Kajahdus nro 3/15 by Kajahdus

KAJAHDUS

NRO 3/15 1

PÄÄTOIMITTAJA

Noora Kivioja Tiia-Jessica Pekkonen

TOIMITUSSIHTEERI Roy Sandberg

KIRJOITTAJAT

Laura Finander Henna Hiilamo Sini Holopainen Emmirosa Ihalainen Sophia Lawson Salla Miettunen Jaakko Muilu Tiia-Jessica Pekkonen Roy Sandberg

KUVAT

New Old Stock Ryan McGuire/Gratisography Tiia-Jessica Pekkonen Kajahdus sai HYY:n ainejärjestölehtitukea 50€.

ULKOASU Iiro Leino/taittajat

KANNEN KUVA

Ryan McGuire/Gratisography

TAITTO

Laura Finander Roy Sandberg

PAINO

AM Digipaino / AM Print Oy Painos 200 kpl

JULKAISIJA

Stigma ry ja Stydi ry, Helsingin yliopiston yhteiskuntapolitiikan ja sosiaalityön opiskelijat

TOIMITUKSEN OSOITE

Stigma ry/Stydi ry Snellmaninkatu 10 00014 Helsingin yliopisto kajahdus@gmail.com

ARTIKKELIT Jakomäki vs Lauttasaari

Karkaavatko eläkkeemme

Fuksiaisten satoa

Uusiofuksin kokemuksia

Välivuosi ei ole kirosana Ekaa kertaa roskiksia penkomassa

Tuottavuusmoikka

Talouden kulissien takana

Reviiriltä poistuminen

PALSTAT Pääkirjoitus

Kysyimme

PJ:n palsta

Kysyimme vol. 2

Kulinaarisia vinkkejä

Numero 3/15 09.11.2015 Pääkirjoitus Sanalla on painoarvoa

Olin jokseenkin epätoivoisessa mielentilassa tämän kolmannen numeron tekstien varsinaisena takarajapäivänä. Kahdeskymmenestoinen lokakuuta lehteen oli ilmaantunut kokonaiset kolme kirjoitusta, ja lannistuneena lähdin hakemaan innoitusta kirjamessuilta. Sieltä mieleeni jäi erityisesti venäläisen nykykirjallisuuden suurnimi, Mihail Shishkin, joka kertoi sanavapauden tolasta Putinin puuhamaassa. Tästä rohkaistuneena päätin käsitellä tässä perusoikeuttamme kirjallisiin kannanottoihin. Ja ne jutut, jotka lehdestä puuttuivat? Ne tulivat rynnäköllä tavalliseen tapaan muutamia päiviä määräajasta myöhässä. Sanavapaus on kuin onkin siis kovassa huudossa ainakin Stigman ja Stydin opiskelijoiden keskuudessa. Kesän lopulla valmistuneen toisen Kajahduksen ilmestyttyä päätoimittajamme, Touko Nieminen, joka valittiin vuoden alussa, päätyi jättämään tehtävänsä lehdessä. Haluaisin kiittää Toukoa hänen panoksestaan. Yhteistyö hänen kanssaan oli erittäin opettavaista ja antoisaa, ja ehdottomasti paras kokemus, joka lehdenteosta on minulle koitunut. Tätä numeroa sekä tulevaa, viimeistä julkaisua, päätoimittaa Stigman ja Stydin kajahdusvastaavien duo, Noora Kivioja ja Tiia-Jessica Pekkonen, jonka ohjauksessa jatkan toimitussihteerin ominaisuudessa. Muutoksista huolimatta Kajahdus on onnistunut pysyttelemään toimintakykyisenä, ja sen journalistinen odysseia pitää vain nähdä kehityksenä, josta saadaan käyttövoimaa myös vastaisuudessa. 4

Ainejärjestölehdet ovat ensisijaisesti olemassa sitä varten, että opiskelijoilla olisi rajoittamaton väylä mielipiteiden ilmaisulle. Kaikki muu on loppujen lopuksi epäolennaista. Kun sen pitää mielessä, saattaa huomata, että juttujen tekeminen on itse asiassa aika metkaa puuhaa. Raapustelen vapaa-ajallani paljon muutakin kuin artikkeleita Kajahdukseen, ja kenties juuri siksi olen oppinut arvostamaan ainejärjestölehden tarjoamaa taiteellista itsenäisyyttä. On mahdotonta löytää toista foorumia, jolla voisi kirjoittaa yhtä sensuroimattomasti. Valtakunnalliset lehdet asettavat kaikenlaisia pituus- ja laaturajoituksia, somessa taas mikään ei takaa sitä, että kukaan edes vilkaisee sepustuksiamme. Kajahduksella on sentään oma, joskin pienehkö, lukijakuntansa, joka on kiinnostunut siitä, mitä kullakin meistä on kerrottavanamme. Sellainen asia kuin oma ainejärjestölehti on osoitus korkeimman luokan sananvapaudesta. Suurimmassa osassa maailmaa se on ennenkuulumatonta. On käsittämättömän etuoikeus saada puhua asioista vapaasti. Mutta kynät on pidettävä terässä ja mielet vireinä. Se onnistuu ainoastaan kirjoittamalla uudelleen ja uudelleen vastalauseista välittämättä niin kauan kuin sormissa on tuntoa. Sanoilla on kirjoitettu historia ja sanoilla kirjoitetaan myös tulevaisuus. Roy Sandberg

Kysyimme

Asuinpaikka

Sanni, Sosiaalityö 1. Myyrmäessä. 2. Asuin aiemmin Martinlaaksossa ja mielestäni tässä osassa Vantaata on hyvä meno.

Marjaana, Sosiaalityö 1. Taka-Töölössä. 2. Satuin saamaan sieltä asunnon, se on hollilla ja muutkin kivat alueet mm. Seurasaari ja Keskuspuisto ovat lähellä.

Moona, Sosiologia 1. Kalliossa. 2. Koska tykkään asua keskeisellä ja vilkkaalla alueella kantakaupungissa ja kaipasin vaihtelua Kruunuhakaan.

Enni, Sosiaalityö 1. Jakomäessä. 2. Asun vielä kotona, mutta harkitsen muuttoa pois. 5

Syyslukukausi on hujahtanut nopeasti, ja uudet fuksit on toivotettu tervetulleiksi. Syksyn aikana olemme esimerkiksi ehtineet jo opettaa fukseja sitsaamaan, mökkeilleet Sipoossa ja keskustelleet vaihto-opiskelusta. Olemme hallituksen kanssa pyrkineet toteuttamaan mahdollisimman paljon erilaisia toiveita, jotta jokaiselle löytyisi jotain toimintaa. Mielestäni ainejärjestön keskeisin tehtävä on saada koko jäsenistö kokemaan itsensä osaksi tiivistä yhteisöä, ja tarjota toimintaa iästä tai kiinnostuksen kohteista riippumatta. Onkin ollut mahtavaa nähdä, että erilaisiin tilaisuuksiin ovat ottaneet osaa niin uudet fuksit kuin vanhemmatkin opiskelijat. Tänä syksynä luvassa on vielä muutama erilainen tapahtuma ennen kuin joulupukki koputtelee ovien takana. Joulun lähestyminen tarkoittaa luonnollisesti myös vaalikokouksen lähestymistä. Jos pohdit kannattaako mukaan lähteä, päätin rustata juuri sinua varten lyhyen hallitustoimintaan lähtemisen TOP 3 – listan: 1) Osaksi yhteisöä 6

Hallituksen jäsenenä pääset tutustumaan muihin oppiaineemme opiskelijoihin vuosikurssiin katsomatta. Tapahtumissa näet tuttujen lisäksi myös uusia kasvoja, joihin tulet varmasti törmäämään myöhemmin luennoilla. Hallitus tekee myös aktiivisesti yhteistyötä alumniyhdistyksemme kanssa, ja tämän lisäksi erilaiset yhteistapahtumat ja tapaamiset mahdollistavat uusien ystävien löytämisen muista ainejärjestöistä. Verkostoitumista ei voi välttää. Valtsika on tiivis yhteisö, ja paras tapa päästä siihen sisälle on lähteä ennakkoluulottomasti, mutta aktiivisesti toimintaan mukaan. Samoihin kasvoihin tulet törmäämään todennäköisesti myöhemmin työelämässä, joten miksi et tutustuisi heihin jo nyt! 2) Vaikuttaminen Hallituksen toiminta näyttää ulospäin usein vain erilaisilta bileiltä ja tapahtumilta. Ne ovatkin tärkeä osa vuoden toimintaa, mutta myös kulissien takana tapahtuu koko ajan. Hallituksen jäsenet toimivat tiiviisti yhdessä oppiaineen

henkilökunnan kanssa kehittäen niin opintojen rakennetta kuin henkilökunnan ja opiskelijoiden välistä tiedonvälitystä. Opiskelijat ovat erittäin tervetulleita oppiaineen kokouspöytiin sekä viralliseen että vapaampaankin yhteistoimintaan. Henkilökunta usein toivookin, että opiskelijat ottaisivat yhä aloitteellisemman roolin päätöksenteossa ja muissa keskusteluissa. Kuten jo ensimmäisessä kohdassa totesin, hallitustoimintaan lähteminen laajentaa yhteisöä muiden opiskelijoiden lisäksi myös oppiaineemme henkilökuntaan. 3) Työkaluja työelämään Toimintaan ei kannata lähteä mukaan vain uusi CV-merkintä silmissä, sillä vuoden aikana saa/ joutuu kunnolla hommiin. Tekemisen kautta pääsee kuitenkin kehittymään ja oppimaan jatkuvasti uusia juttuja. Vaikka et järjestötyöhön tähtäisikään, yhteistyökykyä, kokoustaitoja ja kokemusta tapahtumien järjestämistä arvostetaan varmasti alalla kuin alalla. Vuoden aikana pääsee tutustumaan suomalaiseen byrokratiaan, yhdistyksen talouden pyörittämiseen ja yliopistomaailman kiemuroihin. Eri vastuualueiden myötä saa luonnollisesti tilaisuuden perehtyä erilaisiin tehtäviin ja kartuttaa uutta tietoa. Hallitusvuodesta kannattaa siis ottaa kaikki irti, sillä yllättävistäkin taidoista voi joskus olla hyötyä. Tärkeintä on kuitenkin muistaa, että toiminta on aina tekijöidensä näköistä. Lisätietoa eri vastuualueista ja toiminnasta yleensä saat meiltä nykyisiltä hallituslaisilta. Toivottavasti niin Stigman kuin Stydinkin hallitus täyttyy ensi vuonna innokkaista ja idearikkaista hallituslaisista! Vaikka syksy ei vielä olekaan ohi, tässä vaiheessa on minun aikani kiittää kaikkia kuluneesta vuodesta. Vuosi on ollut opettavainen ja siihen on mahtunut paljon tapahtumien suunnittelua, moppausta ja kokouksissa istumista. Nyt ei kuitenkaan ole aika heittää hyvästejä vuodelle 2015. Törmäillään siis vielä viimeisissä tapahtumissa (viimeistään Stigman synttärisitseillä 27.11.)!

Kysyimme vol. 2 (Viime numerossa, te ette vastanneet. Tässä siis itse etsimämme vastaukset. Terveisin nimimerkki ”Vaille rakkauttanne jäänyt toimitus”) 1. Bulvaani eli haamuostaja on ostaja, joka ostaa tilauksesta hyödykkeitä (tavallisesti osakkeita) vain myydäkseen ne heti eteenpäin tilaajalleen. Bulvaaneja voidaan käyttää tilanteessa, jossa osakkeiden merkintää tai ostoa henkilöä kohti on rajoitettu. Niitä voidaan myös hyödyntää tilanteessa, jossa epäillään että myyjällä on aikomus kohdella tuntemaansa ostajaa tai myyjää epäedullisesti, jolloin bulvaanina toimiva neutraali kolmas osapuoli hoitaa kaupan. Lähde: Wikipedia 2. Riippumatta siitä, mitä mieltä opiskelijat ovat, Kajahduksen toimintasidonnainen puolueellisuus edellyttää, että lehti kannattaa kirjallista ja julkista itseilmaisua, erityisesti, kun sitä esiintyy aviisin omilla sivuilla. 3. Voi, jos se yrittää kannattaa sosialistista taloutta. Kaskuja kansandemokratioista 151-247, Vitsiarkisto SKVA 4. Mehiläinen on muun muassa tuonut parantavaa voidetta (www.thuleia.com/alkuvoimat.html) lähde 5. Korkea-aktiivinen ydinjäte on pääasiassa käytettyä ydinpolttoainetta ja se sisältää suurimman osan kaikesta ydinvoimalan tuottamasta radioaktiivisuudesta. Lähde: Wikipedia

Syysterveisin, Stigma ry:n puheenjohtaja Sophia Lawson 7

Jakomäki Vs Lauttasaari

Asuin puolitoista vuotta Jakomäessä ja nautin siitä suuresti. Alun perin muutto Jakomäkeen tuntui hieman ristiriitaiselta, sillä olin tietoinen kaupunginosan sangen mielenkiintoisesta maineesta. Se ei kuitenkaan päässyt vaikuttamaan päätökseeni, sillä muutin ihan mielelläni – tippuihan vuokrakin ja en enää asunut yksin. Huomasin varsin nopeasti, että Jakomäessä peruspalvelut ovat lähellä, luonto on kaunista ja yhteydet muualle Helsinkiin sekä Itä-Vantaalle ovat mainiot. Jakomäki ei siis ole lainkaan niin rauhaton paikka asua, kuin mitä esimerkiksi elokuva Nousukausi (2003) antaa ymmärtää. Kun myöhemmin paljastui, että minun täytyi hankkia uusi asuinpaikka, olin erittäin harmissani. Nykyiseen kotikaupunginosaani Lauttasaareen päädyin suurinpiirtein samalla tavalla kuin Jakomäkeenkin: minulle ehdotettiin paikkaa ja totesin ”Mikäs siinä”. Nyt olen asunut täällä ”Larussa” kohta pari kuukautta ja minulla on oivalluksenomaisesti tullut paljon eroja asuinalueiden välillä mieleen, mikä on hassua, sillä olen asunut Larussa vain niin vähän aikaa. Tässä kuitenkin suurimmat erot alueiden välillä: Jakomäessä kukaan ei tule pimputtelemaan ovikelloa kysyäkseen milloin mitä erilaisimpia kysymyksiä ja keskustellakseen. Jako8

mäessä (asuin kaupungin asunnossa) ei kukaan myöskään tule pyytämään olemaan hieman hiljempaa öisin – periaate elämiseen on aika lailla ”Live and let live”. Tosin tähän vaikuttanee myös suuresti se, että peruskorjatut Jakomäen asunnot olivat paljon paremmin äänieristettyjä kuin Lauttasaaren 60-luvulla rakennettu uusi kotitaloni. Tällä on myös toinen puolensa: minua ei ole koskaan toivotettu niin sydämellisesti tervetulleeksi kuin tänne Lauttasaareen. Lisäksi kukaan naapureista ei tullut Jakomäessa kertomaan, miten mukavia kaikki ovat talossa ja miten mukavaa siellä on asua. Jakomäessa en myöskään tainnut kertaakaan kuulla ruotsia puhuttavan lähikaupassa. Lauttasaaressa taasen ei kulje lähes päivittäin ikkunasi ohi joukko nuoria kundeja, joilla on iso kaiutin lastenrattaissa ja jotka soittavat siitä milloin mitäkin suomiräppiä tai edm:ää1. Lauttasaaressa et myöskään haista ruohon makeaa hajua rappukäytävässä. Lauttasaaressa ei näy ihmisiä, joilla ei ole kaikki asiat elämässä aivan kunnossa – tämäkin on tietysti asia, jota ei voi aina nähdä pelkällä ulkokuoren tarkastelulla. Taannoin eräissä tupareissa Helsingin keskustassa kuulin miehestä, joka on niin pahasti alkoholisoitunut, että aiheuttaa haittaa jo naapureilleen yhdellä Helsingin kalleimmista asuinalueista. Hän ilmeisesti omistaa asunnon,

Electronic Dance Music, esimerkiksi David Guetta edustaa tätä genreä.

joten välineet hänen häätämiseensä ovat heikonlaiset. Lauttasaaressa ei paikallisen R-kioskin edestä löydä naista ison koiran kanssa, joka toteaa, että ”Täytyi lähteä ulos kun mies on niin pahalla päällä ja koirakaan ei oikein kestä sitä” ja vieruskumppani jatkaa aiheen käsittelyä kuin kyse olisi leipomisesta. Lauttasaaressa vastapäinen naapuri ei myöskään tee (tai ei ole ainakaan vielä tehnyt) tarpeitaan ulko-oven eteen, sen takia, ettei hän ole löytänyt tarpeeksi nopeasti kotiavaimiaan. Esimerkkejä alueiden erilaisuudesta voisi keksiä hamaan tappiin asti, mutta mielestäni tärkeintä on tiedostaa, miten erilaiset stereotypiat vaikuttavat elämäämme ja valintoihimme – olivat ne totta tai eivät. Lisäksi haluaisin kitkeä keskustelukulttuuristamme negatiivisesti arvottavan tavan puhua ns. huonoista asuinalueista. Kerran esimerkiksi lounaalla uudessa työpaikassaan äitini kertoi asuvansa Vantaalla, johon yksi uusista työkavereista tokaisi: ”Ai kamalaa, mä en koskaan pystyisi asumaan Vantaalla”. Luomme käyttämällämme kielellä todellisuuksia ja ennen kaikkea minusta on kamalaa, jos jonkun ihmisen asuinpaikkaa kommentoidaan vähättelevästi. Lisäksi uskon, että yhteiskuntamme kehitykselle on tähänkin mennessä ollut hyvä, että meillä on vielä suh-

teellisen paljon asuinalueita, joissa asuu ihmisiä eri yhteiskuntaluokista. Uskon, että tämän ansiosta lapset oppivat kasvaessaan siihen, että ihmisiä on erilaisia ja että aina ei voi valita menestyksen tietä. Tähän lehteen aiheita miettiessämme pohdimme, miten opiskelijat asuinalueensa valitsevat. Esiin nousi muun muassa olettamus, että opiskelijat itse valitsisivat asuinalueensa niin kutsutuilta hyviltä alueilta, tai että tätä valintaa määrittäisi kunkin oma sosioekonominen status. Olen kuitenkin sitä mieltä, ettei näin ole aina. Tosin on myönnettävä, että tämä liikkuvuus, jossa valitaan ”omaa statustaan” alhaisempi asuinalue, koskee lähinnä ihmisiä, joilla on varaa valita. On nimittäin myös ihmisiä, jotka eivät saa valita, vaan heille osoitetaan asuinpaikka. Tämä kannattaisi jokaisen ottaa huomioon, kun seuraavan kerran tekee mieli nälviä jotain tiettyä lähiötä. Itse en ottanut riskiä ja rakastunut suomenruotsalaiseen, vaan asuinalueeseen. Minulle Jakomäki osoittautui pienistä säröistään huolimatta rauhalliseksi lähiöksi, jossa minun oli hyvä asua. Jakomäen jälkeen Lauttasaari vaikuttaa hieman kalsealta, mutta minusta tuntuu, että minun on annettava sille vielä aikaa. Laura Finander 9

Alumni

KARKAAVATKO ELÄKKEEMME?

“Niin siis mikä se eläkeikä nyt Suomessa sit on? Kuuskyt jotain? Vai? Ja mitä mä nyt oon, kolkyt jotain, eli siis mitä, kolkyt jotain vuotta pitäis vielä säätää… - - ja sit vasta sais jotain kusista eläkettä? - - jotain täs nyt pitäis, jotain vähä kehitellä.” Lainaus Fok_it sarjakuvasta kuvaa todenmukaisesti nuorten aikuisten suhtautumista omaan eläketurvaan. Kolmikymppisen tavoite-eläkeikä on vuonna 2017 toteutettavan työeläkeuudistuksen jälkeen jo yli 70-vuotta. Luottamusta omaan eläketurvaan syö paitsi eläketurvan uudistuminen myös heikkenevä huoltosuhde. Onko meidän työuraa aloittelevien sukupolvella mahdollisuus nykyisen tasoisiin eläkkeisiin? Omien havaintojeni perusteella monikaan ei siihen usko. Eläkejärjestelmä näyttäytyy monelle sokkeloisena linnakkeena, jonka rakennusaineista on vaikeaa päästä perille. Emme tiedä paljoakaan järjestelmän taloudellisesta kestävyydestä tai tulevan eläkeuudistuksen kohdentumisen oikeudenmukaisuudesta eri väestöryhmille. Järjestelmää on vaikea arvioida sen monimutkaisuuden vuoksi. Työeläkkeistä päätetään kolmikantaisesti ja päättävissä pöydissä ovat aivan 10

muut kuin nuoret, työttömät tai pienyrittäjät, joita uudistukset yhtä lailla koskettavat. Pidemmät työurat luovat parempia eläkkeitä ja koko järjestelmä nojaakin siihen, että nykyiset työntekijät maksavat eläkettä saavien eläkkeitä. Sosiaaliturva - eläketurva mukaan lukien - ei ole kyennyt uudistumaan työn tekemisen tapojen muuttuessa. Tällä hetkellä työeläkkeen määräytyminen on palkansaaja-yrittäjä -jaottelun vuoksi hankalaa, ja sysää yksilölle suuren vastuun oman asemansa tunnistamisesta sekä eläketurvan varmistamisesta. Esimerkiksi pienyrittäjät, itsensä työllistäjät ja freelancerit eivät ole samalla viivalla eläketurvassa suhteessa palkkatyösuhteessa työskenteleviin. Työeläkkeen luottamusta saattaa heikentää sekin, että järjestelmä on anteliaampi toisille eikä korkeita eläkkeitä rajoiteta kuten vaikkapa Ruotsissa, Saksassa ja Britanniassa. Eläkekattoa vastaan on argumentoitu sillä, että yksityiset eläkejärjestelyt lisääntyisivät ja murentaisivat koko järjestelmän uskottavuutta. Eläkekattoa on Suomessa selvitetty, mutta kysymys on poliittisesti arkaluontoinen. Kaikille työeläkettä ei ehdi kertyä juurikaan tai lainkaan esimerkiksi työkyvyttömyy-

destä johtuen. Yli 100 000 suomalaista elää noin 750 euron takuueläkkeen varassa. Vuonna 2011 käyttöön otettu takuueläke paransi pienituloisten eläkeläisten tulotasoa, mutta tavoite toimeentulotukiriippuvuuden vähentämisestä ei ole täysin toteutunut. Nykyinen hallitus on ilmoittanut leikkaavansa eläkeläisten asumistukea sekä jäädyttävänsä kansaneläkeindeksin seuraavina vuosina. Näiden toimenpiteiden takia moni eläkeläinen putoaa köyhyysrajan alapuolelle. Vaikka eläkeuudistus ja kansaneläkkeiden leikkaukset ovat kokonaan eri asioita, on eläketurva kokonaisuus, jossa minimieläketurvan tasosta on huolehdittava samalla kuin keskimääräisen eläkkeen taso nousee. Työuraansa aloittavan nuoren on pystyttävä luottamaan siihen, että omassa palkkakuitissa näkyvä eläkevakuutusmaksu tulee maksuun eläkkeenä vielä kun terveitä eläkevuosia on jäljellä. Eläkeiän sitominen elinajanodotteeseen voi olla kohtalokasta, sillä kukaan ei tiedä miten työelämän koventuvat vaatimukset vaikuttavat ihmisten terveyteen ja jaksamiseen pitkällä tähtäimellä. Eläkeikään kajoaminen on ollut poliitikoille työkalu julkisen talouden kestävyysvajeen kaventamiseksi, mutta murentaako korottuva eläkeikä viimeisetkin luottamuksen rippeet ja karkaavatko eläkkeet meiltä kokonaan? Eläkeiän korottaminen ei ole automaattinen lääke taloustaantumaan, sillä työelämässä tulisi jaksaa eläkeikään saakka ja työnantajien on myös osoitettava halua pitää iäkkäitä työntekijöitä töissä. Eläkeiän korotuksesta saattaa seurata aikapommi eläkeläisköyhyyden lisääntyessä, jos työtä ei ole tulevaisuudessa tarjolla 55-70 -vuotiaille. Eläkejärjestelmän uudistamisen tavoitteena on oltava aidosti se, että järjestelmästä tehdään selkeämpi ja mahdollisimman oikeudenmukainen. Uudistuksissa tulisi ottaa vakavasti huomioon sosiaalinen kestävyys. Luottamuksen omaan kohtuulliseen eläketasoon tulee säilyä niin nuorilla kuin työelämässä olevillakin. Eläkkeet eivät ole kaikista mediaseksikkäin aihe, mutta eläkeuudistuksesta kannattaa kiinnostua jo siksi, että jokainen työssä käyvä osallistuu eläkkeiden maksamiseen. Henna Hiilamo

FUKSIAISTEN SATOA

Stigman ja Stydin fuksiaisissa 10.9.2015 Kajahduksen rastilla kirjoitettiin juttuja ja kuvitettiin niitä valokuvilla. Haasteensa tehtävään toivat määrätyt sanat, joiden täytyi löytyä tekstistä. Sanat olivat ”fuksi”, ”Kajahdus”, ”leikkaukset” ja ”katso kuvat”. Lisäksi fuksiaisten teeman mukaisesti jutusta piti löytyä viittaus 90-lukuun. Palkintona oli tietysti paljon pisteitä, mutta sen lisäksi halusimme palkita parhaan jutun julkaisemalla sen Kajahduksessa. Kaikki jutut olivat todella hyviä, joten voittajan valitseminen oli vaikeaa. Tässä julkaisemmekin siis valitut palat.

Fuksien arvojen u-käännös: Katso järkyttävät kuvat

Hallituksen korkeakouluopiskelijoita koskevat leikkaukset koskettavat kipeästi erityisesti yliopisto-opintonsa aloittaneita fukseja. Kajahdus raportoi kentältä: Nimettömänä pysyvä fuksi kertoo asuvansa puun alla, mutta juovansa laatuolutta. Muutos on häkellyttävä: 90-luvulla fuksit joivat huonompaa olutta, mutta asuivat sentään sisätiloissa. Mitä tämä kertoo yhteiskuntamme nykytilasta? Kuka ottaa vastuun?

Hallitus leikkasi fuksien oikeutta nauttia ysäristä

Oodi Sipilän Suomelle

Vakavan taloudellisen laman seurauksena hallitus päätti rajoittaa fuksien oikeutta nauttia täysipainoisesti ysärimeiningistä.

Trio S:n hallitus: TÄÄLTÄ TULEE KAJAHDUS

Puheenjohtaja Nuuka Tiukkanen totesi arvostetun, kansainvälisen mediapalkinnon voittaneen, Kajahdus-lehden haastattelussa, ettei nykyinen fuksisikailu voi enää jatkua. Tiukkasen kieltolistalta löytyivät muun muassa Aikakoneen levyt, Spaissari-tyyli, Backstreet Boysien musiikki kuin myös Nirvanan musiikki, jota ei enää saa pitää legendaarisena.

On opintoindeksi jäädytetty ja fuksit näin näännytetty Me palattiin takas ysäriin leikkauksilla Suomi pysähdyksiin Katso kuvat niin näät keneltä oikein leikataan päät

Kajahduksen toimitus jää seuraamaan tilannetta. Yleistä fuksilevottomuutta on jo havaittavissa ympäri Suomea.

Traaginen kuva maansa myyneistä fukseista, jotka eivät enää näe tulevaisuutta.

Fuksit 2015 Stigma & Stydi, Rastia pitivät Tiia-Jessica Pekkonen, Roy Sandberg ja Anssi Ahlberg. 15

Uusiofuksin kokemuksia

Kun työpaikallani kesken kaiken kiireen tihrustin kesäkuun lopussa kännykästäni, että minut on valittu opiskelemaan sosiaalityötä Helsingin yliopistoon, olin kuin puulla päähän lyöty. Helsinkiin, minä? Voi ei mikä munkki! Taustaksi tähän siis se, että olen opiskellut Helsingin yliopistossa jo useamman (todellakin, USEAMMAN) vuoden humanistisen tiedekunnan puolella saksaa ja muita kielipainotteisia opintoja. Viimeiset neljä-viisi vuotta olen tuskaillut niin sanotun urakehitykseni – tai no, tarkemmin sanottuna sen puutteen kanssa. Lopulta päädyin siihen lopputulokseen, että sosiaalialan töissä voisin samanaikaisesti sekä hyödyntää asiakaspalvelukokemustani että päästä vaikuttamaan ihmisten hyvinvointiin edes välillisesti. Harkitsin yliopistoa ja ammattikorkeaa, mutta lopulta päädyin pyrkimään vain yliopistoon. Vaikka yliopisto-opinnot ovat minulle jo sinänsä tuttuja, halusin päästä kerrankin opiskelemaan äidinkielelläni eli suomeksi. Yliopistotutkinnon valintaan vaikutti myös se, että halusin päästää irti pienen sisälläni ulospääsyä vaativan tutkijan. Jo orientoivalla viikolla sain esimakua siitä, millaista on olla valtsikassa. Meitä uusia fukseja onniteltiin ja eri puhujat touhottivat paljon siitä, miten meidän valtiotieteellinen tutkintomme on haluttua tavaraa työmarkkinoilla, pääaineesta riippumatta. Tähän haluaisin kuitenkin lisätä, että liian ruusuisen kuvan maalaaminen uusille ja monesti suoraan lukiosta tuleville fukseille on mielestäni harhaanjohtavaa. Alumnipaneelista minulle jäi mieleen väite, että on aivan sama, minkä sivuaineen ottaa, kunhan siitä nauttii. Valitettavasti kuitenkin nykyisessä työmarkkinatilanteessamme olisi tärkeää jo alussa tiedostaa se, mitä haluaa työelämältään. 16

Olen liian usein todistanut, kuinka maisteriksi valmistuneet ihmiset harmittelevat sitä, etteivät opinnot antaneet valmiuksia työelämään ja nyt vaihtoehtona on joko palkattoman harjoittelun aloittaminen ja/tai opintojen täydentäminen. Haluaisin painottaa, että tämä tilanne ei ole ollenkaan vain esimerkiksi humanistisen tiedekunnan ongelma, sillä meillä on nykyään jo paljon työttömiä kauppatieteilijöitä ja diplomi-insinöörejäkin. Akateeminen työttömyys on yksi nopeimmin kasvavista työttömyyden muodoista, eivätkä pelkät humanistit pysty yksin tätä muutosta selittämään. Koska olen tällainen ”uusiofuksi” ja opintovapaalla töistäni, enkä ole aikaisemmin ollut kovin aktiivisesti opiskelijaelämässä mukana, päätin nyt lähteä täysillä mukaan kohellukseen. Ensimmäiset fuksiaiseni sosiaalityön opiskelijana olivat Stigman ja Stydin omat fuksiaiset, jotka olivat mielestäni todella onnistuneet. Erityisesti YhPo-nalle oli ihana uusi tuttavuus ja mietinkin, että milloin kohtaamme uudelleen. Rasteista mieleeni jäi parhaiten Stydin hallituksen rasti, jossa piti suorittaa useampia pieniä tehtäviä, sekä Kajahduksen rasti, jossa pääsimme vapauttamaan pienen journalistin sisällämme, ja jossa allekirjoittanut saattoi myös uhrata itsensä tehtävään liittyvän artikkelin kuvituksen alttarille toimimalla vapaaehtoisena ”kuvausmallina”. Jos jatkan kronologisesti eteenpäin, olivat seuraavaksi vuorossa Kannun fuksisitsit. Annan tälle tapahtumalle kouluarvosana 8+, vaikkakin olenkin Kimmo Vehkalahden Yhteiskuntatilastotieteen kurssilla juuri oppinut, etteivät kouluarvosanat välttämättä tarkoita kaikille aivan samaa. Koska kyseessä olivat nimenomaan fuksisitsit, olisi ollut mukavaa, jos sitsikulttuurin saloja olisi alussa hieman tarkemmin

YhPo - sua ma kaipaan niin!

perehdytetty meille pikkuisille fukseille. Toisaalta, taitaa olla sitsien perusluonteessa, että asiat opetellaan kokemuksen kautta, ja meillä oli todella hauskaa opetellessamme sitsaamisen jaloa taitoa. Meillä fukseilla ja muillakin sosiaalityön opiskelijoilla on tämän syksyn aikana ollut paljon muutakin tekemistä, josta on kiittäminen upeaa ainejärjestöämme Stydiä. Olen käynyt tutustumassa Kelan tutkimusosastoon, vieraillut Talentian Helsingin alueosaston järjestämässä työelämäillassa, ollut uusien ja vanhojen opiskelijoiden illassa Kattosauna Sivistyksellä ja pelaillut lautapelejä Kuppalassa. Lisäksi olen fukseillut HYY:n järjestämässä Fuksiseikkailussa. Tähän väliin täytyy todeta, että menoa on ollut niin paljon näin kolmikymppiselle raihnaalle, että jo lokakuussa alkoi tulemaan ensimmäisiä riehumisen aiheuttamia väsymystiloja. On se vain tämä opiskelu ja opiskelijaelämä rankkaa! Tästäkin huolimatta esittäisin näin loppuunvetona kainon toiveen siitä, että Stydi ja Stigma voisivat taas jossain vaiheessa kohdata toisensa iloisen illanvieton merkeissä. Milloin nähdään, mitä tehdään?

Fuksin fiilikset

Mikki Wasara, yhteiskuntapolitiikka: “Parasta on ollu kun on huomannu päässeensä ja tulleensa just minne on halunnutkin. Joka päivä tuntuu työn määrästä huolimatta siistiltä, koska kaikki kiinnostaa ja ympärillä jokainen tuntee samal taval. Ei oo ennen ollut sitä, että opiskelijakaverit tai muut samassa tilanteessa olevat ois näin tyytyväisiä ja onnellisia siitä missä on nyt.”

