1 minute read

Ennakkotietoa sähköautojen latausinfra-avustuksesta vuonna 2022

Ennakkotietoa sähköautojen latausinfra-avustuksesta vuonna 2022

Valtioneuvoston hyväksymän fossiilittoman liikenteen tiekartan mukaisesti sähköautojen latausinfraavustusta myönnetään asuinrakennuksille jatkossakin. Vuosille 2022 ja 2023 on vuosittain varattu avustusmäärärahaa 8,5 miljoona euroa, joka rahoitetaan EU:n elpymis- ja palautumistukivälineen rahoista.

Vuoden 2022 määrärahasta avustusta myönnetään kaikille hankkeille 35 % päätöksellä avustettavaksi hyväksytyistä kustannuksista. Lisäksi avustettaville kustannuksille tulee latausvalmiuskohtainen yläraja, joka on 4 000 euroa. Sen ylittävät kustannukset eivät vaikuta avustuksen määrään.

Jatkossa avustuskelpoisuusvaatimuksissa huomioidaan EU:n sähkömarkkinadirektiivin vaatimukset koskien sähköautojen latausjärjestelmiä, SESKO ry:n lataussuositusta ja kiinteistön sähköjärjestelmän pitkää käyttöikää. Tavoitteena on, että avustuksella toteutettava järjestelmä palvelee taloyhtiötä vielä 20 vuoden kuluttuakin, kun suurin osa autoista vaatii latausta.

ARA julkaisee sähköautojen latausinfran avustuksesta uuden päivitetyn hakuohjeen joulukuussa 2021 tai viimeistään heti vuoden 2022 alussa.

Esimerkki avustuksen enimmäismäärästä:

10 latausvalmiuden hanke, joka maksaa 52 000 euroa saa avustusta 10 * 4 000 * 0,35 = 14 000 euroa. 10 latausvalmiuden hanke, jossa kulut ovat 28 000 euroa, saa avustusta 28 000 * 0,35 = 9 800 euroa.

Lisätietoja: Kari Lappalainen, Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus (ARA), p. 029 525 0801 tai sähköposti: kari.lappalainen@ara.fi

Latausinfra-avustukseen on tulossa useita muutoksia vuonna 2022, tässä tärkeimmät:

• Sähkökaapelointi aina 11 kW / 3 vaihetta mukaan kaikille valmiuksille, muu sähköjärjestelmä tarpeen mukaan.

• Eli käytännön latausteho voi aluksi olla alhaisempi ja sitä voi kasvattaa tarvittaessa myöhemmin. Tällä varaudutaan myös tulevaisuuden sähkömarkkinoiden joustomekanismeihin osallistumiseen riittävällä autopaikkakohtaisella sähkönsiirtokapasiteetilla.

• Avustusprosentti on 35 %.

• Avustuslaskennassa huomioidaan kulut enintään 4000 euroon asti per latausvalmius.

• Hankkeet voi jaksottaa, kuitenkin vähintään viisi latausvalmiutta per toteutuskerta.

• Alle viisipaikkaiset taloyhtiöt voivat saada avustusta, jos tekevät valmiudet kaikille autopaikoilleen.

• Pysäköintiyhtiöt ovat avustuskelpoisia, jos ne toteuttavat asemakaavan mukaista asukaspysäköintiä omakustanne periaatteella. Pysäköintiyhtiö voi toteuttaa latausinfraa käyttäjien tarpeen mukaan.

• Pysäköintiyhtiön ei siis tarvitse enää olla asuinrakennuksen omistavien yhteisöjen hallussa ja osakasyhteisökohtainen vähimmäispaikkamäärävaatimus poistuu.

• Latauslaitteisiin saa edelleen avustusta.

• Jatkossa vain vähintään 11 kW tehoa tukeva tyypin 2 koskettimella varustettu latauslaite on avustuskelpoinen, tämä vaikuttaa myös aiemmin myöntävän päätöksen saaneiden hankkeiden jälkihankintoihin.

• Suositellaan, että hankkeen suunnitteluvaiheessa selvitetään tarve kuormanhallinnalle ja että laitteet tukevat latauskuorman hallintaa. Kuormanhallinta mahdollistaa parhaan palvelutason kaikille järjestelmän käyttäjille.

This article is from: