3 minute read

Maailman suurin sähköistetty kaivosauto?

Uusi suurimman kaivosauton tittelin haltija, toistaiseksi nimeämätön 290-tonninen ajoneuvo saa voimansa sähköstä sekä vedystä. Uusi haastaja syrjäyttää aiemman mestarin – vain 45-tonnisen Elektro Dumperin.

Ajoneuvon taustalta löytyy lontoolainen kaivosyhtiö Anglo American, joka valmistaa ja suunnittelee ajoneuvon yhteistyössä brittiläisen

Advertisement

Williams Advanced Engineering

-yrityksen kanssa. Tuloksena tulee olemaan maailman suurin vetykäyttöinen, sähköistetty kaivosauto. Käytännön testit alkavat vielä tämän vuoden aikana Johannesburgissa Etelä-Afrikassa.

Päästöt alas

Kaivosauto on osa Anglo Americanin tavoitteita kohti kestävämpää ja ympäristöystävällisempää kaivostoimintaa. Yritys onkin sitoutunut leikkaamaan kasvihuonekaasupäästöjään 30 prosentilla vuoteen 2030 mennessä. Ajoneuvon konseptivaihe on valmis, mutta Williams Advanced Engineering herättää kokonaisuuden eloon itse kehittämällään korkeajännitteisellä akustolla, jonka viimeistely on vielä kesken. Ajatuksena on korvata perustana toimivan ajoneuvon dieselmoottori suuritehoisella, modulaarisella litium-ioni -akustolla. ”Olemme innoissamme, kun saamme olla mukana projektissa, joka toimii esimerkkinä akkuteknologian skaalautuvuudesta aina yksityisautoilusta autourheiluun ja raskaisiin teollisuuslaitteisiin”, kertoo Wilson Advanced Engineerin toimitusjohtaja Craig Wilson.

Ei pelkkää sähköä

käytetään kalkkikiven kuljettamiseen Sweitsin vuoristossa, luottaa puhtaasti akustoon ja fysiikkaan energiatarpeiden täyttämiseen. Anglo Americanin kehittämä kaivosauto lähestyy asiaa toisesta suunnasta. Valmis ajoneuvo tulee olemaan hybridi, joka käyttää akustonsa lisäksi vetypolttokennoa. Yhdistelmällä saavutetaan yli 1000 KWh energiavarasto, joka on lähes kaksinkertainen eDumperiin verrattuna. Vety on polttoaineena hyvä valinta, sillä päästöinä on ainoastaan vettä. Tyypillisesti vetyä tuotetaan ydinvoimalla tai uusiutuvalla aurinko- ja tuulienergialla. Ajoneuvon energiavaraston täydentäminen vetypolttokennolla mahdollistaa olennaisesti pidemmät käyttöajat ilman latausta, ja lisäksi se tukee yhtiön tavoitteita päästöjen vähentämisessä.

Kolmas energiamuoto

Koska kyseessä on suuret massat, joita kuljetetaan kaivosympäristössä, tulee mukaan myös kineettinen energia. Käytännössä tämä tarkoittaa henkilöautoistakin tuttua jarrutusenergian talteenottoa. Energian talteenoton helppoudesta voi kiittää sähkömoottoreita, jotka voivat myös ladata akustoa ja toimia ikään kuin minigeneraattoreina muuntaen kineettisen energian takaisin sähköenergiaksi. Perinteisissä autoissa suurin osa tästä energiasta haihtuu lämpönä ilmaan.

Akustoille uusi elämä

Uuden ajoneuvon käytännön testien jälkeen Anglo American aikoo toteuttaa tutkimuksia, joiden tarkoituksena on selvittää voimayksiköiden uudelleenkäyttöä energiavarastona sen jälkeen, kun niiden käyttöaika varsinaisessa työkoneessa on tullut täyteen. Esimerkkinä tällaisesta käytöstä yhtiö antaa energian varastoimisen yleisessä sähköverkossa, joka voi helpottaa esimerkiksi tuulivoiman haasteita energian varastoinnin suhteen.

Havainnekuva port-linerin itsenäisesti liikkuvasta sähköproomusta.

Hollantilaisen laivanrakennusyhtiö Port-Linerin on määrä laskea vesille maailman ensimmäinen sähkökäyttöinen ja itsenäisesti toimiva konttiproomu elokuussa. Yritys on kehittänyt alukset hiilivapaaksi ja tehokkaaksi tavaksi kuljettaa tavaraa Euroopan vesireiteille. Käyttöönoton jälkeen Port-Linerin proomut ovat päästövapa vaihtoehto dieselkäyttöisille rekoille ja pakettiautoille.

Akkukäyttöiset proomut on suunniteltu täysin itsenäisesti toimiviksi rahtialuksiksi. Uudet proomut tulevat aluksi liikennöimään Belgian ja Alankomaiden kanaaleissa. Aluksia nähdään siis kesän jälkeen Amsterdamin, Antwerpin ja Rotterdamin satamissa.

Sisävesille sopiva alus ilman miehistöä

Port-Liner on suunnitellut alukset etenkin Alankomaiden ja Belgian sisävesireittejä ajatellen. Tästä johtuen proomut kulkevat ongelmitta myös siltojen kattamilla väylillä. Aluksen kuusi metriä pitkällä akustolla saavutetaan jopa 15 tunnin toiminta-aika yhdellä latauksella. Sähkökäyttöisyydestä johtuen alan sisäpiiriläiset ovat nimenneet proomut ”Kanaalien Teslaksi”. Sähkön käyttö ei kuitenkaan ole merkittävin etu, vaan perinteisiin aluksiin verrattuna ilman miehistöä toimiva alus pystyy kuljettamaan jopa 10 % enemmän lastia kuin perinteiset vaihtoehdot. Lisäksi akusto tullaan lataamaan käyttäen hiilipäästövapaata energiaa. Vaikka alukset on suunniteltu toimimaan täysin itsenäisesti ilman miehistöä, tulee käyttöönoton ensimmäisen vaiheen aikana mukana kulkemaan myös henkilöstöä. Täysi hyöty uudesta tekniikasta saadaan siis vasta koekäytön jälkeen.

Korvaa jopa 20 000 maantiekuljetusta vuodessa

Ensimmäinen täyssähköinen proomu käyttöön elokuussa

set ovat mitoiltaan 6,7 metriä leveitä ja 52 metriä pitkiä. Jokainen proomu pystyy kuljettamaan 400 tonnia kuormaa, ja niissä on tilaa 20 merikontille. Alukset pystyvät kuljettamaan enemmänkin kontteja, mutta kanavien matalat sillat asettavat omat rajoituksensa lastin määrälle. Yritys uskoo, että uudet proomut pystyvät korvaamaan yli 20 000 dieselkäyttöisen paketti- ja kuorma-auton maantiekuljetukset vuodessa. Ensimmäisen vaiheen onnistuessa yhtiöllä on jo suurempia suunnitelmia tulevaisuuteen. Tarkoituksena on valmistaa kuusi suurempaa lauttaa, joiden kerrotaan pystyvän kuljettamaan jopa 300 merikonttia kerralla. Nyt kehitettyä teknologiaa pystyttäneen käyttämään tulevaisuudessa myös valtamerialuksilla.

www.varova.fi  info@varova.fi  puh. 09 773 96 300

VAROVA TUO MAAILMAN LÄHELLE

Ulkomaankaupan toimitusketjussa on useita vaiheita, joissa ammattitaito punnitaan. Harva yritys pystyy yksin hallitsemaan logistiikan eri osa-alueita – eikä tarvitsekaan!

JÄTÄ KOKO PROSESSI KANSAINVÄLISEN LOGISTIIKAN ASIANTUNTIJALLE - VAROVALLE

Autamme valitsemaan kustannustehokkaat ja optimaaliset ratkaisut siten, että tuotteet saapuvat oikeaan aikaan perille niin vienti- kuin tuontikuljetuksissakin.

Varova on suomalainen perheyritys, jolla on MAAILMANLAAJUINEN LOGISTIIKKAVERKOSTO Huolella valitut yhteistyökumppanit takaavat palvelun laadun sekä Suomessa että ulkomailla.

VÄLITÄMME ASIAKKAISTA, TOISISTAMME JA

YHTEISKUNNASTA. Välitämme myös kuljetuksia. Haluamme tuottaa asiakkaillemme ilahduttavan palvelukokemuksen huomioimisen, osaamisen ja joustavuuden kautta.

This article is from: