Kirja-lehti 2021

Page 48

SAARA TURUNEN

Rakkaus on ruma sana

 Susanna Lehmuskoski  Tiiu Kaitalo

Saara Turunen uskaltautui kirjoittamaan rakkausromaanin, vaikka pelkäsi leimautumista viihdekirjailijaksi.

E

n edelleenkään tiedä, mitä rakkaus on. Ei minulla ole antaa siihen mitään vastausta, sanoo Saara Turunen sumuisena maanantaiaamupäivänä. Ilmassa on kevättä ja olo on kevyt, kevyempi kuin aikoihin. Hän on juuri saanut painoon uuden romaaninsa. Hänen kolmas romaaninsa on rakkausromaani nimeltä Järjettömiä asioita. Siinä hän tutkii rakkautta ja muita järkeä ja kontrollia pakenevia asioita kuten seksiä ja kuolemaa. ”Jos jotain kirjoittaessa selvisi, niin ehkä se, että rakkaus on hallitsematon ja arvaamaton asia, eikä siihen voi soveltaa esimerkiksi minkäänlaisia oikeudenmukaisuuden lakeja”, kirjailija summaa. Rakkaus ei jakaannu ihmisille sillä tavalla, että kukin saisi sitä niin paljon kuin ansaitsee. Rakkautta voi saada yllin kyllin täysin ansiotta. Toisaalta jotkut eivät koskaan saa osakseen rakkautta, vaikka olisivat kuinka hyviä ja oikeamielisiä ihmisiä. IMURI JA ALOE VERAT Romaanin minäkertoja on Saara Turusen itsensä oloinen taiteilija, jonka suhdetta barcelonalaiseen mieheen seurataan useiden vuosien ajan. Romaanissa rakastutaan, kasvetaan yhdessä ja yhteen, erotaan, kärsitään eron aiheuttamasta avaruuden kokoisesta tyhjyydestä, palataan yhteen, kipuillaan sitoutumisen kanssa — ja silti sitoudutaan. Mies ei pysty asumaan Suomessa, nainen lentää miehen luokse niin usein kuin mahdollista, ilmastoahdistuksestaan huolimatta. Espanjassa on ensin alkuhuuma ja sitten arkirakkaus, yhteisen imurin osto, punaviinilasilliset katukahviloissa, tuuli hiuksissa ja 46

PROFIILI Saara Turunen, 39, on helsinkiläinen palkittu kirjailija ja ohjaaja. Hänen näytelmiään ovat Puputyttö (2007), Broken Heart Story (2011), T ­ avallisuuden aave (2016) ja Medusan huone (2019). Esikoiskirja Rakkauden­ hirviö (2015) sai Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkin­ non, toinen romaani Sivuhenkilö ilmestyi 2018. Saara Turusen kolmas romaani Järjet­ tömiä asioita ilmestyi keväällä.


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook

Articles inside

Kolumni

2min
pages 128-129

Autiosaaren kirjat

1min
pages 126-127

Kudo Kirjan omat JonSukat

5min
pages 124-125

Star Wars kirjoina Lukusankarit, Cruellan paluu ja paljon muuta

6min
pages 118-123

Lapsellista, uusia kuvia

1min
pages 115-117

Maria Kallio A–Ö

2min
pages 110-111

Toven matkassa

2min
page 114

Johanna Venho Seuraavaksi Tove

3min
pages 112-113

Kipin kapin Tiitiäisen metsään

0
page 109

Jyrkkä ei lamaannukselle!

0
page 108

Kohti Pariisia

3min
pages 104-107

Itä-Angliassa kaikki on toisin

3min
pages 100-103

Ei kadonnut käännettäessä

4min
pages 96-99

Mikä ihmeen scout?

3min
pages 92-95

Vain (maalais)elämää

3min
pages 86-89

Kirja on paras

1min
pages 90-91

Haaveesta todeksi

2min
pages 82-83

Uranvaihtajat

2min
pages 84-85

Haluat varmaankin kirjailijaksi

4min
pages 78-81

Miten esikoiskirjani syntyi

4min
pages 74-77

Taiteilijaelämää

4min
pages 64-67

Elizabeth Stroutin kirjoittajakoulu

6min
pages 68-73

Äänikirjan parhaat kaverit

1min
pages 58-59

Luetaanko vai kuunnellaanko

1min
page 55

Seuraava tähti pohjoisesta

4min
pages 60-63

Guten tag und hertzlich wilkommen, Herr Fitzek

2min
pages 56-57

Miten äänikirja syntyy

3min
pages 52-54

Rakkaus on ruma sana

4min
pages 48-51

Painijan paluu

7min
pages 26-31

Anja S. on täällä

4min
pages 36-39

Päivällä ekonomi illalla kirjailija

2min
pages 24-25

Lajien synty ja sekoittuminen

2min
pages 20-23

Lukekaa Joenpeltoa

1min
pages 44-45

’’Kuin kekäle kädessä’’

4min
pages 40-43

Haluan elää niin, että se on totta minulle

3min
pages 32-35

Eeva kuvissa

0
pages 46-47
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.