hengellisyys jää piiloon

omaa merkitystään kuin mitään hengellistä näkökulmaa. Teologista ydintä ei näy myöskään kirkon viestintästrategioissa vuosilta 1992–2020, joita Kokkonen yhdessä tutkimukseensa kuuluvassa artikkelissa tutki. Strategiat keskittyvät siihen, miten viestitään – eivät siihen, mitä viestitään.

– Minulle ei aineistoja lukiessani selvinnyt, mikä on luterilaisen kirkon hengellinen ydin. Onko se vaikka armo tai ehkä lähimmäisenrakkaus? Hengellisen ydinviestin muotoileminen olisi varmasti erittäin vaikeaa. Tämä on nyt ihan vain minun mielipiteeni, mutta epäilen, että sitä vähän pelätäänkin, Kokkonen sanoo.

Kirkkoon kuuluvien osuus on varsinkin suurissa kaupungeissa laskenut nopeasti – ei vain kirkosta eroamisten vuoksi vaan myös maahanmuuton seurauksena ja siksi, ettei kirkkoon kuuluvienkaan lapsia enää kasteta. Monet nuoret aikuiset kokevat kirkon edustaman institutionaalisen uskonnon vieraaksi. Tällaisessa tilanteessa vahva hengellinen viesti ei välttämättä menisi perille ja saattaisi myös karkottaa ihmisiä.

– Joskus kyllä seurakuntavaalikampanjoiden viesti on ollut sellainen, että sen voi tulkita myös hengellisesti. Mutta kun katsoo kampanjoiden tausta-aineistoja, siellä ei ole evankelioivaa näkökulmaa vaan todetaan, että viestitään esimerkiksi kirkon toiminnasta, korostetaan kirkon vahvuuksia tai että kirkkoon kuulumisella on väliä. Ylipäätään pidetään kirkkoa esillä, Kokkonen sanoo.

Kokkonen miettii, muuttuisiko kampanjointi, jos kirkkoon kuuluisi vaikka reilusti alle puolet suomalaisista. Alettaisiinko silloin suunnata kampanjoita niille, jotka eivät enää tai vielä ole kirkon jäseniä, ja mikä sellaisten kampanjoiden viesti voisi olla?

MONEN MIELIKUVISSA ortodoksinen kirkko on jotenkin hengellisempi ja ”kirkompi” kuin luterilainen kirkko. Onko se seurausta onnistuneesta brändäämisestä eli tietoisesta ja suunnitelmallisesta julkisen kuvan rakentamisesta?

Laura Kokkonen sanoo, että hänen tutkimansa aineiston pohjalta kirkkoja ei voi suoraan verrata toisiinsa. Ortodoksinen kirkko ei ole kampanjoinut samalla tavalla kuin luterilainen kirkko, mutta sen pää- ja viestintästrategioissa puhutaan näkyvyydestä ja tunnistettavuudesta ja kirkon kuvan vahvistamisesta.

Strategioiden analysoinnin lisäksi Kokkonen haastatteli ortodoksisen kirkon viestintätehtävissä toimivia.

– Haastatteluissa korostui ortodoksisen kirkon hengellinen viesti. Sanottiin esimerkiksi, että kirkon ydin on Kristus. Voiko tästä sitten tehdä sen johtopäätöksen, että ortodoksinen kirkko on hengellisempi kuin luterilainen?

– Onhan se ihan yleinen tulkinta, että luterilainen kirkko korostaa yhteiskunnallista rooliaan ja ortodoksinen kirkko keskittyy enemmän traditioonsa. Luterilaisella kirkolla on paine olla koko kansan kirkko, koska suurin osa suomalaisista edelleenkin kuuluu siihen. Ortodoksinen kirkko on sen sijaan ollut tiivis vähemmistö, jolla on ollut ihan eri lailla mahdollisuus korostaa hengellistä ydintään.

Kokkosen mukaan kumpikaan kirkko ei viestintästrategioissaan ja kampanjasuunnitelmissaan käytä termiä brändääminen. Silti niiden viestinnässä on selvästi havaittavissa brändäyksen ja markkinoinnin piirteitä. Kirkolliseen viestintään on omaksuttu markkinoinnin maailmasta esimerkiksi ajatus siitä, että kirkon kuva ja näkyvyys ovat olennaisia ja kirkon pitää olla jollakin tavoin tunnistettava.

– Iso ero yritysmaailmaan on siinä, että mitään yhtä, ilmiselvää brändiä kirkoilla ei ole. Kokonaiskirkon tasolla on omat strategiansa, paikallisilla seurakunnilla omansa. Yrityksissä brändiä luodaan systemaattisesti, siitä vastaavat tietyt henkilöt ja kaikki toimivat sen mukaisesti. Seurakunnissa sen sijaan esimerkiksi se, mitä sosiaalisessa mediassa tehdään, on pitkälti asiasta innostuneiden yksilöiden varassa, Kokkonen sanoo.

Yhdessä väitöskirjaansa sisältyvässä artikkelissa Kokkonen tarkasteli luterilaisen ja ortodoksisen kirkon Facebook-sivuja. Niiden viesti on hänen mukaansa erilainen kuin isoissa kampanjoissa.

– Kirkko kertookin kampanjoillaan enemmän kirkosta kuin uskosta ja rakentaa enemmän kirkkosuhdetta kuin Jumala-suhdetta. Kampanjat on myös selvästi suunnattu kirkkoon kuuluville, ja niillä pyritään vahvistamaan heidän identiteettiään kirkon jäseninä.

– Kirkko Suomessa - ja Ortodoksit Suomessa -sivut ovat molemmat kiinni kirkkovuodessa ja sen juhlissa. Niissä on myös hengellistä ja hartaudellista sisältöä kuten rukouksia. Tulkitsen sitä niin, että Facebook-sivujensa avulla kirkot haluavat muistuttaa jäseniään kristillisestä perinteestä. Se on eräänlaista kulttuurikristillisyyden ylläpitämistä. ■

Nettiäänestyskö kirkon pelastus?

KIRKKO JA KAUPUNGISSA valiteltiin taas kerran seurakuntavaalien alhaista äänestysprosenttia ja tarjottiin ratkaisuksi nettiäänestystä (K&k 19.1.2023).

Onkohan se noin? Seurakuntaneuvoston vaalissa kai on tarkoituksena valita seurakunnalle pätevä ja asiansa osaava neuvosto. Vaalissa on tärkeää ehdokasasettelu. Nykyisessä systeemissä ehdokkaiksi etsitään yleensä seurakunnan eri toimintamuotoja tuntevia ja niistä kiinnostuneita ihmisiä. Sen jälkeen meidän seurakunnassamme noin tuhat ihmistä ratkaisee neuvoston kokoonpanon äänestämällä vaaleissa.

Mitä nettiäänestyksellä saavutettaisiin nykyiseen verrattuna?

Mielestäni ei välttämättä parempaa neuvostoa. Jos meillä olisi nettiäänestys, saataisiin luultavasti äänestysprosentti korkeammaksi, mutta äänestäjissä olisi todennäköisesti enemmän sellaista väkeä, joka ei tunne seurakunnan toimintaa. Luultavasti he äänestäisivät ilman tietoa siitä, keitä neuvostoon tulisi valita.

Jos siis äänestysprosentti nousisi, mutta neuvoston kokoonpano tulisi enemmän sattumanvaraiseksi, mitä sillä voitettaisiin?

Olli Aulio

Pakilan seurakunta, Helsinki

Ehdokkaat ovat tuntemattomia

TAAS OLI kirkon vaaleissa olematon äänestysvilkkaus. Mistä tämä johtuu? Eduskunta- sekä muissa vaaleissa ehdokkaat ovat suurimmaksi osaksi julkkiksia: kansanedustajia, laulajia, näyttelijöitä sekä muita linssiluteita ja turhia julkkiksia. Harva äänestäjä tuntee ehdokkaita henkilökohtaisesti, joten sitten äänestetään jotakin naaman vääntelijää tai kohtuullisen lauluäänen omaavaa henkilöä.

Ilmeisesti kirkon luottamustehtävistä ei makseta palkkiota tai se on niin pieni, että monissa yhtiöiden hallituksissa ja muissa luottamustehtävissä olevia eivät kirkon asiat kiinnosta. Ehkä onkin parempi jättää kirkon tehtävät muille, jos on jo toistakymmentä luottamustehtä-

Aika tuntuu kadonneen tässä kiireisessä maailmassa

ARTIKKELI ESPOON KAUPUNGIN kotihoidosta oli aiheellinen (K&k 19.1.). Ehkä se peilailee muutenkin ympärillä olevaa yhteiskuntaa – hoitaja syö eväänsä autossa jossain välissä kun ehtii.

Ymmärrän, että maailma pyörii yhdeltä osaltaan rahan ympärillä, mutta tällä hetkellä ovat suuremmat asiat liikkeessä. Ei ole enää tervettä, jos elämän suurin tarkoitus on rikastua ja ostaa kaikenlaista materiaa ja esitellä sitä somessa. Suomalainen kuluttaa tälläkin hetkellä paljon enemmän, kuin mitä maapallo voi kantaa. Samalla olemme omasta mielestämme luonnonystäviä ja luonnonläheisiä ihmisiä.

Oman elämän mielekkyys kärsii, jos ympärillä on järkyttävä kiire. Ennen sanottiin, että ihminen itse luo kiireen, ja omassa vallassa on ollut sen taltuttaminen. Lisää vanhoja viisauksia tarjoi- vää muutenkin. Kirkon tehtävät tulevat nyt hoidettua parhaalla mahdollisella tavalla, koska useimmilla ei ole painolastina muita luottamustehtäviä.

Koska en tuntenut ketään ehdokasta etukäteen, äänestin edustavimman näköistä ehdokasta, kuten moni muukin. Hänestä tuli äänikuningatar.

Kari Palomäki Martinlaakso, Vantaa lee sanonta: mihin tässä on kiire, valmiissa maailmassa.

Olen vahvasti sitä mieltä, että kiire on yksi aikamme suurista vitsauksista. Sitä ihmiset eivät enää aina saa häädettyä pois omin voimin.

On hyvin kuvaavaa, että mieluiten vanhat ihmiset istuisivat juttelemaan hoitajan kanssa. Aika olisi niin oleellista, että olen ihmetellyt, mikä on tämä maailma, jossa ei enää ole aikaa. Onkohan se hävinnyt jonnekin; elämmekö jo ajattomuudessa?

Oudointa, mitä olen huomannut, on se, että eläkkeellä vasta kiire lyökin päälle. Viikko, kuukausi, vuosi menee, eikä ole ehtinyt tehdä mitään, mitä suunnitteli tekevänsä. Liikkeet hidastuvat, ja kaupassa meinaa jäädä muiden jalkoihin.

Päivi Kangas Espoo

Kohtaa työttömäksi jäänyt arvokkaasti

USKOTKO SIIHEN, että kaikille riittää työtä? Entä jos joku lähipiiristäsi jää työttömäksi: työtehtävät päättyvät, työmatka käy mahdottomaksi tai terveys estää työssäkäynnin. Ehkä osaamisen päivittäminen on jäänyt, tai työelämän vaatimukset työnhaun suhteen ovat vieraita, vaikka työssä pärjäisikin.

Harva valitsee työttömyyden. Vaikka työttömyys on tilastollisesti laskussa, on pitkäaikaistyöttömien määrä nousussa. Vuosittain työttömänä tai kokoaikaisesti lomautettuna on yli 400 000 suomalaista, ilmenee Työ- ja elinkeinoministeriön tilastosta. Se perustuu alkaneiden työttömyysjaksojen määrään.

Uuden vuoden lupauksena voi tarkastella omaa asennettaan ja osaamistaan työttömän kohtaami- seen. On tärkeää muistuttaa ilmoittautumisesta työttömäksi työnhakijaksi TE-toimistoon, mutta tämän lisäksi työttömäksi jäävä kaipaa muutakin tukea. Talous voi huolettaa, kriisi kuormittaa mieltä, ja kuormitus voi tuntua fyysisinä vaivoina. Ehkä heti ei työllisty, ja haluaisi vain jäädä kotiin neljän seinän sisälle. Kohtaamiset muiden ihmisten kanssa, nähdyksi ja kuulluksi tuleminen tukevat mielen hyvinvointia. Toisen vahvuuksien esiin nostaminen auttaa tunnistamaan osaamista, vahvistaa uskoa itseen ja näin edistää työllistymistä.

Peppi Tervo-Hiltula toiminnanjohtaja, Tatsi ry, Pakilan srk-neuvoston varapuheenjohtaja ja yhteisen kirkkovaltuuston jäsen

Sari Nuikki päällikkö, MIELI Suomen Mielenterveys ry Maria Rumpunen kehittämiskoordinaattori, Takuusäätiö ry Katriina Lehtovaara hankepäällikkö Terveydeksi 2.0 -hanke, Työttömien keskusjärjestö ry

Muru kehitysavusta

Suomen nuorille

KAIKKI SUOMALAISET nuoret eivät voi henkisesti hyvin. Heitä tulee auttaa. Kuitenkin julkisuudessa kipuillaan määrärahojen puutteesta. Saan itsekin soittoja, jossa pyydetään tukirahaa nuorisotyöhön.

Samaan aikaan Suomi käyttää vuosittain kehitysyhteistyöhön yli miljardi euroa. Ajatellaan nyt tässä tasan miljardia euroa. Siitä yksi prosentti on 10 miljoonaa euroa ja 0,1 prosenttia on 1 miljoona euroa.

Jos otettaisiin vuosittain tämä yksi miljoona suomalaisten nuorten hyväksi, saataisiin paljon hyvää aikaan. Afrikkalaisille ja muihin kehittyviin maihin jäisi 999 miljoonaa.

Tämä yhden miljoonan vähennys ei muuta heidän tilannettaan mihinkään suuntaan, mutta sillä olisi valtava merkitys omien nuortemme ongelmien poistamisessa ja helpottamisessa.

Maalaisjärki ei ymmärrä, miksi näin ei toimita.

Ari Linna

Vuosaaren

seurakunta,

Helsinki

Elämän ja kuoleman kysymyksiä

TRANSLAIN UUDISTUKSESTA on keskusteltu kiivaasti eri areenoilla. Uudistuksen myötä on tarkoitus korjata lain epäkohtia, kuten poistaa vaatimus sukupuoltaan vaihtavan lisääntymiskyvyttömyydestä. Siis mitä?

tukselle. Kuitenkin ajatus lisääntymiskyvyttömyydestä kalskahtaa korvaani karusti ja tuntuu kohtuuttomalta. Kenellä on oikeus määrätä, kuka kelpaa jatkamaan sukua ja kuka ei?

Suomessa tehtiin pakkosterilointeja 1970-luvulle asti. Lain perusteella muun muassa kuurot, kehitysvammaiset ja mielisairaat eivät saaneet lisääntyä. Myös sosiaaliset syyt saattoivat johtaa sterilointiin. Kyse oli eugeniikasta eli rodunjalostusopista.

Entä nykyajan eugeniikka? Laki ei enää estä kuulo- tai kehitysvammaisia eikä mielenterveysongelmaisia lisääntymästä, ja transihmisten tilanne korjaantuu lakimuutoksen myötä.

Mieleeni palautuu viime syksynä aborttilain yhteydessä käyty keskustelu syntymättömän sikiön oikeudesta elämään. Sikiöseulonnat ovat neuvoloiden arkea ja sosiaaliset syyt suurin peruste aborteille.

Kuka päättää, kenellä on oikeus lisääntyä tai syntyä? Millainen on riittävän kelvollinen? Onko ihminen asettanut itsensä Jumalan asemaan? Hänen, joka näkee jokaisen jo idullaan ja kutsuu elämään. Syntyykö kukaan kutsumatta?

Piia Metsähonkala Tampere

Uskosta on apua vaikeina aikoina

KUN AJAT ovat vaikeita, on tärkeää pitää kiinni niistä asioista, joista voi. Ukrainan sota, energiakriisi, korona ja monet muut asiat ovat haasteina meille kaikille – kaikkien omista haasteista puhumattakaan.

Vastaavina aikoina olen havainnut uskon voimavaraksi. Vaikka ei osaisi sanoa, minne on menossa tai mitä on tapahtumassa seuraavaksi, voi luottaa asioihin, jotka ovat itseä suurempia.

On välillä hyvä hengähtää ja varata aikaa itselle ja omille ajatuksille. Asioilla on tapana järjestyä, mutta se vaatii myös sinnikkyyttä ja lujuutta, jossa usko voi auttaa.

”Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi, ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa”. (Fil. 4:6–7)

Martti Paldanius oikeustieteen ylioppilas Espoo

Vakaumuksellisena kristittynä en ole nähnyt tarvetta lakiuudis-

Mielipiteitä voi lukea myös verkossa: www.kirkkojakaupunki.fi/puheenvuorot