Kirja-lehti 2021

Page 40

EEVA JOENPELTO -JUHLAVUOSI 1921–2021

”Kuin kekäle kädessä”

 Sirkku Saariaho  C. G. Hagström/WSOY ja WSOY

Kirjailija ja toimittaja Suvi Ahola luki viime kesänä kaiken, mitä kirjailija Eeva Joenpelto on kirjoittanut. Mutta mitä Eeva Joenpelto todella sanoi?

K

aikki muistavat Eeva Joenpellon nimen. Se on hieno kirjailijan nimi. Kuvissa on komea nainen, jolla oli hiukan vinot silmät ja tiukka katse ohi kameran. Romaanien nimetkin ovat kuin runoista: Missä lintuset laulaa, Vesissä toinen silmä, Vetää kaikista ovista, Sataa suolaista vettä. Eeva Joenpelto oli todellinen painosten kuningatar. Hän oli 1980-luvulla myynyt jo yli miljoona nidettä. Häntä lukivat miehet ja naiset. Joenpelto oli hyvin julkinen kulttuurihenkilö, tehokkaasti verkostoitunut ja vaikutusvaltainen. Hän pyrki kontrolloimaan ja säätelemään julkisuuskuvaansa ja onnistuikin siinä. Hän oli julkisuudessa omilla ehdoillaan. Suvi Ahola kertoo, ettei ollut lukenut ennen Joenpelto-antologian kirjoittamiseen ryhtymistä kuin muutaman Joenpellon teoksen, eikä niistä ollut jäänyt suurempaa muistijälkeä. Kirjailijan teemat ­eivät puhutelleet 1980-luvulla parikymppistä kulttuuritoimittajaa. —En ollenkaan muistanut, että olin arvostellut Joenpellon romaanin Jottei varjos haalistu vuonna 1986. Olin siitä jopa hyvin innoissani, liikuttunutkin. Kun luin sen viime kesänä, luin sen kuin uuden kirjan. En ollut nuorena ymmärtänyt sitä lainkaan, nyt tajuan menetyksistä, joista hän kirjoittaa. Viime kesänä Ahola luki Joenpellon tuotannon alusta loppuun asti, 26 romaania. Ensimmäisen teoksensa, Seitsemän päivää, Joenpelto kirjoitti salanimellä Eeva Helle vuonna 1946. Viimeisen romaaninsa, ­Uskomattomia uhrauksia hän kirjoitti vuonna 2000, lähes 80-vuotiaa­ na. Siinä Aholan mukaan näkyy kyllästyminen elämään ja pettymys nykyhetkeen ja sen moraalin löyhyyteen. Joenpellosta kuulee monesti sanottavan, että koko tuotanto on sitä samaa. Tämä kismittää Aholaa. —Ei todellakaan ole! Hänellä on hirveästi tyylikokeiluja, alku38

PROFIILI Suvi Ahola on filosofian tohtori, kirjallisuus­ kriitikko, toimittaja ja kirjailija. Hän on toimittanut useita kirjallisuusantologioita ja julkaissut omaelä­ mäkerrallista proosaa, esseitä ja runoja. Ahola on työskennellyt Helsingin Sanomissa vuodesta 1984.

LOHJA-SARJA, OSAT 1-4

• Vetää kaikista ovista (1974) • Kuin kekäle kädessä (1976) • Sataa suolaista vettä (1978) • Eteisiin ja kynnyksille (1980)


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook

Articles inside

Kolumni

2min
pages 128-129

Autiosaaren kirjat

1min
pages 126-127

Kudo Kirjan omat JonSukat

5min
pages 124-125

Star Wars kirjoina Lukusankarit, Cruellan paluu ja paljon muuta

6min
pages 118-123

Lapsellista, uusia kuvia

1min
pages 115-117

Maria Kallio A–Ö

2min
pages 110-111

Toven matkassa

2min
page 114

Johanna Venho Seuraavaksi Tove

3min
pages 112-113

Kipin kapin Tiitiäisen metsään

0
page 109

Jyrkkä ei lamaannukselle!

0
page 108

Kohti Pariisia

3min
pages 104-107

Itä-Angliassa kaikki on toisin

3min
pages 100-103

Ei kadonnut käännettäessä

4min
pages 96-99

Mikä ihmeen scout?

3min
pages 92-95

Vain (maalais)elämää

3min
pages 86-89

Kirja on paras

1min
pages 90-91

Haaveesta todeksi

2min
pages 82-83

Uranvaihtajat

2min
pages 84-85

Haluat varmaankin kirjailijaksi

4min
pages 78-81

Miten esikoiskirjani syntyi

4min
pages 74-77

Taiteilijaelämää

4min
pages 64-67

Elizabeth Stroutin kirjoittajakoulu

6min
pages 68-73

Äänikirjan parhaat kaverit

1min
pages 58-59

Luetaanko vai kuunnellaanko

1min
page 55

Seuraava tähti pohjoisesta

4min
pages 60-63

Guten tag und hertzlich wilkommen, Herr Fitzek

2min
pages 56-57

Miten äänikirja syntyy

3min
pages 52-54

Rakkaus on ruma sana

4min
pages 48-51

Painijan paluu

7min
pages 26-31

Anja S. on täällä

4min
pages 36-39

Päivällä ekonomi illalla kirjailija

2min
pages 24-25

Lajien synty ja sekoittuminen

2min
pages 20-23

Lukekaa Joenpeltoa

1min
pages 44-45

’’Kuin kekäle kädessä’’

4min
pages 40-43

Haluan elää niin, että se on totta minulle

3min
pages 32-35

Eeva kuvissa

0
pages 46-47
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.