Kajahdus nro 4/16 by Kajahdus

NRO 4/16

KAJAHDUS

PÄÄTOIMITTAJA

Laura Finander Jaakko Muilu

TOIMITUSSIHTEERI Marjaana Pyykkö

KIRJOITTAJAT

Laura Finander Rea Glad Noora Kivioja Jaakko Muilu Roy Sandberg Mikko Särelä Arho Toikka

KUVAT

Pixabay Ryan McGuire/Gratisography

ULKOASU

Iiro Leino/Laura Finander

KANNEN KUVA

Ryan McGuire/Gratisography

TAITTO

Laura Finander

PAINO

AM Digipaino / AM Print Oy Painos 200 kpl

JULKAISIJA

Stigma ry ja Stydi ry, Helsingin yliopiston yhteiskuntapolitiikan ja sosiaalityön opiskelijat

TOIMITUKSEN OSOITE

Stigma ry/Stydi ry Snellmaninkatu 10 00014 Helsingin yliopisto kajahdus@gmail.com

Kajahdus sai HYY:n ainejärjestölehtitukea.

ARTIKKELIT Hyvästit Snellmaninkatu 10:lle

Laulu snellu kympin muistolle

Aitoja

#HYYtymättömät

HYYn edustajistovaalit: poliittisten ryhmien voitonmarssi

Maailmankauppa käy

Taxikuski Jaakko - Läpileikkaus yhteiskunnasta

PALSTAT Pääkirjoitus

PJ:n palsta

Vieraskynä

Numero 4/16 19.12.2016 Pääkirjoitus

Minä Kajahdan, sinä Kajahdat, Me Kajahdamme Jaahas. Kajahdus 4/16. Vuoden päätoimittamisen ja taittotaiteilun loppu. Muistan kun ala-asteikäisenä askartelin kaverin kanssa omaa lehteä. Tästä aiemmasta lehtibisneksen valloittamisesta ei valitettavasti ole jäänyt todisteita, joten olen todella ylpeä päätoimittajakumppanini herra Muilun kanssa vuonna 2016 julkaistusta neljästä painotuotteesta, joista tämä uutukainen on oleva viimeinen. Vaikka näinkin pienilevikkisen lehden toimittaminen ja taittaminen on vaatinut hurjasti verta, hikeä ja kyyneleitä sekä ajoittaista mielenterveyden järkkymistä, en haluaisi millään päästää irti. Jokaisen lehden käteen saatuani olen kuitenkin ollut valmis unohtamaan kokemani synnytyskivut (tai noh, ei ne unohdu, mutta tämän empiirisen tutkailun perusteella kyllä tuntuvat kaiken sen tuskan arvoisilta!). Kajahdus onkin kuin rakas lapsi, josta haluaisi pitää huolta, vaikka se välillä onkin hankala tai vie paljon aikaa. Ajan vastineeksi on

kuitenkin saanut paljon uusia taitoja ja tavannut aivan huippuja tyyppejä. Nyt on kuitenkin aika antaa mahdollisuus myös uusille tekijöille ja kokeilla omia siipiä muiden haasteiden parissa. Tämä numero on ns. anarkianumero, jossa olemme jättäneet kirjoittajille vapaat kädet teeman suhteen. Toisaalta, olisi Kajahduksen aliarvioimista, jos yrittäisimme väittää, että muut tänä vuonna ilmestyneet numerot olisivat tähän verrattuna olleet sovinnaisia. Haluan tähän loppuun kiittää kaikkia lehden teossa mukana olleita ihmisiä: toimituskokouksissa istuneita, hölmöjen päätoimittajien kanssa jutelleita, upeaa toimitussihteeriämme Marjaana Pyykköä ja tietysti tuota stigmalaista hajattelijaa ja myötäeläjää, Jaakko ”Muilahdus” Muilua. Laura Finander Kajahduksen toinen päätoimittaja

Kajahduksen hienous on moniulotteista: Kajahdus on poliittisesti sitoutumaton ja meitä ei voida hiljentää. Kajahdus antaa äänen opiskelijalle eikä sensuroi. Kajahdus on Stigman ja Stydin oma.

PJ:N

PALSTA stydi Jouluinen tervehdys Kajahduksen lukijat!

Nyt on joulukuu ja minun aika Stydin puheenjohtajana alkaa lähestyä loppuaan. Tunnelma on aika haikea, täytyy myöntää. Stydin kulunut vuosi on ollut täynnä erilaisia tapahtumia, joista kohokohdiksi nostaisin ainakin lokakuiset vuosijuhlat sekä upean määrän luovuttajia keränneen #HYYtymättömät-verenluovutuskampanjan, jonka järjestimme yhdessä HYY:n kanssa. Lisäksi olemme järjestäneet muun muassa monia työelämäekskuja, fuksitapahtumia ja erilaisia illanviettoja sekä osallistuneet VVA ry:n Asunnottomien yö -tapahtumaan. Yhteistyötä muiden järjestöjen kanssa on tehty muun muassa keväällä Octavian kanssa yhteistyössä järjestettyjen sitsien ja syksyisen Stigman kanssa järjestetyn karaokeillan muodossa. Myös yhteistyötä neljän sosiaalitieteiden ainejärjestön Stydin, Stigman,

Kontaktin ja Statuksen välillä on tiivistetty yhteisten työelämätapahtumien ja fuksisuunnistuksen muodossa. Tämä on hyvä alku ensi vuonna entisestään tiivistyvälle yhteistyölle. Kuten keväällä uumoilin, on tutkintouudistukseen liittyvä sosiaalitieteiden järjestökentän uudistuminen syyslukukauden myötä hieman selkeytynyt ja edistynyt. Parhaillaan neljän nykyisen ainejärjestön toimijoista koostuva toimikunta työskentelee uuden sosiaalitieteiden yhteisen järjestön perustamisen eteen. Nykyiset oppiainekohtaiset ainejärjestöt jatkavat kukin toimintaansa ja tulevan 2017–2018 lukuvuoden myötä eri järjestöjen keskinäiset roolit selkiytyvät varmasti entisestään. Näillä näkymin tulevaisuudessa sosiaalitieteiden yhteinen järjestö tulee ottamaan pääasiallisen järjestämis-

vastuun fuksitoiminnasta ja muusta koko tutkinto-ohjelman opiskelijoille yhteisestä virkistystoiminnasta, ja nykyisten ainejärjestöjen rooli keskittynee entistä enemmän oman tieteenalan työelämätoimintaan ja opintoihin liittyvään edunvalvontaan. Stydin toiminnassa työelämäyhteyksiin panostaminen on perinteisesti ollut tärkeää ja työelämäekskut ovatkin olleet eräitä suosituimmista tapahtumistamme tänä vuonna. Uskon tämän kysynnän jatkuvan tulevaisuudessakin ja näen uuden sosiaalitieteiden järjestön perustamisen ennen kaikkea isona mahdollisuutena Stydille uudistaa toimintaa vastaamaan jäsenistön toiveisiin entistä paremmin.

parasta omasta mielestänikin on ollut yhdessä tekeminen ja uusiin ihmisiin tutustuminen.

Valtsikan uudistuva järjestökenttä tarjoaa juuri nyt mielenkiintoisia mahdollisuuksia päästä mukaan kehittämään toimintaa ja haluankin rohkaista kaikkia vähänkään innostuneita lähtemään mukaan järjestötoimintaan; Stydin ja Stigman toiminnan lisäksi tuleva sosiaalitieteiden järjestö tarjoaa tähän hyvän paikan! Ja jos tällainen kehittämiseen keskittyvä puhe ei innosta sinua, niin ei hätää – järjestötoiminnassa ihan

Kiitän vielä myös siitä kunniasta, että olen saanut toimia Stydin puheenjohtajana tänä vuonna. Tunnelmallista ja rentouttavaa loppuvuotta kaikille Kajahduksen lukijoille!

Ihanat ihmiset onkin yksi niistä asioista, joka päällimmäisenä on mielessäni kulunutta vuotta miettiessä. Olen saanut tehdä töitä aivan mahtavan aktiiviporukan kanssa ja haluan tässä vielä kiittää teitä kaikkia –hallituksen jäseniä, tuutoreita, vuosijuhlatoimikuntalaisia ja muita, jotka olette olleet mukana toiminnan järjestämisessä. Te olette tehneet tästä vuodesta unohtumattoman! Sekä Stydin että Stigman uusille upeille ensi vuoden hallituksille toivotan intoa ja onnea ensi vuoden toimintaan!

Iloisin terveisin, Noora Kivioja Stydin pj 2016

Vieraskynä: Kuka on Internetin presidentti?

Vuonna 1995 Internet-operaattori Netcomin toimitusjohtaja Dave Garrison matkusti Pariisiin hankkiakseen rahoitusta pankkiireilta. Illallisella nämä kyselivät häneltä uteliaina: “Kuka on Internetin presidentti?” Hetki hetkeltä pankkiirit muuttuivat kireämmiksi, kun Dave yritti selittää heille, ettei Internetillä ole johtajaa; että Internet on verkkojen verkko, jossa kaikki jakavat tiedonsiirtämiseen liittyvän taakan. Tämä ei pariisilaisille kelvannut. Heille oli itsestäänselvää, että maailma rakentuu hierarkkisesti. Virhe on ihan ymmärrettävä. Vuonna 1995 vain harva oli kuullut Internetistä ja vielä harvempi oli joutunut kosketuksiin hajautettuihin verkostoihin perustuviin tapoihin organisoida yhteiskuntaa. Lopulta ongelmasta päästiin eroon, kun Dave Garrison julistautui itse Internetin presidentiksi. Seuraavana vuonna Manuel Castells

julkaisi ensimmäisen osan verkostoyhteiskuntaa käsittelevästä kirjasarjastaan The Information Age: Economy, Society and Culture. Nyt kaksikymmentä vuotta myöhemmin elämme suurinta yhteiskunnallista murrosta sitten kirjapainotaidon keksimisen. Sen käyttövoimavarana on tietokoneiden, Internetin ja automaatiojärjestelmien yhdessä luoma murros, jossa informaatiota voidaan säilyttää ja käsitellä aiempaa suurempina määrinä ja jossa suuret ihmisjoukot pystyvät viestimään ja koordinoimaan asioita keskenään suoraan ilman rajoittavia välikäsiä. Suuret yhteiskunnalliset murrokset muokkaavat myös ihmisten identiteettejä. Aikoinaan televisiosarjassa oli yksi (tai kaksi) selkeää päähahmoa, joiden ympärillä tarina pyöri. Nykyään monissa suosituissa sarjoissa tarina muodostuu monen hahmon luoman verkoston kautta. Tarinan keskiö siirtyy hierarkian huipulla olevasta (mies)hah-

“Kukaan ei ole saari” kirjoitti John Donne vuonna 1624. Lausahdus ei ole ehkä koskaan ollut yhtä tosi kuin nyt.

mosta hahmojen väliseen verkostoon. Televisio samalla sekä kuvastaa että vahvistaa yhteiskunnallista muutosta. Kasvavien nuorten identiteetti rakentuu aiempaa voimakkaammin jatkuvasti läsnä olevan sosiaalisen verkoston toiminnalle, ajatusmalleille ja hyväksynnälle. Samalla yksityisyyden suhde muihin perusarvoihin muuttuu, vaikkemme vielä tiedäkään miten. Teollisuuspaikkakuntien historiallinen hierarkkisiin suhteisiin työpaikoilla ja kotona pohjautuva elämäntapa on kuolemassa. Sosiaalisesti kyse on yhtä merkittävästä murroksesta kuin teollistumisen alkuaikoina, jolloin itsenäiseen työhön tottuneiden käsityöläisten piti oppia tekemään töitä tehtaassa muiden käskyläisinä. Automaatio syö pala palalta määriteltävissä olevat tehtävät ja jäljelle jää luovat ja sosiaalisia taitoja vaativat tehtävät.

Verkostot haastavat yhteiskunnan vanhat valtarakenteet. Verkostoyhteiskunta ei tarkoita utopiaa, jossa kaikilla on samat mahdollisuudet. Ei, vaikka Internetin tullessa näin toivottiin. Sen sijaan valta muuttaa muotoaan. Siinä missä hierarkkisissa järjestelmissä valta keskittyy hierarkian huipulle, verkostoyhteiskunnassa se keskittyy niille, jotka kykenevät rakentamaan ja ylläpitämään vaikuttavia verkostoja. Tämä toteutuu niin äärioikeiston nousussa ja Lisää kaupunkia -tyyppisissä kaupunkiaktivistiliikkeissä kuin myös työmarkkinoilla, jossa enenevissä määrin työpaikat ja työntekijät löytyvät olemassaolevista verkostoista. Tämän murroksen pitkäaikaisista vaikutuksista yhteiskuntaan, valtaan ja vallankäyttöön ei ole riittävästi tietoa. Suuret verkostot tarvitsevat palveluita, jotka auttavat verkostoon kuuluvia rakentamaan keskinäistä luottamusta,

kohtaamaan, viestimään, koordinoimaan ja arvioimaan toisiaan. Alustayritykset, esimerkiksi Internet, Google, Facebook, Spotify, Netflix, Uber ja AirBnB, ovat nopeasti kasvaneet voimakkaiksi haastajiksi perinteisille yrityksille tarjoamalla ratkaisun siihen miten kuluttajat ja tuottajat voivat löytää toisensa. Yritysten fokus vaihtuu sisäänpäinkääntyvästä tuotantokeskeisyydestä ulospäinkääntyvään vuorovaikutuskeskeisyyteen. Alustayritykset rakentavat kaksisuuntaisen markkinan ja mahdollistavat alustan käyttäjille arvoa luovaa vuorovaikutusta. Verkostossa tapahtuva vuorovaikutus ja sen laatu on siten yritykselle keskeinen onnistumisen mittari. Kaksisuuntaisella markkinalla on kysyntäpohjaisia suuruuden etuja, kun jokainen uusi asiakas tai tuottaja hyödyttää sekä itseään että muita alustan käyttäjiä. Koska käyttäjien saama hyöty syntyy siitä, että kaikki muutkin käyttävät samaa palvelua, alustabisnes on herkästi luonteeltaan monopolistista. Alustat siis johtavat markkinoilla vallan keskittymiseen muutamien toimijoiden käsiin ja winner takes it all -kilpailuun. Digitalisaatio voimistaa kehitystä mahdollistamalla parhaille globaalit markkinat. Uusi teknologia on tuonut mukanaan uusia tapoja organisoida työtä. Uusista verkostoihin pohjautuvista toimintamalleista on saatu kokemuksia esimerkiksi avoimien ohjelmistojen ja avoimen tiedon saralla:

esimerkiksi useimmissa maailman kännyköissä oleva Linux-käyttöjärjestelmä ja maailman tunnetuin ja laajin sanakirja Wikipedia on kehitetty näin. Vapaaehtoistyö organisoituu työn vaativuuden ja vaaditun ajan mukaan erilaisille osallisille - ja raja yrittäjyyden, palkkatyön ja vapaaehtoistyön välillä katoaa. Tuhannet vapaaehtoiset yhdessä ovat tuottaneet ratkaisuja, jotka päihittävät kaupalliset toimijat. Näitä organisoitumisen oppeja sovelletaan nyt niin yrityksissä, poliittisessa aktivismissa kuin vapaaehtoistyössäkin. Käsissämme on koko yhteiskunnan läpileikkaava murros, joka muuttaa ihmisten identiteettiä, maailmankuvaa ja vuorovaikutussuhteita, talouden ja vallan rakenteita, organisaatioita ja instituutioiden asemaa. Hierarkioiden tilalle rakentuu hajautettuja verkostomaisia rakenteita, jotka hyödyntävät yhteiskunnan tarjoamaa infrastruktuuria omien tavoitteidensa edistämiseen. Päätettäessä yhteiskunnan rakenteita määrittävästä arkkitehtuurista on syytä muistaa, että arkkitehtuuri ei ole vain teknologiaa tai bisnestä. Kyse on yhteiskunta- ja sosiaalipoliittisesta valinnasta, joka määrittää sen, mitä on olla vapaa ja tasa-arvoinen ihminen. “Kukaan ei ole saari” kirjoitti John Donne vuonna 1624. Lausahdus ei ole ehkä koskaan ollut yhtä tosi kuin nyt.

Mikko Särelä on tekniikan tohtori.

Kajahdus toivottaa kaikille lukijoille upeaa ja uljasta uutta vuotta 2017!

RISUT, RUUSUT JA TREFFIPYYNNÖT VOIT JÄTTÄÄ OSOITTEESSA KAJAHDUS[ÄT]GMAIL.COM

Hyvästit Snellmaninkatu 10:lle

Itsenäisyyspäivänä 6.12.2016 Koko yliopistoa koskevien hallinto- ja koulutusuudistusten ja viime kevään irtisanomisten rinnalle sosiaalityön ja yhteiskuntapolitiikan oppiaineita kohtaa vielä yksi hyvin konkreettinen muutos: yliopisto luopuu Snellmaninkatu 10:n toimistorakennuksesta, todennäköisimmin vuokraa sen Helsingin kaupungille päiväkotikäyttöön, ja oppiaineet sijoitetaan tiedekunnan päärakennukseen. Tätä kirjoittaessani sosiaalityö on jo ehtinyt muuttaa ja meillä yhteiskuntapolitiikan puolella tavaroita pakkaillaan kovaa vauhtia. Prosessi liittyy jo vähän aiemmin alkaneeseen yliopistouudistukseen: tilojen omistussuhteita ja maksukäytäntöjä on uudistettu ainakin 1990-luvun puolesta

välistä alkaen. Iso askel oli valtion omistamien yliopistojen kiinteistöjen siirtäminen tiloja hallinnoiviin kiinteistösijoitusyhtiöihin vuonna 2009. Aluksi yliopistot omistivat kaksi kolmannesta yhtiöistä ja valtion Senaatti-kiinteistöt viimeisen kolmanneksen. Nyttemmin Helsingin yliopisto on ostanut Helsingin yliopistokiinteistöt Oy:stä sekä Senaatti-kiinteistöjen osuuden että Hankenin ja Taideyliopistojen pienet osuudet, ja yliopistokonserni omistaa nyt siis rakennukset kokonaan tytäryhtiönsä kautta. Helsingin yliopiston rahastot – toinen yliopiston tytäryhtiö – omistaa myös merkittävän osan yliopiston käyttämistä kiinteistöistä. Näiltä kahdelta yliopiston yritykseltä yliopiston tila- ja kiinteistökeskus vuokraa tilat ensin itselleen. Yritykset

veloittavat nk. pääomavuokraa eli vuokraa, joka paitsi kattaa rakennuttamiseen ja korjaamiseen liittyvät kulut, tuottaa myös asetetun tuottovaatimuksen mukaisen tuoton. Tila- ja kiinteistökeskus sitten vuokraa tilat laitoksille ja muille yksiköille sisäisenä ylläpitovuokrana, johon kuuluu tilan lisäksi tavalliset kiinteistön ylläpitopalvelut, mutta myös vahtimestaripalvelu ja muut toimistoon liittyvät käytännön asiat. Taustalla on ajatus siitä, että tilankäyttöä kannattaa ohjata siten, että kustannukset maksetaan tiloja käyttävän yksikön budjetista. Loogisesta ideasta rakentuu kuitenkin aikamoinen hallinnollinen häkkyrä, jota on kritisoitu jo pitkään niin teoreettisemmin kriteerein uusliberalistisesta lähestymistavasta kuin konkreettisemmin syin käyttäjälle hankalasta ja läpinäkymättömästä systeemistä. Käytännössä tuloksena on yhden ostajan ja yhden myyjän markkina, jossa osapuolet eivät välttämättä pysty tai osaa laskea toimintojensa vaihtoehtoiskustannuksia oikein. Kriittistä yhteiskunnallista keskustelua tästä ja vastaavista politiikkainstrumenteista on edelleen syytä käydä, vaikka merkkejä uudistuksista onkin: Senaatti-kiinteistöt on jo luopunut pääomaperiaatteesta ja siirtynyt omakustannusperiaatteeseen, ja eduskunnan tarkastusvaliokunta on esittänyt samaa yliopistokiinteistöyhtiöille. Vaikka taustalla ovat säästösyyt, jotka voivat olla osittain teennäisiä, Snellmaninkatu 10:n osalta on kuitenkin jo pitkään ollut ilmeistä, että yliopistolta kokonaisuutena ei löydy talon tarvitse-

maa rakkautta. Esteetön sisäänkäynti on ollut oikeastaan useammin rikki kuin käytössä, langattomat verkot eivät toimi, yläkerran tutkijat paistuvat kesällä ja jäätyvät talvella, käytävien avotilat ovat oikeastaan varastokäytössä. Koulutusuudistuksen jälkeen tarvitaan aktiivisen opiskelun ryhmätyötiloja ja tutkimuksessa toimivaa tieto- ja viestintäteknistä ympäristöä. Yliopiston haluttomuus tehdä talosta tällaista tilaa vie taloa jo muutenkin yliopistorakennusten marginaaliin. Fyysinen ympäristö on kuitenkin tärkeä kokemusten puitteistaja. Talo on muodostunut monella tavalla tärkeäksi talossa eripituisia aikoja viettäneille yhteisöille. Kellarin Roomikselta kolmannen kerroksen kahvihuoneeseen ja Wariksenpesään on käyty tieteellisesti ja sosiaalisesti tärkeitä keskusteluja. Neljä metriä korkeat huoneet ja lankkulattiat ovat hienoja työympäristöjä. Nostalgian tunteet ovatkin päällimmäisenä, kun juhlapyhänä autiossa talossa tätä kirjoitan. Muutto tulee kuitenkin kääntymään yhteisön parhaaksi – kunhan osaamme tarpeeksi äänekkäästi vaatia toimivia opiskelu- ja tutkimustiloja. Riippumatta siitä, minkälaisesta talousdiskurssista vuokrat vedetään, tiloista tullaan tulevaisuudessakin maksamaan. Viedään siis vanhan talon hyvät puolet mukanamme ja tehdään uusista tiloista itsellemme vieläkin paremmat. Arho Toikka

Laulu snellu kympin muistolle

Snellu kympissä iäkäs torppa Istuu portailla pikkuinen stigmalainen Hänen esseetään huoneessaan proffa Katsoo kulmiaan kurtistellen

Valmistu koskaan en maisteriks' saakka Valt.tieteen yyooksi ainoostaan jään Kirjoja Kaisasta raahaan mä vaikka, Roomiksen sohvalle uinahdan vaan.

Viime hetkellä palautti esseensä sen "Onko kirjoihin koskenut, tunnista en?" Fuksin aatokset mysteeriks' proffalle jää Ne se itse vain ymmärtää

Snellu kympissä pikkuinen torppa Oven perässään sulkee stigmalainen Vielä vilkaisee hän ikkunasta Valot pois päältä on Roomiksen

Valmistu koskaan en maisteriks' saakka Valt.tieteen yyooksi ainoostaan jään Kirjoja Kaisasta raahaan mä vaikka, Roomiksen sohvalle uinahdan vaan.

"Gradun palautus takana, mitä nyt jää Sillä tuttua tutumpi Roomis on tää Sitä jättää en tahtoisi, valmistua" Yksin proffa vain ymmärtää.

Snellu kympissä keltainen torppa Istuu portailla kandi stigmalainen Lepotuolissaan viisas tuo proffa Miettii kandia hämmästellen:

Valmistu koskaan en maisteriks' saakka Valt.tieteen yyooksi ainoostaan jään Kirjoja Kaisasta raahaan mä vaikka, Roomiksen sohvalle uinahdan vaan.

"Miten kummassa valmistui kandiksi tuo Eihän luennot maistuneet laisinkaan nuo? Ehkä jotain on uponnut päähänsä sen Vaikka miten, sitä käsitä en."

