Kohinat 4/2012

Page 1

4/2012

Tuumasta Toimeen kansallinnen vaalikokous

16 s.22 s.

s. N채in syntyi Tuuma Anthem Enkelin siipien havinaa Supersize kolmosessa 1

6


Pressan palsta Vauhtia, virtaa, rohkeutta! Tammerkosken vuosi 2012 on ollut huikea! Vuoden ehdoton kohokohta oli tietysti Tuumasta Toimeen –kansallinen vaalikokous, vaikka meille tammerkoskelaisille projekti kokonaisuudessaan oli varmasti tärkeämpi kuin varsinainen tapahtumaviikonloppu. Pitkän matkan kuljimme, yhdessä teimme ja yhdessä onnistuimme. Matkalla oleminen ja tekeminen oli hauskaa! Suuresta kansallisesta projektista huolimatta toteutimme myös valtavan määrän muita tapahtumia ja projekteja sekä osallistuimme aktiivisesti kokousmatkoille. Talvi-twinningin järjestäminen kansainvälisille vieraille aloitti vauhdikkaan vuoden. Korkean Paikan Leiri startattiin onnistuneesti kolmen suuren kansainvälisen yrityksen kanssa tavoitteena kehittää Tampereen alueen vetovoimaa suurten koneenrakentajien näkökulmasta. Supersize your business -koulutussarja yhdessä Tampereen ja Pirkanmaan nuorkauppakamareiden kanssa kehitti kamarilaisten liiketoimintaosaamista. Ehdotuksemme Tuottavaksi Ideaksi palkittiin sekä alueellisella että

kansallisella tasolla, ja yhteistyökumppanimme Deeper puolestaan julistettiin voittajaksi debatoinnin SM-kisoissa. K a ma r i n si s ä i si st ä keh it y st apa htumista voisi nostaa esille lask uj e n s ä h k öi s e n hy v ä k s y m i s j ä rjestelmän käy ttöönoton, sähköisen uutiskirjeen käyttöönoton ja entistä s ä ä n nöl l i s em m ä n y ht e yd enpidon yhteistyökumppaneihimme. Parasta vuodessa 2012 on ollut kuitenkin se, että olemme tehneet upean vuoden yhdessä: mukana ovat olleet kaikki uusista koejäsenistä senaattoreihin. Aktiivisella tekemisellä sekä positiivisella, avoimella ja rohkealla asenteella olemme luoneet Tammerkoskeen ainutlaatuisen hengen. Nuork auppa k a ma r i l a i suute en kuuluu jatkuva uudistuminen ja niinpä mekin jätämme vuoden 2012 hyvillä mielin ja Tammerkosken hengessä suuntaamme jälleen eteenpäin. Uudet seikkailut odottavat!

Hannele Niemistö PRES 2012

2


Sisältö

4

16

2 4 6 13 16 18 21 22 25 26 28 30 32 33 34

Pressan palsta Korkean paikan leiri Tuumasta Toimeen Gaalaillan humua Näin syntyi Tuuma Anthem Vuosijuhlan kuvakavalkadi Bulletin Board Enkelin siipien havinaa Kun homma lähti labasesta JC -kauden käynnistys Tuumasta Toimeen tunnelmia Lyhyesti kamarin sisältä Kamarivauvat Summasaaren aluekokous Matrikkeliprojekti huikea päätös

Kuukauden Tammerkoskelaiset: Tammikuu: Riikka Jahkonen Helmikuu: Peter Rasmussen Maaliskuu: Sami Alppiranta Huhtikuu: Tytti Vasell

Toukokuu: Salla Aaltonen Kesäkuu: Johanna Sillanpää Heinäkuu: Jenni Salmenkangas Syyskuu: Teija Siren

Tammerkosken Kohinat on neljä kertaa vuodessa ilmestyvä Tammerkosken Nuorkauppakamari ry:n jäsenlehti.

Tiedotustiimi 2012 Jenni Salmenkangas, Nora Hasan ja Christian Holmlund

Julkaisija Tammerkosken Nuorkauppakamari ry

Jakelu Tammerkosken nuorkauppakamarin jäsenet, koejäsenet, kunniajäsenet, senaattorit, yhteistyökumppanit

Päätoimittaja Anna Länninki LIO 2012 +358 50 4347 424 lio@jctammerkoski.com

Alue C:n puheenjohtajat, tiedottajat, aluevirkailijat, Suomen Nuorkauppakamarit ry:n Keskusliiton jäsenet

3

Syyskuu: Sari Koli Lokakuu: Ville Luotonen Marraskuu: Petri Vuorenpää Joulukuu: Niina Jalasjoki

taitto Radikal Advertising Tampere www.radikal.fi Paino A-Print painosmäärä 200 kpl

34


Mikko Nyman kiteyttämässä korkean paikan leirin tavoitteita.

Korkean Paikan Leiri

- Tampereesta älykkäiden työkoneiden piilaakso Teksti ja kuvat: Hannu Järvimäki

Vuoden 2010 lopulla syntyi vastavalitun puheenjohtajan Jarno Hovin mielessä ajatus uudenlaisesta kamariprojektista, jonka tavoitteena olisi vahvistaa Tammerkosken roolia aktiivisena toimijana alueen talouselämässä. Tuloksena syntyi Korkean Paikan Leiri. 4


Korkean paikan leirin projektiryhmäläiset Sappeen retriitissä: Vas ylh. Maria Lindroos, Petri Vuorenpää, Paula Pietilä, Mika-Petteri Kuro, Joni Makkonen, Mikko Nyman. alh. Nina Rinne ja Hannu Järvimäki Alkuun Hovin ajatusta kehiteltiin muutamien kamarilaisten kesken ja keväällä 2011 mukaan ideointiin saatiin alueella toimivien suurten teollisuusyritysten edustajia. Konseptia työstettiin alkuun Tammerkosken Teollisuus-Symposiumin nimellä. Aiheeseen löytyi kiinnostusta ja yhdessä Sandvikin, Cargotecin ja John Deeren johdon kanssa kehiteltiin projektin sisältöä ja tavoitteita siihen pisteeseen, että yrityksistä löytyi lopulta halu sitoutua hankkeen toteuttamiseen pilottivuoden muodossa. Nimeksi valittiin Korkean Paikan Leiri. Projektin toteutuksen korkea laatu varmistui, kun neljänneksi yhteistyökumppaniksi saatiin valmennustoimisto Sitomo.

Kurotus korkeammalle

Korkean Paikan Leirin tavoitteena on tarjota osallistujayrityksissä työskenteleville nuorille lupauksille mahdollisuus tarkastella työnantajayrityksen toimintaa normaalia työnkuvaansa korkeammalta tasolta ja samalla vaikuttaa yritysten toimintaedellytyksiin sekä Tampereen alueen kilpailukykyyn. Alkuvuoden 2012 aikana valittiin yritysten henkilöstöhallinnon kanssa yhteistyössä osallistujat ensimmäiselle leirille, joka polkaistiin käyntiin 17.9.2012. Avaustilaisuudessa haasteen leiriläisille heitti kansanedustaja Harri Jaskari esityksellään innostuksen yhteiskunnasta. Korkean paikan leirin ensimmäinen kaksipäiväinen retriitti järjestettiin 22–23.10.2012 Sappeen maisemissa. Tapaamiseen osallistuivat tammerkoskelaisista COM Hannu Järvimäki, kouluttajana toiminut Nina Rinne (Sitomo), Mikko

Nyman (Sandvik) ja Petri Vuorenpää (Cargotec). Yritysten edustajista mukana olivat Sandvikilta Maria Lindroos, Cargotecilta Mika-Petteri Kuro sekä John Deereltä Joni Makkonen ja Paula Pietilä. Vuoden 2013 ryhmään kuuluvat myös Sandvikin Anssi Kouhia ja Cargotecin Miikka Haapa-aho, jotka eivät työkiireiden vuoksi päässeet paikalle.

Tulevaisuuden raamit ja suunnat

Ensimmäisen retriitin tarkoituksena oli laatia projektille raamit ja suunnitelmat, joita lähdettäisiin toteuttamaan vuoden 2013 aikana. Nina Rinne aloitti ensimmäisen koulutuspäivän rajat rikkovalla lifeline-harjoituksella, jonka jälkeen tiesimme toisistamme lähes enemmän kuin itsestämme. Loppupäivän aikana ryhmäläiset hahmottelivat tulevan vuoden tavoitteita, jotka konkretisoituivat illan myötä saunan lauteilla mitä villeimpiin ideoihin. Seuraavana aamuna asiat kirjattiin paperille ja korkean paikan leiri asetti itselleen vaatimattoman tavoitteen: Pirkanmaa on älykkäiden työkoneiden piilaakso. Tähän tavoitteeseen on paljon matkaa, mutta pienin askelin etenemällä usko tulevaan on vahva. Toivottavasti jo ensi vuoden loppuun mennessä näemme, että Tammerkosken Nuorkauppakamari on aloittanut jotain sellaista, mikä kehittää näkyvästi Pirkanmaan elinkeinoelämän tulevaisuutta. Jylisköön avaruus!

5


tuumasta toimeen: Kokouspäällikön terveiset Teksti: Riikka Töytäri Tuumasta Toimeen -viikonloppu lokakuun puolessa välissä oli vuoden ehdoton ykköstapahtuma niin Tammerkosken kuin koko Suomenkin nuorkauppakamarilaisten keskuudessa. Viikonlopun osallistujamäärä oli huimat yli 700. Tällaista määrää kokousvieraita ei ole saatu todistaa vuosiin. Palautteen perusteella Tammerkosken tekemä valmistelutyö ei valunut hukkaan, vaan kiitosta niittivät kaikki eri kokouksen osa-alueet. Suurimpana kiitoksen kohteena oli Tammerkoskelaisten iloinen ja hyvä asenne. Kokouspäällikön rooli on ollut tähänastisen JC-uran huipputehtävä. Parivuotinen projekti todella kannatti: Suuri kokonaisuus, jossa oli paljon yksityiskohtia ei haitannut, kun ympärillä oli tiimi jonka kanssa sai ideoida ja innostua aina uudelleen ja uudelleen.

kokousvieraan terveiset

Naapurikamarin hieno osaamisen näyttö Teksti: Katja Myyryläinen, Pirkanmaan Nuorkauppakamari Pirkanmaan Nuorkauppakamari kiittää tammerkoskelaisia! Kokoukseen osallistui meiltä yli neljäkymmentä henkeä, joukossa senaattoreita, ensikertalaisia ja aveceja. Pinkkiläisten mukaan kokous muun muassa ”ylitti odotukset” ja oli täynnä ”vaalihumua, kampanjointia, voittoa ja tappiotakin”. Usean tuuman levyisiä hymyjä näkyi huulilla ja ohjelma laittoi aivotoimintaa liikkeelle. Usean venuen kokous sujui mutkattomasti. Perjantain tulojuhla oli rento ja

rock. Osallistuin Nina Rinteen ja ”hatuttajan” workshopeihin, rekisteröidyin Mikkeliin. Talvipuutarhan varjoissa nautittiin kuohut. Pinssitimme uusia jäseniämme. Gaala oli monipuolinen ja hauska. Hyvä tunnelma kokonaisuudessaan, hienosti hoidettu monimediashow markkinoinnista gaalailtaan. Kiitos ja nähdään nääs taas!

6


Pitkän työn tuloksena

kaikkien aikojen Tulojuhla

Teksti: Sini Holma Tulojuhlan suunnittelu alkoi jo vuotta ennen kansallista vaalikokousta. Tällöin kokouspäällikkö ja tulojuhlan projektipäällikkö Marika alkoivat kehitellä ideaa ainutlaatuisesta tulojuhlamiljööstä. Useiden neuvottelujen ja sopimusten jälkeen paikaksi vahvistui Finlaysonilla sijaitseva tunnelmallinen Siperian aukio. Illan onnistuminen vaati tiukkaa yhteistyötä tulojuhlatiimin lisäksi myös tilan yrityksiltä. Tulojuhlassa tarvittiin monen kamarilaisen apua ja osa löysikin itsensä valtaapitävän järjestyksenvalvojan tehtävästä. Tapahtumailtana ulkotulet paloivat pihalla ja kyltit johdattivat kohti Tulojuhlaa, kun bussi Rosendahlista saapui Finlaysonin portille. Sää oli lumeton ja syksynkirpeä. Illan hämärtyessä kauniisti JC-väki saapui ajoissa kohti portsarien aukipitämää ovea. Takki siis narikkaan, badge kaulaan ja pillillinen piccolo-juoma käteen! Juhlatila oli tunnelmaltaan kutsuva, musiikki soi taustalla ja nopeasti vilkas puheensorina halausten kera täytti tilan. Pöydät, lava ja tekniikka oli järjestetty vain tätä iltaa varten. Ruoka tuotiin kahteen pitkään pöytään ja tällä kertaa se todellakin oli hyvää, kuumaa ja sitä riitti. Väki söi seisten tai parempien juttujen toivossa ravintoloiden puolella pöytien ääressä. Vieras sai valita, halusiko tavata tuttuja vai keskittyä ohjelmaan. Kuulitko esimerkiksi Aleksander Nottbeckin puhuvan, näitkö Simo Frangénin esiintyvän ilman paitaa sukkahousuissa tai tanssitko Hauli Bros -yhtyeen tahtiin?

Tohinaa Trade Showssa

jännitystä vaaleissa

Teksti: Kaisa Salo

Teksti: Jenni Salmenkangas

Rosendahlin aulatila ja osa ravintolasalia muuttui kuhisevaksi Trade Show –alueeksi lauantaina. Ständejä oli kaikenkaikkiaan 28, ja niillä esittäytyi vaaliehdokkaita, aluetapahtumia sekä eri alojen yrityksiä. Tammerkosken Trade Show –porukan aamu alkoi aikaisin, kun saavuimme järjestelemään pöytiä ja sähköpiuhoja jo puoli seitsemältä. Reippaassa jengissä mukana olivat kirjoittajan lisäksi Titta Tuulos, Petteri Pyrrö, Jarkko Lehtokannas sekä Antti Kulmanen. Tila osoittautui hieman ahtaammaksi kuin etukäteen olimme kaavailleet, mutta kaikki pöydät löysivät kuitenkin paikkansa. Näytteilleasettajat osasivat myös keksiä omia luovia ratkaisujaan tilan haltuun ottamiseksi. Lievä tilanahtaus taisi kuitenkin luoda vain läheisempää tunnelmaa, sillä alueella vallitsi jopa riehakas tunnelma keskellä päivää. Juontajat Eila Aalto ja Ville Luotonen kiertelivät ständeillä ja pitivät huolen siitä, että kaikki saivat äänensä kuuluviin.

Koska järjestömme avainpelurit keskusliitossa ja aluejohtoryhmissä vaihtuvat vuosittain, näemme syksyisin kampanjaavauksia, ehdokasarviointeja, vaalitenttejä ja vaalikokousten jännittäviä äänestyksiä. Tuumasta Toimeen –viikonloppuna kampanjointi näkyi Rosendahlissa mm. julisteina ja ehdokkaiden ständeinä trade show-alueella. Kansallisessa vaalikokouksessa valittiin sunnuntaina vuoden 2013 Suomen nuorkauppakamareiden keskusliiton hallitus. Jokaista paikallista kamaria edusti GA:ssa eli General Assemblyssa virallinen edustaja. Tammerkosken ääniä oli käyttämässä puheenjohtaja Hannele Niemistö. Vaalikokouksen kulisseissa toiminut vaalilautakunta oli ennen äänestyksiä tehnyt valtavan työn ehdokkaiden arvioinnissa ja tuottanut tärkeää tietoa äänestäjien päätöksenteon tueksi. Muutamaan virkaan käytiin jännittävä vaalitaisto, mutta parhaimmisto saatiin onnistuneesti selville. Tammerkoski seuraa aktiivisesti, miten keskusliitto hoitaa tehtäväänsä Henna Väätäisen johdolla.

7


Laatua ja luksusta seuralaisille Teksti: Raimo Salo

Tuumasta Toimeen 2012 –osallistujien seuralaisille oli järjestetty kattava ohjelmapaketti, josta toivottavasti jokainen löysi jotain itseään kiinnostavaa.

Ohjelma koostui sekä omaan tahtiin tehtävästä osasta että ohjatusta aktiviteetistä. Rekisteröitymisen yhteydessä jaettiin lipukkeet Pyynikin näkötorniin, jossa pääsi nauttimaan herkullisia munkkeja maailman korkeimmalla soraharjulla. Varsinainen seuralaisohjelma käynnistyi lauantaina, jolloin lähdimme seikkailemaan noin 25 seuralaisen voimin. Isäntänä toimi Juha Laine ja allekirjoittanut jeesasi, mitä osasi. Seurueen kuljetus oli Länsilinjojen turvallisissa käsissä. Ensimmäinen etappimme oli Näsinneula, joka on Pohjoismaiden toiseksi korkein näköalatorni. Matka huipulle sujui pikahisseillä korvat lukitsevaa vauhtia. Korkeanpaikankammoa lääkitsimme samppanjalla samalla näköaloja ihastellen. Seuraavana kohteena oli lifestyle-myymälä Putiikki Rannalla, joka sijaitsee Haarlan vanhan tehtaan entisessä Pannuhuoneessa. Jotkut löysivät tuotevalikoimasta sopivaa ostettavaakin, muut tyytyivät tutustumaan vaihtoehtoihin.

8

Tässä vaiheessa useimpia jo hieman hiukoi ja mikä voisi olla parempaa herkkua, kuin perinteinen mustamakkara? Pääsimme nauttimaan Mustaa oikein alkujuurille ja synnyinsijoille: Tapolan tehtaan ravintolaan. Kaikki seuralaiset uskaltautuivat ainakin maistamaan manselaista perinneruokaa. Jotkut jopa näyttivät pitävänkin siitä! Viimeisenä matkakohteenamme oli vuonna 2002 aloittanut Tampereen Autocenter. Kuulimme mielenkiintoisia asioita autoalasta ja yrittäjän arjesta, joka ei aina ole pelkästään ruusuilla tanssimista, mutta uskomalla omaan asiaansa ja toimimalla kilpailijoista poikkeavalla tavalla voi menestyä haastavallakin alalla. Autojen ja pyörien tutkimisen jälkeen oli tietokilpailun vuoro, jonka voittanut Sanna sai ikimuistoisen palkinnon: hän pääsi takaisin Rosendahl-hotelliin tulipunaisen Ferrarin kyydissä, muiden joutuessa tyytymään bussikyytiin.


Senaattoreilla teatteritreffit Teksti: Erika Hildén Tammerkosken senaattorit päättivät järjestää kaiken kokeneille tovereilleen ennen näkemättömän senaattoriohjelman teatteripääkaupungissa. Tampereen Komediateatteri tarjosi loistavat puitteet elämyspäivällemme. Näyttämöopiston opettajat johdattivat senaattorit kokemaan teatterin magian improvisaatioharjoitusten, kehon kielen haltuunoton ja vuorovaikutustreenauksen merkeissä. Iltajuhlassa mahdollisesti ilmenneet piip-äänet

senaattoripöydissä juonsivat juurensa päivän harjoituksiin. Puuhapäivä oli hauska, mieleenpainuva ja hyödyllinen. Teatteritreffit huipentuivat senaattorilounaaseen. Juhlatalon maittava salaattibuffet yhdistettynä Vindirektin viineihin täytti vatsat ja muistutti nautiskelijoilleen, miksi ”Senaattorina on kivaa. Senaattorin arvoa kannattaa tavoitella.”

9


Key note -puhuja vakuutti yleisönsä Teksti: Jarno Hovi Key note -puhujaksi valittu Mohammed El Fatatry oli kokouksen lähestyessä muodostunut entistäkin kiinnostavammaksi persoonaksi. Kun lauantai 13.10. oli kansainvälinen fail day, ei epäonnistumisista kouliintuneen Mo’n tilalle olisi voinut kuvitella sopivampaa puhujaa. Mo kertoi esityksessään tarinan nuoresta pojanklopista, joka oli askeleen edellä muuta yhteiskuntaa tietoja viestintätekniikan osaamisen suhteen, joka johti ensin maailman johtavan muslimien online-yhteisön Muxlimin nousuun ja lopulta tuhoon. Tarkkaavaisena kuunnellut yleisö sai kuulla syitä epäonnistumisiin ja ajatuksia siitä, mitä niistä voi ja pitää oppia. Lisäksi Mo kertoi ensimmäistä kertaa julkisesti uusimmasta hankkeestaan “My Islamic World”, jolla on todella kunnianhimoiset tavoitteet. Esityksen lopuksi kuultiin yleisön toimittamien lukuisten kysymysten pohjalta toteutettu haastattelutuokio, jossa Mo haastettiin kertomaan tarkemmin yleisöä kiinnostaneista aiheista.

Kokousohjelmaa ja koulutuksia Teksti: Titta Tuulos Virallisen kokousohjelman ja SNKK:n vaalien lisäksi Tuumasta Toimeen -kokouksessa oli jäsenistölle tarjolla laadukasta koulutusohjelmaa. Kokouksessa panostettiin erityisesti koulutuksiin, jotka järjestettiin workshop-tyyppisinä koulutuksina ennakkoon ilmoittautuneille. Ammattitaitoiset yhteistyökumppanimme Sitomo, PwC, MIF sekä SBS takasivat laadukkaan koulutussisällön ja koulutukset saivatkin runsaasti kiitosta. Viikonlopun Key Note puhujana loisti Mohamed El-Fatatry, jonka puheenvuoron teemat, yrittäjyys, rohkeus ja epäonnistuminen, olivat ajankohtaisia ja vakuuttivat täyden salillisen yleisöä. Trade Show alueella Rosendahlissa oli tiivis tunnelma, kun yhteistyökumppanit, tulevat kokoukset ja koulutukset sekä vaaliehdokkaat esittäytyivät omilla ständeillään. Elävyyttä alueelle toivat myös debatin karsinnat sekä Tammerkosken aktiiviset juontajat, jotka päivän aikana haastattelivat Trade Show alueella yhteistyökumppaneita ja kokousosallistujia sekä informoivat päivän tapahtumista ja kokousohjelmasta.