Laura Finander, sosiaalityö 17

Välivuosi ei ole kirosana

Lukion päättyessä havahduin ensimmäistä kertaa miettimään, mitä haluaisin tehdä "isona". Niinpä hakeuduin yliopistoon opiskelemaan lukionaikaista lempiainettani, englantia. Heti alkuun tuntui, että en kuulu joukkoon - olin hakenut opiskelemaan väärää ainetta. Lopetin opinnot parin kuukauden päästä niiden alkamisesta ja menin töihin. Yritin aloittaa englannin opinnot vielä uudelleen seuraavana vuonna, mutta tulos oli sama: ei kiinnostanut. Tein töitä täysipainoisesti kuunnellen takaraivossani jyskyttävää ääntä: "Mitä minä haluan opiskella?" Koin välivuoden pitämisen, etenkin useamman, häpeällisenä, koska kysyttäessä en tiennyt lainkaan, mitä sanoa tulevaisuuden suunnitelmistani. Useammin kuin kerran mietin, miksi lukiolla ja siellä opiskelluilla aineilla on niin pitkälle tulevaisuuteen kantautuvat vaikutukset. Siihen mennessä ei ole vielä kasvanut aikuiseksi ainakaan minä en ollut. Osa mahdollisista koulupaikoista sulkeutui vaihtoehtojen ulkopuolelle vain siksi, että en ollut osannut ajatella niihin liittyvillä aineilla olevan mer18

kitystä lukiossa. Työssä käyminen opetti minulle monia asioita: sain itsevarmuutta, kokemusta erilaisten ihmisten kanssa toimimisesta ja itsenäisestä työskentelystä. Vähitellen minulle alkoi myös selvitä minkälaisen työn tekeminen minua voisi kiinnostaa. Nyt kuusi vuotta englannin opintojeni aloittamisen jälkeen, olen ymmärtänyt kuitenkin pari asiaa: 1. en olisi ollut valmis aloittamaan sosiaalityön opintoja suoraan lukion jälkeen (en olisi varmaan edes halunnut) ja 2. olen töissä oppinut sellaisia asioita, jotka auttavat minua nyt opinnoissani. Nykyinen ideaali, jossa lukiosta pitäisi suoraan mennä yliopistoon ja sitten työelämään tuntuu minusta hassulta. Moni ei lukion jälkeen tiedä, mitä haluaa tehdä ja hankkii koulutuksen vain vaihtaakseen sen uuteen muutama vuosi myöhemmin. Voin omasta puolestani suositella välivuoden pitämistä. On kaikille osapuolille järkevämpää miettiä huolella, mille alalle haluaa hakeutua ja päätyä suoraan oikeaan paikkaan. Salla Miettunen, sosiaalityö

Ekaa kertaa roskiksia penkomassa

Kello on 22.15. Laitan mustan takkini päälle, jotta olisin pimeillä sisäpihoilla roskisten seassa mahdollisimman huomaamaton. Otan muutaman kangaskassin mukaan mielessäni ylitsepursuavat hävikkiroskikset. Määräni on tavata dyykkausmestari Joel Iso-Roban K-marketilla, hänen mielestään Helsingin keskustan parhaassa dyykkauspaikassa. Minua vähän oikeasti jännittää. En ole ikinä aiemmin ollut dyykkaamassa. Se on ajatuksena jotenkin niin kiellettyä, vaikka eihän se ole edes laissa kiellettyä! Kello 22.30 Joel kävelee minua vastaan marjapuuronvärisessä leipäjonorotsissaan. Jaa, taisin ylireagoida ajatellessani, että musta takki on must-juttu roskiksia penkoessa. Hetken kuluttua olemme kävelemässä kohti porttikongia, josta pääsee korttelin sisäpihalle. Pidämme sormia ristissä, että se olisi auki. Portti on kiinni. Joel muistelee, että olisi aiemminkin päässyt tuon kolmemetrisen portin yli, ja lähtee kiipeämään. Porttien yli kiipeäminen on aika pieni vääryys siihen verrattuna, että olemme ajamassa maapalloamme tuhoon osaltaan siksi, että syömäkelpoista ruokaa, jonka valmistamiseen on käytetty paljon luonnonvaroja, heitetään roskiin. Esimerkiksi Suomessa roskiin lentää noin 335460 miljoonaa kiloa hävikkiruokaa vuodessa. Portin päällä on piikkilankaa (huhhuh), mutta se ei estä pääsyämme sisäpihalle. Seuraava este on matala aita, joka täytyy ylittää päästäkseen sille oikealle sisäpihalle, jossa aarrearkut sijaitsevat. 20

Odotamme hetken aidalla, että pihassa olevan mustan auton valot väistyvät tieltämme, ja livahdamme roskiksille. Joel toteaa, etteivät dyykkailijat yleensä kiinnosta ketään. Huoli pois vaan ja penkomaan! Ensiksi teemme pikaisen alkutiedustelun ja katsomme jokaiseen roskikseen saadaksemme selville, miten mielenkiintoiselta niiden sisällöt näyttävät. Sekajätteet ovat pullollaan mustia jätesäkkejä, ja biojätteiden seassa on biojätepussien lisäksi myös irrallaan vähän banaaneja, omenia, paprikoita ja ”vanhaksi” menneitä salaattipusseja. Sitten ryhdymme tositoimiin. Dyykaajan survival-kittiin kuuluu kangaskassien lisäksi hanskat ja taskulamppu. Tunnen itseni vähän hölmöksi, kun en ollut tajunnut ottaa kunnon hanskoja mukaan, saatikka sitten valoa, jolla kurkkia roskapussien sisään. No, nyt tiedän, ja niin tiedätte tekin, kun menette dyykkaamaan tämän kirjoituksen innoittamina. Valaisen puhelimeni taskulampun avulla roskapussien sisältöjä ja yritän löytää vanhoja keksipaketteja ja suklaalevyjä. Löydän vain roskaa, ihan oikeaa roskaa, käytettyjä käsipyyhkeitä, Street Gastron käärepaperia, avattuja lihapakkauksia ja muuta shaibaa. Kolmannella roska-arkulla nappaa. Haaveeni käy toteen. Olette varmaan joskus pohtineet, mihin paistopisteiden pullat ja croisantit joutuvat päivän lopuksi. No (rumpujen pärinää), roskikseen! Olette myös varmaan joskus toivo-

neet, että pääsisitte käsiksi näihin kullanarvoisiin hävikkiherkkusiin. Ainakin itse olen joskus haaveillut siitä. Löydämme ison pussin, jossa on sekaisin sämpylöitä, pasteijoita, korvapuusteja, croissantti, voisilmäpulla ja kaikenlaisia syömäkelpoisia viljatuotteita. Yhden roskiksen pohjalla on myös oikea kultakimpale, Pullavan korvapuustipitko!! Joel hihkaisee ilosta ja nappaa sen pohjalta. Paketti on uinut jossain maitomähnässä, ja haisee kuolemalle, mutta eihän se haittaa. Dyykkaaja ei saa olla kovinkaan nirso, ja aisteja käyttämällä pääsee pitkälle löydöksiä maistellessa ja haistellessa. Huomaan olevani hieman kranttu, mutta yritän pyristellä eroon inhon tunteesta. Dyykatessa on myös hyvä muistaa, että roskat täytyy siivota takaisin roskiksiin, kuten ne olivat roskiksille mennessä. Se on sääntö. Lopulta meidän dyykkailukasassa on muun muassa leipää, paistopisteen irtoherkkuja, omenoita, banaaneja, salaattipusseja, palvikinkkua, valmissalaatteja, vauvojen perunaporkkana velliä, grillikylkiä ja muita herkkuja. Otan kasasta sen verran syötävää, kuin kuvittelen tarvitsevani. Joel vie mukanaan isot säkilliset tavaraa itselleen ja asuinkumppaneilleen. Dyykkaajan on hyvä varata jääkaappiin ja pakkaseen tilaa mahdollisten jättisaaliiden varalta. Pohdiskelen ääneen, täytyisikö tämän takuuvarman dyykkayspaikan sijainti pitää salassa. Eikös yleensä kannata pitää hyvät apajat

omana tietonaan, niin ensi kerrallakin tavaraa riittää kotiinviemisiksi? Joel kuitenkin valaisee minua, ja sanoo, että tietenkin hyvistä ja takuuvarmoista dyykkauspaikoista kannattaa tiedottaa muille, sillä hävikkiruuan syömisen maksimointi on vain mahtava juttu. Jos kiinnostuneita dyykkaajia on, on tietenkin hyvä, että tieto leviää, jotta mahdollisimman paljon ruokaa pääsee sinne, minne se kuuluukin, eli ihmisten mahaan, ei kaatopaikalle. Aluksi olimme aikeissa mennä Hakaniemeen jatkamaan seikkailua, mutta saaliit täyttivät lähes kokonaan kangaskassimme, ja lähdimme iloisin mielin kohti kotejamme. Juttelimme siitä, kuinka samana päivänä Helsingin valtuustossa käsiteltiin Vihreiden tekemää aloitetta hävikkiruuan vähentämisestä ja dyykkauksen helpottamisesta. Toivottavasti lukot lähtisivät roskiksista. Seuraavana aamuna herkuttelen roskiksesta löydetyllä croissantilla ja sekoitan biöjätteestä kaivetun maukkaan kypsän banaanin jugurtin sekaan. Olen iloinen kun tiedän nyt, mitä dyykkaus on, ja mietin, että tästähän voisi tehdä vaikka elämäntavan. Dyykatessa saa elämäänsä hauskoja, yllätyksellisiä seikkailuja ilmaiseksi ja kaupan päälle vielä ihan oikeata ruokaa. Voin suositella! Sini Holopainen, Stigman hallituksen ympäristövastaava 21