Rea Glad

Aitoja

On olemassa monenlaisia aitoja. Sellaisia, joita Trump haluaa rakentaa. Muureja, joiden yli ei voi kiivetä, joiden yli ei ole tarkoituskaan kiivetä. On sellaisia aitoja, joiden ohi kierretään. Aitoja, jotka ylitetään. Aitoja, joista etsitään vuosikausia ylipääsyä. Sitten on sellaisia aitoja, jotka horjuvat tuulessa. Keinuvat osumista. Ovat vaarassa kaatua pienestäkin tuulenvireestä, sattumasta ja sattumista. Kummalla puolella aitaa ovat ne lakimiehet ja lääkärit, liikemiehet ja konsultit, jotka ovat työstressin vuoksi joutuneet psykiatriselle osastolle? Kummalla puolella aitaa ollaan, kun perheväkivaltaa kohdataan Westendissä tai pillereitä popsitaan Kulosaaressa? On helppoa leikata. Luvut on helppo asettaa allekkain ja suorittaa erotus. Karsia matemaattisesti turhat kulut. Sulkea tietokone ja ilmoittaa talouden vakauttamistoimenpiteistä. Avata

pullo konjakkia ja sulkea silmänsä medialta. Tai avata tietokone uudestaan ja vaientaa media. Yhteiskunta ihailee menestyjiä. Tehokkuutta ja suoritusta. Suuria elämyksiä ja vaativia työtehtäviä. Eikä niissä mitään vikaa ole, mutta mitä tapahtuu, kun itsensä jatkuva ylikuormittaminen nostetaan normiksi, ihailun kohteeksi. Menestyvä liikemies matkalla töihin. Stressi pakahduttaa sydämen, lamaannuttaa hengityksen. Lomaa ei uskalla ottaa, eihän kunnon työntekijä sellaista tarvitse. Uusia, toinen toistaan haastavampia ja vaativampia työtehtäviä on haalittu jo vuosikaudet. Muut ovat jo lähdössä kotiin, mutta pomon luottomies vielä sähköposteihin vastailee. Kunnes ei enää ole mitään. Edessä vain mustaa ja punaista. Itsekäs saa ja pitää joskus olla. Kun ei halua, kun ei jaksa, on se osattava

sanoa. Kun aikaa haluaa jättää ystäville, perheelle, taiteelle ja liikunnalle työnantajan toiveiden kustannuksellakin, on niin tehtävä. Mutta kun itsekkyys siirtyy makrotason ilmiöksi, valtakunnan johtoon, poliittisten päättäjien huulille, on itsekkyydelle osattava sanoa ei. On helppoa leikata. On helppoa tehdä ”vaikeita päätöksiä maamme tilasta”. Mutta kuinka helppoa on pysähtyä miettimään päätöksiä. Sulkea tietokone ja älypuhelin. Kävellä kadulle ja kysyä ihmisten kuulumisia. Kuunnella pahoinvoivia, katsoa taloudellisen kurjistamisen jälkiä. Mutta puhutaanpa hetki tilastojen ja lukujen kieltä. Sitä ainoaa universaalia, rakkaudettomuuden kieltä, jota päättäjämme tuntuvat ymmärtävän. Elokuussa julkaistussa Kansallinen syntymäkohortti 1987 -tutkimuksessa seurattiin, miten laman lapset ovat pärjänneet elämässään. Vuonna 1987

syntyneistä vajaa kolmannes oli 25 vuoden ikään mennessä saanut psykiatrista erikoissairaanhoitoa tai lääkitystä mielenterveysongelmiinsa. 14 % puuttui peruskoulun jälkeinen tutkinto. 30 % oli jossain vaiheessa nostanut toimeentulotukea. Tukea, jonka pitäisi olla viimeinen vaihtoehto taloudelliselle pärjäämiselle. Noin kolmannes ikäluokasta pärjää elämässään hyvin, kolmannes jotenkuten, kolmannes ei lainkaan. Eurostatin vuosien 2006 ja 2016 välillä tekemän tutkimuksen mukaan suomalaisten koulutuksen ja työelämän ulkopuolisten osuus 20–24-vuotiaista nuorista aikuisista on kasvanut 11,6 prosentista 15,7 prosenttiin. Suomi on tippunut muiden pohjoismaiden kelkasta selvästi ja prosenttiosuudet ovat Baltian maiden tasolla. EVA eli Elinkeinoelämän valtuuskunta julkaisi helmikuussa 2012 raportin ”Hukassa – keitä ovat syrjäytyneet

nuoret?”, joka esitti, että Suomessa olisi noin 51 300 syrjäytynyttä 15–29-vuotiasta perusasteen käynyttä. Opetusministeriön laskelmien mukaan jokainen syrjäytynyt nuori maksaa yhteiskunnalle 1,2 miljoonaa euroa. Vihervasemmiston kuplasta puhutaan paljon. Jokainen ajatteleva, siihen kuuluva ihminen kyllä varmasti kuplansa tiedostaa. Mutta kuinka moni poliittisen spektrin toisella puolella tiedostaa oman kuplansa? Sen, ettei palava Slush-logo, start up-scene tai innovaatiokulttuuri kosketa tai auta isoa osaa kansasta. Kun aita on kaatunut ja kuilu näkyvillä, ei verokevennys paljoa lämmitä. Kun ainoa lohtu on pois pääseminen, elämän loppuminen, on turha puhua siitä, ettei yritetty tarpeeksi. Kun on pettymys herätä aamulla, ei yrittäjyyden byrokratiahelpotuksilla ole mitään merkitystä. Sosiaalityöntekijä, jota ei olisi resurssien pienentämisen takia ajettu työstressin partaalle, saattaisi auttaakin. Sosiaali- ja terveysjärjestelmä, joka sähköshokkien ja ketamiinihoitojen sijaan eheyttäisi, eikä pyrkisi nopein tuloksin tekemään ihmisestä vihannesta. Menestyvä ja kaikkien ihailema suorittaja on hyvin kapea ihmisryhmä. Ihannekansalainen, johon harva ainakaan pidemmällä tähtäimellä kykenee, vaikka monet sellaiseksi haluavatkin. Ongelmat yksilöidään. Viat etsitään yhteiskunnan sijaan yksilöistä. Vaikka yhteiskunta olisi läpimätä ja sairas, täytyy vika silti olla laiskassa köyhässä. Vaikka vanha kone ja vanhat ajattelumallit olisivat olleet jo vuosikausia tuhoon tuomittuja,

täytyyhän niitä kurjistamalla pyrkiä uudelleenkäynnistämään. Mitä sitä nyt turhaan ongelmaa hoitamaan, kun oireitakin voidaan lievittää. Ei ihme, että kossu maistuu perjantaisin. Sosiaalityössä ja sosiaalipolitiikassa puhutaan taloudellisten ja sosiaalisten kustannusten häviämättömyyden laista. Ratkaisemattomat ongelmat eivät häviä mihinkään, ne vain muuttavat muotoaan. Valtionjohdon tavoitteena on ilmeisesti muuttaa ongelmien muotoa niin kauan, kunnes ne katoavat luonnollista tietään. Tie on avoinna menestyjille ja kärkiosaamisen Suomelle, kunhan heikompi aines on saatu pois jaloista pyörimästä. Pakko ei ole muuta kuin köyhän kuolla. Harvempi vain ymmärtää, että se aita voi sortua yhtä hyvin siellä paremmassakin aineksessa. Yksi sattuma; auto-onnettomuus tai epäonninen baari-ilta. Väärä sijoitusratkaisu tai investointi. Silloin saattaa toivoa, ettei olisi ollut mukana ajamassa hyvinvointivaltiota alas. Ettei joutuisi loppuelämäänsä syömään mielivaltaisesti määrättyjä turruttavia lääkkeitä tai makaamaan vihanneksena sähköshokkihoidon jäljiltä, kun kuntouttavaan apuun hoitajilla ei ole aikaa. Kummalla puolella aitaa silloin ollaan? Jaakko Muilu

Ainejärjestöjen keinot tehdä hyvää ovat moninaiset. Pyysimme Stydin puheenjohtajaa Noora Kiviojaa kertomaan #HYYtymättömät-kampanjasta. Miksi #HYYtymättömät? Koska verenluovuttaminen on tärkeää ja koska Stydi on halunnut innostaa ihmisiä tekemään hyviä tekoja! #HYYtymättömät-verenluovutuskampanja järjestettiin ensimmäisen kerran syksyllä 2015 ja se sai jatkoa syksyllä 2016. Keväällä 2015 Stydin silloiset hallituslaiset ottivat yhteyttä Veripalveluun yhteistyön käynnistämiseksi ja syntyi idea koko HYY:n laajuisesta kampanjasta. Yhteistyön aloittamisen

inspiraationa toimi Stydin ja ruotsin kielisten sosiaalityön opiskelijoiden Octavia-ainejärjestön vuosien takainen verenluovutustempaus, jossa järjestöt kilpailivat luovutetun veren määrässä. Koska verenluovutus on tärkeä teema ja edellisvuoden kampanja keräsi runsaan määrän luovuttajia sekä luovutusten avulla pelastettuja ihmishenkiä, tuntui kampanjan järjestäminen Stydin hallitukselle tärkeältä tänäkin vuonna. Vaikuttavan asian eteen on tehty paljon, mutta hyvin mielellään, töitä ja edellisvuoden hienon pohjatyön jälkeen kampanjaa oli helppoa lähteä tekemään tuttujen kontaktien avulla. Tänä vuonna #HYYtymättömät oli myös osa Helsingin yliopiston läpi lukuvuoden jatkuvaa

HYVIÄ TEKOJA - luovuta verta, tue tiedettä -kampanjaa.

Mitä kampanjaan osallistuakseen tuli tehdä?

Vuosittain noin 50 000 potilasta saa apua verenluovuttajilta ja monille vakavasti sairaille luovutettu veri on todellinen elinehto. Yhdellä luovutuksella voidaan auttaa jopa kolmea potilasta ja valmisteet menevät muun muassa leikkauspotilaiden, keskoslasten, onnettomuusuhrien ja syöpää sairastavien hoitoon. (lähde: https:// www.veripalvelu.fi/verenluovutus/ sinua-tarvitaan.)

Osallistuakseen tuli kunkin HYY:n alaisen järjestön muodostaa oma VeriRyhmä ja ilmoittaa kampanjaan osallistumisesta HYY:lle elomakkeella. Sen jälkeen tehtäväksi jäi käydä luovuttamassa verta mahdollisimman paljon eli käytännössä kannustaa kaikkia oman yhdistyksen jäseniä mukaan luovuttamaan.

Miten kampanja toteutettiin?

Tänä vuonna kampanja keräsi yli 330 käyntiä eli noin 70 kappaletta enemmän kuin edellisenä vuonna. Tavoite edellisen vuoden luovutusmäärästä petraamisen suhteen siis tavoitettiin ja samalla yli tuhat potilasta sai avun luovuttajilta! Määrällisesti ja suhteessa järjestön kokoon eniten luovuttaneet järjestöt selviävät joulukuun 2016 aikana – HYY ja Stydi ottavat voittajiin yhteyttä.

Kampanja toteutettiin yhteistyössä Stydin, Veripalvelun, Helsingin yliopiston ja HYY:n kesken. Kampanjan visuaalisen ilmeen takana on Helsingin yliopisto ja ilme on yhtenäinen HYVIÄ TEKOJA -kampanjan kanssa. Tähän kampanjaan liittyen yliopisto on tehnyt myös Youtubesta löytyvän informatiivisen verenluovutusta käsittelevän videon, jolla esiintyy sosiaalityön opiskelija Salla Miettunen. HYY:n rooli on painottunut #HYYtymättömät-kampanjasta tiedottamiseen sähköpostin ja facebook-tapahtuman välityksellä. Stydi on osallistunut erityisesti somessa kampanjointiin ja ollut myös tiiviisti mukana kampanjan kehittämisessä ja toteuttamisessa yhdessä muiden toimijoiden kanssa. Sosiaalisessa mediassa kampanjoinnin lisäksi #HYYtymättömät on näkynyt kampuksilla näyttöruutujen tiedotteissa ja flyereiden muodossa, sekä Kumpulassa vierailleen liikkuvan verenluovutustilaisuuden yhteydessä.

Miten kampanja onnistui?

Mitä tulevaisuudessa? Stydin kokemus kampanjoinnista oli ehdottomasti hyvä ja toivomme, että tulevatkin hallitukset jatkavat hyvän tekemistä - joko verenluovutuskampanjan muodossa tai sitten muilla tavoilla! Toivomme myös, että kampanja on myös onnistunut innostamaan ihmisiä luovuttamaan verta säännöllisesti. Teksti: Noora Kivioja Kysymykset, muokkaus: Laura Finander

Anna arvokkain lahjA. Tervetuloa verenluovutukseen:

Espoon veripalvelutoimisto, Kauppakeskus Iso Omena, Länsiväylätoimisto, ma, ke 12–19, ti, to, pe 11–18 Helsinki, Sanomatalon veripalvelutoimisto, Töölönlahdenkatu 2, ma, ke, pe 11–19, ti, to 8–19 Helsinki, Kivihaan veripalvelutoimisto, Kivihaantie 7, ma–to 11–18, pe 9–16

OJENNA KÄTESI. Ota virallinen henkilötodistus mukaan. Muut veripalvelutoimistot ja verenluovutustilaisuuksien kalenteri: veripalvelu.fi • Maksuton luovuttajainfo 0800 0 5801 • Testaa etukäteen, voitko luovuttaa verta juuri nyt: sovinkoluovuttajaksi.fi • Lataa hengenpelastajan mobiilisovellus sovelluskaupasta tai oheisesta QR-koodista 

HYYn edustajistovaalit: poliittisten ryhmien voitonmarssi

Loka-marraskuussa järjestetyissä HYYn edustajistovaaleissa useat poliittiset ryhmittymät saivat suuria vaalivoittoja, sitoutumattomien ryhmien menettäessä kannatustaan. Kajahdus lähti selvittämään vaalituloksen taustoja kahden henkilöhaastattelun kautta. Stigmalaiset Joel Lindqvist, Sitoutumaton vasemmisto (Sitvas) ja Valtteri Aine, Kansalliset ylioppilaat (KansY) olivat molemmat ehdolla edustajistovaaleissa sekä myös toimivat vaalipäällikköinä omissa ryhmissään. Sitoutumaton vasemmisto on puoluepoliittisesti riippumaton ryhmittymä. Sitvas ei toimi minkään puolueorganisaation alla, eikä se näin ollen ole myöskään osa Vasemmistoliittoa tai Vasemmisto-opiskelijoita. Kansalliset ylioppilaat taas on Kokoomuksen

paikallisyhdistys ja osa Kokoomuksen Opiskelijaliitto Tuhatkuntaa. KansY, josta jatkossa käytetään edustajistovaalilistan mukaista nimeä Kokoomusopiskelijat, on siis puoluepoliittisesti sitoutunut ja vaikuttaa Kokoomus-puolueen sisällä. Miksi lähditte ehdolle edustajistovaaleihin? Valtteri: Halusin lähteä ajamaan opiskelijoiden etua. Osaltaan omaan ehdokkuuteen vaikutti ja jossain määrin myös tuntui velvoittavan puoluepoliittinen taustani. Omalla ehdokkuudellani halusin myös rohkaista muita lähtemään ehdolle. Joel: Olin mukana jo viime edustajistovaa-

leissa kaksi vuotta sitten. Alun perin lähdin Sitoutumattoman vasemmiston toimintaan mukaan tuttavani kautta jo itse asiassa hieman ennen yliopistoon pääsyäni. Loppupeleissä suurin motivaattorini on kuitenkin päästä mukaan tekemään parempaa ylioppilaskuntaa. Oletteko olleet mukana politiikassa myös edustajistovaalien ulkopuolella? Valtteri: Olin myös viime vaaleissa ehdolla, tosin silloin en ollut lähelläkään läpipääsyä. Seuraan edustajiston ja HYYn toimintaa aktiivisesti ja olen mukana HYYn talousjohtokunnassa. Olin ehdolla viime kunnallisvaaleissa ja olen varavaltuutettu Oulussa. Nykyisin työskentelen kansanedustajan avustajana. Viimeiset 5 vuotta olen ollut Kokoomuksen jäsen ja aktiivisesti mukana politiikassa. Joel: Olen toiminut viimeiset kaksi vuotta Sitvas ry:n varapuheenjohtajana. Kuulun myös Vasemmisto-opiskelijoiden hallitukseen. Politiikkaa seuraan tietysti aktiivisesti. Edustajistovaaleissa lähes kaikki poliittiset puolueet kasvattivat kannatustaan, kun taas sitoutumattomien ryhmittyvät menettivät paikkoja. Mistä uskot tämän johtuvan? Valtteri: Korkeakoulut ja politiikka ovat olleet vahvasti läsnä ihmisten arjessa viimeaikaisten tapahtumien johdosta. Tämä on varmasti aktivoinut ihmisiä politiikan saralla, mikä taas kanavoitui poliittisten

ryhmien vaalivoittoina. Sitvasin ja Kokoomusopiskelijoiden suuriin vaalivoittoihin vaikuttivat osittain myös molempien isot ehdokaslistat. Toisaalta jo se, että molemmat saivat haalittua kasaan niin paljon ehdokkaita, kertoo ihmisten kiinnostuksesta politiikkaa kohtaan. Joel: Tuloksen takana oli varmasti sekä paljon käytännöllisiä, että laajempia, hankalammin selitettäviä syitä. Meillä Sitvasissa oli todella kova ydinporukka tekemässä vaaleja ja teimmekin todella paljon töitä vaalivoiton eteen. Saimme myös kasaan täyden listan huikean hyviä ehdokkaita. Yliopistossa on kuitenkin selkeästi havaittavissa tietynlaista uudelleenpolitisoitumista. Sitoutumattomuus on ollut pitkään voimissaan, mutta yhteiskunnallisesti hankalat ja arat ajat ovat saaneet ihmiset turhautumaan ja sitä kautta kaipaamaan poliittisten ryhmien tarjoamia vaihtoehtoja. Myös kaikkien poliittisten ryhmien yhdessä tekemä yhteispoliittinen kannanotto puhutteli hyvin ihmisiä. Uskotko poliittisuuden lisääntymisen olevan pysyvä ilmiö vai vain yksien vaalien jytky? Valtteri: Poliittisuus on esiintynyt HYYssä aina aalloittain. Ihmisiä kiinnostaa juuri nyt puoluepolitiikka ja vaikuttaminen. Tämä on toivottavasti alku uudelle isolle aallolle. Joel: Tuohon on paha vastata etukäteen.

Meillä on kuitenkin Sitvasin edustajistoryhmässä ollut aivan eri draivi viime kauteen verrattuna. En siis usko poliittisuuden ainakaan heti laantuvan. Myöskään yleinen yhteiskunnallinen ilmapiiri tuskin on lähiaikoina muuttumassa rauhallisempaan tai positiivisempaan suuntaan. Se taas voi politisoida jengiä lisää. On puhuttu, että opiskelijat eivät ole yhtä poliittisia, kuin esimerkiksi 1970- tai 80-luvuilla. Allekirjoitatko väitteen? Mistä se voisi johtua?

telemaan operatiivisesti, ajattelematta taustalla vaikuttavia syitä. On myös huomionarvoista, että monissa muissa ylioppilaskunnissa poliittisten ryhmien kannatus on vielä HYYtäkin pienempää. Nyt on kuitenkin kenties alkamassa uusi, vahvemmin poliittinen aikakausi. Uskotko, että puoluetausta tulee näkymään merkittävästi HYY:n päätöksenteossa? Millä tavalla? Mitä konkreettisia eroja eri ryhmittymien välillä edustajistossa on?

Valtteri: Pitää paikkansa. Nykyisin harva uskaltaa ottaa julkisesti kantaa poliittisiin kysymyksiin. Ihmisillä on kyllä edelleen varmasti mielipiteitä, mutta niitä ei uskalleta tuoda julkisiksi. Nykyisin ihmiset myös vierastavat puoluelaitosta, kun taas ainejärjestökenttä nähdään helppona ja turvallisena toiminnan paikkana. Ainejärjestöissä ei kuitenkaan ikinä ole takuita, että muut toimijat jakavat kanssasi samat mielipiteet. Itseäni harmittaa, etteivät opiskelijat ota enemmän kantaa yhteiskunnallisiin asioihin, sillä he ovat lähtökohtaisesti keskimääräistä tiedostavampia ja osaavat perustella mielipiteensä keskiarvoa paremmin.

Valtteri: Varmasti tulee näkymään. Uusi hallitus on maailmanpyörän (Sitvasin ja HYY:n Vihreiden vaaliliitto) ja HYALin (Helsingin yliopiston ainejärjestöläiset) vetämä ja siinä on varmasti vivahde-eroja viime hallitukseen. Yksi konkreettinen ero esimerkiksi Sitvasin ja Kokoomusopiskelijoiden välillä on, miten laajasti otetaan kantaa yhteiskunnallisiin asioihin. Sitvas lähtee ajattelusta, että HYY on ylioppilaiden omatunto; väylä jonka kautta ylioppilaat tuovat kantansa koko yhteiskunnan tietoon. Kokoomusopiskelijat taas operoivat enemmän puhtaasti opiskelijan asemalla ja välttävät ottamasta kantaa asioihin, jotka eivät suoraan liity opiskelijoihin ja yliopistokenttään.

Joel: Pitää paikkansa. Väitettä tukevat esimerkiksi tilastot vanhoista edustajistovaalituloksista, joista voidaan huomata poliittisten ryhmien kannatuksen olleen vielä 70-luvulla todella suurta. Nykyään kuitenkaan asioita ei enää nähdä niin poliittisina, vaan niitä lähdetään tarkas-

Joel: Poliittisten ryhmien voitoista huolimatta HYAL säilytti suurimman asemansa, joten mikään tuskin radikaalisti muuttuu, mutta kyllä muutoksia on silti luvassa. Yksi konkreettisimmista eroista sitoutumattomien ja poliittisesti sitoutuneiden välillä on varmasti edunvalvonta,

joka on poliittisten ryhmien kova ja yhteinen teema. Sitvasin ja Kokoomusopiskelijoiden suurin ero taas on kantaa ottaminen yhteiskunnallisiin asioihin. Maailmanpyörä näkee, etteivät ylioppilaskunta ja yliopisto elä erillään muusta maailmasta ja siksi HYYn tulee ottaa laajemmin kantaa yhteiskunnallisiin asioihin. Esimerkkinä ilmastonmuutos, joka koskettaa meitä kaikkia. HYY:n ensisijainen tehtävä on ajaa opiskelijoiden etua. Miksi sotkea edustajistoon puoluepolitiikkaa? Valtteri: Kaikki HYYn päätökset ovat lähtökohtaisesti poliittisia. Aina kun päätöksiä tehdään, on taustalla jokin syy miksi päätös tehdään ja suunta, mihin päätöksellä halutaan pyrkiä. Politiikka onkin jo lähtökohtaisesti HYYssä, mutta Puoluepolitiikka antaa raamit tekemiselle ja tuo esiin vaihtoehtoja ja selkeyttä. Joel: Kukaan ei varmasti ole eri mieltä, etteikö edustajisto olisi läpensä poliittinen mesta. Otetaan analogia eduskuntaan: ei tarvita puoluepolitiikkaa, koska ajetaan Suomen etua. Tämähän on täysin järjetön argumentti. Ei ole olemassa mitään yhtä, universaalia Suomen etua tai vastaavasti opiskelijan etua, vaan kaikki päätökset ovat jollain tavalla poliittisesti latautuneita. Ihmiset elävät eri arvomaailmassa, ei ole olemassa yhtä oikeaa tapaa tehdä asioita. Jos edustajisto ei olisi poliittinen, ei koko edustajistoa tarvittaisi.

Mitä teemoja oma ryhmäsi aikoo pitää yllä tulevana edustajistokautena? Valtteri: Vastuullista taloushenkeä. On tärkeää, mihin ylioppilaskunnan jäsenten maksut käytetään. Ylioppilaskunnan jäsenmaksun voisi käyttää nykyistä paremminkin. Itse asiassa yksi Kokoomusopiskelijoiden ajamista tavoitteista on ylioppilaskunnan jäsenmaksun alentaminen. HYYn taloudesta kolmasosa koostuu jäsenmaksuista. Tätä summaa voitaisiin korvata esimerkiksi paremmalla sijoitustoiminnalla. Joel: Perinteisesti maailmanpyörä on korostanut yhdenvertaisuutta, esteellisyyttä ja ympäristöasioita sekä edunvalvontaa. Järjestötuissa ja niiden jaossa haluaisimme painottaa enemmän progressiivisuutta: jo valmiiksi rikkaille järjestöille ei tarvitse antaa suhteellisesti yhtä suuria tukia kuin taloudellisesti köyhemmille järjestöille. Jos mietitään koko HYYn tasolla, niin HYY haluaa näkyä kunnallisvaaleissa. Aiomme tehdä omia vaaliteemoja ja -teesejä sekä tukea HYYlaisia ehdokkaita. Jaakko Muilu

Maailmankauppa käy*

Viimeaikaisista merkkitapauksista saa herkästi sen vaikutelman, että globalisaatiolle on annettu paukkuvat pakit. Amerikkalaiset käynnistivät ensimmäisen tuotantokauden tosi-tv -sarjasta ”Yhdysvaltain presidentti”, jossa pääosaa näyttelee muuan Don Trump. Britit puolestaan osoittivat, että vaikkei yksikään ihminen ole saari, valtiot ovat asia erikseen, kun kyllästyivät kiertämään Marian Kehää ja päättivät pidättäytyä kanaaliseksistä Euroopan kanssa toistaiseksi. Italia kartutti saapasmaan mainettaan kiittämällä pääministeriään potkuilla kansanäänestyksessä ja Itävallassakin FPÖ:n Norbert Hofer riehui niin kuin nimikaimansa Hagridin lemmikkilohikäärme Harry Potterissa, vaikka joutui lopulta liittymään vaalivoittaja Van der Bellenin puolueeseen kateudesta

* Käyminen eli fermentointi on aineenvaihduntatapahtuma, jossa pilkotaan orgaanisia aineita, usein hiilihydraatteja tai aminohappoja, energian saamiseksi. Käyminen tapahtuu tavallisesti ilman happea, mutta on olemassa myös niin sanottuja hapetuskäymisiä, jotka vaativat happea. Käyminen tapahtuu solun sisällä.

vihreänä.

otteeseen, mutta Talvivaarassa ei edes väkivaltaisessa fantasiasarjassa ole tehty niin pahaa vahinkoa kuin kotimaassamme.

Hullunmyllyn hämärissä vehkeilyjä on kuitenkin kaiken aikaa vetämässä. Siitä huolimatta, että Vallonia valloitti kotvaseksi uljaimman gallialaiskylän Talviaiheisilla asioilla on perinteisesti aseman Asterixilta ja ystäviltä, maakun- ollut kunniapaikka suomalaisten ta jaksoi pyristellä vain perhosiän ennen sydämessä. Muistelemme ylpeinä kuin oikaisi Cetaransa. Cetamiehet ovat Talvisotaa, rakastamme talviurheilua ja ainoastaan etujoukkoja varsinaisesta Talviklassikoksi nimetyn vuosittaisen maailmankaupan maihinnoususta, jääkiekko-ottelun ohjelmistosta eli operaatio TTIP:istä, joka viittaa poistuminen pari vuotta sitten aiheutti juomarahoihin vain siinä merkitykmelkein maansurun. Tätä taustaa vasten sessä, että niin Yhdysvaltojen kuin on ymmärrettävää, että kun pääministeEuroopankin sijoittajapiireissä otetaan ri Sipilä kutsuttiin osoittamaan tukensa malja mammonalle, kun kontrahti astuu samalla, kansallistuntoisella etuliitteellä voimaan. Kyseessä koristetun kaivoksen on modernin toiminnan jatkamiVaikkei optimismille tuottavuusoajan Moloselle, hän ei epäröinyt dotuksissa ollutkaan muuta Perää tov-Ribbentrop joutua Talvivaaraan. kuin Pekka, Sipilä veti hatustaan 100 Vaikkei optimismille -sopimus, johon miljoonaa ja totesi: ”piru voi olla eurooppalaiset tuottavuusodotuksisterrassa, mut on tää vaan niin fame.” sa ollutkaan muuta ja amerikkalaiset Sanoista juontuu myös pääministerin Perää kuin Pekka, pääomapäärit lippalakin teksti. ovat junailleet Sipilä veti hatustaan oman etupiiri100 mwiljoonaa ja jakonsa. Siinä totesi: ”piru voi olla kumpikin tarjoaa toiselle tilaisuuden terrassa, mut on tää vaan niin fame.” troolata tyhjiin alueensa luonnonvarat ja Sanoista juontuu myös pääministerin kansalaistensa omaisuuden hyvitykseksi lippalakin teksti. siitä, että pääsee itse tekemään saman vastapuolelle. Valtio tarjosi aikoinaan konkurssipesämunan yhtiölle, ja mitä Armaalla Suomenmaalla tärkein pahemmin kaivos on sittemmin mennyt todistuskappale globalisaation retuperälle, sitä hanakampi sponsori kaikkivoipaisuudesta on Talvivaaran yhteiskunnasta on tullut sen jokaiselle kaivos. Valtionhallintomme historiassa menoerälle. Bioliuotus, Talvivaaran on tuskin tavattu vastaavanlaista alkuperäinen, mullistava läpimurto, on kiilusilmäistä kiintymystä mihinkään eittämättä ensimmäinen rikastamismeyhtä turmiolliseen tuotantolaitokseen. netelmä, joka on yksinomaan köyhSamannimisestä linnakkeesta on Game dyttänyt omistajiaan. Vaikka ohessa on of Thronesissa taisteltu jo useaan saatettu louhia nikkeliä ja sinkkiäkin,

yhtiön tärkeimmät kaivaukset on tehty lähialueiden asukkaiden ja suomalaisten veronmaksajien jalkojen alle. Talvivaara onkin nimensä mittainen ainakin siinä mielessä, että se on vuosi toisensa jälkeen tahkonnut mittariin pakkastuloksia. Jääkausi on tullut jäädäkseen – ainakin sen omistajien tilille. Valitettavasti kaivosyhtiön suunnitelmat eivät kärsivällisestä rahoituksesta huolimatta ole olleet vedenpitäviä. Pysyteltyään koko nuoren ikänsä mustasukkaisesti pörssiyhtiöiden pohjasakassa, Talvivaara meni 2010-luvulla lopullisesti kipsiin. Nämä ongelmat yritettiin padota niin kutsuttuihin kipsisakka-altaisiin, mutta ennen pitkää ne vuosivat yli. Senkin jälkeen Talvivaara Sotkemoa on koetettu kaikin keinoin auttaa siivoamaan, vaikka yhtiö nimenomaan haluaa jättää jälkensä suomalaiseen yritysmaailmaan, eikä korjata niitä. Nyt Talvivaara on ollut jo vuosikausia puilla paljailla kirjaimellisestikin, koska lähiympäristö on joutunut maksamaan kaivostoiminnan kulut luonnossa. Koko tämän ajan, joka kattaa useamman hallituskauden, valtionjohtomme on nähnyt Talvivaaran sellaisena aarreaittana, että on jopa tehnyt sille vapaaehtoista varainkeruuta oman kirstunsa ulkopuolelta. Tämän ohella valtio on toiminut ympäristötuhojen mesenaattina sillä verukkeella, ettei Talvivaaraa ole varaa päästää vararikkoon ikään kuin liiketoiminta, joka on päätynyt konkurssiin suuruokintasubventoinnista huolimatta, ansaitsisi jotain muuta kuin alasajon.

Millainen masokisti kokee tarvetta kaivaa esiin tämän viheliäisen kaivosyhtiön kuvatuksen mätänevän muumion, joka liuottaa kaikki toimintaansa sijoitetut varat uraaniksi ja muiksi ympäristömyrkyiksi maaperään sekä vesistöihin? Mihin Suomessa tarvitaan julkisen rahoituksen juoksuhiekkakuoppaa, kun valtiontalous on jo valmiiksi alijäämäinen? Suokaa anteeksi sivujuonteeni, mutta tähän hätään en keksinyt mukiinmenevämpää mafiaa kuin Pummisetä Pekka Perän rikkiklikin. Lienee joka tapauksessa ilmeistä, että kohuttu globalisaation kampittaminen on tähän mennessä rajoittunut yksinomaan ihmisten vapaan liikkuvuuden kaventamiseen. Pääoma pinkoo edelleen vapaana, eikä sen kulkuun kehdata kajota edes silloin, kun valtiot kouristelevat epileptisesti rahavirtojen pakkoliikkeessä. Niin kauan, kun koko maailma tallautuu tottelevaisesti markkinarakoon, ei ole mitään edellytyksiä rahan tai vallan uudelleenjakoon. Mitä, jos rimpuiltaisiin irrallemme isokenkäisten tossun alta ja keräännyttäisiin – no, esimerkiksi sossun alle varustautumaan vastarintaan.

