Rakkaus on ruma sana

Saara Turunen uskaltautui kirjoittamaan rakkausromaanin, vaikka pelkäsi leimautumista viihdekirjailijaksi.

En edelleenkään tiedä, mitä rakkaus on. Ei minulla ole antaa siihen mitään vastausta, sanoo Saara Turunen sumuisena maanantaiaamupäivänä.

Ilmassa on kevättä ja olo on kevyt, kevyempi kuin aikoihin. Hän on juuri saanut painoon uuden romaaninsa.

Hänen kolmas romaaninsa on rakkausromaani nimeltä Järjettömiä asioita.

Siinä hän tutkii rakkautta ja muita järkeä ja kontrollia pakenevia asioita kuten seksiä ja kuolemaa. ”Jos jotain kirjoittaessa selvisi, niin ehkä se, että rakkaus on hallitsematon ja arvaamaton asia, eikä siihen voi soveltaa esimerkiksi minkäänlaisia oikeudenmukaisuuden lakeja”, kirjailija summaa.

Rakkaus ei jakaannu ihmisille sillä tavalla, että kukin saisi sitä niin paljon kuin ansaitsee. Rakkautta voi saada yllin kyllin täysin ansiotta. Toisaalta jotkut eivät koskaan saa osakseen rakkautta, vaikka olisivat kuinka hyviä ja oikeamielisiä ihmisiä.

IMURI JA ALOE VERAT Romaanin minäkertoja on Saara Turusen itsensä oloinen taiteilija, jonka suhdetta barcelonalaiseen mieheen seurataan useiden vuosien ajan. Romaanissa rakastutaan, kasvetaan yhdessä ja yhteen, erotaan, kärsitään eron aiheuttamasta avaruuden kokoisesta tyhjyydestä, palataan yhteen, kipuillaan sitoutumisen kanssa — ja silti sitoudutaan.

Mies ei pysty asumaan Suomessa, nainen lentää miehen luokse niin usein kuin mahdollista, ilmastoahdistuksestaan huolimatta. Espanjassa on ensin alkuhuuma ja sitten arkirakkaus, yhteisen imurin osto, punaviinilasilliset katukahviloissa, tuuli hiuksissa ja PROFIILI Saara Turunen, 39, on helsinkiläinen palkittu kirjailija ja ohjaaja. Hänen näytelmiään ovat Puputyttö (2007), Broken Heart Story (2011), Tavallisuuden aave (2016) ja Medusan huone (2019). Esikoiskirja Rakkaudenhirviö (2015) sai Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon, toinen romaani Sivuhenkilö ilmestyi 2018. Saara Turusen kolmas romaani Järjettömiä asioita ilmestyi keväällä.

Saara Turusen top 3 -rakkauskirjat

1Märta Tikkanen: Kaksi — Kohtauksia eräästä taiteilijaavioliitosta

2Maggie Nelson: Argonautit

3Sally Rooney: Normaaleja ihmisiä

matkan taittaminen skootterin takapenkillä, yhteisen kodin parvekkeen aloe verat, Barcelonan kirkkaat aamut. Suomessa ovat ystävät, koti ja taiteilijana itsensä elättäminen.

Järjettömiä asioita -romaani yhdistelee omaelämäkerrallista materiaalia ja fiktiota. Kirjailija, kertoja ja päähenkilö ovat vahvasti samankaltaisia, vaikka kyseessä onkin romaani. ”Olen kirjoittanut samantyyppisesti siitä lähtien, kun kirjoitin ensimmäisen näytelmäni vuonna 2007”, Turunen sanoo. ”Annoin näytelmän päähenkilölle nimeksi Minä ja sillä tavalla löysin oman tapani kertoa.”

Turusen mielestä arki tarjoaa niin ”mielettömät määrät” materiaalia, ettei tarvitse lähteä keksimään tapahtumia tai mennä mielikuvitusmatkalle avaruuteen.

KEVYENÄ PIDETTY Oma elämä ja rakkaus materiaalina — ei ihan helppo keikka. Päämääränä kun ei ole paljastella, vaan tehdä emotionaalisesti uskottavaa taidetta. Vaarana on tulla luokitelluksi viihdekirjailijaksi, mikä Teatterikorkeakoulusta valmistuneesta dramaturgista olisi sekä ärsyttävää että turhauttavaa.

Turunen olikin jo oppinut kiertämään rak-

kauden taiteen aiheena kaukaa — kunnes rupesi miettimään, onko sellaisessa asenteessa sittenkin jotain tunkkaista tai sellaisen kulttuurin sanelemaa, jota hän ei halua uusintaa. ”Uskottavuusongelma on sukupuolittunut, ja se koskee kaikkia julkisen elämän alueita — ei pelkästään kirjallisuutta, vaan myös politiikkaa, taloutta tai vaikkapa urheilua. Naiset joutuvat tekemään miehiä enemmän töitä sen eteen, että heidät otettaisiin vakavasti. Siinä mielessä tarttuminen tällaiseen kevyenä pidettyyn aiheeseen kuin rakkaus sisältää riskin.”

Se riski oli otettava. Järjettömiä asioita -romaanin alussa päähenkilö on hyvin nuori. Hän rakastuu komeaan mieheen, jolla on kaunis hymy.

Ulkonäön merkitys elämässä onkin yksi niitä ”järjettömiä asioita”, joita Turunen halusi tutkia. Onhan se jonkinlainen tabu — ainakin sellaisten ihmisten keskuudessa, jotka pitävät itseään älyllisesti suuntautuneina — että rakastuu (myös) ulkonäköön. Sellaista pidetään pinnallisena. ”Monella elämänalueella uskottelemme itsellemme, ettei ulkonäöllä ole väliä. Ulkonäön ei pitäisi esimerkiksi vaikuttaa työpaikan saantiin, mutta me kaikki tiedämme, että kyllä se kuitenkin vaikuttaa. Haluaisimme niin mielellämme olla tällaisten asioiden yläpuolella, mutta käytännössä se ei toteudu.”

Koska Järjettömiä asioita on rakkausromaani, sen oli käsiteltävä myös seksiä. ”Aluksi käsikirjoituksessa ei ollut seksiä lainkaan. Olin automaattisesti jättänyt seksin pois. Kustannustoimittaja sitten kysyi, että kun kirjoitat rakkaudesta, pitäisikö sinun kirjoittaa myös seksistä. Sanoin, että ehkäpä. Menin kotiin koneen ääreen ja rupesin kirjoittamaan aiheesta.”

Seksiä ei aluksi ollut, koska siitä kirjoittamisessa on vaara, että aihe vie huomion pois itse teoksesta ja johtaa keskustelun skandaalinkäryiseen päivittelyyn.

Mutta ei voi ajatella vain vastaanottoa. On mentävä aiheen ehdoilla. Olisi outoa käsitellä romanttista rakkautta kirjoittamatta lainkaan seksistä, Turunen mietti. Tai voisihan niin tehdä, mutta miksi leikata niin oleellinen osa suhdetta ja elämää pois? Ei ole mitään syytä vaieta seksistä eikä edes sen ongelmista.

Turunen fanittaa yhdysvaltalaista autofiktion kirjoittajaa ja feministiä Maggie Nelsonia, joka myös käsittelee sitä, kuinka olla onnellinen ja perheellinen ja silti samalla taiteilija ja radikaali, joka kyseenalaistaa vakiintuneita ajattelumalleja. Esimerkiksi Nelsonin Argonautit-kirjassa siirrytään sujuvasti seksistä Wittgensteinin sanojen ja ilmaisun filosofiaan ja siitä eteenpäin pohtimaan äitiyttä ja perhearjen arvokkuutta kirjoittamisen aiheena.

EI ENÄÄ HAPAROINTIA PIMEÄSSÄ Saara Turunen täyttää ensi kesänä 40 vuotta. Hän tuntee olevansa hyvässä kohtaa elämässä, ammatillisesti ja muutenkin. Kymmenen vuotta sitten hän oli juuri valmistunut korkeakoulusta ja haparoi pimeässä. ”Jos tekee taidetta, ei voi koskaan paukutella henkseleitä, että nyt tiedän, miten tämä tehdään. Kymmenessä vuodessa on kuitenkin tapahtunut paljon: olen saanut tehdä niitä asioita, joista olen haaveillut. Ja saanut varmuutta: kyllä, minä voin omistautua kirjoittamiselle. Enää ei tarvitse joka aamu herätessään miettiä: apua pitäisikö hankkia jokin muu ammatti.”

Parhaan ohjeen kirjoittamiseen hän sai dramaturgian opettajaltaan. Ohje ei koske aihetta, rakennetta tai käsittelytapaa, vaan siinä on kyse siitä, että kirjoittaminen on kestävyyslaji. ”Opettajani sanoi, että kirjoittamisessa pärjäävät ne, jotka ovat oikeasti kiinnostuneita tutkimaan perin pohjin sitä aihetta ja materiaalia, jonka kulloinkin ovat valinneet. Vaikka sitten vuodesta toiseen. Ja silloin ajattelin, että piru vie, haluan olla sellainen ihminen, joka jaksaa työskennellä vuosia yhden teoksen eteen. Sisäistin, että kirjoittaminen vaatii pitkäjänteisyyttä ja jos sitkeyteen ei pysty, kannattaa tehdä jotain ihan muuta.”

’’Jos tekee taidetta, ei voi koskaan paukutella henkseleitä, että nyt tiedän, miten tämä tehdään.’’