12 minute read
Kirkon lattialla saa nukkua rauhassa
Myllypuron kirkon Kodittomien yössä kulkija saa vatsansa täyteen ja rauhalliset yöunet. Moni vapaaehtoisista tietää, mitä kodittomuus on.
Jakomäen kirkon
Tilalle Ehk Asuntoja
Jakomäen kirkon tilalle saattaa tulevaisuudessa nousta asuintalo, jonka katutasossa on tilat Malmin seurakunnalle. Jakomäessä on käynnistymässä asemakaavamuutos, johon kuuluu lisärakentaminen Jakomäen keskustaan, kirkon purkaminen ja asuinrakennuksen rakentaminen sen tilalle. Kaavamuutos ja suunnitelmat esitellään Helsingin kaupungin verkkotilaisuudessa 6. helmikuuta kello 17.
Vaikka rakennuksesta puhutaan yleisesti kirkkona, kyseessä on oikeastaan seurakuntatalo. Se tekee purkamisesta vähemmän byrokraattisen prosessin.
Vuonna 1975 valmistunut Jakomäen kirkko on ollut käyttökiellossa vuodesta 2019 alkaen sisäilmaongelmien ja kattovuodon vuoksi. Rakennus on Helsingin seurakuntayhtymän hallussa ja yhtymä omistaa myös tontin. Malmin seurakunnan luottamushenkilö Anna Karhumaa teki aloitteen kirkon tontin muuttamiseksi asuinrakennustontiksi. Helsingin yhteinen kirk- kovaltuusto hyväksyi aloitteen keväällä 2021.
Kirkkovaltuustoa
johtaa Wiking Vuori
Helsingin yhteisen kirkkovaltuuston puheenjohtajaksi on valittu Wiking Vuori Herttoniemen seurakunnasta. Puheenjohtajan valinta ratkesi äänestyksen jälkeen. Wiking Vuori voitti Christoffer Perret’n äänin 61–26. Perret valittiin yksimielisesti varapuheenjohtajaksi. 91-jäseninen kirkkovaltuusto on koko Helsingin seurakuntayhtymän ylin päättävä elin, joka päättää muun muassa kirkollisveron suuruudesta, toiminta- ja taloussuunnitelmasta sekä kirkkojen rakentamisesta ja korjaamisesta. Yhteisen kirkkoneuvoston varapuheenjohtajaksi valittiin Riitta
Asikanius Kallion seurakunnasta. Puheenjohtajana jatkaa Mikaelin seurakunnan kirkkoherra Jukka Pakarinen
Lentokentälle hiljainen huone
Helsinki-Vantaan lentoasemalle on avattu kaikkia uskontokun- tia ja katsomuksia palveleva hiljainen huone. Hiljainen huone on syntynyt lentoasemayhtiö Finavian, Vantaan seurakuntien ja eri uskontokuntien edustajien yhteistyönä.
Tila on passintarkastuksen jälkeen, alueella, josta lennot lähtevät Schengen-alueen ulkopuolelle. Väljä, rauhallisin värein sisustettu kolmiosainen tila kutsuu viivähtämään kaikkia, jotka kaipaavat hetken hiljaisuutta, omaa rukoushetkeä tai muuta levähdystä.
Avajaisissa puhunut Helsingin hiippakunnan piispa Teemu
Lattialle on levitetty kymmenen patjaa, joiden päällä on tyyny ja siististi viikattu viltti. Siltä varalta, että väkeä tulee enemmän, patjoja on pinossa lisää.
Myllypuron kirkolla on alkamassa Kodittomien yö. Tänään kirkolle voi tulla yöpymään, syömään, hakemaan lahjoitusvaatteita, juttelemaan tai peseytymään: läheinen Sanervakoti lainaa saunatilojaan. Illan aikana voi myös osallistua hartauteen. Tietoa tapahtumasta on levitetty muun muassa Vailla vakinaista asuntoa ry:n, eri kaupunginosaryhmien ja puskaradion kautta.
Aluksi Herttoniemen seurakunnan diakoniatyöntekijä Pilvi Juvonen ja joukko vapaaehtoisia kokoontuvat takkahuoneeseen pieneen alkukeskusteluun ja -rukoukseen. Ei tätä hommaa vain omin voimin tehdä, yksi vapaaehtoisista muistuttaa.
Myllypuron kirkon ovet ovat olleet korona-aikaa lukuun ottamatta säännöllisesti auki kodittomille jo noin 15 vuoden ajan kerran kuussa näin talvi-aikaan. Yhtä kauan seurakunta on ollut mukana lokakuisessa Asunnottomien yössä.
– Toimintaa olivat käynnistämässä Herttoniemen seurakunnan silloinen kirkkoherra Veijo Vatka ja diakoni Karolina Puuska. Viime aikoina yöpyjien määrä on vaihdellut kymmenen molemmin puolin, Pilvi Juvonen kertoo.
Tapahtumat ovat aina sujuneet hyvin. Paikalle saa tulla myös päihtyneenä, mutta ketään ei ole koskaan tarvinnut käännyttää kadulle. Ihmiset kunnioittavat kirkkotilaa.
– Kirkko tarjoaa turvallisen ja rauhallisen paikan yöpymiseen. Erityisesti naiset kokevat turvallisuuden tärkeäksi, Pilvi Juvonen sanoo.
NOIN TUNTI, pari sen jälkeen, kun tapahtuma on alkanut, kirkolla on paljonkin porukkaa. Pitkät pöydät täyttyvät ruokailijoista.
Jüriksi esittäytyvä mies on käynyt syömässä, mutta hän ei ole vielä päättänyt, jääkö kirkolle koko yöksi.
– Viimeksi joulukuussa olin täällä yötä. En muista,
ESKO JÄMSÄ mistä kuulin näistä tapahtumista, ehkä joku kaveri sanoi, että tänne pääsee tai sitten Kalkerssissa (Vailla vakinaista asuntoa ry:n ylläpitämä yökeskus) sanottiin.
Myllypuron kirkon lattialle oli levitetty patjoja ja petivaatteita perjantaina 20. tammikuuta.
Yleensä Jüri viettää yöt asuntolassa.
– Kuljen ympäriinsä, saatan käydä junalla vaikka Lahdessa tai Riihimäelläkin ja kerään tölkkejä. Tänään kävin Vantaan Koivukylässä Sininauhasäätiön paikassa syömässä.
OSA KODITTOMIEN yön vapaaehtoisista tietää, millaista on elää vailla kotia. He ovat myös käveleviä todisteita siitä, että elämä voi muuttua.
Sellainen on esimerkiksi musten synnyttämä viha on vaihtunut rakkauteen. – Olen vihannut ihmisiä hirvittävästi. Nyt tykkään ihmisistä, Liljestrand kertoo. – Kaikesta kokemastani tulee palo tähän vapaaehtoistyöhön.
– Siellä on yleensä ihan rauhallista, mutta samassa tilassa voi olla monta ihmistä. Me virolaiset olemme usein samassa huoneessa.
Alun perin Jüri tuli Virosta Suomeen rakennustöihin. Sitten elämään tuli vähän kaikenlaista: terveysongelmia ja alkoholinkäyttöä. Nyt hänellä ei ole Suomessa asuntoa, eikä kotiseudulla Pärnussakaan paikkaa minne mennä. Päivisin hän kertoo ”matkustavansa”.
Caj-Peter Liljestrand, jonka elämäntarina vetää hiljaiseksi. Liljestrand varttui kasvattivanhempien luona Espoossa. Hän muistaa lapsuudestaan kovan kurin ja työnteon, muttei sellaista hetkeä, että joku olisi pitänyt sylissä.
12-vuotiaana Liljestrand huomasi, että alkoholi voisi olla hänen juttunsa ja 15-vuotiaana hän lähti omille teilleen. Vuosia meni päihteiden parissa, tuttavien nurkissa, rappukäytävissä ja asuntoloissa.
Nyt Liljestrand on ollut raittiina jo kolmisenkymmentä vuotta. Siinä auttoivat oma motivaatio, mutta myös vertaistuki. Hylkäämiskoke-
ASUNNOTTOMUUDEN kuva näyttää Liljestrandin mukaan erilaiselta kuin silloin, kun Kodittomien yöt alkoivat. – Silloin porukka oli jotenkin huonovointisempaa. Nyt ilman kotia on parempikuntoisia ihmisiä, toisaalta myös sekakäyttäjiä on enemmän. Kaikilla ei tietenkään ole päihdeongelmaa, sillä on myös olosuhteista johtuvaa asunnottomuutta. Hänestä kirkkojen ovet saisivat olla enemmänkin auki kodittomille, sillä ihmiset tarvitsevat turvallisia paikkoja yöpyä, ja paikkoja, joissa heidät kohdataan ihmisinä.
– Minua usko on auttanut hirvittävästi. Enää koskaan ei ole turvaton olo.
Seuraavat Kodittomien yöt Myllypuron kirkolla (Neulapadontie 12) 17. helmikuuta ja 17. maaliskuuta klo 16 alkaen. Ruoka, sauna ja kirkkohetki.
Laajasalo muistutti, että lentoaseman ulkomaanterminaalissa on aikoinaan ollut hiljainen tila, joka avattiin 37 vuotta sitten.
Tila kuitenkin katosi lentoaseman muutoksissa jo kauan sitten. Useimmilla Euroopan suurilla lentokentillä on hiljainen huone.
Jouluradio tavoitti nuoret kuuntelijat
Seurakuntien rahoittama Jouluradio ylsi jälleen suureen suosioon ja korkeisiin kuuntelijalukuihin viime vuoden lopussa.
Jouluradio oli radiokanavien ykkönen 9–24-vuotiaiden viikkotavoittavuudessa koko maassa ja 25–54-vuotiaiden viikkotavoittavuudessa pääkaupunkiseudulla viikoilla 48–51, eli 1.–28.12.2022. Viikkotavoittavuudella tarkoitetaan kanavaa vähintään vartin viikon aikana kuunnelleita. Kaikkiaan Jouluradion kanavat tavoittivat 223 000 pääkaupunkiseudulla asuvaa. Koko maan viikkotavoittavuus oli jopa 958 000 suomalaista. Jouluradion kanavia kuunneltiin paljon netin kautta. Kauteen 2021 verrattuna net- tikanavien kuuntelijamäärä kasvoi kahdeksalla prosentilla.
Median johtokunta valittiin
Kirkko ja kaupunki -median toimintaa ohjaavaan, luottamushenkilöistä koostuvaan johtokuntaan on valittu Helsingistä Eija-Riitta Korhola (Tuulikki Vuorinen), Laura Koskelainen (Hanna Mithiku), Olav S. Melin (Kalle Sällström), Tiiu Pohjalainen (Anna Saurama) ja Pekka Salomaa (Panu Laturi). Varajäsenet on kerrottu sulkeissa.
LänsiHelsinki
Haagan seurakunta
Virasto: Vespertie 12
Avoinna ti klo 10–13 sekä puhelimitse ma ja to klo 10–13 p. 09 2340 3200, haaga.srk@evl.fi
Osoitteet:
Huopalahden kirkko, Vespertie 12/ Kauppalankuja 7 avoinna ma–pe klo 9–17
Striimaukset Haagan seurakunnan Facebook-sivulla sekä YouTubessa www.helsinginseurakunnat.fi/haaga
JUMALANPALVELUKSET
Kynttilänpäivän perhemessu 5.2. klo 10 (suora radiolähetys). Muroma-Nikunen, Kolari, Marte, Nyrönen, Lähde-kuoro. Yhteisvastuukeräys alkaa. Klo 11–13 Talvirieha kaikenikäisille. Poniajelua, kasvishernekeittoa, grillimakkaraa ja vaahtokarkkien grillausta, vohvelikahvila ja käsityömyyjäiset. Maksu käteinen/kortti, tuotto Yhteisvastuukeräyksen hyväksi.
Messu su 12.2. klo 10. Kolari, Silin, Marte. Striimataan. Aamupuuro klo
9–9.45, keittolounas n. klo 11.30–12.30.
Iltamessu ke klo 18. 8.2. Kolari, Marte. 15.2. Silin, Marte. Iltatee. Kompletorio pe klo 19. Silin. Striimataan. Hiljainen rukous klo 18.30 alkaen.
Laudes ke klo 7.30. Silin. Striimataan.
Ad sextam to klo 12.
TAPAHTUMIA
Teematorstai – Haagan kauppala
100 v. Klo 12 kirkkohetki, klo 12.15 lounas (6 e), klo 13 ohjelma.
9.2. Yhteisvastuukeräys – Nuorten
Haaga.16.2. 72 tunnin kotivara: Turvallisuutemme sähkö- ym. muiden katkosten aikana, Lasse Wallius.
Musiikkimatka halki Euroopan
-konsertti su 12.2. klo 15. Kamarimusiikkia. Hanna Lipiäinen, viulu, Lili Ahopelto, piano. Vapaa pääsy. Lastenlaulukonsertti ti 14.2. klo
17. Luhmo.
Puhaltajien ystävänpäivän konsertti ti 14.2. klo 19. Luhmo.
Hyvän mielen keidas to klo 15. Ateria 2 e.
Käsityökerho ma klo 13.
Pelikerho la 11.2. klo 12.
Perhekerhot ma klo 17.30–19
Tönöllä, to klo 9.30–11 kirkolla, pe klo 9.30–11 Mariankodilla, Schildtinpolku 6.
Kirjallisuuspiiri to 23.2. klo
18–19.30. Aiheena John Williams: Stoner.
Junnutönö 2–6-luokkalaisille ti ja pe klo 13–16. Tied. pauli.virtanen@ evl.fi.
Lähetyspiiri ma 6.2. klo 14. Suikkanen.
Lähetyspiiri ti klo 13. Forsberg. Hiljaisuuden joogaa® su klo 18.30–20 kirkossa. Tied. mari.silin@evl.fi ja hannele.paivio@gmail.com.
Musiikkinäytelmä ke 15.2. klo 18 ja su 19.2. klo 14 Haaga-salissa. Haagan seurakunnan teatterityöpajan esitykset. Frank Mc Court: Seitsemännen portaan enkeli. Kohtauksia irlantilaispojan elämästä. Vapaaehtoinen pääsymaksu 19 e Yhteisvastuukeräykseen.
Kannelmäen seurakunta
Virasto ja Klanu: Klaneettitie 6–8 A. Avoinna ma–pe klo 9–14, p. 09 2340 3800, kannelmaki.srk@evl.fi helsinginseurakunnat.fi/kannelmäki
Osoitteet:
Kannelmäen kirkko ja seurakuntakeskus, Vanhaistentie 6 Malminkartanon kappeli, Vellikellonpolku 8
Seuraa somessa:
FB-sivut: Kannelmäen seurakunta, Kannelmäen seurakunnan lapset ja perheet
IG: @kannelmakisrk, @kantsunurkka
JUMALANPALVELUKSET
Messu sunnuntaisin klo 10 kirkossa.
Kynttilänpäivän messu ja Yhteisvastuukeräyksen avaus su 5.2. klo 10. Messussa kuullaan musiikkia
J.S. Bachin kynttilänpäivän soolokantaatista Ich habe genug baritoni Juha Kotilaisen laulamana.
Ehtoollishetki keskiviikkoisin klo
18. Veisuin 8.2. Virsin 15.2.
TAPAHTUMIA
Klanun Mummola la 4.2. klo 10–13 Klanulla. Lapsille ja aikuisille yhdessä, leikkiä, askartelua ja lukemista yhdessä vapaaehtoisten mummojen kanssa. Tarjolla välipalaa.
Lauletaan yhdessä to 2.2. ja 16.2. klo 10.15 kirkossa kanttori Anne Myllylän kanssa.
Työtupa ti 7.2. klo 15–18. Avoin
Paavali kutsuu voimaan hyvin
Paavalin seurakunnassa aletaan pitää huolta ihmisten mielenterveydestä oikein urakalla. Mitä kaikkea uusi Mielessä mukana -hanke sisältää, projektipäällikkö Nina Liikala? – Ensimmäisenä alkaa naisten hyvinvointiryhmä Hermannin Diakoniatalossa, ja 14.2. järjestämme vauvahieronnan kurssipäivän Paavalinkirkolla. Maaliskuussa alkaa miesten hyvinvointiryhmä, ja 11.3. on pakohuonepelipäivä. Tulossa on myös lattaritansseja, retkiä ja teemapäiviä.
Mihin pyritte kaikella tällä toiminnalla?
– Tavoitteena on löytää ja vahvistaa mielen hyvinvointia tukevia voimavaroja, ja siksi sisältökin on monipuolista. Tämä on ennalta ehkäisevää matalan kynnyksen toimintaa. Haluamme samalla vähentää mielenterveysongelmiin liittyviä stigmoja.
käsityö- ja askarteluhuone Klanulla. Tehdään muun muassa kastesukkia vauvoille ja käsityötuotteita lähetyksen hyväksi.
Eläkeläisten päivähetki keskiviikkona 8.2. klo 12.30–14 Klanulla. Tervetuloa keittolounaalle, tapaamaan muita eläkeläisiä ja juttelemaan kaikesta taivaan ja maan väliltä.
Viittomakielinen raamattupiiri kirkossa tiistaina 14.2. klo 15–17. Vieraana kuurojentyöntekijä Seija Einola.
Lähetyspiiri ti 14.2. klo 17–18.30.
Avoin piiri parittomien viikkojen tiistaisin Klanun aukiolla. Vierailijoita ja keskustelua ajankohtaisista lähetysaiheista.
Taidetta ja Raamattua -ryhmä kokoontuu kuusi kertaa tiistaisin
21.2.–28.3. klo 18 Klanulla. Tervetuloa taidehistorialliselle matkalle pääsiäisaikaan. Tarkastelemme
Raamatun tekstien ja taidehistorian teosten kautta pääsiäisajan tapahtumia. Ryhmää ohjaa Hanna Ruotsalainen. Tutustumisilta kuvataideterapi- aan ke 1.3. klo 18–20 Klanulla. Tässä illassa pääset tekemään kannet muistikirjaan, johon voit kirjoittaa itsellesi rohkaisevia ajatuksia, mietteitä, runoja, rukouksia. Samalla tutustumme ratkaisukeskeiseen kuvataideterapiatyöskentelyyn. Illan ohjaa taideterapeutti Helena Tahvanainen. Ilmoittautuminen terapiarthelena@gmail.com 20.2. mennessä.
Munkkiniemen seurakunta
Virasto: Raumantie 3. Avoinna to klo 9–13 Palvelemme myös puhelimitse p. 09 234 05100 ke klo 14–17 ja pe klo 9–13 ja sähköpostilla munkkiniemi.srk@ evl.fi
Osoitteet:
Munkkivuoren kirkko ja seurakuntatalo, Raumantie 3 Munkkiniemen kirkko, Tiilipolku 6
JUMALANPALVELUKSET
Messu klo 11 sunnuntaisin Munk-
– Meillä on monia yhteistyökumppaneita, kuten Mieli ry, Sininauhaliitto, Kansan Raamattuseura ja Helsingin Psykoterapiainstituutti.
Miksi juuri Paavalin seurakunta lähtee näin vahvasti mielenterveystyöhön?
– Idea lähti minulta ja tiimissämme se sai siivet! Valmistuin juuri jatko-opinnoista sairaanhoitaja-diakonissaksi ja suoritin diakoniatyön työharjoitteluni Paavalissa. On ihanaa, että tämä seurakunta on tosi ulospäin suuntautunut. Täällä mennään ihmisten keskelle ja tehdään töitä rukoillen ja ilolla.
EIRA SERKKOLA kivuoren kirkossa. 5.2. Päivi Vähäkangas, Riika Kuusisalo, Senni Valtonen, mukana seurakunnan bändi. Seurakuntaneuvoston ja uusien työntekijöiden tehtävään siunaaminen. Yhteisvastuukeräyksen avaus. 12.2. rippikoulusunnuntai. Päivi Vähäkangas, Riikka Kuusisalo, Senni Valtonen.
Pidä huolta -ryhmä naisille to 9.2.–16.3 klo 12–13. Ilm. viim. 3.2.: nina.liikala@evl.fi. Latinotanssiryhmä to 9.2.–16.3. klo 17–18. Katso s. 8 tai Paavalin seurakunnan verkkosivu.
Levollisuuden messu la 11.2. klo 18 Munkkiniemen kirkossa. Kaisa Hirvonen, Senni Valtonen.
TAPAHTUMIA
Tulevaisuuden ja toivon ilta la 4.2. klo 18 Munkkiniemen kirkossa. Tule kuulemaan, kuinka pastori Marko Huhtala avaa Jeesuksen ja Raamatun opetuksia lopunajasta ja tulevista tapahtumista. Tilaisuus on kaksikielinen, suomi/ruotsi. Rukouspalvelua ja henkilökohtaista keskusteluapua. Aulassa tarjolla kahvia, teetä ja pikkuherkkua sekä kirjapöytä.
Talvirieha su 5.2. klo 12.30–14.30
Munkkivuoren kirkon pihalla. Koiravaljakkoajelua, kilpailuja, kynttilän koristelua, makkaraa, kahvia, kaakaobaari. Tuotto Yhteisvastuukeräykseen.
Kunnon kaveri -jumppa to 9.2. ja
16.2. klo 10.30–11 Munkkivuoren kirkon pihapiirissä.
Pop up -infoa digistä to 9.2. klo
12–12.30 Munkkiniemen kirkossa.
Laulukerho ke 8.2. klo 13–14 Sennikanttorin johdolla Munkkivuoren kirkossa.
Pop up -infoa digistä ti 14.2. klo
10.30–11 Munkkivuoren kirkossa.
Ilta nuotiolla to 16.2. klo 18–20
Munkkivuoren kirkon pihalla. Omat paistettavat mukaan.
Iltamusiikkihetki ti 14.2. klo 17
Munkkiniemen kirkossa. Duo Eclipse: Leïla Martin ja Laure Paris, marimba ja klarinetti. Vapaa pääsy. Ohjelma 10 euroa. Tuotolla tuetaan oman seurakunnan lähetystyötä. Iltatee.
Pitäjänmäen seurakunta
Toimisto: Avoinna ti, pe klo 12–15, ke klo 13–16, p. 09 2340 5600, pitajanmaki.srk@evl.fi
Osoitteet:
Pitäjänmäen kirkko, Turkismiehenkuja 4 www.helsinginseurakunnat.fi/pitajanmaki www.facebook.com/pitajanmaenseurakunta
Jumalanpalvelukset
Kynttilänpäivän messu, musiikkipyhäkoulu ja lounas su 5.2. klo 10. Vanne, Vuori, Listo-Tervaportti. Yhteisvastuukeräyksen avaus ja lapsille toimintapisteitä.