10


Tamperelaisten Nuorkauppakamarien perinteinen Pitkä Lounas – Vaikuttajaseminaari järjestetään 23. kerran perjantaina 18.1.2012 klo 13:00 alkaen Hotelli Tammerissa. Seminaariosuuden teema ”kemiallista vuorovaikutusta” pohtii neljästä näkökulmasta kanssakäymisen lainalaisuuksia. Puheenvuorojen lomassa nautimme pitkän lounaan sekä jaamme mm. JussinHessu –kulttuuripalkinnon sekä nuorkauppakamareiden puheenjohtajapalkinnot. www.jctammerkoski.com/projektit/pitka-lounas-vaikuttajaseminaari

11


www.koiso.fi

Palveleva laatumuodin asiantuntija kahdessa kerroksessa Keskustorilla.

Aleksis Kiven katu 24, Tampere | p. 03 212 4149

12


Gaalaillan humua

750 kamarilaista kokoontui gaalailtaan nauttimaan yhdessäolosta, ohjelmasta ja hyvästä ruoasta. Teksti: Piia Kellokumpu Vauhdikkaan gaalan juonsivat Tammerkosken Sanna Wänskä ja Peter Rasmussen. Huolellinen työ tuotti tulosta ja juonnot inserteineen viihdyttivät juhlakansaa suuresti. Gaalassa palkittiin perinteisesti Vuoden Nuori Maaseutuyrittäjä sekä paras Tuottava Idea. Vuoden nuoreksi maaseutuyrittäjänä palkittiin lammastila Sikka Talusta. Vuoden Tuottava Idea-kilpailun voitti HappyOrNot Oy:n asiakastyytyväisyysmittaus. Kunniamaininnat menivät Word Dive Oy:lle sekä Ovelin Oy:lle. Jokaisella oli mahdollisuus kuvauttaa itsensä ennen gaalaa tai gaalan aikana ja moni halusikin itsestään muiston kuvan muodossa. Illan artisti Mikko Siltala orkestereineen viihdytti

juhlakansaa. Tanssilattialle oli tunkua, kun hyvä musiikki sai tanssijalan vipattamaan. Tuuma Tiimikin kävi esittäytymässä Anna Länningin laulun säestämänä, kun tiimi esitti tutuksi tulleen Tuuma Anthemin tanssiliikkeineen. Kokouspäällikkö Riikka Töytäri pääsi kiittämään kokousyleisöä. Illan kruunasi senaattoreiden nimeäminen. Kymmenen uutta aktiivista kamarilaista sai senaattorin arvon. Senaattorijuhlien jälkeen tarjoiltiin vielä iltapalaksi tamperelaisittain mustaamakkaraa. Siitä saadun energian voimin ilta jatkui Joselinsin tanssialattialla pikkutunneille. Kiitokset gaalatiimille hyvin järjestetystä gaalasta!

13


WordDive palkittiin Tuottava Idea -kilpailussa Teksti: Salla Aaltonen Kielten opiskelua tehostavia ja innovatiivisia ohjelmistoja kehittävä tamperelainen WordDive palkittiin Tuottava Idea -kilpailussa kunniamaininnalla sekä alue C:n että valtakunnallisella tasolla. Kyseessä on adaptiivinen kielenoppimispalvelu, joka oppii tunnistamaan nopeasti jokaisen kielenopiskelijan ja yksilöimään harjoittelun juuri hänelle. Perinteiset oppikirjat eivät tähän pysty. Tuomaristo arvosti myös idean kansainvälistä kasvupotentiaalia - palvelu on nimittäin jo nyt levinnyt laajalti maailmalle! Lisätietoa ideasta ja palvelusta osoitteessa www.worddive.com.

14


+ THE MARKETING AGENCY DEEPER LIIKETOIMINTASUUNNITTELU MARKKINOINTISUUNNITTELU SISÄLTÖSUUNNITTELU EDISTYNEET WEB-RATKAISUT

”A Method for Reaching Extreme Altitudes”

www.deeper.fi

– Robert H. Goddard

Lähde: Flickr Commons / nasaimages.org/luna/servlet/detail/nasaNAS~5~5~20572~125613, no known copyrights.

Sinulla on tavoite. Kun kerrot sen meille, hoidamme viestin ja kanavat. Ota yhteyttä niin keskustellaan myyntisi kasvattamisesta markkinointiviestinnän avulla.

Tytti Vasell

040 159 15 4392

www.radikal.fi


Näin syntyi Tuuma Anthem Teksti: Peter Rasmussen, Kuvat: Riikka Jahkonen, Turkka Korkiamäki, Peter Rasmussen

Moni manserock-klassikko on saanut alkunsa Ikurissa, kuten Popedan Pitkä kuuma kesä sekä meidän oma Tuuma Anthemimme, joka pantiin tulille Tuuma-saunaillassa Sandvikilla 16.12.2011: Riikka: Ihquu…Tee biisi! Peter: [yksi tölkillinen lisää saunajuomaa] Ööö…Koska biisin pitää olla valmis? Riikka: No olisi hyvä olla valmis helmikuun lopussa! Jouluna oli aikaa riimittelyyn. Toimivimmalta tuntui samojen konsonanttien käyttäminen tehokeinoina, kuten vaalikokouksen sloganissa: ”Paan pyörät pyörimään - - - kohti Tammerkoskee kiidän - - - Tuumasta Toimeen!” Eikä lyriikoissa tarvinnut mainita Tamperetta lainkaan.

16


Äänet ja muuvit kohdilleen

Tuuma Anthem äänitettiin Jari Huhtalan studiolla Mediabeat Oy:ssä 7.-8.2.2012. Olimme treenanneet ennen h-hetkeä Annan, Jaanan, Ninan, Villen ja Pekka W:n kanssa pariin kertaan Metson musiikkiosastolla ja vetäneet ensiesityksen livenä twinningissä. Annalta äänitykset sujuivat kuin vanhalta konkarilta. Taiteellisella johtajalla oli haastavampaa, kun biitti tuli tietokoneelta ja rytmissä piti pysyä. Ei musiikkia pitäisi tehdä tietokoneella! Mutta nyt oli pakko, kun biisiin piti jotenkin ympätä rummutkin mukaan. Kun miksaus valmistui, pallo heitettiin Johannalle, joka ryhtyi ideoimaan koreografiaa. Treenasimme Tuuma-muuveja Johkun johdolla ensimmäistä kertaa 27.2.2012, jolloin Vesa ja Hannu naureskelivat lanneliikkeilleni. Esitimme muuvit Johkun kanssa kahdestaan Espoon aluekokouksen open forumissa noin satapäiselle yleisölle jo viisi päivää myöhemmin. Espoossa ne taputtivat, eivätkä naureskelleet…

Täytyyhän sitä musavideo olla

Aloin kevätkiertueen aikana puhua, että kesällä pitäisi vielä vääntää musavideo. Sanna oli heti koukutettu. Video oli tarkoitus kuvata kesällä ulkoilmassa mieluusti silloin, kun aurinko paistaa. Enää meiltä ei puuttunut kuin videontekijä – ja käsikirjoitus. Musavideon käsikirjoittaminen oli projektin hankalin osuus. Päädyimme lopulta siihen, että Anna tulkitsee kappaleen kameralle ja rytmiryhmä tuo vauhdin, draivin ja energian. Lisäksi mukana kulkee Michaelin ja rokkimuusan kesäinen rakkaustarina. Kun puoli kaupunkia kuunteli Ratinassa Red Hot Chili

Peppersiä, istuin Hannan bongaaman videontekijän Turkan kanssa terassilla brainstorm-palaverissa. Turkka sai ajatuksistamme nopeasti kiinni. Hänellä oli vapaita kuvauspäiviä elokuussa tasan kolme, ja koko homma piti saada niiden aikana purkkiin. Kuvasimme ensin joukkokohtaukset. Hymy oli herkässä, kun rytmiryhmämme tanssi Tuuma-muuveja elokuisena torstaina vanhan kirjastotalon portailla. Rockabilly-rakastavaisten kohtaukset taltioitiin toisena päivänä ja Annan soolo-osuudet kolmantena. Kelien kanssa meillä kävi käsittämätön tuuri: Turkka tilasi jokaiseksi kuvauspäiväksi auringon taivaalle!

Kamarimusiikki jatkukoon

Leikkaus valmistui tiukassa aikataulussa Syksyn Starttiin, ja sen jälkeen musavideota pyöritettiin syyskuun aluekokouksissa ja internetissä. Lopputulosta katsoessa voi edelleenkin olla iloinen. Videolla näkyvä Michaelin ruskea prätkätakki on oman farfarin peruja jostain 1930-luvulta. Sekin hymyilyttää. Kun on alkuun päästy, niin antaa mennä vaan. Kamarimusiikin tekemistä ei todellakaan jätetä tähän, koska kamarissa on hyvä pössis ja musiikin tekeminen tuntuu kiinnostavalta. Tähtäin on asetettu seuraavaksi kevään 2014 Euroviisuihin… Tuumavideon löydät Youtubesta hakusanalla Tuuma Anthem. Videon kuvaus ja käsikirjoitus: Mainos Turkmann / Turkka Korkiamäki turkka.korkiamaki@gmail.com +358408487362

17


Vuosijuhlan kuvakavalkadi Teksti: Petri Vuorenpää, Kuvat: Antti Kulmanen

Tammerkosken nuorkauppakamarin 31. vuosijuhlia vietettiin Linkosuon Kuparisalissa lauantaina 17.11.2012. Paikalla oli reippaasti oman kamarin jäsenistöä, olipa muutama naapurikamarilainenkin intoutunut saapumaan juhliin.

Juhlien teemana oli kierrätys. Jo kutsut oli kierrätetty menneistä juhlista, ja sama teema jatkui pöytien koristelussa ja plaseerauksissa. Myös monet juhlijat olivat huomioineet teeman ja vanhimmat puvut olivat toisella sukupolvella kamarijuhlissa. Mukaan mahtui myös 80-luvun pukuloistoa, sekä pukuja oman kamariuran alusta.

18


Vuosijuhliin kuuluu myös oleellisena osana vuoden parhaiden tekijöiden palkitseminen. Tänäkin vuonna palkinnot menivät ansioiden mukaan. Osansa saivat niin tuoreet kamarilaiset kuin jo vähän pidempäänkin mukana olleet.

Osana illan kulkua kypsään ikään ehtineet kamarilaiset potkittiin tervemenneiksi OBAGiin puheenjohtaja Hannele Niemistön, VP LOM Harri Vuolteen ja illan seremoniamestari Petri Vuorenpään toimesta.

Tuoreet OBAG:laiset viihdyttivät juhlakansaa toinen toistaan lennokkaammilla muistelmilla kamariuran huippuhetkistä. Lopuksi he Janne Viitaniemen johdolla lauloivat vielä Tammerkosken yläjuoksulta Ratinan suvantoon asti.

19


Bändin ensimmäisen setin jälkeen lavan valtasivat Peter ja Anna sekä Tuuma Anthem ja vielä kerran muisteltiin koko porukalla, miten ne tanssiaskeleet taas menivätkään.

Tämän jälkeen oli hyvä hetki tarkistaa, ketkä kamaria ohjaavat oikeaan suuntaan ensi vuonna ja vuoden 2013 hallitus astui lavalle. Vielä oli aikaa yhdelle setille bilemusiikkia Iloisten Merimiesten tahtiin ennen siirtymistä jatkoille Bricksiin.

Pois on potkittu ja mieli hyvä Otsikko on suora lainaus poispotkittava Janne Viitaniemen tekstistä potkiaisten ja vuosijuhlan jälkeen. Kerrataan lyhyesti miten tähän tilanteeseen päästiin:

Vaihe 2. Syödään erinomaista, venäläisittäin sävytettyä eräpataa ja vaihdetaan kuulumisia sekä jutellaan syvällisiä luonnon rauhassa. Taidetaan maistaa hunajarommitotiakin.

Vaihe 1. Herätä potkittavat Janne, Antti Tolvanen sekä Terhi Penttilä aikaisin lauantaiaamuna ja ohjeista heidät pukeutumaan reippailuhenkisesti, sillä nyt lähdetään minivaeltamaan ja eräruokailemaan Pikku-Ahveniston lähimetsiin Ylöjärvelle.

Vaihe 3. Palataan kaupunkiin tekemään parturi-kampaamopukeutumismuodonmuutos. Nautitaan muutama pohjustava juoma ja ahtaudutaan taksiin ja tekemään näyttävä sisääntulo vuosijuhlaan.

20


Merkitse nämä jo kalenteriisi! tammikuu

maaliskuu

18.1.2012 Vaikuttajaseminaari Pitkä Lounas Paikka: Hotelli Tammer

22.1.2012 klo 17:30 Tammikuun kuukausitapahtuma & puhekilpailu

huhtikuu

toukokuu

19. - 21.4. Kansallinen Vuosikokous Paikka: Mikkeli ”Päivä Parrasvaloissa”

3.-5.5. Multi-Twinning Paikka: Opatija, Kroatia

15.-17.3. Aluevuosikokous, C-alue Paikka: Etelä-Pohjanmaan Opistolla, Ilmajoki Järjestäjä: Suupohjan Nuorkauppakamari

29.5.-2.6. Eurooppa-kokous Paikka: Monaco

syyskuu

lokakuu

marraskuu

6.-8.9. Aluevaalikokous, C-alue Paikka: Rauma

11. - 13.10. Kansallinen Vaalikokous Paikka: Joensuu ”Rocked in Joensuu”

4.-9.11. Maailmankokous Paikka: Rio de Janeiro, Brasilia

21 21


Olli-Pekka Kulmalan mielestä Suomessa makuutetaan pankkitileillä ja pienituottoisilla instrumenteilla valtavasti laiskaa rahaa, jota voisi käyttää hyvien liikeideoiden rahoittamiseen. Olli-Pekan vieressä kamarimme puolesta järjestäjinä toimineet Johanna Raiskio ja Taru Kumpulainen.

Enkelin siipien havinaa Supersize kolmosessa Teksti ja kuva: Eila Aalto

Supersize 3 -tapahtuma lokakuussa keräsi nelisenkymmentä kamarilaista Nordean tiloihin ihmettelemään ihka oikeaa enkeliä – tarkemmin sanottuna bisnesenkeliä. Olli-Pekka Kulmala inhoaa sanaa yhtä paljon kuin termiä startup, mutta innostuu, kun puhuu sijoittamisesta lupaaviin yrityksiin. Mikä saa bisnesenkelin laittamaan rahat likoon alkavaan yritykseen? - Jengi. Tiimin kokoonpano on tärkeämpää kuin tuote tai konsepti, FiBANin eli Finnish Business Angels Networkin jäsen Olli-Pekka Kulmala toteaa ytimekkäästi. Hän aloitti aikoinaan nollasta, kasvatti kaksi yritystä miljoonien arvoisiksi bisneksiksi, myi ne ja ryhtyi sijoittajaksi. - Vaikka yrityksellä olisi kuinka briljantti idea, keskinkertaisella tai huonolla tiimillä se ryssitään varmasti. Briljantti tiimi taasen tekee keskinkertaisesta ideasta menestystuotteen, Kulmala huomauttaa. Myös liiketoimintasuunnitelma ja -idean skaalautuvuus eli kasvumahdollisuus ovat ensimmäisiä asioita, joita businessenkeli edellyttää kasvuyritykseltä. Millainen tuotto-odotus yrityksellä pitää olla, jotta bisnesenkeli kiinnostuu? - Jos sijoitussumma 50 000 euroa ja voin tehdä viiden vuo-

22

den kuluttua exitin 100 000 eurolla, hypin kattoon. Ei enkelin näkökulmasta Rovioita odoteta, Kulmala toteaa. Jotta sijoittaja ei menetä rahaa, hänellä pitää olla vähintään kymmenen sijoitusta. - Vasta kymmenennen kohdalla alkaa tuotto olla todennäköistä. Todella hyviä menestystarinoita on yksi 20:stä, jolla kuitataan muiden tappiot. Mitä enemmän sijoituskohteita, sitä suurempi mahdollisuus voittaa. Sijoittajilla on oma arviointijärjestelmänsä, jonka painotus muuttuu tapauskohtaisesti. Lähtökohtana ovat tärkeysjärjestyksessä tiimi, skaalautuvuus, kilpailu- ja markkinatilanne, myyntikanavat, markkinointi ja lisärahoituksen tarve. - Ennen kuin shekki kirjoitetaan, istutaan monta palaveria, jossa sovitaan yksityiskohdat, Kulmala muistuttaa.


Hyödynnä hallitustyöskentelyn mahdollisuudet PK-yrityksen kasvussa, kehittymisessä ja muutostilanteissa.

Lisätietoja alueesi kauppakamarista tai www.hhj.fi

Liitä yrityksesi kauppakamariinpidetään yhtä alueemme puolesta www.tampereenkauppakamari.fi

Jatkuu -> 23


SUURKUVATULOSTEET ULKO- JA SISÄMAINONTAAN A-printillä on erittäin laaja materiaalivalikoima. Niillä voidaan tulostaa monipuolisesti melkeinpä mille tahansa sisä- ja ulkokäyttöön tarkoitetuille tulostusmateriaaleille.

Suvantokatu 13 Tampere www.a-print.fi, puh. 03 455 2540, info@a-print.fi A-print on nyt myös facebookissa: facebook.com/aprint.fi

Kurikan Osuuspankki

24


Hansu ja Anna Kaunasissa

Kun homma lähti labasesta

Teksti ja kuvat: Anna Länninki, Hannele Niemistö

Jostakin se ajatus lähti. Vielä kun lentoliput sai muutamalla kympillä suoraan Tampereelta Kaunasiin, niin eihän loistavaa tilaisuutta voinut jättää käyttämättä: päätimme LIO-Annan kanssa lähteä tutustumaan Liettuan kansalliseen vaalikokoukseen. Kokousjärjestäjät tarjosivat meille kotimajoitusta ja niinpä pääsimme yöpymään ja tutustumaan paikalliseen elämään lähietäisyydeltä. Paikallista kieltä opimme muutaman sanan, esim. atsuh = kiitos ja labas = hei. Kokoukseen osallistui kaikkiaan noin 70 henkilöä, joten kyseessä oli hieman pienempi kansallinen kokous kuin meidän Tuumasta Toimeen –vaalikokouksemme. Mielenkiintoista oli, että GA:ssa eli virallisessa kokouksessa jokainen paikallinen puheenjohtaja esitteli kamarinsa toimintaa vuoden aikana. Koulutukset oli rakennettu tuttujen nuorkauppakamariteemojen ympärille eli ne keskittyivät aktiiviseen vaikuttamiseen ja esiintymiseen. Annan kanssa osallistuimme senaattoriohjelmaan, jossa tutustuimme paikallisen tehtaan toimintaan ja tuotteisiin.

Tuote oli yrttipohjaista juomaa, jossa saattoi olla alkoholiakin. Ainakin tunnelma kävi kierroksen loppupuolella jo hyvin hilpeäksi. Lauantai-illalla oli gaalajuhla, jossa lystiä riitti yön pikkutunneille asti tanssimisen, uusien tuttavuuksien ja hyvän ruuan merkeissä. Sunnuntaina tutustuimme Kaunasiin paikallisten kamarilaisten opastuksella. Viikonlopun reissu tutustuen toisen maan vaalikokoukseen oli hauska ja avartava kokemus. Kansainväliseen JC-tunnelmaan on mahdollista päästä siis muutenkin kuin osallistumalla esim. Eurooppa- tai maailmankokoukseen. Mukaan tarvitaan vain avoin ja rohkea asenne. Ja ehkä passi. Maailma on avoin!

25


Syksyn Startti 2012

JC-kausi ja vaalikampanjoinnit k채yntiin huvilatunnelmissa

Teksti: Niina Jalasjoki Kuvat: Matti Isotalo

26


Syksy startattiin tänä vuonna Villa Näsirinteessä, joka sijaitsee Ylöjärvellä luonnonkauniin niemen kärjessä, näkymät kohti upeaa Näsijärveä. Villa Näsirinteen rakennuksista meille oli vuokrattuna viihtyisä rantasauna aivan veden tuntumassa. Paikka oli täydellinen parikymmenpäisen tammerkoskelaisryhmän rentouttavaa illanviettoa varten.

Joukkuekisoja ja syvärentoutumista

Illanvietto käynnistyi kuhnailematta kohteeseen saavuttuamme. Ilta-auringonpaisteessa sade uhkanamme aloitimme tiukat joukkuekilpailut. Joukkueet ottivat mittaa toisistaan muun muassa tikanheitossa väärällä kädellä, pehmopesiksessä, mölkyssä sekä jättipalapelin kokoamisessa aikarajoituksella. Pistelaskun jälkeen parhaimmisto luonnollisesti palkittiin. Sähäkän kilpailu-tourneen jälkeen fiilis oli katossa ja ennätykset rikottu, eikä moni adrenaliinihöyryissään osannut kuvitellakaan, että kykenisi rauhoittumaan kellojen kilkatuksen voimasta − Mutta toisin kävi. Kisailujen ja eväspullojen teräsmehun villiinnyttämät kamarilaiset todella hiljensi syvärentouttavaa äänimaljahoitoa antava Virpi Autio. Äänirentoutuksen aikana maljojen ääni ja värähtely sai meidät syvärentoutumisen tilaan ja johdatti kehon, mielen ja sielun harmoniaan. Itselleni kokemus oli

miellyttävä ja totaalinen irtautuminen hetkestä, kaikesta. Suosittelen!

Tuuma Anthem villitsi

Rentoutuksesta hämmästyneinä jatkoimme iltaa ruokailemalla kynttilöiden loistaessa ihanien salaattien, patonkien ääressä makkaran paistoa unohtamatta. Äänirentoutusta väheksymättä, yksi illan suurista kohokohdista oli vasta edessä. Pian paikalle pärähtivät Anna ja Peter, vauhtia oli ilmassa niin paljon ettei kukaan ymmärtänyt mitään, kunnes lopulta meille esiteltiin upea upea, pitkän työn tulos, huikea taidonnäyte: Tuuma Anthem -musavideo! Kerrassaan onnistunut kipale ja upea filmi! Tästä tunnelma ei enää paremmaksi voinut muuttua. Fiilistelyn lomassa kävimme läpi uuden JC-kauden tulevia tapahtumia. Tämän jälkeen halukkaat saivat asettua ehdolle valittavaksi vuoden 2013 hallitukseen ja näin moni vaali- kampanja samalla käynnistettiin. Loppuilta sujui perinteisesti saunoen ja uiden. Näin syksy oli taas jälleen mallikkaasti startattu ja voi kuinka meillä oli niin kivaa!

27


tuumasta toimeen

28


tunnelmia...

29


Martin Malja 2012 − Pallot puskassa? Teksti: Hannu Järvimäki

Perinteinen Tammerkosken Nuorkauppakamarin golf-kilpailu Martin Malja pelattiin tänä vuonna 18. kertaa aurinkoisessa syyssäässä Lakeside Golfin Järvenranta-kentällä 9.9.2012. Tapahtumaan oli kutsuttu mukaan jäsenten lisäksi kamarimme senaattorit, kunniajäsenet, OBAGilaiset, seuralaiset sekä pääyhteistyökumppanien edustajat. Tänä vuonna paikalle saapui 8 golffaria kisailemaan kamarin mestaruudesta. Useita vuosia kisan kärkikastissa pyörinyt jäsen Sami Sianoja sai hienon kruunun tänä vuonna päättyneelle kamariuralleen voittamalla sekä lyöntipelin (90 lyöntiä) että pistebogeyn (32 pistettä). Toiseksi sijoittui OBAG-veteraani Kari Lahtinen tuloksella 95 lyöntiä ja 32 bogeypistettä. Ja kolmanneksi kunniajäsen Vesa Linna 96 lyönnillä ja 29 bogeypisteellä.

Deeperistä ensimmäinen debatin Suomen mestari Teksi: Eila Aalto

Tuumasta Toimeen -kokouksessa päästiin perjantaina 14.10.2012 todistamaan jännittävää kaksintaistelua Debatin SM-kisojen finaalissa. Kamariamme edustanut Markkinointitoimisto Deeperin joukkue (kuvassa keskellä Tatu Sahrman, Tero Ylönen sekä Mikko Huotari) sai vastaansa kolme sujuvasanaista nuorta miestä Hämeenlinnasta Kaurilan lukiosta.

30

Vetreäkieliset nuorukaiset antoivat joukkueellemme hyvän vastuksen, mutta ilmeisesti elämän tuoma kokemus suunpieksännän jalossa taidossa koitui luovan joukkueemme eduksi, sillä Deeper voitti Kaurilan lukiolaiset kahden debattierän jälkeen hienosti tuomariäänin 5-3. Yleisö äänesti suosikkidebatoijakseen Kaurialan lukion Kuisma Keskisen (kuvassa 3. vas).


Start -koulutuksessa koejäsenryntäys Teksti Eila Aalto

koejäsenten start-koulutus Tiistaina 9.10.2012 Tampereen POP Pankissa pidetyssä koejäsenten START-koulutuksessa neukkarin seinät kirjaimellisesti pullistelivat väkeä, kun lähes kaikki tämän syksyn koejäsenet tutustuivat toisiinsa, paikalla olleisiin hallituksen jäseniin, kamarimme toimintaan sekä JC-toiminnan perusteisiin. Kouluttajina toimivat kamarikonkarit Titta Tuulos ja Jarno Hovi (kuvassa vas.). Tarkkaavaisina kuuntelevat kuvassa oike-

alta Lauri Laihanen, Antti Rinta-Loppi, Antti Kulmanen, Juha Hyvärinen, Jalmari Halminen, Kaisa Huunonen, Petteri Pyrrö ja Nina Tamminen. Paikalla olivat myös Salla Aaltonen (kera pikkumiehen) sekä hallituksen jäsenet puheenjohtaja Hannele Niemistö, VP INT Riikka Jahkonen sekä VP IND Eila Aalto.

Vaalikokouksessa Sokos Hotel Ilveksessä tehtiin painavia päätöksiä Kokouksessa valittu Tammerkosken hallitus vuodelle 2013: PRES Riikka Töytäri VP COM Anna Länninki VP INT Vesa Ohlsson VP IND Johanna Sillanpää VP LOM Riikka Jahkonen SECY Peter Rasmussen TREAS Teija Siren LIO Hannu Järvimäki IPP Hannele Niemistö

Nora hasan tampereen teatterin palvelukseen

Uudet Tammerkoskelaiset: Salla Aaltonen Sini Holma Niina Jalasjoki Jarkko Lehtokannas Teija Siren Joonas Wigren

Nora Hasan on siirtynyt 17.9.2012 Tampereen Teatterin Palvelu Oy:n toimitusjohtajaksi vastaten Tampereen Teatterin ravintolapalveluista. Tampereen Teatterin päänäyttämön lisäksi ravintolatoimintaan kuuluu Kulttuuriravintola Kivi sekä Frenckell-näyttämön ja Pyynikin kesäteatterin tarjoilut.

31


Saammeko esitellä: kamarivauvat

Oona Vuorenpää syntyi kauniina kesäaamuna 7.6.2012 TAYS:issa. Touhukasta vauvaa hoitaa isän ja äidin lisäksi isosisko Siina. (Petri Vuorenpää)

Tämä iloinen vesseli täydensi perhettämme 27.7., kun esikoisemme Liina 2,5 v sai kaipaamansa pikkuveljen. Kasperiin voi törmätä myös kamarin tapahtumissa. (Salla Aaltonen)

Odotettu JC-vauva näki päivänvalon 15.12.2012 klo 5:54. Strategiset mitat oli 3575 g ja 50 cm. Pienestä pojastaan iloitsevat Jaana Majaniemi ja Jesse Kalevo. (Jaana Majaniemi)

Roosa Ohlsson täydensi Ohlssonien perhettä 12.7.2012, noin vuoden ikäisenä. Pirteä ja iloinen tyttö pitää vanhempiensa tapaan merestä, luonnosta, lumesta, vaaleanpunaisesta ja ruuasta!(Vesa Ohlsson)

Olen Milan-Dominick Benjamin Rask alias Pampula. Synnyin 9.9.2012 ja pistin heti tuumasta toimeen aloittamalla JC-urani Kansallisella vaalikokouksella. Olen aktiivinen ja menevä miehenalku, mutta uskoisin kalenteriini mahtuvan muitakin JC-tilaisuuksia tulevaisuudessa. Toivon tapaavani teitä niiden merkeissä. Mukavaa joulun odotusta kaikille! (Naomi Rask)

Else sai ihanan pikkuveljen 9.11.2012, kun Sari ja Mikko Elonheimon perheeseen syntyi poikavauva ”naisvaltaa” tasapainottamaan. Mittaa pienellä miehellä oli 52 cm ja painoa 4,3 kg. Koko perhe on onnellinen ja iloinen uudesta perheenjäsenestä! (Sari Elonheimo)

Lisää tulosta nykyisillä resursseilla! Ota yhteyttä! Katsotaan miten voimme auttaa! Yrityspalvelut Tolvanen Oy

www.delego.fi32

050 337 4142

info@delego.fi


Summassaaressa eroteltiin jyvät akanoista Teksti: Riikka Jahkonen Kuvat: Taina Siren

Tammerkoski näkyi, kuului ja edusti aluevaalikokouksessa Summassaaressa. Tuumasta Toimeen -markkinointibiisi Tuuma Anthem kuului perjantain ehdokaskokkareilla, Tuuma-vastaanotolla, lauantain trade show –alueella ja improvisoidussa flash mob –esityksessä lounaan yhteydessä. Samalla kokoukseemme rekisteröityjen innokkaiden nuorkauppakamarilaisten määrä lähti räjähtävään nousuun.

C-Aluejohtoryhmä 2013: Aluejohtaja Jussi Korpela Porin Nuorkauppakamari RC (aluekoordinattori): Päivi Iikkanen, Tuhansien Järvien Nuorkauppakamari

Uusi aluejohtaja valittiin

Tammerkosken jäsenet ja koejäsenet edustivat viikonlopun aikana aktiivisesti debatissa, koulutuksissa ja trade show –alueella. Viikonloppu huipentui sunnuntaiaamun vaaleihin. Vaaleilla valittiin aluejohtoryhmään vuoden 2013 tekijät. Tiukin taistelu käytiin aluejohtajan paikasta ja voiton vei Porin nuorkauppakamarin Jussi Korpela. Aluetekijöiden lisäksi itseään ja kampanjaansa toivat esille myös kansalliseen keskusliittoon ehdolla olleet, joiden osalta vaalit käytiin noin kuukautta myöhemmin Tuumasta Toimeen –vaalikokouksessa.

RIO (aluetiedottaja) Juha Tyrni, Pirkanmaan Nuorkauppakamari R-IND (koulutus) Eero Vainionpää, Seinäjoen Seudun Nuorkauppakamari R-INT (kansainvälisyys) Paula Perälä, Pirkanmaan Nuorkauppakamari R-BUS (yrityssuhteet) Mika Valtonen, Vammalan Nuorkauppakamari R-LOM (tapahtumat) Juha Mäkinen, Porin Nuorkauppakamari

Mikä ihmeen alue C?

Tiukka debattikamppailu

Suomen Nuorkauppakamarit on jaettu neljään alueeseen. A-alue kattaa Turun seudun, pääkaupunkiseudun sekä Etelä-Suomea Hangosta Porvooseen. B-alue Hämettä ja Itä-Suomea. C-alueen muodostavat Pirkanmaa, Satakunta, Pohjanmaa ja Keski-Suomi. D-alue ulottuu Pohjois-Karjalasta aina Lappiin asti. Jos tämä reissu jäi harmittavasti välistä tai on suunnaton into päästä heti seuraavaan, merkitse kalenteriisi vuoden 2013 kokousreissut. Rohkeasti mukaan kaikki koejäsenestä senaattoriin!

Debattikisassa Tammerkoski taisteli alkuerissä Seinäjokea vastaan. Aiheena oli ”Luomuun kannattaa sijoittaa” ja Tammerkosken tiimi lähti vastustamaan väitettä kaupunkilaisille tutummasta näkökulmasta: luonnollisen ulkonäön ylläpidon kannattamattomuudesta. Joukkueella oli hauskaa ja kisa sytytti kipinän jatkaa treenaamista myös tulevaisuudessa. Seinäjoki voitti aluetason kisan ja eteni näin kansallisen tason debattikisaan. Eihän Tammerkosken tiimi olisi edes ehtinyt osallistua debattiin kokousjärjestelyiden lomassa, joten hyvä näin – ensi vuonna aluekarsinnat syyskuussa Raumalla ja finaali lokakuussa Joensuussa.

Vuoden 2013 kokousreissut: 6.-8.9. Aluevaalikokous, C-alue, Rauma 11. - 13.10. Vaalikokous, Joensuu – ”Rocked in Joensuu” 4.-9.11. Maailmankokous, Rio de Janeiro

15.-17.3. Aluevuosikokous, C-alue, Suupohja – ”Pilkettä Suupielissä” Järj. Suupohjan Nuorkauppakamari Etelä-Pohjanmaan Opistolla Ilmajoella 19. - 21.4. Vuosikokous, Mikkeli – ”Päivä Parrasvaloissa” 29.5.-2.6. Eurooppa-kokous, Monaco

33


Matrikkeliprojektin huikea päätös Teksti: Tytti Vasell Kuvat: Hannu Järvimäki

Tammerkosken nuorkauppakamarin koejäsenet toteuttavat vuosittain yhden kamarin merkittävimmistä projekteista – jäsenmatrikkelin. Muutaman viime vuoden aikana projektia on kehitetty entistä järjestelmällisemmäksi, ja onpa mainosten keräämisestä saatu aikaan hyvässä hengessä myös pienimuotoista kilpailua. Tänä vuonna mainoksia kerättiin jälleen ennätysmäärä – kiitos loistavan projektipäällikön Sami Alppirannan sekä aktiivisen projektitiimin. Kun matrikkeliin saatiin taitettua jäsenet, koejäsenet, kunniajäsenet, senaattorit, yleiset tiedot, ilmoitukset sekä mainokset, pääsimme suunnittelemaan palkintomatkaa ja miettimään, minkä maan kamaritoimintaan haluamme lähteä tutustumaan. Pitkän mietinnän jälkeen kohdemaaksi valikoitui Sisilia, muun muassa suorien lyhyiden lentojen ja maasta löytyvän JC-toiminnan vuoksi.

Viiniä sisilialaisittain

Lopulta emme valitettavasti päässeet tapaamaan paikallisia kamarilaisia ristiin menneiden aikataulujen vuoksi, mutta tutustuimme paikalliseen, varsin perinteikkääseenkin yritystoimintaan perheomisteisella viinitilalla! Tuo viinitilaan tutustuminen antoi varsin hyvän kuvan siitä, millaista sisilialainen yritystoiminta on. Vuoden jokaisena päi-

34

vänä 9-henkinen perhe tekee varsin pitkää päivää, ja sadonkorjuuaikana tavallinen työpäivä kestää kuulemma aamuneljästä puolille öin! Pääsimme nauttimaan tilan mahtavasta lounasmenusta, maistelemaan heidän viinejään ja tutustumaan sekä viinin tuotantoon, säilyttämiseen että itse sadonkorjuuseenkin.

Tiimihenkeä tien päältä

Viikon reissun parasta antia oli yhdessä vietetty aika niin villalla, kuin tien päällä eri kohteisiinkin. Reissuun lähtiessä projektiryhmämme jäsenet Sami Alppiranta, Hannu Järvimäki, Hanna Rinta, Nora Hasan, Kristiina Lumme ja Ville Luotonen olivat minulle tuttuja pääosin vain projektipalavereista, mutta viikon aikana saman katon alla asuessa tästä porukasta kehkeytyi mahtava tiimi. Opimme tuntemaan toisiamme niin siviili- kuin myös työelämän puolella ja toivon, että muutama reissussa kytenyt idea saa vielä tulta alleen ja pääsemme kehittämään kamarissa aivan uudenlaisia tapahtumia lähitulevaisuudessa. Mielestäni kamaritoiminnan parasta antia ovat niin kamarin omat kuin ulkopuoliset kokousmatkat, joissa pääsee verkostoitumaan ja tutustumaan uusiin ystäviin sekä luomaan kontakteja myös yrityselämässä.


TOIMINTASI UUSI TILA? Vapaana modernia toimitilaa, tehokkaita neliöitä ja joustavia tila-ratkaisuja. Kaikki keskellä kaupunkia, Tulli Business Parkissa. Markus Heikkilä Newsec Asset Management Oy 050 420 1147 markus.heikkila@newsec.fi

35


Yhteistyössä mukana

SUUREMPI ON NÄYT Kurikan Osuuspankki

DIGIPAINO JA SUURKUVAT 36


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.