Milla oppii kalastamaan, osa 2 – Mika Vornanen

OSA 2 Milla oppii kalastamaan

Viime osassa kalastimme pääosin kylmää tai viileää vettä. Nyt toisessa osassa kerron ajanjaksosta kun kelit ja vedet lämpenivät ja kuteneiden kalojen osuus saaduissa kaloissa lisääntyi päivä päivältä ja vieheet sekä välineet kevenivät.

Pikku jerkit, spinnerbaitit, nopeasti uitettavat swimbaitit tulivat kyytiin ja samalla myös kelat ja vavat vaihtuivat. Nyt vieheet vaativat enemmän vauhtia sekä enemmän keskittymistä käsialaan ja pieniin nyansseihin niiden uitossa. Kaislikot olivat nousseet. Matalien alueiden vitaikot rehottivat runsaina ja kirkkaina lähes kristallinkirkkaassa vedessä. Kilon kahden kalat olivat syömähampaat kirkkaina täyttämässä vatsaansa.

Eräänä päivänä ei millään muulla vieheellä eikä värillä voinut vastata pinkin kutsuun. Niitä haukia tuli paljon, siis tarkoitan todella paljon. Milla veti aloituksesta neljällä heitolla neljä haukea ja sitä se sitten oli lopun päivää. Oletteko kuulleet termiä ja sanontaa ketsuppipulloilmiö?

Sitä ensimmäistä isoa yritetään ja odotetaan monen monta reissua, vuosia, jopa kymmeniä vuosia ja sitten, kun se ensimmäinen tulee, niitä alkaa tulla kuin liukuhihnalta. Keulasta kuului ”Ihan kun olisi ollut ujo tärppi”. Samalla shädiä purtiin ja vietiin. Vastari lähti, kuten päivän aikana oli opittu, mutta tämä hauki päättikin viedä saaliinsa kotiluolaansa. Lew’sin hyrrä lauloi, kun siimaa lähti puolalta.

Suurhauki kiinni, mutta millainen tapaus

Tämä se ei tullut veneelle eikä pintaan, ei sitten millään. Milla hyppäsi Lundin keulan ja perän väliä ja meikäläinen seurasi tilanteita haavi käsissä. Kun kala käväisi ensikerran näkösällä, tiesin ettei ole syytä hosumiselle. Vain peruke näkyi suupielestä. Lopulta kala oli haavissa ja varsin väsyneen oloinen.

Milla istui tuolille ja hämmästeli ääneen ”ihan tajutonta, epätodellista”. Kuten opetussuunnitelmaan kuului, Milla punnitsi kalan haavissa, nosti sen haavista mittaukseen, valokuviin ja palautti takaisin haaviin, josta hauki sai uida takaisin ympäristöönsä.

Kaikuluotain, erityisesti viistokaiku nousivat arvoon arvaamattomaan, kun erään laajan matalan kupeesta löytyi harvahko vitaikko. Ensimmäisestä heitosta lähtien paikasta nousi hiukan rouheampaa kalaa. Yksi asia kuitenkin ratkaisi sen, että jäimme kalastamaan aluetta tarkemmin ja pidemmäksi aikaa. Reilu parikiloisessa hauessa oli tuoreet, todella leveät puremajäljet ja sehän tarkoitti, että alueella olisi kookkaampi, ellei useampi pötkäle ruokailemassa.

"Oli oikeastaan aivan sama, minne spinnerin heitti, hauki poimi sen kuitenkin. Yhteen heittoon Millalla sitten nykäisi päivän trendin mukaisesti, kovaa ja vihaisesti."

Kovaa syöntirallia

Hauet olivat aivan raivosyönnillä, löivät kovaa ja purivat viehettä irrottamatta ilman leukojen avaamista. Väkäsettömiä koukkujakaan ei saatu välillä irti ilman kalan käsittelyä. Muutama irrotettiin siten, että viehe uitettiin kidusten läpi ulos, irrotettiin lukosta ja vedettiin tapsi sitten ulos kidasta. Yksi viehe ja väri oli yli muiden, nyt SiniMustaValko Fin Custom Jigs Vol.2.

Oli oikeastaan aivan sama, minne spinnerin heitti, hauki poimi sen kuitenkin. Yhteen heittoon Millalla sitten nykäisi päivän trendin mukaisesti, kovaa ja vihaisesti. Vitaikkoa kaatui hauen uidessa ympäri Lundia ja kohta haavissa makoili melko huomattavan kokoinen hauki. Annoimme sen elpyä hetken haavissa ennen irrotusta ja dokumentointia. Hyvä ratkaisu ja suurhauen mitat täyttävä hauki ui hetken kuluttua haavista rauhallisesti ja upeasti takaisin elementtiinsä.

Elokuussa heittokalastuskoulu siirtyi joen rannalle

Emme kuitenkaan aloittaneet perhovavalla, vaan heittoperholla Karhulan Korkeakoskella. Spinfluga eli punttikalastus on mukava, mutta vaativa tapa kalastaa lohta sekä meritaimenta joesta. Välineinä käytetään yleensä yli kolmemetristä vapaa 300-luokan hyrräkelaa ja 0,38 mm kuitusiimaa.

Kuidun päässä on leikari, johon on sidottu 50–70-grammainen heittopaino sekä vavan mittainen monofiiliperuke, jonka päässä on putkiperho. Ideana on saada puntti kulkemaan pohjan tuntumassa ja perho lohen tai taimenen ulottuville. Kuulostaa helpolle, mutta sitä se ei todellakaan ole.

Pelkästään vavan mittainen peruke on heitossa haaste, 70–grammainen rautapuntti notkean pitkän vavan päässä ei helpota heiton oppimista. Tähän kun lisätään vastarannalla, heiton päässä oleva lepikko, niin Milla oli aivan uuden äärellä.

Oikeastaan kaikki mitä oli opittu merellä, piti muuttaa. Saavuimme heittolaiturille jo päivällä, tuolloin väkeä on vähemmän ja ehkä se vaikein, heittopituus, on helpointa oppia valoisan aikana. Hämärässä ja säkkipimeässä heiton pituus määritellään muistin, ajan sekä kelan äänen perusteella. Tämän voi oppia vain toistoilla toistojen perään.

Tekniikan opettelua

Heiton opettelun ohessa opitaan myös puntin uittaminen ja sen ”paimentaminen” ettei puntti ja/ tai perho takerru pohjaan. Perhoja ja puntteja kuitenkin menee, koska virtaukset muuttuvat joen matkalla sekä vedenvirtausten mukaan. Pienen 6–8 koon koukun sitominen 0,50 mm monofiiliin on parempi osata, myös pimeässä ja pienin työvaroin. Ensimmäinen reissu Korkeakoskelle meni kaiken edellä mainitun merkeissä, tärppiäkään ei tullut. Milla kertoi pitävänsä todella tuosta kalastustavasta, joten palasimme heittolaiturille muutaman päivän päästä.

Kymillä ehdittiin kokeilla puntin ja perhon lisäksi myös oikeaa perhon heittoa. Oppilas oli todella motivoitunut.

Komea lähes viiden kilon meritaimen oli Millan ensimmäinen kosketus joelta pyydettävään lohikalaan.

Lohen ja taimenen tärppi ei muistuta mitään valkolihaisen tärppiä

Se on kuin ujo räpsäys, johon pitää reagoida, muttei kuten hauelle. Vapa pystyyn ja, jos päässä on painoa, jäädään katsomaan vavankärkeä, potkiiko vai onko pohjassa. Muistan niin elävästi, kun Milla sai tärpin ja nykäisi vavan ylös. Hetki pitelyä ja huulilta kuului ujosti ”KALA”. Ennen kuin ehdin haavia hakemaan, se tuli jo vastaan erään kalamiehen käsissä, joten päätin ikuistaa kalan väsytyksen sekä haavituksen videolle. Tunteikas hetki, kun haavissa lepäsi täysin virheetön meritaimen. Suusta tartutettu, rasvaeväleikattu, reilu 70-senttinen, hiukan vajaa viisikiloinen meritaimen, joka lähti ruokakalaksi. Kuvia ottaessa ei juuri tarvinnut pyytää Millaa hymyilemään. laan, kunnes voittaja selviää. Uskokaa pois, sormen mittainen saatu tai pudotettu ahven voi joskus olla ”arvokas” ja naiset osaavat olla kilpailuhenkisiä.

Jigikalastuksen pariin

Korkeakosken seikkailuiden jälkeen palasimme aluksi haukihommiin, mutta jo kohta oli aika ahventen ja jigikalastuksen. Aiheesta voisi kirjoittaa oman novellin, mutta teen vain referaatin. Ahventa tuli nimittäin paljon, todella paljon ja vielä enemmän. Ainoa tapa saada sisältöä päivään oli pitää ns. jäsenten välisiä pikku kisoja. Jokaisella osallistujalla on viisi heittoa omaan tahtiin. Kuka saa eniten kalaa viidellä heitolla, on voittaja ja saa yhden pisteen, hävinneet sitten 2-4 sijoituksen mukaa.

Kelan sankaa ei saa avata uiton aikana, vertikaalia eikä pilkintää hyväksytä ja kalaan pitää koskea. Rikkoutuneen jigin saa vaihtaa kisan aikana, muuten ei. Tasatilanteessa edetään heitot kerral-

Kun prenikoiden makuun oli päästy, oli täyskäsi todellisuutta.

Loka-marraskuussa palattiin keväällä opitun pariin

Ursuit päälle ja haukivesille heittämään jerkkiä sekä shädiä. Toisin kuin keväällä, nyt meri oli Millalle suosiollinen ja hänelle sattuivat ne päivät, kun suurhauet olivat syömässä. Pyysin Millaa katsomaan sää-, tuuli- ja vedenkorkeusennusteet sekä suunnittelemaan tulevan päivän kalastusalueet

Se tieto mitä netistä ei kuitenkaan saa, ovat paikalliset olosuhteet tai hetkelliset sään vaihtelut. Virtaukset sekä veden todellinen korkeus selviävät vain paikan päällä, sekä se ikävin, tuulen todellinen voimakkuus ja sen vaikutus kalastukseen. Kuten Milla kertoi, yksi kausi on aivan liian lyhyt aika oppia edes yksi kalastusalue kunnolla.

Hardcore-kalastusta

Millan reissu sai todellisen tulikokeen, kun hän osallistui ainoana ja ensimmäisenä naisena syksyn The Haukireissuun viiden miehen joukossa. Kolme päivää hardcore-hauenkalastusta, kahdella veneellä, pimeästä pimeään – siinä on marraskuun lopulla monelle tekemistä. Eipä Milla jäänyt katselemaan mitä pojat tekivät, vaan teki, kuten oli oppinut ja teki muuten hyvin.

Kolme metrihaukea kolmeen päivään, ei huono tulos aloittelijalta. Myönnän, myhäilin tyytyväisyyttäni.

Juuri ennen jäiden tuloa, kuin kruununa kaudelle, Milla sai yhdeksännen metrihauen, ennätyskalansa. Jäät tulivat marraskuun lopulla ja Millan reissu oli saatu päätökseen.

Huhtikuusta marraskuun loppuun 42 kpl noin seitsemän tunnin reissua keskiarvolla 50 heittoa tunnissa, kun siirtymät on laskettu pois. Heittokalastajana Milla on täysin kaksikätinen ja moniosaaja. Saatujen kalojen lukumäärää ei ole tiedossa, ruoaksi lähti 5–10 % saaduista. Milla jatkoi tänä keväänä siitä, mihin syksyllä jäi. Kuluvan kauden mittaan on viiden metrikalan myötä tullut selväksi, että opittu on tallessa.

Ennätyskala ansaitsee "Ukko-momentsin". Huomaa asiaankuuluva haukihiippa.

"Kolme metrihaukea kolmeen päivään, ei huono tulos aloittelijalta. Myönnän, myhäilin tyytyväisyyttäni."

Kymijoki ja heittolaituri olivat Millalle uusia tuttavuuksia.