3 minute read

Menestyvän kaupunkikeskustan moottorina

Kaupunkikeskusta on tärkeä meille jokaiselle. Viime aikoina keskustat ovat kuitenkin olleet vauhdikkaassa murroksessa, joissa kaikki eivät ole pysyneet mukana.

Ihmisten tavat ja tarpeet ovat muuttuneet pandemian ja energiakriisin jälkijäristyksissä. Mutta se, mikä ei muutu, on ihmisen tarve toisen kohtaamiseen. Kaupunkikeskusta on ja pysyy kiehtovana paikkana tavata tuttuja ja tuntemattomia. Keskustassa yllätytään, ihastutaan ja virkistytään.

Oulussa kaupunkikeskustan kehittämistä vetää Oulun Liikekeskus ry. Pian neljäkymmentä vuotta täyttävä toimija koostuu keskustan liike-elämästä: kaupoista, liikkeistä, palveluista, kahviloista, ravintoloista ja kiinteistöistä. Yhteinen tavoite on vetovoimainen kaupunkikeskusta.

Uunituoreen strategiansa mukaisesti Oulun Liikekeskus on moottori, joka pitää keskustan käynnissä. Olemme kaupungille kumppani alueen kehittämisessä ja hallinnoimme keskustan toimia kuten julkisten tilojen vuokrausta ja alueen käyttölupien käsittelyä. Järjestämme aktiivisesti tapahtumia, jotka täyttävät keskustan. Luomme myös tulevaisuuden kestävää keskustaa yhdessä kaupunkilaisten, kaupungin ja elinkeinoelämän kanssa.

Helposti saavutettava keskusta

Keskustassa maanomistus on usein yksityistä. Tästä huolimatta keskusta katuineen ja aukioineen on ennen kaikkea julkista tilaa ja se kuuluu kaikille. Jotta tämä yhteinen julkinen tila olisi aidosti yhteistä, tulee jokaisen päästä keskustaan. Saavutettavuus onkin yksi keskeisimmistä teemoista keskustassa. Tulee varmistaa, että joukkoliikenne sujuu, kevyenliikenteen väylät toimivat ja autoliikenne ohjataan järkevästi. Sen lisäksi kaikilla kulkumuodoilla tultaessa keskustassa on myös pystyttävä viettämään aikaa, eli kulkuväline on saatava turvallisesti ja kätevästi talteen.

Pysäköinti

Pysäköinnin on toimittava. Ihannetapauksessa pysäköintiä ei paljon tarvitse miettiä, kun ohjaus älykkäisiin, uutta teknologiaa hyödyntäviin pysäköintilaitoksiin pelittää sujuvasti ja huomaamatta. Sen sijaan, että opettelemme käyttämään uusia teknologioita, pitää meidän päästä tilaan, jossa teknologia hyödyntää meitä helposti ja huomaamatta. Kävijä tunnistetaan, luvitukset ja maksut hoituvat automaattisesti ja kustannustehokkaasti ilman, että niitä täytyy ohjata.

Droonit parantamaan viihtyvyyttä

Uudet teknologiat tulevat keskustaympäristöön vauhdilla. Oulussa olemme valmistelleet drooniteknologioiden tuloa yhdessä VTT:n ja Robots.expertin kanssa. Selvisi, että Oulun ytimessä on droonikuljetuksille ideaaleja, tuulelta suojattuja kattotiloja hyvillä hissiyhteyksillä.

Alueen yritykset ovat kiinnostuneita kokeilemaan kuljetuksia, joissa vaikkapa ruokalähetys saadaan tilaajalle parissa minuutissa. Drooni pudottaa narulla kuljetuksen valittuun paikkaan, eikä vastaanottajalla tarvitse olla erillistä laskeutumispaikkaa lähetykselle. Näillä teknologioilla keskusta laajenee entisestään, ja maanpäällisiä kuljetuksia voidaan varata niitä tarvitseville kuljetuksille. Tuloksena turvallisempi ja viihtyisämpi ympäristö.

Yhteistyön tuloksena julkaisimme kaikille kiinteistöille ja rakennuttajille suunnatun oppaan valmistautumisesta drooniteknologioiden tuloon. Siihen kannattaa tutustua ja ottaa se käyttöön esimerkiksi pakollisen kattoremontin yhteydessä: saman investoinnin yhteydessä voi luoda puitteet laskeutumispaikalle ja uuden luomiselle. Opas löytyy sekä Oulun Liikekeskuksen nettisivuilta www.oulunliikekeskus.fi että Robots.expertin sivuilta www.robots. expert. Opasta on rahoittanut Keski-Suomen liitto.

Keskustavisio 2040

Tämän vuoden isona liikkuna Oulussa aloitetaan kaiken keskustan kehittämisen yhteenvetävän Keskustavisio 2040:n uudistaminen. Kaavoituksen ohjaama työ on tulevaisuuskuva kaupunkikeskustasta – strategia, joka ohjaa keskustan kehittämistä. Tulevia mittavia investointeja tukeva visio on aito mahdollisuus myös yhteistyön tiivistämiselle. Taloyhtiöt, kiinteistönomistajat, liike-elämä ja kaupunki voivat yhdessä toimiessaan saada aikaan ennennäkemätöntä kehitystä. Kaikki lähtee yhteisestä tahtotilasta.

Toivotankin kaikki Kiinteistöliiton toimijat tervetulleeksi mukaan luomaan keskustoille yhteistä tahtotilaa, oli kyse sitten tulevaisuuden teknologioista, investoinneista, liikkumisesta – tai kaiken perustana olevasta ihmisten kohtaamisesta.

Teksti: Leena Vuotovesi, toiminnanjohtaja, Oulun Liikekeskus

Kuva: Vesa Ranta

This article is from: