2 minute read
Taivaltornin viisikymppisillä viihdyttiin
Kuopiolainen taloyhtiö As Oy Taivaltorni juhli viisikymppisiään aurinkoisessa elokuun alun illassa. Talon pihalle oli kokoontunut lohikeiton ja täytekakun äärelle iso joukko asukkaita, jokunen heistä vielä alkuperäisasukaskin.
Puheenjohtaja Hannu Litjan leppoisa juonto kertasi taloyhtiön historiaa peilaten sitä valtakunnan tapahtumiin; hän totesi talon olevan ajalta, jolloin presidentit olivat kekkosia. Samalla hän kiitteli asukkaiden yhteishenkeä yleisesti ja nimetenkin. usea asukas sai ansioistaan muistoksi Taivaltornimukin.
Savolaiset kansantaiteilijat Anneli Valta-Lisitsin ja tytär, harmonikkamestari Petra Lisitsin-Mantere kruunasivat juhlan riemukkaalla esityksellään.
12-kerroksinen (kellarista laskien) Taivaltorni oli valmistuessaan vuonna 1973 Särkiniemen näkyvä maamerkki, ja on sitä edelleen. Talossa on 50 asuntoa, yksiöistä isoihin perheasuntoihin. Yhteisöllisyys on poikkeuksellista. harrastepiirit kokoontuvat: skipbo-kerho, Viivit ja Wagnerit -miesten keskustelukerho sekä erilaisia askartelukerhoja kuten kangaspuuryhmä. Kesäisin järjestetään pihajuhlia, esimerkiksi juhannusaaton juhla. Onpa itsenäisyyspäiväjuhlakin. Toimintaa on myös pihapuutarhan ympärillä. Lisäksi talossa on oma kirjasto ja lehtilukupaikka.