’’Kuin kekäle kädessä’’

Kirjailija ja toimittaja Suvi Ahola luki viime kesänä kaiken, mitä kirjailija Eeva Joenpelto on kirjoittanut. Mutta mitä Eeva Joenpelto todella sanoi?

Kaikki muistavat Eeva Joenpellon nimen. Se on hieno kirjailijan nimi. Kuvissa on komea nainen, jolla oli hiukan vinot silmät ja tiukka katse ohi kameran. Romaanien nimetkin ovat kuin runoista: Missä lintuset laulaa, Vesissä toinen silmä, Vetää kaikista ovista, Sataa suolaista vettä.

Eeva Joenpelto oli todellinen painosten kuningatar. Hän oli 1980-luvulla myynyt jo yli miljoona nidettä. Häntä lukivat miehet ja naiset. Joenpelto oli hyvin julkinen kulttuurihenkilö, tehokkaasti verkostoitunut ja vaikutusvaltainen. Hän pyrki kontrolloimaan ja säätelemään julkisuuskuvaansa ja onnistuikin siinä. Hän oli julkisuudessa omilla ehdoillaan.

Suvi Ahola kertoo, ettei ollut lukenut ennen Joenpelto-antologian kirjoittamiseen ryhtymistä kuin muutaman Joenpellon teoksen, eikä niistä ollut jäänyt suurempaa muistijälkeä. Kirjailijan teemat eivät puhutelleet 1980-luvulla parikymppistä kulttuuritoimittajaa. —En ollenkaan muistanut, että olin arvostellut Joenpellon romaanin Jottei varjos haalistu vuonna 1986. Olin siitä jopa hyvin innoissani, liikuttunutkin. Kun luin sen viime kesänä, luin sen kuin uuden kirjan. En ollut nuorena ymmärtänyt sitä lainkaan, nyt tajuan menetyksistä, joista hän kirjoittaa.

Viime kesänä Ahola luki Joenpellon tuotannon alusta loppuun asti, 26 romaania.

Ensimmäisen teoksensa, Seitsemän päivää, Joenpelto kirjoitti salanimellä Eeva Helle vuonna 1946. Viimeisen romaaninsa, Uskomattomia uhrauksia hän kirjoitti vuonna 2000, lähes 80-vuotiaana. Siinä Aholan mukaan näkyy kyllästyminen elämään ja pettymys nykyhetkeen ja sen moraalin löyhyyteen.

Joenpellosta kuulee monesti sanottavan, että koko tuotanto on sitä samaa. Tämä kismittää Aholaa. —Ei todellakaan ole! Hänellä on hirveästi tyylikokeiluja, alku-

Sirkku Saariaho  C. G. Hagström/WSOY ja WSOY

PROFIILI Suvi Ahola on filosofian tohtori, kirjallisuuskriitikko, toimittaja ja kirjailija. Hän on toimittanut useita kirjallisuusantologioita ja julkaissut omaelämäkerrallista proosaa, esseitä ja runoja. Ahola on työskennellyt Helsingin Sanomissa vuodesta 1984.

LOHJA-SARJA, OSAT 1-4

• Vetää kaikista ovista (1974) • Kuin kekäle kädessä (1976) • Sataa suolaista vettä (1978) • Eteisiin ja kynnyksille (1980)

Eeva Joenpelto (1921–2004) oli yksi 1900luvun merkittävimmistä suomalaisista kirjailijoista. Hän oli kirjallinen vaikuttaja ja painosten kuningatar. Joenpelto sai kuudesti valtion kirjallisuuspalkinnon ja Finlandiapalkinnon vuonna 1994.

vaiheessa pienoisromaaneja, yhteisökuvauksia, perhekuvauksia, historiaa, nykyaikaa. Romaaneissa on myös aivan absurdeja ja surrealistisia hahmoja. Hän oli suuri William Faulknerin ihailija. Minulle Eeva Joenpellon lukeminen oli jatkuvaa seikkailua!

Erityisesti Joenpellon tuotannon alkupää teki valtavan vaikutuksen Aholaan. —Kiihkeys, jolla hän kirjoittaa nuorista naisista ja heidän äideistään, jännitteisistä suhteista, pienten lasten kohtaloista, nuorten tyttöjen seksuaalisesta ahdistelusta. Niissä on vimmaa ja kiukkua, mikä kohdistuu lähinnä yhteiskunnan

epäoikeudenmukaisuuteen. Ne ovat hyvin yhteiskunnallisia romaaneja.

Olihan Eeva Joenpelto opiskellut kaksi vuotta Yhteiskunnallisessa korkeakoulussa.

Ahola täsmentää, että Joenpellon romaaneissaan antama kuva yhteiskunnasta on erilainen kuin mieskirjailijoiden. —Joenpelto toi siihen naisen ja lapsen näkökulman miehen rinnalle. Kuin katsoisi historiaa uudenlaisesta aukosta.

Eikä siinä vielä kaikki. —Yhteiskunnallisena kirjailijana hän on huippu. Jokaisen pitäisi lukea Joenpellon Lohja-sarja Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -trilogian rinnalla.

Jokaisen pitäisi lukea Eeva Joenpellon Lohja-sarja Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -trilogian rinnalla

Joenpellon elämä ei koskaan ollut helppoa.

Hän oli jatkosodan aikaan tarkk’ampujan luotiin kotiovelle kuolleen Erkki-veljensä altavastaaja, tyttö joka olisi joutanut kuolla, kunhan veli olisi elänyt. Sen äiti oli sanonut ääneen, kunpa se olisit ollut sinä. Joenpellon äitisuhde oli hyvin mutkikas. Isä oli hänelle tärkeä. —Äiti ja tytär selvittävät jotenkin suhteensa ja he kykenivät elämään yhdessä. Äiti oli loppuun asti hyvin läheinen hänelle. Suhteesta tuli kirjallista materiaalia, se pelasti sen.

Kirjoittaminen oli Joenpellolle tapa käsitellä myös vaikeita elämänkokemuksiaan, suvun ja perheen historiaa, molempien poikien kuolemaa, omaa eroa.

Avioero Tammen kustantaja Jarl Hellemannista oli raastava. Hellemannin kerrotaan yhteisestä kodista lähtiessään huutaneen vaimolleen, että sinä et enää koskaan kirjoita mitään. Totuutta ei enää tiedä kukaan.

Eron jälkeen Joenpelto rakennutti vanhan kotitalonsa yläpuolelle, rinteeseen, Sammatin suurimman talon ja kirjoitti parhaat teoksensa. Vetää kaikista ovista julkaistiin 1974. Se oli heti valtava menestys.

Joenpelto oli dramaattinen nainen, joka hallitsi näyttävät elkeet. —Minusta hän kulutti Lohja-sarjaan kaiken, mitä hänellä oli. Sen jälkeen tuli hyviä romaaneja, mutta ei enää uudistumista tai todellisia tyylikokeiluja.

Joenpeltoa pidetään vahvojen naisten kuvaajana. Hän itse ei ollut kovin otettu tuollaisista kehuista. Hän oli tarkka naisen sisäisen maailman kuvaaja, ja romaaneissa on hyvin erilaisia naisia, jyhkeitä, pelottavia ja epämiellyttäviäkin naisia. —Haluaisin, että kaikki tietäisivät Neito kulkee vetten päällä -teoksen Puntin lesken. Hän on aivan kammottava, uskomattoman vahva nainen. Sokea leski, joka pyörittää nahkurinverstasta. Ei näe mitään, vaan tietää kaiken. —Joenpellon erilaiset naiskuvat tuntuvat edelleen hyvin tuoreilta. Minusta hän on yllättävän samankaltainen kuin Elena Ferrante, Ahola sanoo.

Mitä Eeva Joenpelto todella sanoi? -teoksessaan Ahola kuljettaa lukijan Joenpellon elämän läpi tekstikatkelmien ja esseiden kautta. Lapsuus ja naiseksi kasvaminen, rakkaus, erotiikka, avioliitto, miehet, naiset, yhteiskunta ja kirjailijan työt ovat kirjan suuria teemoja. —Kirjoitan miten hänen teoksensa minun

Eeva Joenpelto ja Jarl Hellemann olivat elegantti ja näyttävä pariskunta, joka viihtyi Helsingin kulttuurielämässä.

—Joenpellon erilaiset naiskuvat tuntuvat edelleen hyvin tuoreilta.

tulkintani mukaan heijastavat hänen ajatuksiaan. Kirja on kulttuuritoimittajan journalistinen teos, Ahola tarkentaa työtään.

Eeva Joenpellon ääntä Suvi Ahola on teosten lisäksi etsinyt kymmenistä lehtijutuista ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjallisuusarkistossa säilytettävistä kirjailijahaastatteluista. Laajimmat haastattelut ovat Panu Rajalan 1970-luvulla tekemät. Niissä Joenpelto kertoo hyvin peittelemättä tunteistaan ja avioliiton lopusta. —Olen saanut niistä paljon Eevan autenttista ääntä. Tosin se on vain yksi näkökulma. Teksti ja kerronta on niin hyvää, täynnä tunnetta ja tajunnanvirtaa. Hän oli hyvä puhumaan ja dramaattinen esiintyjä. Luulen, että hän on jopa huutanut haastattelussa!

Kuolemansa jälkeen vuonna 2004 Joenpellolta ei löytynyt mitään henkilökohtaista arkistoa. Ei kirjeenvaihtoa eikä päiväkirjoja. Ei myöskään arkkua, johon hänen on kerrottu laittaneen lähettämättä jätetyt kirjeensä. —Sellaista materiaalia en löytänyt. Se on jännittävä piirre. Ehkä hän tuhosi kaiken tai joku tuhosi ne hänen kuolemansa jälkeen. Ehkä sitä ei ollutkaan. Ei myöskään ollut mainintoja, että hän olisi pitänyt päiväkirjaa. Hän kirjoitti niin paljon, että ehkä hän sai upotettua niihin kaiken.

Suvi Ahola ei koskaan tavannut Eeva Joenpeltoa henkilökohtaisesti. Todennäköisesti he olivat olleet useasti samoissa tilaisuuksissa. —Aikamoinen nainen. Toivon että olisin tuntenut häntä. Vanhempi kirjailija Eeva Joenpelto on minulle hyvin läheinen.