1 minute read
Kaupunkijaoston perustelut Otaniemen valinnalle
Otaniemi tunnetaan perinteisesti Aalto-yliopistosta, kampusalueestaan ja opiskelijoistaan. Lähivuosien aikana kaupunginosan julkinen kuva on kehittynyt entistä moninaisemmaksi. Maailmankuulun arkkitehtuurin, arvostetun kulttuuriympäristön sekä rikkaan lähiluonnon lisäksi Otaniemessä ymmärretään olevan myös työpaikkoja, kouluja, palveluja ja liikenneyhteyksiä – siis tavallista arkea. Kaupunginosan kulttuurisesti moninainen väestö on luonteva osa vilkasta yhteisöä.
Otaniemen ehdoton valtti tämän vuoden kilpailussa on aineettoman kulttuuriperinnön arvostaminen: etenkin näin vapun ja kevään opiskelijahulinoiden tietämillä lähes koko pääkaupunkiseutu saa kosketuksen teekkareiden ja muiden opiskelijoiden ylläpitämiin ja ylpeydellä vaalimiin ja välittämiin perinteisiin. Kaupunginosan ja sen toimijoiden keskuudessa vuosikymmeniä vanhat perinteet pysyvät, mutta samalla elävät, kehittyvät ja muuttuvat ajassa.
Advertisement
Otaniemeä esitettiin tittelin voittajaksi peräti 55 ehdotuksessa. Ehdotusten määrä sinällään ei voittoa ratkaise, mutta se toki kertoo kaupunginosan asukkaiden ja yhteisöjen yhteistyön tekemisestä, kiinnostuksesta omaa elinympäristöään kohtaan sekä kotiseutuylpeydestä.
Kotiseutuylpeys ilmenee Otaniemessä etenkin nuorten ja nuorten aikuisten parissa ja kytkeytyy erityisesti paikan elävään perintöön. Lyhytaikaisenkin asuinpaikan voi tuntea tärkeäksi elinympäristöksi ja kotiseuduksi, vaikka synnyinseutu, lapsuuden kasvupaikat ja sukulaisuussuhteet olisivatkin muualla. Otaniemi ja siellä eletyt kokemukset elävän, aineettoman kulttuuriperinnön parissa voivat tuntua merkityksellisiltä vielä vuosien tai vuosikymmenten päästä.
Kymenlaakso
Puistopaviljonki Kinekullan edustalle on kerääntynyt kaupunkilaisia kesäpäivän viettoon arviolta 1910-luvulla. Nyt jo purettu paviljonki sijaitsi nykyisessä Sibeliuspuistossa. Kotkan puistojen historiasta voit lukea lisää Vellamo-kanavalta.