Lasten kanssa kalareissulla Norjassa – Antti Saarenmaa

ISON KALAN PYYNNISSÄ lasten kanssa

Jäämerelle lasten kanssa kalaan matkustaminen on ollut muutaman vuoden ajan heinäkuuni kohokohtia. Harva sijainti tarjoaa lapsille yhtä paljon kalatapahtumia, puhumattakaan matkustamisen ja jylhien maisemien tarjoamista elämyksistä. Tänä vuonna päätimme laittaa suurempaa vaihdetta silmään ja lähdimme suunnittelemaan matkaa isommat, ruijanpaltaan muotoiset kalankuvat silmissämme. Olisiko se realistista lasten kanssa?

Suunnitelmasta käytäntöön

Suunnitelma eteni toteutukseen ystäväni Sami Räsäsen tarjoutuessa mukaan veneensä kanssa. Tuntien Samin osaamisen ja Samin ollessa oivaa retkiseuraa, toivotin herran tervetulleeksi pieneen mutta innostuneeseen retkikuntaamme. Lähdimme rakentamaan matkaa tavoitteenamme mahdollistaa melko täysipainoista merikalastusta ja ruijanpaltaan tavoittelua, huomioiden silti lasten tarpeet ja jaksaminen.

Pohjoisen kesä on yötön ja merellä kulkeminen täysin säästä riippuvaista – suunnitelmia ja varasuunnitelmia rakennettiin siis monenlaisia siltä varalta, että sääukko ei aina mahdollistaisi parhaille apajille pääsyä.

Runsas matkatavaramäärä pelastuspukuineen ja kalastusvälineineen aseteltiin veneen sisään Samin juuri hankkiman F.Tentin mittojen mukaan ommellun suojapressun alle. Ratkaisu osoittautui erinomaiseksi, sillä autoon vapautui mukavasti lisätilaa kylmälaukulle ja lasten Aku Ankan taskukirjoille. Lisäksi pressu laski Samin laskelmien mukaan kulutusta noin litralla per 100 kilometriä pienentyneen ilmanvastuksen myötä. Ei huono.

Työnjako oli selkeä: me Samin kanssa uittaisimme paltaalle rakenneltuja syöttirigejä ja 14- ja 8-vuotiaat poikani voisivat litkata syöttikalaa kevyemmillä vavoilla veneen sumppuun. Parissa vavassa pidettiin myös turskapilkkejä siltä varalta, että Raymarine näyttäisi veneen alla hieman suurempaa turskaa tai seitä.

Kohti yötöntä yötä

Ajelimme ensimmäisenä päivänä pitkähkön siivun Sodankylän pohjoispuolelle, nelostien varrella sijaitsevalle mainiolle Peurasuvannon mökkialueelle. Neljän hengen seurueemme majoittui saunoen ja viilaten vielä viimeisiä varusteita, ja mukavasti nukutun yön jälkeen matkamme jatkui kohti pohjoista.

Pyöriäinen kulki mukanamme vartin verran sukkuloiden veneen edessä. Nuorempaa kalamiestä piti välillä pidellä liiveistä innostuksen houkutellessa kurkkimaan lähempää.

Yhtenä iltana päästiin myös kuningasravun makuun. Lapsista vanhempi söi hyvällä halulla, pienempi pysytteli nakeissa ja perunamuusissa. Välillä Jäämerikin tyyntyi.

Peurasuvannon lomamökit olivat täydellisesti nelostien varrella ja tarjosivat loistavan majoituksen.

Monivärisiima auttoi ulkona olevan siiman arvioinnissa. Isompaa kalaa ylös pumpatessa viimeisen kymmenen metrin värin paljastuminen toi toivoa väsytykseen.

Norjaan saavuttuamme totesimme AirBnB:stä poimimani mökin erittäin asumiskelpoiseksi ja teimme suunnitelmat seuraaville päiville vuorovesitaulukkoa ja säätä arvioiden. Päätimme keskittyä kalastukseen iltaisin ja öisin vuorovesihuippujen paikkeilla, ja pyhittää aamupäivät ja päivät lepäilyyn ja nukkumiseen.

Samin aikaisempien kokemusten mukaan parhaat hetket kalastukseen olivat öisin, ja erityisesti aurinkoisten päivien kohdalla valon väheneminen koettiin tärkeäksi. Mikäpä tuossa, unirytmi heitti jo hieman häränpyllyä pitkän matkan jälkeen, ja lapset vaikuttivat olevan täpinöissään kellonajasta riippumatta.

Veneeseen napattiin joka päivä mukaan reilu satsi purtavaa ja virvokkeita siltä varalta, että keli ja syönti mahdollistaisivat pidemmänkin session. Nälkää ei tultu merelle näkemään.

Arktisia kokemuksia

Ensimmäisinä päivinä isompia kolinoita ei siiman päässä käynyt mutta saimme ihailla öisin tyynessä horisontissa suurempien valaiden vesisuihkuja, yksinäistä lahtivalasta vain kivenheiton päässä veneestä ja veneen keulilla uivaa pyöriäistä. Lapset toki pääsivät kalastuksen makuun ja kiskoivat kilpaa seitä ja pienempää turskaa litkoillaan.

Sumput täyttyivät pikaisesti ja huomasimme osuneemme napakymppiin työnjaon suhteen - mikään ei voittanut sumpun täyttämistä ja syöttikalojen ojentelua pallasrigeihin. Nuorempi pojistani ristittiin uudelleen Saukoksi, sillä sumppu kaloineen tuntui olevan vastustamattoman kiinnostava.

Tavarajuna siiman päässä

Kolmantena kalastuspäivänä puolen yön aikaan siiman päässä kolahti.

Lepuutin Daiwan merikalastussettiä polvieni päällä, välillä laskien punttia pohjaan ja välillä hieman sen yläpuolelle, kun tunsin rouhaisun siiman päässä. Pitkähkön tyhjän uittamisen jälkeen olin hetken kuutamolla sen suhteen, mitä siiman päässä tapahtui, mutta kun rouhiminen jatkui, tarrasin vapaan ja tempaisin vastaan.

Vastaiskusta alkoi tiukka vääntö ja pumppaus, jonka aikana kiitin Samia lämpimästi, että hän pakotti hankkimaan reissulle väsytysvyön. Kalan lopulta noustessa kohti pintaa, lapset herkesivät huutamaan hämmästyksestä.

Nuorempi keuhkosi veneen keulassa ja vanhempi kameran ta-

kana, Samikin huudahti paltaan noustessa näkyviin. Sami tavoitteli kalan pyrstöä lassolla, mutta ensimmäinen lassoamisyritys meni ohi ja kala palasi takaisin pohjaan vilauksessa – onneksi vettä oli vain 30–40 metriä.

Kamppailun jälkeen ja kalan rauhoituttua veneen viereen olimme Samin kanssa äimänä. Etsimme kuumeisesti sopivaa mittausvälinettä, kunnes tajusin napata lasten syöttikalalitkaamiseen tarkoitetun kevyen haspelivavan mittatikuksi. 1,8 metrin vapa riitti niukin naukin hieman mutkalla olevan kalan leuan päästä pyrstön keskelle, ja totesimme pituuden olevan vähintään sen. ”Jumaliste, miehen kokoinen kala.”

Nopeiden kuvausten jälkeen vapautimme kalan viipymättä, sillä emme halunneet rasittaa isoa emokalaa sen enempää. Nuorempaa poikaani yli kaksi kertaa painavampi kala irrotettiin naruista ja päästettiin lipumaan takaisin kohti pohjaa. Tovi jos toinenkin meni nieleskellessä ja pohtiessa, saattoipa silmäkulmakin kostua.

Lisää pallasta

Jotta tarina ei kuitenkaan loppuisi lyhyeen, jatkui paltaan syönti vielä hetken. Muutaman tunnin sisään saimme veneen vierelle kolme pallasta, joista suurin mittailtiin Daiwan vavalla, pienempi oli arviolta 20–30 senttiä sitä lyhyempi ja pienin metrin luokkaa. Kalat iskivät täsmälleen samoilta paikoilta kuin mitä aikaisemmin olimme jo päiviä kalastaneet, jokin olosuhteissa vain osui oikeaan.

Minä olin reippaiden väsytysten jälkeen romuna, Sami myhäili tyytyväisenä ja lapset puhua pälpättivät innostuneina taukoamatta. Olimme olleet juuri oikealla hetkellä oikealla paikalla – kippari totisesti tiesi, mitä teki.

Pallasyön jälkeen otimme pitkän lepotauon ennen seuraavaa kalastussessiota. Jatkoimme kalastusta loput päivät samoilla paikoilla, samoilla pyydöillä, keskittyen vuorovesihuippuihin kalastaen myös niitä ympäröiviä tunteja, mutta ruijanpaltaita emme enää saaneet.

Sää kirkastui jälleen ja muutti pelikenttää selkeästi. Valaita, pyöriäisiä

Jäämeren karu kauneus veti junnuosastonkin hiljaiseksi.

ja uskomattomia Jäämeren maisemia kyllä riitti öisen meren ylle piirtyvän yöauringon sillan myötä, mutta paltaat pitivät taas kitansa kiinni.

Yhteenveto ja havaintoja

Iso kala oli retkemme kruununjalokivi, mutta vaikka emme olisi sitä tavoittanutkaan, meni matkamme erinomaisen hyvin. Löydettyämme kaikille sopivat roolit syöttikalojen pyytämisessä, kipparoinnissa, muonitusvastaavana toimimisessa ja esimerkiksi kuvaamisessa, veneessä toimiminen muuttui helpoksi. Isomman kalan pyytäminen tarkoittaa usein pitkiä tyhjiä tunteja, ja lapsille mielekkään tekemisen keksiminen mahdollisti myös meidän kalastamisemme.

Lisäksi olennaisena osana jaksamisessa toimivat riittävät eväät ja sopivat varusteet. Kaikille sopivat pelastuspuvut huolehtivat lämpimänä pysymisestä ja pitivät olon mukavana ja turvallisena. Porukan pieninkin oppi nopeasti vetämään ylle Ursuitin omatoimisesti ilman aikuisen apua. Vaikka kelit olivat lämpimiä, eivät puvut tuntuneet liioittelulta missään vaiheessa, sillä Jäämeri oli harvoin täysin tyyni ja viileä vesi hohkasi kylmää.

Hauskana ja hieman yllättävänäkin lisänä lasten viihtymisessä esiintyi myös kaikuluotain. Lapset oppivat matkan aikana vilkuilemaan luotainta vähän väliä, ja säntäsivät kiinni litkoihin omatoimisesti nähdessään syöttikalaparvia luotaimen näytöllä. Kaikuluotaimen lukemisesta tuli uusi harrastus.

Lapset ovat hyvää kalastusseuraa

Tämän matkan kokemusten myötä voin vahvalla luottamuksella todeta, että lapsia voi ja kannattaa ottaa mukaan myös pidemmille ja intensiivisemmillekin kalareissuille, kunhan suunnitteluun käytetään hieman aikaa, perustarpeet muistetaan pitää mielessä ja evästä ja lämpöä riittää. Pieni venyminen kuuluu välillä kalastuksen ja eränkäynnin luonteeseen, ja sopiva kamppailu patinoi muistot ja luo elämyksiä. Tämä retki upeita muistoja meille aikuisille, ja todennäköisesti vielä mieleenpainuvampia lapsille. Mahdollisuus jakaa kokemus yhteisenä teki siitä ainutlaatuisen.

P.S. Video reissusta ja ruijanpaltaista löytyy muuten myös Apajilla YouTube-kanavalta.