10 minute read

oikeusturvasta?

KUKA HUOLEHTII AMMATTIKULJETTAJAN OIKEUSTURVASTA?

Raskaan liikenteen ammattikuljettajat ovat nostaneet viime vuosina toistuvasti esille huolen maanteillä liikkuvien ammattikuljettajien turvallisuuden heikkenemisestä. Teiden heikko talvikunnossapito aiheuttaa haasteita ja turvallisuusriskejä raskaalle liikenteelle sekä muiden tielläliikkujien toiminta on muuttunut vuosi vuodelta yhä vaikeammin ennakoitavaksi. Lähes päivittäin olemme joutuneet lukemaan uutisia liikenneonnettomuuksista, joissa toisena osapuolena on raskas ajoneuvo.

Advertisement

Uusi tieliikennelaki

Uusi tieliikennelaki astui voimaan 1.6.2020. Uudessa tieliikennelaissa merkittävänä lisäyksenä aiempaan on ennakointivelvollisuus, joka koskee meitä kaikkia tienkäyttäjiä. Ammattiliikenteessä työskentelevät kuljettajat luokitellaan kokeneiksi tienkäyttäjiksi, jolloin lähtökohta on, että ammattikuljettajan tulisi kyetä ennakoimaan onnettomuus- ja vaaratilanteet. Kuljetusyrittäjien palaute kentältä on ollut uuden tieliikennelain osalta huolestuttava kuljettajan oikeusturvan näkökulmasta. Onnettomuuksissa, joissa kysymyksessä on nk. sana-sanaa vastaan tilanne, esimerkiksi peltivauriot, HCT-yhdistelmän kaistanvaihtotilanteissa tai ahtaissa liikenneympyröissä henkilöauton ollessa toisena osapuolena, ammattikuljettaja katsotaan aina syylliseksi vaikka kuljettajalla ei ole ollut tilanteessa mitään mahdollisuutta vaikuttaa henkilöauton kuljettajan virheelliseen valintaan, joka on johtanut onnettomuuteen.

2010 – luvun alkupuolelta alkaen raskaan liikenteen kuljettajat ovat 1.12 sytyttäneet kynttilät kuolonkolarien syyttömille uhreille, huolenilmauksenaan ”tuntemattomasta syystä” – tapahtuneiden kuolonkolareiden lisääntymisestä, joissa raskas ajoneuvo joutuu täysin syyttömänä osapuolena onnettomuuteen. Myös vakavissa onnettomuuksissa, joissa toisena osapuolena on ammattikuljettaja, on ensiarvoisen tärkeää kuljettajan toipumi-

AI-kamerajärjestelmä trukissa ja pakettiautossa.

sen ja oikeusturvan kannalta, että onnettomuustutkinta valmistuu mahdollisimman nopeasti tapahtuman jälkeen.

HCT-yhdistelmiin lakiasetus vaatii vähintään 100-astetta kuvaavat kamerat ajoneuvon molemmille kyljille sekä vähintään 7” näytön ohjaamoon. HCT-kameroiden kuva kannattaa myös tallentaa osana kuljettajan oikeusturvan parantamista lisättynä etu- ja takakameralla.

Kuljetusyrityksen tärkein resurssi ratin ja penkin välissä

Maanteillä liikkuvat ammattikuljettajat ja raskaat ajoneuvot ovat yhteiskuntamme toiminnan kannalta elinehto. Kuljetusyrityksen tärkein resurssi ja pääoma on ratin ja penkin välissä.

Jokainen ammattikuljettaja ansaitsee ajoneuvoonsa turvajärjestelmän, josta on onnettomuustilanteessa saatavilla videotallenteet ajoneuvon molemmilta sivuilta, vastaantulevasta liikenteestä sekä ajoneuvon takaa. HCTkamerajärjestelmä on mahdollista liittää myös ajoneuvon omalle näytölle ja samanaikaisesti myös videotallennukseen.

”Voimme tyytyväisenä todeta, että olemme vuoden 2020 aikana auttaneet asiakkaitamme kymmenissä raskaan liikenteen onnettomuuksissa. 360-astetta tallentavien turvakameraratkaisujemme avulla olemme pystyneet takaamaan kuljettajan oikeusturvan sekä säästämään kuljetusyrityksiä aiheettomilta korvausvaatimuksilta. Kannattaa tehdä kaikki mahdollinen ammattikuljettajan oikeusturvan varmistamiseksi ja onnettomuuksien selvittämiseksi, koska turvattu selusta vahinkotilanteessa on myös kilpailuetu kuljetusyritykselle kuljettajien rekrytoinnissa”, kertoo Katveturva Oy:ltä Petteri Kataja. Kuljetusyritykselle ko. kaltainen turvajärjestelmä on helppo ottaa käyttöön sekä uuteen, että jo liikenteessä olevaan kalustoon minimaalisella kk-hinnalla.

Nyt on aika tehdä kaikki mahdollinen myös ammattikuljettajan oikeusturvan varmistamiseksi ja onnettomuuksien selvittämiseksi.

Kuljettajaa varoittava katvekamerajärjestelmä

Uutisissa on valitettavan usein pinnalla onnettomuudet, joissa jalankulkija tai pyöräilijä on ajautunut törmäykseen ajoneuvon kanssa. Ajoneuvon oikealle puolelle muodostuva kuollut kulma on todella suuri, josta johtuen ajoneuvon omat peilit eivät riitä luomaan tarpeeksi laajaa näkökenttää kuljettajalle.

Tekoälyllä varustettu AI-älykame-

rajärjestelmä auttaa kuljettajaa paremmin havainnoimaan syntyvät vaaratilanteet järjestelmän hälytysäänimerkin ja visuaalisen informaation avulla. FullHD näytöltä kuljettaja pystyy havaitsemaan ihmiset ja liikkuvat objektit. Äänivaroitus varoittaa kuljettajaa myös tilanteissa, joissa kuljettajan keskittyminen on muussa asiassa.

Konenäöllä varustetut FullHDteräväpiirtokamerat tarjoavat ratkaisun ihmisten ja omaisuuden suojaamiseen ajoneuvon tai työkoneen välittömässä läheisyydessä. Varoitettava alue voidaan rajata ajoneuvon koon, tyypin ja käyttötarkoituksen mukaan.

Katveturva Oy kasvaa voimakkaasti myös Tanskassa

Katveturva Oy on kasvanut Suomen lisäksi voimakkaasti myös Tanskassa ja suunnitteilla on laajentuminen myös Ruotsin markkinoille. ”Tanskan markkinoilla raskaiden ajoneuvojen pimeiden kulmien kamerat ovat arkipäivää ja erityisen kova kysyntä on esimerkiksi rahtiliikenteessä tavaratilan ja ajoneuvon ympäristön valvontajärjestelmällä” kertoo Kataja.

”Tallentava järjestelmä, joka tallentaa videokuvan auton ympäristöstä ja tavaratilasta 1-8 kamerasta ja johon on liitetty Turva360 – sovellus, joka mahdollistaa reaaliaikaisen videokuvan tienpäältä mobiililaitteisiin ei ole enää edes kustannuskysymys yritykselle. Puhutaan noin parin kympin kuukausihinnoista, jotka sisältävät järjestelmät, ohjelmiston, huoltotakuun ja käyttöopastuksen ” kertoo Petteri Kataja.

UUSI HÄLYTYSJÄRJESTELMÄ KERTOO, JOS AUTOON YRITETÄÄN MURTAUTUA

Fordin uusi hälytysjärjestelmä SecuriAlert tuo omistajille mielenrauhaa

Vaikka ihmiset ovat olleet pandemian aikana enemmän kotona, automurtoja ja -varkauksia tapahtuu edelleen. Autojen hälytyslaitteet voivat estää varkauksia tai niiden yrityksiä, mutta hälytys voi jäädä omistajalta huomaamatta erityisesti kaupungeissa. Auton ollessa pysäköitynä kadun varrelle tai kauemmaksi kotoa voi olla, että hälytysäänen ei huomaa tulevan omasta autosta tai sitä ei kuule ollenkaan.

