1 minute read

tärkeää yrittää päivittäin

toimia niin, että kaikki olisivat samalla viivalla”

Miguel Peltomaa tuli koko kansan tietoisuuteen

Käärijän ja muiden Uuden Musiikin Kilpailun artistien kappaleiden viittomakielisenä tulkitsijana.

1

Miguel Peltomaa, tulkitsit Käärijän Cha cha cha -kappaleen viittomakielellä Uuden Musiikin Kilpailussa (UMK). Millä fiiliksellä seurasit häntä Euroviisuissa?

– Minusta Käärijä pärjäsi todella hienosti, vieläpä suomenkielisellä kappaleella. On ollut mukava lukea Käärijän menestyksestä ja nähdä siihen liittyvää hehkutusta.

– Olen tehnyt Käärijän kanssa UMK:n jälkeen muutaman somevideon. Toivoimme molemmat, että vähintäänkin kohtaisimme tulevaisuudessa.

2Onko UMK:n tuoma näkyvyys esimerkiksi Käärijän rinnalla muuttanut jotenkin elämääsi?

– On kyllä muuttanut. Tulee lämmin fiilis, kun ihmiset tunnistavat kadulla ja moikkaavat. Erityisen iloinen olen tästä koko viittomakielisen yhteisön puolesta. Ihmiset ovat esiintymiseni ansiosta tajunneet, että viittomakieli on oikea kieli, jonka avulla voi tulkita vaikkapa musiikkia.

– Suomessa on äidinkielenään viittomakieltä käyttäviä noin 5 500, ja viittomakielen taitoisia on varmaan ainakin yli 10 000. Meillä käytetään suomenkielistä ja suomenruotsalaista viittomakieltä, mutta maailmalla on lukuisia eri viittomakieliä.

Mikä sinun viittomakielen taustasi on, ja milloin aloit opetella sitä?

– Olin pienenä lähes kuuleva, mutta kuuloni alkoi heikentyä niin, että jo alle päiväkoti-ikäisenä aloin vanhempieni kanssa opetella viittomakieltä oman opettajan opastuksella. Peruskoulun kävin viittomakielellä kotipaikkakunnallani Jyväskylässä.

– 12-vuotiaana sain korvaani sisäkorvaistutteen ja korvan taakse asetettavan kuulokojeen. Niiden avulla pystyn kuulemaan normaalisti. Olenkin elänyt koko elämäni kahdessa kulttuurissa, suomenkielisessä ja viittomakielisessä.

4Olet tehnyt töitä Ylellä myös Pikku Kakkosessa ja Kioskissa. Kesä on nyt alkamassa. Pidätkö lomaa?

– Pikku Kakkosen viittomakieliseksi juontajaksi minua pyydettiin yhden yhteisen projektin seurauksena. Vuoden kuluttua siitä aloitin työt myös Yle Kioskissa toimittajana. Siellä olen ollut mukana varsinkin ajankohtaisiin aiheisiin liittyvissä sketsivideoissa.

– Aion pitää lomaa muutaman viikon, sillä kevät on ollut työntäyteinen. Minulla on tiivis ystäväpiiri, joten tarkoitus on viettää paljon aikaa yhdessä. Syksyllä jatkan töitäni Ylellä. Olisi hienoa, jos televisioon saataisiin lähivuosina entistä enemmän viittomakielisiä ohjelmia. 5

Mikä sinulle on pyhää?

– Muiden auttaminen on minulle pyhä arvo. On tärkeää yrittää päivittäin toimia niin, että kaikki olisivat samalla viivalla ihonväriin ja sukupuoleen katsomatta.

This article is from: