Kuusamon aktiivisuudesta otetaan mallia

Kuusamolaisten luoma paine

näkyi hallitusohjelmassa ja kaivoslakiuudistuksessa

Kuusamon tapaus on olennaisesti vaikuttanut Suomessa kaivostoiminnan paikallisesta hallinnasta käytyyn keskusteluun jo vuosikymmenen ajan. Näin arvioi ympäristöoikeuden professori Ismo Pölönen Itä-Suomen yliopistosta.

– Kuusamolaisten aktiivisuus näyttää vaikuttaneen hallitusohjelmakirjaukseen ja kaivoslakiuudistukseen ainakin kaivosluvan kuntakaavaedellytysten osalta, Pölönen arvioi.

Kuusamolaisten osoittamalla aktiivisuudella voi olla olennainen merkitys myös useiden muiden kuntien päätöksentekoon, johon vaikuttaa osaltaan lainsäädännön yksiselitteisyys.

– Nyt muuttunut laki kirjaa varsin selväsanaisesti kunnan merkittävän roolin kaivostoiminnan ohjauksessa, Pölönen sanoo.

Hänen mielestään uusi kaivoslaki selkiyttää Kuusamon kannalta pelisääntöjä kaivosluvan saamisen suhteen.

– Vaikka korkein hallinto-oikeus kumosi kaivoskieltoja sisältäneen Kuusamon yleiskaavan vuonna 2019, siinä ei kielletty käyttämästä kaavaa kaivostoiminnan ohjaukseen. Ratkaisusta ei myöskään seurannut se, että Kuusamon olisi tullut kaavoittaa kaivostoimintaa.

Pölönen huomauttaa, että kaivoslain uudistus vahvisti myös asutusolojen ja muiden elinkeinojen asemaa kaivosluvan myöntämisen esteenä.

– Näillä voisi olla oikeudellista merkitystä Kuusamossa etenkin matkailun kannalta tärkeillä alueilla, jos kaivoshanke etenisi kaivoslupaharkintaan.

Malminetsintään puree luonnonsuojelulaki

Hiljattain uudistettu luonnonsuojelulaki lienee malminetsinnän uusien rajoitusten kannalta kaivoslain muutosta keskeisempi tekijä. Luonnonsuojelulaki rajoittaa ja estää malminetsintää valtion luonnonsuojelualueilla sekä kansallis- ja luonnonpuistoissa.

– Uudistetussa kaivoslaissa säädetään kuitenkin luvan myöntämisen esteestä alueel- le, jolla luvan mukainen toiminta aiheuttaa olennaista haittaa muulle elinkeinotoiminnalle.

Lupa voidaan kuitenkin esteestä huolimatta myöntää, jos haitta on mahdollista poistaa lupamääräyksillä tai pienentämällä etsintäalueen kokoa, Pölönen huomauttaa.

Vaikka uudistuksen yhteydessä kaivoslain sanamuotoja hieman muutettiin, se ei juuri vahvistanut kunnan asemaa malminetsinnän ohjaamisessa.

Kunnilla ei ole jatkossakaan lähtökohtaista oikeutta kieltää malminetsintää alueellaan.

– Käytännössä kunta voi estää etsinnän hyvin konkreettisten ja etsinnän kanssa jännitteisten suunnitelmien pohjalta. Tällöinkin on arvioitava, voidaanko malminetsintä ja alueen muut toiminnot yhteensovittaa lupamääräyksin.

Kaivoslain uudistus selkeytti ja vahvisti kunnan asemaa kaivostoiminnan ohjaamisessa. Kaivostoiminnan tulee perustua yleiskaavaan tai asemakaavaan, jossa kaivosalueen sijainti ja suhde muuhun alueiden käyttöön on selvitetty.

– Käytännössä tämä tarkoittaa, että uusille kaivoshankkeille tarvitaan aina kunnanvaltuuston hyväksyntä kaivoksen mahdollistavan kaavan muodossa.

Nyt vielä voimassa olevan kaivoslain mukaan kaivoslupa voi perustua tapauksesta riippuen kevyempää menettelyyn, joka ei edellytä valtuustokäsittelyä.

Lähivuosina kaivosten vähäisiin laajentamisiin ei sovelleta uuden lain kuntakaavavaatimusta. Tämä poikkeus koskee kuitenkin vain alueita, joissa on kyse olemassa olevalle kaivokselle määrättävästä vähäisestä apualueesta tai alueesta, jolla vähäisesti laajennetaan olemassa olevaa kaivosta.

– Kaivosluvan haltijan on jätettävä kaivoksen laajentamista koskeva hakemus viimeistään viiden vuoden kuluessa lain voimaantulosta. Tämän jälkeen myös vähäisiin laajentamisiin sovelletaan kuntakaavavaatimusta, Pölönen selvittää.