Syksyinen purjehdus Ahvenenmaan ympäri

Kirjoittaja: Mikko Laitinen

Henrikan syyspurjehdus 2020 järjestettiin 15.-18.10.2020 täydellä miehistöllä kiertäen Ahvenanmaan ja kierrellen lisäksi muualla Saaristomerellä. Maileja reissulla kertyi 276.

Vuosittainen syyspurjehdus järjestettiin perinteisesti lokakuun puolivälissä alkaen keskiviikkona ja päättyen sunnuntaina. Heinänokan partiovenesatamaan koulutusalus s/y Henrikan laituriin kokoontui keskiviikkoiltapäivänä matkaa varten 21 innokasta ja hyvin varustautunutta miehisön jäsentä, yksi peräti niin innokas että oli unohtanut ilmoittautua ja tuli alukselle jäniksenä normaalin vahvuuden lisäksi. Matka lähti normaaliin tapaan liikkeelle rautarouvan valmistelulla matkakuntoon, eikä aikaakaan, kun jo viiletimme tuulen lailla purjeilla alas Airistoa.

Jo Heinänokassa miehistö jaettiin vahteihin, jotka sitten otettiinkin heti käyttöön, koska ensimmäinen yö ajettiin kellon ympäri pysähtymättä. Matka eteni todella vauhdikkaasti ja pimeän tultua olimmekin jo Kihdillä väistelemässä ruotsinlaivoja. Vastuuvahti teki koko miehistölle voileipiä ja nautiskelimme meren äänistä, onhan Henrikan liikkuminen taas hiljaista uusien akkujen poistettua tarpeen pitää apukonetta käynnissä kaiken aikaa. Ruotsinlaivojen koneiden jyminä muuten kuuluu todella kauas muuten hiljaisella merellä.

Jukka Koskelainen

Aallon viemää ja kallioluolia

Yön läpi ajettaessa pääsivät kaikki kansivahdin jäsenet todellakin töihin tähystämään merkkivaloja, käsittelemään purjeita tai lyysarin varteen tuulen ollessa parhaimmillaan 15 metriä puuskissa ja aallokkokin aivan riittävää. Aamulla olimmekin edenneet jo helposti Ahvenanmaalle ja Maarianhamina häämötti oikealla. Painelimme navakassa sivuvastaisessa kryssissä tasaista 7 solmua kohti Eckeröä ja Ahvenanmaan länsireunaa. Päivän aikana sivuutimme koko Ahvenanmaan tarkoituksenamme yöpyä Getan Djupvikissä saariryhmän pohjoisrannalla. Avomerellä Ahvenanmaan länsipuolella aallot aiheuttivat aluksen kallistelua enemmän kuin osa miehistöstä olisi ehkä halunnut, mutta tästäkin selvittiin, joskin päivällisen tarjoilu päätettiin siirtää hieman myöhemmäksi. Djupvikistä löytyi suojaisa luonnonsatama, johon rantauduimme peräankkurilla. Heti rannasta kohoavilta kallioilta oli illalla pimeässäkin mahtavaa seurata edelleen myllääviä aaltoja lahden ulkopuolella ja kuunnella niiden kohinaa.

Aamulla emme pitäneet kiirettä liikkeellelähdössä, vaan tutustuimme yöpymispaikkaamme tarkemmin. Djupviken on pitkä vuonomainen lahti, jonka läheisyydessä sijaitsee Djupviksgrottan eli yksi Suomen suosituimmista luolista. Alueella on useita erikokoisia luolia, jotka ovat kaikki syntyneet aikojen saatossa kallioiden ja siirtolohkareiden halkeamisen seurauksena. Paikalliset ovat käyttäneet luolia piilopaikkoina sotien ja vainojen, erityisesti Isonvihan aikana (1700-1721). Luolista suurimpaan, Grottaniin olisi mahtunut varmasti 100 henkeä, joskin katosta tippuvan ja lattialle lammikoituneen veden takia luolassa asumisen on täytynyt olla todella epämukavaa. Luolien yläpuolella Djupvikenissä on korkea kallio, jolta leviävistä maisemista tuli mieleen ennemminkin Lappi kuin Ahvenanmaa. Ahvenanmaa ja Saaristomeri ovat mielestäni Suomen kauneimpia alueita yhdessä Tunturi-Lapin kanssa, Djupvikenissä nämä molemmat yhdistyvät.

