Jalkojen pesun aika

Jalkojen peseminen on ollut osa kristillistä jumalanpalvelusta varhaiskeskiajalta lähtien.

Kun Jumalan lähettiläät saapuvat Vanhan testamentin kertomuksessa Abrahamin luokse, tämä tarjoutuu noutamaan vieraille vettä jalkojen pesua varten.

Näin Abraham osoittaa vieraanvaraisuutta muukalaisia kohtaan.

Jalkojen peseminen liittyy myös puhtauteen. Raamatun tapahtumien aikoina ihmiset kulkivat yleensä jalkaisin ja käyttivät sandaaleita. Lämpötilat olivat korkeita ja tiet tomuisia.

– Jokainen, joka on ollut vastaavissa oloissa lomamatkalla, tietää, miten ihanaa on pestä jalkansa, kun tulee hotelliin, sanoo Helsingin yliopiston Uuden testamentin ja varhaiskristillisyyden tutkija Outi Lehtipuu

Jalkojen peseminen on myös jokapäiväinen tapa.

– Kuten me laitamme tohvelit jalkaan, kun tulemme kotiin päivän päätteeksi, Raamatun ajan ihmiset pesivät jalat.

Uuden testamentin Johanneksen evankeliumissa jalkojen peseminen saa symbolisen merkityksen.

Evankeliumin mukaan Jeesus ja opetuslapset syövät yhdessä viimeisen ateriansa. Kesken ruokailun Jeesus haluaa pestä oppilaidensa jalat ja sanoo: ”Jos nyt minä, teidän herranne ja opettajanne, olen pessyt teidän jalkan- ne, tulee myös teidän pestä toistenne jalat.”

– Tällä Jeesus tarkoittaa sitä, että muiden palveleminen on johtajan oikea asenne.

JALKOJEN PESEMINEN on ollut osa kristillistä jumalanpalvelusta ainakin varhaiskeskiajalta lähtien.

– Todennäköisesti tapa oli käytössä myös varhaisissa kirkoissa, mutta meillä on todella vähän tietoa kristinuskon ensimmäisiltä vuosisadoilta, joten emme tiedä sitä varmuudella, Outi Lehtipuu sanoo.

Suurimmassa osassa kristillisiä kirkkoja jalkojen peseminen on jäänyt pois tavallisesta jumalanpalveluksesta. Yksi poikkeus on Suomessakin toimiva adventtikirkko, jossa jalat pestään jokaisen jumalanpalveluksen aikana, mikäli tilat sen sallivat. Jalkojen pesu tapahtuu ennen ehtoollista, ja se tehdään kirkkosalista erillään olevissa tiloissa. Yleensä miehet pesevät toistensa jalat ja naiset naisten jalat. Aviopuolisot voivat pestä toistensa jalat.

Esimerkiksi katolisessa kirkossa jalkojen peseminen kuuluu nykyään vain kiirastorstain liturgiaan. Perinteisesti paavi on pessyt tuon päivän jumalanpalveluksessa kahdentoista kardinaalin jalat.

Nykyinen paavi Franciscus on uudistanut toimitusta radikaalisti. Esimerkiksi vuonna 2013 hän piti kiirastorstain messun roomalaisessa nuorisovankilassa, jossa pesi kahdentoista vangin jalat. Heidän joukossaan oli kaksi tyttöä, joista toinen oli kristitty ja toinen muslimi.

Vuonna 2016 paavi Franciscus päätti virallisesti, että naiset saavat osallistua jalkojenpesurituaaliin. Aiemmin se on ollut sallittua vain miehille.

ORTODOKSIT PUOLESTAAN toimittavat kiirastorstaina ”Kristuksen apostoleilleen suorittaman jalkojenpesun muistopalveluksen”. Heidän perinteessään päivää kutsutaan Suureksi torstaiksi.

Palveluksen toimittaa piispa, joka pesee kahdentoista papin tai seurakunnan miespuolisen jäsenen jalat. Suomen ortodoksisessa kirkossa jalkojenpesupalvelus toimitetaan vain pääpyhäkössä eli Uspenskin katedraalissa Helsingissä.

Evankelis­luterilaisen kirkon virallisesta pääsiäisperinteestä jalkojen peseminen on jäänyt pois. Pääkaupunkiseudulla on kuitenkin järjestetty joinakin

Kirkko ja kaupunki 80 vuotta

vuosina kiirastorstain messuja, joissa papit pesevät kahdentoista seurakuntalaisen jalat. Tänä vuonna jalkojenpesumessu järjestetään Matteuksenkirkolla Itäkeskuksessa.

Jalkojen peseminen ei ole vain juutalainen ja kristillinen tapa. Muslimien rukousta edeltää rituaalinen puhdistuminen, johon kuuluu muun muassa jalkojen peseminen. Jalat tulee pestä nilkkaa myöten kolme kertaa ennen rukoukseen ryhtymistä.

Millainen toiminta vastaisi nykypäivänä sitä, että Jeesus pesi aikanaan oppilaidensa jalat?

– Ensimmäisenä tulee mieleen, että kyseessä olisi hemmotteluhetki. Hartioiden hierominen voisi olla vastaava teko, Outi Lehtipuu sanoo. ■

Jalkojenpesumessu toimitetaan kiirastorstaina 6.4. klo 16 Matteuksenkirkolla.

Lähteet: Helsingin ortodoksisen seurakunnan tiedottaja Vlada Wahlsténin sähköpostihaastattelu, Helsingin adventtiseurakunnan pastori Sakari Vehkavuoren haastattelu sekä Yudit Kornberg Greenberg: The Body in Religion – Cross-Cultural Perspectives.

Professori

Mikä oli naisen asema alkuseurakunnassa? Naispappeuden puolustajat: Nainen osallistui tehtävien hoitoon, paitsi seurakunnan johtamiseen, koska ajan käsityksen mukaan naisen tuli olla miehelle alamainen. Torjujat: Alkukirkossa naista ei valittu apostoliksi, seurakunnan kaitsijaksi eikä johtajaksi. Näin ilmaistiin kirkkoa sitova säädös.

Entä naisen puhumis- ja opettamiskielto seurakunnassa? Naispappeuden puolustajat: Kielto johtui juutalaisesta käytännöstä ja ajan tavoista. Torjujat: Naisen puhumis- ja opettamiskielto on Jeesuksen antama ohje viranhaltijan sukupuolesta.

Mitä tarkoittaa naisen ”alamaisuus”? Naispappeuden puolustajat: Se kertoo synnin vääristämistä valtasuhteista, patriarkaalisesta yhteiskuntajärjestyksestä ja pyrkimyksestä säilyttää miehen valtaasema. Torjujat: Naisen ”alamaisuus” on pysyvä luomisjärjestys, joka ilmenee miehen johtamistehtävänä ja vastuuna avioliitossa ja kirkossa. Se ei tarkoita naisen alistamista.

Naisen osallistuminen pappisviran hoitamiseen? Naispappeuden puolustajat: Naiselle voidaan antaa seurakunnassa mahdollisuus samaan arvostukseen ja vallankäyttöön kuin miehellä vain avaamalla pappisvirka naiselle. Torjujat: Jumalallinen säätämys vahvistaa naisen ”alamaisuuden” ja torjuu naispappeuden. Lyhennelmä Jyrki Aroalhon artikkelista, joka julkaistiin Kirkko ja kaupungissa 23.1.1980. Ensimmäiset naiset vihittiin Suomen evankelisluterilaisessa kirkossa papeiksi kahdeksan vuotta myöhemmin. Kirkko ja kaupunki 80 vuotta -sarjan on toimittanut Pihla Tiihonen.

RIKOSTOIMITTAJA VERA MIETTINEN MITÄ HELVETTIÄ?

-PODCASTISSA, JOKA ON KUUNNELTAVISSA SPOTIFYSSA TAI OSOITTEESSA KIRKKOJAKAUPUNKI.FI.