Sielunkantaja

Merja-Riitta Laurila kiipeää Helsingin katoille hoitamaan mehiläisiä kuten on tehnyt vuosikymmeniä. Mehiläiseen on monessa kulttuurissa liitetty sielu ja taivas.

Yli kolme neljäsosaa maailman ruokakasveista on riippuvaisia pölyttäjistä, joiden määrä on vähentynyt huomattavasti. Mehiläiset ovat pölyttäjistä tärkeimpiä.

Bzzzz! Mustia raitoja oranssinruskealla pohjalla ja tiuhaan viuhuvat kitiinisiivet. Noin sentin mittainen tarhamehiläinen surisee hattaranväriseen suojahaalariin pukeutuneen Merja-Riitta Laurilan ympärillä.

Laurila nostaa suojakannen mehiläispesän päältä. Pesä tarkoittaa viittä mintunvihreää ja keltaista styroksilaatikkoa, jotka on pinottu päällekkäin.

Vieressä tupruttaa savutin. Sen tarkoitus on ajaa mehiläiset syvemmälle pesään. Kennoissa näkyy hunajaa, paljon hunajaa.

Mehiläisyhdyskunnan kaikkein pyhin sijaitsee kahdessa alimmassa laatikossa. Kun Laurila kurkistaa sikiöosastoon, surina ja viuhuna ympärillä yltyvät. Säyseitä ovat, sanoo Laurila kotieläimistään.

Yhdessä pesässä asuu noin 10 000 mehiläistä, joista valtaosa on työmehiläisiä eli lisääntymiskyvyttömiä naaraita. Ne ovat italialaista sukua.

MEHILÄISPESÄ SIJAITSEE Etelä-Helsingin Kaartinkaupungissa, Saksalaisen kirkon sivurakennuksen katolla. Vieressä on toinenkin viisikerroksinen styroksitorni.

Merja-Riitta Laurila omistaa ja hoitaa urbaaneja mehiläispesiä myös Töölössä, Munkkiniemessä, Vuosaaressa, Malmilla, Tapiolassa ja Keilaniemessä. Hän kasvattaa lisäksi mehiläisiä lapsuuskodissaan Orimattilassa. Hunajan myynnistä kertyy eläkkeellä olevalle Laurilalle lisätuloja.

71-vuotias Laurila on citytarhauksen grand old woman. Hän on hoitanut pääkaupunkiseudulla mehiläisiä nelisenkymmentä vuotta, ollut perustamassa mehiläishoitajien yhdistystä Stadin tarhaajat ja hunajafrendit ja kouluttanut lukuisia alan harrastajia.

– Jos arvostaa mehiläisiä, arvostaa työtä niiden parissa, Laurila sanoo.

Helsingissä on lukuisia mehiläisharrastajia ja heillä 130 mehiläisten pitopaikkaa, joissa voi olla useampikin pesä. Pääkaupungissa elää varovaisestikin arvioiden puolitoista miljoonaa tarhamehiläistä.

SIELUNKANTAJA. Elämän, kuoleman ja uudelleensyntymisen symboli. Eläin, jolla on pääsy tämänpuoleisesta tuonpuoleiseen ja takaisin. Parantava voima. Näin mehiläisestä on ajateltu monessa kulttuurissa.

Tietokirjailija, toimittaja Kaisa Pulakasta mehiläinen on ”mytologisesti superkiinnostava” ja ”hyönteisskenessä ainutlaatuinen” olento. Pulakka perehtyi eläimiin liittyviin uskomuksiin kirjaansa Kesyttömät (Atena 2023) varten.

– Moneen eläimeen liitetään manala, mutta mehiläiseen sielu ja taivas.

Kalevalassa Lemminkäisen äiti huutaa ”metsän kukkien kuningasta” avuksi kuolleelle pojalleen Tuonelanjoen rannalle. Hän pyytää mehiläistä hakemaan pojalleen virvoittavaa mettä paikasta, jossa ”ennen luoja loitsi, puheli puhas jumala”. Mehiläinen lentää ja Lemminkäinen pelastuu.

Tuoreempi suomalainen mehiläistarina on Johanna Sinisalon romaani Enkelten verta (Teos 2011). Se kertoo mehiläistenhoitajasta, joka ihmettelee mehiläisten katoamista pesistään. Navetan ylisiltä löytyy aukko toiseen todellisuuteen. Romaanissa pohditaan, että ehkä mehiläiset saivat ihmisistä tarpeekseen.

Mehiläisiä arvostetaan useissa uskonnoissa. Hindulaisuuden jumalista Vishnu esitetään usein sinisessä lootuksenkukassa istuvana mehiläisenä, ja Krishna kuvataan sininen mehiläinen otsallaan.

Koraanissa on mehiläisten suura, jossa medenkerääjät esitetään velvollisuuden ja hyödyllisyyden perikuvina. Kristillisissä saarnoissa mehiläiset symboloivat Pulakan mukaan usein ahkeruutta.

Raamatussa hyökkääjien joukkoa verrataan mehiläisparveen. Mehiläispesät merkitsevät hyvää: haaveiden maa ”tulvii maitoa ja hunajaa”.

HUNAJAN PÄÄSATO kerätään elokuussa. Helsingin mehiläistarhaajien hunaja maistuu hiukan mentolilta, joka muistuttaa kurkkupastilleista. Maku tulee lehmuksen medestä.

Entä puhtaus? Merja-Riitta Laurila kertoo, että kaupunkihunajan raskasmetallipitoisuus tutkittiin viitisen vuotta sitten, ja määrät alittivat selvästi elintarvikkeille sallitut rajat. Kaupunkihunajaa myydään esimerkiksi kauppahalleissa.

Saksalainen kirkko hankkiii Laurilalta katollaan tuotettua hunajaa ja myy sen omilla etiketeillään. Purnukoissa lukee Raamatun henkilöiden nimiä. Kaikki myydään loppuun Juudas-hunajaa myöten.

Laurila kuluttaa puolisonsa kanssa vuodessa yhden pesän tuoton, eli noin 40 kiloa hunajaa.

– Ehkä alan pikkuhiljaa muuttua itsekin mehiläiseksi. ■

Kirkko ja kaupunki 80 vuotta

Vuonna 1993:

Lama on puraissut Helsingin seurakuntia kipeästi. Hallintojohtaja, ekonomi Heikki Bergström antaa täyden tunnustuksen seurakuntien ponnisteluille.

– Merkittävää on, että säästöt on saavutettu ilman varsinaisia irtisanomisia.

Tänä vuonna seurakunnat joutunevat lomauttamaan koko henkilöstönsä kolmeksi viikoksi. Moni on tosin päättänyt tulla töihin lomautettunakin, ettei työtovereiden kuorma kasva liikaa. Bergström tuumii, että talouden kiristyminen ei ole ollut pelkästään negatiivinen asia.

– Markka on paras konsultti. Tässä menossa on seurakuntienkin rattailta pudonnut paljon turhaa. Vapaaehtoistyön löytyminen uudella tavalla on mainio asia.

Lyhennelmä Pälvi Ahoinpellon kirjoittamasta artikkelista, joka julkaistiin Kirkko ja kaupungissa 3.3.1993. Suomessa oli 1990-luvun alussa syvä lama. Siihen liittyi paljon työttömyyttä, ulosottoja ja perusturvallisuuden horjumista. Kirkko ja kaupunki 80 vuotta -sarjan on toimittanut Pihla Tiihonen.

LUE HEIKKI NENOSEN

JA MUIDEN KOLUMNISTIEMME

KIRJOITUKSIA OSOITTEESSA

KIRKKOJAKAUPUNKI.FI/

PUHEENVUOROT