Lusikkajigaus – Matias Aho

Isomman kalan väsyttelyä kevyillä välineillä. Lusikkajigauksessa ei tarvitse kovinkaan raskaita välineitä.

LUSIKKAJIGAUS

YLLÄTTÄÄ TEHOKKUUDELLAAN

Tällaisina kesinä, kun vedet ovat pohjoisessa korkealla melkein läpi kauden, on kalastajan kaivettava takataskusta uusia niksejä eväkkäiden tavoittamiseksi. Moni on tänäkin kesänä todennut perinteiset tekniikat ja paikat vaikeiksi, kun vettä on paikoin ollut metrin enemmän kuin normaalisti loppukesästä. Lusikkajigaus on ehdottomasti kokeilun arvoinen niksi, joka toimii korkeallakin vedellä.

Muutama vuosi sitten olin Indonesiassa oppaan kanssa jigaamassa lämpimissä vesissä lusikan tai pikemminkin pystypilkin tapaisilla vieheillä. Siinä kalastellessa aloin miettimään, että miksi kotimaassa ei voisi kokeilla vastaavaa? Jos kala ottaa talvisin leijaavaan uittoon, niin miksei kesäisin, kun se silloin on lähtökohtaisesti paljon aktiivisempi kuin talvella?

Leijaava lusikka oli tämän lohen mieleen.

Hieman tavallista pidempi jigivapa ja perusjigikela riittävät hyvin lusikkajigaukseen.

Kokeilut alkavat

Kotimaahan palattuani ja kesän koittaessa aloin koluta viehelaatikoita läpi. Olin vuosia ollut lähes täysin jigikalastaja, mitä kevyisiin välineisiin tulee ja mieluummin etsinyt ottijigin tai paikan, kuin lähtenyt viehemallia muuttamaan.

Olen sellainen persoona, että kun innostun jostain, niin sitä tehdäänkin sitten tosissaan. Lusikkaosasto oli viehelaatikossa huonolla tolalla. Järkeilin, että solakkaa suhteellisen hyvin uppoavaa, mutta kuitenkin leijaavaa raudankappaletta tarvitaan.

Lusikka toimii myös miedossa virrassa.

Ensipuraisu lusikkajigaukseen osui legendaarisen Juutuan yläosille

Minulla sattui olemaan luppoaikaa Inarissa pari päivää ja sain luvat, joten ei muuta kuin jokivarteen. Eräs paikallinen soutaja kävi heti rannassa rohkaisevasti kertomassa, että kala ei syö sitten yhtään. Kokeilin aikani jigailla suurehkon virran reunaa perinteisellä kuuden sentin kalajigillä tuloksetta.

Huomasin suuren peilin virran toisella puolella. Jo kaukaa näki että kohdassa on vettä paljon ja virta voimakas. Vaihdoin lusikan, jotta ylsin heittämään paremmin. Perinteisesti kelaten ja uittaen en saanut painavaa lusikkaa, kuin hieman pintakalvon alla vilahtamaan peilin läpi.

Sitten muistin ajatukset lusikalla jigaamisesta. Heitin peilin takanurkkaan, annoin upota ja nyppäsin... PAM! Kala kiinni pudotuksessa ja vielä hyvän kokoinen. Varovasti

"Heittopituudet 15–30 g lusikoilla oli hurjia ja tärpit leijaavaan lusikkaan todella hienoja. Kehitettävää oli, mutta tekniikka oli tullut jäädäkseen."

virran läpi uittelu ja karvan alle kiloinen harjus lepäsi haavissa. Ensimmäinen kala lähti savupönttöön. Kolmannen samanlaisen harrin jälkeen paikallinen soutaja tuli kyselemään, että ”Mitä sie oikeen tehet?”

Ensimmäisen kesän kokeilut oli hyvin kaksijakoisia

Taimenelle ja harjuksille tekniikka toimi todella hyvin. Toisaalta lusikoita jäi pohjaan aika raaka määrä myös. Heittopituudet 15–30 g lusikoilla oli hurjia ja tärpit leijaavaan lusikkaan todella hienoja. Kehitettävää oli, mutta tekniikka oli tullut jäädäkseen. Olin kokeillut paria eri lusikkamalllia, mutta en vielä täysin tyytyväinen kumpaankaan. Entuudestaan tiesin, että seuraavana kesänä kannettaisiin pitkästä aikaa mukana suurta valikoimaa lusikoita. Suurin ongelma oli ehdottomasti pohjaan jäävien lusikoiden määrä, koska mielestäni luonnosta pitäisi tuoda pois kaikki mitä sinne viekin.

Lusikkajigaus vakiintuu keinovalikkoon

Seuraavien kesien aikana lusikkajigaus vakiinnutti lopullisesti paikkansa pelikirjassani. Suosikkilusikka on löytynyt ja koukut on vaihtunut yksihaarakoukkuihin. Yksihaaraisilla kalastaessa pohjaan jäännit on vähentynyt merkittävästi, ja mikä vielä parempaa, tärpit pysyvät entistäkin paremmin kiinni.

Tämä johtuu varmasti siitä, että lusikoissa on monesti isot kolmihaarakoukut vakiona ja sellainen on paljon hankalampi saada kalalla suu-

Komea lusikalla jigattu harri ja taustalla sopivaa mietoa virtaa kyseiseen tekniikkaan..

Esimerkiksi Daiwan Wise Masau 7 cm on loistava valinta lusikkajigaukseen. Yksihaarakoukku on vakiona. Myös esimerkiksi Kuusamon Räsänen tai Abun Toby ovat mainioita vaihtoehtoja.

hun kuin pienempi yksihaarainen. Tekniikka on selvästi passiivisen kalan aktivointiin omiaan. Se toimii, kun perinteiset monotonisesti kelatut uistimet eivät.

Suurena yllätyksenä on ollut juuri harjuksen kalastus, koska aiemmin en pitänyt lusikkaa harjusvieheenä alkuunkaan. Nykyään en ilman lusikoita harjusvesille lähtisikään. Etenkään suurharjuksen perään. Viime kesänä jigaamalla uitettuun lusikkaan tuli myös ensimmäinen lohi.

Hyviä tuloksia on tullut rasvaevällisten lisäksi myös normaalin jigauksen yhteydessä. Ahven ja etenkin hauki ovat innostuneet jigaamalla uitetusta lusikasta kovasti. Toisinaan pienet lusikat on pelastaneet päivän, kun ahven on ollut oikeen nirsolla päällä perinteisten jigien suhteen.

Lusikalla jigattu kiloluokan harri.

Missä ja miten?

Tehokkainta lusikoilla jigaaminen on ollut syvempien loppuliukujen reunamilla sekä tasaisissa hitaammin virtaavissa suvannoissa. Hienoja onnistumisia on tullut myös täysin seisovasta vedestä. Merkittävä ero normaaliin pohjalinjan jigaukseen on se, että lusikkaa päästetään vain harvoin aivan pohjaan asti.

Yleensä kivikossa kalastaessa annan silloin tällöin lusikan kopsahtaa kiveen, jotta tiedän olevani oikeassa syvyydessä, mutta pääasiassa uitan irti pohjasta. Virtaavassa vedessä suuntaan heitot käytännössä aina lievästi ylävirtaan.

Kaikkein matalimmissa paikoissa ei tietenkään kannata kuin korkeintaan hieman nypyttää uidessa lusikkaa. Tässä lajissa hyvä nyrkkisääntö on, että vettä tulee olla yli metri.

Välineet

Välineinä lusikalla jigaamiseen käytän hieman normaalia pidempiä jigivapoja. Oma suosikkini on 7’7” eli 235 cm pitkä 5–25 g vieheille tehty vapa. Yleisesti 7-8-jalkaiset ja korkeintaan 30 g viehesuositukseen yltävät vavat käyvät mainiosti. Siimana käytän yleisesti 0,14–0,16 mm kuituja sekä pitkää 0,40 mm fluoroperuketta johtuen kivikkoisista vesistä ja lähes aina läsnäolevasta haukivaarasta.