1 minute read
Finnish friends?
Nyt alkavassa Friends Program -ohjelmassa ulkomaalaiset opiskelijat ja toisista kulttuureista kiinnostuneet suomalaiset voivat tutustua toisiinsa.
Iso Herttua tähdentää, että Friends ohjelmassa ei ole auttamisideaa vaan kyse on vertaistoiminnasta. Tavoitteena on ystävystyminen, ei parinmetsästys. Mukana on ollut monen ikäisiä ja eri elämäntilanteissa olevia suomalaisia.
Kun ihmiset on matchattu, heidät kutsutaan yhteiseen tilaisuuteen tutustumaan toisiinsa.
vastuukeräyksen tuotoista osoitetaan tänä vuonna Aseman Lapset ry:lle, joka kehittää kerätyillä varoilla koulu ja nuorisoväkivallan ehkäisemiseen ja vähentämiseen tähtääviä toimiaan.
Leevi Malisen mielestä Yhteisvastuukeräyksen kohde on tärkeä. Malinen toimii vapaaajallaan Kallion seurakunnan vapaaehtoistehtävissä. Kevään aikana hän on mukana järjestämässä erilaisia tapahtumia, joilla on tarkoitus kerätä rahaa Yhteisvastuukeräykseen. ■
Vuoden 2023 Yhteisvastuukeräys kerää varoja nuorten väkivallan ja konfliktien ratkaisuun ja ennaltaehkäisyyn. Keräyksen kampanja alkaa sunnuntaina 5.2.
Helsingin ammattikorkeakouluissa opiskelee suuri joukko ulkomaalaisia opiskelijoita. He eivät ole täällä vain käymässä, kuten vaihto opiskelijat, vaan he suorittavat tutkintoa. Monen on kuitenkin hankala tutustua suomalaisiin.
Toisaalta on monia kielitaitoisia kaupunkilaisia, jotka mielellään tutustuisivat ulkomaalaiseen opiskelijaan ja kävisivät hänen kanssaan vaikkapa metsäretkellä, kahvilla tai museossa.
Miten nämä ihmiset voisivat tavata? Seurakuntien oppilaitostyön Friends Program ohjelma toimii puuttuvana linkkinä.
KOLMEN FRIENDS-KIERROKSEN aikana jo lähemmäs kolmesataa ihmistä on tutustunut toisiinsa, ja kokemukset ovat olleet hyviä.
HaagaHelian oppilaitospappi Kaisa Iso-Herttua on ollut mukana alusta asti.
– Kiinnostuneet voivat ilmoittautua mukaan ohjelmaan ja tehdä hakemuksen. Me oppilaitospapit luemme hakemukset ja matchaamme eli yhdistämme ihmisiä, joilla näyttäisi olevan jotain yhteistä.
– Siitä eteenpäin opiskelijat ja uudet tuttavat sopivat itse, miten ja missä tapaavat. Me järjestäjät emme tietenkään voi taata ystävyyttä. Mutta monia hyviä tuttavuuksia on syntynyt, ja hyvää palautetta on tullut paljon, Iso Herttua kertoo.
KORONA ON luonnollisesti mutkistanut myös Friendstoimintaa. Kaisa Iso Herttua muistaa vuoden 2020 aloitustilaisuuden, joka piti järjestää etänä.
– Osa porukasta oli toisella puolen maapalloa, koska he eivät olleet saaneet viisumia eivätkä päässeet maahan. Ison joukon tutustuttamisessa etänä on omat haasteensa, mutta oli hauska saada livetervehdyksiä eri puolilta maailmaa!
Koronarajoitusten aikana järjestettiin esimerkiksi yhteinen retki pulkkamäkeen. Haaveissa on järjestää tänä vuonna enemmänkin yhteisiä Friendstapahtumia. Mukana ovat nyt ammattikorkeakouluista HaagaHelia, Metropolia ja Arcada. Iso Herttua itse siirtyy viideksi kuukaudeksi muihin tehtäviin, ja häntä sijaistaa Marjut Mulari. ■
Ilmoittaudu 6.2. mennessä: helsinginseurakunnat.fi/friends Oppilaitospappien yhteystiedot: kirkkojakampus.fi