3 minute read

Oulun tavoitteena hulevesien parempi hallinta

Maankäyttö- ja rakennuslain sekä vesihuoltolain muutosten myötä hulevesien hallinnan ja käsittelyn vaatimustaso on noussut. Muuttuvan ilmaston myötä hulevesien hallinta tulee entisestään vaikeutumaan ja ilmastonmuutokseen sopeutumiseksi ja hillitsemiseksi kokonaisvaltainen hulevesien hallinta on erityisen tärkeää.

Ilmastonmuutoksen on ennustettu lisäävän Suomessa yksittäisten sateiden rankkuutta ja kasvattavan keskimääräistä sademäärää, mutta toisaalta myös kuivien kausien on arvioitu lisääntyvän. Samanaikaisen kaupunkirakenteen tiivistymisen ja vettä läpäisemättömien pintojen määrän kasvun kanssa ilmastonmuutos kasvattaa syntyviä hulevesimääriä, jolloin rankkasateiden yhteydessä hulevesiviemäriverkoston kapasiteetti voi olla riittämätön.

Tällaisesta tilanteesta saatiin Oulussakin konkreettista kokemusta esim. kesällä 2022 kun rankkasade sai kadut ja alikulut paikoin tulvimaan.

Oulun hulevesiohjelma

Hulevesiin liittyvät lakimuutokset tulivat voimaan melkein kymmenen vuotta sitten. Vuoden 2021 lopulla hyväksyttiin kaupungin oma hulevesiohjelma, joka toteuttaa osaltaan Oulun kaupunkistrategiaa ja ympäristöohjelmaa. Oulun hulevesiohjelmassa on esitetty tärkeimpiä toimenpiteitä ja tavoitteita, kuten rakennuksille aiheutuvien haittojen ja vahinkojen estäminen, hulevesien muodostumisen ehkäisy, valuma-aluelähtöisyys ja luonnonmukaisuus.

Oulun hulevesiohjelmassa on myös kaupungin määrittelemä prioriteettijärjestys hulevesien käsittelylle:
  1. Kiinteistöille aiheutuvien haittojen ja vahinkojen estäminen

  2. Hulevesien muodostumisen ehkäisy

  3. Hulevesien käsittely ja hyödyntäminen syntypaikalla

  4. Hulevesien poisjohtaminen kiinteistöltä viivyttävällä rakenteella

  5. Hulevesien poisjohtaminen yleisille alueille viivytettäväksi ja/tai käsiteltäväksi ennen vesistöön johtamista

  6. Hulevesien poisjohtaminen suoraan vastaanottavaan verkostoon tai vesistöön

Tämän hetken käytäntö

Hulevesiohjelman hyväksymisen jälkeen, käytännössä vuoden 2022 alusta, rakennusvalvonta on edellyttänyt hulevesiohjelman prioriteettijärjestyksen kohtia 3. ja 4. vastaavaa hulevesien käsittelyä niin uudisrakentamisessa kuin pihoihin ja hulevesijärjestelmiin kohdistuvassa korjausrakentamisessakin. Ensisijainen käsittelytapa hulevesille on imeyttäminen niiden muodostumispaikalla ja toissijainen on niiden johtaminen viivytettynä hulevesiverkostoon.

Imeytys ei välttämättä sovellu kaikille rakennuspaikoille ja viivytysjärjestelmältä vaaditaan sitä suurempaa viivytystilavuutta mitä enemmän tontilla on läpäisemätöntä pintaa (esim. vesikatto, asfalttipiha).

Yleisin ratkaisu on tällä hetkellä johtaa hulevedet vähintään viivytettyinä kaupungin hulevesiviemäriin, mutta uusilla asemakaava-alueilla hulevesiä voi olla lupa ohjata tietyin edellytyksin myös puistoalueille käsiteltäviksi. Uusiin puistoihin voi olla suunniteltu hulevettä varten imeytyspainanteita, joihin sateella kerääntyy vettä vähitellen imeytyen maahan. Imeyttämisellä ja viivyttämisellä jäljitellään huleveden käyttäytymistä luonnontilaisella alueella.

Kun taloyhtiössä ryhdytään suunnittelemaan kuivatusremonttia, kannattaa hankkia osaavat suunnittelijat ja ottaa yhteyttä rakennusvalvontaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Asiasta kiinnostuneet löytävät netistä helposti Oulun hulevesiohjelman. Yksityiskohtaisempaa tietoa janoavat voivat tutustua Kuntaliiton Hulevesioppaaseen. Linkit alla: https://www.ouka.fi/media/1774/download https://www.kuntaliitto.fi/julkaisut/2012/1481-hulevesiopas

  • Hulevedellä tarkoitetaan rakennetulla alueella maan pinnalta, rakennuksen katolta tai muulta vastaavalta pinnalta pois johdettavaa sade- ja sulamisvettä. Hulevesilainsäädäntöä sovelletaan myös perustusten kuivatusvesiin. Hulevesijärjestelmään voi päätyä myös muita kuin sade- ja sulamisvesiä, esimerkiksi työmaavesiä, katujen huuhteluvesiä tai sammutusvesiä.

  • Hulevesiviemäri = Viemäri, joka on tarkoitettu pelkästään hulevesien johtamiseen. Hulevesiviemärissä vesi johdetaan avo-ojan kautta tai suoraan vesistöön.

  • Imeyttäminen = Huleveden tarkoituksellinen imeyttäminen maaperään.

  • Hulevesien viivytys = Hulevesien hallintamenetelmä, jossa hulevesiä varastoidaan rakenteessa tietyksi ajaksi ja vapautetaan vähitellen. Tarkoituksena on tasata rankkasateen aiheuttama huippuvirtaama jakamalla virtaama pitkälle aikavälille.

Teksti: Tommi Riippa, ilmasto- ja korjausneuvoja, Oulun rakennusvalvonta

This article is from: