Metsä.fi 4/12

Metsähallituksen lehti elokuu 4 • 2012

Puuhuolto tehostuu sivu 3 Koskiuinti koukuttaa Ruunaalla sivut 8–9 Vapaaehtoistoiminnalla saadaan aikaan paljon hyvää sivu 10

Erikoishakkuilla metsuri on lyömätön sivu 6

4 • 2012

2

Palstan reunalta Kuva Martta Fredrikson

Pintakuohuja ja pohjavirtoja

”

Kehittyvien maiden väestönlisäys ja länsimaiden ympäristötietoisuus kasvattavat puurakentamista ja sahatavaran kysyntää.

Muutokset ravistelevat koko eurooppalaista elämänmenoa. Huomio kiinnittyy helposti vain välittömästi näköpiirissä tapahtuviin ilmiöihin ja pitkäaikaiset trendimuutokset jäävät havaitsematta.

Mitä ovat metsäsektorin muutokset?

Pintakuohut löytyvät päivittäisestä uutisvirrasta, jossa käsitellään tuotantolaitoksia, organisaatiomuutoksia tai monenkirjavia lakihankkeita. Jonkin ajan kuluttua nyt pinnalla olevat aiheet peittyvät kuitenkin uusiin kuohuihin. Syvät pohjavirtaukset jatkavat hitaasti matkaansa.

Metsäalalla pysyvimmät muutokset tapahtuvat lopputuotemarkkinoilla. Pehmopapereiden kysyntä kehittyvissä maissa kasvaa väkimäärän ja elintason noustessa. Globaalin työnjaon myötä tavaroita kuljetetaan yhä enemmän, mikä lisää kartonkien kulutusta. Kehittyvien maiden väestönlisäys ja länsimaiden ympäristöystävällisyys kasvattavat puurakentamista ja sahatavaran kysyntää. Painopapereiden kulutuksen lasku vähentää lopulta kierrätyskuidun määrää, jonka osuus paperi- ja kartonkituotteiden kuidun käytöstä on ollut yli 50 prosenttia.

Varsinkin Kiina, joka mustan aukon tavoin imee kierrätyspaperia ja muita raaka-aineita maailmalta, joutuu ostamaan markkinasellua yhä enemmän.

Uusiutuvana raaka-aineena puun rooli sekä tuotteiden valmistuksessa että energian tuotannossa vahvistuu. Markkinatalouteen kuuluvien lyhytaikaisten häiriöiden ei saa antaa sumentaa kokonaiskuvaa.

Puun toimitusketjun epäsuotuisa kustannustrendi on päätetty muuttaa metsäsektorin yhteistuumin. Metsätehossa on julkaistu ”Puutavaralogistiikka 2020 – kehittämisvisio”, jonka tarkoituksena on, että puuraaka-aineen toimitusketjun kustannustehokkuus vuonna 2020 on 30 prosenttia parempi kuin nykyisin. Metsähallitus on ollut mukana valmistelemassa ohjelmaa, jonka taustalla on laajasti suomalainen metsäteollisuus. Tulokset näkyvät hitaasti, mutta varmasti.

Myönteisiä avauksia on jo saatu rautateiden terminaali- ja kuormauspaikkaverkoston osalta. Metsähallitus on ollut aloitteellinen edistäessään puutavara-autojen suurempien kokonaispainojen käyttömahdollisuuksia, ja lopulta asia näyttää etenevän. Kumpikin esimerkki on osoitus siitä, että tulevaisuuteen voidaan vaikuttaa ja että määrätietoisella yhteistyöllä saadaan aikaan tuloksia. oulussa 10.8.2012 Jussi Kumpula Johtaja, metsätalous

Tässä numerossa 6

7

11

14

Metsä.fi on Metsähallituksen sidosryhmälehti. www.metsafi-lehti.fi Osoite: Metsähallitus, Pl 94, 01301 Vantaa Internet: www.metsa.fi Puhelin: 0205 64 100 Vastaava toimittaja: Juha Mäkinen, Toimittaja: Hanna Kaurala Toimitussihteeri: Leena Hulsi / Viestintätoimisto Jokiranta Oy Toimituskunta: Juha Mäkinen (pj), Outi Ala-Härkönen, Markku Eklund, Leena Hulsi, Timo Karhapää, Hanna Kaurala, Pauli Määttä, Anne Paakkarinen

8–9 Taitto: Tuuli Holopainen / Viestintätoimisto Jokiranta Oy Kannen kuva: Esko Keski-Oja Osoitteenmuutokset: Leena Pöllä p. 0205 64 4214, metsafilehti@metsa.fi Aineisto toimitukseen: 5 /2012 1.10. mennessä. Toimitus pidättää oikeuden lyhentää ja toimittaa Metsä.fi-lehteen lähetettyjä tekstejä.

Painopaikka: Jaakkoo-Taara Oy Painosmäärä: 13 000 kpl, ISSN 1458-4700 (painettu) ISSN 1458-4719 (verkkoversio) Tämä lehti on painettu ympäristömerkitylle paperille.

3

Kuva Martta Fredrikson

4 • 2012

> Puutavara-autojen kehitystä on hidastanut lainsäädäntö, mutta nyt liikenne- ja viestintäministeriö on lähtenyt viemään asiaa aktiivisesti eteenpäin, Heikki Pajuoja sanoo.

Kohti tehokkaampaa puuhuoltoa Mikään muu ala ei vaadi toimiakseen yhtä laajaa ja koko maan kattavaa infrastruktuuria kuin metsäala. Puuta kasvaa koko maan pituudelta ja leveydeltä, jolloin raaka-aineen käyttöön saaminen kustannustehokkaasti ei ole itsestäänselvyys.

Martta Fredrikson

M

etsäsektorin tulevaisuuden näkymät ovat myönteiset. Uutta kohti mennään biojalostamot ja energiapuun käyttö etunenässä. Kuitenkin logistiikkakustannukset ovat kasvattaneet osuuttaan, ja ne muodostavat nykyisin jo lähes viidenneksen metsäteollisuusyritysten liikevaihdosta Suomessa. Miten hillitä logistiikkakustannuksia siten, että toimiva puuhuolto on taattu tulevaisuudessakin?

Keväällä valmistuneeseen Puutavaralogistiikka 2020 -ohjelmaan on koottu suomalaisen metsäteollisuuden näkemykset siitä, millä puunhankinnan edellytyksillä Suomessa on jatkossakin vahva metsäala. Viisitoistasivuiseen ohjelmaan on kirjoitettu kehittämisvisio ja T&K-ohjelma.

Metsäteholta ohjelmaa koordinoinut Heikki Pajuoja tarkentaa, että kyseessä ei ole projekti vaan enemminkin pitkän tähtäimen työohjelma suomalaiselle puunhankinnalle.

– Kahdeksan vuotta on lyhyt aika muutoksille. Siksi visiossa tähdätäänkin olemassa olevan eteenpäin viemiseen.

Lisäksi kuvaa kehityskohteista on jäsennetty tarkemmaksi, jotta tiedetään, mihin T&K-resurssit kannattaa kohdentaa.

Ohjelmaa tehtiin intensiivisesti reilun puolen vuoden ajan, ja mukana olivat edustettuina kaikki suurimmat toimijat. Ohjelma on lisännyt avoimuutta alalle, ja sitä tarvitaan jatkossakin. Pajuoja korostaa yhteistyön merkitystä.

– Koko metsäsektori on sen kokoinen, että yksittäisten toimijoiden tekemiset jäävät vähälle huomiolle. Sen sijaan se tuottaa tulosta, kun ollaan yhdessä ja samanmielisesti

ohjelmassa mukana. Poliittinenkin puoli ymmärtää jo, että olemme tosissamme, mikä näkyy esimerkiksi rahoitusten myöntämisissä.

Haasteena pitkät välimatkat Myös Metsähallitus on ollut mukana ohjelman teossa ja sitoutunut vahvasti päämäärien saavuttamiseen. Hankintajohtaja Heikki Kääriäisen mukaan Metsähallituksen näkökulmasta kaukokuljetusten tehostaminen on todella tärkeää, koska metsät sijaitsevat syrjässä ja etäisyydet ovat pitkät.

”

Muutos kuitenkin tarkoittaa sitä, että metsäalalla on halu pärjätä Suomessa.”

Maantiekuljetuksiin haetaan tehokkuutta suuremmilla yksiköillä. Esimerkiksi Ruotsissa on jo käytössä isompia puutavara-autoja, 90-tonnisia, joita Suomeenkin suunnitellaan kokeiltaviksi. Isommat yksiköt tuovat säästöä monella tapaa: yksikkökustannukset pienenevät merkittävästi ja

toisaalta päästöt vähenevät ja liikenneturvallisuus paranee, kun autoja on vähemmän liikenteessä.

– Autojen kehitystä on hidastanut lainsäädäntö, mutta nyt liikenne- ja viestintäministeriö on lähtenyt viemään asiaa aktiivisesti eteenpäin. Päätöksiä raskaiden tavarankuljetusajoneuvojen uusista mitoista ja massoista odotetaan jo ensi vuoden aikana, Kääriäinen valaisee taustoja.

Toinen Metsähallituksen kannalta tärkeä kokonaisuus on rautatiekuljetusten kehittäminen.

– Vaunukiertoa ja VR:n omaa logistiikkaa tehostetaan muun muassa vähentämällä lastauspaikkoja ja toisaalta lisäämällä jäljelle jäävien terminaalien ja kuormauspaikkojen käyttöä. Lisäksi Metsähallituksella on tarkoitus siirtyä kokojuna- eli 24 vaunun kuljetuksiin kokonaan. Lapissa tavoite onkin jo toteutunut.

Yhteistyötä ja avoimuutta Metsähallituksella on ollut mahdollisuus toteuttaa tutkimus- ja kehitystyötä jo pitkään, mistä ovat hyötyneet myös alan muut toimijat. Pajuoja näkee Metsähallituksella olevan suunnannäyttäjänän rooli.

– Metsähallitus on vahva T&K-toimija, ja sen pitääkin olla – kuka sitten jos ei Metsähallitus? Parhaaseen lopputulokseen päästään, kun oman toiminnan tukena on myös avointa yhteistyötä muiden toimijoiden kanssa.

Puutavaralogistiikan visiossa tavoitellaan kustannustehokkuuden parantamista 30 prosentilla nykyisestä vuoteen 2020 mennessä. Myös kestävän kehityksen vaatimukset on huomioitu visiossa. Pajuoja uskoo tavoitteen toteutumiseen.

– Suurin osa ohjelmassa mainituista asioista tulee toteutumaan, virta siihen suuntaan on niin vahva. Ohjelman mukanaan tuoma avoimuus ja yhteistyö luovat pohjaa onnistumiselle.

Täysin kivuttomia muutokset eivät ole. Pajuoja haluaa kiinnittää huomion kokonaisuuteen.

– Työnkuvat tulevat muuttumaan paljonkin muun muassa uuden teknologian käyttöönoton myötä. Muutos kuitenkin tarkoittaa sitä, että metsäalalla on halu pärjätä täällä.

4

4 • 2012

makasiini

Aku Ahlholm

Osallistu päiväkirjan tekemiseen 30.9. mennessä osoitteessa www.metsa.fi ->Eräasiat ja retkeily ->Metsästys

Kuva Shutterstock

Kolin Pirunkirkon jäkälät kartoitettiin Kolin kansallispuiston Pirunkirkkoa ympäröivillä kivillä ja kalliolla on melko tavallista kalliolajistoa. Yksi alueen tyypillisistä lajeista on laajenevia renkaita muodostava kaarrekeltakarve.

Pehmeitä kasvustoja muodostaa poronjäkälien lisäksi usein myös louhikkotorvijäkälä. Ylikaltevilla pinnoilla kasvaa kirkkaankeltainen varjorikkijäkälä. Joukosta löytyy myös hieman harvinaisempia lajeja, kuten tuulenrokkojäkälää, joka on paistekallioiden laji.

– Pirunkirkon ympäristöstä tavattiin myös turvejäkälää, joka on lahopuilla kasvava vanhan metsän indikaattorilaji. Kiinnostavin löytö oli alueellisesti uhanalainen tunturinastajäkälä. Tunturinastajäkälä on pohjoinen laji, joka viihtyy tunturipaljakoilla ja poropolkujen varsilla.

Pohjois-Karjalasta tunturinastajäkälää on aikaisemmin löydetty Kolvananuurosta sekä Ilomantsista, kertoo jäkälälajistoa kartoittanut Metsähallituksen luontopalvelujen suojelubiologi Kimmo Jääskeläinen.

< Ponsse Elk-kuormatraktorin hydraulisesti toimiva levennys suurentaa kuormatilaa puoli metriä molemmin puolin.

Tehokkuutta metsäenergian maastokuljetuksiin Maastokuljetusten tuottavuutta voidaan parantaa kuorman kokoa kasvattavilla menetelmillä.

Tämä selvisi Metsähallituksen, Metsä Groupin, Metsä-Multia Oy:n ja Ponsse Oyj:n metsäenergian maastokuljetusten tehokkuuden parantamiseen tähtäävässä projektissa.

Olli Muhonen teki projektissa pro gradu -työnsä, jossa oli tutkittavana kaksi keinoa: kuormatilan koon kasvattaminen leventämällä kuormatilaa hydraulisesti ja kuorman tiivistäminen hydraulisesti kallistettavilla pankoilla. Levennettävää kuormatilaa käytettäessä tehotuntituottavuus kasvoi enemmän kuin puristavaa kuormatilaa käytettäessä. Kuorman puristamisesta oli tutkimuksen

mukaan hyötyä lähinnä kokopuun maastokuljetuksessa, koska kantopalojen puristaminen ei onnistunut ja hakkuutähteilläkin hyöty tuli lähinnä kuormatilan kehystilavuuden kasvusta.

Tutkimuksen perusteella normaalia kalliimpi kuormatila kannattaa hankkia, jos tuottavuus kasvaa riittävästi. Tuottavuus saadaan kasvuun, kun kuormatila on hinnaltaan edullinen, toimintavarma ja nostaa kuorman kokoa merkittävästi. Levennettävä kuormatila vastaa tällä hetkellä edellä mainittuja tavoitteita puristavaa kuormatilaa paremmin.

Suomussalmella sijaitsevalla Hossan retkeilyalueella tehdyn kävijätutkimuksen tulokset ovat valmistuneet. Kiitosta keräsivät erityisesti leirintäalueen palvelut, retkeilyalueen polttopuuhuolto, pysäköintipaikat, tulentekopaikat ja laavut sekä maiseman vaihtelevuus. Eniten kehitettävää olisi jätehuollon toteuttamisessa ja ohjauksessa, erityistarpeiden huomioon ottamisessa sekä reittien opasteissa ja viitoituksissa.

Metsähallitus aloittaa uuden hoito- ja käyttösuunnitelman laatimisen alueelle tänä syksynä. Kerätyn kävijätutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää suunnitelmaa laadittaessa. Tietoa kävijöiden harrastuksista ja toiveista alueen kehittämiseksi voidaan hyödyntää myös tulevien vuosien toimintaa suunniteltaessa.

– On tärkeää, että Hossassa säilytetään ne piirteet ja asiat, jotka vetävät alueelle kävijöitä.

Tämä tarkoittaa maisemista ja palveluista huolehtimista.

Hossa on myös pystynyt houkuttelemaan uusia kävijöitä, puistonjohtaja Kerttu Härkönen kertoo.

Martta Fredrikson

Sodankylästä löytyi harvinainen päiväperhoslaji Kairanokiperhonen (Erebia disa) yllätti Metsähallituksen inventoijan heinäkuun alkupuolella Sodankylän Pomokairan soidensuojelualueella. Havainto oli ensimmäinen sillä alueella. Kaikkiaan Lapin luontopalvelujen päiväperhosten inventoinneissa löydettiin viisi entuudestaan tuntematonta kairanokiperhosen populaatiota.

Kairanokiperhonen on harvinainen, usein vain parillisina vuosina aikuistuva suomusiipi, jota tavataan rämeisillä soilla Metsä- ja Tunturi-Lapissa. Lajin oletetaan käyttävän ravintonaan jotain sara- tai heinäkasvia, mutta tarkkaa tietoa sen ravinnosta ei ole. Sodankylän havainto tehtiin avoimilla nevarämeillä, jotka sijaitsevat laajojen aapasoiden reunaosilla. Kairanokiperhosta tavattiin nyt useimmiten yhdessä suokirjosiiven ja rahkahopeatäplän kanssa. Ne ovat molemmat valtakunnallisesti melko harvinaisia ja osin taantuneitakin suoperhosia.

Savukoskella havaittiin purohopeatäplä. Kyseessä on valtakunnallisesti silmällä

Kuva Jukka Salmela

Metsästäjille on alettu laatia uutta riistapäiväkirjaa internetiin. Riistapäiväkirjaan voi merkitä metsästyspäivänsä, saaliinsa ja muut erätapahtumat, esimerkiksi kaikki riistahavaintonsa. Yhtenä mallina päiväkirjalle toimii Metsähallituksen aiemmin julkaisema kalastajien päiväkirja ja sosiaalinen media Tuikki.fi.

Metsästäjät voivat luoda päiväkirjaan oman profiilin ja kutsua mukaan metsästyskavereita, jotka pääsevät näkemään toistensa profiilit. Päiväkirjan käyttäjät pääsevät myös seuraamaan metsästys- ja riistatilastoja sekä muita tietoja jopa metsästysaluekohtaisesti.

Riistapäiväkirjan laativat yhdessä Metsähallitus, Suomen riistakeskus, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus ja Suomen Metsästäjäliitto.

Hossassa viihdytään

Kuva Olli Muhonen

Metsästäjille uusi riistapäiväkirja

ako Sinust su sopim ? yrittäjä

Metsätalouden yrittäjähankinta on käynnissä.

Tutustu avoimiin tarjouskilpailuihin www.metsa. fi/urakointi-sivulla ja jätä tarjouksesi 10.9. klo 16 mennessä!

< Kairanokiperhonen tavattiin Sodankylän Pomokairan soidensuojelualueelta. pidettävä laji, jonka levinneisyys on melko hajanainen. Savukosken havaintopaikkakin oli pieni ja rajoittui kahteen rehevään puronvarteen. Purohopeatäplän toukka käyttää ravintokasvinaan orvokkeja.

Kesän päiväperhosinventoinnit ovat osa

Metsähallituksen perustyötä lajistotiedon kartuttamiseksi suojelualueilta. Hyönteisselvityksiä on vuonna 2012 kuitenkin kohdennettu niille suojelualueille, joille on muuta maankäyttöpainetta, käytännössä kaivoshankkeita.

Juuri Nyt

Kuva Vastavalo

4 • 2012 Useissa luontokeskuksissa järjestetään syksyn aikana maksuttomia sieniretkiä. Seuraa tapahtumakalenteria luontoon.fi-sivustolla.

5

11 kansallispuistoa täyttää tänä vuonna 30 vuotta. Osallistu juhlaretkeilyille!

Tiedot löytyvät luontoon.fi-sivustolta.

Tarkista kanalintujen metsästysrajoitukset esimerkiksi riista.fi-sivustolta.

v

Talousmetsillä positiivinen vaikutus kuntatalouteen Metsähallituksen metsätalouden kuntavaikutuksia selvitettiin kunnanjohtajille tehdyllä kyselyllä.

Työ tilattiin Helsingin yliopiston Ruralia-instituutilta. Kysely lähetettiin 89 kuntaan, joissa valtion talousmetsiä on vähintään 3 000 hehtaaria.

Suurin osa kyselyyn vastanneista kunnanjohtajista katsoi, että Metsähallituksen talousmetsien hoidolla ja käytöllä on myönteinen vaikutus kunnan taloudelliseen hyvinvointiin. Talousmetsien hoito ja käyttö vaikuttavat positiivisesti ennen kaikkea kunnan työllisyystilanteeseen ja yrittäjyyteen ja monipuolistavat kunnan elinkeinorakennetta. Myönteisintä suhtautuminen on niissä kunnissa, joissa valtion talousmetsien osuus on suuri.

Yli puolet vastanneista kunnanjohtajista katsoi, että Metsähallituksen talousmetsillä ja niissä tehtävillä toimenpiteillä on merkittävä vaikutus kunnan työllisyystilanteeseen, ja yli 60 prosentin mielestä ne edistävät yrittäjyyttä. Metsähallituksen talousmetsien hoidosta ja käytöstä seuraavat verotulot ovat myös merkittävä tulonlähde monelle kunnalle.

Metsähallituksen puukuljetuksia varten rakentamalla metsätieverkostolla on monia positiivisia vaikutuksia. Metsätieverkosto parantaa alueiden välistä saavutettavuutta ja edistää huomattavasti metsien virkistyskäyttöä. Samoin talousmetsissä sijaitsevilla ulkoilureiteillä on metsien virkistyskäyttöä lisäävä vaikutus. Yli 80

prosenttia kunnanjohtajista näki omassa kunnassa positiivisen yhteyden näiden välillä. Myös Metsähallituksen talousmetsien käyttö metsästyksessä on tärkeää

kuntalaisten virkistyskäytön näkökulmasta.

Selkeä enemmistö kunnanjohtajista katsoi, että Metsähallituksen talousmetsien hoito ja käyttö

Talousmetsien hoito ja käyttö monipuolistavat kunnan elinkeinorakennetta.

eivät ole ristiriidassa kunnan matkailun kehittämisen kanssa. Yli 70 prosentin mielestä Metsähallituksen talousmetsissä sijaitsevat retkeilyreitit ja -rakenteet edistävät matkailuelinkeinoa, ja suurin osa ei pitänyt talousmetsien hakkuita uhkana luonnonmaisemalle.

Metsähallituksen metsistä hakattavan puun hakkuumääriä ei myöskään pidetty kuntien näkökulmasta liian suurina. Sen sijaan talousmetsien hoidon positiivinen vaikutus luonnon monimuotoisuuden ylläpitoon aiheutti enemmän hajontaa, 59 prosenttia oli samaa mieltä ja 29 prosenttia eri mieltä.

– Kyselyn avulla halusimme selvittää kunnanjohtajien näkemyksiä valtion metsätalouden vaikutuksista kuntiin sekä saada tietoa asioista, joihin meidän on syytä kiinnittää jatkossa huomiota. Kehitettävinä asioina nousivat muun muassa yhteistyön tiivistäminen ja ennakkotiedottamisen lisääminen, toteaa metsätalouden johtaja Jussi Kumpula.

Sari Hiltunen

Kuva Shutterstock

Olavi Joensuu julkaisi Olmmos-kirjan Entinen erätalouspäällikkö, eräneuvos Olavi Joensuu on julkaissut kirjan eräreissuiltaan ja Metsähallitus-vuosiltaan. Kirjan lukija pääsee näkemään ja kuulemaan erätulikeskusteluita, joita ei tavallisesti kuule, mutta joissa monista tärkeistä asioista on päätetty.

Jännitystäkään ei Joensuun

eräretkiltä puutu: kirja alkaa mereltä, jossa nuori Joensuu joutuu elämänsä merihätään. Kirjassa kuvataan myös Tauno V. Mäen viimeistä jahtia tai sitä, kuinka Åke Lindmanin elokuva Lapin kullan kimallus sai alkunsa.

Kirjan nimi Olmmos on saamea ja tarkoittaa ihmistä. Nimi tulee joi’usta, jonka saamelaiset

lauloivat Joensuusta tämän ollessa töissä Ylä-Lapissa.

Aku Ahlholm

Kirjaa voi tilata kustantaja Mediapinnalta tai Olavi Joensuulta olavi.joensuu@gmail.com.

Selkämeren kansallispuisto ja matkailuyrittäjät yhteistyöhön Selkämeren kansallispuiston ensimmäinen vuosi tuli täyteen kesällä.

Samalla Metsähallitus solmi kahdeksan satakuntalaisen matkailuyrityksen kanssa yhteistyösopimuksen.

– Solmitut sopimukset vahvistavat yhteistä näkemystä siitä, miten lisätään kansallispuiston vetovoimaisuutta ja parannetaan kestävän matkailun edellytyksiä. Kun yritykset tarjoavat palveluja puiston kävijöille, lisätään myös Selkämeren kansallispuiston vaikutusta paikallistalouteen. Yhteistyön avulla kehitetään myös markkinointia ja uusia palveluja, sanoo puistonjohtaja Hanna Ylitalo Metsähallituksesta.

Selkämeren kansallispuiston matkailuyhteistyön edistäminen Satakunnassa on yksi Metsähallituksen hallinnoiman Selkämeren helmet Satakunnassa -hankkeen tehtävistä.

Hanke tekee uutta kansallispuistoa tunnetuksi myös suuren yleisön keskuudessa osallistumalla tapahtumiin ja järjestämällä niitä itse. Hanke saa osarahoitusta Euroopan aluekehitysrahastolta Varsinais-Suomen ELYkeskuksen kautta.

Jan Heinosta metsäneuvos Tasavallan presidentti on myöntänyt Metsähallituksen edelliselle pääjohtajalle Jan Heinolle metsäneuvoksen arvonimen hänen ansioistaan metsäsektorilla. Arvonimeä hakivat Suomen Metsäyhdistys, Metsähallitus ja muut metsäalan organisaatiot.

Arvonimen kunniaksi järjestettiin neuvostilaisuus Helsingin Säätytalolla 14.8.

Jan Heino toimi Metsähallituksen pääjohtajana 2000–2006 ennen siirtymistään YK:n maatalousjärjestö FAO:n metsäjohtajaksi. Nykyisin Heino toimii maa- ja metsätalousministeriössä johtavana metsäasiantuntijana. Heino johtaa kuudennesta metsäministerikonferenssista alkanutta prosessia, joka pyrkii metsiä oikeudellisesti sitovaan sopimukseen.

Hän toimii myös kansainvälisen metsäntutkimusjärjestön IUFRO:n rahoitusmahdollisuuksia identifioivana kehittämisasiantuntijana, kansainvälisen riistansuojeluneuvoston politiikka ja oikeus-divisioonan puheenjohtajana sekä YK:n metsäfoorumin asiantuntijaryhmässä rinnakkaispuheenjohtajana.

4 • 2012

Kuvat Esko Keski-Oja

6

Lisää valoa lehmuslehtoon Pälkäneen Puutikkalantien varressa on vastassa Metsähallituksen suojelubiologi Kati Halme. Halme johdattaa meidät metsään, jonka aarteet eivät tielle näy. Satumaisen lehtometsän satavuotiaita lehmuksia kelpaa katsella. Tunnelma on suorastaan juhlallinen.

Martta Fredrikson

L

ehmuslehtoja on Suomessa noin tuhat hehtaaria. Lehtoja on raivattu aikanaan paljon pelloiksi, mutta nyt suurin uhka on kuusi. Pienet lehdot ovat usein kuusivaltaisten metsien ympäröimiä, jolloin kuusi levittäytyy helposti myös lehtoon. Lehtolajit eivät siedä kuusen varjostusta ja kuusen aiheuttamaa maaperän happamoitumista.

Halmeen mukaan näin edustavia jalopuulehtoja on hyvin vähän. – Tämän alueen luonnonsuojelullisesti arvokkain osa ovat järeät lehmukset. Ne pitävät yllä erityistä lajistoa. Alueelta löytyy myös muuta vaateliasta lehtolajistoa ja esimerkiksi imikkää ja sinivuokkoa on erityisen runsaasti.

< Lehmusvanhukset kurottelevat jopa kolmenkymmenen metrin korkeuksiin.

Yhteistyötä yksityisillä suojelualueilla Tämä parin hehtaarin lehmuslehto on yksityinen suojelualue, jonka hoitotöiden toteuttamisesta vastaa Metsähallitus.

– Koko alue on luontotyyppirajattua jalopuumetsikköä eli luonnonsuojelulain mukaisesti metsätalouskäyttö ei saa vaarantaa sen ominaispiirteitä. Maanomistaja kuitenkin halusi osan alueesta yksityiseksi suojelualueeksi, ja alueellinen ELY-keskus teki suojelupäätöksen, Halme kertaa lehmusmetsän suojelun vaiheita.

– Näin siis tämänkin alueen hoitosuunnitelmaa on tehty yhdessä maanomistajan ja ELY-keskuksen kanssa.

Hevosvoimia ja high techiä Siinä missä Suomessa hevosmetsuriyrittäjiä on vain muutamia, Ruotsissa on noin 600–700 yrittäjää. Mielikuva hevosmetsurityön suurista kustannuksista on koneisiin luottavassa Suomessa tiukassa. Toisinaan hevostyö on kuitenkin kilpailukykyistä myös hintansa puolesta.

Hevosilla työskentely ei automaattisesti tarkoita miestyövoimalla kaadettuja puita. Esimerkiksi yhteistyö moton ja hevoskärryn kanssa on osoittautunut tehokkaaksi tavaksi toimia.

– Jonkun verran on sellaisia keikkoja, että moto menee edellä ja minä hevosten kanssa perässä keräämässä rungot. Siinä pärjätään kustannustehokkuudessa hyvinkin, Ekholm kertoo.

Hevosmetsurityö ei ole jämähtänyt menneisiin aikoihin, vaan mukana kulkee uusintaa tekniikkaa. Ekholmin käyttämää metsävaunua vetää kaksi vankkaa tonnin painoista työhevosta. Vaunussa on hydraulinen kuormain, joka nostaa vierestä jopa 700 kg.

– Sama kone, joka pyörittää hydrauliikkaa, toimii myös pienenä apuvetona hevosille. Tiukoissa paikoissa se on tarpeen, Ekholm tarkentaa. – Talvella, jos maa on jäässä, voidaan viedä jopa kuuden tonnin kuormia. Åfeltin tilalla metsävaunut suunnitellaan nykyään itse ja teetetään lähiseudun yrittäjillä. Alkujaan Ruotsista haettu oppi ja vuosien kokemus ovat tuottaneet tulosta. Nyt vaunuja myydään ensimmäistä kertaa jo Ruotsiin, Ranskaan ja Englantiin.

Lehtometsän haasteet Pälkäneen lehmuslehdon luonnonhoidossa on haasteensa: kaiken kokoista kuusta pitäisi saada pois mahdollisimman pienin jäljin, rikkomatta herkkää maapohjaa ja toisaalta vahingoittamatta lehmusten juuristoa ja runkoja. Avuksi otettiin hevosmetsuri.

– Hevosten etuja ovat ketteryys ja keveys. Ajouran leveydeksi riittää noin 2,5 metriä, eikä jälkiä maastoon juuri jää. Kapea ajoura jättää puustolle reilusti enemmän kasvupinta-alaa, kertoo hevosmetsuri Peter Ekholm Åfeltin työhevosista.

Hevostyötä suositaan paitsi herkillä maaperillä ja erityistä varovaisuutta vaativilla kohteilla, myös hankalakulkuisissa maastoissa. – Mäkiseen ja kiviseen maastoon pääsee vain raskas kone tai sitten hevoset. Hevoset kulkevat hyvin siellä, mihin pienemmillä koneilla ei ole menemistä.

Ekholm toteuttaa suojelualueen urakan yksin. Puunkaatoon menee arviolta pari viikkoa ja hevosten kanssa kuormanajoon viikko. – Mahdottoman mielenkiintoisia töitä tämmöiset ovat. Saa käyttää luovuutta ja pähkäillä sopivia ratkaisuja työn edetessä.

Kuva Åfeltin työhevoset

< Hevosmetsurin työt vaihtelevat. – Työmaana on ollut niin saaristoa, puistometsiä, hautausmaita, pientontteja kuin tavallista talousmetsääkin, Ekholm luettelee.

Yksityisiä suojelualueita hoidetaan osana metsien monimuotoisuutta edistävää METSO-ohjelmaa. Lehmusmetsän hoitotoimenpiteet rahoitetaan paitsi METSOvaroin, osin myös järeistä kuusista saatavien tulojen avulla.

< Metsäajo vaunun kanssa on yksi vaativimmista työlajeista hevosille. Vaunua lastatessa voi vielä ottaa iisisti.

4 • 2012

7 Kuva Hannu Huttu

Siltojen korjaus on osa metsäautoteiden kunnossapitoa Metsähallituksen metsäautoteitä pitkin pääsee moneen tuttuun marjastus-, kalastus- tai metsästyspaikkaan.

Suomen saloilla luikertelevat tiet on rakennettu puutavaran ympärivuotista korjuuta ja kuljetusta varten. Ne helpottavat myös valtion maiden virkistyskäyttöä.

Anne Seppänen

K

ainuussa on muutaman viime vuoden aikana korjattu lukuisa joukko metsäautoteiden siltoja. Korjaukset ovat osa Metsähallituksen valtakunnallista hanketta, jonka tarkoitus on parantaa tiestön yleiskuntoa ja turvata puukuljetukset. Hankkeessa tiestön kunnon parantamiseen käytetään valtakunnallisesti 30 miljoonaa euroa kymmenen vuoden aikana.

Kuhmossa Jonkerinsalon luonnonsuojelualueen kupeessa kulkevan Suolakankaantien varrella oleva Suolajoen silta uusittiin vuosi sitten, ja lopputarkastuksen aika oli heinäkuussa 2012.

Paikalla lopputarkastuksessa olivat tienrakennusesimies Ilmari Tauriainen Metsähallituksesta ja yrittäjät Alpo Heikkinen ja Janne-Pekka Heikkinen kuhmolaisesta Maanrakennusliike Alpo Heikkinen Oy:stä.

– Suolajoensilta on peräisin 1980-luvulta, ja vaikka se muuten oli varsin hyvässä kunnossa, olivat perustukset ruvenneet pehmenemään, kertoo Tauriainen.

Nykyään myös siltojen kantavuusvaatimukset ovat suuremmat, koska puutavara-autojen paino on kasvanut. Niinpä Suolajoen sillan kantavuutta nostettiin 40 tonnista 60 tonniin lisäämällä sillan alle liimapuupalkkeja. Lisätyt liimapuupalkit ovat uusiokäytössä. Ne ovat peräisin toisesta sillasta, jonka tilalle tehtiin betonielementtisilta.

Siltaurakat tarjouskilpailuilla Luonnonsuojelualueen läheisyydessä mietittiin tavallista tarkemmin maisemaan sopivuutta.

– Pyrimme säilyttämään sillan alkuperäisen yleisilmeen. Sillan kansi on kyllästetystä puutavarasta ja kantavat rakenteet ovat liimapuupalkkeja. Alkujaan sillan rakenne on ollut hieman erikoi-

nen kivikoriratkaisu. Se haluttiin säilyttää ja sitä tuettiin betonoinnilla, kertoo Tauriainen.

Maanrakennusliike Alpo Heikkinen Oy ei ollut sillan korjaajana ensimmäistä kertaa asialla, vaan yritys on korjannut jo 13 Metsähallituksen siltaa Kainuussa vuoden 2006 jälkeen. Siltaurakat ovat päätyneet yritykselle tarjouskilpailujen kautta.

– Pyrimme kokonaisurakoihin, joihin kuuluu vanhan sillan purkaminen ja hävittäminen, uuden sillan materiaalit ja rakentaminen.

Yleensä siltaurakat pyritään kilpailuttamaan kerran vuodessa, kertoo Tauriainen.

– Yhteistyö Metsähallituksen kanssa on luistanut hyvin ja kaikki on pelannut kuten on sovittu, sanoo Alpo Heikkinen.

Alpo Heikkinen on siirtymässä eläkkeelle ja vastuuta yrityksessä on ottamassa hänen 23-vuotias poikansa Janne-Pekka Heikkinen.

– On tärkeää, että on urakoit-

> Suolajoen sillan alkuperäinen yleisilme haluttiin kunnostuksessa säilyttää.

Työn onnistumista tutkivat Janne-Pekka Heikkinen (vas.),Ilmari Tauriainen ja Alpo Heikkinen. sijoita, jotka hallitsevat erikoisemmat työt. Urakan teettäjän kannalta on hyvä, että yrityksessä on jatkuvuutta ja uusi sukupolvi astuu remmiin, Ilmari Tauriainen sanoo.

Kainuussa Metsähallituksen teitä on noin 6000 kilometriä ja siltoja 140. Koko Suomessa Metsähallituksen metsäautoteitä on yli 36 000 km ja siltoja yli tuhat.

Taimikonhoitoa yrittäjävoimin Kuva Sari Hiltunen

Sari Hiltunen

Y

rittäjä Tapio Manninen Tallyman Oy:stä raivaa taimikoita Joutsan Havumäessä. Kyseessä on noin 5,5 hehtaarin laajuinen erillispalsta, joka on jo kertaalleen perattu. Hyvin kasvavalle kuusikolle tarvitaan vielä toinen taimikon harvennus.