Kulinaarisia vinkkejä

Kesäkurpitsapasta

Olen alun perin napannut ohjeen K-ruoka-sivustolta ja se on alkanut muuttumaan keittiössäni tilanteen ja saatavilla olevien raaka-aineiden ehdoilla. Tämä onkin oiva resepti muunnella itselleen sopivaksi, ja tätä on hyvä syödä vaikkapa edellisen päivän tähteiden kanssa. Kesäkurpitsapastaa on myös helppo valmistaa kerralla useampi annos. Noin neljään annokseen tarvitset: 300 g pastaa, esimerkiksi kolmiväripastaa 2 isoa kesäkurpitsaa 1 punasipuli 2-3 yksikyntistä valkosipulia maun mukaan (myös tavalliset kynnet käy, mutta yksikyntisiä on helpompi käsitellä) Kirsikkatomaatteja maun mukaan, esimerkiksi yksi rasia Reilusti oliiviöljyä Suolaa Mustapippuria Basilikaa Lisukkeeksi käy esimerkiksi Mozzarella Tofu Kana Lohi …tai jotain muuta

Valmistus: 1. Ota pelti ja vuoraa se leivinpaperilla. Myös iso uunivuoka käy. Leikkaa kesäkurpitsat noin sormen paksuisiksi kiekoiksi. Kuori punasipuli ja pilko se isoiksi paloiksi. 2. Lado kesäkurpitsat ja sipuli pellille. Laita päälle reilusti oliiviöljyä sekä suolaa ja pippuria. Laita vielä päälle valkosipulit kuorineen. 3. Paahda kasvikset 220-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia. Kasvisten pitäisi saada hieman väriä. 4. Lisää tomaatit muiden kasvisten päälle ja paahda vielä noin 15 minuuttia. Kiehauta pasta ohjeen mukaan isossa kattilassa. Muista lisätä öljyä keitinveteen, niin pasta ei jämähdä. Tässä ruuassa pastaa ei kannata keittää yhtään liian kypsäksi, jotta se ei mene puuroksi. 5. Ota ruoka uunista, kun kasvikset ovat pehmeitä ja paahtuneita. Nosta valkosipulit leikkuulaudalle. Litistä pehmeä valkosipuli irti kuorestaan painamalla leveällä veitsellä sen päältä. Lopputuloksena pitäisi olla valkosipulitahnaa. 6. Sekoita kasvikset, pasta ja valkosipulitahna isossa kattilassa. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa öljyä ja mausteita. 7. Koristele vielä basilikalla. Syö sellaisenaan tai tarjoile itse valitsemiesi lisukkeiden kanssa. Tiia-Jessica Pekkonen

Tuottavuusmoikka

Tämä kirjoitus on aloitettava hyvästeillä. Hei taan-monikulttuurisuutta-henkemme-uhalla” hei, työteho, nähdään sitten Ruotsissa tai jos-tahoon. sain muualla, missä sinua arvostetaan. OtAmmattiyhdistysliikettä on kovisteltu liittytiatuota, täytyypä todeta, ettei tämä kilpailumään talkoisiin joka suunnalta, mutta tiukin kykyhyppy ikävä kyllä paljon förskottia tuota. komento on tullut Keinoelämän keskusliitolta. Skeptinen ennusteeni on, että kun Suomessa Tämä organisaatio pitää pääkonttoriaan pahatehdään jyrkänteen reunalta kivulias tuottamaineisessa Et-elä-rannassa. Kyse ei ole misvuusloikka, seurauksena on ainoastaan tuottatään lomakohteesta, vaan armottomasta työrevuus hoikka. Hallitus seisoo tinkimättömästi servaatista. Sen nokkamiehenä häärii niin ikään sanojensa takana, mutta määrätietoisuus ei ole nokkava Jyri Häkämies. Aina, kun hän pahekmitenkään tavoiteltavaa, kun sen lähtökohtana suu järjestöjyriä, Häkämies harjoittaa kuitenon väärä tietoisuus. kin tietämättään itseruoskintaa. Kyllä Opus Dei Niin kutsutut kohonneet yksikkötyökusolisi ylpeä. tannukset ovat olleet pitkään puheenaiheena. Tässä vaiheessa on ehkä hyvä muistuttaa, että Vielä on kuitenkin epäselvää, onko syy rahajo edellinen hallitus loi EK:lle kannustimia kasyksikön, hallitukvuun, mutta kaisen S-kolmikon, ken Tyri Häkävai sen yksinker” Tä m ä o r g a n i s a a t i o p i t ä ä p ä ä k o n t t o mies. Etelärantaisen seikan, että riaan pahamaineisessa Et-elä-rannassa.” nassa ukkonen työkustannuksista alkaa Jyristä, jos puhutaan yksikösj oku uska lt aa sä eikä monikossa. edes mainita, etMoniko rehellisesti edes uskoo, että näillä entä tyypin voisi laittaa vaihtoon. Markkinatalousisijaisesti työnantajille koituvilla kuluilla on dessa nimittäin kaikki muu on kauppatavaraa mitään tekemistä yhteiskuntamme alemmuuspaitsi Säkämies, jonka esimiespesti on jäädytettilan kanssa? Presidenttimme sanoo, että tety samalla kertaa valtionkassan käyttövarojen kemättä ei voi jättää, mutta hallituksemme on kanssa. muokannut ohjeen muotoon: ”Hallaa tekemättä Apunaan Jyrillä on Nordean jästipääekonoei voi jättää.” Kyseinen lause ei viittaa Jussi Halmisti, Aki Kangastusharju, joka antaa markkila-ahoon muilta osin kuin sikäli, että hän suhnafundamentalistisilla harhakäsityksillään yktautuu kalseasti maahanmuuttajiin ja väittää, sityisyydensuojalle aivan uuden merkityksen. että Suomessa kritiikki pitäisi suunnata ”suvaiJos kyllin kauan kuuntelee Akia, tuloksena on 24

ainoastaan vaikea keliakia. Keskustelussa hän tarttuu epäolennaisuuksiin kuin akiainen, eikä päästä muitakaan puhumaan mistään tärkeästä. Tämä voimakaksikko haluaa korvata Ay-liikkeen uudella, uljaalla Oy-liikkeellä, joka valvoo osakkeenomistajien etua kaikessa toiminnassaan ja muuttaa kolmikantaneuvottelut korkokantaneuvotteluiksi. Lisäksi he ajavat paikallista sopimista, joka on käsitteenä nurinkurinen kahdesta syystä. Ensinnäkään sopimisessa ei ole mitään paikallista kun työtä siirretään kiihtyvällä tahdilla mahdollisimman kauas lähialueilta. Termi on sopimaton myös siinä mielessä, ettei tarkoituksena ole työpaikallinen sopiminen, vaan kärkäs kähmintä, jonka tuloksena vakansseja vähennetään jatkuvasti. Paikaton sopiminen olisikin rutkasti täsmällisempi määritelmä. Olen tarkastellut jokaisessa tämänvuotisessa Kajahduksessa jotakuta suursijoittajaa, enkä aio tehdä poikkeusta tälläkään kertaa. Tutkimuskohteekseni valikoitunut unkarilaistaustainen valuuttakauppias ei ole luonut yhtäkään työpaikkaa sen jälkeen, kun otti lopputilin Budapestistään ja lähti Yhdysvaltoihin tekemään

rahaa, eikä mitään mielekästä. George Voros sai lempinimensä kuudestoista syyskuuta 1992, päivänä, joka nyttemmin tunnetaan nimellä Black Jack Wednesday. Kyseinen keskiviikko muistetaan siitä, kun Voros ei jättänyt Englannille mitään jakoa korttipelissä, joka käytiin puntapanoksilla. Georgesta tuli Suurvioittaja, joka rikkoi Englannin pankin. Tämä pilantrooppi on myös kerännyt mainetta kapitalismin mesenaattina Itä-Euroopassa. Kun miettii, miten mainittukin pohatta on etsinyt itseään – ja samalla hukannut muiden rahoja – ei voi olla pohtimatta, tekisikö pieni itsetutkiskelu eetvarttia meille kaikille. Eräs stand up -koomikko Yhdysvalloissa löysi identiteettinsä yksinkertaisesti kysymällä itseltään: Kuka minä olen, ellen Degeneres? Tämä oivallus on selkeyttänyt henkilökohtaista omakuvaani, joten nyt tiedustelenkin teiltä, arvoisat lukijat, mitä mieltä olette. Ystävät hyvät, käsi sydämellä ja englannin kielellä: Who are we if not degenerates?

Roy Sandberg 25

Talouden kulissien takana

Jos haluat herättää hämmennystä, mene kadulle kyselemään mitä on raha, mistä se tulee, kuka sen luo ja miten. Mitä useammalta ihmiseltä kysyt, sitä enemmän hämmennyt myös itse, sillä kukaan ei tunnu osaavan vastata näihin kysymyksiin. Muutama vuosi sitten joukko aktivisteja ottikin asiakseen kysellä rahasta 2011 eduskuntavaali- ja 2012 presidentinvaaliehdokkailta. Haastattelut videoitiin ja laitettiin Youtubeen. Suureksi hämmennykseksi myöskään suurin osa ehdokkaista ei osannut vastata edellä mainittuihin kysymyksiin. Itse asiassa suurin osa ei ymmärtänyt edes mistä on kysymys. RKP:n Eva Biaudetille kysymys täytyi moneen kertaan toistaa, hän kun ajatteli haastattelijan kyselevän siitä kenellä on oikeus tehdä voittoa. Paavo Väyrynen taas kertoi halustaan perustaa maailmanvaluutta. Suurin osa kuitenkin takellellen kertoi rahapolitiikan merkityksestä ja keskuspankeista. Harva siis itse asiassa vastasi ollenkaan kysymyksiin ja vielä harvempi vastasi niihin oikein. Raha hallitsee elämäämme. Rahasta puhutaan uutisissa, lehdissä, keskusteluohjelmissa ja yliopistoissa. Jokainen ajattelee rahaa niin kaupassa kuin baarissa käydessäänkin. Posti tuo mukanaan laskuja ja mainoksia. Rahan 26

vuoksi käydään töissä ja kelan luukulla, lototaan viikonloppuisin ja riidellään kumppanin kanssa kuun loppupuolella. Miten siis nykyisessä rahanvaltayhteiskunnassa voi olla mahdollista, ettei kukaan tunnu tietävän mistä tämä elämäämme määrittävä, mystinen asia nimeltä raha on peräisin? Eikö rahan ja sen luomisprosessin tuntemus tulisi olla kaiken taloustieteen perusta; ensimmäinen asia mikä taloudesta peruskoulussa nuorille opetetaan? Palataanpa hetkeksi nykyiseen poliittiseen tilanteeseemme. Sipilän johtama hallitus on aloittanut massiiviset toimet talouden elvyttämiseksi. Eri ryhmien etuuksia leikataan, työaikaa halutaan pidentää ja lomia lyhentää. Budjettialijäämä täytyy saada kuriin, velkaantuminen taitettua, talous kasvu-uralle ja työttömät vetelehtijät kiillottamaan kenkiä. Puhutaan kilpailuloikasta, yhteisistä talkoista ja vaikeista päätöksistä. Oppositio ja ay-liike luontaisesti tyrmäävät hallituksen toimet. Rajut leikkaukset ovat saaneet merkittävän osan kansasta raivon valtaan, eikä suotta. Opposition poliittinen retoriikka on kuitenkin tilanteeseen nähden todella vaisua. Ay-liike sentään järjesti suuren mielenosoituksen ja laajan lakon. Mutta missä ovat sosiaalidemokraatit ja vasemmistoliitto?

Rinteestä ei kuulu pihahdustakaan. Arhinmäki mitään. Nykyisessä jatkuvaan talouskasvuun taas tuntuu kadottaneen kaiken pontensa viime perustuvassa talousjärjestelmässä suureneva vaalikauteen ja epäonnistuneeseen hallitustaikakku tarvitsee jatkuvaa talouskasvua. Jatkuva paleeseen. talouskasvu taas edellyttää jatkuvasti uuden raNykyisessä talousorientoituneessa maahan syntymistä talouteen. Siitä syystä maltilliilmassamme oikeistolainen talouslähtöinen nen, parin prosentin vuosittainen rahan arvon ajattelutapa on päässyt voitolle. Vasemmiston heikkeneminen - jota poliitikot sivistyneesti kannattamat arvot nähdään vanhentuneina ja kutsuvat inflaatioksi - nähdään positiivisena heikkoina, nyt kun elämme suomalaisen hyvinmerkkinä pirteästä taloudesta. Mutta mistä tuo vointivaltion ratkaisuhetkiä. Sosiaalipolitiikalle uusi raha tulee? Miksi valtiot joutuvat aina taei ole enää kysyntää. Nyt tarvitaan vankkoja talouskriisin aikana pelastamaan pankit? Yleistä louden osaajia, jotka eivät pelkää tehdä vaikeita luuloa vastaan valtioilla ei ole oikeutta luoda rapäätöksiä. Miten tällainen ajattelutapa on voihaa, poikkeuksena kolikot ja setelit, joiden konut päästä voitolle? Miten voi olla, että yleinen konaisosa nykyrahasta on enää parin prosentin mielipide on kääntynyt niin oikeistolaismyönluokkaa. Noin 98 prosenttia käyttämästämme teiseksi tällaisena aikana, jolloin koko Eurooprahasta syntyy pankkilainojen avulla, yksityipa ja lähes koko maailma ovat taloudellisessa, sissä liikepankeissa. Kun joku menee ottamaan ekologisessa ja sosiaalisessa ahdingossa? pankista lainaa, luo pankki myöntämänsä laiOikeistolaiset piirit ovat hämmästytnan tyhjästä yksinkertaisesti näppäilemällä tävän loistavasti onnistuneet markkinoimaan ”lainaamansa” summan lainanottajan tilille. Jo ajatuksensa vaihtoehdottomuudesta läpi. Liekö se, että rahanluomisen oikeus on annettu yksitässä sitten avittanut Stubbin seksikäs kaulatyisille liikepankeille kuulostaa hurjalta. Koko huivi vai vain onnistunut retoriikka? Hämmästarina ei kuitenkaan ole vielä tässä. Jokainen tyttävää on ainakin se, miten moniin nykyisin tietää pankin perivän lainoista korkoa. Esimertepsii argumentkiksi 100 ti ”meillä ei ole 000 euron vaihtoehtoja”. ”Klassinen taloustieteen ajatus jaettavasta kaasuntolaiSosiaalipolitiikusta on teoriassa kaunis, mutta käytännössä täysin nasta saakasta on tullut toimimaton. Ajatus menee pieleen jo niin perinpohtetaan pyytalouspolitiikan jaisista syistä, etteivät sen kannattajat tunnu tajuavan tää 20 000 väline taloudeltaloustieteestä yhtään mitään.” euroa korlisen kasvun, koa. Myöntehostamisen ja täessään kilpailukyvyn lisäämisessä. Inhimillinen hyvin100 000 euron asuntolainan, luo pankki siis vointi on jäänyt taka-alalle koneiston rattaissa. summan tyhjästä. Koron osuutta lainassa taas Mutta eikös tällainen ajattelu ole täysin perusei luo kukaan. Sen pankki lisää omasta mieliteltua? Jokainen on varmasti joskus kuullut ajahalustaan. Tällöin maailmaan syntyy 100 000 tuksen jaettavasta kakusta: kun talous eli kakku euroa rahaa ja 120 000 euroa velkaa. Tämä luo kasvaa, riittää siitä enemmän jaettavaa kaikiltalouteen kestämättömän velan ja olemassa le. Myös yksityistämistä on helppo perustella. olevan rahan erotuksen. RahanluontiprosesJokainen on joskus kokenut julkisten palveluisi onkin siis jo itsessään niin vinksallaan, että den byrokratian ja tahmeuden. Moni itsensä tällä hetkellä maailmassa on enemmän velkaa vasemmistolaiseksi tunnustavakin käyttää ykkuin olemassa olevaa rahaa. Ei siis ole edes teosityistä terveydenhoitoa, onhan se niin paljon reettisesti mahdollista, että kaikki suomalaiset nopeampaa. Sitä paitsi, kyllähän jokainen tiemaksaisivat velkansa takaisin. Koska jatkuva tää, ettei velaksi voi elää. Sen ymmärtääkseen talouskasvu vaatii jatkuvasti lisää rahaa, ohjeisei tarvitse olla taloustieteiden maisteri. tetaan kansalaisia ottamaan velkaa. ”Nyt kanKlassinen taloustieteen ajatus jaettavasta nattaa olla rohkea ja sijoittaa omaan asuntoon kakusta on teoriassa kaunis, mutta käytännösottamalla lainaa. Talouden pyörät täytyy pitää sä täysin toimimaton. Ajatus menee pieleen jo pyörimässä”. Tämä taas lisää jatkuvasti velan niin perinpohjaisista syistä, etteivät sen kanmäärää maailmassa. Ennen pitkää tämä velka nattajat tunnu tajuavan taloustieteestä yhtään kasaantuu jonkun harteille ja jossain päin maa27

