HAMKin hakijan opas 2021

Page 9

Kestävän kehityksen osaaja on ammattilainen, jonka tehtävänä on ohjata yrityksiä, organisaatioita ja yksittäisiä ihmisiä kohti kestävämpää tulevaisuutta.

Opintojen sisältö Ydinopintojesi jälkeen tunnistat kestävän kehityksen eri osa-alueet, ymmärrät ekosysteemipalvelujen merkityksen, osaat soveltaa kiertotalouden periaatteita sekä ympäristön seurannan ja vesistöjen kunnostuksen toimintamalleja. Osaat myös ympäristötekniikan, ympäristöliiketoiminnan ja ympäristöalan viranomaistoiminnan perusteet.

Kestävän kehityksen koulutus Ympäristösuunnittelija (AMK) 4 vuotta 240 opintopistettä Forssa

Voit laajentaa ja syventää osaamistasi oman mielenkiintosi mukaan. Valittavana on esimerkiksi vesitekniikan, viestinnän ja ympäristöjohtamisen, luonnon monimuotoisuuden, biotalouden sekä sosiaalisen ja kulttuurisen kestävän kehityksen opintoja.

Opinnoissa tutustut kestävän kehityksen eri osa-alueisiin: ympäristötekniikkaan, viranomaistoimintaan sekä erilaisiin ympäristön seurannan työkaluihin ja ympäristön kunnostuksen toimintamalleihin.

Mihin valmistut? Voit toimia erilaisissa koordinointi-, asiantuntija-, koulutus- ja neuvontatehtävissä esimerkiksi kunnissa, alueellisissa organisaatioissa, järjestöissä tai yrityksissä. Ammattinimikkeitä ovat esimerkiksi ympäristösuunnittelija, vastuullisuusasiantuntija, ilmastokoordinaattori, jätevesisuunnittelija, jätehuolto- ja kierrätysneuvoja, ympäristötarkastaja, projektipäällikkö, tiedottaja ja ympäristövastaava.

www.hamk.fi/kestavakehitys

Päivätoteutus: 8 – 16-malli Opiskele Forssan kampuksella yhdessä ryhmäsi kanssa. Monimuotototeutus: 18 – 100-malli Opiskele itsenäisesti ja ohjatusti verkossa sekä kampuksella 1 – 2 päivänä kuukaudessa.

9

Mitä opit?

Haluan olla tekemässä sellaista maailmaa, jossa kaikilla on mahdollisuus hyvään elämään. Natalie, kestävän kehityksen opiskelija


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook

Articles inside

Rakentaminen

0
page 40

Tulevaisuuden liikennejärjestelmät

1min
pages 46-48

Sosiaali- ja terveysalan johtaminen ja kehittäminen

0
page 41

Tietojohtaminen ja älykkäät palvelut

0
page 45

Teknologiaosaamisen johtaminen

0
page 44

Sustainable Technologies

1min
page 43

Hyvinvoinnin digitaaliset palvelut ja prosessit

0
page 38

Liiketoiminnan kehittäminen

0
page 39

Biotalouden ratkaisut

1min
page 37

Computer Applications

1min
pages 35-36

Electrical and Automation Engineering

1min
page 25

Smart and Sustainable Design

1min
page 33

Tietojenkäsittelyn koulutus

1min
page 34

Älykkään ja kestävän muotoilun koulutus

0
page 32

International Business

1min
page 31

Information and Communication Technology, bioeconomy

1min
page 28

Tieto- ja viestintätekniikka, biotalous

1min
page 27

Liiketalouden koulutus

1min
page 30

Construction Engineering

1min
page 22

Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka

1min
page 21

Sähkö - ja automaatiotekniikka

0
page 24

Rakennusmestari

0
page 23

Liikenneala

1min
page 20

Mechanical Engineering and Production Technology

1min
page 19

Konetekniikka

1min
page 18

Bio- ja elintarviketekniikka

0
page 8

Terveydenhoitaja

0
page 16

Puutarhatalous

1min
page 13

Smart Organic Farming

1min
page 11

Kestävä kehitys

0
page 9

Rakennettu ympäristö

1min
page 14

Sairaanhoitaja

1min
page 15

Maaseutuelinkeinot

1min
page 10
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.