Roy Sandberg

Taxikuski Jaakko Läpileikkaus yhteiskunnasta

Lukijakuntamme useista ja toistuvista pyynnöistä johtuen olen viimein heltynyt kirjoittamaan kuvauksen; tarinan ja analyysin työstäni taxinkuljettajana, yön ritarina. Taxiala on monille suomalaisille ainakin jollain tasolla hämärän peitossa. Vaikka viimeaikaiset keskustelut Uberin asemasta, liikennekaaresta sekä alasta ylipäätään ovat valottaneet suurelle yleisölle taxien toimintalogiikkaa, on ala edelleenkin monille osittain jonkinlaisessa usvassa, sumun takana. Näin on erityisesti nuorten ja opiskelijoiden piirissä, joissa taxia käytetäänkin verrattain vähän. Taxi on joukkoliikenteeseen verrattuna kallis vaihtoehto ja siihen turvaudutaan vasta aamuviiden aikaan, kun oma olotila lähentelee deliriumia, räntää sataa vaakatasossa, eikä julkisia

kulkuvälineitä enää kulje. Alan ollessa ainakin jollain tasolla hämärän peitossa, taxeista liikkuu paljon urbaanejalegendoja ja tarinoita. Kerrottuani työstäni, törmäänkin lähestulkoon aina seuraavanlaisiin kysymyksiin: Keitä julkkiksia on kyydissäni ollut? Onko moni ottanut ”juoksutaxin”? Onko autooni oksennettu? Joudunko pelkäämään työssäni? Myös käytännöllisistä asioista kysellään: Mille tolpille saan mennä, paljonko sillä oikein tienaa, saanko heittää asiakkaan Turkuun? Myös itselläni oli tietynlainen, hieman romantisoitunut kuva työstä, kun aloitin taxinkuljettajana reilu kolme vuotta sitten. Aloitetaan kirjoitus lyhyellä tositarinalla. Eletään vuodentakaista syksyä. Olen

ajamassa arkipäivävuoroa Espoossa, joka on asemapaikkani. Saan tilauksen Innopolista Otaniemestä, josta kaksi kolmekymppistä pukumiestä lähtee lentokentälle. Matkalla he vitsailevat television yöllisistä visailuohjelmista, joissa näperrellään pikkurahojen, satojen tai korkeintaan tuhansien kanssa. He kun olivat juuri saaneet viisinumeroiset bonukset ja suuntana oli pieni lomamatka Keski-Eurooppaan. Jätän asiakkaat lentokentälle ja suuntaan kohti Tikkurilaa. Siellä näyttäisi olevan rutkasti asiakkaita tarjolla kaikkien vantaalaisten taxien ajaessa laput silmillä lähinnä ainoastaan kohti lentokenttää. Saan kyytiini n. 55-vuotiaan todella huonosti liikkuvan, hieman humaltuneen miehen, joka ehtii noin 4 kilometrin matkan aikana kertoa elämäntarinansa. Vakava auto-onnettomuus ja rampautuminen loppuelämäksi. Työkyvyttömyyseläke, avioero ja alkoholinkäytön voimakas lisääntyminen. Enää ei ole elämässä hirveästi merkitystä, kun töitä ei voi tehdä ja vaimo ja lapset eivät pahemmin halua tavata. Yhteiskunnan polarisoituminen on yksi ensimmäisistä asioista, joihin taxia ajaessaan törmää. Toisaalta sen voimakkaaseen kokemiseen vaikuttaa varmasti oma kiinnostukseni yhteiskunnallisia ilmiöitä kohtaan, mutta toisaalta pitäisi olla äärimmäisen kyynistynyt, mikäli se ei pistäisi ollenkaan silmään. Taxia käyttävät kaikki kansanedustajista kuolemansairaisiin, laulajista nisteihin. Myös nämä kaikki ovat istuneet minun takapenkilläni.

Vaikka työn perimmäinen tarkoitus on kassan kartuttaminen ja taxitolpat valitaan ensisijaisesti ansaintoloogisin perustein, ei se ole ikinä ainoa syy tolppavalinnalle. Suurin osa kuskeista priorisoi mieluummin siistin businessmiehen paikallisräkälän juopon edelle. Kukapa ei ottaisi usein omissa oloissaan tai puhelimeen puhuvaa pukumiestä räyhäävän juopon tilalta. Osalla kuskeista taustalla vaikuttaa myös oma ideologia. Monet haluavat samaistua menestyviin liikemiehiin. Toiset taas kokevat tekevänsä yhteiskunnallisesti tärkeää tehtävää ajamalla Kela-kyytejä sairaaloista. Entäs sitten se herkullisin kysymys? Mitä olen itse kokenut työssäni taxinkuljettajana? Kyydissäni on korkkailtu – työnantajan ohjeistuksen vastaisesti, ei kerrota hänelle – skumppapulloja, vietetty etkoja ja otettu selfietä päät kattoikkunasta ulkona. Takapenkillä on harrastettu käsipeliä ja imetetty lasta. Etupenkiltä taas on heristelty nyrkkiä ja sukellettu syliin keskellä länsiväylää. Minua on kosittu nurmijärveläisen pellon laidassa, vilauteltu rintoja Töölössä. Lukuisista ”voinko maksaa luonnossa” -kysymyksistä tuskin tarvitsee edes mainita. Minua on uhkailtu ja kerrottu aiemmin tehdyistä murhista. On ajettu hauskanpidon nimissä rinkulaa liikenneympyrän ympäri, pyydetty mukaan jatkoille; saunaan ja kimppakivaan. On seurasta rahaakin koitettu tarjota. Kahdesti taxistani on pingottu karkuun maksamatta. Kerran olen joutunut soittamaan hätäkeskukseen, kerran

asiakas toimi näin samassa taxissa istuneen toisen henkilön takia. Kahdesti olen joutunut turvautumaan fyysiseen kontaktiin – muutenkin kuin vain kättelyn tai herättelyn merkeissä – asiakkaan kanssa. Jälkimmäinen oli mieleenpainuva kokemus, sen käytyä toteen viikonloppuyöllä, keskellä kaivokatua aivan rautatieaseman edustalla. Muistan, kuinka tilanteen ollessa niin sanotusti ”päällä” ajoi poliisiauto selkeästi vailla kiireellistä tehtävää vierestämme ohi. Selvästi heidän nopea analyysinsä oli, että kuljettajalla oli homma hanskassa. Kyydissä on ollut kansanedustajia ja yritysjohtajia. Valtionvieraita ja uutisjuontajia. On kerrottu elämäntarinoita ja muisteltu sota-aikoja. Tunnustettu pettämisiä ja yöllisiä tekoja. ”Olipas helpottavaa, kun sai kertoa jollekin” ei ole tavaton lause asiakkaan suulta kuultuna. Kyytiin on mahtunut riehuvia ja haukkuvia humalaisia, vaikeasti kehitysvammaisia ja terminaalivaiheessa syöpää sairastavia. Täysin omissa maailmoissaan olevia huumeidenkäyttäjiä sekä pikkujouluista tulevia, miesseuran puutteeseen pettymättömiä keski-ikäisiä naisia. Silloin ”hyvin pukeutunut, nuori ja komea mieskuljettaja”, illan viimeinen toivo saa kokea ”mieleenpainuvia hetkiä”. On niitä ahdisteluja toki sama sukupuolikin esittänyt. Kerran erehdyin vitsillä kertomaan karakalliolaiselle humaltuneelle keski-ikäiselle miehelle olevani homoseksuaali. Virheeni tajusin heti miehen aiemmin räyhäävän käytöksen muututtua syväksi hiljaisuudeksi. Voin sanoa, että häntä oli hankala saada lähtemään yksin kotiin.

Taxinkuljettajina noudatamme työssämme vaitiolovelvollisuutta sekä kultaista sääntöä, jonka mukaan kuljettaja ei koskaan aloita keskustelua. Tämä mahdollistaa sen, että kuka tahansa julkisuuden henkilö voi hypätä tuhannen tuiskeessa taxiin ja olla varma, ettei aamulla tarvitse pelätä iltapäivälehtiä. Ehkä samoista syistä tarinoitakin kuulee usein. Seksuaalista ahdistelua, Turun reissuja tai Antti Tuiskuja sattuu kuitenkin harvoin. Tavallinen työvuoro koostuu siitä harmaasta massasta, jota ei muista seuraavana päivänä. Uhkaavia tilanteita tulee vastaan verrattain vähän. Oman, täysin tieteettömän, empiirisiin havaintokokemuksiin perustuvan analyysin mukaan esimerkiksi festareiden järjestyksenvalvoja saa kokea huomattavasti taxinkuljettajaa useammin uhkaavaa käytöstä. Vaikka tietysti näiden kahden työn suora vertailu onkin hieman ongelmallista. Taxinkuljettajan työvuorokohtaisissa asiakaskontakteissa puhutaan kymmenistä, festareiden järjestyksenvalvojan kohdalla sadoista, ellei jopa tuhansista kontakteista. In the end, taxinkuljettajan työ koostuu pitkälti työkavereiden kanssa juoruilemisesta, netflixin katselusta tolpilla sekä mekaanisesta auton ajosta. ”Fyrkkaahan tänne on tultu tekemään”, kuten eräs kollega kesällä totesi. Jaakko Muilu