ilmaa puhkeaa talouskriisi. kehitystä. Emme myöskään ikinä voi voittaa Myöskin kakun tasaista jakamista on nälänhätää, kehitysmaiden köyhyyttä tai lopetsyytä kyseenalaistaa. Yritysten tuottaman voitaa sotia. Niin kauan kuin joku hyötyy luonnon ton kerrotaan palautuvan kuluttajille parempituhoamisesta, köyhyydestä ja sodista, eivät näna palveluina ja rahana valtion kassaan. Valtio mä asiat tule katoamaan maapallolta. Koko toki saa yritysten voitoista veroa – elleivät ne maailmantalouden rakenne toimii kehitysmaiole rekisteröityneet veroparatiiseihin – mutta ta, rauhaa, luonnonkunnioittamista ja solidaamiksi ihmeessä joku yritys haluaisi parantaa risuutta vastaan. Niin kauan kuin silmämme kuluttajien oloja? Yrityksen tehtävä on tuottaa pysyvät ummessa talousjärjestelmäämme sivoittoa omistajilleen, ei hyvinvointia kansalle. säisesti mädättävistä ongelmista, tulemme aina Fiksun yrityksen ei ole myöskään mitään järkeä olemaan ylikansallisten pankkiirien kahleissa, rakentaa esimerkiksi hyvää, huipputeknologisjatkuvien finanssikriisien riepottelemina. Meita ja vuosikymdän kaikkien hyvinmeniä kestävää voinnin kannalta puhelinta, vaikka ”Niin kauan kuin silmämme pysyvät poliittiseen keskustämä olisikin tekummessa talousjärjestelmäämme sisäisesti telun olisikin syytä nisesti mahdolmädättävistä ongelmista, tulemme aina oletulla raju korjausliilista. Silloinhan maan ylikansallisten pankkiirien kahleissa, ke. Sosiaalietuuksien puhelinkauppa jatkuvien finanssikriisien riepottelemina.” leikkausten arvostelu tyrehtyisi täysin ei valitettavasti auja yrityksen saata tilanteessa, jossa tavat romahtaisivat. Tämä hyväksi todettu mekoko ihmiskunta on syöksykierteessä. Yhteistodi tiedostettiin jo 1920-luvulla niin sanotun kuntamme ongelmat löytyvät paljon syvempää, hehkulamppuhuijauksen aikaan, jolloin hehkuin Sipilän, Soinin ja Stubbin aivoituksista. kulamppujen valmistajat sopivat yhdessä lyParannetaan suomalaisten ja koko maailman hentävänsä lamppujen kestokykyä. Myöskään oloja keskittymällä perinpohjaisiin ongelmiin, esimerkiksi lääkefirmojen intressi ei ole sairaiei tappeluihin pienistä nyanssieroista. Mikäli den parantaminen, vaan lääkkeiden myynnin emme lähde aidosti ja avoimesti kyseenalaismäärällinen nostaminen. Mikäli onnistuisimtamaan nykyistä fundamentaalista politiikkaa, me löytämään parannuskeinon suurimpaan emme ikinä kykene rakentamaan maapallolosaan sairauksista, leikkaisimme samalla tolemme kestävää hyvinvointia. della ison osan yritysten voitoista sekä ostovoimasta, kun monet lääkefirmat hakeutuisivat konkurssiin ja lääkärit sekä sairaanhoitajat meJaakko Muilu nettäisivät työnsä. Nykyinen talousjärjestelmä ei kannusta vaan jyrkästi sanottuna estää meitä kehittymästä inhimillisempään, taloudellisesti tehokkaampaan, teknologisesti parempaan sekä ekologisesti ja sosiaalisesti kestävämpään yhteiskuntaan. Valitettavasti poliitikot ovat – osittain tahattomasti ja tiedostamattaan - puoluekannasta riippumatta lähteneet mukaan jatkuvan talouskasvun ja velkavetoisen rahajärjestelmän humpuukiin. Rahanluomisen oikeuden luovuttaminen yksityisille liikepankeille sekä jatkuvaan taloudelliseen kasvuun pyrkiminen ajavat meidät alinomaa kestämättömään tilanteeseen, jossa pidemmällä tähtäimellä edes pankkien omistajat eivät ole voittajia. Nykyisen talousjärjestelmän puitteissa emme ikinä voi saavuttaa esimerkiksi vihreiden kannattamaa kestävää 28

Reviiriltä poistuminen

Koska sosiaalisessa mediassa on taas puhuttu kuplista enemmän kuin tyttöporukka kuplivaa nautittuaan puhuu miehistä, kiinnitin huomiota jännittäviin ilmiöihin itsessäni. Näitä ilmiöitä havaitsin, kun istuskelin itseni kolmessa eri bussissa sen kuplani ulkopuolelle, jossa bussit tulevat ajallaan ja kotiovelle ja jossa odotetaan ratikkaa maksimissaan viisi minuuttia, vaikkei oltaisi edes tarkistettu aikatauluja etukäteen. Kuplani käsittää halkaisijaltaan noin kahden kilometrin alueen Helsingin ydinkeskustassa ja sisältää yhteiskuntapoliittisista asioista huutamista tuopin äärellä ihmisten kanssa, jotka juovat aamuisin vihersmoothieita, omistavat aeropressejä ja käyttävät airmaxeja, ja joista tulee maistereita, ja lauantaiöisin saan usein kävellä yksin baarista kotiin ilman että minua lähdetään seuraamaan. Kliiniseltä reviiriltäni poistuessani, reilusti kehä kolmosen ulkopuolelle motaria pitkin päästyäni tarkkailin ympäristöäni bussin ikkunasta, ja illuusioni henkilökohtaisen maailmani ominaisuuksista särkyi dramaattisesti. Järkytyin roskista peltojen reunoilla, bussien hitaudesta, ja ihmisten tuulipuvuista. Tajusin, että joku oikeasti kyntää näitäkin peltoja millä lie maatalouslaitteilla, ja tunsin veren pakenevan kasvoiltani. Huomasin, että ruokakaupan seinässä luki kaupan olevan auki vain kuuteen, ja aloin itkeä. Tältäkö se tuntuu, kun olen vihdoin 30

etääntynyt suppeasta maailmankuvastani? Tältäkö se tuntuu, kun koko elämä kaikkine monimuotoisuuksineen aukeaa edessäni? Mielestäni huolestuneet pohdinnat käsittämättömässä kuplassa elämisestä ovat tekopyhää itsensä pönkittämistä. Kuplakeskustelu pulpahtaa säännöllisin väliajoin pinnalle, etenkin sosiaalisen median kentillä, ja se on oma näennäisesti silmiä avaava keskustelun tyyppinsä, joka ei koskaan voi olla muuta kuin tekopyhää. Aivan kuin oltaisiin pitkällisen mietiskelyn ja itsensä etsimisen kautta tultu johonkin syvälliseen tulokseen siitä, miten elää onnellinen elämä, ja miten nauttia jokaisesta hetkestä. Arvostellaan sitä, kuinka ollaan etäännytty Äiti Maasta, mutta kuitenkin tunnistetaan tämä piirre itsessä, ja inhimillisen erheen sekä oikealta polulta harhautumisen kautta palataan takaisin maan pinnalle, pidetään jalat jatkossakin maassa ja tarkastellaan elämää taas aivan uusien linssien läpi. Onko siinä todella jollekin jotain uutta, että elämme kuplassa? Ilmoittamalla mahdollisimman laajalle yleisölle, että tiedostat etuoikeutetun asemasi, olet hyvä ihminen. Muuta ei Hyvän Ihmisen™ leiman ansaitsemiseen tarvita. Mutta minä voin myöntää, etten uskaltaisi koskaan mennä edes Keravalle, saati sitten Keski-Afrikkaan. Emmirosa Ihalainen