1 minute read
Taidetta kuolemaantuomittujen puolesta
Limppu Witickin kristilliset eläinoikeusmaalaukset ovat saaneet katsojat itkemään. Hän tahtoo kirkkoon kolme muutosta.
Albaan verhottu käsi puhdistaa lihanleikkauskaaviota possusta, jonka korvamerkissä lukee Joh. 13: 13–19. Kyseisessä raamatunkohdassa Jeesus pesee opetuslasten jalkoja ja opettaa, että muiden palveleminen on johtajan tehtävä.
– Vaikka ihminen olisi eläimiä ylempänä, hän voi kohdella kanssaluotujaan myötätuntoisesti. Valtaa ei pidä käyttää väärin, sanoo maalauksen tekijä Laura ”Limppu”
Witick.
Witick on tamperelainen taiteilija, teologi ja eläinoikeusaktivisti. Hän on pitänyt useita näyttelyitä ja kohdannut ihmisiä, joita teokset itkettävät.
– Minulle on sanottu, että on niin helpottavaa nähdä maalauksia tällaisesta aiheesta.
Witickin maalaukset kuvittavat rukouskirjaa Suojele luotujasi — Huokauksia eläinten puolesta (Kirjapaja 2023). Hän on kirjoittanut myös osan teksteistä.
Witick kutsuu eläinoikeusteoksiaan lohtumaalauksiksi. Hän maalasi sarjan ensimmäisen teoksen vuonna 2015 ItäSuomen yliopiston teologian opiskelijoiden joulujuhlan jälkeen.
Juhlissa puhuttiin Kristuksen syntymästä ja hyvyydestä, syötiin kinkkua ja laulettiin Juice Leskisen Sikakappaletta: ”Sika, se kuulan kalloon saa / Sika, sen setä teurastaa / Sika, ja setä verta juo / Sika, se joulumielen tuo”.
– Ristiriita oli iso.
– Lähes kaikki ihmiset tunnustavat eläintuotannon ongelmat, mutta en ole kuullut, että eläinten kärsimyksiin otettaisiin kantaa ääneen rukoillen, Limppu Witick sanoo. Perheeseen kuuluu lopetusuhan alta pelastettu Devon Rex -kissa Ruffe.
”MINKÄ TE OLETTE tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.” Raamatunkohta muistuttaa Limppu Witickiä ihmisten armoilla elävistä eläimistä.
– Kristinusko sopii eläinoikeuksien ajamiseen, koska siinä mennään myötätunto ja rakkaus edellä. Jeesus pyrki parantamaan maailmaa, ja niin kristittyjenkin pitäisi tehdä.
Jos Witick saisi päättää, kirkko muuttaisi tapojaan kolmessa asiassa. Ensinnäkin kirkon tilaisuuksissa tarjottaisiin vain kasvisruokaa. Hän on vegaani, puoliso ja lapsi ovat joustavampia kasvissyöjiä.
– Kasvisruoan tarjoaminen olisi kirkolta vahva viesti, jolla olisi myös ilmastovaikutuksia.
Toiseksi eläimet sisällytettäisiin vahvemmin kristilliseen kieleen, joka on nyt kovin ihmiskeskeistä.
Kolmanneksi kirkko tunnustaisi, että ihmisen suhde eläimeen voi olla syvä ja merkityksellinen. Witick on työskennellyt useasti kesäteologina, ja silloin moni ikäihminen on kertonut hänelle surevansa kuollutta lemmikkiään kuin ketä tahansa perheenjäsentä. He ovat kokeneet, ettei tästä surusta sovi puhua kirkossa.
– Kirkon pitäisi reagoida lemmikin suremiseen muuten kuin vähättelemällä.
INTOHIMO ELÄINOIKEUKSIIN ja kristinuskoon on harvinainen yh distelmä. Limppu Witick on ollut kymmenen vuotta aktiivinen Animaliassa, jossa toimii paljon ”uskontoepäileväistä sakkia”. Myös lukion kuvataidelinjalla kiinnostus uskontoon erotti hänet luokkakavereista.
– Puolisoni, kukaan kaveripiiristäni tai lapsuuden perheeni ei ole uskonnollinen. Olen tottunut olemaan ainoa. Tutustuin kristinuskoon seurakunnan kerhossa.
Witick tunsi olevansa erilainen myös yliopistossa. Hän tapasi joitakin ilmastonmuutoksesta kiinnostuneita teologian opiskelijoita, mutta ei ketään, joka olisi puhunut eläinoikeuksien puolesta.
– Kiinnostukselleni eläinteologiaan vähän naureskeltiin, että aiotko kastaa tai vihkiä eläimiä. Kun opiskelijakaverit kuulivat, miten eläinten puolesta voisi rukoilla, he alkoivat suhtautua paremmin.
Witick teki gradunsa siitä, millaisia teologisia perusteita Oxfordin eläineettisen keskuksen professori Andrew Linzey näkee eläinten oikeuksien edistämiselle kristillisenä velvollisuutena. Witick kirjoitti samasta aiheesta tutkimusartikkelin kirkkohallituksen maaliskuussa julkaisemaan kirjaan Eläinteologia ja eläinoikeudet kirkon kysymyksenä
Eläinoikeudet eivät näytä olevan kirkossa nyt naurun asia.