1 minute read

Vieraskynä

Mitä kuuluu Pohjois- ja Etelä-Savon Kiinteistöyhdistyksien sähkön puitesopimukselle?

Sähköenergian tukkumarkkinahinnat heiluvat rajusti markkinaympäristön muutosten mukana. Euroopassa on yleistynyt termi ”energiakriisi”, jonka taustalla on voimakkaasti nousseet energiahinnat ja pelko alkavan talven sähkön ja kaasun riittävyydestä. Suomen ollessa jo nyt kiinteästi osa yhteispohjoismaista Nord Pool-markkinaa, olemme integroitumassa entistä tiiviimmin myös Keski-Euroopan ja UK-markkina-alueisiin valmistuneiden uusien tehokkaiden siirtokaapeliyhteyksien kautta. Siten Euroopan alueen hintavaihtelut välittyvät myös Suomen sähkömarkkinoiden hintatasoon aiempaa voimakkaammin.

Energian hintaa on nostanut globaali vahva talouskasvu, elvytysrahoitus ja tuotannon kasvu isoilla markkina-alueilla niin USA:ssa, Aasiassa ja Euroopassa. Maakaasun osuus Euroopan sähköntuotannossa on kasvanut ja kaasun viimeaikaiset hintamuutokset vaikuttavat sähkön hintaan tuotantokustannusten noustessa. Siirtymää fossiilisten polttoaineiden käytöstä uusiutuvaan energiaan yritetään vauhdittaa EU:n päästökauppajärjestelmällä ja päästöoikeuksien hinnan noustua voimakkaasti yli 160 % viimeisen vuoden aikana nostaa sähköntuotannon kustannuksia ja siten kuluttajahintoja.

Väre Salkunhallinta Oy:n salkunhoidossa olevien sopimusten hankintahintaa suojataan eli ostetaan hajautetusti pienissä erissä jo hyvissä ajoin, jopa useita vuosia ennen varsinaisen toimituksen ajankohtaa. Näin tavoittelemme tasaisempaa ja tukkumarkkinaa edullisempaa sähköenergian hintaa asiakkaillemme.

Väre Salkunhallinta Oy:n salkunhoidossa olevien sopimusten hankintahintaa suojataan eli ostetaan hajautetusti pienissä erissä jo hyvissä ajoin, jopa useita vuosia ennen varsinaisen toimituksen ajankohtaa. Näin tavoittelemme tasaisempaa ja tukkumarkkinaa edullisempaa sähköenergian hintaa asiakkaillemme.

Osittain myös hyödynnämme näkemystä markkinan ylihintaisuudesta, jolloin jätämme esimerkiksi Suomen aluehintaeroa avoimeksi. Tällä hankintastrategiallavälttyy mm. määräaikaisten sopimusten isoilta hintamuutoksilta edellisen sopimuksen päättyessä.

Pitkäjänteisen salkunhoidon merkitys ja tulokset realisoituvat asiakkaillemme nyt tukkumarkkinahintojen noustessa, kun kaikkien salkunhoitoasiakkaidemme hinnat ovat selvästi laskevalla trendillä. Pohjois- ja Etelä-Savon Kiinteistöyhdistysten puitesopimuksen vuoden 2021 tammilokakuun toteutunut keskihinta on ollut 16 % vuoden 2020 laskutushintaa edullisempaa. Jatkossakin hinta on laskevalla uralla noin 5-10 % verran vuodelle 2022 ja edelleenkin ennustamme vuodelle 2023 vastaavasti noin 10-20 % hintalaskua. Ennusteet perustuvat jo aiemmin tehtyihin hankinnan systeemisuojauksiin ja oletukseen Olkiluoto 3 voimalaitoksen käyttöönottoon vuoden 2022 aikana TVO:n ilmoittamalla aikataululla. OL3 testikäyttö alkaa näillä näkymin helmikuussa sähköntuotannolla Suomen sähköverkkoon ja laitoksen täysi kaupallinen tuotanto alkaisi kesäkuussa 2022.

Risto Kinnunen

Kirjoittaja toimii salkunhoitajana Väre Salkunhallinta Oy:llä

This article is from: