä niitä voi suoraan yhdistää hallintoon. Informaatiovaikuttamisen toinen vaikeus on erottaa propagandisti ja propagandan levittäjä toisistaan. Taitavasti räätälöidyt valeuutiset, provosoivat kommentit ja Internet-maailman tunkioilla liikkuvat huhut iskevät aina jonkun maailmankuvaan – jokainen potaskan levittäjä ei kuitenkaan ole trolli, vaan joukossa on oikeita ihmisiä, jotka aidosti uskovat sanomaansa. Valeprofiilin ja tavallisen kansalaisen erottaminen toisistaan ei läheskään aina ole yhtä helppoa kuin Arton tapauksessa. Sosiaalisessa mediassa tapahtuvan informaatiovaikuttamisen tehtävä on moninainen. Väärän tiedon ei oleteta syrjäyttävän oikeaa – näin ei ole tarkoituskaan tapahtua. Valheet ja provosoiva kirjoittelu ennemminkin hämärtävät totuutta. 13

Vaikka propagandan kohde ei uskoisikaan valheellista sisältöä, propagandistin tavoite toteutuu kohteen tehdessä myönnytyksiä: ”ei valtavirtamediakaan aina kerro kaikkea”. Informaatiovaikuttaminen nakertaa asteittain luottamusta viranomaisiin ja mediaan. Ongelma on sosiaalisessa mediassa itsessään, sekä sen toimintalogiikassa.

Sananvapauden voi kääntää itseään vastaan Vuonna 2012 Facebookin perustaja Mark Zuckerberg kirjoitti innostavasti sosiaalisen median verkostoja luovasta ja ihmisiä yhteen tuovasta vaikutuksesta. Sosiaalinen media näyttäytyi Zuckerbergin visiossa sanomalehden tai television kaltaisena maailmaa mullistavana keksintönä, joka antaisi unohdetuille äänen, yhdenvertaistaisi maailmaa ja veisi yhteiskuntia eteenpäin: ”Maailmassa on valtava tarve, ja on valtava mahdollisuus saada kaikki maailman ihmiset liitettyä yhteen, antaa kaikille ääni ja auttaa yhteisöä kohti tulevaisuutta.” Kaikkien äänten saaminen kuuluviin on kaunis ajatus. 2010-luvun alussa arabikevät loikin utopistisia toiveita sosiaalisen median vapauttavista vaikutuksista, jotka tekisivät maailmasta demokraattisemman ja paremman. Vuosikymmenen loppupuolella herättiin siihen, ettei lupauksia kyetty lunastamaan. Arabikevätkin lässähti nopeasti, kun entisten hirmuhallitsijoiden valtatyhjiöitä astuivat täyttämään uudet diktaattorit ja ääriliikkeet. Sananvapautta yritetään rapauttaa kääntämällä se itseään vastaan. Valeuutissivustot ovat tästä keskeinen esimerkki. Printtimedian kärsiessä lukijoiden ja mainostajien kadosta tulovirrat ehtyvät. Hektinen verkkotoimittaminen pakottaa toimittajat hutkivaan pikajournalismiin, klikkiotsikoihin ja kärjistyksiin huolellisen ja analyyttisen taustoittamisen sijasta. Perinteiseltä medialta vaaditaan enemmän kuin koskaan – ja samaan aikaan uutisista ei olla valmiita maksamaan. Valeuutiset hyödyntävät median murroksen aiheuttamaa journalismin alennustilaa. Ne provosoivat, ne reagoivat nopeasti, ne väittävät ilman journalistista vastuuta jotain, mitä ammattitoimittaja ei artikkeliinsa kirjoittaisi. Perinteisillä mediataloilla on journalistiset vastuunsa, joita itseään vaihtoehtomedioiksi kutsuvat valeuutissivustot eivät suostu kantamaan. Valeuutiset ja sosiaalinen media elävät toisistaan kuin kukat ja mehiläiset. Valeuutisten logiikka nojaa sosiaalisen median logiikkaan: jutut kirjoitetaan muka paljastaviksi (”tästä valtavirtamedia vaikenee”) ja tunteita kiihottaviksi, jolloin ne saavat tykkäyksiä ja jakoja. Facebookin kaltaiset sivustot taas haluavat, että palvelussa vietetään mahdollisimman paljon aikaa. Vaikka vaihtoehtomedioiden sisältö olisi selkeästi valheellista ja arveluttavaa kansankiihotusta, sisältöjen poiskitkeminen palveluista voisi johtaa käytön vähenemiseen. Lisäksi miljardien tunnusten valvominen on teknisesti mahdotonta. Sananvapauden verhon taakse piiloutuminen on helpompaa.

”– – on valtava mahdollisuus saada kaikki maailman ihmiset liitettyä yhteen, antaa kaikille ääni ja auttaa yhteisöä kohti tulevaisuutta.”

Facebookinkaan sanan- ja julkaisuvapauden käsitys ei ole koskaan ollut täysin rajoittamaton. Käyttöehdoissaan palvelu suhtautuu alastomuuteen ja seksuaaliseen sisältöön tiukemmin kuin lainsäädäntö useimmissa länsimaissa vaatisi. Facebook tai sen omistama Instagram eivät salli Free the Nipplen kaltaisten liikkeiden sisältöjä, sillä ne olisivat tiukan puritanistisia amerikkalaisia arvoja vastaan. Liian roisi sisältö voisi karkottaa käyttäjät – ja rahat, joita he palvelulle käytöllään takovat.

Jihadismipropagandaa sananvapauden nimissä Twitter on tullut tunnetuksi keskimääräistä laveammasta sananvapauskäsityksestään. Palvelu on nähnyt yllättävän radikaalitkin mielipiteet, kuten oikeistoradikalismin, osana yhteiskunnallista keskustelua, jota se haluaa alustana olla mukana rakentamassa. Twitterin rajoittamaton julkaisuvapaus johti siihen, että palvelusta kasvoi vuosina 2013–2015 Isisin ja muiden jihadistijärjestöjen keskeinen viestintäkanava. Sananvapauskäsitys ilman siihen liittyvää vastuuta ja palvelun helppokäyttöisyys johtivat jihadistisen terroritoiminnan aktiivisimpina vuosina jihadistitilien räjähdysmäiseen kasvuun. Tutkijat ovat kyenneet jäljittämään Twitteristä kymmeniä tuhansia Isisille myönteisiä tilejä. Osa Irakiin ja Syyriaan lähteneistä Isisin vierastaistelijoista kohosi tuhansien seuraamiksi vaikuttajiksi twiittaamalla kuvia elämästään Isisin julistamassa kalifaatissa.

Facebook alkoi reagoida terroristiseen propagandaan palvelussaan vuonna 2014 sulkemalla Isisille myönteisiä tilejä. Twitter ei kuitenkaan suostunut muuttamaan politiikkaansa, vaan piti härkäpäisesti kiinni vapaan keskustelun ihanteestaan. Täyskäännös nähtiin alkuvuodesta 2016, kun palvelu yllättäen ilmoitti sulkeneensa 125 000 profiilia terroristisen sisällön vuoksi. Voi pohtia, olivatko Pariisin iskut täyskäännökseen johtanut viimeinen tikki. Twitterin käytön on arveltu edesauttaneen iskujen toteuttamista. Kritiikin yltyessä Twitter alkoi poistaa myös äärioikeiston sisältöä loppuvuodesta 2017. Uusien tilien luominen on kuitenkin helppoa – niin terroristien kuin äärioikeistonkin kissa ja hiiri -leikki alustan kanssa jatkuu edelleen.

”Perinteiseltä medialta vaaditaan enemmän kuin koskaan – ja samaan aikaan uutisista ei olla valmiita maksamaan.” 15

”Kaksi vuotta kuulemisen jälkeen voidaan nähdä, mitä oma sääntely on tarkoittanut: vastuu sisällöstä on sysätty käyttäjille.” Kuherruskuukausi alkaa olla ohi Vuosikymmenen vaihduttua puheet teknologian ihmisiä yhteen tuovasta vaikutuksesta ovat kaikonneet. Mark Zuckerberg joutui huhtikuussa 2018 Yhdysvaltain kongressin eteen vastaamaan syytöksiin, joiden mukaan Facebookista vuodetun datan avulla Cambridge Analytica -konsulttiyhtiö oli manipuloinut Yhdysvaltain presidentinvaaleja ja Iso-Britannian kansanäänestystä Euroopan unionissa pysymisestä. Kuulemisessaan Zuckerberg ei kannattanut lainsäädännöllä tehtäviä interventioita yhtiönsä toimintaan. Yhtiön oman sääntelyn pitäisi riittää. Kaksi vuotta kuulemisen jälkeen voidaan nähdä, mitä oma sääntely on tarkoittanut: vastuu sisällöstä on sysätty käyttäjille. Ei-halutusta sisällöstä voi tehdä ilmoituksen, mutta takeita sen poistumisesta ei ole. Yhteisöpalvelut synnyttävät ja ylläpitävät algoritmeillaan sosiaalisia kuplia, jotka pirstovat ihmisten mediamaisemaa ja maailmankuvaa. Äärijärjestöjen propaganda leviää niissä edelleen. Sosiaalinen media ei tuonutkaan maailmaa yhteen, vaan on repimässä sitä pirstaleiksi. Vihapuhe ja valheet jatkavat leviämistä – koronapandemian kaltainen poikkeusaika näyttäisi jopa pahentaneen tilannetta. Pandoran lippaan sulkeminen voi olla mahdotonta. Yhteiskunta ja yksilöt ovat jo kasvaneet sosiaalisiin medioihin kiinni. Yhtiöt eivät tule muuttamaan toimintaansa vapaaehtoisesti, vaan tarvitaan yhteisön ja lainsäädännön tukea. Siihen asti Arto kumppaneineen jatkaa demokratian nakertamista pala palalta luomalla epäluuloa yhteisöä, sanomalehtiä ja viranomaisia kohtaan. ”Liiku nopeasti ja riko asioita” tuli tunnetuksi Zuckerbergin mottona 2010-luvun alussa. Kongressin kuulemisen jälkeen The Observer -lehti totesi osuvasti pääkirjoituksessaan, että Zuckerberg tuli tuskin ajatelleeksi liberaalin demokratian olevan yksi asia, jonka hän saattaa rikkoa.

”Yhtiöt eivät tule muuttamaan toimintaansa vapaaehtoisesti, vaan tarvitaan yhteisön ja lainsäädännön tukea.” 17

Kuka luulet olevasi, Fatima Verwijnen? 18

Teksti: Heta Ojanperä Kuvat: Fatima Verwijnenin kotialbumi ja Inka Salminen

Kuka luulet olevasi, Fatima Verwijnen? Olen 26-vuotias kahden lapsen äiti, markkinointikonsultti ja vakavamman tason aktivisti. Se tarkoittaa, että aktivismi ei ole asia, josta otan lomaa, tai jota teen vapaa-ajalla harrastuksena, vaan se on jatkuvasti läsnä mun elämässä, kaikessa mitä teen.

Minkä näistä ottaisit mukaan autiolle saarelle: megafonin, vessapaperirullan vai Corona-oluen? Ottaisin Corona-oluen, koska uskon siihen, että pitää nauttia hetkestä. En tiedä mitä tapahtuisi, jos olisin autiolla saarella, mutta ainakin mulla olisi Corona-olut, josta nauttia.

Mikä maailmassa on erityisesti perseestä? Tällä hetkellä ihmisten itsekkyys, mikä heijastuu riittämättöminä ilmasto- ja ihmisoikeustoimina.

Silakkaliikkeen kuulumiset Miten silakat voivat? Silakat voivat oikein hyvin, tosi rauhallisesti tällä hetkellä. Pahimman piikin ohi on päästy: silakat ovat löytäneet oman roolinsa yhteiskunnallisessa keskustelussa. Olemme pystyneet selkeyttämään toisillemme ja muille ihmisille keitä olemme, mikä viestimme on ja mitä ajamme takaa.

Mikä se selkeytynyt viesti on? Haluamme parantaa yhteiskunnallista keskustelua niin, että se perustuu faktoihin, on helposti ymmärrettävää, eikä sitä ohjaa viha tai misinformaatio.

Miten Silakkaliike konkreettisesti lähti liikkeelle? Mitä teitte? Haluan alleviivata, että emme halua henkilöidä tätä kehenkään, koska tämä on sitoutumaton liike. Se lähti Johannes Kosken ideasta, että Suomeen tarvitaan jotain samanlaista kuin Italian Sardiinit-liike. Jos liike olisi Suomessa, niin mitä se olisi, mikä sen nimi olisi, mitä sillä haettaisiin? Pikkuhiljaa siihen liittyi lisää ihmisiä, ja viikon päästä meitä oli tuhansia.

Mitä liikkeen ylläpitämiseen liittyviä haasteita olette kohdanneet? Missä olette onnistuneet? Ihmiset olettivat, että olemme hirveän paljon suunnitelleet tätä, vaikka se viraali-ilmiö oli todella spontaani ja vahinko. Emme ole onnistuneet alusta asti viestimään ihmisille linjaamme, ja jossain kohtaa se viesti vesittyi kädenlämpöiseksi selkääntaputteluaktivismiksi. Nyt olemme onnistuneet viestimään arvojamme vastaavaa kontenttia antifasismista ja antirasismista. Olemme onnistuneet innostamaan sellaisia ihmisiä aktivismiin, joille ”aktivismi” on ollut kirosana, ja siten madaltaneet kansalaisaktivismin kynnystä.

Olette Silakkaliikkeessä halunneet välttää johtajakeskeisyyttä ja hierarkiaa. Miten viestinne sitten on muodostunut? Ihmisiltä on tullut vähän ristiriitaista viestiä: toisaalta haluttiin nostaa Johannes [Koski] liikkeen johtajahahmoksi, toisaalta, kun johtohahmoja nousi ehdottamaan toimintalinjauksia, koettiin, että ”ette te voi vaan sanella meille, keitä me ollaan”. Toisaalta haluttiin selkeää viestintää, mutta toisaalta mielestäni brändi/Slush-meininkiä on kuvottavaa liittää kansalaisaktivismiin. Joitain johtohahmoja on noussut niistä ihmisistä, jotka ovat olleet aktiivisesti rakentamassa liikettä. Mutta nämä asiat eivät ole yllättäviä, kun puhutaan tuhansien ihmisten kansalaisaktivistiliikkeestä.

Mitä mieltä olet Silakkaliikettä käsitelleestä uutisoinnista? Se on ollut todella positiivista lähtökohtaisesti. Ihan aiheellista kritiikkiä on tullut antipopulismiin ja konkreettisuuteen liittyen.

Silakkaliike haluaa vähentää vihaista poliittista keskustelua. Miten vihaan tulisi reagoida? Se on todella kontekstiriippuvaista. Jos kohtaa vähemmistöihin kohdistuvaa vähättelevää puhetta ja poliittista toimintaa, niin ei vähemmistön rooli ole aina olla se ymmärtävä ja rauhallinen osapuoli, vaan silloin kuuluukin olla äänekäs ja näyttää oma turhautumisensa. Jos yhteiskunta ei kestä sitä, niin yhteiskunnassa pitää muuttaa jotain. Eli lähtökohtaisesti aina rakkaus edellä, mutta ei meidän tarvitse olla mitään ovimattoja siinä vihaisessa keskustelukulttuurissa.

Henkilökohtaisen politiikka Mieleenpainuvin tekosi kansalaisaktivistina? Mieleenpainuvimpia hetkiä on sellaiset, kun syvän päädyn äärioikeistolaiset ovat tulleet kertomaan mulle, että koska he ovat seuranneet mun aktivismia, he ovat ”tulleet pois sieltä”. Silloin olen todella iloinen: mun välillä aika vihaisestakin äärioikeistoa käsittelevästä retoriikasta huolimatta olen pyrkinyt alleviivaamaan, että kuka tahansa, joka sieltä tulee pois, otetaan avosylin vastaan.

Ketä ihailet? Voit mainita useammankin henkilön. Alexandria Ocasio-Cortezia, Michelle Obamaa, Zahra Karimya, Ujuni Ahmedia ja Suldaan Said Ahmedia. He ovat kaikki vähemmistöjen edustajia, jotka ovat tehneet todella merkittäviä tekoja politiikan ja aktivismin uralla tuoden mulle fiiliksiä siitä, että maailmassa on hyviä ihmisiä ja asioita, joita kannattaa puolustaa.

Olet kannustanut monia ystäviäsi lähtemään politiikkaan. Kiinnostaako se sinua vaikuttamismahdollisuutena? Koen, että olen vähän liian radikaali politiikkaan. Aktivismi on mulle paljon parempi vaikutuskanava, koska mun ei tarvitse filtteröidä itseäni ja miettiä, mikä on oikea tapa tuoda itseäni esille. Olen taustavaikuttaja.

Some-presenssisi on suhteellisen positiivista. Ahdistutko mistään? Ahdistun vihaisuudesta ja epäreiluudesta, joita varsinkin äärioikeistolaiset käyttävät, osana semmoista hiljentämisen taktiikkaa. Vaikka mulla on tosi iso kokemus siitä trollaamisesta ja vihaisesta viestinnästä, niin kyllä se välillä tuntuu todella pahalta. Koen, että aktivismin kentällä emme tarvitse yhtään marttyyria, ja siksi pidän joskus pitkiäkin some-taukoja. Uskon, että nöyryys ja haavoittuvaisuuden myöntäminen ovat positiivisia asioita. Että uskaltaa sanoa, että kyllä se tuntuu pahalta.

Kuinka tärkeä osa identiteettiä sukupuoli on sinulle? En ole tätä hirveästi joutunut miettimään, koska olen hyvin heteronormatiivinen ja syntynyt siihen sukupuoleen, jonka koen omakseni. Identiteetin kannalta en koe, että se olisi kovin tärkeä. En edusta itseäni sukupuolen edustajana, vaan itsenäni.

Aktivismin ekologia Twitterissä katsot maalittajia hymyillen suoraan silmiin. Tulisiko maalittaminen kriminalisoida? Kaksipiippuinen juttu. Toisaalta totta kai, koska se on toimintaa, joka hiljentää ihmisiä ja esimerkiksi estää heitä lähtemästä politiikkaan. Toisaalta on todella vaikea tie lähteä siihen, että mitä saa sanoa ja mitä ei. Toivoisin, että some-platformit ottaisivat isompaa vastuuta sen sijaan, että sitä pitäisi kriminalisoida.

Mitä ajatuksia hallituksen epidemia-ajan toimet herättävät kansalaisaktivismin näkökulmasta? Tämä on todella historiallista aikaa. Tietysti nämä ihmisiä rajoittavat toimet tuntuvat tämmöisen semi-anarkistisen ihmisen näkökulmasta aika villeiltä. Mutta totta kai ymmärrän ne, mun mielestä hallitus on osoittanut ihan esimerkillistä johtajuutta. Aktivismi, edes vallankumouksellinen sellainen, ei tarkoita mitään typerää kansalaistottelemattomuutta.

Miten aktivisti hyödyntää poikkeusoloja? Tuo omaa itseään ja omia ajatuksiaan yhä enemmän esille nyt, kun ihmiset ovat kotona näiden asioiden äärellä. Poikkeusolot ovat mahdollisuus ihmisille tutkailla sitä, mikä on tärkeää. Me olemme kaikki samassa tilanteessa yhteiskunnallisesta luokasta, sosiologisesta asemasta ja etnisyydestä riippumatta: se ehkä luo ihmisille erilaista näkökulmaa.

Mikä on keskeisin pullonkaula ilmastonmuutokseen ja taloudelliseen epätasa-arvoon liittyvien ongelmien ratkaisemisessa? Isoimpina esteinä ovat asenteet ja kasvava individualismi. Ollaan kummallisessa tilanteessa, jossa kaikki tiedostavat, että asialle pitää tehdä jotain, mutta kukaan ei konkreettisesti tee mitään, ainakaan tarpeeksi. Koska elämme kapitalistisessa maailmassa, kukaan ei halua ottaa vastuuta. Ja meillä on kapitalistisen yhteiskunnan luoma valheellinen ajatus tarpeesta onnellisen elämän saavuttamiseksi. Se on yhteiskunnallinen ongelma: kuluttamiselle rakennettu yhteiskunta. Länsimaissa ihmisille on luotu ajatus siitä, että he ovat niin tärkeitä, että he ansaitsevat tämän kaiken.

Toimitko ensisijaisesti paikallisesti, kansallisesti vai globaalisti? Globalismi tulee esille yhteyksissä muiden maiden antirasistisiin toimijoihin. Olen myös ollut eri maissa kouluttamassa etnisten vähemmistöjen ja seksuaalivähemmistöjen tilasta. Enemmän kuitenkin toimin paikallisesti, koska mun aktivismi keskittyy rasismiin ja ihmisoikeuksiin, ja Suomi on yksi maailman rasistisimpia maita ja esimerkiksi rasistisin Pohjoismaa.

Onko kansallisvaltio historiallinen jäänne? Entä kansalliset kulttuurit? Uskon, että meillä tulee aina olemaan kansallisvaltioita, ja kansallisidentiteetillä tulee aina olemaan jokin rooli, mutta olemme menossa globaalimpaan suuntaan. Ihmisillä tulee aina olemaan tarve omaan ryhmään ja oman tarinan alleviivaamiseen kulttuurin kautta. Ulkonäön rooli tulee laskemaan: sen sijaan yhdistävä tekijä voi olla esimerkiksi joku urheiluun liittyvä asia tai kieli. Tämäkin liittyy individualismiin: varsinkin meillä länsimaissa on alleviivattu todella paljon yksilöllisyyden ja oman taustan merkitystä: ”mä oon mä, mä oon suomalainen, ja tässä on mun jengi”.

Lopuksi: Toivo, tieto vai toiminta? Tässä post-truth-ajassa: tieto. Todella moni kriisi jäisi tapahtumatta, jos ihmisillä olisi oikeaa informaatiota.

kauhean nautinnollista Teksti: Emma Viitanen Kuva: Inka Salminen Olisin halunnut aloittaa tämän palstan kuvauksella jostain kuuluisasta kauhuelokuvasta. Ongelmana on se, etten ole koskaan nähnyt kauhuelokuvaa. Enkä voi ymmärtää, miksi jotkut katsovat niitä vapaaehtoisesti. Miksi ihminen muka nauttisi kauhusta? Psyko, Hohto, Painajainen Elm Streetillä, Uhrilampaat. Kaikki ovat kauhuelokuvan klassikoita, jotka myivät aikoinaan elokuvasaleja loppuun – ja ovat suosittuja edelleen. Kauhu kiehtoo ihmisiä: esimerkiksi Stephen Kingin samannimiseen kirjaan perustuva elokuva, Se (2019), keräsi lippuluukuilla yli 300 miljoonan dollarin voitot. Miksi haluamme kokea vapaaehtoisesti kauhun tunnetta? Kauhun kokeminen koostuu kahdesta eri tunteesta: pelosta ja inhosta. Amerikkalaisen filosofi Noël Carrollin mukaan kauhuelokuvista pitävät ihmiset nauttivat usein näistä tunteista. Tilannetta, jossa henkilö kokee kauhun miellyttävänä, jopa nautinnollisena, kutsutaan kauhun paradoksiksi. Tarvitsemme pelkoa selviytymisen kannalta: vaaratilanteessa kehomme ja aivomme siirtyvät pakene tai taistele -tilaan, ja monet saattavat nauttia tästä tunteesta suuresti. Aivot vapauttavat adrenaliinia, pulssi nousee, sydämen iskuvoima kasvaa, verisuonet laajenevat. Ilma virtaa paremmin keuhkoihin, adrenaliini lisää voimavaroja hetkellisesti. Uhkatilanteen jälkeen moni kokee itsevarmuutta - minä selvisin! Olen elossa! Pelon kokeminen voi siis itsessään tuntua miellyttävältä, samoin sen laukeaminen. Helsingin yliopiston elokuva- ja televisiotutkimuksen professori Henry Bacon kertoo, että joidenkin hermojärjestelmä tuntuu suorastaan vaativan tällaisia hätkähdyttäviä impulsseja, joita kauhuelokuvien tuoma pelko saattaa tuottaa. Lisäksi Carrollin mukaan ihmiset ovat luonteeltaan uteliaita ja haluavat yllättyä, nähdä jotain ennennäkemätöntä. Esimerkiksi kauhuelokuvien hirviöt voivat tuntua kiehtovilta ja saada aikaan tunteen, että niistä haluaa tietää lisää. Samoilla linjoilla on filosofi Murray Smith, jonka mukaan ihmisillä on luonnollinen tapa kiinnostua omituisista ja kauhistuttavista asioista. Tämä selittänee esimerkiksi sitä, miksi Frankensteinin hirviö kiinnostaa edelleen lukijoita ja katsojia ympäri maailmaa.

”– – ihmisillä on luonnollinen tapa kiinnostua omituisista ja kauhistuttavista asioista.”

Tärkeää kauhuelokuvien katsomisessa on kuitenkin tunne siitä, että on turvassa. Ihminen pääsee nauttimaan pakene tai taistele -reaktion hyvistä puolista, kuten adrenaliinista ja dopamiinista, ajatellen kuitenkin, että ”eihän tässä mitään hätää ole”. Kauhuviihde tarjoaa meille mahdollisuuden käsitellä tosielämän tunteita irrallaan todellisen tilanteen peloista, paineista ja vastuista. Tiedämme, ettei ruudulla tapahtuva ole totta, ja pystymme halutessamme esimerkiksi sulkemaan silmämme tai poistumaan elokuvateatterista. Baconin mukaan jotkut saavat kauhuelokuvia katsoessaan vaikutelman tunteiden hallittavuudesta, jolloin keskiössä on omien pelkojen käsittely elokuvan kautta. Kauhuelokuvat voivat tunteiden käsittelyn lisäksi tarjota myös mahdollisuuden lähentyä muiden ihmisten kanssa. Journal of Personality and Social Psychologyn vuoden 1974 tutkimuksen mukaan yhdessä koettu uhkaava kokemus voi lisätä viehätysvoimaa tai läheisyyttä ihmisten välillä. Olemme pelottavassa tilanteessa haavoittuvaisia, mikä lisää intiimiyttä läsnäolijoiden välillä. Huomaahan sen jo kauhuelokuvaa katsoessa: kun säikähdämme, saatamme tarttua vieruskaveriamme kädestä tai syöksyä hänen syliinsä. Entäs katsojan näkökulma? Miksi kauhu kiinnostaa? Viestinnän opiskelija Roosa Kontiokari pitää kauhuelokuvista ja yhdistää niiden viehätyksen kavereiden kanssa jaettuun hetkeen. Elokuvat eivät aina ole käsikirjoituksiltaan kovin hyviä, ja pelottavien elementtien yhdistäminen tähän humoristiseen aspektiin luo monenlaisia tunnetiloja. On mukavaa, että ne voi jakaa ystävien kanssa. Kauhuelokuvat voivat olla yhdistäviä kokemuksia, joita kaveriporukat muistelevat myöhemminkin. Kauhuelokuvien katsomisessa vaikuttaa siis olevan monia positiivisia puolia. Onko silti vaarallista tai epäilyttävää, jos saa kauhuelokuvista mielihyvän tunteita? Baconin mukaan yleisesti ottaen ei, paitsi niissä tilanteissa, joissa ihminen ajautuu sellaisen materiaalin pariin, jonka käsittelyyn hänellä ei ole valmiuksia. Tämän vuoksi elokuvissa käytetäänkin ikärajajärjestelmää. Aikoinaan valtion elokuvatarkastamon yksi sensurointikriteeri oli myös elokuvan oletettu raakuus, mutta siitä on sittemmin luovuttu.

Teksti ja kuvat: heidi puomisto

Oikeuden odottajat Teksti: Anni Takanen ja Emilia Tiainen Kuvat: Sanna Antila

Kun ihminen joutuu raiskauksen uhriksi, tunteet vaihtelevat. Uhri voi kokea tekohetkellä kuolemanpelkoa, paniikkia, lamaantumista, epätodellisuuden tunteita tai fyysisiä oireita, esimerkiksi pahoinvointia. Ohjeet raiskauksen jälkeen toimimiseen ovat kolkot. Älä peseydy, älä vaihda vaatteita. Mene lääkäriin, vaikka näkyviä vammoja ei olisikaan. Oikeusprosessi alkaa, kun rikoksen uhri tekee rikosilmoituksen. Raiskaustapauksessa oikeuden toteutumisen kannalta on tärkeää, että uhrilla on todistusaineistoa. Todistusaineisto tarkoittaa käytännössä lääkärintarkastuksessa havaittuja solunäytteitä, joiden perusteella sukupuoliyhteys voidaan todistaa. Lääkäriin on siis mentävä pikaisesti, ennen peseytymistä tai vaatteiden vaihtoa. On likainen olo, eikä sitä saa pestä pois. Lääkäri ei saa tehdä minkäänlaisia tutkimuksia kysymättä ensin potilaan lupaa. Potilaalle on palautettava määräysvalta omaan kehoon. Terveydenhuollon henkilökunnalla on omat ohjeensa siitä, miten uhria kohdellaan. Jos avun piiriin saapuu, apua pitäisi kyllä saada. Tutkimuksiin ei ole pakko suostua, mutta se kannattaa. Lääkäri selittää potilaalle toimenpiteet ja kertoo, miksi ne ovat tarpeellisia. Ovatko potilaan vaatteet ehjät? Onko niitä revitty? Onko niissä tahroja? Potilasta pyydetään riisuutumaan. Vaatteet kääritään paperin sisään ja toimitetaan poliisille. Onko potilas peseytynyt? Oliko sitomista? Vangitsemista? Läimäyttämistä? Penetraatioväline: siitin/sormi/jokin esine, mikä?

Uhrin hoito- ja tutkimusprotokolla on kaksikymmensivuinen lomakekasa, jota seuraten lääkäri tekee rikostutkintaprosessia varten vaadittavat tutkimukset ja samalla huolehtii uhrin henkisestä jaksamisesta. Uhri ei välttämättä vielä tässä vaiheessa koe suurta tunnereaktiota tapahtuneesta. Hän voi olla peloissaan, ahdistunut ja itkuinen, mutta myös apaattinen tai rauhallinen. Uhrilta otetaan näytteitä kliinisessä tutkimuksessa, gynekologisessa tai urologisessa tutkimuksessa ja verikokeissa. Näillä yritetään selvittää rikoksen tekijän DNA:ta, mahdollisia sukupuolitauteja sekä uhrin mahdollista päihtymystilaa. Lääkäri voi myös suorittaa uhrille ensiapua sekä määrätä rauhoittavia ja kipu- tai unilääkkeitä, jos uhri niitä tarvitsee. Prosessin tarkoitus on auttaa uhria käsittelemään tapahtunutta, mutta myös mahdollistaa todistusaineiston saaminen tulevaa oikeusprosessia varten. Erityisesti se, miten uhri kohdataan, kun hän ensimmäistä kertaa ilmoittaa viranomaiselle raiskauksesta, vaikuttaa siihen, jaksaako uhri viedä ilmoitusta eteenpäin. Amnesty Internationalin Suomen osaston vuonna 2019 toteuttaman selvityksen mukaan raiskauksen uhrit kokivat viranomaisten toiminnan oikeusprosessin aikana ajoittain epäinhimilliseksi. Joskus uhria jopa syyllistettiin. Selvityksessä myös ilmeni, että poliisi vaati uhreja toistamaan rikoksen tapahtumia kerta toisensa jälkeen, ja että raiskausmyytit vaikuttivat asianajajien sekä tuomareiden käyttäytymiseen oikeudenkäynnin aikana.

”– – keskimääräinen oikeusprosessi raiskaustapauksissa kestää 18 kuukautta. Siis puolitoista vuotta rikoksen tekohetkestä käräjäoikeuden ratkaisuun.”

Pitkä oikeusprosessi Rikosilmoitus tehdään poliisiasemalla, yksin tai läheisen kanssa. Jos mukaan ei halua läheistä, Rikosuhripäivystys voi tarjota tukihenkilön seuraksi poliisiasemalle. Rikosilmoitusta seuraava oikeusprosessi on todennäköisesti pitkä ja turhauttava. Raiskausrikoksen tuomio annetaan yleensä vasta yli vuosi rikosilmoituksen tekemisen jälkeen: keskimääräinen oikeusprosessi raiskaustapauksissa kestää 18 kuukautta. Siis puolitoista vuotta rikoksen tekohetkestä käräjäoikeuden ratkaisuun. Joissakin tapauksissa pitkäksi venyneestä oikeusprosessista voidaan myöntää korvauksia rikoksen tekijälle – ei uhrille. Pelkästään oikeusprosessilla on psyykkisiä vaikutuksia osallisiin ihmisiin, sillä se on luonteeltaan stressaava ja ahdistava, erityisesti vakavan väkivaltarikoksen uhrille. Asianomistajan kokemukset oikeusprosessista ovat usein kielteiset.

”Joissakin tapauksissa pitkäksi venyneestä oikeusprosessista voidaan myöntää korvauksia rikoksen tekijälle – ei uhrille.”

Erityisen pitkä oikeusprosessi voi olla uhrin toipumisen kannalta hankala, kun uhri joutuu aktiivisesti käsittelemään tapahtunutta uudelleen ja uudelleen. Toisaalta epävarmana tulevaisuudessa häämöttävää oikeudenkäyntiä varten olisi tärkeää pitää traumaattinen tapahtuma mielessä mahdollisimman tarkasti, jotta sitä voisi kuvailla oikeudessa yksityiskohtaisesti. Jos raiskaajan tuomio on vain muutama kuukausi ehdollista, onko uhrin järkevää lähteä prosessiin mukaan? Onko lyhyt vankeustuomio riittävä rangaistus raiskaajalle? Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2018 poliisille ilmoitettiin 1465 raiskausta, joista 349 vietiin oikeuteen. Näistä tapauksista 221 päätyi tuomioon. Raiskauksesta tuomitaan yhdestä kuuteen vuoteen vankeutta, tosin ”vakavuudeltaan vähäisestä” raiskauksesta vankeutta voidaan tuomita neljästä kuukaudesta neljään vuoteen. Törkeästä raiskauksesta rangaistus on kahdesta kymmeneen vuotta vankeutta. Vuonna 2015 keskimääräinen ehdoton vankeusrangaistus raiskauksesta oli kaksi vuotta, törkeästä raiskauksesta neljä ja puoli vuotta. Samana vuonna hieman alle 40% raiskaukseen syyllistyneiden vankeusrangaistuksista oli ehdottomia. Törkeistä raiskauksista puolestaan reilu 80% tuomittiin ehdottomina vankeusrangaistuksina. Toisin sanoen alle puolet raiskaukseen syyllistyneistä ja vankeuteen tuomituista päätyy ehdottomaan vankeuteen. Vain 15% poliisille ilmoitetuista raiskauksista päätyy tuomioon.

Suostumus lainsäädännön pohjana Yksilön kehollisen itsemääräämisoikeuden huomioon ottavan määrittelyn mukaan raiskaus on seksiä, joka tapahtuu vasten ihmisen tahtoa. Suomen laki ei kuitenkaan tunnista tätä määrittelyä, sillä raiskauslainsäädäntö ei ole suostumuspohjainen, ainakaan vielä. Rikoslain mukaan kyse on raiskauksesta silloin, kun raiskaaja käyttää väkivaltaa tai sen uhkaa, tai jos uhri on sairauden, tajuttomuuden, vammaisuuden, pelkotilan tai muun avuttoman tilan takia kykenemätön puolustamaan itseään tai ilmaisemaan tahtoaan. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2019 raiskauksia ilmoitettiin 1455 kappaletta, 62 tapausta enemmän kuin vuonna 2018. Lapsen seksuaalisia hyväksikäyttöjä tuli ilmi 1796 kappaletta. Lisäksi ilmoitettiin 1105 muuta seksuaalirikosta, joista 519 oli seksuaalista ahdistelua. Muihin seksuaalisiin tekoihin kuuluu muun muassa pakottaminen seksuaaliseen tekoon. Se tarkoittaa pakottamista johonkin muuhun seksuaaliseen toimintaan kuin sukupuoliyhteyteen. Siitä ei saa yhtä suurta tuomiota kuin raiskauksesta. Aikaisemmin rikoslaissa oli kohta ”lievemmästä raiskauksesta”, jota kutsuttiin sukupuoliyhteyteen pakottamiseksi. Se kuitenkin poistettiin, sillä lievemmän raiskauksen määrittelyä ei nähty tarpeelliseksi: teko täytti raiskauksen piirteet. Oli myös uhrille kohtuutonta määritellä teko lievemmäksi. Sen sijaan törkeän raiskauksen rikos on olemassa. Se täyttyy, mikäli teko on tehty erityisen julmalla, nöyryyttävällä tai vaarallisella tavalla aiheuttaen uhrille erityisen paljon kärsimystä esimerkiksi pysyvän vamman muodossa.

”Baarista toisen matkaan lähteminen ei tarkoita suostumusta seksiin.”

Vuonna 2018 aloitettu Suostumus2018-kampanja kritisoi nykyistä raiskauslainsäädäntöä siitä, että se vaatii uhria puolustautumaan raiskaajaa vastaan. Vaikka kykenemättömyys itsensä puolustamiseen tai tahdon ilmaisemiseen voikin johtua pelkotilasta, lain pitäisi selkeästi linjata, että sukupuoliyhteys ilman suostumusta on aina raiskaus. Raiskaustilanteessa tunteet voivat olla yllättäviä, ja shokkitila voi olla niin suuri, ettei uhri saa sanaa suustaan. Joillekin on opetettu, että voi olla vaarallisempaa vastustella. Suostumus2018-kampanjan mukainen lainsäädäntö määrittäisi seksin ilman suostumusta aina raiskaukseksi. Se tunnustaisi raiskaukseksi esimerkiksi tilanteet, joissa suostumus muuttuu tai poistuu kesken seksin. Myös kykenemättömyys suostumuksen ilmaisemiseen päihtymystilan johdosta – huolimatta siitä, onko se itseaiheutettua vai ei – luettaisiin raiskaukseksi. Oikeusministeriö aloitti vuonna 2019 hankkeen raiskauslainsäädännön kokonaisuudistuksesta. Hanketta valmistelevan työryhmän toimikausi päättyi toukokuun lopulla. Ruotsissa otettiin vuonna 2018 käyttöön Suostumus2018-kampanjaa vastaava lainsäädäntö, jossa seksiin vaaditaan molempien osapuolten suostumusta. Käyttöön otettiin myös uusi rikosnimike, ”tuottamuksellinen raiskaus”, sellaisia tilanteita varten, joissa tekijä ei ole tiennyt syyllistyvänsä raiskaukseen. Vuoden 2019 alussa uuden lain käyttöönotosta tehtiin selvitys, jossa ilmeni erityisesti väkivaltaisista raiskausrikoksista langetettujen tuomioiden koventuneen sen jälkeen, kun uusi laki astui voimaan. Samassa selvityksessä kävi ilmi, että naisilla ja miehillä oli Ruotsissa erilaiset käsitykset suostumuksesta. Miehistä 17% piti baarista toisen mukaan lähtemistä suostumuksena. Naisista vain 7% näki toisen mukana kotiin lähtemisen suostumuksena. Kolmasosa miehistä näki alasti riisuuntumisen toisen seurassa suostumuksena, mutta naisista vain 16% ymmärsi tämän suostumukseksi.

”Raiskausoikeusprosessin aikana ihmisestä tulee ensin potilas, sitten uhri ja lopulta asianomistaja.”

Koska käsitykset suostumuksesta eroavat merkittävästi, on olennaista painottaa selkeän suostumuksen tärkeyttä lainsäädännössä. Jos seksiin ei ole selvästi suostuttu, tulisi teko tuomita raiskauksena. Baarista toisen matkaan lähteminen ei tarkoita suostumusta seksiin. Joskus traumaattiseen tilanteeseen joutunut on mieluummin ajattelematta asiaa, vaikka tilanne voisikin olla hyödyllistä käsitellä ja, lopulta, hyväksyä. Tapahtunutta ei voi muuttaa, eikä myöskään raiskaajan tuomio vie tapahtunutta pois, vaikka oikeus toteutuisikin. Raiskausoikeusprosessin aikana ihmisestä tulee ensin potilas, sitten uhri ja lopulta asianomistaja. Tärkeä osa uhrin toipumista on se, että ihminen ymmärtää olevansa muutakin kuin uhri, että uhrius ei määritä identiteettiä. Pelkän uhriuden sijaan ihminen on kaikkea sitä, mitä hän oli myös ennen rikosta. Vaikka häneltä on tilanteessa viety toimijuus, hän saa sen vielä takaisin. Hänen ei tarvitse olla uhri, eikä häntä pidä kohdella eri tavalla kuin ennen tapahtunutta. Lopulta elämän jatkaminen onnistuu kyllä. Vaikka elämä jatkuisi ja uhriksi joutunut hyväksyisi tapahtuneen, on syyllinen saatava vastuuseen.

”Tärkeä osa uhrin toipumista on se, että ihminen ymmärtää olevansa muutakin kuin uhri, että uhrius ei määritä identiteettiä.”

arvostelut Teksti ja kuvat: Julia Rautiainen

Talvi on viherkasveille Suomessa kovaa aikaa. Ei ole valoa eikä lämpöä, ja huoneilma on kuivempaa kuin riisimurot. Joillakin kasveilla on kuitenkin paremmat mahdollisuudet selviytyä Suomen haastavissa olosuhteissa. Arvostelin viisi eri huonekasvia ja tarkastelin, miten ne ovat selviytyneet Suomen talvesta.

Peikonlehti Peikonlehdet (Monstera) ovat köynnöskasveja, joita esiintyy luonnonvaraisena Keski- ja Etelä-Amerikan sademetsissä. Jättipeikonlehti on erittäin suosittu huonekasvi siksi, että se on helppohoitoinen ja “instagrammable”, eli visuaalisesti miellyttävä ja kuvauksellinen sosiaalisen median sovelluksia varten. Kuitenkin, koska Suomessa ilmasto on hyvin erilainen verrattuna sademetsien ilmastoon, ei peikonlehti välttämättä selviä Suomen talvesta kunnialla. Suurimmat ongelmat ovat liian kuiva huoneilma tai liikakastelu. Tämä peikonlehti kuivatti ainakin kaksikymmentä lehteä talven aikana. Muuten kasvi selvisi kohtuullisella menestyksellä haastavista oloista. Plussaa myös siitä, että peikonlehti tuotti muutaman uuden lehden talven aikana.

Palmuvehka Palmuvehka (Zamioculcas zamiifolia) on oikea selviytyjä. Tansaniasta kotoisin oleva kasvi selviää varmasti ilmastonmuutoksesta ja koronasta, se selviää kaikesta. Sitä ei haittaa kuiva ilma, valon puute tai vähäinen kastelu. Palmuvehka sen kun kukoistaa: se kasvatti talven aikana jopa kolme uutta vartta. Palmuvehka on oikea toteemieläin, josta kaikkien kannattaa ottaa mallia: se ei vähästä hetkahda! Kasvi on myös suoranainen yllättäjä, sillä se saattaa pysyä muuttumattomana jopa puoli vuotta, ja sitten yhtäkkiä, keskellä pimeintä talvea, pukata ilmoille uuden varren. Mikä jännitysnäytelmä!

Hopeaköynnös Hopeaköynnös (Scindapsus pictus) kasvaa tämän arvostelun kasveista kovinta tahtia, myös talvella. Pienikin auringonvalon pilkahdus saa kasvin kasvattamaan pitkiä köynnöksiään useita senttejä. Rohkein lonkeroista kasvoi talven aikana kunnioitettavat 30 senttimetriä. Tämä kasvi on palmuvehkan kaltainen, todellinen taistelija. Se antaa anteeksi pienen kastelu-unohduksen, sekä vähäisen valon. Ulkonäöltään kasvi on myös keskivertoa reilusti miellyttävämpi, ainakin itse arvostelijan makuun. Ainoa huoli kasvin suhteen on siinä, mihin sen sijoittaa, sillä köynnösten kasvaessa useiden metrien mittaisiksi ei hopeaköynnökselle välttämättä riitä edes amppeli.

Orkidea Tämän orkidean (Orchidaceae) sielunelämä on minulle täysi mysteeri. Se kasvattaa uusia kukkavarsia aina huonoimmalla mahdollisella hetkellä, eli talvella. Talvella kukkavarsien ylläpitoon ei kuitenkaan riitä tarpeeksi valoa ja energiaa, joten hetken kasvettuaan orkidea alkaa kuivattaa vartta pois. Yksikään uusi varsi ei ole päässyt kasvamaan kymmentä senttimetriä korkeammaksi tässä orkideassa. Sen tahtotilassa on siis vakavia puutteita. Kuitenkin itse lehdet pysyvät vihreinä läpi kesien ja talvien. Jotain positiivista siis.

Kilpipiilea Kilpipiilea (Pilea peperomioides), kiinanrahapuu tai lähetyssaarnaajakasvi on alun perin Kiinasta kotoisin oleva kasvi. Se on kohtuullisen anteeksiantavainen kastelu-unohduksille, mutta valo on piilealle tärkeää. Kasvi kuitenkin palkitsee hellää huoltajaa ahkerasti, sillä tarpeeksi vettä ja valoa saadessaan se voi kasvaa hujauksessa pituutta. Ongelmaksi saattaa kuitenkin muodostua piilean kapea ja ei niin tukeva varsi, joka uhkaa kaatua joka suuntaan. Kilpipiilea on myös tehokas lisääntymään, sillä se kasvattaa jatkuvasti juurilleen pikkupiileoita, joista sitä voi jakaa useampaan ruukkuun. Pieniä piilean varsia saattaa kasvaa hyvän hoidon seurauksena niinkin paljon, että niitä ei ole mahdollista (ajallisesti tai rahallisesti) lähteä jakamaan omiin ruukkuihinsa. Tällöin ne kannattaa nyppäistä pois. Tämä kilpipiilea selvisi talvesta kohtuullisella menestyksellä, mutta sen yleisilmeessä on parantamisen varaa. Se kellastuttaa ja riiputtaa jatkuvasti alimpia lehtiä, ja antaa vain ylimpien kukoistaa. Samalla se on jatkuvassa kaatumisvaarassa tukikepistä huolimatta. Eforttia on siis laitettu vain puoliteholla.

testaa kuka proffa olet! Teksti: Anna Kananen Kuvat: Inka Salminen

Mikä on rakkain harrastuksesi?

a) Pohdit mielelläsi tulevaisuutta sekä sen mukanaan tuomia kehityskulkuja ja teknologisia mullistuksia. b) Pidät uimisesta niin uimahallissa kuin luonnonvesissäkin. Et pelästy kylmääkään vettä! c) Ystäväsi uskoutuvat sinulle mielellään. Monesti kuunteletkin ystäviesi murheita ja autat heitä parhaasi mukaan. d) Vietät paljon aikaa parhaan ystäväsi kanssa. Ehkä olette kirjoittaneet yhdessä esseitä tai jakaneet opiskelutekniikoita.

Ei-niin-salainen salaisuutesi?

a) Journalismi on lähellä sydäntäsi. Ehkäpä olet jo kirjoittanut tai haaveilet johonkin (ainejärjestö-) lehteen (Groteskiin?) kirjoittamisesta? b) Olet ministeri Maria Ohisalon esikuva rohkeutesi vuoksi. Myös monet muut ihailevat sinua! c) Sinulla on oma yritys tai haaveilet sellaisen perustamisesta. Ehkä asiantuntijataidot-kurssin käytyäsi olet löytänyt sisäisen konsulttisi? d) Purat syvimpiä tuntojasi blogissasi. Olet oman elämäsi bloggaaja-influensseri!

Mikä on mottosi?

a) Lähitulevaisuus yliarvioidaan ja kaukainen tulevaisuus aliarvioidaan. b) Erinäköisiä häiriöitä ei voi välttää. Olennaista on se, miltä demokraattinen järjestelmä näyttää ravistuksen jälkeen. c) Ihmiskunnan parhaat päivät ovat vasta edessäpäin. d) Tunteen vastakohta ei ole järki vaan tunteettomuus.

Mikä on intohimosi?

a) Organisaatioviestintä. Tekstin ymmärrettävyys on mielestäsi erityisen tärkeää. b) Demokratia. Olet erityisen kiinnostunut poliittisesta osallistumisesta ja äänestyskäyttäytymisestä. c) Vihreä politiikka. Olet rohkea, etkä pelkää sanoa mielipiteitäsi ääneen! d) Vastuullinen viestintä ja journalismi. Viestintä ylipäätään on intohimosi, ja olet kiinnostunut kaikesta viestintään liittyvästä.

Kevääsi on kulunut…

a) ...erilaisia radio-ohjelmia ja podcasteja kuunnellessa. Suosikkiohjelmasi tulevat Yle Puheelta. b) ...BIBU-tutkimusaineiston parissa. Jos olet jo suorittanut tutkimusmenetelmäkurssin, voit huokaista helpotuksesta. c) …Twitterissä maailman menoa seuraten. Sinulla itselläsikin on jo muutama seuraaja. d) …pohtien koronaepidemian vaikutuksia. Ehkä olet jakanut ajatuksiasi Instagram-tililläsi, blogissasi tai muualla sosiaalisessa mediassa?

Eniten a-vastauksia…

Eniten b-vastauksia…

olet Osmo A. Wiio! Wiio on legendaarinen viestinnän professori, toimittaja ja kansanedustaja. Hänet tunnetaan kehittämistään Wiion laeista. Osmon tapaan saatat olla kiinnostunut journalismista, sujuvasta tekstin tuottamisesta tai tulevaisuuden teknologisista uudistuksista. Olet moniosaaja, ja sinnikkyyttesi ja uteliaisuutesi auttavat sinua onnistumaan siinä, mitä ikinä päätätkään tehdä!

olet Hanna Wass! Wass on politiikantutkija ja yliopistonlehtori, joka on aiemmin toiminut myös professorina. Olet rohkea ja avoin, ja ihmisten on helppo lähestyä sinua. Sinua ehkäpä erityisesti kiinnostaa demokratia ja sen toteutuminen. Hannan tyylitaju on pettämätön, kuten on myös sinun! Itsevarmuutesi on säkenöivää. Olet monien esikuva!

Eniten c-vastauksia…

Eniten d-vastauksia…

olet Pekka Sauri! Sauri työskentelee työelämäprofessorina. Hän on toiminut myös muun muassa poliitikkona, päätoimittajana ja radiojuontajana. Ystäväsi uskoutuvat sinulle mielellään, koska olet hyvä kuuntelija. Sydämeltäsi olet optimismi, ja uskosi parempaan tulevaisuuteen on ihailtavaa! Pekan tavoin saatat myös olla aktiivinen jossakin sosiaalisen median kanavassa, kenties Twitterissä.

olet Esa Väliverronen! Väliverronen on viestinnän professori ja aiemmin hän on työskennellyt myös tutkijana, opettajana ja toimittajana. Olet muiden opiskelijoiden keskuudessa tunnettu paljon siteeratuista viisauksistasi. Sinusta pidetään, ja osa jopa toivoo olevansa kuten sinä! Esan tavoin pidät kirjoittamisesta ja jaat mielelläsi ajatuksiasi internetin välityksellä.

Tulokset

Oisko heittää yhtä? Teksti: Viivi Aliklaavu Kuvat: Anni Rossi

Senaatintori häämöttää edessäni. Vuosi sitten sama paikka oli täynnä jouluvaloin koristeltuja pieniä mökkejä ja toppatakkeihin pukeutuneita turisteja. Nyt se ammottaa tyhjyyttään. Kaupunki on pystyttänyt torin kulmaan joulukuusen. Kuusi on valtava, mutta suurten rakennusten varjossa se näyttää säälittävän pieneltä. Sen juhlallinen väkinäisyys tuntuu tässä tilanteessa karulta vitsiltä. Senaatintorin keskellä olevan patsaan portailla istuu kaksi teinityttöä tupakalla. Heidän kätensä ovat punaiset ja tärisevät joulukuun tasaisessa harmaudessa. Tytöillä on kasvot täynnä lävistyksiä, ja heidän mustat farkkutakkinsa ovat hakaneulojen ja bändilogojen peittämät. Ymmärrän täysin, miksi tytöt ovat halunneet uhmata liikkumiskieltoa ja tulleet keskustaan tupakalle. Tässä tilanteessa pukeutumista punkimpaa on olla ulkona. Minuakin turhauttaa. Haluan takaisin entisen elämäni, mutta paluuta ei ole. Minua suututtaa tämä tyhjyys ja yksinäisyys. Olen vihainen kavereilleni, jotka ovat unohtaneet minut. Ruudun välityksellä halit ja kauniit sanat tuntuvat kaukaisilta. Minut on jätetty yksin.

Tuntuu samalta kuin muutama kesä sitten erotessani kumppanistani, mutta tällä kertaa kaikki ympärilläni kärsivät samasta erosta. Eivät entiset kumppanit voi auttaa toisiaan eroamisen prosessissa. Erosta on päästävä yli ilman entistä rakkautta. Tällä kertaa tukenani on vain jäätelö pienen yksiöni pakastimessa Piritorin kulmalla. Ei ole ketään lohduttamassa. Sairastaa, sairastuttaa, ihan sama, minua ei enää kiinnosta. Punkkariteinien tapa olla välittämättä on hengittää tupakansavua salaa vanhemmiltaan. Ehkä myös minun pitäisi antaa uusi mahdollisuus tupakalle. Poltin viimeksi tupakkaa, kun täytin 18 vuotta. Kävin silloin paljon baareissa, ja polttaminen kuului kuvioihin. Tuskin yksi tupakka sen pahempaa keuhkoilleni tekee kuin nämä kaksi kierrosta tartuntaa, joista keuhkoni ovat toipumassa. ”Hei, oisko teillä heittää yhtä?” Teinit tuijottavat minua kuin olisin menettänyt järkeni. Yleensä asetelma on toisinpäin: he ovat tottuneet keräämään rohkeutensa kysyäkseen tuntemattomalta aikuiselta kadunkulmassa saisivatko yhden röökin. Löydettyään muutaman tupakan he piilottavat ne tarkasti vanhemmiltaan. En ole ainoa, joka huomaa epätavallisen valta-asetelman. Myös tytöt ovat hämillään. Tällä kertaa minä olen anelija, kerjääjä. Minun nautintoni on näiden nuorten

tyttöjen vallassa. Ei ole tuttua kuviota, jota seurata. Mitä vain voisi tapahtua, mutta kaikki on silti ennalta arvattavissa. Me ihmiset emme oikeastaan ole niin monimutkaisia kuin luulemme. Aralla äänellä toinen tytöistä vastaa: ”Sori, meil on vaan tää yks puokkiin.” Ehkä ihan hyvä näin. En koskaan oikeastaan edes pitänyt tupakasta. Nautin ainoastaan sen luomasta yhteisöstä. Tupakansavun varjolla oli helppo aloittaa keskustelu tai lopettaa edellinen. Viimeisten kuukausien aikana entinen yhteisö ympäriltäni on kadonnut. Kaikki ovat omissa koloissaan piilossa yhteiskunnalta, läheistensä keskellä. Minulla ei ole ketään, jota jaksaisin päivästä toiseen. On kavereita ja vanhemmat, mutta kaikki tuntuu niin etäiseltä, että ennemmin olen omissa oloissani. Etäisyys suututtaa minua. Haluaisin olla keskellä. Haluan olla elossa. Minun tekee mieli huutaa, mutta en halua varmistaa teinien uskoa hulluudestani. He ovat tässä hetkessä läheisin ihmiskontaktini. Suljen kivun sisälleni ja pidätän hengitystäni. Tiedän, etten voi kuolla hengityksen pidättämiseen, mutta silti paniikki iskee muutaman kymmenen sekunnin jälkeen. En pysty pidempään, tarvitsen ilmaa. Haukon happea paniikissa ja avaan silmäni. Ensimmäinen näkyni on valkoinen kirkko, joka hohkaa kylmyyttä. Lähden kävelemään kohti Tuomiokirkkoa. Askeleeni nopeutuvat itsestään ja pian huomaan juoksevani portaita täyttä vauhtia. En tiedä, kuka minua ohjaa. Kylmä ilma pistää kurkussani, mutta se ei ole epämiellyttävää. Tuntuu hyvältä tuntea. Istahdan Tuomiokirkon etuoven eteen. Ovi on suljettu, vaikka ennen sunnuntaisin tähän aikaan kirkko oli täynnä ihmisiä. Nyt tämä pyhäksi ymmärretty rakennus ammottaa tyhjyyttään. Ehkä Jumalalla on omat bileet alttarin takana, kun kukaan ei ole katsomassa. Olen varma, että kymmeniä tai satoja vuosia sitten hädän keskellä Jumala ja muut jumalat ovat olleet kiireisempiä. Tämän päivän ihminen antaa Jumalalle oman karanteenin, oman rauhan olla yksin. Aivan kuin kuulisin urkujen soittavan hiljaa surullista melodiaa.

”Ruudun välityksellä halit ja kauniit sanat tuntuvat kaukaisilta.” 47

Ohitseni vipeltää jokin. Se on orava, joka on eksynyt kaupungin keskelle. Nyt meitä on neljä: minä, orava ja punkkariteinit. Orava pysähtyy muutamaksi sekunniksi katsomaan minua. Haluaako se ruokaa vai ihmetteleekö vain? Orava jatkaa juoksuaan ja katoaa tien toiselle puolelle. Pysähtyminen johtaa uuteen liikkeeseen. Orava tasapainoilee pysähdyksen ja liikkeen jatkumossa. Ainoastaan kuolema saisi oravan pysähtymään lopullisesti paikalleen. Luonto ei koskaan ole täysin paikallaan, kuolema ja syntymä ovat osa elämän liikehdintää. Me ihmiset yritämme järjestää kaiken pysyväksi, vaikka mikään muu ei elämässä ole yhtä varmaa kuin liike. Rakennukset pysyvät vuosia paikallaan. Senaatintorilla on edelleen Venäjän entisen keisarin patsas. Jäämme jumiin omiin keksintöihimme, kun kuvittelemme luovamme jotain luontoa korkeampaa. Rahan illuusio on ottanut vallan hyvinvoinnistamme. Nettikaupat ja kulutushysteria taistelevat pysyäkseen hengissä kovempaa kuin ikäihmisen sydän. Unohdamme olevamme osa luontoa, jossa mikään ei ole pysyvää. Hymy nousee huulilleni. Minulla ei ole mitään syytä olla iloinen, mutta en jaksa enää olla ahdistunut. Olen ollut niin kauan paikallani, ettei se ole enää paikallaan oloa vaan taistelua. Olen kahlinnut ahdistukseni syvälle mieleeni, mutta ahdistus ei antaudu. Se ei halua pysyä paikallaan, vaan rimpuilee päästäkseen vapaaksi. Olemme ahdistukseni kanssa jatkuvassa kamppailussa. Kamppailumme on väkivaltaista liikettä, joka ei johda mihinkään suuntaan. On aika irrottaa kahleet. Oravaa ei kiinnosta ihmisten ongelmat, se jatkaa matkaansa. Punkkarit ovat edelleen matkalla kohti muutosta ja kapinaa. Kaikki jatkaa liikettään. Nousen seisomaan ja lähden kävelemään kotiin päin. Ensimmäistä kertaa moneen kuukauteen haluan tietää, mitä huominen tuo tullessaan.

”Me ihmiset yritämme järjestää kaiken pysyväksi, vaikka mikään muu ei elämässä ole yhtä varmaa kuin liike.” 48

Hyvä viestinnän opiskelija, Tutustu palveluihimme tarkemmin osoitteessa journalistiliitto.fi.

Tiesitkö, että sinäkin olet oikeutettu Journalistiliiton tarjoamaan tukeen ja turvaan? Työelämään siirryttyäsi olet edelleen tervetullut jäseneksi, toimit sitten tiedottajana, toimittajana tai muuna viestintäammattilaisena. Jäsenenämme saat muun muassa • Pressikortin • Lakimiestemme palvelut, kuten neuvontaa työsopimuskysymyksissä ja apua free-palkkioneuvotteluihin. • Matkustaja–, tapaturma– ja oikeusturvavakuutuksen • Pääsyn koulutus- ja muihin tapahtumiimme • Työttömyyskassan jäsenyyden (työsuhteisena) – toimeentulosi on turvattu työttömyyden sattuessa. • Mahdollisuuden liittyä Journalistiliiton kasvavan työosuuskunnan eli Mediakunnan yhteisöön. Mediakunta muun muassa hoitaa puolestasi freetyön laskutuksen ja kirjanpidon. • Ammattilehti Journalistin ja sähköiset jäsenkirjeemme • Oikeuden käyttää liiton lomamökkejä eri puolilla Suomea • Alennusta useista tuotteista ja palveluista

Ota yhteyttä ja kysy lisää: journalistiliitto.fi/yhteystiedot.

Tervetuloa vahvistamaan joukkoamme – ja edistämään omaa uraasi!

Hei lukija! Tuntuuko olosi tyhjältä kevään jälkeen? Etkö ehtinyt vielä kirjoittaa Groteskiin, mutta olisi kutkuttavaa kokeilla? Jos luovuutesi kaipaa käyttöä, kirjoita kesällä verkkojuttu G:n nettisivuille! Jutun aihe voi olla melkeinpä mitä tahansa, voit kertoa mökkireissusta tai vaikka kesätöissä sattuneista kommelluksista. Kiinnostuitko? Ota yhteyttä päätoimitukseen ja kerro juttuideasi meille!

”Mitä vain voisi tapahtua, mutta kaikki on silti ennalta arvattavissa.”