Messu ja uusien luottamushenkilöiden tehtävään siunaaminen su 12.2. klo 10. Vuori, Luoma, Ahola.
Tapahtumia
Laula kanssamme -yhteislaulutilaisuus ke 8.2. klo 14 Kotikallion palvelukeskuksessa, Kyläkirkontie 6–10.
Yhteisvastuukonsertti su 12.2. klo
16 kirkolla. Pianotaiteilija Risto
Lauriala. Vapaa pääsy, ohj. 10 e.
Raamattupiiri parittoman viikon maanantaisin klo 18.30 kirkolla.
Valonpilkahduksia – nuorten aikuisten olohuone tiistaisin klo 18 kirkolla. Ruokaa, seuraa, rukousta.
Vauva tulossa -illat lasta odottaville ke 8.2., 8.3., 19.4., 10.5. klo 17–19
Pitäjänmäen ja Huopalahden kirkoilla. Vertaistukea, keskustelua, rentoutumista tuleville vanhemmille. Tied. ja ilm. edellispäivään klo
12 mennessä sanna.yli-koski-mustonen@evl.fi.
Rukouspiiri keskiviikkoisin klo 13 kirkolla. Rukoilemme yhteisten ja omien asioiden puolesta.
Olkkari – kaikenikäisten yhteinen olohuone keskiviikkoisin klo
15–18.30 kirkolla. Maksutonta välipalaa ja kahvia. Ruokailu klo 17, hinta 2 e aikuisilta. Käytössä ompelukone ja pelejä. Myös askartelua ja Pop up -ohjelmaa.
Lähetyspiiri parittoman viikon keskiviikkoisin klo 14 kirkolla. Ke 15.2. kätilö Kirsti Kirjavainen tuo terveiset Nepalista.
Keskusta
Tuomiokirkkoseura kunta
Virasto: Bulevardi 16 B ma klo 9–15, ke klo 12–17, puhelimitse ja sähköpostitse myös ti klo 9–12, to–pe klo 9–12, p. 09 2340 6100, tilavaraukset.tuomiokirkkosrk@evl.fi, tuomiokirkko.srk@evl.fi helsinginseurakunnat.fi/tuomiokirkko
Osoitteet:
Helsingin tuomiokirkko, Unioninkatu 29, ma–la klo 9–18, su klo 11–18
Mikael Agricolan kirkko, Tehtaankatu 23, ma, ti, to klo 9–15, pe klo 9–14
Suomenlinnan kirkko, Suomenlinna C43, to–la klo 12–16
Vanha kirkko, Lönnrotinkatu 6, ti–pe klo 12–15
Hyvän toivon kappeli, Länsisatamankatu 26–28
Annankulma, Annankatu 14D
Pihasali, Bulevardi 16 B, sisäpiha
Meritullin seurakuntatalo, Meritullintori 3
Seuraa meitä:
Facebook: facebook.com/helsingintuomiokirkkoseurakunta
Instagram: @tuomiokirkkoseurakunta, @toivonaarteet, @agricolamessu, @hyvatoivo, @helsinkicathedral, @ suomenlinnankirkko
Youtube: youtube.com/helsingintuomiokirkkoseurakunta
JUMALANPALVELUKSET
Messu su klo 10 Tuomiokirkossa
(myös YouTube), Vanhassa kirkossa ja Anglikaanien messu (ja pyhäkoulu) Agricolan kirkossa, klo 12 Hyvän toivon kappelissa, klo 14 Suomenlinnan kirkossa (kuukauden 1. su ja juhlapyhinä), klo 18 Tuomasmessu Agricolan kirkossa. Agricolamessu ke klo 19 Agricolan kirkossa.
Viikkomessu to klo 12 Tuomiokirkossa. Iltakirkko la klo 18 Tuomiokirkossa.
Kappelikahvila ti klo 14.
MLL:n iltaperhekerho parillisilla viikoilla ma klo 18.15.
Perhekerho ma ja ti klo 9.30.
Vauvaperhekerho ti klo 13.
Yksinhuoltajien olohuone ti 7.2. klo 17.
MLL:n perhekerho ke klo 9.
Koululaisten Olkkari to klo 14.
Baby and Toddler Group on Fri-
Valtavaara. 15.2. Sote ja seniorit, ylilääkäri Markku Mäkijärvi.
Suomenlinnan kirkolla:
Koululaisten Olkkari ti klo 14. Koululaisten kokkikerho to 17. Rukousta ja sanaa musiikin siivin ke klo 18.
Tuomiokirkolla:
Aamurukouspiiri ma klo 7.30. Päivärukous ma, ti ja pe klo 12. Ekumeeninen luottamuksen rukoushetki ma klo 18 Tuomiokirkon kappelissa. Seniorijumppa ke klo 9.30 Tuomiokirkon kryptassa. Päiväkonsertti ke klo 12. Kristillinen meditaatio ke klo 18 Tuomiokirkon kappelissa. Pyhä tanssi tutuksi to 16.2. klo 18 Tuomiokirkon kryptassa.
Vanhalla kirkolla: Päiväkonsertti ti klo 12. Ensemble Nylandia ja Kymi Sinfonietta to 16.2. klo 19. Liput ticketmaster.fi.
Alkaisitko arkienkeliksi?
Haluaisitko toimia vapaaehtoisena ystävänä vanhukselle, yksinäiselle tai perheelle seurakunnan kautta? Tule kuulemaan lisää kahtena tiistai-iltana Malmin Varustamolla järjestettävään vapaaehtoistyön koulutukseen. Iltojen välillä voit jo kokeilla vapaaehtoistyötä käytännössä.
Ilmoittaudu ma 6.2. mennessä. Malmin seurakunta: niina. karhu@evl.fi, p. 050 5912226, Oulunkylän seurakunta: maria. onuigbo@evl.fi, p. 050 3804138 ja Pakilan seurakunta: moona. seppa@evl.fi, p. 050 4766652.
Vapaaehtoistyön koulutus ti 14.2. ja ti 14.3. klo 17–20 Malmin Varustamolla, Pekanraitti 16.
days at 1.30 pm.
Luomakuntakerho pe klo 15.30.
Ekumeeninen luottamuksen
Hyvän toivon kappelin 5-vuotissyntymäpäivien perhetapahtuma su 5.2. klo 9.30 alkaen. Juhla sisältää myös Kynttilänpäivän messun klo 12 Hyvän toivon kappelissa.
Yhteisvastuukeräyksen avausmessu su 5.2. klo 10 Vanhassa kirkossa.
Tuomiokirkon 171-vuotisjuhlamessu su 12.2. klo 10 Tuomiokirkossa. Seurakuntaneuvoston ja uusien työntekijöiden tehtävään siunaaminen.
TAPAHTUMIA
Annankulmassa:
Annankulman olohuone ke ja to klo 11 ja pe klo 9. Lähetyksen iltapäivä to 9.2. klo 13.30.
Bulevardin pihasalilla:
Naisten raamattupiiri ma klo 14. Miesten raamattupiiri ma klo 18. Raamattupiiri to klo 16.30.
Hyvän toivon kappelilla: rukoushetki to klo 10.
Yhteisöruokailu ma klo 17. 6.2. Karaokea klo 20 asti.
Tuolijumppa to klo 17.
Musaryhmä to klo 18.
Hiljaisuuden jooga pe 10.2. klo 17.
Raamattupiiri parittomilla viikoilla pe klo 18.
Katajanokan seurakuntakodilla:
Lasten kerho ke klo 16.30.
Perhekahvila pe klo 9.30.
Meritullissa:
Seniorijumppa ma klo 10 ja 11 liikuntasalissa.
Lasten liikuntakerho ti klo 9.30 liikuntasalissa.
Perhekerho to klo 15.
Mikael Agricolan kirkolla:
Diakoniaruokailu ti klo 12 Agricolan kryptassa. Hinta 1 e.
Tribe-tiistai ti klo 16.30.
After school ke klo 15.
Perhekerho pe klo 9.30.
Nuorten aikuisten ilta la 11.2. ja
4.3. klo 18.
Seniorifoorum ke klo 13. Edullinen kahvitarjoilu kryptassa klo 11.30.
8.2. Pettymykset, loukkaukset ja anteeksianto, kirjailija Anna-Liisa
Swing High Ystävänpäiväkonsertti ti 14.2. klo 18. Liput ovelta. Diakoniavastaanotolle ajanvaraus puhelimitse tai Annankatu 14D ke klo 12. Muulloin sähköpostitse/puhelimitse. Yhteyst. virastosta/netistä.
Mahdollisuus keskusteluun päivittäin p. 09 2340 6102 klo 9–18. Pappi tavattavissa to klo 15–17 Tuomiokirkossa.
Tarkista ajankohtaiset tiedot ryhmätoiminnasta helsinginseurakunnat.fi/tuomiokirkko.
Kallion seurakunta
Virasto: Itäinen papinkatu 2 Avoinna ti ja to klo 9–14, ke klo 12–17, p. 09 2340 3600, kallio.srk@evl.fi
Osoitteet: kallionseurakunta.fi
Kallion kirkko, Itäinen papinkatu 2, p. 09 2340 3620, avoinna ma–pe klo 7–21, la–su klo 9–19
Alppilan kirkko, Kotkankatu 2 Redin Silta, Hermannin rantatie 5
Jumalanpalvelukset
Kallion kirkossa: Iltamessu maanantaisin klo 18. 6.2. ja 13.2. Partti. Matkalaisen messu tiistaisin klo 18. 7.2. Helanne, 14.2. Kotakorpi. Meditatiivinen rukouslaulumessu keskiviikkoisin klo 18. 8.2. Lindfors, Anima mea, joht. Korhonen. 15.2. Kelttimessu. Lindfors, Anima mea, joht. Vuori. Messun jälkeen meditatiivisen kirjoittamisen hetki diakoni Nina Klemmtin ohjauksessa. Kivimessu torstaisin klo 18. 2.2. Uusi-Rauva, Niskala. 9.2. ja 16.2. Juhantalo, Niskala. Iltamessu ja lectio perjantaisin klo 18. 3.2. ja 10.2. Hynninen. Ennen messua luetaan Raamattua ääneen klo 17–18 kappelisalissa. Messu su 5.2. klo 10. Yhteisvastuukeräyksen aloitus ja kappalaisen virkaanasettaminen. Sami UusiRauvan asettaa virkaansa lääninrovasti Kari Kanala. Reina, Kotakorpi, Pyylampi, Niskala, Klemmt, Kallion Kantaattikuoro.
Messu su 12.2. klo 10. Partti, Lindfors, Pyylampi, Oksanen, van Santen.
Alppilan kirkossa:
Kiinankielinen messu su 5.2. ja 12.2. klo 13.
Tasausmessu su klo 16. Reina, Oksanen. 5.2. Viljamaa, Pyylampi. 12.2. Partti, Oksanen.
TAPAHTUMIA
Torstaina iltapäivällä klo 13 Kallion kirkossa. 9.2. Ikääntyneiden älykodit, Christina Forsgård. Raisa Rauhamaa haastattelee. 16.2.
Sielujen puolustaja piispa emeritus Eero Huovinen. Sirkku Nyström haastattelee.
Puuhailtoja alakoululaisten perheille kerran kuussa keskiviikkoisin klo 16–19 Siltasaarenkatu 28 kerhotilassa. 15.2. Valmistetaan laskiaispullia kaakaon kera. Legomaailman rakentamista.
Sateenkaarimessukuoro Ääniset torstaisin Alppilan kirkon kappelisalissa klo 17.30–20. Kuoroa johtaa
Kimmo Puunenä. Tule mukaan laulamaan!
Raamattupiiri keskiviikkoisin klo
18 Helsingin Kristillisen Työväenyhdistyksen tiloissa, Torkkelinkatu 11. Vetäjänä Kari Kurka.
Talon päiväleiri hiihtolomalla
20.–24.2. klo 9–16 Talolla, Toinen linja 8. Ohjattua ja vapaata toimintaa. Lounaan ja välipalan valmistamme päivittäin yhdessä kokkikerhomeiningillä. Keskiviikkona retki Tropicarioon. Voit ilmoittautua mukaan yhdeksi tai useammaksi päiväksi. Hinta 15 e/lapsi/ päivä sisältäen kaiken. Ilmoittaudu mukaan 20.1.–12.2. bit.ly/Talonhiihtoloma Ohjaajina Tytti ja Mikko sekä Junnu-Talosta tuttuja isosia.
POLKU23-telttaleiri Keuruulla
4.–9.7. Ilmoittaudu mukaan seurakuntien suurleirille joko yksin, kavereiden tai perheen kanssa. Hinta v. 2013 syntyneille ja sitä vanhemmille 130 e, vuosina 2014–2019 syntyneille 100 e, alle 3-v. maksuton. Sitovat ilmoittautumiset 20.1.–26.3. lyhytlinkeistä bit.ly/ POLKU23Varkka ja bit.ly/POLKU23Perhe. Lisätiedot Tytiltä tytti. friberg@evl.fi, kallionseurakunta.fi, www.polkuleiri.fi
Lauttasaaren seurakunta
Seurakunnan infopiste: Myllykallionrinne 1b, kulku sisäpihan kautta. Avoinna ma–pe 10–18, p. 09 2340 4300, lauttasaari.srk@evl.fi
Tila- ja toimitusvaraukset: p. 09 2340 4324, lauttasaari.srk@evl.fi
Päivystävä pappi on tavoitettavissa puhelimitse ma–pe klo 9–21