Luolakierroksen jälkeen palasimme Henrikalle lounaalle ja lähdimme jatkamaan matkaa, joskin jouduimme hieman korjailemaan isopurjeen ratsastajia. Edellisen päivän aallot ja navakka tuuli olivat täysin tiessään ja etenemisemme muistutti kaikista mahdollisista nostetuista purjeista huolimatta pikemminkin kellumista kuin purjehtimista, joten jouduimme käyttämään lähes koko päivän konetta. Päivän määränpäänä oli Bärön vanhalla merivartioasemalla oleva vierasvenesatama Glada Laxen, jonka omistaja oli pyynnöstämme suostunut avaamaan normaalisti lokakuussa suljetun sataman vain ja ainoastaan meille. Bärössä pääsimme myös saunaan, päällystö kelluvaan tynnyrisaunaan ja miehistö tavalliseen saunaan, joskin koska olimme tuulen vuoksi myöhästyneet ilmoittamastamme saapumisajasta, jäivät löylyt ideaalitilannetta lyhyemmiksi. Merivartioasemalla olisi ollut 40 metriä korkea vanha vartiotorni, jonne sataman asiakkaiden on mahdollista päästä kiipeämään. Meillä ei valitettavasti ollut aikaa käyttää tilaisuutta hyväksemme.

Miehistö Djupvikenin suurimman luolan suuaukon edustalla.

Jukka Koskelainen

Ruotsalaisten maihinnousu

Bäröstä purjehdimme kauniissa syyssäässä ja rivakassa tuulessa parhaimmillaan 10 solmua Trunsön saarelle Pidä Saaristo Siistinä ry:n tukikohtaan. Matkan aikana kohtasimme ensimmäiset muut vesilläliikkujat, jotka eivät olleet reittilaivoja. Vastaamme purjehti tiukassa kryssikulmassa Heiniksen naapurimme s/y Santa Katarina, joka oli viettänyt edellisen yön

Trunsössä. Purjehdimme myös keskelle ruotsalaista laivasto-osastoa harjoittelemassa yhdessä Suomen merivoimien kanssa. Sotalaivojen bongailu muodostuikin varsin hauskaksi ajanvietteeksi, alukset kun sulautuivat värimaailmaltaan autereiseen maisemaan hyvin. Mielenkiintoisena kuriositeettina huomautettakoon, että samaan harjoitukseen osallistuneet alukset löysivät purjehdustamme seuranneella viikolla yli 100 vuotta vanhan merimiinan toisaalta Saaristomereltä. On siis todettava, että on hyvä, että poikamme valveilla on.

Matkalla Trunsöhön kävimme myös tyhjentämässä septitankkimme Nötössä; Operaatio, jossa vaadittiin koko miehistön täysi panostus asetellessamme 30 tonnista alusta kelluvan, kiikkerän säiliön kylkeen ja pitäessämme sen siinä septitankin tyhjennyksen ajan.

Trunsössä nautimme perinteisen viimeisen illan juhla-aterian, jonka huoltovastaavamme loihti saaren grillillä sekä aluksen keittiössä. Maittavat pihvit sekä lisukkeet suorastaan sulivat suussa ja muodostivat kirsikan kakun päälle muutoinkin erinomaiselle reissulle.

Jukka Koskelainen

Viimeinen legi

Sunnuntaina aamulla lähdimme vaihtevassa säässä kohti Heinänokkaa tähyillen sotalaivoja ja hytisten tuulessa. Lisähupia toi juuri purjeiden noston hetkeen osunut äärimmäisen intensiivinen raekuuro, joka mukiloi kannella olleita kiitettävällä voimalla. Matkamme oli tulossa päätökseen ja tunnelma oli sen mukaisesti sekä osaltaan haikea, että myöskin vapautunut koska pääsy kotiin ja esimerkiksi lämpimään suihkuun häämötti ei niin kovinkaan kaukaisessa tulevaisuudessa. Matka pohjoiseen sisälsi sekä pitkän suuntanavigointi-osion että tiukkaa kryssimistä ahtaassa salmessa. Ohitimme partiolaisten Lahjasaaren niin läheltä, että saariston legendaarisin sauna pääsi lähettämään seireeninkutsuaan kutsuen meitä seuraavalla purjehduksella käymään sen löylyissä. Heiniksen lähestyessä sää huononi entisestään ja pääasiassa aurinkoinen taivas muuttui harmaaksi ja tuuli kasvoi kastellen miehistön sekä purjeet vielä hetkeä ennen kotiinpääsyä läpimäräksi.

Kotimatkan aikana jokaisen miehistön jäsenen kanssa käytiin läpi koulutusvihkojen kautta purjehduksella opitut taidot ja tuskin kenellekään tulee yllätyksenä, että kaikkien vihot saivat lukuisia uusia merkintöjä. Purjehduksilla harjoitellaan mm. navigointia, aluksella toimimista kuten ruoanlaittoa, meriturvallisuutta sekä tietenkin aluksen käsittelyä. Jokainen osallistuja pääsee tai joutuu vuorollaan sekä ruoriin että navigoimaan, tietenkin päällystön ohjauksessa. Jokaiselle purjehdukselle laaditaan suunnitelma siitä, millaisia asioita miehistölle koulutetaan, niin myös tällä kertaa. Heinänokkaan rantautui siis jälleen kerran 21 entistäkin osaavampaa nuorta partiolaista, joita toivottavasti näemme myös tulevaisuudessa Henrikalla ja muussa lippukunnan toiminnassa.

Jukka Koskelainen