Pitkäpaaden saaristo – Dmitry Matveev

Pitkäpaaden alue on nykyisin käytännössä asumatonta. Alue kuuluu myös Venäjän puolella itäisen Suomenlahden luonnonpuistoon.

Muinaisia jatulintarhoja, lohien vaellusreittejä ja pylväskiviä

Harmaa syystaivas ja tihkusade viittasivat siihen, että reissusta ei tulisi helppoa. Löysimme Bolshoi Bor -kylän lähellä syrjäisen lahden ja totesimme, että säätiedotteet eivät tällä kertaa pettäneet. Tämä tarkoitti sitä, että vesialueella olisi melko rauhallista. Laskimme kovapohjaisen kumiveneen veteen, lastasimme siihen tavaramme – edessämme oli noin 40 kilometrin matka Suomenlahdella kohti Pitkäpaaden saaristoa aivan Suomen rajan tuntumassa.

Mielenkiintoinen maantiede

Pitkäpaaden saaret eivät päällisin puolin poikkea millään tavoin sadoista naapurisaaristaan. Pitkäpaasi sijaitsee melko lähellä mannerta ja reilun viiden kilometrin päässä Suomen rajasta. Tämä on itse asiassa viimeinen hyvä suojapaikka matkalla lännestä itään – Viipuriin, Koivistoon (Primorskiin) tai Pietariin.

Tämä tarkoittaa sitä, että juuri tässä merimiehet olisivat tehneet pakolliset pysähdyksensä täydentääkseen muonavarastojaan tai odottaessaan parempaa säätä. Saaristo koostuu kahdesta suurimmasta saaresta: Kotisaaresta tai Pitkäpaadesta sekä Essaaresta, joita erottaa kapea salmi. Pienempiin saariin kuuluvat Ilmari, Nakholmi, Haapaluoto ja Kokkoluoto. Sen lisäksi löytyy tusinan verran pieniä luotoja.

Saariston sijainti on antanut merimiehille ja kalastajille muinoin (ja nykyäänkin) mahdollisuuksia löytää pelastava suoja. Toisaalta, monimutkainen saaristo ja vesialue ovat jo sinänsä vaaran lähteitä. Syvyydet muuttuvat hyvin nopeasti, ja paikoin kiviä sekä matalikkoja on han-

Nämä talot ovat jo käytännössä kadonneet maisemasta nykyään.

kala havaita etukäteen. Tästä syystä noin 400 vuotta sitten syntyi luotsipalvelu.

Saaristo on osa suurta kokonaisuutta, joka sijaitsee nykyään kahden naapurivaltion alueella, mutta säilyttää entisen Virolahti-nimensä. Suomessa samanniminen taajama on nyt olemassa lahden pohjukassa, missä pieni Virojoki virtaa Suomenlahteen.

Osa Virolahden meren puolella sijaitsevista saarista, mukaan lukien Pitkäpaaden saaristo, on siirtynyt historian kulun mukaan Venäjän puolelle. Huolimatta sijainnistaan elämä täällä on aina ollut melko hiljaista ja rauhallista. Vakavia vihamielisyyksiä ei ole ollut, eikä saarten maita ole pilattu linnoituksilla ja pommituskraattereilla, kuten voidaan nähdä monilla muilla Venäjän saarilla Suomenlahdella.

Historian vaiheita ja kuningas Kustaa Vaasa

Vaikka pysyviä asuinalueita on esiintynyt täällä aikaisintaan vuonna 1535, on päteviä syitä uskoa, että saaristo oli tärkeä jo viikinkiaikoina, kun viikingit tekivät vaelluksiaan itään. Essaarella vuonna 1910 eräs tutkija löysi haudan, josta nostettiin viikinkisoturin jäännökset kaikilla varusteilla.

Tärkeä näiden paikkojen kehitykseen vaikuttanut asia tapahtui vuonna 1555, jolloin Ruotsin kuningas Kustaa Vaasa joutui

Korkeimmillaan Pitkäpaaden asukasluku oli vuonna 1915. Silloin asukkaita oli reilut 400.

odottamaan suotuisaa säätä useita päiviä matkallaan Viipuriin. Sen jälkeen kuningas käski paikallisia luotsaamaan kuninkaallisia aluksia. Tätä tehtävää suorittaessaan saariston asukkaat saivat luvan purjehtia Viroon ja harrastaa tavaranvaihtoa.

Aikaisemmin sellaista lupaa ei ollut, vaan kaupanteosta määrättiin tuntuvia sakkoja. Tästä muutoksesta tuli lähtökohta saariston kehittymisessä. Ei ainoastaan kauppasuhteiden luomisen, vaan myös luotsauksen kehittämisen ansiosta. Luotseina paikalliset ovat menestyneet erityisen hyvin. Mielenkiintoinen fakta on se, että paikallinen luotsi nimeltään Jaakko oli ensimmäinen, joka luotsasi kuningas Kustaa Vaasan aluksia, ja jonka jälkeläisistä tuli menestyneiden luotsien dynastia. Jaakon jälkeläiset suorittivat luotsausta toisen maailmansodan puhkeamiseen saakka.

Kiviä Pietarin rantakaduille

Eräs tärkeä virstanpylväs näiden paikkojen kehityksessä oli Pietarin kaupungin rakentamisen alkaminen vuonna 1703. Saariston kalliokivi toimi erinomaisena rakennusmateriaalina Venäjän imperiumin tulevan pääkaupungin penkereille ja kaduille. Kiviä louhittiin myös Virolahdessa. Muiden kohteiden lisäksi Talvipalatsin aukion Aleksanterin pylvään osat ja Pyhän Iisakin katedraalin graniittipylväät ovat näistä paikoista.

Vanhat loiston ajat ovat kuitenkin takana ja nykyään saaret ovat täysin asumattomia ja vain perustukset, kaivot ja muut rakenteiden jäännökset muistuttavat asutuksista. Rannat ovat jo pitkälti kasvaneet umpeen, ja tänä päivänä on jo hyvin vaikeata kuvitella, miltä nämä paikat näyttivät melkein sata vuotta sitten.

Jatulintarhojen kivilabyrintit

Saariston pyhät jatulintarhat ovat näiden paikkojen tärkeimpiä nähtävyyksiä. Internetistä löytyy myös monia erilaisia selityksiä ja

Pitkäpaaden saaristo sijaitsee vain viiden kilometrin päässä Suomen nykyisestä rajasta. Kuva Navionics.

"Vanhat loiston ajat ovat kuitenkin takana ja nykyään saaret ovat täysin asumattomia ja vain perustukset, kaivot ja muut rakenteiden jäännökset muistuttavat asutuksista."

tarinoita, jotka liittyvät labyrinttien ulkonäköön ja tarkoitukseen. Vastaavia on myös muilla Suomenlahden saarilla, mutta täällä ne ovat säilyneet hyvin ja vierailijat pääsevät katsomaan niitä varsin helposti.

Historian tietojen mukaan niitä on ollut ainakin kuusi, mutta vain viisi on säilynyt tähän päivään saakka. Ne sijaitsevat eri saarilla ja me näimme kaksi niistä. Kukaan ei ole antanut tarkkaa vastausta jatulintarhan iästä ja tarkoituksesta. Yhdet väittävät, että ne ovat ainakin 10 000 vuotta vanhoja. Toisten arvio on noin 200–250 vuotta. Yhteistä kantaa niiden tehtävästäkään ei ole.

Eniten uskotaan, että paikalliset kävelivät jatulintarhassa toivoen onnea kalastuksessa ja ennen merimatkaa. Hyvin eksoottisen version mukaan jokainen kivilabyrintti on vähintään ”portaali kuolleiden maailmaan”.

Koska minkään version puolesta ei ole vahvaa näyttöä, uskon henkilökohtaisesti, että nämä rakenteet on luonut joku esi-isistä, joilla oli hyvä huumorintaju. Rakentajalla ei ole ollut minkäänlaista tavoitetta, vaan hän pyrki luomaan jotain, jonka merkityksen hämmentää meikäläisiä vuosisatojen kuluttua.

Lohivaellusreittien risteyskohta

Tietysti kalastajan sieluni oli pyrkinyt aina tänne, ei jatulintarhojen takia, eikä edes näiden paikkojen mielenkiintoisen historian takia. Itse asiassa täällä sijaitsee niin sanottu lohivaellusreittien risteyskohta. Vesiemme kuningas eli lohi vaeltaa vuosittain Itämeren

Kirjoittaja kokeilemassa onneaan. Ajanpuutteen vuoksi en paljoa ehtinyt kalastaa, mutta aion tulla takaisin.

syönnösalueilta alkuperäisiin jokiin kutemaan, liikkuen usein pohjoisrannikkoa pitkin.

Saapuessaan tähän pisteeseen kalakanta hajoaa. Osa kääntyy etelään kohti Narva- ja Laukaanjokia. Toiset jatkavat pohjoista rantaa pitkin Nevajokea kohti.

Taimen on vielä mielenkiintoisempi. Tähän on myös selitys. Avoimen merialueen ja suljettujen saaristoalueiden raja on läpinäkyvä, ja saariston happipitoinen vesi tarjoaa erinomaiset olosuhteet taimenelle.

Haili oli paikallisen väestön kalastuksen tärkein saalislaji ja se osoittaa selvästi, että myös taimenta täällä pitäisi olla. Onhan haili yksi taimenen suosikkiherkuista.

Henkilökohtainen kokemukseni kalastuksesta näissä paikoissa vahvisti nämä oletukset epäsuorasti. Eri lähteistä sain tiedot, että paikalliset kalastivat lohta ja taimenta, vaikka tärkein kalastuskohde oli haili. Hailia pyydettiin rysällä ja erikoisverkoilla keväällä, syksyllä ja talvella. Erikoisverkoilla pyydettiin myös siikaa. Omaan käyttöön verkoilla saatiin lahnaa, haukea, ahventa ja muita kaloja. Sen lisäksi yksi suosituimmista kalastuspyydyksistä oli pitkäsiima.

No, entä miten matkamme loppui?

Kahden päivän aikana pääsimme useille saarille. Tutustuimme kylien raunioihin, kävimme luotsiasemalla. En tietenkään voinut sivuuttaa yritystä kalastaa. Lisäksi henkilökohtaisen kokemukseni perusteella minulla oli vahva tunne, että nämä paikat ovat yksinkertaisesti ihanteellisia saada taimenta saaliiksi. Varsinkin jos vertaa niitä paikkoihin, joissa minulla oli mahdollisuus kalastaa ja napata taimenta nykyisessä Suomessa.

Valitettavasti minulla ei ollut tarpeeksi aikaa ja teknisiä mahdollisuuksia tutkia vesialueita kunnolla. Mutta lyhyt yrityksenikin osoitti, että täällä todella on kalaa. Joten on syytä palata ja tutkia näitä paikkoja lisää ja tarkemmin. Haluaisin ymmärtää, kuinka paljon taimenta on näissä paikoissa, mistä joista taimen tulee tänne, kuinka paljon aikaa viettää, ja niin edelleen.

Monista syistä ja olosuhteista johtuen Pitkäpaaden saaristosta voisi tulla tärkeä kalastuskeskus. Toivon vilpittömästi, että joskus maidemme väliset suhteet saavuttavat jälleen tason, jossa raja saa jälleen yksinomaan muodollisen aseman. Sillä välin on aikaa ymmärtää paremmin paikallisen kalakantojen nykytilaa.