Mannisella on monen vuoden työkokemus Mikkelin kaupungin metsurina. Viimeiset kuusi vuotta hän on työskennellyt itsenäisenä yrittäjänä Tallyman Oy:ssä.

– Tein jo metsurin työni ohessa lomilla ja lomarahavapailla töitä yritykseni nimiin.

Yrityksen toimialana ovat taimikonhoitotyöt sekä pylväiden taljaus. Vähitellen yrityksen kautta tuleva työmäärä kasvoi niin suureksi, että siirryin kokonaan yrittäjäksi, Manninen kertoo.

> Metsänhoitoesimies Pertti Lintula (vas) ja yrittäjä Tapio Manninen ovat tyytyväisiä

taimikonhoidossa tehtyyn yhteistyöhön.

Metsähallitus ostaa osan taimikonhoitotöistä metsäpalveluyrittäjiltä, jotka tuovat apua kiireiseen maastokauteen. Yhteistyökumppanit metsänhoitotöihin valitaan tarjouskilpailun perusteella.

Töitä monenkokoisille yrityksille Metsähallitus hankkii yrittäjäpalvelut tarjouskilpailun perusteella. Tarjolla on sekä isoja työkokonaisuuksia että pienempiä eriä, jotka sopivat myös pienemmille metsäpalveluyrittäjille.

– Ostamme yhä suuremman osan metsänhoitotöistä alan yrittäjiltä. Taimikonhoitotöiden rinnalle on tullut myös

metsänviljelyä ja ennakkoraivuuta, kertoo metsänhoitoesimies Pertti Lintula LänsiSuomen alueelta.

Mannisen yhden miehen yritys sai viime kilpailutuksessa kaksi taimikonhoidon hankintaerää Metsähallitukselta, yhteensä noin 70 hehtaaria. Manninen tekee töitä myös muille toimeksiantajille.

– Yhteistyö Metsähallituksen kanssa on sujunut hyvin. Tarjouspyynnöt tulevat aina kaikkien nähtäviksi hyvissä ajoin, joten yrittäjillä on aikaa perehtyä tarjolla oleviin työkohteisiin ennen tarjouksen antamista. Myös sopimukset ovat pitäneet, Manninen sanoo.

Myös Pertti Lintula on tyytyväinen yhteistyöhön. Lintulan mukaan Manninen on esimerkillinen yrittäjä, joka tekee hyvää työjälkeä ja kehittää koko ajan toimintaansa. Parhaillaan Mannisella on testattavana reppuraivuri.

– Teen töitä tavallisella raivaussahalla ja reppuraivurilla vuorottaisina päivinä ja vertaan aikamenekkiä sekä tuotosta. Ainakin tällä kohteella, jossa liikkuminen on naveroojien takia hankalaa, reppuraivuri on osoittautunut hyväksi työvälineeksi, Manninen kertoo.

Pian raivuri pärähtää taas käyntiin, ja kohta Manninen on jo harpponut sahoineen ojan toiselle puolelle.

4 • 2012

Kuvat Matti Ronkainen

8

> Lautalle nousussa on oma tekniikkansa. Salla Pihavaara kiskaisee isonkin körilään tottuneesti vedestä.

>

Uinti koskessa on nautinnollinen kokemus. – Suosittelen tätä lämpimästi kaikille, sanoo Raija Pullinen.

Kuohuvia elämyksiä Ruunaalla Koskenlasku villitsee Ruunaankävijät, ja moni yllättää itsensäkin hyppäämällä kuohuihin myös uimaan. Koskiuinti tarjoaa vauhtia, jännitystä, vähän haastetta ja aimo annoksen rentouttavaa elämystä.

Matti Ronkainen

K

aksi Lieksan Matkakaverien kumilauttaa on tuotu Neitikosken tuntumaan. Asiakkaat purkautuvat pikkubusseista.

Kipparit Rauni Hietanen ja Salla Pihavaara tarkastavat varusteet, jakavat porukan lauttakuntiin ja ryhtyvät antamaan ohjeita. Jokainen aikuinen saa melan.

Lautat kannetaan veteen, ja väki nousee kyytiin kipparin osoittamalle paikalle.

Aluksi opetellaan melomaan samaan tahtiin.

– Tässä on kolme komentoa: vasen, oikea, veto. Kun huudan vasen, vasemmalla puolella istuvat melovat ja oikealla puolella istuvat huopaavat. Kun huudan oikea, oikealla puolella istuvat melovat ja vasemmalla puolella istuvat huopaavat. Kun huudan veto, kaikki

melovat, Rauni selvittää vielä normaalilla äänenpainolla.

– Eikä tässä tarvita kielitaitoa, kaikki oppivat ymmärtämään nämä kolme sanaa, kippari keventää ja jatkaa, – on parempi ymmärtää, koska jos ei vedä vimmatusti tuolla Neitikosken stopparissa, lautta nousee pystyyn ja vasta-aalto kaataa sen. Kannattaa siis tehdä niin kuin sanotaan.

Muutaman ensikertalaisen nenänpää muuttuu vaaleammaksi,

> Ruunaalla on tarjottu yleisölle koskenlaskuelämyksiä 1970-luvun alkupuolelta alkaen. Retkeilyalueen perustaminen 1987 lopetti pyrkimykset valjastaa kosket sähköntuotantoon sekä lisäsi ja monipuolisti alueen matkailupalveluja.

4 • 2012

> Helen van Breugel ja Ulf Bäckman laskevat jalat edellä ja nenästä kiinni pitäen aivan kuten on neuvottu. ja jännitys vielä kasvaa, kun harjoittelutuokiossa kippari huutaa kurkku suorana komentonsa. Oikealla tai vasemmalla lautta pyörii paikallaan ja vedolla nousee melkein liitoon – sulkeiset sujuvat.

– Minä olen vain sotamiesHietanen, mutta tuo Salla on oikea alikersantti, Rauni hauskuttaa ärjyttyään kuin merijalkaväen kouluttaja amerikkalaisessa elokuvassa.

Kiljahduksia koskessa Mutkan takaa näkyy Neitikoski.

Porukka meloo, tunnelma tihenee. Rauni huutaa, että lautan pitää mennä virtaa nopeammin.

Se lisää pontta jokaiseen vetoon.

– Vetoo!

Lautta syöksähtää stoppariin ja ikään kuin sukeltaa vaahtoavaan veteen. Kuuluu huutoa, kun vesiseinämä ryöpsähtää kohti. Tuntuu, että saa ämpärillisen vettä suoraan naamalle.

Stopparin päältä lautta mätkähtää seuraavaan kuohuun. Melat

kolisevat toisiinsa, joillakin rytmi on mennyt sekaisin. Mutta elossa ollaan ja kosken pauhun seasta kuuluu jo riemunkiljahduksia.

Muutama töyssy, ja virta rauhoittuu. Vakavat ilmeet ovat vaihtuneet iloisiksi, on koettu jotain mahtavaa.

Tästä muut kipparit yleensä jatkavat matkaa suoraan, mutta Rauni haluaa, että Neitikosken saa kokea toisenkin kerran. Uiden, jos niin haluaa, ei kuitenkaan stoppariin.

Eli ei kun uusiksi. Lautat melotaan rantaan, kannetaan kannaksen yli ja lasketaan takaisin veteen.

Jalat edellä virtaan Toiselta lautalta veteen hyppää kolme, toiselta neljä.

Omilleen Rauni kertaa jo maissa antamansa ohjeet.

– Ensin pitää uida koskeen kuin Tarzan. Sitten pitää heittäytyä selälleen ja antaa virran viedä jalat edellä. Kuohuissa täytyy pitää nenästä kiinni. Kosken loputtua voi sitten vain kellua, rentoutua ja nauttia.

> – Ei pelottanut yhtään, tuumasi 7-vuotias hollantilainen Lucas van Breugel. Isä John pysyi silti pojan lähituntumassa.

Kukin noudattaa ohjeita omalla tyylillään. Kelluntavaiheessa hihkutaan huikeasta elämyksestä.

Uimarit poimitaan takaisin lautalle. Siihenkin on oma tekniikkansa. Vedessä pitää työntää jalat suoriksi ja ottaa käsillä kiinni lautasta. Kippari tarttuu sitten pelastusliiviin ja kiskaisee uijan ylös, ja kun tämä samalla vetää itseään, onnistuu lautalle nousu helposti.

Lautat kytketään toisiinsa ja seuraavan kosken partaalle ajetaan moottorivoimalla.

Ei pelota, ei palele Uintihaluisten määrä kasvaa, kun vedessä olleet kertovat kokemastaan.

Selvä enemmistö porukasta käy vähintään yhdessä koskessa uimassa.

– Minä kannustan kaikkia kokeilemaan. Lapsia jopa patistan, Rauni sanoo.

Moni kaipaa rohkaisua mutta on sitten niin innokas pulikoimaan vedessä, että aikataulut paukkuvat

ja maissa odottava ruoka uhkaa jäähtyä.

Kesällä vesi on lämmintä, eikä uimareita palele. Keväällä ja syksymmällä lisämaksusta koskiuintiin saa lämpimänä pitävän pelastuspuvun.

Osanottajat ovat yksimielisiä siitä, että koskiuinti kruunaa päivän. Se on miellyttävä, huikea, unohtumaton kokemus.

– Olen laskenut kosket monesti, mutta tänään oli tosi hienoa ja hyvä porukka koossa, sanoi lieksalainen Jussi Varpiola.

– En pelännyt, eikä vesi ollut kylmää, kertoi hollantilainen Lucas van Breugel, 7 vuotta.

– Loistava ohjaus, oltiin varmoissa käsissä, kehui ylöjärveläinen Minna Sorsa kippareita.

Muutkin antoivat tunnustusta: Raunin tarinat ja jutustelu pitivät yllä leppoisaa tunnelmaa järviosuuksilla.

Sesonkien ehdoilla Rauni Hietanen on Ruunaan

yrittäjien veteraaneja. Entinen SM-tason hiihtäjä ja yleisurheilija sekä koskimelonnan Suomen mestari (1988) aloitti työt koskilla 1994. Vuonna 2004 hän myi osuutensa entisessä yrityksessään ja perusti Lieksan Matkakaverit.

Koskenlaskun lisäksi tarjolla on majoitusta ja erilaisia luontoaktiviteetteja. Periaatteessa toimintaa tarjotaan myös talvikaudelle, mutta käytännössä toiminta rajoittuu keväästä myöhäissyksyyn. Esimerkiksi yrittäjä itse työskenteli viime talven siivoojana Tahkolla ja lähtee ensi talveksi Leville Kammi-emännäksi.

Kesällä yritys työllistää 5–9 henkilöä, hieman tilanteesta riippuen.

– Kesän vaihteleva sää ei ole meillä näkynyt. Koskilla kastuu joka tapauksessa, väkeä on riittänyt ihan hyvin. Tämä ei vaan elätä koko vuotta, yrittäjä toteaa.

Matkakaverit on tänä vuonna pyörittänyt myös Ruunaan Luontotalon toimintaa.

Uittoväylästä matkailumagneetiksi Ruunaan koskien lasku matkailubisneksenä alkoi 1973. Jo aiemmin kosket oli valjastettu viihdekäyttöön, sillä 1930-luvulla Ruunaalla järjestettiin Suomen ensimmäiset tukkilaiskisat. 1960-luvulla ”Kutsetin herrat”, kuten Lieksassa sanotaan, veivät vieraitaan koskille pr-tarkoituksissa. He laskivat koskia, kylpivät savusaunassa ja nauttivat virvokkeita. Uittokäytössä kosket olivat toista sataa vuotta.

Pitkään koskia laskettiin pelkästään vahvoin perämoottorein varustetuilla isoilla puuveneillä. Yrittäjien välinen kilpailu toi käyttöön kumilautat, joista useimmissa on järvitaipaleita varten pieni perämoottori.

Siinä missä puuveneellä laskeva istuu paikallaan ja saa parhaimmillaan pienet vesipärskeet naamalle, joutuu kumilautan kyydissä itse melomaan – ja kastuu varmasti.

Puuvene on pätevän kipparin ohjaamana turvallinen tapa tulla kosket alas. Kumilautta

9

tarjoaa enemmän jännitystä: siltä voi luiskahtaa veden varaan.

Joskus putoamisia sattuu, mutta niistä on selvitty säikähdyksellä. Kypärä ja pelastusliivi kuuluvat koskenlaskun varusteisiin, ja kippari tarkistaa aina ennen lähtöä, että ne ovat jokaisella oikein ja riittävän tiukasti päällä.

Asiakkaan putoaminen virtaan on toisaalta edesauttanut tuotekehittelyä. Nykyisin koskiuinti on oma aktiviteettinsa, jonka suosio on nousussa.

Koskenlaskua Ruunaalla tarjoaa neljä yritystä. Sapluuna on kaikilla suurin piirtein sama: muutaman tunnin kestävän laskun yhteyteen – joko välille tai lopuksi – on järjestetty ruokailu. Muistoksi jaetaan kipparin allekirjoittama kunniakirja. Yritykset tarjoavat toki muitakin palveluja, esimerkiksi majoitusta.

Ruunaa vetää vuosittain noin 100 000 kävijää, ja koskenlaskuun osallistuu joka kesä noin 10 000 uskalikkoa.

Lieksanjoen koskireitti on 17,5 kilometriä. Koskia on kuusi ja pudotus yhteensä noin 16 metriä. Reitin ympärillä on 1987 perustettu noin 3 000 hehtaarin laajuinen Ruunaan retkeilyalue.

Retkeilyalueen perustaminen lopetti väännön koskien rakentamisesta. Alajuoksun kosket – Pankakoski ja Lieksankoski – oli valjastettu sähköntuotantoon 1960-luvun alussa, ja vuosikymmenen lopussa suunniteltiin myös Ruunaan rakentamista. Komitea ehdotti vuonna 1976 Ruunaalle kansallispuistoa, mutta ehdotuksesta käydyn keskustelun tulos oli kompromissi: alueelle perustettiin valtion retkeilyalue sekä noin 7 000 hehtaarin laajuinen Ruunaan luonnonsuojelualue.

Lieksanjoen vedet tulevat Venäjän Karjalan puolelta ja palaavat Vuoksea pitkin takaisin naapurin puolelle Laatokkaan.

Matti Ronkainen

4 • 2012

Kuvat Heikki Hamunen

10

> Intoa piukassa. Somaliasta Lieksaan tänä vuonna muuttaneet lapset osallistuivat innokkaasti Kolin kylän heinätalkoisiin Metsähallituksen ja Lieksan maahanmuuttajatoimijoiden järjestämällä luontoretkellä.

Vapaaehtoistoimintaa Omaksi iloksi, luonnon hyväksi – Suomihan on rakennettu talkoilla. Moni asia ei tulisi nykyäänkään hoidettua ilman vapaaehtoistyötä, sanoo kansallispuistokummi Fatbardhe Hetemaj. Kansallispuistokummius on yksi uusista vapaaehtoistoiminnan muodoista, joita Metsähallituksen luontopalvelut parhaillaan rakentaa.

Heikki Hamunen

H

etemaj aloitti toukokuussa kansallispuistokummina yhdessä Saimi Hoyerin, Mikko ”Peltsi” Peltolan, Patrik Borgin sekä Lauri Tähkän kanssa. Julkkiskummien avulla Metsähallitus haluaa innostaa ihmisiä virkistäytymään luonnossa sekä osallistumaan vapaaehtoistyöhön.

Kansallispuistokummiuden lisäksi Hetemaj on vuosien varrella tarttunut moniin vapaaehtoistöihin, lähinnä maahanmuuttajateemaan tai liikuntaharrastuksiinsa liittyen. Kaksikymmentä vuotta sitten Kosovosta Suomeen pakolaisena muuttanut Hetemaj on puhunut paljon maahanmuuttajien kasvamisesta suomalaisuuteen luonnon avulla.

– Haluan kiinnittää erityistä huomiota lasten ja nuorten luonto- ja ympäristökasvatukseen sekä maahanmuuttajien integroimiseen. Haluan aktiivisesti kertoa Suomen upeasta luonnosta ja mahdollisuuksista, joita se tarjoaa.

Ei pelkästään kuokalla ja kirveellä – Vapaaehtoistoiminnan ei tar-

vitse aina tuottaa hehtaareja, puumotteja tai muita mitattavia työpanoksia. On jo arvo sinänsä, että ihmiset oppivat tuntemaan suomalaista luontoa ja kansallispuistoa ja voivat osallistua toimintaan – tätä kautta syntyy myös hyvinvointia, sanoo Metsähallituksen tuore vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Eveliina Nygren.

– Tähän liittyvät myös uudet avaukset esimerkiksi maahanmuuttajien suuntaan. Olemme kiinnostuneita yhteistyöstä myös sosiaalija terveysjärjestöjen kanssa.

Pienet teot, mittava merkitys Vuosi 2011 oli Euroopan vapaaehtoistyön teemavuosi. Teemavuoden nimissä käynnistettiin hanke, joka linjaa vapaaehtoistyön kehittämistä Metsähallituksen luontopalveluissa. Yksi johtopäätös on, että vapaaehtoistyön kehittämiseen tarvitaan päätoiminen tekijä.

Helmikuussa koordinaattorin työt aloittaneella Nygrenillä riittääkin työsarkaa.

– Vahvempi vapaaehtoistoiminnan kehittäminen tulee nä-

> Kansallispuistokummi Fatbardhe Hetemaj ja Irakista Suomeen tullut

Sherzad talkoissa.

kymään parhaillaan päivitettävässä luontopalvelujen toimintaohjelmassa. Kasvavalla vapaaehtoistoiminnalla haluamme paitsi parantaa suojelualueiden tilaa ja virkistys- ja eräharrastusmahdollisuuksia myös edistää kansalaisten terveyttä, estää syrjäytymistä ja vahvistaa paikallisyhteisöjä.

– Metsähallituksen verkoston

kautta voi hyvän pienen ja paikallisen idean vaikutus kasvaa satoja ihmisiä koskevaksi toiminnaksi laajemmallakin alueella. Tästä esimerkkinä on Kolilla toteutettu ajatus kansalaisille tarjottavista lammaspaimenviikoista kansallispuistossa. Samaa menestyskonseptia kokeillaan nyt Kolin lisäksi muissakin kansallispuistoissa.

Labour of love -kilpailu tuo uudet ideat kartalle Metsähallitus käynnistää avoimen ideointikilpailun vapaaehtoistoiminnan kehittämiseksi. Kilpailussa haetaan uusia, Suomen arvokkaimman luonnon hoitamiseen ja luontoelämysten löytämiseen liittyviä vapaaehtoistoiminnan muotoja.

Metsähallitus osallistuu viiden kilpailussa menestyneen ehdotuksen toteutukseen. Vapaaehtoistyön koordinaattori Eveliina Nygren suosittelee ravistelemaan päänuppeja, jotta kunnon aivomyrskyt pääsevät kehittymään.

– Kansalaistoiminta kanavoituu entistä enemmän netin kautta sekä erilaisissa lyhytaikaisissa vapaan toiminnan tempauksissa. Toiminnan on sopeuduttava uusiin osallistamistapoihin perinteisen yhdistysyhteistyön ja talkootyön rinnalla.

– Toivomme kaikenlaisia ideoita siitä, mitä luonnon tai luonnossa virkistymisen hyväksi voitaisiin vapaaehtoistoiminnalla toteuttaa.

– Talkoot, leirit ja asiantuntijatyöt, esimerkiksi pesänlaskennat ja erilaiset inventoinnit, ovat vapaaehtoistyötä, jolla on jo pitkät perinteet. Esimerkiksi virkistyskäytön näkökulmasta haluaisimme kansalaisilta yhä enemmän ideoita ja osallistumista vaikkapa maastopyöräilyreittien suunnitteluun. Tätä harrastajat ovat vapaaehtoistöinä joillain alueilla jo tehneetkin.

Labour of love -ideakilpailu 3.–30.9.2012. Osallistuminen ja ohjeet 3.9. lähtien osoitteesta www.luontoon.fi.

4 • 2012

11

Matka haukkasuolle on pitkä, kostea ja sääskien kansoittama

Muuttohaukka tuli takaisin Metsätie mutkittelee Kittilän takamailla. Heinäkuinen lauantai on umpisateinen; taivas repesi jo hetkeä aiemmin asfalttitiellä ja kaatosade piiskaa auton ikkunaa. Sade ei kuitenkaan haittaa Tuomo Ollilaa ja Esko Pasasta, jotka pakkailevat tyynesti tavaroitaan. Edessä ei ole mikä tahansa linturetki, olemme lähdössä muuttohaukan pesälle.

T

ies kuinka monta kilometriä matkaa on jo tehty. Metsätien päässä, todella syrjäisessä kolkassa, olemme vihdoin perillä. Auton ovi aukeaa ja samassa vastaan tunkee hyrisevä tuhatpäinen – luultavasti kymmentuhatpäinen – sääskilauma.

– Itikkatilanne on kyllä paha, pahin vuosikausiin. Sääskiä näissä hommissa on aina, lämpiminä päivinä paarmojakin sankkoina laumoina, Tuomo tietää.

Oikeastaan päivän keli on koko kesän kuva: kylmää, tuulista ja sateista.

– Alkukesän pesätarkastusten perusteella muuttohaukalle ei tule aivan huippuvuosi. Alkukesä oli niin kylmä ja sateinen, että pesintöjä on epäonnistunut. Pari edellisvuotta olivat ihanteellisia ja pesinnät onnistuivat mainiosti.

”Aina tämä näky jaksaa sykähdyttää” Sadekuuro taukoaa hetkeksi ja otamme suunnan kohti haukkasuota. Rämeellä on silmänkantamattomiin hillan lehtiä mutta ei ensimmäistäkään marjaa. Kettukin vilahtaa puiden takana. Mitenköhän mahtaa olla haukkojen laita?

Kilometrin patikoinnin jälkeen eteen aukeaa komea rimpisuo: vähän puustoa, paljon avovettä, hetteisen näköistä suota.

Saapas uppoaa suohon nopeasti vaikka miten rivakasti yrittää ponnistaa rimpien yli.

Jostain kuuluu liron kimeä varoitus, toisaalla lurittelee sinirinta.

Ja juuri kun mietimme, mikä täällä mahtaa olla pesintätilanne, suolta kajahtaa haukan terävän käheä varoitusääni.

– Ollaan täällä kotona, Tuomo hihkaisee, kun haukan tumma silhuetti ilmestyy taivaalle.

– Molemmat emot paikalla, täsmentää Esko.

Haukat kaartavat sadan metrin päähän ja käkättävät äänekkäästi. Lintumiehemme pysähtyvät ihastelemaan näkyä naamat säteillen. ­– Aina tämä näky vaan jaksaa sykähdyttää. Muuttohaukassa on jotain ylivertaisen jaloa, ilmankos sen aiempi nimi olikin jalohaukka, Tuomo pohtii.

– Joka kerta kun muuttohaukka hyppää suolta ilmaan ja alkaa räksyttää, sisikunnassa tuntuu hyvältä, Esko jatkaa.

Kanta vahvistuu, elinalue laajenee Haukkaemojen lento on toiveita herättävää.

Aina näin ei ole ollut. 1960–70-luvuilla ympäristömyrkyt piinasivat muuttohaukkaa ja laji luokiteltiin erittäin uhanalaiseksi. Sen arveltiin olevan jopa sukupuuton partaalla. Suomessa pesiväksi kannaksi arvioitiin alimmillaan 25–30 paria.

Hiljalleen kanta alkoi elpyä ja levinneisyysalue laajentua. Nyt pesiväksi kannaksi arvioidaan 250 paria.

Kolme untuvikkoa pesämättäällä Kävelemme hyllyvää suota ja kovempia kannaksia kohti haukkojen edellisvuotista pesäpaikkaa. Käkätys soi tauotta ja yhtäkkiä mättäikössä, suopursukasvuston seassa näkyy jotain valkeaa. Haukat ovat asettuneet aivan edellisvuotisen pesämättään viereen.

Vaatimattoman pesäkummun pohjalla on kolme herttaisen näköistä poikasta, valkoisia untuvikkoja kaikki.

– Sen verran pieniä nämä ovat, että em-

me rengasta poikia tällä kertaa. Parin viikon päästä poikaset ovat jo sen verran rotevampia, että renkaat pysyvät jalassa, Tuomo ja Esko puntaroivat.

Suomalaiset muuttohaukat saavat nilkkaansa kaksi merkkiä, kullanvärisen maatunnusrenkaan ja isoilla numeroilla varustetun merkkirenkaan. Renkaat voi lukea kaukoputkella ja jopa valokuvista.

Taivaalta alkaa ripsiä taas hissukseen vettä. Otamme suunnan takaisin autolle, halki hyllyvän rimpisuon. Haukkojen käkätys jää taakse ja pääsemme perille likimain kuivin jaloin.

Sääskisuihketta on kulunut, paidan selkämys on litimärkä ja patikointi kivistelee jaloissa. Näille miehille tämä on arkea.

– Tämä oli haukkareissu kevyimmästä päästä. Kaukaisimmille pesille on parinkymmenen kilometrin kävely, Tuomo lohduttelee.

Sinne ensi kerralla.

”

Kuva Jari Salonen

Jari Salonen

koille tulee ihan kiitettävästi, jatkaa Tuomo, joka työskentelee ylitarkastajana Metsähallituksen luontopalveluissa.

– Komeat maisemathan tänne vetävät.

Metsähallitus korvaa matkat ja tapaturmavakuutuksen. Minulle se riittää, on suorastaan etuoikeutettua saada olla mukana arvokkaassa työssä, lintumies pohtii hetteikön laidalla.

Muuttohaukassa on jotain ylivertaisen jaloa, aiemmmin nimi olikin jalohaukka.

– Mitään suurta uhkaa ei ole näköpiirissä ja tilanne on sama maailmanlaajuisesti.

Meillä levinneisyysaluekin laajenee hiljalleen, mutta vielä se painottuu vahvasti Pohjois-Suomeen, Tuomo kertoo.

Vapaaehtoiset korvaamattomia Metsähallitus on koordinoinut vuodesta 1997 alkaen muuttohaukan seurantaa ja suojelua, kuten myös tunturihaukan ja maaja merikotkan kantojen seurantaa.

– Haukka työllistää muutaman metsähallituslaisen. Tärkein ja suoraan sanottuna aivan korvaamaton apu meille ovat kuitenkin vapaaehtoiset lintuharrastajat, jotka jaksavat vuodesta toiseen rämpiä reviireillä.

Haukkahommissa lintuharrastajia on mukana 25, kotkien perässä toinen mokoma.

– Vapaaehtoisia on tällä hetkellä juuri ja juuri riittävästi. Lähivuosina heitä tarvitaan todennäköisesti lisää.

Eivätkä suomalaiset askaroi yksinään, pohjoismainen yhteistyö on tiivistä: haukat ovat yhteisiä.

Esko on yksi vapaaehtoisista. Jo viisi kesää hän on tarkastanut muuttohaukkapaikkoja Enontekiöllä ja Kittilässä. Järvenpäässä asuvalle miehelle kilometrejä harrastuspai-

> Tämä näky ilahduttaa kerta toisensa jälkeen, Tuomo Ollila iloitsee muuttohaukkapesueen äärellä.

4 • 2012

Kuva Vastavalo

12

> Kalastajat kokemassa asianmukaisesti merkittyjä pintaverkkoja Suomenlahdella. Kalastuslain uudistuksen jälkeen seisovat ja kiinteät pyydykset ovat helpommin muiden vesilläliikkujien havaittavissa. Uudistus helpottaa myös kalastuksenvalvontaa.

Kalastuslain muutos toi selkeyttä valvontaan Kalastuslain uusien säädösten myötä kalastuksenvalvojana saa toimia vain henkilö, joka täyttää kelpoisuusvaatimukset ja on suorittanut kalastuksenvalvojan kokeen sekä saanut hyväksynnän ELY-keskuksesta.

K

Valvojakoulutuksen monet hyödyt Kesäkuun alussa Ivalossa järjestettiin koulutus- ja koetilaisuus kalastuksenvalvojille. Yksi miesvaltaisen koulutuksen naisosallistujista oli Metsähallituksen aluepäällikkö Elina Stolt. Hänen mukaansa koulutuksen tietopakettia voisi suositella valvojien lisäksi myös kaikille kalastusasioiden parissa työskenteleville.

– Meidän tiimimme laatii hoito- ja käyttösuunnitelmia muun

Valvoja voi antaa huomautuksen Ivalon kalastuksenvalvojakokeesta vastannut Kare Koivisto Lapin ELY-keskuksesta kertoi kokemuksiaan lakiuudistuksesta koulutustilaisuuden päätteeksi. Hän on vastuussa Tenon kalastuksenvalvonnasta ja totesi, että Tenon valvonnassa ollaan jo muutaman vuoden ajan sopeuduttu tuleviin lakimuutoksiin, joten 1.4.2012 voimaan tullut kalastuslain muutos ei juurikaan vaikuttanut Tenolla.

– Valvonnassa merkittävin muutos on, että lievän rikkeen kohdalla valvoja voi nyt käyttää harkintaa ja antaa huomautuksen ja ohjeistaa kalastajaa, Koivisto sanoo.

Kalastajan velvollisuudet Kalastajan tulee pyydettäessä esittää kalastuksenvalvojalle kalastuslupa, kuitti kalastuksenhoitomaksun maksamisesta tai kuitti lääni-

Lievän rikkeen kohdalla valvoja voi nyt antaa huomautuksen ja ohjeistaa kalastajaa.”

kohtaisen viehekalastusmaksun maksamisesta. Jos kalastusoikeus perustuu ikään, on kalastajan voitava todistaa ikänsä. Mikäli luvat eivät ole mukana, valvoja voi antaa näyttömääräyksen, jolloin kalastajan on seitsemän päivän kuluessa esitettävä poliisille todistus, että maksu on kalastushetkellä ollut maksettuna. Luvattomasta kalastuksesta poliisi määrää viidenkymmenen euron rikesakon.

Kalastajat eivät saa enää ottaa haltuunsa alamittaista tai muuten rauhoitettua kalaa, vaikka se olisi

Fakta Pyydysten merkintä tarkemmaksi Uuden lain myötä jokaisessa verkossa ja katiskassa on aina oltava selvät merkit sekä pyytäjän nimi ja yhteystiedot. Vesiliikennealueella merkki on asetettava heijastimella varustettuun salkoon 1,2 metriä vedenpinnan yläpuolelle. Alle 1,5 metriä pinnasta oleva pintaverkko on merkittävä salossa kahdella lipulla sekä pitkissä verkoissa välikohoilla. Yli kymmenmetriset pyydykset merkitään molemmista päistä. Vesiliikennealue tarkoittaa väyliä, reittejä ja kaikkia purjehduskelpoisia vesialueita sekä sellaisia alueita, joissa vesiliikennettä voi olla.

Niillä vesillä, joilla vesiliikennettä ei voi harjoittaa (lammet, syrjäiset lahdet, karikot), merkiksi riittää yli 15 senttiä pinnan yläpuolelle ulottuva koho, jossa on nimi, yhteystiedot sekä kalastusoikeuden osoittava merkki.

vahingoittunut tai jopa kuollut.

Aiemman lain aikana kalastajat saattoivat joskus pyytää luvattomasti alamittaisia kaloja ja väittää valvojalle niiden olleen liian vahingoittuneita takaisin laskettaviksi.

Kalastuksenvalvojan lisäksi lupia voivat tarkistaa poliisi, ELY-keskus, tulli, rajavartiolaitos ja Metsähallituksen erävalvojat.

Metsähallituksen ammattivalvojat vastaavat jatkossa myös yksityisvesien valvonnasta.

20 cm 20 cm

alastuksenvalvoja toimii tehtävässään virkavastuulla ja noudattaa kalastuslain ohella hallintolakia, kielilakia ja viranomaisten toiminnan julkisuudesta annettua lakia.

Valvonta koskee muun muassa määräyksiä kalojen alamitoista, rauhoitusajoista ja -alueista sekä pyydyksiä koskevista kielloista tai pyydysten rakenteista. Kaikenlainen kalastus, lukuun ottamatta ongintaa ja pilkkimistä, vaatii kalastuksenhoitomaksun suorittamista ja viehekalastuksessa myös viehekalastusmaksua.

Verkkopyynnissä tarvitaan lisäksi vesialueen omistajan lupa.

muassa erämaa- ja luonnonsuojelualueille. Suunnitelmissa käsitellään myös kalastusasioita.

Työssäni on siis hyötyä, että olen nyt valtuutettu kalastuksenvalvoja suoritettuani hyväksytysti kalastuksenvalvojan kokeen, Elina Stolt kertoo.

Heijastin vähintään 2 cm

Lippusalon korkeus vähintään 1,2 m vedenpinnasta mitattuna

Nimi ja yhteystiedot sekä pyydysmerkki

Uppoavat tai painotetut köydet

Pyydys vähintään 1,5 m syvyydessä

Kuva Suomen vapaa-ajankalastajien keskusjärjestö

Pentti Pieski

4 • 2012

13

Kaivinkonemiehet vesiensuojeluopissa Kesäkuussa metsänhoitotöitä tekevät itäsuomalaiset kaivinkonemiehet olivat vesiensuojeluopissa Rautavaaran Metsäkartanolla. Yrittäjät kokivat Metsähallituksen järjestämän koulutuksen kiinnostavaksi ja hyödylliseksi.

> Timo Hiltunen kertoi Itä-Suomen työmaiden pärjänneen hyvin tarkastuksissa, mutta aina löytyy jotain parannettavaa.

Matti Ronkainen

M

etsähallitus kouluttaa säännöllisesti urakoitsijoitaan ja heidän työntekijöitään. Tämänkertaisen koulutuksen aiheeksi oli valikoitunut vesiensuojelu, koska Metsähallituksen paikkatietojärjestelmä tarjoaa siihen uusia työkaluja ja ohjeistustakin on uusittu. Käytännönläheisessä koulutuksessa käytiin läpi ohjeistuksen lisäksi myös työkohteiden tarkastuksista saatuja kokemuksia ja perehdyttiin uuteen ympäristöoppaaseen.

Kohteista oppia ja kehityseväitä Vesiensuojelutoimenpiteet ovat tarpeen, jotta ravinteiden ja kiintoaineksen huuhtoutuminen vesiin voitaisiin estää ja jotta valumavedet kyettäisiin selkeyttämään tehokkaasti. Metsäkartanolla kävi selväksi, ettei itäsuomalaisilla työmailla ole hävettävää erilaisten vesiensuojelutoimien osalta.

Laatutoimen tarkastuksissa, joita tehdään satunnaisesti noin viidelle prosentille työmaista, Itä-Suomen työmaat ovat pärjänneet hyvin.

– Onhan se hyvä kuulla, että työ on välttänyt, totesi rautavaaralainen urakoitsija Arto Hakkarainen. Samaan hengenvetoon hän tosin myönsi, että aina on myös jotakin parannettavaa ja siksi täl-

jituksen ja lannoituksen rajaamisessa sekä vesiensuojelumenetelmien suunnittelussa ja mitoituksessa, kertoi suunnittelija Arto

Nygren Varkauden metsätiimistä.

Hänen mukaansa olisi hyvä muistaa, että kaikilla maastossa tehtävillä toimilla pyritään luo-

maan uudelle puusukupolvelle kustannustehokkaasti mahdollisimman hyvät olot kasvaa ja kehittyä.

Kuvat Matti Ronkainen

lainen koulutus on paikallaan.

Maastossa väki tarpoi useammalla kohteella. Metsätalouden Itä-Suomen maankäyttö- ja ympäristöpäällikkö Juha Laitinen ja ympäristöasiantuntija Arto Kammonen olivat yhdessä ympäristöasiantuntija Timo Hiltusen kanssa löytäneet kohteita, joista löytyi niin opiksi otettavaa kuin kehitettävää.

Laskeutusaltaat, lietekuopat, kaivu- ja perkauskatkot olivat kaikille tuttuja, mutta putkipato oli monille uusi tuttavuus. Runsaslumisen talven jälkeiset kevättulvat olivat jättäneet paikoin muistutuksia toimenpiteiden mitoituksesta. Näytillä oli myös hyvin toimiva pintavalutuskenttä ja jokunen työkohde, jossa riistanäkökulma oli otettu huomioon.

– Kyllä tässä tuli paljon semmoista, joka selvensi millä tavalla pitää mitäkin tehdä, myönsi vasta

Itäsuomalaisilla työmailla ei ole vesiensuojelun osalta hävettävää.

hiljattain hakkuukoneen puikoista kaivinkoneelle siirtynyt Keijo Hakkarainen Juuasta.

Kriittiset kohteet löytyvät mallintamalla Uusi ympäristöopas antaa entistä tarkempia ja yksityiskohtaisempia ohjeita vesiensuojeluun. Paikkatietojärjestelmässä on puolestaan mallinnettu pintavesien kulkeutumisreitit korkeuskäyriä käyttäen.

Mallinnuksen avulla voidaan tunnistaa maastossa vesiensuojelun kannalta kriittisiä kohteita. Sen avulla voi esimerkiksi arvioida mihin kohtaan metsäautotielle pitää rakentaa rumpu. Järjestelmää voi käyttää apuna myös hakkuiden, maanmuokkauksen, kunnostuso-

> Kunnostusojituksia ja maanmuokkausta kaivinkoneella tekeviä urakoitsijoita sekä Metsähallituksen toimihenkilöitä koulutettiin Rautavaaralla vesiensuojelun toimenpiteisiin ja mitoituksiin. Tärkeä osa koulutuspäivää oli työkohteisiin tutustuminen.

14

4 • 2012

Tuhkaa turpeeseen helikopterilla Kuva Arto Kammonen

Metsähallitus levittää valituille metsäalueille tuhkaa ja keinolannoitteita puuston kasvun ja terveydentilan parantamiseksi. Työ tehdään tarkkaan harkiten ja ympäristöstä huolehtien.

Matti Ronkainen

T

änä kesänä tehdään tervehdyttämis- tai kasvatuslannoituksia Ylä-Savossa Iisalmen, Varpaisjärven ja Rautavaaran piireillä lähes 300 hehtaarin alalla. Tuhkalannoitetta levitetään reilut 930 000 kiloa pääasiassa turvemaille, kertoo metsänhoitoesimies Aimo Korkalainen Nurmeksen metsätiimistä.

Lannoituksen hoitaa urakoitsija lentolannoituksena helikopterilla. Työmaalla on mukana Metsähallituksen toimihenkilö, joka valvoo, että työssä otetaan huomioon ympäristöasiat.

Turvemaiden lannoituksessa huomio on korostetusti vesiensuojelussa. Vesistöihin jätetään noin 50 metrin suojavyöhyke ja ojien reunoille noin viiden metrin lannoittamattomat kaistaleet.

Helikopterilla vesialueet voidaan huomioida paremmin kuin aiem-

min käytetyillä pienlentokoneilla.

Lannoituksessa voidaan käyttää myös maakonetta eli metsätraktoria, johon on kytketty lannoitetta levittävä laite. Helikopterit ovat kuitenkin viime vuosina korvanneet usein maakoneet.

Pitkäaikainen vaikutus Itä-Suomen metsänhoitopäällikkö Arto Kammosen mukaan tänä vuonna valtion maille kylvetään vain tuhkaa, vaikka Metsähallituksella on käytössään myös keinolannoitteita. Tämän vuoden lannoitusalue on reilu 2000 hehtaaria. Silloin kun on käytetty myös keinolannoitusta, taso on ollut noin 4 000 hehtaarin luokkaa vuodessa.

– Lannoitusta esittää yleensä alueen suunnittelija. Hän voi pohtia asiaa esimerkiksi tiimiesimiehen kanssa. Budjetin raamit sitten lopulta sanelevat, mitä toteutetaan, Kammonen kertoo päätösprosessista.

Lannoitettavan metsän tulee olla tervettä ja täystiheää. Kohteet ovat havupuuvaltaisia. Mitään vajaatuottoisia alueita ei lannoiteta, mutta terveyslannoituksia käytetään korjaamaan esimerkiksi boorin puutetta.

– Tuhkalannoitus on ojitettujen soiden menetelmä ja sillä saadaan pitkäaikainen vaikutus, Kammonen toteaa.

Pääasiassa puun ja turpeen sekapoltosta saatu tuhkalannoite vähentää maaperän happamuutta ja lisää alkuainemääriä. Metsäntutkimuslaitoksen mittauksissa tuhkalannoituksen käyttö on osoitettu taloudellisesti kannattavaksi ja pitkävaikutteiseksi tavaksi lisätä puun kasvua ravinnepuutoksista kärsivillä turvemailla.

Tuhkalla on myös vähemmän haitallisia sivu- ja ympäristövaikutuksia kuin kaliumia ja fosforia sisältävillä keinolannoitteilla, vaikka tietyissä kohteissa niidenkin käyttö on perusteltua.

ERÄKOKKINA Maija Mikkola

– Kokki en ole ollenkaan, Maija Mikkola nauraa. Kohta kuitenkin paljastuu, että erätaiturin käsissä valmistuu vaikka mitä.

Jyväskylän toimistolla luontopalvelujen erikoissuunnittelijana työskentelevä Maija on kiertänyt paljon erävaellus- ja partiotaitokisoja ja loihtinut niiden ruokatehtävissä tavallisen loimulohen ohella muun muassa ryynimakkaraa luonnonsuoleen, siankielialadobia ja täytekakun trangialla. – Eräänä talvena partiotaitokisoissa oli teemana Amerikka. Kovassa räntäsateessa teimme hampurilaisaterian eli kerroshampurilaisen ja ranskalaiset, Maija kertoo.

Viime vuosina Maija on viettänyt pienten lastensa vuoksi hiljaiseloa kisojen ja erävaellusten suhteen. Nyt on retkeilty lähimaastossa ja Maija on päässyt tekemään eräbravuuriaan, heit-

SIENIMUNAKAS KAHDELLE kukkurapannullinen tuoreita tatteja tai kanttarelleja voita ja öljyä paistamiseen suolaa ja valkopippuria maustamiseen 1 dl maitoa ½ dl jauhoa 4 munaa iso sipuli

Kuori, pilko ja kuullota ensin sipuli. Siirrä lautaselle odottelemaan. Paista sienet keskilämmöllä. Sekoita sillä välin ensin maito ja jauho keskenään ja vatkaa lopuksi munat joukkoon. Mausta munamaito suolalla ja valkopippurilla. Kun sienet ovat tulleet aavistuksen rapeiksi, lisää suolaa ja kuullotettu sipulisilppu. Paista vielä hetki. Kaada sitten pannuun

munamaitoseos, paista keskilämmöllä molemmilta puolilta kauniin ruskeaksi.

Sienimunakas maistuu myös kylmänä, ja sopii siten hyvin tukevaksi retkievääksi.

Erityisen hyvin munakkaaseen sopivat punikki-, kangas-, voi- ja herkkutatit. Herkullinen maku syntyy myös niiden yhdistelmästä.

Kuva Esko Keski-Oja

Hanna Kaurala

toräiskäleitä. Bravuurin salaisuus on taikinassa. – Taikinaan tulee maitoa, puolet siitä jauhoja, riittävästi kananmunia ja suolaa. Ja ehdottomasti ensin pitää sekoittaa maito ja jauhot ja vasta sitten lisätään kananmunat. Näin taikinasta ei tule kokkareista, Maija vinkkaa.

Lasten kanssa voi helposti kerätä myös sieniä. – Minulla on varmaan joku keräilijägeeni, Maija nauraa. – Jos marjoja tai sieniä on metsässä, niitä on vain pakko mennä keräämään, vaikka niitä ei enää tarvitsisikaan. Tänä vuonna olen ollut melkein sekaisin kantarelleista, sienilenkki on kierrettävä kerran viikossa. Muutama vuosi sitten oli hullu herkkutattivuosi ja silloin tulin lenkiltäkin kädet täynnä tatteja.

– Olen aina tykännyt sienistä, etenkin voitateista. Kaikki eivät kuitenkaan pidä sienten suutuntumasta, silloin sienet kannattaa silputa hyvin pieneksi esimerkiksi keittoon.

Sienten ja marjojen lisäksi Maijan pöydässä tarjotaan myös itse pyydettyä kalaa. – Asumme järven rannalla ja hommasin katiskan, jolla on saatu jo matikka, pieniä ahvenia ja iso hauki, Maija kertoo. – Minulla on myös pieni peltopläntti, jolla kasvaa perunaa ja porkkanaa. Haluan, että lapset näkevät, mistä ruoka oikeasti tulee.

PYSTYMETSÄSTÄ

4 • 2012

15

Martta Fredrikson Kuka olet ja mistä tulet?

– Olen Hattulasta, mutta olen asunut eri puolilla eteläistä Suomea ja kotiutunut aina sinne missä olenkin. Nyt asun Salon Raatalassa vaimon ja kolmen tyttären kanssa.

Millainen on työhistoriasi?

– Kouluttauduin alun perin metsätalousinsinööriksi ja tein alan töitä, koska luonto on aina ollut sydäntäni lähellä. Muutaman vuoden jälkeen halusin kuitenkin toisenlaisiin töihin. Opiskelin sitten arkeologiksi, koska historia on kiinnostanut pienestä pitäen.

Noin viisi vuotta sitten minulla oli juuri työrupeama päättynyt, kun huomasin Metsähallituksen ilmoituksen, jossa haettiin kulttuuriperinnön inventoijia. Tartuin tilaisuuteen. Nykyisessä työssäni yhdistyvät molemmat kiinnostuksen kohteeni, historia ja metsä.

Tykkään valtavasti tästä työstä.

Miksi metsien muinaisjäännöksiä inventoidaan?

– Kulttuuriperinnön inventoinnin avulla saadaan tietoa alueen maankäytöstä ja lisävalotusta paikalliseen, alueelliseen ja valtion historiaan. Metsien kulttuuriperinnön inventointia ei ole Suomessa juuri aiemmin tehty, joten lähes kaikki tieto on uutta. Kulttuuriperintökohteet kertovat ihmisten tavoista ja siitä, miten ennen on eletty.

Esimerkiksi kaskeaminen oli ikään kuin vakuutus: metsän keskelle tehdyllä pellolla ei ollut niin paha hallanvaara kuin suojattomammalla paikalla.

Kun kulttuurikohteesta on paikkatiedot ja kuvaus tallennettu, voidaan kohde suojella, jotta jäännöksiä ei tuhota ja jotta niitä pystytään myöhemmin tutkimaan tarkemmin. Metsähallituksella ei ole ollut vaikeutta jättää kohteita rauhaan edes metsätalousmailla.

Metsähallituksen maat ovat kaikkien omaisuutta, ja tulevaisuudessa olisi tarkoitus saada kulttuurikohteet myös retkeilijöille tutummiksi.

Miten tärkeät kohteet tunnistaa?

– Ensinnäkin suunnittelemme maastokäynnit muun muassa muinaisjäännösrekisterin ja SutiGIS:in eli Metsähallituksen paikkatietojärjestelmän tietojen pohjalta. Näistä rekistereistä löytyy tietoa inventoitavista kohteista. Lisäksi käytämme usein vanhoja karttoja sekä lukuisia muita aineistoja ja haastatteluja suunnittelun apuna.

Mitä enemmän kohteita on kolunnut läpi, sitä paremmin silmä oppii niitä löytämään. Paikallishistorian tuntemus luonnollisesti auttaa. Esimerkiksi kaskipaikat tunnistaa helpommin, jos on tietoa, missä kohti muinaiset pellot tai asumukset ovat sijainneet.

Mikä löytö on jäänyt erityisesti mieleen?

– Hauskin löytö oli viime kesänä pieneltä palstalta Paimiosta. Tiesin, että muutaman kymmenen metrin kokoisella muinaisella ranta-alueella pitäisi olla jotain

löydettävää. Etenin rinnettä pitkin koko päivän ja kaivelin koekuoppia, mutta mitään ei löytynyt.

Myöhään iltapäivällä huomasin vastavaloon katsoessani mäyrän kaivannon. Tarkemmalla vilkaisulla hiekan seasta löytyi saviastian palanen. Lopulta sieltä paljastui kokonainen kulttuurimaakerros.

Veikkaukseni on, että kyseessä oli muinainen leiripaikka, jota ehkä kalastaja tai hylkeenpyytäjä on käyttänyt noin 5 000–6 000 vuotta sitten. Paikka oli niin hankalasti havaittavissa, että ilman mäyrän-

koloa sitä tuskin olisin löytänyt.

Mitä teet vapaa-ajallasi?

– Vapaa-aikani menee pitkälti kotitöitä ja remonttia tehden.

Meillä on vanha maatalo, jonka hoitamisen lisäksi aikaa vievät puutarhanhoito ja hyötyviljely.

Omalta palstalta saadaan juureksia ja vihanneksia, omenaa, vadelmia, yrttejä, maissiakin ja paljon muuta. Metsässä käydään ahkerasti marjastamassa ja sienestämässä. Melomaan yritän ehtiä kerran viikossa.

TAPAHTUMIA

NIMITYKSIÄ YTM, HSO-sihteeri Pia Halme on valittu hankintajärjestelmän pääkäyttäjäksi sekä hankinta- ja sovellusasiantuntijaksi.

Jarmo Heiskanen on valittu suunnittelijaksi Kajaanin metsätiimiin.

Matti Hyhkö on valittu luontovalvojaksi Sipoonkorven kansallispuistoon.

Metsätalousinsinööri Ilkka Korhonen on valittu metsätalouden suunnittelun tietojärjestelmän käyttöönottoprojektin projektipäälliköksi 1.9.2012–31.3.2013.

FM Kaisu Mankinen on valittu luontokeskuksen hoitajan sijaiseksi Syötteelle 6.8.2012–23.4.2014.

FM Meri-Hilkka Mäkelä on valittu Etelä-Suomen luontopalvelujen suunnittelijan tehtävään 1.6.2012–30.9.2013, toimipaikkana Jyväskylä.

FT, eräasioiden ylitarkastaja Ahti Putaala on valittu eräpalvelujen lupamyynnin kehittämisen ja muutosprosessin hallinnan projektipäällikön tehtävään 1.8.2012– 30.6.2013.

Tradenomi Pia Rantala on valittu henkilöstö- ja sovellusasiantuntijaksi Tikkurilaan.

MMM Mikko Rautiainen on valittu luontopalvelujen ylitarkastajan viransijaiseksi 1.8.2012–30.6.2013.

Metsätalousteknikko Heikki Rimpiläinen on valittu Nurmeksen metsätiimin suunnittelijaksi.

Kuva Martta Fredrikson

Jouni Taivainen, 47, suunnittelee ja toteuttaa talousmetsien kulttuuriperinnön inventointia Metsähallituksessa.

Inventoinnin on määrä valmistua vuoteen 2015 mennessä.

– Puolivälissä työtä ollaan. Yhteensä noin 1,2 miljoonaa hehtaaria on jo inventoitu. Minulle tämä on unelmatyö.

Iktyonomi Kari Sarajärvi on valittu luontopalvelujen ylitarkastajan viransijaiseksi 15.8.2012–31.5.2013.

Yo-merkonomi Auli Söderholm on valittu Palvelukeskuksen taloussihteerin sijaiseksi 21.5.2012–15.4.2013, toimipaikkana Tikkurila.

FM Matti Tapaninen on valittu luonnon virkistyskäytön aluepäällikön viransijaiseksi 21.5.2012–23.4.2014.

Merkonomi Kaisa Thessler on valittu Palvelukeskuksen taloussihteerin määräaikaiseen tehtävään 21.5.2012– 31.12.2013, toimipaikkana Rovaniemi.

MMM Aarni Tolonen on valittu Palvelukeskuksen toimisto- ja toimitilapalvelujen tiimiesimieheksi Rovaniemelle 1.8.2012– 31.12.2013.

TtT Marjo Tourula on valittu tutkimuskoordinaattoriksi Open-hankkeeseen Pohjanmaan luontopalveluihin 1.9.2012–30.6.2013.

Tuomas Uola on valittu Nuuksion luontokeskus Haltian asiakasneuvojaksi.

FM Veikko Virkkunen on valittu Pohjanmaan luontopalvelujen luonnon virkistyskäytön erikoissuunnittelijaksi 15.6.2012– 23.4.2014.

30.8.–1.9. FinnMETKO-messut Jämsässä Suomen merkittävin työnäytöksiin perustuva konealan ammatti- ja myyntinäyttely. Metsähallitus on myös mukana messuilla, osaston teemana on sopimusyrittäjyys ja urakoinnit. Osasto löytyy FinnMETKO-hallista paikalta 408.

1.9. klo 20.30 Lepakkoretki Savonlinnassa Lepakkoretkelle lähdetään lauantaina illan pimetessä. Noin 1,5 tunnin retki alkaa Savonlinnan maakuntamuseolta.

Retkioppaalla on mukana detektori, joka muuntaa lepakoiden äänet ihmiskorvin kuultaviksi. Retki on maksuton. Oppaana toimii luontoyrittäjä Elina Enho.

7.–20.9. Pallaksen retkiviikot Retkeilyä, rauhaa ja rokkia! Pallaksen retkiviikot yhdistävät alueen tapahtumakirjon Oloksen Rock & Culturesta Särkijärven Shamaanitapahtumaan. Luvassa on hulppeita maisemia ja makuja, tunturiretkiä, tulistelua, laulua ja soittoa, tarinointia sekä elokuvia. Tiistaina 11.9. klo 12 ja 16 sekä perjantaina 14.9. klo 12 ja 16 esitetään Pallastunturin luontokeskuksessa Ranskan kuningas Ludvig Filip I:n ja kirkkoherra Lars Levi Laesta-

diuksen kohtaloiden risteämisestä kertova Arktiset tulet -dokumenttielokuva.

14.–15.9. Savottapäivät Savukoskella Itä-Lapissa Savukoskella järjestetään 14.– 15.9. viidennet Savottapäivät. Tämän vuoden pääteemana on Samperin konesavotta, josta tulee kuluneeksi sata vuotta.

Perjantaipäivää vietetään monipuolisen ohjelman parissa Kuusikko-ojan savottakämpän, Hotelli Samperin Savotan ja Opastuskeskus Korvatunturin pihapiirissä. Lauantaina tehdään linja-autoretki konesavotan maisemiin Tulppioon.

16.9. Melontaretki Patvinsuon kansallispuistossa 30-vuotias Patvinsuon kansallispuisto juhlii melontaretken merkeissä Suomunjärven upeissa erämaisemissa. Opastetulle, maksuttomalle melontaretkelle lähdetään Suomun luontotuvalta. Päivän aikana tutustutaan retkimelontaan ja kauniin Suomunjärven luontoon. Sisältää evästauon tulentekopaikalla (ota omat eväät mukaan). Retken jälkeen maksuton saunomismahdollisuus Suomun rantasaunassa ja nuotiokahvit. Mahdollisuus lainata avokanootti tai kajakki. Sopii myös aloittelijoille.

Lisätietoja tapahtumista osoitteessa www.luontoon.fi

4 • 2012

Kuva Hannu Huttu

16

> Riistakolmiolaskennoissa kartoitetaan kanalintujen lukumäärät eri puolilla Suomea.

Metsäkanat yllätettiin hillasta

Aku Ahlholm

P

alosaaren riistakolmiossa ei pitänyt olla ojia. – Minkähän vuoksi me ylitämme niitä jatkuvasti? metsästäjät ihmettelevät.

Taisto Hokajärvi ja Pertti Vanhala alkavat olla läpimärkiä ennen ensimmäistä suota. Sivuseikat unohtuvat, kun mättäät hehkuvat kypsiä ja vähän ylikypsiä hilloja.

– Täällä pitäisi olla metsoja. Nekin syövät hillaa, Hokajärvi sanoo ja maistaa itsekin.

Kohta löytyy metson jätöksiä, eikä aikaakaan, kun sankari itse pakenee laskijoita suoraan hillamättäältä. Ensimmäinen merkintä taulukkoon.

Henkilötyövuosien urakka Riistakolmiolaskennat ovat suomalaisten metsästäjien ainutlaatuinen talkoourakka. Suomessa on 1 600 kolmiota, joista lasketaan aina loppukesästä tuhatkunta.

Kolmion sivu on neljä kilometriä pitkä, ja hankalassa maastossa 12 kilometriä pitkään kierrokseen menee kokonainen työpäivä.

Kuva Aku Ahlholm

Riistakolmiolaskennat menivät uimiseksi. – Helppoa ei ole ollut nyt teerenpojillakaan, totesivat litimärät kolmiolaskijat Pyhäjoella. Riistalaskennat ovat suururakka, johon osallistuu joka vuosi 5 000 metsästäjää.

> Riistakolmio on 12 kilometriä pitkä kolmionmuotoinen reitti.

Talvella metsästäjät laskevat vielä talvikolmiot ja joissain osissa maata peltokolmiot. Useiden henkilötyövuosien talkoopanostus antaa Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitokselle pohjan laskea riistakantojen kehitystä.

Nyt kesäkolmiossa etsitään metsäkanalintuja, jäniksiä ja lehtokurppia. Niiden on

löydyttävä 60 metriä leveältä laskentalinjalta. Myös karhuhavainnot kirjataan.

Poikueet pienentyneet Taisto Hokajärvi, Pertti Vanhala ja minä olemme lähteneet kiertämään kolmiota puolivälistä, kun taas toisen puolen laskevat Hannele Kytö, Erkki Turtinen ja Jukka Pietarila.

Saavumme jälleen hillasuolle. Taas näemme kypsiä marjoja, metson jätöksiä ja lopulta itse herkkusuun, joka hyppää siivilleen hillamättäältä. Teeriä ei vielä näy.

– Jospa ne linnut olisivat täällä kuivemmassa. Tuolla suollahan ne tarvitsisivat räpylät, Pertti Vanhala sanoo.

Lopulta vetinen urakka valmistuu, ja laskijat pääsevät ynnäämään tulokset: 14 kirjausta. Kaksi metsohavaintoa, kolme pyyhavaintoa ja loput teerihavaintoja. Enemmän kirjauksia kuin edellisenä vuonna, mutta poikueet olivat nyt pienempiä.

Ensi kertaa kolmiota kiertämässä Koko maan lintukannat loivassa alamäessä Laji ja vuosi Metso 2012 Teeri 2012 Pyy 2012 Riekko 2012

lintua/km2

poikasten osuus (%)

poikueiden koko

4,6 (+–)

44

3,7

10,3 (+–)

46

3,8

8,2 (+–)

47

3,7

0,4 (– –)

57

4,6

Lähde: Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, kun riistakolmioista 2012 oli laskettu noin puolet. (++) tarkoittaa lajin selvää runsastumista, + lievää runsastumista, (– –) selkeää harvinaistumista, – lievää harvinaistumista (+-) kanta on pysynyt lähes ennallaan.

Kumpparit hölskyvät ja litimärät sukat hiertävät. Jukka huikkaa iloisesti, että ei ole enää kuin kolme kilometriä jäljellä. Oja, toinen oja, kolmas oja, ojia silmänkantamattomiin. Hop, hop ja molskis! Jalat alta ja suorin vartaloin ojan pohjalle.

Eipähän ole enää yhtään vaatekappaletta kuivana.

Hilloja ja mustikoita. Hakkuuaukon yllä kaartelee hiirihaukka. Taimikon laidasta lentoon hyppää akkateeri. Onkohan sillä poikue matkassaan?

Metsiä olen kolunnut yli kaksikymmentä vuotta, mutta vasta nyt liityin riistanlaskijoiden uljaaseen joukkoon. Ruusunpunainen kuvitelma hommasta oli, että sehän on semmoista sunnuntaikävelyä auringon paisteessa.

Entäs todellisuus sitten? Sunnuntaikävely loppui siihen paikkaan, kun nokialaisten varret hörppäsivät. Auringosta ei näkynyt vilaustakaan, vaan vettä tulla tursusi joka suunnasta. Ja itse laskeminen. Näkyihän niitä teeriä, mutta yritäpä tiheässä taimikossa ynnätä yhteen, oliko niitä nyt kaksi vai neljä.

Ensimmäisen riistakolmiolaskentani yllätyksellisyyden kruunasivat linjan varrelta löytyneet kantarellit, joista valmistui iltatuimaan herkullinen keitto. Sitä saunan jälkeen lautaselta lusikoidessa mielen valtasi hyvä fiilis. On se vaan hienoa olla suomalainen metsästäjä!

Hannele Kytö