Eläinkumppanin poismeno sattuu ja se saa näkyä

Lemmikin menettäminen on usein musertavaa, mutta lohtua voi löytyä. Anni oli mäyräkoirapersoonallisuus, jonka poismeno jätti emäntänsä sydämeen kivuliaan aukon, jota hoitokoirat ovat sittemmin täyttäneet. Amelie-koira alkoi sairastella jo nuorena ja piti saattaa vajaa kymmenvuotiaana sateenkaarisillalle. Tämä ehdytti sen omistajan voimat, mutta ystävien ja perheenjäsenten tuella hän selvisi vaikeimpien vaiheiden yli.

TEKSTI | Inka Kuutti

KARKEAKARVAINEN mäyräkoira nimeltään Anni oli persoonallinen ja suosittu seurapiirikoira. Anni sulostutti olemuksellaan omistajansa työpaikkoja, joissa se sai joka kerta runsain määrin ihailua ja rapsutuksia. Annille lähetettiin joulukortteja ja sille tuotiin puruluita lahjaksi. Työkaverit kyselivät Annin kuulumisia paljon useammin kuin omistajansa Tuiren. Annia tultiin tervehtimään, hyvästelemään ja Annille toivoteltiin hyvää viikonloppua.

Anni oli merkittävä hahmo myös asuinalueellaan Munkkivuoressa. Anni tunnistettiin puistoissa, ja Annilla oli alueella omia lajikavereita, joiden kanssa se vietti yhteistä koiraaikaa. Ennen kaikkea Anni eli täyttä elämää omistajansa Tuiren kanssa. He tekivät kaiken yhdessä. Kaksikko kiersi EteläSuomen metsissä sienestys ja marjastusretkillä ja kävi yhdessä uimassa sekä saunomassa niin, että Anni odotteli kärsivällisesti oven takana emännän löylytellessä. Tuire on innokas palstaviljelijä, ja Anni toimi maskottina emäntänsä palstayhdistyksessä ja oli naapuripalstojen vieraileva tähti.

Anni ilahdutti matkakavereita lukuisilla retkillä ja oli juhlatilaisuuksien karvainen tähti ja backstagekoira. Se opetti myös nuoremmalle mäykkyystävälleen Armille, miten koiramaailmassa käyttäydytään ja miten poikakoirien pyllyjä kuuluu haistella! Kiitoksena tästä Anni sai ”oppilaaltaan” jahtipäiväkirjan, johon merkitään havaintoja komeiden urosten liikkeistä.

Kukaan ei voi korvata Annia

Älykäs ja omanarvontuntoinen Anni oli lapsirakas ja osallistui mielellään ja menestyksellä pikkuväen nukuttamiseen. Liikaa lässyttävälle aikuiselle Anni saattoi sen sijaan olla jopa kylmähkö. Jos Anni otti jostain asiasta nokkiinsa, herkkupalatkaan eivät riittäneet lepyttelemään ja houkuttelemaan omapäistä koiraa luokseen.

Anni valikoi seuransa ja rapsuttelijansa tarkkaan ja huolella. Edes Munkkivuoren lemmikkieläinkaupan vieraileva konsultti ei saanut ostettua herkuillaan Annin hyväksyntää. Kylmän rauhallisesti Anni työnsi herkut yksitellen kuonollaan pois, mikä oli myös koiranherkkukonsultille hieman kiusallista!

Anni sairastui myöhemmällä iällään mäyräkoirille tyypilliseen Cushingin tautiin, jota hoidettiin ja lääkittiin pitkään. Lopulta Anni kuitenkin jouduttiin lopettamaan joulukuussa 2018, 10,5vuotiaana. Koiraa jäivät kaipaamaan lukuisat Annifanit, mutta Tuirelle menetys oli musertava. Surusta

Lemmikin kuolema on monelle rankka paikka.

Lemmikin kuolemasta toipuvalle olisikin tärkeintä antaa aikaa ja sopivaa, konkreettista tukea esimer- kiksi laittamalla hänelle ruokaa. Joskus paras apu on sitä, että vain istuu hiljaa surevan vierellä.

Amelie-koira oli omistajalleen tärkein perheenjäsen, jonka kanssa jaettiin koko elämä. KIRJASUOSITUKSIA SUREVILLE

Miia Moisio: Lupa Surra Heidi Holmavuo: Kyösti Aili Palmen (toim.): Sitä koiraa en unohda koskaan Julia Harris: Pet loss – A spiritual guide

VOIT MUISTAA EDESMENNYTTÄ LEMMIKKIÄSI RIVI-ILMOITUKSELLA

HESY-lehdessä aletaan julkaista jäsenten rivi-ilmoituksia. Ilmoituksen aiheita voivat olla esimerkiksi edesmenneen lemmikin hyvästely lyhyellä muistokirjoituksella, vuosia täyttävän eläimen syntymäpäivätervehdys tai muu itselle ja/tai eläinkumppanille merkittävä tapahtuma. Rivi-ilmoituksen hinta on 5 euroa / rivi 56 mm. Yhdelle riville mahtuu 37–39 merkkiä välilyönteineen. Rivi-ilmoituksissa voidaan julkaista vain tekstiä, ei kuva- tai kuvitusaineistoa.

Ilmoitusaineisto eli rivi-ilmoituksen teksti tulee toimittaa word-tiedostona sähköpostiosoitteeseen hesy@hesy.fi. Kevään 2022 jäsenlehteen tuleva aineisto tulee toimittaa 31.12.2021 mennessä.

toipuminen on ollut pitkällinen prosessi. Etenkin, kun kaikki yhteiset paikat muistuttavat edelleen Annista.

Surutyön keskellä Tuire yritti etsiä Annin sukulaisten jälkeläisiä siinä toivossa, että hän olisi löytänyt persoonaltaan edesmenneen lemmikkinsä kaltaisen mäyräkoiran. Toinen koira ei kuitenkaan pysty mitenkään korvaamaan Annia, ja vain aika auttaa menetyksessä. Vähitellen suru on alkanut helpottaa ja elämä on alkanut hymyillä. Tässä ovat auttaneet koirakontaktit. Tuire on hoitanut jo jonkin aikaa ystäviensä koiria: toisia hän hoitaa pidempiä jaksoja ja toisia vain ulkoilutuksen verran.

Lemmikki tärkeimpänä perheenjäsenenä

Amelie oli ihmisrakas, lempeä ja terhakka staffi eli staffordshirenbullterrieri, joka sulostutti omistajansa elämää lähes kymmenen vuoden ajan. Parivaljakko teki kaiken yhdessä; metsäretket, patikoinnit, työpaikkavierailut, päiväkävelyt, reissut. Amelie nautti saadessaan käpertyä omistajansa lämpimään sänkyyn ennen aamun ensimmäistä lenkkiä ja kantoi mielellään suussaan ihmisensä esineitä, kuten lompakoita, sateenvarjoja ja kierrätyspahveja. Amelie oli omistajalleen tärkein perheenjäsen, jonka kanssa jaettiin koko elämä.

Ameliella alkoi esiintyä jo melko nuorena kroonisia vatsavaivoja ja allergioita, joita sen omistaja hoiti kärsivällisesti. Allergiaoireita hän taltutti erilaisin kortisonilääkkein ja erikoisruokavaliolla. Krooniset vaivat heikensivät kuitenkin merkittävästi Amelien yleiskuntoa. Lisäksi Ameliella epäiltiin olevan suolistosyöpä tai proteiinihukkaa aiheuttava suolistosairaus PLE. Eläinlääkärin suosituksesta Amelie päästettiin lopulta jatkamaan matkaansa koirien sateenkaarisillalle marraskuussa 2018.

Tarjoa surevalle konkreettista apua

Amelien omistajalle lemmikin kuolemassa vaikeimpia asioita ovat olleet eutanasiapäätökseen liittyvät syyllisyyden tunteet ja epäselvyys koiran sairastelun syistä. Surun ja tuskan keskellä hänellä ei ollut voimia esittää ruumiinavauksen tekemistä, ja Amelien sairastelun syyt jäivät siksi selvittämättä. Raskasta oli myös kokea toisten ihmisten ymmärtämättömyyttä ja empatian puutetta lemmikkinsä menettänyttä kohtaan. Onneksi hänellä oli kuitenkin muutama ystävä ja läheinen perheenjäsen, jotka tukivat ja lohduttivat vaikeana aikana.

Amelien omistajan suruun liittyi armotonta väsymystä. Lemmikin kuolemasta toipuville olisikin tärkeintä antaa aikaa ja sopivaa, konkreettista tukea. Surevan puolesta voi käydä esimerkiksi kaupassa tai hänelle voi laittaa ruokaa. Joskus paras apu on sitä, että vain istuu hiljaa surevan vierellä. Myös yhteydenotto vaikka puhelimitse voi lohduttaa surevaa, vaikka hän ei jaksaisikaan olla kovin keskusteleva. Se, että on aidosti läsnä, on surevalle kaikkein tärkeintä.

Sekä Annin että Amelien tarinoiden viesti on, että lemmikiltä saadun rakkauden menetys voi joskus sattua kovempaa kuin mikään muu ja surua sivusta seuraavien on hyväksyttävä tämä. n