12 KARHU
Nakkilan reserviläiset ry kunnostaa Suomen pienimmän hautausmaan osa 2
Kerroimme Karhussa 1/2021 aikomuksestamme kunnostaa Nakkilassa sijaitseva lentokapteeni Kauko Ikosen hauta osana perinnetyötämme. Tässä jatkoosassa kerromme, miten käytännön työ eteni. Jo haudalla suoritetussa katselmuksessa kävi selväksi, että hauta oli päässyt heikompaan kuntoon kuin ensisilmäyksellä näytti – ihan pelkällä huoltomaalauksella ei hommasta selvittäisi. Koko hautaa ympäröivä rauta-aita oli aikojen saatossa uponnut niin, ettei alapienaa ollut ollenkaan näkyvissä. Tai käytännössä aita oli varmaankin pysynyt paikoillaan, mutta maa oli kohonnut pikkuhiljaa humuskerroksen kasvaessa. Lisäksi useita pienoja puuttui kokonaan ja hitsaukset olivat monin paikoin auenneet.
Kunnostaminen aloitettiin alkuperäistä ilmettä kunnioittaen
Vanhoista valokuvista selvisi myös, että koko hauta oli päällystetty liuskekivellä tai vastaavalla ja jäljellä olevan rauta-aidan aukot oli täytetty panssariverkolla. Teimme lentäjän pojan, Jorma Ikosen kanssa kunnostussuunnitelman, jossa sovittiin työn pääpiirteet: laatoitus palautettaisiin, mutta panssariverkko oli mielestämme tarpeeton ja epäesteettinen, joten sitä ei kunnostuk-
sessa uudelleen asennettaisi. Pronssilaatan kiillotusta pohdimme pidempään, mutta vaikka se on nykyisellään patinoituneena hieman vaikealukuinen, päätettiin se jättää ennalleen, sillä kiillotuksesta olisi ollut vain lyhytaikaista hyötyä. Samoin päätettiin jättää muuratun kivipylvään laastista valuneet kalkkijäämät pesemättä, sillä kokonaisuutena pylväs on kauniisti patinoitunut. Ensimmäiset talkoot haudalla pidettiin huhtikuun lopulla roudan sulettua. Tuolloin puolen tusinaa johtokunnan jäsentä marssi lapioineen keskelle tuulista peltoaukeaa tarkoituksenaan selvittää miten aita on kiinnitetty maahan. Pienenä yllätyksenä aitaa esiin kaiveltaessa paljastui myös laatoitus! Se oli vuosikymmenten saatossa peittynyt paikoin jopa 20 senttiä maan alle. Liuskekiveä se ei ollut, vaan paikallista hiekkakiveä. Maasta löytyi myös muutamia metallikappaleita, jotka olisivat saattaneet olla hajonneen lentokoneen osia, mutta todennäköisempää lienee, että ne ovat peräisin jostakin maatalouskoneesta. Samoin maasta löytyi kaikki aidasta irronneet puolat. Helpotukseksemme aitaa ei oltu valettu betonianturoihin, vaan se kellui rautalautasten varassa. Miesvoimin aitaa nostaessa kävi selväksi, että monet hitsauksista olivat jo hyvin heikkoja ja aita hajosi käytännössä käsiin. Tämä toisaalta helpotti työtäm-
me, sillä olimme laskeskelleet kokonaisuuden painoksi noin 350 kiloa ja sen nostaminen kiven yli miesvoimin vaikutti melkoiselta turvallisuusriskiltä. Ennen siirtoa mittasimme ja merkitsimme maastoon vielä tarkan sijainnin, jotta osaisimme palauttaa aidan tarkalleen alkuperäiselle sijalleen. Sitten vain lavettikärry maastokelpoisen auton vetämänä muistomerkin vierelle, aita kyytiin miesvoimin ja varsin erikoinen kuljetus pääsi matkaan! Johtokuntamme jäsen Sami Kivimäki oli lupautunut lahjoittamaan projektin käyttöön paitsi työtilat myös tarvittavan kaluston. Matka hänen luokseen oli lyhyt ja onnistui kommelluksitta.
Talkoopäivät venyivät
Vapunpäiväksi sattui kaunis ilma ja useampi johtokunnan jäsen pääsi mukaan talkoisiin. Sami hitsasi käytännössä koko aidan uudelleen, sillä mitä enemmän muut vanhoja saumoja yrittivät puhdistaa sen selvemmäksi kävi, ettei sieltä juuri säilytettävää löytynyt. Johtokunnan jäsen Esa Rannisto järjesti talkooväelle hieman kahvia ja syötävää, mikä tulikin tarpeeseen, sillä ”pikku talkoot” venyivät lopulta lähes normaalin työpäivän pituiseksi. Maalaaminen oli jätettävä seuraavaan päivään. jatkuu
