2 minute read

Pääkirjoitus

Tapahtumasyksy huipentui Itä-Suomen Taloyhtiöpäiviin

Iloista puheensorinaa, raikuvaa naurua, kättelyä, halauksia – näistä kaikista on Itä-Suomen Taloyhtiöpäivät tehty. Taloyhtiöpäivä-konsepti on saanut alkunsa Jyväskylästä vuonna 2018. Tuolloin eräs isännöitsijä ehdotti paikalliselle isännöintiyhdistykselle ja kiinteistöyhdistykselle yhteisen tapahtuman järjestämistä. Konsepti on ollut hyvä ja toimiva, tänä vuonna Taloyhtiöpäiviä järjestettiin yhteensä jo 11 eri paikkakunnalla. Näistä kolme täällä meillä Itä-Suomessa. Yhteistä kaikille Taloyhtiöpäivä-tapahtumille on se, että tapahtumien puuhamiehinä ja -naisina toimii alueelliset Kiinteistöliiton järjestöt. Kullakin paikkakunnalla voi järjestelyissä olla mukana myös erilaisia yhteistyötahoja. Meillä Itä-Suomessa, on Jyväskylän tapaan, luotettu yhteistyönvoimaan paikallisten isännöintiyhdistysten kanssa.

Taloyhtiöt saavat olla puheenjohtajistaan ylpeitä

Tänä vuonna valitsimme ensimmäistä kertaa Vuoden Taloyhtiöpuheenjohtajat ja Vuoden Taloyhtiöteot kuhunkin Itä-Suomen maakuntaan. Hyviä ehdokkaita molempiin sarjoihin oli todella paljon, eikä valitsijaraadit päässeet helpolla. Päällimmäiseksi kilpailusta jäi mieleen se, miten paljon ja miten hyviä puheenjohtajia taloyhtiöillä onkaan. Voin käsi sydämellä sanoa, että ihan joka ikinen kilpailuun ehdotettu puheenjohtaja olisi palkinnon ansainnut! Koska kyseessä kuitenkin oli kilpailu, täytyi voittajat valita. Voittajat julkistettiin Itä-Suomen Taloyhtiö -tapahtumissa. Voit katsoa voittajat tämän lehden sivulta 9.

Lämmin kiitos kuluneesta vuodesta

Vielä tähän lopuksi haluan lausua lämpimät kiitokset ihan jokaiselle teille tämän lehden lukijalle. Tämä vuosi on ollut monella tavalla mielenkiintoinen ja erilainen. Olemme jälleen saaneet Pohjois-Savoon ennätysmäärän uusia jäseniä, olemme palkanneet kolmannen toimihenkilön jäsentemme käyttöön, olemme järjestäneet monenlaisia uusiakin tapahtumia ja tilaisuuksia, olemme käyneet lukemattomia hyviä keskusteluja teidän jäsentemme kanssa. Minä voin myös avoimesti todeta, että opin jatkuvasti työssäni uusia asioita teiltä jäseniltämme, todellisilta taloyhtiöelämän kokemusasiantuntijoilta.

Kiitos siis kuluneesta vuodesta ja rauhallista joulun aikaa!

Piia Moilanen, toiminnanjohtaja Kiinteistöliitto Itä-Suomi

@ piia.moilanen@kiinteistoliitto.fi

Twitter.com/piia_moilanen facebook.com/kiinteistoliittoitasuomi instagram.com/kiinteistoliittoitasuomi

This article is from: