GROTESKI 4/2020 MURROS by Groteski

4/2020

Aino Hokkanen Rosa Kaimio Anna Kananen Lotta Kivelä Lyydia Laukkanen Ainomaija Mikola Otava Ojanperä Heidi Puomisto Salla Rajala Ilona Rantala Elina Riutta Anni Rossi Inka Salminen Leo Taanila Anni Takanen Eeva Varis Emma Viitanen

Kirjoittajat: Anna Enbuske Maija Harju Heta Heikkala Ainomaija Mikola Heidi Puomisto Inka Salminen Sanni Sirén Anni Takanen

Kuvittajat ja kuvaajat:

Aino Hokkanen aino.hokkanen@helsinki.fi Instagram: @ainohokkanen

Rosa Kaimio rosa.kaimio@helsinki.fi

Anna Kananen anna.kananen@helsinki.fi Instagram: @annaanak Kiitokset: Kirjoittajat, kuvaajat ja kuvittajat Enni Koistinen Rahasampo Sanna Antila Teams-vertaistuki Kielikello.fi Kaikki koko vuoden aikana mukana olleet tyypit! Ootte parhaita <3

Yhteystiedot: groteski.lehti@gmail.com www.groteski-magazine.fi Instagram: @groteskilehti Twitter: @groteski

Julkaisija: Media ry Helsingin yliopiston viestinnän opiskelijat

Päätoimitus:

Elina Riutta elina.riutta@helsinki.fi Instagram: @elinaasofiaa_

AD Inka Salminen inka.salminen@aalto.fi Instagram: @inkerikinkeri

Groteski saa HYY:n järjestölehtitukea vuonna 2020.

Levikki: 200 kpl

Paperit: Maxi Offset 100g Maxi Offset 140g

Paino: PunaMusta Joensuu

Anni Takanen anni.takanen@helsinki.fi Instagram: @onnetontunari

MURROS Pääkirjoitus 4 Piikki lihassa 5 Sanahelinää 5 Veef & Honeys 5 Kolumni:

Häpesin murrettani ja opettelin siitä eroon – ja se harmittaa

Gallup

7-9

Mitä olisimme halunneet tietää murrosiästä 10-15

Kuka luulet olevasi, Enni Koistinen? 16-21 Tiedepalsta: Murtunutta menoa 22-23 Diversiteettiä ja 24-29 digitalisaatiota Iho

30-35

Ihana, kamala materia Arvostelussa:

36-41

Fiktio: Sydänvarjo

46-49

42-43 Testaa, kuka päätoimituksen jäsen olet! 44-45 Turun yliopisto

Pääkirjoitus: Murros Teksti ja kuva: Anni Takanen Kaikki reagoivat murrokseen eri tavalla. Emma Viitanen kirjoittaa kolumnissa murteen kadottamisesta sivulla 6. Anni Rossin fiktiossa sivuilla 46–49 pohditaan hidasta hiipumista, ja Salla Rajala käsittelee huippumuodin hidasta, mutta varmaa muutosta kohti inklusiivisuutta sivuilla 24–29.

Tänä vuonna Groteskia on tehty aika erilaisissa tunnelmissa kuin aiemmin. No joo, älkää pelästykö, en aio jauhaa sen enempää koronasta. Mutta se on sanottava, että Groteski mukautuu murrokseen. Itsestäni en voi sanoa samaa. Suhtautumiseni tämän vuoden murroksiin on kulkenut suurin piirtein surun kolmen ensimmäisen vaiheen mukaisesti: ensin sokki, sitten reaktio (tähän vaiheeseen kuului myös otsatukan leikkaaminen), lopulta käsittely.

Toisaalta murros voi olla myös nopeaa, kuten esimerkiksi muutto Turkuun. Heidi Puomisto arvostelee sivuilla 42–43 Turun yliopiston. Murros voi olla myös vapauttavaa, kuten Enni Koistinen pohtii Ainomaija Mikolan ja Lotta Kivelän haastattelussa Kuka luulet olevasi? -palstalla sivuilla 16–21.

Toisin kuin Groteski, en ole vielä päässyt viimeiseen eli sopeutumisvaiheeseen. Tai ehkä olenkin siirtynyt jo sen ohi viidenteen vaiheeseen: kyrpiintymiseen. Kotona työskentely ärsyttää, selkä on kipeä sohvalla kyyristelystä ja kaikista eniten haluaisin Kuppalaan bailaamaan. Toivoisin myös kovasti omistavani niinkin jännittäviä asioita kuin työpöydän ja rikkaimurin.

Murroksen lisäksi Groteskin tekemistä tänä vuonna on leimannut läppärin kelmeä valo. Tämä lehti, kuten vuoden muutkin numerot, on tehty etänä. Groteski kiittää kaikkia lukijoita, kirjoittajia ja muita nettikavereita röyhkeydestä, riettaudesta ja relevanttiudesta. Ilman teitä vuotemme olisi ollut entistäkin ankeampi ja läppäreidemme valot nykyistäkin kelmeämpiä. No niin, kirjoitinpa sitten koko jutun koronasta.

Uudistuksen sisällöistä miekkaillaan varmasti maailman tappiin asti, mutta alueita koskeva nimiongelma ratkaistaan nyt. Olkaa hyvät, selkosuomeksi: pahoinvoinnin vähentämisen edistämiseksi rajatut maanpinnan määräosat.

Hyvinvointialue, pullautti hallitus suustaan 13. lokakuuta, ja siitähän riemu repesi. Huono idea, todettiin. Mikä neuvoksi, mikä nimeksi? Selkeyttä kaivataan, konkretiaa, jotain.

Teksti: Leo Taanila

Sanahelinää: Hyvinvointialue

Piikki lihassa Teksti: Otava Ojanperä

Vittu kasaantuvat dedikset, vittu yksin syödyt lounaat, vittu oman huoneen seinät. Vittu yksin aloitettu uusi koulutusohjelma, vitun etätyöt, vittu Zoomin mustat ruudut (jollaisen takana itsekin olen). Vitun turvavälisteppailut, ja vittu ihmisten tuomitsevat katseet metrossa, kun maski jäi kotiin. Mut vaik niin kovasti luulet, sä et oo yksin. Koska mä oon täällä kans: viereisessä huoneessa, naapurirapussa, lähikorttelissa. Ja sä tiiät et mä oon kirjottanu nää sanat ja vittu ne tulee sydämestä.

Veef & Honeys Teksti: Ilona Rantala

Fortum on suurin osakas Uniper-yhtiössä, joka avasi uuden merkittäviä päästöjä tuottavan hiilivoimalan Saksaan. Hiilivoimalan myötä Fortumin päästöt ovat kasvaneet paljon. Miten tämä sopii yhteen Fortumin vihreän ja ekologisen imagon kanssa?

Uniper-kauppa on täysin strategiamme ja visiomme, For a cleaner world, mukainen. Yrityskaupan myötä meistä tuli Euroopan kolmanneksi suurin päästöttömän sähkön tuottaja. Lisäksi Uniperin tuotannosta merkittävä osa on kaasua, joka on huomattavasti hiiltä vähäpäästöisempää ja jota tarvitaan Euroopassa ja Venäjällä energian saannin turvaamiseksi samalla, kun rakennetaan uusia ratkaisuja, kuten puhtaampaa kaasua, vetyä, lisää uusiutuvaa energiaa ja myös energian varastointia. Uskomme, että yhdessä meillä on osaamista ja resurssit Euroopan energiamurroksen vauhdittamiseksi.

”Kysymyksesi koskee yksittäistä voimalaitosta, jonka rooli pitää nähdä isommassa mittakaavassa. Saksa on päättänyt luopua ydinvoimasta vuoteen 2022 mennessä ja hiilivoimasta vuoteen 2038 mennessä. Laki hiilivoimaloiden ja -kaivosten sulkemisesta hyväksyttiin Saksassa viime kesänä. Viime vuosina ydin- ja hiilivoima ovat vastanneet lähes puolesta Saksan sähköntuotannosta, eikä esimerkiksi uusiutuvan energian tuotanto riitä mitenkään tämän kattamiseen.

Uniper ilmoitti viime keväänä, että yhtiön tavoite on olla hiilineutraali Euroopan sähköntuotannon osalta vuonna 2035. Fortumissa aiomme julkaista koko toimintamme kattavat ilmastotavoitteet joulukuussa 2020.”

Uniper ilmoitti jo viime keväänä, että se sulkee Saksassa kaikki vanhat Kati Suurmunne, Fortumin viestintäjohtaja

hiilivoimalansa viimeistään vuonna 2025. – –

Häpesin murrettani ja opettelin siitä eroon – ja se harmittaa Teksti: Emma Viitanen Kuva: Anni Takanen

Tiesitkö, että Ranskassa vaihtui kesällä pääministeri? Hänen nimensä on Jean Castex. Tämä olisi saattanut mennä itseltäni ohi, ellen olisi törmännyt useisiin häntä koskeviin artikkeleihin. Ne eivät kertoneet poliittisista skandaaleista tai kähminnöistä, vaan Castexin eteläranskalaista murteesta. Esimerkiksi talouslehti Forbesin sivuilla todettiin Castexin puhetavan kuulostavan ”juntilta”. Ranskalaisen BMFTV-kanavan juontaja taas kommentoi, että kyseessä on ”aksentti, jollaista ei ole totuttu kuulemaan hallinnon korkeimmilla tasoilla”. Entinen ministeri Nadine Morono puolestaan lohkaisi Jean Castexin aksentin saavan Moronon tuntemaan kuin hän olisi lomalla.

Helsinkiin muuttaessani pelkäsin samanlaisia reaktioita, joita Castex sai syksyllä osakseen. En halunnut vaikuttaa juntilta uusien opiskelukavereiden silmissä ja kauhistelin, että minut yhdistettäisiin puhetapani myötä keskustapuolueeseen. Eikä huoli välttämättä ollut täysin perätön. Susirajasta vitsaileminen on yleistä, ja olin aiemmin pääkaupunkiseudulla vieraillessani huomannut, että murteeseeni kiinnitettiin nopeasti huomiota. ”Söpöä, tosi maalaista!” Aloin lyhentämään sanoja, vähentämään kaksoiskonsonantteja ja käyttämään eri termejä. Onnistuin tavoitteessani ilmeisesti aika hyvin. Moni tuttuni Helsingissä on todennut, ettei minusta huomaisi lainkaan, etten ole kotoisin täältäpäin. Yksi opiskelijatoveri huomautti jopa, että olen ”varmasti vähiten kuopiolainen kuopiolainen, jonka hän on ikinä tavannut.” Ja se harmittaa.

Kommentit kolahtivat. Huomasin jakavani tämän ajatusmaailman, vaikka olen itsekin puhunut murretta. Ja opetellut siitä myöhemmin eroon. Olen syntynyt Helsingissä ja muuttanut sieltä Turun, Katima Mulilon ja Windhoekin kautta Kuopioon. Kuopiossa on henkinen kotini, ja sieltä opin myös Savon murteen. Sen piirteisiin kuuluvat muun muassa kaksoiskonsonantit (pittääpä kattoo!), verbien liittomuodot (hän on lähtennä kauppaan), välivokaalit (on ilimoi pielly) sekä d-kirjaimen korvaaminen (mahtaakohan suaha kalloo). Savon murre on kenties kuitenkin vielä tunnetumpi tietynlaisesta tyylistään: sanonta kuuluu, että ”kun savolainen puhuu, vastuu siirtyy kuulijalle.”

Murteista huomauttaminen ei ole välttämättä aina ilkeämielistä, mutta se on saanut ainakin minut kiinnittämään huomiota siihen, miten niistä ajattelen ja lopulta myös siihen, miten puhun. Se on sääli. Ehkä Savon murre olisi karissut puheestani pois itsestään ajan myötä, mutta toivon, etten olisi opetellut siitä tietoisesti irti. On nimittäin tylsää ja elitististä ajatella, että ainoa oikea puhetapa olisi pääkaupunkiseudun tyyli. Siispä, tsemppiä Jean! Jatka samaan malliin, ainakin murteen osalta. 8

Gallup Teksti: Lyydia Laukkanen

Groteski kysyi polvilaisilta, kuinka paljon koronatilanne on vaikuttanut heidän joulusuunnitelmiinsa. Koronan vuoksi tapahtumia on peruttu tiuhaan tahtiin ja uusia rajoituksia tulee lähes joka viikko. Lähestyvä joulu on herättänyt paljon huolta siitä, miten joulun viettäminen tänä vuonna onnistuu. Kysyin neljältä polvilaiselta tarkemmin, miten koronatilanne on vaikuttanut heidän joulusuunnitelmiinsa.

1. Miten valmistaudut jouluun korona-aikana? Onko korona muuttanut suunnitelmiasi valmistautumisen suhteen? 2. Miten itse vietät joulua korona-aikaan? 3. Millaisia jouluperinteitä sinulla on? Vaikuttaako korona niihin?

Ruth Erkkilä, 1. vuosikurssi 1. Jouluun valmistautuminen tarkoittaa tänä vuonna jonkinlaista omaehtoista karanteenia, jonka jälkeen voi kevyemmällä mielellä lähteä jouluksi sukulaisten luokse. Lahjoja ostan nyt mieluummin netistä vältellen kauppojen jouluruuhkaa. 2. Vietän todennäköisesti joulua aika normaalin kaavan mukaan sukulaisten kanssa pienemmällä porukalla. Eri sukulaisten luona kiertely jää tänä jouluna pois. 3. Mulla on vähän hajanainen suku, niin perinteisesti ollaan vietetty eri joulun pyhät eri osoitteissa. Tänä vuonna tämä jopa vähän koominen kolmen päivän joulurumba valitettavasti täytyy unohtaa.

Jenni Surakka, 2. vuosikurssi 1. Jouluun valmistautuminen hoituu luultavasti melko samalla tavalla kuin aiemminkin. Jouluostokset hoidan niin, että teen ostokset yhdellä tai kahdella kerralla maski päässä. Ehkä vaikeammin hankittavat ostokset ostan netistä. 2. Lähden sukulaisteni luokse Pohjois-Savoon. Joulua vietetään pienellä paikkakunnalla. Tällä kertaa välttelen ennen joulua kontakteja, etten vie vahingossakaan tartuntaa alueelle. 3. Vietämme joulua aika lailla perheen ja suvun kesken. Osa lähtee jouluaattona kirkkoon, mutta ei välttämättä tänä vuonna. Jouluperinteet liittyvät hyvään seuraan ja ruokaan.

Oskari Heinonen, 3. vuosikurssi 1. Minulle jouluun valmistautuminen on pienien jouluisuuksien päästämistä omaan elämään. Kun istuu kaikki päivät kotona tekemässä hommia, niin ensimmäiset pienet jouluisuudet lämmittävät enemmän. Lahjat aion hankkia kaupasta, koska vihaan nettishoppailua. 2. Jos tilanne ei tästä pahene, aion lähteä vanhempieni ja sisarusteni luo joulun tienoilla. Toivon näkeväni läheisiäni jouluna, sillä syksyä on leimannut neljä seinää ja kirkas näyttö. 3. Jouluperinteeni ovat hyvin tyypillisiä: kauneimmat joululaulut sekä joulurauhan julistus. Laulut jätän varmaan välistä, mutta onneksi niitä voi laulaa kotona, vaikka suihkun seinälle.

Anni Mattinen, 4. vuosikurssi 1. Jouluun tuntuu tarvittavan tänä vuonna paljon tarkempaa valmistautumista, jotta sitä saa vietettyä turvallisesti ja vastuullisesti. Matka kotipaikkakunnalle on täytynyt suunnitella ja ajoittaa aiempaa tarkemmin, jotta sen voi tehdä mahdollisimman turvallisesti. Jouluruokien suunnittelu täytyy tehdä aiemmin ja entistä perusteellisemmin. En ole esimerkiksi koskaan aiemmin tilannut ruokaostoksia netistä valmiina kaupalta noudettaviksi, ja nyt sellainen on suunnitelmissa. 2. Vietän joulua Lapissa vanhempieni luona. Matkustan heti joulukuun alussa, kun etäopinnot sen mahdollistavat, välttääkseni joulun ajan pahimmat ruuhkat. 3. Meidän perheemme rakkain jouluperinne on toimia kukkalähetteinä ja toimittaa paikallisen kukkakaupan jouluisia kukkalähetyksiä suoraan lahjansaajien kotioville. Kohtaamiset ihmisten kanssa joulun alla ovat vuosi toisensa jälkeen parhaita joulutunnelman nostattajia: ihmiset ovat hyväntuulisia, ilahtuvat lahjan saadessaan ja juttua riittää. Tänä vuonna tämän perinteen toteutuminen on epävarmaa ja mikäli se toteutuu, on turvallisuusohjeiden noudattaminen ehdottomasti etusijalla. Lähikontaktien välttäminen vaikuttaa ilman muuta ihmisten kohtaamiseen, ja joistakin lähetin tulo kotiovelle voi tuntua jopa epämukavalta. 11

Mitä olisimme halunneet tietää murrosiästä Teksti: Eeva Varis ja päätoimitus Kuvat: Sanni Sirén

Kun kehossa alkaa tapahtua tiettyjä fysiologisia muutoksia, kutsutaan sitä murrosiäksi. Siitä hetkestä lähtien mikään ei ole niin kuin ennen.

Epävarmuuden aika Murrosikä on vaihe, jossa lapsi astuu aikuisuuteen. Se on eräänlainen siirtymäriitti, jossa ihminen kasvaa itsenäiseksi ja täysivaltaiseksi kuluttajaksi, olennoksi, jonka arvo määräytyy yhä enemmän tehokkuuden ja kauneuden sekä muiden ulkoa tulevien mittareiden mukaan. Asteittain kasvavalle ihmiselle annetaan sekä oikeuksia että velvollisuuksia. Samalla hän tulee tietoisemmaksi ympäröivästä yhteiskunnasta ja sen käytännöistä.

Jännittävää! Kun etsii tietoa murrosiästä, on se erilaisten tietopankkien ja ohjesivustojen mukaan kauhean jännittävää aikaa. Samat tekstit kertovat myös, ettei murrosikää tarvitse pelätä, se on ihan luonnollinen juttu. Tämä on mielenkiintoinen yhtälö. Tekstit on tarkoitettu rauhoittaviksi, mutta samalla niissä on tietynlaista holhoavuutta. Niihin tuntuu liittyvän myös viestejä siitä, että nuoren tulisi suhtautua murrosikään huisina kokemuksena matkalla kohti aikuisuutta. Olisi vaikea kuvitella, että esimerkiksi vanhenemisesta kirjoitettaisiin vastaavalla tavalla. Että nyt olet matkalla kohti hautaa, eikö olekin ihmeellistä?! Mutta ei tarvitse

pelätä, se on ihan luonnollinen asia!! Entä jos haluaa pelätä? Tai suhtautua negatiivisesti? Tai epäröidä? Tuskin sitä kukaan eläkeläisiltä kieltäisi. Miksi murrosiästä sitten puhutaan näin? Miksi aikuiset ja nuorille suunnatut viestit ovat niin kalkkiksia? Sama selittävä sävy ulottuu myös puheeseen henkisestä kehityksestä murrosiän aikana. Tiivistetysti kuva on tällainen: mainitaan suuria tunnekuohuja, joista selvitään tietysti aikanaan. It’s just a phase! Suurten tunnekuohujen ja vanhempiin kohdistetun aggression taakse kätkeytyy kuitenkin ihan oikeita ongelmia, kuten tulehtuneita perhesuhteita ja mielenterveyden ongelmia. Ongelmien tiivistäminen tunnekuohuiksi näyttää tässä mielessä melko vähättelevältä. Minua suututti ja ärsytti pelkkä vanhempieni ja sisareni läsnäolo, koko heidän olemassaolonsa. Miksi on niin, että joku voi käskeä, mitä minun kuuluu tehdä tai millaista kotona kuuluu olla? Jos ilmaisin mielipiteeni johonkin asiaan, lakaistiin se maton alle, vähäteltiin: tuo on vain tuota murrosikään kuuluvaa kapinointia, kyllä se menee ohi. Minun kokemukseni ja tunteeni olivat vähemmän olemassa vain sen takia, että olin tietynikäinen, murrosiässä. Ja kaikista rasittavimmalta tuntui se, että etukäteen ei tiennyt, kuinka pitkään minun ajatukseni nähtäisiin vain murrosikäisen ajatuksina. Milloin minusta tulisi tasavertainen, ajatteleva yksilö?

Niin noloa

Jako kahtia

Murrosikäkeskustelussa kovin hiljaa ovat kasvavat nuoret itse. Murrosiästä puhujina toimivat yleensä aina aikuiset, usein virastojen ja järjestöjen koostamien tietopakettien muodossa. Ne on tarkoitettu niille paniikissa googlettaville nuorille, jotka kysyvät onko normaalia, että navassani kasvaa karvaa+???? Tämä kertoo jo jotain siitä, että murrosikäiset saattavat tuntea häpeää omasta kehityksestään.

Murrosikä liittyy tietenkin myös sukupuoleen, sillä biologisessa merkityksessään se tarkoittaa sukukypsyyden saavuttamista. Samalla tapahtuu selkeä biologiaan pohjattava kahtiajako, jonka kautta lapsista tulee yhteiskunnan silmissä joko miehiä tai naisia. Tämä ero kehittyvässä sukupuolessa näkyy hyvinkin konkreettisesti myös käyttäytymisnormeissa: pieni lapsi voi mennä vanhempansa kanssa muun kuin oletetun sukupuolensa WC- ja pukuhuonetiloihin, mutta murrosikäiselle se on ehdoton no no.

Mutta mistä tämä häpeä on tullut? Kenties sillä on jotain tekemistä sen tavan kanssa, jolla murrosikää käsitellään koulujen, vanhempien, terveydenhoitajien tai muiden tahojen toimesta.

Se tuntui oudolta jo silloin. Opettaja käski tyttöjä poistumaan luokasta, sillä nyt puhuttaisiin poikien juttuja. Noh, me teimme työtä käskettyä, nousimme ylös ja Kun biologian tuntia tulikin vetämään sijainen, joku siirryimme käytävään hengailemaan. Vähän ajan keksi mainion vitsin: ”Joo me jäätiin open kanssa sivul- päästä vaihdettiin rooleja. Pojat lampsivat käytävään, le 57, jatketaanko siitä tänään?” Pahaa aavistamaton ja me pääsimme takaisin luokkaan. sijainen luuli saaneensa oikean vinkin ja pyysi meitä kääntämään mainitulle sivulle. Samalla takarivin Meille opettaja puhui kuukautisista. Munasoluista pojat kurkistelivat kirjoihinsa ja nauroivat hihaansa. ja kierron pituudesta. Muista kropassa tapahtuvista muutoksista, aristavista rinnoista ja lantion leveneSivulta 57 avautui aukeama, jonka vasemmalla sivulla misestä. Se kaikki oli hyödyllistä, todellakin oli. Ehkä oli kuva alastomasta tytöstä, oikealla alastomasta tärkeämpää kuin viidentoista eri sammallajin ulkoa pojasta. Molempiin oli piirretty nuolia osoittamaan hä- opettelu tai sijamuotojen pänttääminen. pykarvojen ilmaantumista, rintojen kasvua ja aknea. Alastomuus, tissit, karvat, pippelit. Se kaikki oli meidän Mutta miksi siitä oli tärkeää kertoa vain niille, jotka alakoululaisten mielestä erityisen hauskaa, suorastaan biologisten ominaisuuksien perusteella määriteltiin huvittavaa. tytöiksi? Hauskanpito yltyi, kun sijainen aukeaman avatessaan tuhahti: ”Hei älkää pelleilkö, kertokaa se oikea sivu!” Tilanne oli kaikin puolin kiusallinen. Mutta ehkä meitä naurattivat vain sen aukeaman kaikki uudet, tuntemattomat asiat. Nauru on ihmisen keino käsitellä asioita, joihin ei oikein osaa suhtautua. Ehkä meidän olisikin pitänyt saada nauraa, tutkia ja tutustua. Ehkä jos alastomuus ja murrosikä eivät olisi tuntuneet jollain tavalla kielletyltä ja epäsovinnaiselta, ei niistä edes olisi tarvinnut vääntää vitsiä.

Miksei kaikille kerrottu ovulaatiosta ja kuukautissiteen asettamisesta? Mikseivät kaikki saaneet oppia lisää kivesten laskeutumisesta ja karvoituksen lisääntymisestä?

2020-luvulla vanha kunnon internet voi tarjota nuorille vastauksia ja vertaistukea lähestyttävämmässä muodossa. Esimerkiksi YouTubesta löytyy valtavasti videoita, joissa nuoret tubettajat kertovat omista noloista tai hankalista kokemuksistaan murrosikään liittyen. Tällainen sisältö voi olla hyvä keino purkaa murrosikään liittyvää epävarmuutta nuorille vähemmän kankealla tavalla.

Muuten voi käydä niin, että nuorille miehille selviää vasta täysi-ikäisyyden kynnyksellä, ettei nainen virtsaakaan vaginastaan tai että kuukautisside kiinnitetäänkin alushousuihin (uskokaa pois, tätä tapahtuu jo nyt).

Kehojemme ominaisuuksien erilaisuudesta huolimatta elämme samassa maailmassa, olemme tekemisissä toistemme kanssa, tarvitsemme toistemme apua. Eikö kaikkien meidän, sukupuolesta riippumatta, olisi siis hyvä olla tietoisia kaikesta murrosiässä tapahtuvasta?

Murrosiän myötä heräävät myös ajatukset seksuaalisuudesta. Samalla muut ihmiset alkavat nähdä kasvavan nuoren seksuaalisena olentona. Karkeasti sanottuna:

”Esimerkiksi YouTubesta löytyy valtavasti videoita, joissa nuoret tubettajat kertovat omista noloista tai hankalista kokemuksistaan murrosikään liittyen.” Murrosikä mediamaailmassamme vielä äsken leikit kavereidesi kanssa ja rakensit hiekkakakkuja hiekkalaatikolla; nyt sinua arvostellaan sen perusteella, miten pantava olet. Viimeistään murrosiässä sukupuoleen liittyvät rajoittavat rooliodotukset tulevat raadollisen selviksi, ja ihmisen arvo määritellään yhä useammin vain seksuaalisen vetovoiman tai ahtaiden kauneusstandardien perusteella.

Tuoreehkon elementin murrosikään ja sen haasteisiin tuo sosiaalinen media, jota nuoret käyttävät enemmän ja luontevammin kuin aiemmat sukupolvet. Nuorten digitaidot eivät kuitenkaan tee heistä immuuneja somesta saataville ideaaleille ja vaikutteille.

Varsinkin sosiaalisen median visuaalisuus voi olla haitaksi kasvavan nuoren minäkuvalle, sillä usein Murrosiän kynnyksellä myös kulttuuriset sukupuoliste- algoritmit puskevat ruuduillemme kuvia poikkeuksellisen hyvännäköisistä, terveistä, valkoisista ja rikkaista reotypiat puskevat pintaan. On tyttöjen juttuja, kuten meikkaaminen, karvojen poisto, poikabändien fanitus ja ihmisistä, joiden kuvia on vieläpä siloteltu filttereillä tai kasvava muotitietoisuus. On poikien juttuja, kuten viPhotoshopilla. Mediakasvatuksen seuran mukaan etendeopelit, mopot ja lihasten kasvattaminen salilla. kin tyttöjen kehonkuva kärsii ikätovereiden muokatuille Monesti tässä vaiheessa tehdään myös jako tyttöjen ja kuville altistuessa. poikien liikuntatunteihin. Somessa kuka tahansa voi löytää Kylie Jenner lip -haasVelvollisuus kutsuu teita, hoikkuutta korostavia TikTok-videoita tai laihduttamiseen kannustavia YouTube-kanavia. Tuotetuilta Yhteiskunnalliset velvollisuudet alkavat asteittain kauneusihanteilta ei tunnu pääsevän pakoon, sillä algokoskemaan kaikkia, ja ensimmäiset vastuut ihminen saa ritmit ehdottavat käyttäjille yleisesti suosittua sisältöä, kontolleen murrosiän kynnyksellä. Yli 12-vuotiaat eivät jota tuottavat somen kuuluisimmat – ja kauneimmat saa ajaa polkupyörällä jalkakäytävällä ja joutuvat (aina- – ihmiset. kin teoriassa) opettelemaan enemmän liikennesääntöjä. Myöhemmin tulevat rikosoikeudellinen vastuu ja Klikkasin vastikään Instagramissa kivannäköistä ensimmäiset ajokortit. Yläasteella käynnistyvät yhteis- kuvaa, jossa rivillinen nuoria naisia poseerasi öisen kaupunkimaiseman edessä. Ajattelin: onpa kaunis ilta, kuntaopin opinnot, joiden kautta teineille pyritään antamaan perustavan tason ymmärrystä ympäröivästä onpa noilla kivat vaatteet, onpas tolla kiva laukku. yhteiskunnasta. Sitten huomasin. Miljoonia tykkäyksiä, kymmeniä tuhansia kommentteja. Kuva ei ollutkaan satunnaisen Vastuu omasta opintopolusta on viime aikoina korostyttöporukan lauantai-illasta, vaan huippumallien tunut keskustelussa nuorten velvollisuuksista. Yhteiskunnallisissa diskursseissa korostetaan itseohjautuvaa illanvietosta. Mutta ensisilmäyksellä se näytti aivan tavalliselta. Ja juuri se siinä oli vaarallista. oppimista, jossa opettajan tehtävä on lähinnä tukea lasten oma-aloitteista pohdiskelua. Lisäksi keskustelua Satuin aivan sattumalta klikkaamaan kuvaa, ja on käyty siitä, miten pelkällä ylioppilastodistuksella sisäänpääsyn mahdollistavat korkeakoulu-uudistukset saman tien aloin kadehtimaan kaikkea siinä olevaa ajatellen, että nuo naiset olivat vertaisiani. Todellipakottavat aloittelevia lukiolaisia arvioimaan tarkasti suudessa tuonkin kuvan taakse kätkeytyy kuitenkin niitä aineita, joita he aikovat opiskella. Paineet opintojoukko hyviä geenejä, rahasummia, joita minulla ei ole menestyksestä alkavat jo ennen lukiota, sillä lukioihin (eikä ehkä ikinä tule olemaan), ammattimeikkaajia ja haetaan peruskoulun päättötodistuksen perusteella. huulitäytteitä, ehkä jopa kauneusleikkauksia. Yhteiskunnan suorituspaineet heijastuvat yhä nuorempiin lapsiin. Hyvinvointi polarisoituu. Paine kuulua, olla tietynlainen ja löytää oma arvo kenties vääristyneinkin, ulkoa tulevin mittarein konkretisoituu yksilön kohdalla.

”Karkeasti sanottuna: vielä äsken leikit kavereidesi kanssa ja rakensit hiekkakakkuja hiekkalaatikolla; nyt sinua arvostellaan sen perusteella, miten pantava olet.” 16

Sattumus sai minut miettimään. Entä jos olisin nähnyt kuvan 13-vuotiaana? Mitä jos epävarma teiniminä olisi joka päivä altistunut vastaaville täydellisille kasvoille, vartaloille ja käsivarsille?

Toki aikuisia oli myös kodin ulkopuolella, mutta heilläkin oli yleensä myös jokin muu rooli, opettaja tai ohjaaja. Bloggaajat olivat malli ja samastumisen kohde kasvavalle minälle, ja ne asettivat odotuksia sille, mitä aikuisuus pitää sisällään.

Kun minä olin nuori, saatoin olla kateellinen yläasteen suosituimmalle tytölle tai kaverilleni, jolla oli pitkät ja Murrosiän ytimessä kiiltävät hiukset. 2020-luvun teinit taas napsauttavat somen auki, ja ruudulle tulvii kuvia ihmisistä, jotka Paitsi noloa ja jännittävää, murrosikä on yksilöllinen tekevät kauneudella rahaa. kokemus. Juuri yksilön kehityksen takia tulisi muistaa, että median ja erityisesti sosiaalisen median välittämät Aikuisten viihdettä nuorille mielikuvat vastaavat vain tiettyjä ihanteita. Ihmisiä on moneen lähtöön, ja jokaisesta kasvaa omanlaisensa. Myös sosiaalisessa mediassa voi huomata sisällössä esiintyvän seksuaalissävytteisen vireen. Media pornois- Ehkä helpotusta murrosikään voi tuoda ymmärrys tuu ja valtavirtamedian hahmot hakevat julkisuutta siitä, että muut ovat samassa veneessä. Onnekkaimmat voimakkaan seksualisoidulla sisällöllä. Somessa monen voivat jakaa vaikeat hetket ystäviensä kanssa, jos he suositun tilin takana on stereotyyppinen sukupuolensattuvat kohtaamaan muutokset samoihin aikoihin. sa edustaja. Esimerkiksi Instagramin seuratuimman Jos mullistusten kanssa taas kokee olevansa yksin, on naisen, Ariana Granden, kuvissa toistuvat usein vertaistuen ykkönen demi.fi, josta vanhempien typestereotyyppiset, seksualisoidut näkemykset naiseuryyteen tai jättiläismäiseksi paisuvaan finniin on saanut desta: rintavakoja, valtavia tekoripsiä, paljasta pintaa ja apua jo 2000-luvun alussa. To put it briefly: murrosikä verkkosukkahousuja. koskettaa meitä kaikkia, eikä kenenkään tarvitsisi hävetä sitä lainkaan. Sosiaalisesta mediasta löytyy kuitenkin nuorille myös kavereita, vertaistukea ja idoleita. Etenkin viimeksi mainitut korostuvat YouTubessa, jossa sisällöntekijät ovat keränneet tileilleen miljoonia uskollisia nuoria faneja, joista moni on nimenomaan murrosiässä tai sen kynnyksellä. Toisaalta tubetähdet tarjoavat lähestyttäviä sankareita ja monelle oman suosikkijulkkiksen livestream voi olla päivän tärkein hetki. Samaan aikaan monet näistä julkkiksista markkinoivat videoillaan omia oheistuotteitaan kuten t-paitoja ja puhelinkuoria. Murrosikäiset sosiaalisessa mediassa ovat siis myös markkina. Teininä fanitin bloggareita ja heidän elämäntyyliään. Heillä oli loputtomasti uusia vaatteita, rahaa, asunto ydinkeskustassa, poika- ja tyttöystäviä ja ylipäätään laaja sosiaalinen piiri. Kauheasti kaikkia tapahtumia ja illanistujaisia, joihin he saivat kutsuja. Mutta kaikista eniten minua kiinnosti se aikuisuus, että tuoltako nuoren aikuisen elämä näyttää? Aikuisuuden mallit rajautuivat silloin lähinnä omiin vanhempiini, joiden aikuisuus ei ensi sijassa ollut edes aikuisuutta, vaan vanhemmuutta.

”Nuorten digitaidot eivät kuitenkaan tee heistä immuuneja somesta saataville ideaaleille ja vaikutteille.” 17

”Jaan just sitä matskua, mitä itse haluan jakaa. Jos joku haluaa olla poliittisesti aktiivinen vaikuttaja, niin sitten on. Mutta kaikkien ei tarvitse olla.” 18

Kuka luulet olevasi, Enni Koistinen? Teksti: Lotta Kivelä ja Ainomaija Mikola Kuvat: Ainomaija Mikola Kuka luulet olevasi?

Olen Koistinen. Tämmönen läppä muija.

Mikä naurattaa?

Nauran aina sille, että oma vitsi on paras vitsi.

Mikä tylsistyttää?

Kaikenlainen valittaminen.

Kerro jotain urasi alkuvaiheilta. Kuka silloin luulit olevasi?

Luulin tosi pitkään olevani pelkästään graafikko. Mulla oli ollut mindset jo yläasteella päästä silloiseen Taideteolliseen korkeakouluun opiskelemaan graafikoksi. Kun sitten pääsin sisään, ajattelin koko ajan, että nyt mä olen graafikko, nyt pitää olla graafikko, nyt pitää olla näin. Aloin kuitenkin kriiseilemään sen ajatuksen kanssa ja tajusin, että välillä se on aika perseestä. Onneksi Tuplakääk-podcastin co-host Kirsikka kysyi vuosia sitten, että pitäiskö sun tehdä jotain muutakin kuin olla vain graafikko. Tajusin, että ei helvetti, voin olla muutakin. Oli ihanaa, kun annoin itselleni luvan olla jotain muutakin kuin graafinen suunnittelija. Palaset alkoivat sen jälkeen loksahtamaan paikalleen.

Jos vertaat opiskeluaikoja nykyisyyteen, niin miksi teet nyt sitä mitä teet? Siihen pisteeseen on vain ajauduttu. Monet nykyiset duunit, kuten Tuplakääk-podi ja somejutut, alkoivat vähän turhanpäiväisinä harrastuksina. En ikinä ole työskennellyt tiedostaen, että haluan tehdä somevaikuttamista. I didn’t choose the influencer life, the influencer life chose me.

Sitä on vain ajautunut tekemään kaikkea muutakin kuin graafikon hommia. On kutkuttavaa aina nähdä, miten eri projektit johtavat toiseen. Meidän podcast edesauttoi alkuvaiheessa sitä, että saatiin oma ohjelma Radio Helsingille. Nyt kun tietää, miten turhatkin asiat saattaa vaikuttaa siihen mitä seuraavaksi tapahtuu, on helpompi sanoa kyllä uusille mahdollisuuksille. Yksi monesta syystä suostua Olet mitä syöt -ohjelmaan oli, että näin mahdollisuudet, joita ohjelma voi tuoda. Jotain mitä en vielä edes tiedä.

Miltä kalenterisi näyttää, kun teet graafikon, somevaikuttajan ja podcastaajan töitä samanaikaisesti? Se on kaoottinen. Laskin juuri, että mulla on seitsemän projektia menossa samaan aikaan. Kun tulee koko ajan kysymyksiä ja pyyntöjä, ja Slack sekä WhatsApp laulaa, niin ajattelen, että apua, tarvitsen jotain hallintaa elämääni. Paljon on kaikenlaisia tapahtumia, mutta tähän asti on mennyt ihan hyvin.

Koska freelancerin työpäivä loppuu?

Olen tosi hyvä lopettamaan viiteen. Silti tykkään kyllä tehdä töitä ysiin asti illalla tai myöhempäänkin, jos olen päässyt hyvään työmoodiin. Jos teen tosi pitkän työpäivän, niin seuraava voi olla lungi. Kuvailin ehkä vähän hassusti kalenteriani kaoottiseksi, koska mähän rakastan tätä tilannetta! Päivätyöt eivät sopineet mulle ollenkaan. Kun piti mennä saman pöydän eteen joka päivä jonkun muun käskemään aikaan, musta tuntui, että olin kellokortin vanki. Kellosta tuli mulle sellainen vihan symboli. Vaikka itse duuni oli kivaa, aloin hajoilla siihen, että joka päivä piti tanssia jonkun muun pillin mukaan.

”Vaikka itse duuni oli kivaa, aloin hajoilla siihen, että joka päivä pitää tanssia jonkun muun pillin mukaan.”

Koetko, että sinulla on eri työidentiteettejä? Tuleeko graafikko-Enni podcast-Ennin kanssa hyvin toimeen?

Tulee toimeen kyllä. Välillä graafikkohommissa on sellainen design-Enni, joka laittaa Ristomatti Ratia -lasit päähän paltsuun. Mutta koen, että kaikissa mun duuneissa on läsnä hauskuus ja ilo, myös niissä graafikkojutuissa. Se on kantava voima kaikessa mitä teen.

Minkälaisena näet roolisi esikuvana?

Ihmiset on sanoneet, että he ihailevat mussa itsevarmuutta. Ja kyllähän se tuntuu kivalta, mutta sitten samalla mietin, eivätkö muut ihmiset sitten ole itsevarmoja? Sain esimerkiksi Olet mitä syöt -ohjelman jälkeen satoja viestejä. Mulle sanottiin, että sä olet niin hyvä esikuva sen vuoksi, mitä ajattelet vartalostasi ja itsestäsi. Mietin, että mitä helvettiä, vihaavatko kaikki muut ihmiset niin paljon vartaloaan? Eivät tietenkään kaikki, mutta tosi monet ilmeisesti. Se harmittaa.

Vaikuttajien vaikutus on tutkitusti vaikuttavaa. Millaisena näet vaikuttajien vastuun?

Ehdottomasti vaikuttajien vastuu on iso. Mutta siitä en ole samaa mieltä, että vaikuttajien pitäisi ottaa kaikkeen kantaa ja jakaa kaikki adressit ja linkit. Aina on ihmisiä kysymässä, että miksi et ota kantaa tähän. Mä en ole ikinä tehnyt sitä somessa kauheasti. Jaan just sitä matskua, mitä itse haluan jakaa. Jos joku haluaa olla poliittisesti aktiivinen vaikuttaja, niin sitten on. Mutta kaikkien ei tarvitse olla.

#kaupallinenyhteistyö. Mitä tunteita se herättää?

Yhteistöiden tekeminen on luontevaa ja hauskaa, vähän kuin muiden matskujen jatke. Tykkään muutenkin aidosti tehdä somea ja jakaa kaikkea hupsua tai mielenkiintoista. Kun someen joka tapauksessa menee ihan helvetisti aikaa, niin miksi kaupallisia yhteistöitä ei sitten voisi olla? En ota turhia paineita, vaan mietin, miten nekin voisi tehdä mahdollisimman mielenkiintoisesti. Suurimmaksi osaksi saan vapaat kädet julkaisujen toteutukseen, mutta se riippuu asiakkaasta. En myöskään suostu mihinkään sellaiseen projektiin, johon en itse usko. Sanon ei tosi monelle asiakkaalle.

Minkälaisia moraalisia punnitsemisia teet kaupallisten yhteistöiden suhteen?

Jos on jokin eettisesti epäilyttävä juttu, niin en siihen suostu. On niitä tapauksia useampikin. Nämäkään jutut eivät ole aina niin mustavalkoisia. Aika vähän on tullut mitään tosi sheidejä keissejä. Jos vähänkin haiskahtaa mädältä, niin en osallistu. Luotan omaan vaistoon.

Missä menee yksityisen ja julkisen raja?

Jaan someen aika paljon itsestäni. Kaikkea en silti halua jakaa. Negatiivista mussuttamista en jaksa somen ulkopuolellakaan, niin en tee sitä mun kanavissakaan. Mä olen kyllä todellakin sitä mieltä, että ongelmista ja vaikeista asioita saa ja pitääkin puhua, mutta jatkuvaa vinettämistä ja valittamista somessa en jaksa yhtään. Helposti unfollaan ihmisiä, jotka harrastaa sitä tosi paljon.

Mitä voisi mielestäsi olla julkisuudessa vähemmän?

Mun mielestä kaikki voi tehdä just sitä juttua, mitä haluaa. Kaikelle on yleisönsä, varmaan myös niille mussuttajille. Jotkut woke tyypit aina valittaa Instagramin inboxissa, että miks teet tämmöstä, miks sä oot tommonen, vitsi teillä on ihan paska podcast. Ei ole pakko kuunnella! Haluan antaa kaikille tilaa tehdä mitä haluaa, mutta kaikkien ei tarvitse tykätä kaikesta eikä kaikkien tarvitse seurata kaikkia.

Mitä pitäisi tuoda enemmän julkisuuteen?

Söpöjä eläimiä, kissanpentuja. Tässäkään mä en halua kenellekään sanoa, mitä niiden pitää jakaa. Voin kuratoida mun Instagramin feedin itse sen mukaiseksi, mitä haluan nähdä.

Kun sometat, ajatteletko jakavasi asioita nimenomaan julkisuuteen?

Julkisuus ei ole tietoisesti mielessä koko ajan. Jollain tasolla tiedostamatta tiedän sen rajan, mikä on hyvä asia ja mikä ei. Esimerkiksi mun puoliso on tarkempi näissä asioissa. Hän oli vähän kauhuissaankin aluksi siitä, että menin Olet mitä syöt -ohjelmaan koko kansan eteen. Mutta hän onkin ihan erilainen ihminen kuin minä. Julkisuuden kääntöpuoli on ehdottomasti Jodelin tapaiset internetin ulkohuussit. Mikä hiton tarve ihmisillä on puhua niin ilkeästi julkisesti? Kun ensimmäiset jutut itsestäni alkoivat ilmestyä sinne, niin ajattelin, että okei nyt poistan tän, kiitos hei.

Mitä haluaisit sanoa nuorelle itsellesi?

Tee paljon kaikkea tosi tyhmää. Ja sitten ne tosi tyhmät asiat saattaa johtaa hyviin asioihin. Ja mä olen tehnytkin!

Mikä on sellainen tyhmä asia, joka on johtanut hyviin asioihin?

Tää on kyllä aika lähimenneisyydestä, mutta mun mielestä klassikkoesimerkki siitä, miten joku täysin tyhmä ja turha asia voi johtaa johonkin ihanaan ja hauskaan. Kukaan ei suostunut katsomaan mun kanssa prinssi Harryn ja Meghan Marklen häitä. Halusin kuitenkin hirveästi jakaa kaikkia mielipiteitäni, niin tuuttasin 50 instastooria aiheesta: kommentoin asuja, henkilöitä ja sitä, mitä siellä tapahtui. Häiden aikaan mulla oli 2000 seuraajaa Instagramissa. Meni reilusti yli vuosi, kun sitten yksi Hesarin toimittaja otti yhteyttä ja pyysi mua Hesarin viralliseksi Linnan juhlien kommentaattoriksi. Olin hämmentynyt toimittajan soitosta ja mietin, että miksi minä, en ole mikään muodin ammattilainen. Nauroin koko puhelun ajan ja lopuksi oli pakko kysyä, että miksi juuri minä. ”No kun sulla oli se Harry ja Meghan.” Hän oli sattunut näkemään ne stoorit silloin.

”Mulle sanottiin, että sä olet niin hyvä esikuva sen vuoksi, mitä ajattelet vartalostasi ja itsestäsi. Mietin, että mitä helvettiä, vihaavatko kaikki muut ihmiset niin paljon vartaloaan?”

”Tee paljon kaikkea tosi tyhmää. Ja sitten ne tosi tyhmät asiat saattaa johtaa hyviin asioihin.”

Ei siis kantsi miettiä turhaan onko joku duuni valmis julkaistavaksi. Opiskeluaikoina sitä mietti, onko tämä tarpeeksi hyvä, eikä oikein uskaltanut julkaista mitään. Nyt on huomannut, että jos uskaltaa tuutata kaikki raakileetkin internetiin, voi sillä olla tosi iso voima niihin duuneihin, joita joku pyytää myöhemmin tekemään. Ihan turhaan jengi hilloaa pöytälaatikossa duunejaan. Olisinpa voinut sanoa silloin itselleni, että laita saman tien keskeneräisetkin työt nettiin.

Mikä järkyttää? Asuntojen hinnat.

Mikä kiihottaa? Harry Styles.

Mikä inspiroi?

Harry Styles. Voisin vaihtaa joka vastaukseen.

Murtunutta menoa Teksti: Anni Takanen Kuva: Maija Harju Meidän aikuisten ihmisten luurangot koostuvat kahdestasadastakuudesta luusta. Niihin kuuluvat muun muassa veneluu (naviculare), lapaluu (scaplula) ja poskiluu (zygmaticum). Luiden määrä on kuitenkin yksilöllinen. Esimerkiksi kylkiluita ihmisellä on yleensä 12 paria, mutta joillakin meistä pareja saattaa olla vain 11. Toisilla taas voi olla ylimääräisiä kylkiluita, joita voidaan nimittää kaulakylkiluiksi tai lannekylkiluiksi. Kyllä, tässä kohtaa minäkin tarkistin omien kylkiluideni lukumäärän. Lapsella luita on noin 300, lähes sata kappaletta enemmän kuin aikuisella. Kummallista, mutta loppujen lopuksi melko loogista: ihmisen kasvaessa lapsesta aikuiseksi myös osa luista kasvaa vähitellen yhteen, ja siten luiden kokonaismäärä pienenee.

Luumme koostuvat luukudoksesta. Luukudos on jatkuvasti uusiutuvaa ja elävää tukikudosta, joka muodostuu luusoluista ja kiteisestä väliaineesta. Luun ympärillä on sidekudoksesta muodostunut luukalvo, joka tarvittaessa tuottaa uutta luuta. Luun sisältä taas löytyy luuydin, joka tuottaa verisoluja. Ihmisen luut ovat vahvoja, mutta samalla yllättävän hauraita. Ne kestävät hyvin hyppelyä, kolauksia ja painetta, mutta toisaalta väärin kohdistettu askel tanssilattialla tai jäisellä jalkakäytävällä liukastuminen voi aiheuttaa murtuman. Esimerkiksi voimakas horjahdus pöytää vasten tai yskäisy väärässä asennossa riittää murtamaan kylkiluun. Muutama vuosi sitten mursin jalkapöytäni peräti kahdesta eri kohtaa eräillä hämärillä sitsijatkoilla. 50 Cent kutsui minut tanssilattialle pyörähtelemään Candy Shopin tahtiin, ja syöksyin lattialle innosta

”Ihmisen luut ovat vahvoja, mutta samalla yllättävän hauraita.”

Kliinisen anatomian professori Tero Järvisen mukaan liikunnalla on tärkeä rooli luiden vahvistamisessa. Fyysinen rasitus ikään kuin valmistaa luut ottamaan vastaan iskuja ja rasitusta. Toisaalta pitkäaikainen fyysinen rasitus väärällä tekniikalla tai huonoilla varusteilla saattaa altistaa rasitusmurtumille.

piukkana. Pieni törmäys ystävääni ja siitä seurannut harha-askel riittivät napsauttamaan muutaman luun rikki. Luun murtuminen tuntuu eittämättä ikävältä. Pientä napsahdusta seuraa viiltävä kipu ja sen jälkeen välitön sokki, joka kätevästi turruttaa kivun – ainakin hetkellisesti. Ensimmäinen ajatus tilanteessa saattaa olla, että eihän tässä mitään vakavaa käynyt. Pieni venähdys vain.

Luutumisprosessi kestää harmillisen pitkään, riippuen murtuman sijainnista ja tyypistä. Esimerkiksi sääriluun avomurtuman luutuminen kestää huomattavasti pidempään kuin etusormen hiusmurtuman parantuminen. Kun murtunut luu parantuu, luutuneesta kohdasta tulee paksumpi kuin aiemmin. Näin keho yrittää estää mahdollista uutta murtumaa.

Venähdyksestä murtuman kuitenkin erottaa se, että murtumakohta turpoaa yllättävänkin nopeasti lähes muodottomaksi. Samaan kohtaan muodostuu usein myös mustelma. Murtumakohtaa on vaikea liikuttaa ja esimerkiksi jalkapöydän murtuman päälle ei voi varata ollenkaan painoa. Jopa pieni murtuneen raajan liikautus tuntuu kivuliaalta.

Myös murtuman aiheuttama toimintakyvyn rajoittuminen on tilannekohtaista. Murtuneen sormen kanssa suurin osa arkisista askareista sujuu, mutta lonkkansa murtanut ei hetkeen kipitä edes postia hakemaan.

Kun sokkitilasta pääsee yli, seuraa ankara jomotus. Tuntuu, kuin murtumakohta olisi tulessa tai mahdollisesti tulehtunut. Murtumaan liittyy aina myös sisäistä verenvuotoa. Kun reisiluu murtuu, verta vuotaa litrasta puoleentoista, lantiomurtumassa jopa noin kolme litraa. Avomurtumissa katkennut luu rikkoo ihon ja työntyy näkyviin. Pelkkä ajatus avomurtumasta on niin karmiva, että se saa ainakin omat raajani löystymään. Avomurtumasta aiheutuu usein myös ulkoista verenvuotoa, ja avoimella haavalla on korkea riski tulehtua.

Lakovaaran mukaan kuntoutusvaihe aloitetaan, kun murtuma on todettu luutuneeksi. Vaikka liikkumiskyky palautuu nopeammin, voi esimerkiksi jalkapöydän murtumasta toipuminen kokonaisuudessaan kestää jopa vuoden. Murtuman parantumisprosessista voi löytää kauniin metaforan elämälle yleensäkin. Kelly Clarksonin sanoin: what doesn’t kill you makes you stronger. Mikä ei tapa, se vahvistaa – ainakin pitkän ja kivuliaan paranemisprosessin jälkeen.

Murtumistilanteessa raaja tai alue täytyy tukea niin, ettei murtunut luu pääse liikkumaan väärään asentoon. Ortopedian erikoislääkäri Martti Lakovaaran mukaan lopullinen hoitomuoto päätetään, kun murtuman luonne on selvitetty. Murtumia voidaan hoitaa tuennalla, kuten raajaa tukevalla lastalla tai kipsillä, mutta joskus korjaaminen vaatii myös leikkausta.