Fordin ratkaisu ongelmaan on älypuhelimeen yhdistetty SecuriAlert-hälytysjärjestelmä, joka on nyt saatavilla ensimmäistä kertaa myös henkilöauton omistajille. Järjestelmä on jo aiemmin ollut käytössä Fordin hyötyajoneuvoissa nimellä Guard Mode. Kun SecuriAlert on otettu käyttöön, se lähettää auton omistajan älypuhelimeen ilmoituksen, jos auton ympärillä tapahtuu jotain poikkeuksellista – esimerkiksi yritys avata ovia tai päästä autoon sisään avaimella. Tämän ansiosta asiakkaat voivat olla rauhallisin mielin silloinkin, kun auto ei ole näkö- tai kuuloetäisyydellä.

Näin SecuriAlert toimii

Järjestelmän voi ottaa käyttöön ja sulkea nopeasti ja helposti FordPass-mobiilisovelluksen avulla. Aktivointi tehdään auton ulkopuolella.

SecuriAlert käyttää auton sensoreita havaitakseen, jos autoon yritetään päästä sisään. Tällöin auto lähettää FordPass Connect -modeemia käyttäen omistajalle välittömästi ilmoituksen omistajan älypuhelimen FordPass-sovellukseen, josta on luettavissa hälytyksen ajankohta, syy ja auton sijainti.

SecuriAlert lähettää hälytyksen myös, jos auton ovi yritetään avata tai auto käynnistää avaimella eli tilanteissa, joihin auton hälytysjärjestelmät eivät yleensä reagoi. Tämä ansiosta on mahdollista estää esimerkiksi kopioidulla tai varastetulla avaimella pääsyn autoon.

SecuriAlert on helppo ja nopea passivoida FordPass-sovelluksen kautta, kun omistaja on palaamassa autoonsa.

Pohjoinen kasvuvyöhyke mukana e – korkeusmerkintädataa päivitetään joukkovoimalla

Liikennemerkkien ajantasaisuus on tärkeää niin liikenteen sujuvuuden kuin turvallisuudenkin kannalta. Tietorahti Oy tarttui Pohjoisen kasvuvyöhykkeen tuella siltojen korkeusmerkintöjen puutteisiin ja päivittää nyt dataa kuljetusalaa ja kuntia palvelevaan karttasovellukseen.

Parhaan mahdollisen reitin valitakseen ammattikuljettajat ja ajojärjestelijät tarvitsevat ajantasaista ja yksityiskohtaista tietoa muun muassa reitin varrella olevien siltojen korkeuksista sekä suurimmista sallituista painorajoituksista. Tietorahti Oy:n perustaja Janne Lausvaara havahtui työssään datan huomattaviin puutteisiin sekä eri lähteiden keskenään ristiriitaisiin ja päivittymättömiin tietoihin.

– Moni oleellinen tieto, kuten siltojen paino- ja korkeusrajoitukset, puuttui kokonaan tai oli hankalasti löydettävissä. Data ja todellisuus eivät myöskään aina vastanneet toisiaan, mikä on paitsi ajosuunnittelua vaikeuttava tekijä myös turvallisuusriski, kertoo Lausvaara.

Lausvaara antaa esimerkin, jossa aineistotietoihin 3,14 metriä korkeaksi merkityn sillan liikennemerkki voi asentajan käsissä pyöristyä joko 3,0 tai 3,2 metriin. Pieneltä vaikuttava erokin voi aiheuttaa vaaratilanteita.

– Etukäteen tehty reittisuunnitelma voi mennä aivan pieleen, kun paikan päällä onkin aineistotiedoista poikkeava liikennemerkki. Onnettomuustilanteissa vastuu on täysin kuljettajan: tieliikennelain mukaan liikennemerkki on se, mikä kuljettajaa velvoittaa, vaikka aineisto olisi opastanut muuta, Lausvaara tiivistää. Haasteita taklatakseen Tietorahti Oy käynnisti hankkeen, jonka tavoitteena oli tuoda siltojen korkeusdata nykypäivään ja edistää liikenneturvallisuutta joustavasti muiden toimijoiden kanssa. Joulukuussa 2020 käynnistyneen hankkeen rahoitti Pohjoinen kasvuvyöhyke.

Data päivittyy joukkoistamisen avulla

Siltojen korkeusmerkinnät ovat erityisen tärkeitä raskaan liikenteen ja kunnossapidon parissa työskenteleville ammattikuljettajille. Hankkeessa he osallistuivat datan päivitystyöhön.

distämässä liikenneturvallisuutta – korkeusmerkintädataa päivitetään joukkovoimalla

– Kuljettajien käyttämään sovellukseen merkittiin kaikki tarkennusta vaativat alikulkujen korkeudet. Paikan päälle osuvat kuljettajat raportoivat ne meille kuvaamalla kohteessa olevan liikennemerkin. Kun saamme tuoreimman tiedon paikan päältä, päivitämme sen sovellukseen – toistaiseksi vielä manuaalisesti, Lausvaara kertoo.

Sovellus on helpottanut ajosuunnittelua: kuljettaja voi jo ennen liikkeelle lähtöä tarkistaa reitin varrella olevat sillat ja niiden korkeudet sekä mahdollisesti muuttaa reittiään tietojen pohjalta. Nyt karttasovellusta käyttää jo lähes 7 000 ammattikuljettajaa, ja sille on tähän mennessä kertynyt jo yli kaksi miljoonaa käyttökertaa.

– Kuljettajat saatiin kannustettua mukaan datatalkoisiin. Nyt yhteistyön tulokset ovat kaikkien hyödynnettävissä, kun sovellus tarjoaa ajantasaisinta dataa liikennemerkinnöistä, Lausvaara iloitsee.

Järjestelmien vuoropuhelu helpottaisi kuntien työtä

Uusi järjestelmä palvelee kuljettajien lisäksi myös kuntia. Espoon kaupungin liikenteenhallintapäällikkö Antti Savolainen kertoo, että kunnilla on haasteena hallita ja hyödyntää jatkuvasti kasvavaa datamäärää.

Espoon kaupunki oli yksi hankkeen pilottiin osallistuneista kunnista.

– Meille kunnille tärkeintä on edistää ajantasaisen tiedon saatavuutta ja poistaa inhimillisten virheiden mahdollisuuksia, jotta pystymme palvelemaan ammattikuljettajia ja kunnossapitoa parhaalla mahdollisella tavalla. Tavoitteena on, että tiedot päivittyisivät automaattisesti kaikkiin järjestelmiin ja olisivat heti kaikkien osapuolten hyödynnettävänä, Savolainen kertoo.

Sovellus toimii pintatason ratkaisuna isompaan ongelmaan. Haasteena on kuitenkin edelleen se, ettei tieto kulje eri toimijoiden ja järjestelmien välillä. Pohjoisen kasvuvyöhykkeen yhteysjohtaja Marjo Uotila peräänkuuluttaakin erilaisten datalähteiden välistä vuoropuhelua.

– Tällä hetkellä esimerkiksi kunnat ja ely-keskukset ylläpitävät omia erillisiä järjestelmiään, jotka eivät keskustele keskenään. Meidän on kehitettävä uusia tapoja yhdistellä ja hyödyntää avointa dataa, jolloin se palvelee paremmin kaikkia osapuolia – aina alueen kunnista ja kaupallisista toimijoista asukkaisiin, Uotila summaa.

Janne Lausvaara

RVS haastattelu

RVS Technology tuotteet ovat saavuttaneet merkittävää suosiota. Netistä löytyvien arvioiden mukaan käyttäjät ovat olleet vähintäänkin tyytyväisiä saavuttamiinsa tuloksiin. Kysytään yrityksen perustajalta ja toimitusjohtajalta Raimo Grönroosilta, mistä oikein on kysymys.

Kysymys: Mistä RVS on saanut alkunsa ja kauanko tuotteita on ollut saatavilla?

RG: Teknologia sai alkunsa jo 70-luvulla, kun syväporausten yhteydessä havaittiin 5–7 km:n syvyydessä, että terä kesti hyvässä kunnossa 5–7 kertaa pitempään. Tuon havainnon perusteella asiaa alettiin tutkia, ja ensimmäiset kaupalliset tuotteet lanseerattiin 20 vuotta sitten vuonna 2001.

Kysymys: Missä tätä tuotetta valmistetaan ja onko saatavilla myös muissa maissa?

ottamatta tuotteet valmistetaan Suomessa. Vientiä on kaikille mantereille ja ponnistelemme saadaksemme yhä enemmän maita vähentämään päästöjä, lisäämään tekniikoiden elinkaaria ja tietenkin pienentämään polttoaineen ja energian kulutusta.

Kysymys: Onko tämä yksi öljynlisäaine muiden joukossa?

RG: Tällainen voi tulla monille mieleen ja vastaammekin aiheeseen lähes päivittäin. RVS ei ole öljyn lisäaine, sillä tuotteitamme käytettäessä voiteluaine toimii välittäjänä, joka toimittaa tärkeät partikkelit metallisille kitkapareille. Öljyyn RVS ei pyri vaikuttamaan mitenkään, ja tuotteemme toimivat kaikkien markkinoilla olevien öljyjen ja voiteluaineiden kanssa oikein hyvin.

Kysymys: Täytyykö pinta aina uusia öljynvaihdon yhteydessä?

RG: Ei tarvitse, pinta säilyy noin 100 000 km riippumatta öljynvaihdoista. Moottoripyörissä pinta kestää lähinnä suuremman käyntinopeuden vuoksi jonkin verran vähemmän, noin 65000 km.

Kysymys: Voitko kertoa tarkemmin muodostuvasta pinnasta, esimerkiksi kuinka paksu siitä voi tulla ja onko mahdollista, että se tukkii joitain kanavia?

RG: Pinta on silmin havaittavissa, se on lasimainen ja sen läpi pystyy esimerkiksi laakeripinnoilla havaitsemaan vanhat kulumat, mutta sormin kokeiltaessa pinta on aivan tasainen. Muodostuvan pinnan paksuus vaihtelee tarpeen mukaan, sillä RVS-aine aistii lämpötila- ja paine-erojen määrää., Niiden perusteella muodostuu lähes täydellisesti toisiinsa sopiva kitkapari. Joissain moottoreissa voivat öljykanavat olla erittäin ahtaita, mutta koska siellä ei ole metallista kitkaa, ei pintaa niihin muodostu ollenkaan. Näin varsinainen RVS ei voi tukkia mitään eikä pinnasta voi muodostua liian paksua. Tärkeää on kuitenkin noudattaa asennusohjetta.

Kysymys: Millaisia hyötyjä sitten saa käyttämällä RVS-tuotteita autoissa?

samantyyppisiä: kitka pienenee ja siitä seuraa pienempi polttoaineenkulutus, vähäisemmät päästöt, parantuneet puristukset ja jopa kulumien korjaantuminen. Koko ajoneuvon käyttöikä pitenee käsiteltyjen laitteiden ja osien käyttöiän pidentyessä. Näitä voi tietenkin mitata sopivilla tavoilla, kuten puristus- ja ohivuotomittauksilla, päästöarvoilla, keskikulutuksella, tehodynamometrilla jne.

Kysymys: Voiko tällä siis korjata rikkoutuneita mekanismeja?

RG: Mikäli jotain on jo ehtinyt rikkoutua, ei RVS oikein varaosasta käy. Sellaisessa tapauksessa on tekniikkaa korjattava tai uusittava perinteiseen tapaan. Kulumaa ja sen aiheuttamia ongelmia voidaan kyllä kunnostaa, usein varsin tehokkaastikin. Hyvä esimerkki tästä on ohjaustehostimille suunniteltu RVS P2. Kun rattia kääntäessä tarvitaan lihasvoimaa, on ero helposti havaittavissa ja tehostajasta lähtevä äänikin vaimenee tyypillisesti erittäin merkittävästi.

Kysymys: RVS näyttäisi olevan käytössä myös moottoriurheilussa, millaista palautetta olette saaneet siltä suunnalta?

RG: Olemme mukana moottoriurheilussa varsin laajalti. Palautteet ovat erittäin hyviä: penkeissä mitattuna tehon kasvu on yleensä ollut 3–4 prosentin luokkaa ja mekanismit ovat kestäneet luotettavasti. Esimerkkinä voi mainita, että entinen F1-insinööri Ossi Oikarinen ei omien sanojensa mukaan lopettaisi RVS:n käyttöä, vaikka yhteistyömme jostain syystä päättyisi.

Kysymys: Kestävyyden parantuessa, tehon lisääntyessä ja päästöjen vähentyessä ovat hyödyt todella laaja-alaiset. Mitkä kohderyhmät teitä kiinnostavat eniten?

RG: Olemme kohtuullisen hyvin tunnettuja alaan perehtyneiden ja moottoriajoneuvoihin suuntautuneiden keskuudessa. Suomessa meitä kiinnostaa aivan tavallinen autoa käyttävä ryhmä sekä erityisesti teollisuus, johon olemmekin saaneet jalansijaa viime aikoina oikein mukavasti lisää.

Kysymys: Käytetäänkö keraamipinnoitetta ammattiliikenteessä? Millaisia säästöjä siellä voisi olla luvassa?

RG: Ammattiliikenteessä toki käytetään, mutta kieltämättä sillä saralla on vielä kynnettävää. Aivan parhaat meille kerrotut tulokset ovat olleet jopa 17 %:n säästö polttoaineessa. Yleisesti jäädään noin puoleen tuosta. RVS:n asennus ei vaadi auton poistoa liikenteestä, joten tuotteiden käyttö on yhtiön logistiikan kannalta helppoa, tehokasta ja tuottavaa, kun vältytään seisokeilta ja säästäminen alkaa heti. Raskaan kaluston korjaaminen on arvokasta, ja on suuri etu, kun tekniikka kestää pitempään.

Kysymys: Mihin muihin kohteisiin RVS sopii autojen lisäksi?

RG: Teollisuudessa on suuri määrä vaihteistoja, jotka on käsitelty. Tavallisen kuluttajan kannalta kohteet ovat moninaiset, ihan Premium Universal Oil -sprayllä käsiteltävistä ovensaranoista ja lukoista ruohonleikkuriin, moottoripyöriin, aseisiin (RVS Gun Treatment). Isommassa päässä ovat vaikkapa tuulivoimaloiden vaihteistot. Mielikuvitus on rajana.

Kysymys: Jotkut pitävät tuotteita arvokkaina, kuinka itse arvioit hintoja?

RG: Maksaessa kaikki saattaa tuntua kalliilta, etenkin jos ei vielä ole kokemusta hyödyistä, joita saavuttaa. Säästöinä RVS maksaa aina hintansa käyttäjälle ja säästöäkin vielä syntyy. Kun vaikkapa autoissa jakaa sijoittamansa summan 100 000 km:lle, ei juuri edullisempaa tapaa saada hyötyä ole olemassa. Tavallisen bensiinimoottorin saa kahdesti käsiteltyä alle 80 €:lla.

Kysymys: Kuulostaa hyvältä, mistä RVS-tuotteita voi ostaa?

RG: Sivultamme löytää luettelon jälleenmyyjistä ja toki verkkokauppakin löytyy sivulta www.rvs.fi Yleisesti voi todeta kaikkien merkittävien autotarvikeliikkeiden edustavan tuotteitamme.

Kiitos haastattelusta ja menestystä myös jatkossa tärkeään työhönne hyvän tuoteperheen parissa!

This article is from: