4 minute read

Hyvä suunnitelma auttaa pihan uudistamisessa

Taloyhtiön piha uusiksi

Ammattilaisen tekemä suunnitelma tarjoaa hyvän pohjan taloyhtiön pihan uudistamiselle.

n TEKSTI: ISMO MYLLYLÄ n KUVAT: HENNA VÄISÄNEN JA ISMO MYLLYLÄ

Piha on parhaimmillaan taloyhtiön käyntikortti ja ylpeyden aihe, joka omalta osaltaan lisää viihtyisyyttä ja nostaa myös asuntojen arvoa. Pihoja työkseen suunnitteleva suunnitteluhortonomi Henna Väisänen jyväskyläläisestä Viherteema Oy:stä sanoo, että kiinnostus pihoja ja niiden hyödyntämistä kohtaan on viime aikoina lisääntynyt taloyhtiöissä. – Mahdollisuuksia on paljon. Pihoille halutaan nykyään esimerkiksi katettuja, lasitettuja oleskelupaikkoja, jotka jatkavat pihan käyttöaikaa. Samoin kasvatuslaatikot ja ulkokuntoiluvälineet ovat monissa taloyhtiöissä toivelistalla, kun pihoja uusitaan.

Kaikkein tärkeintä Väisäsen mielestä on kuitenkin se, että piha vastaa asukkaiden ja osakkaiden tarpeita ja toiveita. Nämä asiat nousevat esiin viimeistään silloin, kun taloyhtiössä päätetään ryhtyä perusteelliseen piharemonttiin. Hyvä työkalu pihan uudistamiseen on ammattilaisen tekemä pihasuunnitelma.

Mikä on pihasuunnitelma?

Pihasuunnitelma on iso kokonaisuus, jossa ammattitaitoinen suunnittelija yhdistää asukkaiden toiveet ja käytettävissä olevan tilan budjetin mahdollistamissa rajoissa sekä ottaa huomioon lainsäädännön vaatimukset. Pihasuunnitelman pohjalta on myös helppo tehdä urakan tarjouspyynnöt sekä hakea tarvittavat rakennus- ja toimenpideluvat.

Pihasuunnitelmassa ei ole kyse vain kasvillisuuden ja autopaikkojen sijoittelusta talon ympärille. Siinä otetaan huomioon esimerkiksi kulkuväylät, valo-olosuhteet, pihavalaistus, eri toimintojen, kuten leikki-, oleskelu-, pyykinkuivaus- ja tomutuspaikkojen, sijainti sekä kunnossapidon, kuten lumen läjityksen järjestäminen. Usein se käsittää myös pinnantasausten ja rakenteiden suunnittelua sekä sähkösuunnittelua valaistusta ja autojen lämmitys-/latauspaikkoja varten. – Suunnittelijalla on tietämys myös siitä, mitä viranomaiset edellyttävät leikki- ja liikuntapaikoilta ja niiden varustukselta tai esimerkiksi piharakennuksilta. Hänellä

TIESITKÖ?

Näin pihasuunnitelma syntyy

1. Ennen pihasuunnitelman teettämistä taloyhtiön hallituksen kannattaa selvittää asukkaiden ja osakkaiden toiveet ja tarpeet sekä muodostaa niiden pohjalta näkemys, mitä halutaan ja haetaan. 2. Sen jälkeen yleensä isännöitsijä kokoaa tarvittavat tiedot (asemapiirros, asemakaava, käytettävissä olevat piirustukset sekä esimerkiksi tiedot pelastusväylistä ja nostopaikoista) ja pyytää tarjoukset suunnittelusta. Tietoa pätevistä suunnittelijoista löytyy osoitteesta www.maisemasuunnittelijat.fi.

saattaa olla myös tarjota sellaisia ratkaisuja, joita asukkaat itse eivät keksi edes ajatella tai toivoa, Väisänen sanoo.

Hyvä pihasuunnitelma tarjoaa myös mahdollisuuden toteuttaa se vaiheittain. Näin kustannuksia saadaan tarvittaessa jaettua pidemmälle ajanjaksolle, mutta lopputulos muodostaa kokonaisuuden.

3. Kun suunnittelija on valittu, pidetään aloituskokous, jossa yleensä ovat mukana suunnittelija, isännöitsijä ja taloyhtiön hallitus.

Mielellään kokous kannattaa järjestää pihalla, josta suunnitelma on tarkoitus tehdä. 4. Tarjouspyynnön ja aloituskokouksen tietojen pohjalta suunnittelija laatii suunnitelman.

Suunnitelma voidaan tehdä heti valmiiksi, joissakin tapauksissa suunnittelija tekee ensin luonnoksia. 5. Suunnitelma käydään läpi hallituksessa ja kerätään asukkaiden ja osakkaiden mielipiteet. 6. Suunnitelman pohjalta lähdetään kilpailuttamaan urakka ja siirrytään toteutukseen.

