2 minute read

Meriverkostot kokoontuvat Naantalissa 21.4.2020

Naantalin elinkeinopalveluiden järjestämä Meriverkostot-tapahtuma kerää tänä keväänä neljättä kertaa suuren joukon meriklusterin toimijoita Naantaliin. Ilmoittautuminen tapahtuman näytteilleasettajaksi on nyt käynnissä, ja jo yli puolet näytteilleasettajapaikoista on varattu.

– Tapahtuma on kasvattanut jatkuvasti suosiotaan vuosittain toteutettavana alan tapahtumana. Viime tapahtumassa oli jo 500 osallistujaa 150 yrityksestä eri puolilta Suomea, kertoo tapahtuman toteutuksesta vastaava elinkeinoasiamies Jorma Ranta.

Advertisement

Viime vuonna Meriverkostoissa oli 80 näytteilleasettajaa, ja Ranta kertoo, että tänä vuonna pyritään samaan. Tapahtuma on suunnattu laivanvalmistuksen, logistiikan, merenkulun ja satamatoimintojen alalla toimiville yrityksille.

– Meriverkostojen suosio perustuu siihen, että tässä tapahtumassa yritykset ovat oikeasti saaneet kauppaa ja tulevat siksi uudestaan, Ranta kertoo. Meriverkostot-tapahtuma on jaettu edellisten vuosien tapaan aamupäivän seminaariosuuteen sekä iltapäivän messuihin, jolloin messukävijöillä on mahdollisuus tutustua näytteilleasettajien toimintaan. Seminaariosuudessa kuullaan asiantuntijapuheenvuoroja alan tulevaisuudennäkymistä. Puhujiksi ovat saapumassa ainakin Pori Offshore Constructions Oy:n toimitusjohtaja Manu Grönlund, Helsinki Shipyard Oy:n suunnittelujohtaja Juho Ala-Peijari sekä Meyer Turku Oy:n Head of Investment Program Tero Lahti. Viimeiset puheenvuorot sekä tapahtumaosallistujien ilmoittautuminen julkaistaan kevään aikana tapahtuman verkkosivuille www.naantali.fi/meriverkostot

Meriverkostot 2020 tiistaina 21.4.2020 kello 9.00–16.00 Naantalin kylpylässä os. Matkailijantie 2, 21100 Naantali. Lisätietoja ja ilmoittautuminen: www.naantali.fi/meriverkostot

Suomalainen startup näyttää tietä kuljetusyhtiöille

Suomen kattavin kuljetuspalvelu ei olekaan Posti, vaan Suomalainen startuppi Shipit joka tarjoaa lukuisten kuljetusyhtiöiden palvelut yhdestä paikasta.

Shipit tuo lisäarvoa asiakkaille tarjoamalle Suomen kattavimman kuljetusvalikoiman. Tämä näkyy helposti esimerkiksi noutopisteverkoston kattavuudella kotimaan ja kansainvälisille kuljetuksille. “Kotimaisista toimijoista meillä on myös heittämällä laajimmat palvelun tarjonnat, viime vuoden lopussa lisäsimme kansainvälisesti tarjontaamme yli 30 000 noutopistettä Euroopassa, Bring-palveluiden lisäämisen jälkeen tämä nousee jo päälle 35 000 kappaletta. Kotimaassa meillä on tämän lisäksi mm. DB Schenkerin, Matkahuollon ja Postin palvelut tarjonnassa joiden avulla yhteenlaskettu noutopistevalikoima on jo yli 40 000 kappaletta” huikkasee Shipitin COO Sami Hakanen. “Laajennamme myös tarjottavia palveluita ja lanseerasimme viime vuoden puolella myös Shipit palvelut missä kuriirilähetyksen voi viedä esim. Postin pisteeseen tai UPS Access Pointtiin”.

Shipit on digitaalinen kuljetusyritys jonka avulla yritykset ja verkkokaupat saavat kuljetuspalvelut käyttöönsä jopa ilman sopimuksia kuljetusyhtiöiden kanssa. Palvelumme on myös suosittu kuluttajien keskuudessa etenkin ulkomaan lähetyksissä. Asiakkaat voivat helposti säästää kymmeniä ja jopa satoja euroja kauttamme tilattavissa kuljetuksissa.

Shipit lanseerattiin vuonna 2016 ja viime vuonna 2019 kuljetuksia tilattiin noin 2 miljoonan edestä.

Meillä on myös kovat kansainvälistymissuunnitelmat ja selvitämme mahdollisuuksia laajentaa verkostoamme ulkomaille – se vaatii jo hieman pääomia jos haluamme nopeammin edetä ja käymme paraikaa neuvotteluita sijoittajien kanssa.

www.shipit.fi.

This article is from: