Puolivakava harrastusonginta – Niko Satto

Nyzzon tuunaamia jo parhaat päivät nähneitä Salmo Slidereitä – uusi elämä on edessä.

Harrastusongintaa puolivakavissaan

Onginta on todella mielenkiintoista puuhaa. Punavalkokohon ja kilpaonginnan välissä on kokonainen maailma harrastetavaksi.

Jokainen kalastuksesta vähänkin kiinnostunut on luultavasti jossain elämänsä vaiheessa onkinut. Joko puusta tehdyllä vavalla tai kaupasta ostetulla edullisella teleskooppivavalla ja valmissetillä, jossa on legendaarinen punavalkoinen koho. Useimmat ovat myös saaneet tällä menetelmällä kaloja.

Toisessa ääripäässä ovat Juha Ojaharjun kaltaiset onkigurut. Edellisessä numerossa (1/2021) Juha kertoi tästä kalastuksellisesta päälajistaan. Juhan kaltaisia huippuaktiiveja ovat myös onkikilpailujen kestomenestyjät, joilla on monipuoliset varusteet ja laaja ymmärrys sekä kalojen käytöksestä että niiden houkuttelusta.

Jossain näiden välissä on puolivakava harrastusonginta

Se on hiukan enemmän kuin nelimetrinen ”perustellu” (teleskooppivapa) ja punavalkoinen koho. Mutta se ei ole jatkuvaa kilpailujen kiertämistä eikä jatkuvaa suurkalojen etsintää.

Puolivakava harrastusonginta (tässä yhteydessä) tarkoittaa sen verran välineistöä, että erikokoisia ja -lajisia kaloja on mahdollista saada muutenkin kuin tuurilla. Se on eri kalalajien tavoittelua. Ja erotukseksi kesäiltaisesta mökkilaiturionginnasta se on joskus jopa matkustamista kalojen perässä.

Suutari on monen onkijan kohdesaalis. Asialliset, muttei kovin kalliit välineet

Nelimetrinen perusteleskooppi on itse asiassa ihan hyvä vapa moneen tilanteeseen. Joskus tarvitaan enemmän ulottuvuutta, ja silloin kuusi- tai jopa kahdeksanmetrinen teleskooppi on tarpeen. Kuusimetrisen teleskooppivavan saa parhaimmillaan alle kympillä. Kääntöpuolena on, että se painaa helposti jopa 600 grammaa, ja runsaan kympin hintainen kasimetrinen ainakin 800 g.

Asian pystyy ratkaisemaan kohtuullisella rahalla. Täyshiilikuituinen kuusimetrinen onkipahla maksaa noin 60 euroa. Se on toki reilut 50 euroa enemmän kuin lasikuitukepin hinta, mutta jos vähänkin enemmän harrastaa, investointi on vielä ihan kohtuullinen. Paino putoaa nimittäin karkeasti puoleen, eli jonnekin 300 grammaan.

Itse olen ratkaissut tapsien säilyttämisen kiinnittämällä valmiit tapsit pahvinpalaan.

Rakenna-se-itse

Perinteisen punavalkokohon sijaan kannattaa vähän nähdä vaivaa myös itse onkilaitteen rakentamisessa. Ja niitä kannattaa rakentaa muutama per vapa eri kokoisille kohoille – ja kaloille.

Siima

Ensin valitaan pääsiima sen mukaan, minkä kokoista kalaa tavoitellaan. Pienille kaloille sopii 0,15-0,20 mm monofiili ja isommille kalan koon mukaan. Kilon lahnan saa 0,200,25 mm siimalla yleensä hyvin ylös, kun taas parin kilon karppi saattaa nykäistä jopa 0,30 mm siiman hetkessä poikki.

Siimaa mitataan hiukan vajaa vavan mitta. Päähän tehdään lenkkisolmu tai käytetään tarkoitukseen suunniteltua ”hakasta”, jotta saadaan tapsisiima pääsiimaan kiinni. Hakasen tai lenkin tavoitteena on tehdä tapsista vaihdettava.

Tapsi on 5-15 cm pituinen, ja tyypillisesti 0,05-0,10 mm ohuempaa kuin pääsiima. Järjestelyn ideana on varmistaa siiman mahdollinen katkeaminen tapsista, ettei koko rigiä tarvitse rakentaa alusta asti uudelleen.

Koho

Seuraavaksi valitaan sitä herkempi koho, mitä pienempää kalaa tavoitellaan. Jos lajikalastetaan vaikka kymmenpiikkiä, allikkosalakkaa tai hietatokkoa, valitaan kantavuudeltaan alle gramman koho. Ahvenille ja perussärkikaloille voidaan valita kantavuudeltaan 1-2 gramman koho ja suuremmille edelleen tästä ylöspäin aina 4-5 grammaan asti.

Ylimpänä valmissetin koukku, keskellä 20-koon koukku ja alhaalla 32. Ainakin lajikalastaja tarvitsee myös pienimpiä.

Koukkujen koot menevät siten, että isompi numero tarkoittaa pienempää koukkua. Kun koukun koko kasvaa suuremmaksi kuin koko 1, käytetään /0-numeroita, jonka jälkeen etunumeron kasvaessa myös koko kasvaa.

Tapsihakanen on käyttökelpoinen, mutta vaikeasti löydettävä tuote. Kumiletku vedetään lukoksi hakasen päälle.

Herkissä kohoissa siima ei yleensä kulje kohon läpi vaan se viritetään kumiletkun pätkien kanssa kohoon kiinni. Kun siis hankkii kohoja, pitää myös hankkia tuota ohutta letkua, joita myydään siellä, missä kohojakin.

Paino

Painon valinta on tarkkaa hommaa. Painoa pitäisi olla sen verran, että kohon yläreuna ja antenni ovat juuri pinnassa. Näin kala tuntee mahdollisimman vähän vastusta. Mitä

"Lasse" on aina hieno vastus onkijan siiman päässä! Kuva Jussi Aho.

enemmän vastusta on, sitä herkemmin kala hylkää syötin.

Koukku

Koukut kannattaa siis sitoa erilliseen tapsiin, joita tekee valmiiksi useamman per koukkukoko. Näin voi toisaalta vaihtaa nopeasti koukkukokoa ilman, että koko rigi on tarpeen vaihtaa. Ja toisaalta, jos tapsisiima katkeaa esimerkiksi pohjatärpissä, uusi on vaivatonta laittaa tilalle.

Kun kalastetaan oikein pieniä kaloja, koukkukoon on syytä olla luokkaa 26 tai jopa 32. Koukku on sitä pienempi, mitä isompi numero on, joten 32 on todella pieni.

Perusahvenia ja särkikaloja voi onkia 10koon molemmin puolin olevilla koukuilla, ja kun lähdetään onkimaan lahnoja, säyneitä tai muita järeämmän kaliiperin kaloja, 4-koon koukku on usein paikallaan.

Onkipohja

Onkipohja on sellainen muovinen ”härpäke”, jossa valmisonkilaite myydään. Valmissettien pohja on aika pieni, mutta kalastusvälineliikkeet myyvät isompia. Sellaisia kannattaa ostaa ja rakentaa niihin valmiiksi vähintään kaksi kokonaisuutta per vapa. Näin setti on helppo vaihtaa tarpeen mukaan.

Syötit ja mäskit

Mäskääminen kuulostaa hifistelyltä, mutta ei välttämättä ole sitä. Mäski on jauhosekoitus, jolla houkutellaan kaloja löytämään syötti. Mäskiä saa ostaa noin kilon pusseissa kalastusvälineliikkeistä. Mäskipussista kaadetaan kerrallaan vähän, esimerkiksi alkuun neljännes, ämpäriin. Sinne otetaan vain vähän vettä mukaan.

Vesi kannattaa ammentaa erillisellä astialla, koska sitä lirahtaa helposti liikaa. Parhaimmillaan mäski on, kun siitä pystyy muotoilemaan lumipallon kaltaisia palleroita, jotka pysyvät kasassa. Nämä pallot heitetään halutun ongintapaikan ympäristöön, jolloin perusmäskistä tehty pallo painuu pohjaan, alkaa siellä veden vaikutuksesta hajota ja houkuttelee kaloja syömään.

Itse syöttinä toimivat hyvin perusmadot, joita saa kaivettua itsekin, jos paikka löytyy. Tai sitten niitä voi ostaa valmiina. Mitä pienempi kohdekala, sitä pienempi mato. Ja sille isolle voi vaikka tarjota useamman madon kimppua.

Irtojyväinen tölkki- tai pakastemaissi on myös hyvä syötti. Esimerkiksi karppi ja suutari käyvät niihin tyypillisesti matoa hanakammin.

Master-uutuus on 13-osainen nelimetrinen retkitellu. Kuljetuspituus on vain 42,5 cm, joten vapa kulkee vaikka repussa.

Vanha kuuden metrin lasikuitu-Abu painaa 600 g ja kalliimpi komposiitti-Daiwa 390 g. Metrin pidempi hiilikuituinen DePaul 333 g. Tällainen ero tuntuu äkkiä käsissä.

Kalapaikat

Kalapaikan valinnasta saisi kokonaisen artikkelin, mutta sille ei valitettavasti ole tässä tilaa. Onginnan hyvä puoli onneksi on, että ongella saa kalaa melkeinpä mistä tahansa. Suuretkin kaupungit ovat täynnä pieniä lampia ja puroja, joten kalastettavia paikkoja on onkijalle lähes loputtomasti. Kun välineet ovat hankittuna, kannattaa alkaa syynätä karttaa. Joenpätkä, johon pääsee helposti, ja jossa ei joudu menemään kenenkään pihapiiriin, voi olla erinomainen aloituspaikka.