”Pientä napsahdusta seuraa viiltävä kipu ja sen jälkeen välitön sokki, joka kätevästi turruttaa kivun – ainakin hetkellisesti.” 25

”Kun puhutaan antirasismista ja siitä, miten voitaisiin päästä yhdenvertaiseen yhteiskuntaan, niin ei se parane yhden kirjan lukemisella – –.” 26

Diversiteettiä ja digitalisaatiota Teksti: Salla Rajala Kuva: Inka Salminen

Viime keväänä Black Lives Matter -liike sai huomiota Yhdysvalloissa. Pikamuoti saastuttaa enemmän kuin laiva- ja lentoliikenne yhteensä. Pandemia seisautti maailman ja leikkasi muodin myynnistä puolet. Victoria’s Secret perui muotinäytöksensä. Maailma muuttuu kovalla tohinalla, mutta muuttuuko muoti sen mukana? Lähes vuosi sitten Suomeenkin rantautunut koronavirus pisti koko maailman polvilleen ja pakotti siirtämään sosiaaliset kontaktit verkkoon. Aivan koronakriisin alussa Nintendo julkaisi Animal Crossing -pelin, jota myytiin maailmalla yhden viikon aikana 12 miljoonaa kappaletta – siis kaksinkertaisesti Suomen väestömäärään nähden. Pelit ovat sosiaalisia yhteisöjä, joiden avulla sosiaalisia kontakteja ylläpidetään ja joiden maailmaan muotikin on ujuttanut lankansa. ”Peleissä vaatteilla on ollut pitkään merkitystä, ne toimivat sosiaalisen statuksen merkkeinä. Aikaisemmin pelivaatesuunnittelijat olivat erikseen, mutta nykyään myös vaatebrändit ovat tulleet mukaan”, kertoo Aalto-yliopiston väitöskirjatutkija Natalia Särmäkari. Esimerkeiksi hän mainitsee Louis Vuittonin ja League of Legendsin sekä Air Jordanin ja Fortniten tekemät yhteistyöt. ”Muoti on luonteeltaan sosiaalinen ilmiö, ja ne samat sosiaaliset ilmiöt ja ulottuvuudet ovat mukana peleissäkin”, Särmäkari toteaa.

Vaate, jota ei koskaan ollutkaan Peliala ei ole ainoa sara, jossa digitalisaatio ja muoti nivoutuvat yhteen. Sen lisäksi, että virtuaalista muotia tehdään peleihin, voidaan vaatteita suunnitella myös sosiaalista mediaa varten. Esimerkiksi Carlings on toteuttanut täysin virtuaalisen malliston. Särmäkari kertoo virtuaalisten vaatteiden tuottamisen tapahtuvan esimerkiksi siten, että asiakas lähettää valokuvansa yritykselle, joka suunnittelee virtuaalisen vaatteen suoraan asiakkaan kuvan päälle. Instagramiin voi siis tällä tavalla postata #outfitoftheday-kuvan upeasta, joskin epäkäytännöllisestä asusta ilman, että jälkikäteen tarvitsee pohtia sitä, mitä asulla kuvan ottamisen jälkeen oikein tekee. 27

Virtuaaliset vaatteet voivat perinteiseen muotiin tottuneesta kuluttajasta tuntua oudolta konseptilta, mutta niihin liittyy useita etuja. Virtuaalimuoti mahdollistaa ympäristöystävällisemmän tavan päivittää asukokonaisuuksia. Esteettisyydestä voidaan nauttia somessa ja fyysisessä todellisuudessa käyttää käytännöllisempiä vaatteita. Suunnittelijoille virtuaalimuoti puolestaan antaa aivan uudenlaisen mahdollisuuden luovuuteen. Virtuaalimaailmassa fyysiset rajoitteet loistavat poissaolollaan ja suunnittelussa voidaan hyödyntää paljon monipuolisemmin erilaisia kehoja, koska vaatteen voi räätälöidä täysin avatarille sopivaksi. Näin voidaan helpommin myös suunnitella vaatteita esimerkiksi keholle, josta puuttuu jokin raaja. Särmäkari ennustaa, että virtuaalisen muodin kenttä tulee todennäköisesti kasvamaan tulevaisuudessa.

Kuolleet varastot Pikamuoti saastuttaa enemmän kuin megapahikset lento- ja laivaliikenne yhteensä. Virtuaalinen muoti on toki kehittymässä, mutta se tuskin tulee korvaamaan fyysistä muotia. Jotain olisi kuitenkin tehtävä, sillä kirjaimellisesti hukumme vaatteisiin. ”Vaikka kaikki vaatteiden valmistaminen lopetettaisiin nyt, vaatteita riittäisi pitkäksi aikaa. Minulla ei ole mitään tarkkaa faktatietoa, koska firmat eivät lukujaan kauhean helposti paljasta, mutta arvio on, että noin puolet tuotetuista vaatteista jää myymättä. Ne vaatteet päätyvät kuolleisiin varastoihin, ja siinä menee hirveästi resursseja hukkaan”, Särmäkari kertoo. Hän itse jätti vaatesuunnittelijan ammatin, koska ei nähnyt järkeä uuden tavaran tuottamisessa. Vaateteollisuuden ongelmiin kehitellään jatkuvasti ratkaisuja. Yhdysvalloissa esimerkiksi Ministry of Supply on tuonut myymälään neulekoneen, joka tekee neuleen myymälässä asiakkaan mittojen mukaan. Neulekoneesta ei synny hukkapaloja, ja asiakas pääsee itse osallistumaan tuotteen tekoon. Tämäkään ei tosin ole täysin ongelmatonta. ”Vaikka tekisit tai suunnittelisit vaatteen kokonaan itse, niin jos siitä tulee ruma tai et muuten vaan halua käyttää sitä, on se ihan yhtä tyhjän kanssa. Paras vaate on sellainen, joka on rakas ja jota tulee käytettyä, ihan sama mistä se on ostettu tai kuinka kallis se on ollut. Ekologisin vaate on se, joka löytyy jo vaatekaapista”, Särmäkari muistuttaa. Harva tosiaan ostaa uuden vaatteen siksi, että vanha menee rikki. Särmäkarin mukaan suunnittelijoilla onkin tärkeä rooli siinä, että fyysisen kestävyyden lisäksi vaate on visuaalisesti kestävä. Yrityksillä on iso paine muuttaa toimintaansa kestävämpään suuntaan, sillä ympäristötietoisuuden lisääntyessä monet kuluttajat äänestävät

”Virtuaaliset vaatteet voivat perinteiseen muotiin tottuneesta kuluttajasta tuntua oudolta konseptilta, mutta niihin liittyy useita etuja.”

jaloillaan, jos muutosta ei ala tapahtua. Särmäkari mainitseekin, että digitalisaation lisäksi tiedostavuus on toinen merkittävä muutos muodin saralla. Viimeisen viiden vuoden aikana kuluttajien tiedostavuus onkin kasvanut eksponentiaalisesti, eikä shoppailu ole enää samalla tavalla ihannoitavaa kuin 2000-luvun alussa. ”Nykyään ostetaan myös paljon brändin henkeä, eikä vaan siksi että jokin brändi on luksusta. Katsotaan enemmän valmistustapoja ja eettisyyttä, ostetaan myös se moraali, ei vain itse tuotetta.”

Rasistinen muotimaailma Kuluttajien tiedostavuus ulottuu myös ympäristöasioiden ulkopuolelle. Esimerkiksi Victoria’s Secret joutui perumaan legendaarisen muotinäytöksensä saamansa runsaan kritiikin vuoksi. Brändiä kritisoitiin pääasiassa sen valkoisten ja laihojen mallien vuoksi. Gucci taas veti viime vuonna myynnistä rasistista karikatyyriä muistuttavan pooloneuleen, ja Prada joutui poistamaan valikoimistaan rasistisesti karikatyyrisen figuurin. Miten tällainen rasismi voi olla mahdollista vuonna 2020? Claudia Cifu on tehnyt muodin parissa töitä jo lähes 20 vuotta. Hän on opiskellut muodin markkinointia, tekstiilisuunnittelua ja -valmistusta New Yorkissa ja toimii nykyään suomalaisyritysten diversiteettikonsulttina. Amerikkalaisessa yritysmaailmassa työskennellessään Cifu huomasi, miten vähän monimuotoisuutta yrityksiin mahtui. Mallit, suunnittelijat ja kuvastojen tekijät olivat kaikki pääosin valkoisia. Tässä hänen mukaansa on myös syy siihen, miksi rasismia ja valkoista dominanssia edelleen on.

”Arvio on, että noin puolet tuotetuista vaatteista jää myymättä. Ne vaatteet päätyvät kuolleisiin varastoihin – –.”

”Talon sisäinen johto on täynnä valkoisia ihmisiä, Suomessakin, niin suurissa kuin pienissä muotitaloissa. Siinä toimimme yhteiskunnassa väärin. Organisaatioissa pitäisi tarkastella omia rakenteita ja sitä, peilaavatko ne yhteiskunnan tapahtumia. Kun mennään aamulla metroon tai otetaan bussi, huomataan, että oikeasti Helsinki on tosi monimuotoinen. Mutta sitten kun päästään sinne yritysten sisäisiin asemiin, ei se enää olekaan niin”, hän toteaa. ”Lukuisat tutkimukset osoittavat, että työyhteisöt, jotka kannustavat monimuotoisuuteen ja inklusiivisuuteen luovat innovatiivisempia ideoita, jotka vaikuttavat suoraan yrityksen tuloksiin. Diversiteetin jättäminen liiketoiminnan prioriteettien ulkopuolelle voi rajoittaa myös potentiaalista asiakaskuntaa. Samalla se on uuden yhteisen, tasa-arvoisemman kulttuurin rakentamista”, Cifu kertoo. ”Ongelmat johtuvat siitä, ettei yrityksissä esiinny tarpeeksi monimuotoisuutta. Pitäisi palkata enemmän eri värisiä, eri taustoista tulevia ihmisiä, jotta monimuotoisuutta voitaisiin tarjota myös kuluttajille. Jos yritykset eivät ota näitä asioita tosissaan, se tulee kostautumaan heille

taloudellisesti, koska maailma monimuotoistuu koko ajan”, Cifu sanoo. ”Globaalisti milleniaalit ja gen z -sukupolvi ovat historian monimuotoisin ryhmä. Ei riitä, että monimuotoisuus näkyy yritysten kuvastoissa, tai että firmassa on kaksi POC-työntekijää, joita käytetään mainoksissa. Se on tokenismia, ja on väärin käyttää firman työntekijöitä siihen, että osoitetaan firman olevan monimuotoisempi kuin se oikeasti on. Valitettavasti monet harjoittavat tätä”, Cifu kertoo. ”Menestyneimmillä yrityksillä on diversiteetti ja inklusiivisuus -strategia, johon on vahvasti sitouduttu. Strategiaa täytyy myös seurata ja mitata. Tähän erityisesti suomalaisilla yrityksillä on vielä hurjasti matkaa”, Cifu jatkaa. Cifu uskoo, että päälle liimattu monimuotoisuus ja valkopesu johtuvat pitkälti siitä, ettei yritysten sisällä olla tarpeeksi kiinnostuneita monimuotoisuudesta, eikä todellisen diversiteetin merkitystä ymmärretä. Ulkoisen painostuksen takia yritykset kouluttavat työntekijöitä monimuotoisuusasioissa tai palkkaavat diversiteettiasiantuntijan. Koulutukset jäävät kuitenkin helposti yhteen kertaan tai asiantuntijoiden työlle ei anneta tarpeeksi rahoitusta. ”Kun puhutaan antirasismista ja siitä, miten voitaisiin päästä yhdenvertaiseen yhteiskuntaan, niin ei se parane yhden kirjan lukemisella, yhdellä podcastilla tai luennolla. Se on elämänmittainen prosessi, jota pitää koko ajan tarkastella”, Cifu toteaa.

Kauneusihanteet matkalla kohti muutosta Yhteiskunta vaikuttaa paljon siihen, millainen on kulloinenkin kauneusihanne. Cifu mainitsee populaarikulttuurin ison roolin kauneusihanteiden muuttamisessa. ”20 vuoden takaisessa Suomessa hip hop oli vasta rantautunut ja hyvin pieni ug-skene. Nyt rap-artisteja tulee joka tuutista. Mustaa kulttuuria imetään tosi paljon ja sitä myös ihannoidaan. Tässä tehdään myös tosi paljon asioita väärin, on kulttuurista omimista, eikä kunnioiteta sitä, mistä asiat ovat lähtöisin. Amerikassa jos mustalla ihmisellä on rastat tai letit, häntä ei välttämättä palkata töihin sen takia, mutta valkoisella se on tosi eksoottista ja kaunista”, Cifu kertoo. Taustat valkoisen, hoikan ja nuoren naisen kauneusihanteessa piilevät varmasti syvällä historiassa, mutta mallien hoikkuuteen on toinenkin syy, josta keskustelimme Natalia Särmäkarin kanssa.

”Mallien kokoon on kauneusihanteen lisäksi myös tylsä, käytännöllinen syy, eli mallikoot, sample sizes. Totta kai siihen voi vaikuttaa, minkä kokoisiksi ne tehdään, mutta mallikoot ovat yleensä kokoa 38. Koska ihmisiä on eri muotoisia, se sama 38 ei välttämättä sovi kaikille oikeasti 38-kokoisille. Malliksi on helpompi valita vähän pienikokoisempi, koska heille mahtuvat varmasti kaikki vaatteet”, Särmäkari kertoo, mutta muistuttaa kuitenkin, ettei hän missään nimessä puolustele asiaa. ”Olisi hyvä päästä eroon näistä mallikoista ja ylipäätään liian standardoiduista vaatemalleista. Toisaalta standardointi on mahdollistanut massatuotannon ja siten myös sen, että ihmisillä on ylipäätään varaa ostaa vaatteita. Kukaan ei kuitenkaan noudata täydellisesti standardeja, vaan ne ovat aina keskiarvoja. Lisäksi kaikilla firmoilla on omat standardinsa”, Särmäkari kertoo. Hän pohtii, voisiko 3D-suunnittelulla ja kysynnästä riippuvalla valmistuksella muuttaa nykyisiä toimintamalleja. Se kuitenkin vaatisi nopeampia ja helpompia menetelmiä sekä robotisaation kehitystä.

Mihin mennään? Claudia Cifu uskoo pandemiatilanteen, Black Lives Matter -liikkeen sekä ylipäätään maailman muuttumisen vaikuttavan muodinkin muutokseen. Tiedostavuuden lisääntyminen pakottaa yritykset muuttamaan toimintatapojaan, mutta kuluneen vuoden aikana myös kuluttajat ovat joutuneet miettimään arvojaan uudestaan. Toisaalta yritysten rakenteiden sisällä muutokset tulevat viemään aikaa, ja todennäköisesti joudumme odottamaan oikeasti monimuotoista, yhdenvertaista yhteiskuntaa vielä jonkin aikaa.

”Tiedostavuuden lisääntyminen pakottaa yritykset muuttamaan toimintatapojaan, mutta kuluneen vuoden aikana myös kuluttajat ovat joutuneet miettimään arvojaan uudestaan.”

Iho Teksti: Anna kananen Kuvat: Anna enbuske

Olen ajatellut ihoani jatkuvasti teini-iästä lähtien. Siinä on aina jokin vialla. Siinä on liian paljon finnejä, liikaa arpia, liikaa selluliittia. Välillä se on liian punainen ja jatkuvasti niin kalpea, että kesäisin minulta kysytään, olenko poistunut kotoani ollenkaan. Ihoni on liian kuiva ja kuitenkin liian rasvainen. Talvella se kutisee toisinaan niin paljon, että herään öisin raapimaan itseäni. Minusta varisee kuollutta ihosolukkoa ympäriinsä, vaikka kuinka rasvaisin ihoani.

Yhteiskunnan mukaan ihoni on epätasainen ja siinä on liikaa kaikenlaisia kohoumia, patteja, arpia ja luomia. Kosmetiikkamainoksissa ihossa on kyllä tekstuuria, mutta tekstuuri on oikeanlaista: sileää, rypytöntä, symmetristä. Minun ihoni tekstuuri on väärä. Siinä on juonteita, ryppyjä ja näkyviä ihohuokosia. Karvojakin kasvaa sellaisissa paikoissa, joissa niitä ei vallitsevan kauneusihanteen mukaan kaiketi kuuluisi kasvaa. Ympäri kasvoja, rintoja, reisiä, oikeastaan ympäri koko vartaloa.

Olen tuhlannut valtavan paljon rahaa erilaisiin ihonhoitotuotteisiin, jotka eivät lopulta sopineet iholleni lainkaan. Ihoni on nirso, eikä sille kelpaa mikä tahansa rasva. Suurin osa kaikista tuotteista, joita olen kokeillut, on aiheuttanut minulle finnejä ja muita epäpuhtauksia. Ja välillä, kun ihoni sille päälle sattuu, tuntuu se reagoivan negatiivisesti aivan kaikkeen, jopa sellaiseen rasvaan, joka sille useimpina päivinä kelpaa.

Eikö ikinä tulekaan hetkeä, jolloin ihoni olisi täydellinen? Ihon tehtävä on suojata ihmistä ulkoisilta tekijöiltä. Iho on elimistön suurin elin, ja se tuottaa ihmiselle tietoa ympäröivästä maailmasta. Lisäksi yksi sen tärkeimmistä tehtävistä on kehon lämmönsäätely. Silti tunnen sitä kohtaan jatkuvaa epäkiitollisuutta. Se on joko liian kuiva ja karhea tai sitten hiestä nihkeä ja tahmainen tilanteissa, joissa sitä kaikista vähiten toivoisi. Kosmetiikkamainosten ihossa – kuten kaikessa mainonnassa ylipäätään – kyse on haaveesta, jota ihmisille myydään. Epätodellinen haavemaailma on kuitenkin aina saavuttamaton.

Ihana, kamala materia

Teksti: Aino Hokkanen Kuvat: Inka Salminen

Yksi YK:n jäsenmaiden syyskuussa 2015 asettamista kestävän kehityksen tavoitteista on vastuullisen kuluttamisen edistäminen. Oman kulutuskäyttäytymisen kriittinen tarkastelu ja esimerkiksi ostamisen vähentäminen saattaa kuitenkin olla hankalaa, sillä ihminen liittää materiaan erilaisia tunteita ja merkityksiä. Suhde arkipäiväiseen, hengettömään tavaraan voikin olla yllättävän monimutkainen. Väitän, että opin ihannoimaan materiaa jo kauan sitten. Lasten synttäreillä tyhjä limupullo pysähtyi vuorotellen prinsessamekkoihin pukeutuneiden pikkuvieraiden kohdalle, ja kerta toisensa jälkeen lahjapapereista paljastui jotakin uutta ja hienoa. Jouluaattoon huipentuva lahjashow taas alkoi usein jo marraskuussa. Televisio tykitti lelumainoksia jatkuvalla syötöllä ja posti toi kotiin BR:n katalogeja. Minä ja ystäväni kirjoitimme toivelistoja ja liimasimme unelmalahjojemme kuvia kartongille. 38

”Kuluttaminen on keino, jolla ihminen vahvistaa osallisuuttaan tietyssä yhteisössä tai ryhmässä.” Itse jouluaatto taas tuntui vuoden pisimmältä päivältä, kun H-hetki koitti vasta lapsen ajassa tunteja kestäneen illallisen jälkeen. Puolipakotettuna lauletun laulun jälkeen keräsin pukin antamat lahjat siistiksi pinoksi ja kysyin veljeltäni: ”Montaks sä sait?” Koko lahjarumba tuntui kulminoituvan juuri tuohon kysymykseen ja lahjojen määrään: oli selvää, että kiltit lapset saivat kasoittain lahjoja, tuhmat taas pahimmassa tapauksessa pelkästään risuja. Lapsena lahjojen saaminen oli parasta mitä tiesin. Lastensynttäreillä se kertoi, että minulla oli kavereita ja että minusta pidettiin; jouluna tiesin lahjakasan perusteella olleeni kiltti. Lahjoihin sekä niiden antamiseen ja saamiseen liitetään erilaisia merkityksiä vielä aikuisenakin: ostamme lahjoja osoittaaksemme rakkautta ja niitä vastaanottaessamme tunnemme itsemme rakastetuiksi. Juhlistamme lahjoilla syntymää, avioliittoa ja ammattiin valmistumista, joulusta puhumattakaan.

Tunteella kyllästettyä tavaraa Lahjojen lisäksi myös arkisiin tavaroihin kytkeytyy merkityksiä ja tunteita. Tunneside yksittäiseen tavaraan voi syntyä esimerkiksi silloin, kun tavara muistuttaa omistajaansa jostakin tärkeästä tapahtumasta tai ihmisestä. Ensimmäiset tavaroihin liittyvät tunnesiteet muodostuvat usein jo lapsena: pienen ihmisen elämässä rakkaan pehmolelun katoaminen voi tuntua maailmanlopun kaltaiselta tragedialta. Materiaan liittyvien tunteiden ja muistojen avulla voidaan tehdä myös rahaa. Mukavan loman jälkeen matkamuistomyymälästä – niiden usein kornista ulkoasusta huolimatta – tekee mieli ostaa kohdemaasta muistuttava magneetti tai avaimenperä, joka sitoo kirkkaat auringonsäteet, myöhäiset illalliset ja uudet kokemukset tiiviiksi kotiin vietäväksi paketiksi. Sama logiikka toistuu myös musiikkibisneksessä. Kun lempibändin keikan jälkeen kävelee tunnekuohun vallassa permannolta poispäin, tulee myyntitiskiltä helposti napattua mukaan ihan hiton kallis T-paita tai juliste. Helsingin Sanomien haastatteleman antropologi Eric Arnouldin mukaan kuluttaminen on keino, jolla ihminen vahvistaa osallisuuttaan tietyssä yhteisössä tai ryhmässä. Yhteisöllisyyteen kytkeytyviä tuotteita löytääkseen ei tarvitsekaan katsoa kauas: yliopistolla ainejärjestöjen kangaskassit ja collegepaidat vilahtelevat katukuvassa iloisesti bändipaitojen ja merkkivaatteiden seassa.

Tavaroihin liittyvät tunnesiteet tulevat esiin viimeistään silloin, kun jokin rikkoo normaalin, turvallisen arjen. Asuntomurto päästää pahan kotiin, ihmisen omalle, henkilökohtaiselle reviirille. Murron yhteydessä tärkeitä tavaroita on varastamisen lisäksi ehkä tahallaan hajotettu ja kotia sotkettu. Pahimmassa tapauksessa varas on voinut viedä mukanaan esineen, johon omistajalla on vahva tunneside. Meilläkotona.fi-sivuston artikkelissa haastatellun psykoterapeutti Peter Wallinin mukaan asuntomurto täyttää traumaattisen kokemuksen ominaispiirteet, ja moni kokeekin murron yksityisyytensä raiskaamisena. Kotiin murtautuminen tekee turvapaikasta turvattoman, ja murron kohteeksi joutunut ihminen voi kokea esimerkiksi vihaa, syyllisyyttä, häpeää ja pelkoa.

Astioita ja aggressiota Joskus materia voi olla myös vihan väline. Vaikka fyysiset tavarat harvoin ovat vihan varsinaisia kohteita, niistä voi muodostua symboleita jollekin negatiivisia tunteita herättävälle tapahtumalle. Esimerkiksi parisuhteen päättyminen voi muuttaa kumppanin neutraaleina pidetyt tavarat jonkin inhottavan symboliksi. Tuolloin ihminen saattaa käsitellä henkilöön kohdistuvaa vihaa tavaroiden kautta. Kognitiivisen psykoterapian yhdistyksen verkkolehdessä julkaistussa artikkelissa eräs haastateltava kuvaa omaa eronjälkeistä suruprosessiaan seuraavasti: ”Silloin, kun sen X:n kanssa tuli ero, niin mä ihan oikeasti otin tavaroita – –, mä kaivoin kuopan ja laitoin ne tavarat sinne ja mä istutin puun päälle – –. Mä itkin siellä ja aivan kuin hautasin sen.” Tavaroiden konkreettinen hävittäminen voi siis olla osa ihmisen kohtaamien tunteiden prosessointia. Tunteiden prosessointi saattaa tapahtua myös materiaa hajottamalla. Vaikka tavaroiden tarkoituksenmukaista rikkomista ei yleisesti pidetä hyväksyttävänä keinona purkaa aggressioita, on olemassa erillisiä vihahuoneita, joissa tavaroiden hajottaminen viihteellistetään ja vihasta tehdään bisnestä. Alun perin Kanadasta lähtöisin oleva viha- ja raivohuoneiden trendi on saapunut 2000-luvulla myös Suomeen. Tampereella sijaitsevassa Viihdekeskus Crazyn vihahuoneessa pääsee hajottamaan kierrätyskeskuksesta haettuja vanhoja tavaroita, kuten pienelektroniikkaa ja astioita.

Parikymmentä minuuttia kestävä hupi maksaa 15 euroa, ja materiaa pääsee omien mieltymystensä mukaan mäiskimään esimerkiksi lekalla, pesäpallomailalla tai vasaralla. Ylen haastatteleman vihakouluttaja Jari Koposen mukaan aggression purkaminen vihahuoneessa ei kuitenkaan hoida negatiivisia tunteita, vaan voi pahimmassa tapauksessa laukaista väkivaltaisen käyttäytymisen osaksi arkielämää.

Tyylitaitureita vai mainosten uhreja Materia on nykyajan ihmiselle myös keino rakentaa omaa identiteettiä. Kodin tulee olla omannäköinen ja sisustuksen heijastaa ihmisen luonnetta. Jos jokin ei sovi tarkoin mietittyyn harmoniaan, se vaihdetaan toiseen. Sisustuksen lisäksi omaan ulkonäköön panostetaan enemmän kuin koskaan: vaatteiden, kenkien, kellojen ja laukkujen avulla muodostetaan kokonaisuus, jota kutsutaan omaksi tyyliksi. Yhteiskunnallisen ja sosiaalisen merkityksenannon kautta materiasta voi muodostua myös statussymboleita, jotka kielivät varakkuudesta tai korkeasta yhteiskunnallisesta asemasta. Materialle annettujen merkitysten johdosta tietyn merkkisiä vaatteita ja tavaroita suositaan tietyssä ajassa. Tavaran hintaan, merkkiin tai brändiin perustuvalla arvottamisella on kuitenkin haittapuolensa. Jo yläasteikäisten keskuudessa esiintyy brändikiusaamista, eli ihmisen käyttämiin vaatteisiin tai asusteisiin perustuvaa syrjintää. Ylen vuonna 2018 julkaistussa artikkelissa 14-vuotias tyttö kertoo, miten koulukaverit moikkaavat häntä vain silloin, kun käsivarressa kiiltelee Louis Vuittonin laukku. Vaikka oma tyyli usein muodostuu ihmisen omien mieltymysten mukaisesti, eivät ostopäätökset aina ole täysin muista riippumattomia. Brändiin perustuvan markkinoinnin ohella tavallista kuluttajaa houkutellaan usein superaleilla ja oheistuotteilla sekä tarjouksilla, jotka ovat voimassa rajoitetun ajan. Esimerkiksi huonekalualan liikkeitä on markkinaoikeudessa tuomittu sakkoihin harhaanjohtavan mainonnan takia. Kuluttaja-asiamiehen vuodelta 2017 olevan raportin mukaan mainoksissa saatetaan puhua rajoitetuista alennuksista, kun tosiasiassa ne seuraavat toinen toistaan ilman taukoja. Tuotetta myös saatetaan myydä alennuksessa samanhintaisena kuin kuukausia ennen alennusta.

”Nykytutkimuksen mukaan harrastusmaisella ostamisella tavoitellaan aistinautintoja sekä tunne-elämyksiä.” 41

”Ylenpalttisella säästämisellä ja tavaran hankkimisella ihminen voi yrittää kompensoida lapsuudessa koettua köyhyyttä.” Kuluttajaa houkutellaan ostamaan myös tunteiden ja muistojen avulla. Helsingin Sanomien artikkelin mukaan tarjouksia kohdennetaan tarkoituksella veronpalautus- ja palkkapäiviin, jotta ihmiset saataisiin kuluttamaan juuri silloin, kun he ovat ”sekä hyvällä tuulella että rahoissaan”. Ei siis ole ihme, jos kuluttajana tuntee liikkuvansa miinakentällä, jossa jokainen harha-askel voi johtaa huonoin perustein tehtyyn ja jälkikäteen kaduttavaan ostopäätökseen.

Shoppailun nurja puoli Hyvä taloudellinen tilanne on viihteellisen ostamisen mahdollistaja: kun arki on rahallisesti turvattu, tavaroiden ostamisesta voi tulla myös mukavaa ajanvietettä. Nykytutkimuksen mukaan harrastusmaisella ostamisella tavoitellaan aistinautintoja sekä tunne-elämyksiä. Elämyshakuisuuteen perustuvaa kulutusta kutsutaan myös termillä recreational shopping, shoppailu ajanvietteenä. Siihen liittyy tunne vapaudesta ja vapaa-ajasta, siinä missä arki-illan pakolliseen kauppareissuun liitetään usein tunne kiireestä ja vapaa-ajan puuttumisesta. Harrastemielinen ostaminen voi kuitenkin olla vapauden sijasta kahlitsevaa, sillä myös shoppailu voi aiheuttaa riippuvuutta. Päihdelinkki.fi-sivuston mukaan ongelma muodostuu, kun itse ostamisesta tulee tavaroita tärkeämpää. Addiktion myötä ostaminen muuttuu pakonomaiseksi toiminnaksi, jolla ihminen yrittää lievittää esimerkiksi pitkästyneisyyttä, pahaa oloa tai surua. Pakonomaiseen ostamiseen voi liittyä myös mielenterveyden häiriöitä, ja usein se vaikuttaa negatiivisesti myös ihmisen taloudelliseen tilanteeseen. Käsistä lähtenyt shoppailu voi koitua myös toisella tapaa kohtalokkaaksi. Yhdysvalloissa alkaneesta kauppojen joulusesongin avaavasta ostotapahtuma Black Fridaysta on paikoittain tullut väkivaltainen kaaos, jonka aikana ihmiset kirjaimellisesti työntävät toisensa kumoon napatakseen parhaimmat diilit. Black Fridayn synkkä puoli konkretisoituu Black Friday Death Count -verkkosivulla, jonka etusivulla olevan laskurin näytössä seisovat luvut 14 ja 117. Numerot kertovat kaikkien Black Friday -tempausten aikana kuolleiden ja loukkaantuneiden ihmisten määrän.

Haalimisen harrastajat Suomalaisesta ostoskäyttäytymisestä tuntuu usein hehkuvan tietynlainen mentaliteetti: sisukas suomalainen on valmis pystyttämään jalkakäytävälle teltan ja jonottamaan vaikka läpi yön saadakseen ilmaisen ämpärin. Ilmaisen tavaran loitsu on tuttu myös käytetyn tavaran edelleen myymiseen tarkoitetulla Tori.fi-verkkosivustolla. 42

Palvelussa ”ilmainen” tuntuu olevan taikasana, joka saa massat liikkeelle. Ilmoittaja voi tarjota melkein mitä tahansa vanhentuneista koulukirjoista rikkinäiseen polkupyörään: jos se on ilmainen, joku hakee sen. Rikkinäisen tai vanhan tavaran uudelleen käyttäminen on toki viisasta – ja samalla yksi kiertotalouden kulmakivistä. Jos ilmaiseksi saadulle tavaralle ei kuitenkaan keksi uutta käyttötarkoitusta ja se jää nurkkaan pölyttymään, ei tavaran uusi elämä saavuta täyttä potentiaaliaan. Kuluttamista tutkineen sosiologi Terhi-Anna Wilskan mukaan kuluttaminen on monella tapaa psykologista. Ylen verkkoartikkelissa Wilska kertoo, miten tavaran merkitys liittyy vahvasti ikään ja ihmisen elämänpolkuun. Lapsuuden kokemukset saattavat näkyä aikuisiän kuluttamisessa, ja esimerkiksi ylenpalttisella säästämisellä ja tavaran hankkimisella ihminen voi yrittää kompensoida lapsuudessa koettua köyhyyttä. Materian haalimisesta voi myös muodostua vakava ongelma. Terveyskirjaston mukaan pakonomaisen keräilyn eli hamstraamisen syitä ja yleisyyttä ei tunneta hyvin. Keräily voi alkaa missä iässä tahansa ja jatkua asteittain pahenevana läpi elämän. Tarpeen pakonomaiseen keräilyyn voi laukaista esimerkiksi läheisen kuolema, avioero tai muu vaikea elämäntilanne. Lisäksi tiedetään, että noin puolella pakonomaisista keräilijöistä on alkoholiongelma. Kerätyt esineet saattavat myös olla yksin elävän henkilön tunneside tärkeään ihmiseen tai eläimeen.

Omistamisen sietämätön taakka Vähittäiskaupan tutkimussäätiön kuluttajakyselyn mukaan runsas kolmasosa nuorista pitää omaisuuden hankkimista yhtenä elämän tärkeimmistä asioista. Omistamisen tarve on tunnistettavissa myös omasta lapsuudestani. Tuolloin oma huone oli kova juttu, eikä mun leluihin saanut koskea kuka tahansa. Tiesin siis jo nuorena hyvin, mikä oli omaa ja mikä toisen. Omista tavaroistaan oli ylpeä ja niistä halusi pitää huolta. Ehkä siksi myös harmitti niin älyttömän paljon, jos jotain ei saanut. Sittemmin olen alkanut kyseenalaistaa tarvetta omistamiselle: miksi ostaisin kirjan, jos voin lainata sen kirjastosta? Nettiä läpi kahlatessani olen myös yrittänyt aloittaa erilaisia ostolakkoja ja pitäytyä ”älä osta mitään” -tyylissä, mutta täydellinen ostamisesta kieltäytyminen ei ainakaan tähän mennessä ole tuottanut tulosta. Olen kuitenkin huomannut, että markkinoinnin ja tunteiden ristitulessa saattaa väistää useammankin luodin, jos pyrkii olemaan tietoinen omista kulutustottumuksistaan sekä materiaan kiinnittyvistä merkityksistä.

Arvostelut Teksti ja kuvat: Heidi puomisto

Turun yliopisto 20500 Turku Juttujen nimet

Kävin pari kertaa skannaamassa valokuvia ”Educariumissa”. On kans toinen kirjasto nimeltä Feeniks, mutta en löytänyt sitä ekalla kerralla, se ärsytti aika paljon. Sit on kans Publicum. Nimet ei oo yhtä funktionaalisia kuin Metsätalo tai Päärakennus, mutta kiitän sitä, että niitä ei ole nimetty vanhojen valkoisten miesten mukaan. Ja sit on ihan läppä, että yhen paikallisen Unicafen nimi on Macciavelli ja että paikallisen Unisportin listoilla on ruotsinkielisii juttuja niinku rumpa-jumppa. Siitä yksi tähti lisää.

Munkkitarjonta

Luumumunkki, piispanmunkki, kermamunkki, mustikkamunkki ja omenamunkki. Ei kyl liity Turun yliopistoon silleen, mutta saa niitä siitä aika läheltä. Ja on vegaanisia. Täydet pisteet.

Kirjasto

Rakastan Turun pääkirjastoa. Yliopiston oma kirjasto ei herätä mussa oikeen tunteita suuntaan tai toiseen, mutta pääkirjasto on upea. Siellä vaan on… hyviä kirjoja? Hyllyssä? Ihan vaan lainattavissa, ilman 800 ihmisen jonoa? Ihan älytön konsepti.

Hinnat

Vegaanilounas on Unicassa viis senttiä halvempi ku Unicafessa!!! Jos söisin vuodessa esim sata 2,90 euron lounasta 2,95 euron lounaan sijaan niin siitä tulis 0,05€ x 100 = yhteensä viis euroa säästöä. Kahden vuoden maisterin aikana siis kymmenen euroa! Mieti kun pistät ton johonkin indeksirahastoon! Sijoittaminen sopii KAIKILLE. Mimmit sijoittaa <3 :)

Talokannan ikä

Paljon enemmän ja paljon vanhempia kuin Helsingissä. Plakaateissa lukee juttuja kuten 1500-luvulla tässä…….. Vuonna 1735…….. uudelleenrakennettiin tuhatkahdeksansataajajotain……. Helsinki would never. Miinuspuolena tulee kateus, joka herää 1800-luvun sisäpihallisia puutalokortteleita kohtaan täällä asuessa.

Elämä

Maksan mun 1920-luvulla rakennetusta yli 40 neliön kämpästä ihan Turun ydinkeskustassa 630 euroo kuussa, mun riski sairastua tässä globaalissa pandemiassa on paljon pienempi, meidän opinnot on innostavia ja luennoista on tehty interaktiivisia (silleen järkevästi eikä ahdistavasti). Mutta.....

Helsinkiys

Joo onhan viihtyisä koti ja merkitykselliset opinnot ja terveenä pysyminen silleen nice nice… mut onks se Helsinki??? 45

Testaa, kuka päätoimituksen jäsen olet! Teksti: Päätoimitus Kuvat: Inka Salminen

1. Mikä on epäsuosittu mielipiteesi?

4. Mikä on lempikurssisi?

a) YleAreena on parempi kuin Netflix. b) Ketsuppi ei sovi kaikkeen. Ketsuppi ei oikeastaan käy mihinkään. c) Et voi sietää Eppu Normaalia. d) Vaikeneminen ei ole kultaa. e) Kahvi on pahaa. Et ymmärrä, mikä siinä mustassa litkussa oikein viehättää. f) Ikean huonekalujen kokoaminen on oikeastaan ihan mukavaa – ja onnistuu hyvin yksinkin, vaikka Ikean ohjeissa toisin väitetään.

a) Kaikki kurssit, joista sait paremman arvosanan kuin oletit :) b) Tilastotieteen kurssit! c) Välitunti. d) Ranskan kurssit, koska vaikka et osaa vuosien jälkeenkään lausua mitään oikein, tiedät kuitenkin, kuinka Macronia sanotaan kuumaksi. e) Virkamiesruotsi. Siellä sinusta tuntui, että kerrankin ymmärsit jotain. f) Julkisuus ja demokratia. Kari <3

2. Mitä eläimiä ihailet? a) Puluja. Ne osaavat lentää ja niiltä tuntuu puuttuvan kaikkia muita koskettava järkevä pelko kuolemaa kohtaan. b) Valaita. Toivot itsekin saavuttavasi saman rauhan, jolla valaat lipuvat syvyyksien läpi. c) Kameleita. Ne vaikuttavat rennoilta tyypeiltä. d) Koiria, ne on parhaita <3. Pysähdyt aina juttelemaan koiran kanssa sellaisen ohittaessasi, vaikka omistaja vetäisi sitä pois. e) Kissoja. Ne ovat rentoutumisen mestareita ja osaavat chillata paremmin kuin sinä. f) Gepardeja, koska ne ovat maailman nopeimpia MAANISÄKKÄITÄ. Yleensä et tosin tavoittele äärimmäisyyksiä.

3. Mitä ilman et voisi elää? a) Haluaisit sen olevan jotain syvällistä, kuten musiikki tai klassinen runous, mutta oikeasti se on vittu Jodel. b) Kofeiinia. Maailmaa pyörittävä päihde nostattaa mielialaa ja suorituskykyä. c) Kuulokkeita. Ilman et voisi blokata ulos heittereitä. d) Suklaata. Addiktiosi suklaaseen huolestuttaa terapeuttiasi ja vaakaasi. e) Monien empiiristen kokeilujen jälkeen ymmärrät, että ilman riittäviä yöunia on melko tuskaista elää. f) Mediayhteiskuntaa. Hädän hetkellä, kuten viimeisenä iltana ennen esseen deadlinea, voit aina turvautua Jannen ja Esan sanoihin.

5. Miksi hahmoksi pukeudut naamiaisiin? a) Perheelläsi on lähemmäs pari vuosikymmentä vanha lakanasta tehty muumien Mörköä esittävä asu. Siinä on sitä tyyliä. Plus kierrätys on in. b) Valitset jonkin eksentrisen hahmon, kuten Esa Saarisen. Samalla pääset käyttämään kirjavia pukujasi. c) Klonkuksi, jos osaisit. d) Sinulla on aina valmiina visio jostain tietystä hahmosta, joka on yleensä Star Wars -leffoista. e) Minni Hiireksi. Mustalla eyelinerilla piirretyt nenä ja viikset ovat bravuurisi. f) Kotoasi löytyy kokoelma pupunkorvia, joten varmaankin pääsiäispupuksi vuodenajasta riippumatta.

Eniten b-vastauksia… olet Inka!

Eniten a-vastauksia… olet Rosa!

Inka on visuaalisen viestinnän opiskelija, jota kiinnostaa aivan kaikki. Luultavasti innostut tavattomasti uusista projekteista ja ideoista, joihin heittäydyt välittämättä elämän perusasioista, kuten unesta ja ruoasta. Aivojesi sopukoissa jyllää yhtä aikaa ainakin kymmenen oletettavasti loistavaa ideaa, mutta usein ne jäävät toteuttamatta. Ihmiset viihtyvät seurassasi, mutta saattavat vierastaa liberaaleja ja luovia näkemyksiäsi. Tarvitset kuitenkin palautuaksesi riittävästi aikaa yksin, ja eräs lempipuuhistasi onkin kaljan juonti peiton alla.

Rosa on politiikan ja viestinnän, tarkkaan ottaen politiikan ja organisaatioiden tutkimuksen maisteriopiskelija. Suhtaudut maailmaan terveellä kyynisyydellä ja ironialla. Samalla kuitenkin nautit siitä, että asiat hoidetaan kuten ne sovittiin ja kanavoitkin tätä kontrollointihalua kaikkialle paitsi omaan elämääsi. Innostut kaikenlaisista uusista asioista hetkeksi, mikä aiheuttaa sen, ettet ole ihan varma, mistä lopulta pidät esimerkiksi musiikin, sisustuksen ja muodin suhteen. Paitsi mustasta, musta on aina in.

Eniten d-vastauksia… olet Elina!

Eniten c-vastauksia… olet Anni!

Elina on kolmannen vuoden polvilainen, jonka pääaine on politiikan ja organisaatioiden tutkimus. Kuten Elina, pidät kielten opiskelusta ja olet tavoitteellinen haaveilija. Et pelkää kiusallisia tilanteita ja sanot mitä ajattelet. Tykkäät laukoa vitsejä lonkalta ja juhlissa haluat, että kaikilla on hauskaa, vaikka sitten sinun kustannuksellasi. Pohjimmiltasi olet erittäin mukavuudenhaluinen. Mielipuuhaasi onkin käpertyä sohvalle ja syödä suklaata, joko elokuvaa katsoen tai kirjaa lukien.

Anni on liian monennen vuoden viestinnän opiskelija. Annin tavoin tykkäät linssikeitosta ja todella trashysta tosi-tv:stä. Olet luultavasti suuri taiteilijasielu, joka kuitenkin mieluummin pelaa Simssiä ja katsoo tiktokkeja kuin taiteilee. Kaverisi pitävät sinua hauskana – tai ainakin niin he väittävät.

Eniten e-vastauksia… olet Aino!

Eniten f-vastauksia… olet Anna!

Aino on kolmannen vuoden polvilainen, jonka pääaine on viestintä. Kuten Aino, toivot ettei paperilehtiä lakkautettaisi kokonaan, vaikka digilaitteet ovat yhä suurempi osa sinunkin arkeasi. Pidät kotisi siistinä ja järjestyksessä, mutta useimmiten päässäsi vallitsee ei-niin-hallittu kaaos. Suonissasi virtaa musta tee ja kissa-addiktiosi vaikuttaa välillä hallitsevan elämääsi.

Anna on politiikan ja viestinnän opiskelija, joka haaveilee polvi-opintojen lisäksi puheviestinnän ja Venäjän tutkimuksen maisteriopinnoista. Annan tavoin sinulla on paljon ideoita, jotka kuitenkin usein jäävät ajatusten tasolle. Sisimmältäsi olet idealisti ja optimisti, joka näkee muissa hyvää. Omat tarinasi ovat niin hauskoja, että niitä kertoessasi naurat hervottomasti ääneen, vaikka et edes muistaisi koko tarinan lopetusta.

Sydänvarjo Teksti: Anni Rossi Kuvat: Heta Heikkala Syksyn viimeisenä kuulaana päivänä tajusin varjoni kadonneen. Tai no, en oikeastaan huomannut sitä itse, vaan kysyit aamukahvilla, olinko kenties tehnyt jotain hiuksilleni. Ehkä leikannut uuteen malliin. En ollut. Ohitin asian naureskellen, että hiusten harjaaminen tosiaan taitaa kannattaa. Nauroit ja kohautit olkiasi, mutta kulmasi jäivät kurttuun. Hörppäsin kahvia ja unohdin kysymyksesi melkein heti.

Vasta myöhemmin kävellessäni lounastauolla kauppaan, kevyen tuulen tarttuessa hiuksiini, muistan aamuisen sananvaihdon. Kirpeä, pirteä syysilma kahisuttaa vaahteran keltaisia lehtiä, jotka leijailevat maahan ja peittelevät jalkakäytävän. Silmäkulmastani näen värikkään lehtipeiton peilautuvan ikkunalasiin. Kurkistan, edelleen naureskellen, heijastustani ohimennen kivijalkaliikkeen näyteikkunasta. Kenkäni kärki sotkeutuu johonkin pehmeään ja liukkaaseen. Nauru jähmettyy huulilleni. Pysähdyn tuijottamaan heijastustani, mutta ikkunasta minua katsoo takaisin ainoastaan mainoksessa hymyilevä hiusmalli ja tyhjyyttä huokaileva kampaamo. Hieron etuja keskisormella kulmieni välistä. Puristan silmäni hetkeksi kiinni ja katson uudestaan näyteikkunaan. Heijastus ei edelleenkään vastaa katseeseen. Syyskirpeys maistuu äkkiä kalsealta kielellä. Ilma asettuu sakeana ympärilleni. Ohimollani jyskyttää, syke kohoaa. Kerran kuulin tarinan tyypistä, jonka heijastus oli kadonnut. Heijastuksen perässä oli seurannut hänen varjonsa ja vähitellen tyyppi oli hiipunut itsekin. Yhtäkkiä veltto paino luikertelee kengänkärkeni ylitse, litisee mustaa nahkaa vasten. Säpsähdän. Kengälleni on kiivennyt puolimädistä lehdistä jotain elävää. Pälyilen säikyillä silmillä maata, vain huomatakseni seisovani lehtien päällä yksin. Luikertelija on möyrinyt lehtipeittoon piiloon. Lehtien hiipuvaa kiemurtelua tarkkaillessani tajuan, että en näe enää varjoani, vaikka taivas on kirkas ja viereisen katulampun hahmo piirtyy autotielle. Vatsaani kouraisee. Hytisen hetken paikallani, mutta lopulta käännyn takaisin työpaikalle hakematta lounasta. Toimistolla katsot minua edelleen kysyvästi, kulmat kurtussa. Sanat juuttuvat karheina kurkkuuni ja pudistan vain päätäni äänettömälle kysymyksellesi. Aamupäivän kaunis, kirkas sinitaivas on iltapäivällä pelkkä muisto. Taivas on täynnä tummia pilviä, tuuli viskoo ja viuhtoo puiden lehtiä. Vatsanpohjaani on luikertanut onttous, joka on imenyt sanani. En ole saanut tavuja suustani ulos sitten aamun. Kun lähden, katsot minua kummasti, mutta sinäkään et sano enää mitään. Laahustan tuulitunnelissa kotiin, puuskien työntäessä minua eteenpäin.

”Kerran kuulin tarinan tyypistä, jonka heijastus oli kadonnut. Heijastuksen perässä oli seurannut hänen varjonsa ja vähitellen tyyppi oli hiipunut itsekin.” 49

”Mieleni haparoi jotain, mihin tarttua.”

Astun kolisevasta hissistä vaimeaan rappukäytävään ja raahaan jalkani kynnyksen yli asuntoon. Ripustan raskaan villakankaisen takin naulaan ja leikittelen ajatuksella nahan luomisesta. Kerroit taannoin, että yksi kaverisi oli alkukesän grillibileissä yhtäkkiä käpertynyt kyljelleen kasaan. Kalja oli kellahtanut viereen nurmikolle, kun kaverisi oli puskenut ja värissyt ihonsa pois. Tuskaisen hitaasti hän oli työntänyt vanhan rankansa nikama nikamalta irti itsestään. Naks, naks, naks. Lopuksi, tahmeiden tuntien jälkeen, kuului vaimea rusahdus ja hän oli ryöminyt ulos vanhasta kuorestaan. Kuin tarantula, jonka on kuoriuduttava vanhasta rangastaan mahtuakseen kasvamaan, kaverisi oli hylännyt nahkansa. Tämä ei kuulemma ole tavatonta. Monet rusauttavat itsensä ulos vanhasta rangastaan – noin vain. Ihoni alla kuplii ja yksi kerrallaan vaatteet hilseilevät lattialle. Maiharit, villapaita, farkut, sukat kahisevat perässäni vanana. Jos voisin, jos nahkani alla tosiaan kasvaisi tuore tukiranka, rullaisin myös ihoni päältäni, jättäen sen riekaleisena kasana jälkeeni. Katulamput heijastavat puista pitkiä varjoja, jotka tanssivat tyhjillä seinillä. Oma varjoni liittyisi karkeloihin, jos se olisi täällä. Vatsaa kouraisee ja harteille asettunut paino pusertuu olkapäille tiukemmin. Asuntokin hengittää hieman pihisten, kun uppoan sänkyyn. Tuijotan kattoa. Mietin, minne varjoni on juossut ja miten olisin saanut pidettyä siitä paremmin kiinni. Olisinko voinut kampittaa sen karkumatkallaan? Miksi toisen vanha ranka naksuu irti uuden tieltä, antaa tilaa tuntea enemmän, tuoreemmin? Miksi toisen varjo tekee yhtäkkiä katoamistempun, josta jää vain kylmä, möyrivä ja itseensä kaiken imevä möykky mahanpohjaan? Koko kehoni nytkähtää. Hätkähdän outoon ääneen tokkuraisessa pimeässä. Valtava sydämen syke kimpoilee ahtaan yksiön seinillä, tuolilla olevasta vaatekasasta peilin heijastuksen kautta yöpöydän herätyskellolle ja tärykalvoilleni. Välillä syke vaimenee, kaikkoaa raolleen jätetystä ikkunasta sumuiseen syysyöhön. Pian se kuitenkin palaa, täyttää tilan raskaalla jyminällä. Ääni vie kaiken ilman huoneesta. Rinnalleni asettuu raskas paino, ja patja imaisee ruumiini syvemmälle lakanoihin. En saa nostettua edes sormenpäätä. Möykky mahassani muljahtaa ja väreet valuvat ihoni poikki. Syke asunnossa ei ole enää yksiön omaa, unista huokailua. Katseeni poukkoilee ympäri huonetta, yritän erottaa liikettä. Olen jättänyt vessaan valon ja oven raolleen. Valokaistale tekee särön huoneeseen. Silmäkulmassani liikahtaa varjo, tumma hahmo siirtyy valoon ja

yhtäkkiä tuijotan isoa, harmaata valasta. Se tarkastelee minua. Pidätän hengitystäni. Valas kelluu paikallaan valorailossa, utuinen katse tiukasti minussa. Syviä silmiä ympäröi poimuttunut ja naarmuttunut iho. Se tuijottaa minua hetken ja kiepauttaa raskaan ruhonsa ympäri, kuin kuiva huoneilmani olisi soljuvaa aallokkoa. En voi liikahtaa. Lakanat kietoutuvat raajoihin eikä pikkusormikaan mahdu värähtämään. Sydän hakkaa rintalastassa, ohimoa puristaa. Korvissa kohisee. Raotan huulia huutaakseni, mutta suuni on jäykkä ja ulos pääsee vain pihahdus. Puristan luomeni tiukasti kiinni. Ihan kuin silmät sulkemalla olisi koskaan aiemminkaan oikeasti päässyt pakoon pahoista paikoista. Yritän laskea mielessäni numeroita, mutta pääsen vain viiteen asti, kun kehoni nytkähtää. Säpsähdän, silmäni rävähtävät auki. Huomaan valaan sijaan tuijottavani hikisenä kattoa. Valas on kadonnut. Huoneessa kumisee enää vain oma pieni huohotukseni ja vauhko sykkeeni. Mieleni haparoi jotain, mihin tarttua. En ole enää varma, missä olen.

”Tajusin, että ei helvetti, voin olla muutakin.”