Taloyhtiöiden pihoille halutaan nykyään muutakin kuin nurmikkoa ja autopaikkoja. Uusi mahdollisuuksia tarjoavat esimerkiksi katetut ja lasitetut piharakennukset, joilla jatketaan pihan käyttökautta.

Jokainen piharemontti on erityistapaus

Suunnitteluhortonomi Henna Väisäsen ja Viherteema Oy:n työn pääpaino on julkisissa hankkeissa, mutta Väisänen kertoo suunnittelevansa jatkuvasti myös uusien ja vanhojen kerros-, rivi- ja omakotitalojen pihoja. Viime keväänä näiden osuus kasvoi selvästi. – Koronapandemia näkyi tässä varmasti. Kun ihmiset joutuivat viettämään enemmän aikaa kotona, lisääntyi taloyhtiöissäkin kiinnostus siihen, miltä piha näyttää ja mitä siellä voi tehdä, Väisänen kertoo.

Hänen mukaansa työstä tekee kiinnostavaa se, ettei yksikään kohde ole samanlainen. Toiveet, budjetit ja piha-alueen tarjoamat mahdollisuudet ovat aina erilaisia. Vanhojen kerrostalojen pihoihin liittyy vielä erityispiirteitä, jotka tekevät niistä Väisäsen mukaan sekä kiinnostavia että haastavia suunnittelukohteita. − Lähtökohta on erilainen kuin uusissa kohteissa, sillä olemassa olevat ratkaisut

Suunnitteluhortonomi Henna Väisänen sanoo, että pihasuunnittelussa palkitsevaa on löytää asiakkaan tarpeisiin ratkaisuja, joita nämä eivät ole osanneet edes ajatella tai toivoa. Taustalla Viherteema Oy:n perustaja ja omistaja, suunnitteluhortonomi Jarmo Väisänen.

on otettava huomioon. Usein 1970-luvulla ja sitä aikaisemmin rakennetuissa kohteissa puuttuvat myös tarkat tiedot siitä, missä putket ja johdot pihalla kulkevat, jolloin tarvitaan erityistä varovaisuutta. Uudiskohteet ovat siinä mielessä helpompia, että niissä lähdetään liikkeelle puhtaalta pöydältä ja kaikki tulevat rakenteet ovat tiedossa, hän toteaa.

Varaa aikaa ja yhdistä urakoita

Muutaman tärkeän vinkin Väisänen haluaa antaa piharemonttia suunnitteleville taloyhtiöille. Ensinnäkin suunnittelulle kannattaa varata riittävästi aikaa – liikkeellä on hyvä olla noin vuosi ennen haluttua toteutusta. – Jos piharemontista päätetään kevään yhtiökokouksessa, sitä ei kannata ajoittaa seuraavalle kesälle. Silloin tulee kiire niin suunnittelun kuin urakoitsijan valinnan kanssa. Urakoitsijoiden kalenterit täyttyvät isolta osalta jo edellisenä syksynä ja suunnittelijoillekin kevät on usein kiireisintä aikaa, Väisänen sanoo.

Hän kannustaa taloyhtiöitä miettimään myös piharemontin yhdistämistä muihin talon remontteihin. Jos tiedossa on, että salaojituksia, viemäröintejä, vesijohtoja tai kaapelointeja pitää uusia, piharemontti kannattaa toteuttaa samalla kertaa. Näin pihaa ei tarvitse kaivaa auki useita kertoja lyhyen ajan kuluessa.

Myös kunnossapitoon kannattaa kiinnittää huomiota, jos halutaan, että piha näyttää hyvältä vielä vuosienkin päästä. Hyvässä pihasuunnitelmassa hoidettavuus otetaan huomioon, ja haluttaessa voidaan tehdä myös erillinen kunnossapitosuunnitelma. − Vähintäänkin pihan kunnossapidosta vastaavalla huoltoyhtiöllä pitää olla tieto siitä, miten istutuksia pitää hoitaa. Samoin talvikunnossapidosta vastaavilla täytyy olla tieto kasvien ja kiinteiden rakenteiden sijainnista, ettei tule turhia vahinkoja lumitöiden yhteydessä, Väisänen sanoo.

Piha on osa taloyhtiötä

Väisänen muistuttaa vielä, että pihojen suunnitteluun ja kunnossapitoon kannattaa taloyhtiössä kiinnittää huomiota samalla tavalla kuin itse rakennukseenkin. Piha on osa kokonaisuutta. − Rempallaan oleva piha ei anna hyvää kuvaa taloyhtiöstä, vaikka varsinainen rakennus olisi kuinka hyvässä kunnossa. Itse toivon, että taloyhtiöidenkin pihat olisivat entistä enemmän osa asumista, eivät vain kehyksiä talolle ja tila autopaikoille.

Esimerkki pihasuunnitelmasta ja sen toteutuksesta. Kyseessä on Viherteema Oy:n tekemä Maailmanpylvään pihasuunnitelma Jyväskylässä.

This article is from: