Kriisiajan lastensuojelu

Kriisiaikana lastensuojelutoiminta voimistuu

 Aura Korppi-Tommola

Sotien aikana ja niiden jälkeen katseet kohdistuvat väestökysymyksiin. Kun rintamalla kylvetään tuhoa ja menetetään ihmishenkiä, kasvaa huoli tulevasta.

KUVA: MUSEOVIRASTO / KANSATIETEEN KOKOELMA

Monet yhteiskunnan lastensuojelutoimet ovat saaneet alkunsa kriisiaikoina. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen 1920- ja 1930 -luvuilla äitiys- ja lastenhuoltoon panostettiin Euroopassa ja Yhdysvalloissa, niin myös Suomessa. Samaten toisessa maailmansodassa ja jälleenrakennusaikana 1939- 1952 lapsiin ja nuoriin kiinnitettiin paljon huomiota. Lastensuojelu sai uusia moderneja muotoja ja hyvinvoinnin infrastruktuuria rakennettiin.

KUVA: MUSEOVIRASTO / HISTORIALLINEN KOKOELMA

Neuvola ja kouluterveys | 1 • 2020 Tuvassa äiti Rauni Ball ja äitiyspakkauksessa tytär Raija Helena Ball.

Perheet jäivät ilman isää Miehet kutsuttiin aseisiin käytännössä jo syksyllä 1939, kun yleiset sotaharjoitukset eli YH alkoi. Sodan sytyttyä marraskuussa viranomaisten huoli lasten toimeentulosta kasvoi, koska yhteiskunta oli toiminut pitkälti yhden elättäjän mallilla: miehet toivat leivän taloon ja naiset hoitivat lapset ja kodin. Myös maatiloilla työt oli jaettu sukupuolen mukaan. Rajaseudulta väestö siirrettiin muualle Suomeen.

Karjalaiset evakuoitiin kaksi kertaa, ensin talvisodan jälkeen 1940 ja toisen kerran jatkosodan päätyttyä 1944. Lapin asukkaat evakuoitiin väliaikaisesti 1944-1945 pois Lapin sodan jaloista. Asevelvollisten perheitä tuettiin aluksi tarveharkinnan mukaisesti ja helmikuusta 1940 ryhdyttiin maksamaan

sotakuukausipalkkaa kaikille. Sotainvalidien toimeentuloa helpotettiin 1941 sotatapaturmalailla, jota myöhemmin paranneltiin. Sotaorpoperheitä avustettiin eläkkein. Isästään orvoksi jääneitä lapsia tuettiin myös työhön ja ammattikoulutukseen.

Järjestöt ja naapurimaat apuun

Sodan kestäessä viranomaiset tukeutuivat voimakkaasti kansalaisjärjestöihin, jotka koordinoivat tehtäviä puolivaltiollisen Suomen Huolto ry:n jäseninä. Paljon paukkuja jouduttiin panemaan ajankohtaiseen ”hätäapuun” ja neuvontaan. Monet järjestöt, Martat eturivissä, opastivat valmistamaan ruokaa pulaajan puutteellisista ja säännöstellyistä tarvikkeista. Myös lapset ja nuoret haastettiin talkoisiin. Tästä kerrottiin Neuvola ja kouluterveyslehden numerossa 3/2019.

Hätä lasten kohtalosta sodan kurimuksen keskellä johti massiiviseen lasten siirtämiseen Ruotsiin ja Tanskaan, pienessä määrin myös Norjaan. Yhteensä noin 80 000 lasta sai uuden, väliaikaisen kodin tai laitospaikan näissä maissa. Lastensiirroista Ruotsiin vastasi Suomen sosiaaliministeriön sotalapsivaliokunta ja Mannerheimin Lastensuojeluliitto Tanskan-lapsista. Vapaaehtoiset järjestöjen jäsenet auttoivat lasten kuljetuksissa. Osa lapsista jäi sille tielleen Ruotsiin ja Tanskaan. Arviot vaihtelevat 7000 ja 15 000 välillä Ruotsin osalta, Tanskaan jäi 400 lasta. Kriisiajan hankalia olosuhteita kuvannee se, ettei sotaorpoja eikä palaavia sotalapsia osattu tilastoida. Emme siis tiedä myöskään sotaorpojen määrää. Sotakummivaliokunnan kortistossa on 55 000 nimeä, mutta heidät on joku järjestö, seurakunta tai kunta arvioinut avuntarpeessa oleviksi.

Järjestöjen organisoiman sotakummitoiminnan avulla autettiin lähes 40 000 sotaorpoa. Kummeja oli sekä Suomessa että Ruotsissa, Sveitsissä ja Unkarissa. Sodan jälkeen Yhdysvaltoihin solmittiin kummisuhteita, jolloin kummin saattoi saada myös muut vähävaraiset lapset. Suomen ja Ruotsin välisen kummikuntaliikkeen välityksellä saatiin avustusta lähinnä Mannerheimin Lastensuojeluliiton paikallisosastoille.

Ajankohtaisen avustamisen rinnalla luotiin käytäntöjä tulevaa rauhanaikaa varten. Merkittävin uudistus oli äitiys- ja lastenneuvolajärjestelmän vakiinnuttaminen. Niitä koskevat lait tulivat voimaan kesällä 1944, kun rajoilla vielä taisteltiin. Lapsiperheiden verotusta kevennettiin jo 1943. Äitiysavustuksia oli jaettu jo ennen sotia vähävaraisille perheille. Avustuspakkausten vaatteet olivat kuitenkin sotavuosina usein paperisia. Kaikki äidit ovat saaneet avustuksen vuodesta 1949 lähtien. Lapsilisät tulivat kuvaan 1947 harkinnanvaraisena ja kaksi vuotta myöhemmin niitä alettiin maksaa kaikista lapsista. Kouluruokailun järjestäminen tuli kuntien velvollisuudeksi 1948. Samoin kunnallisten kodinhoitajien palkkaaminen tuli 1950 kuntien tehtäväksi. Kodinhoitajia lähetettiin auttamaan ennen kaikkea lapsiperheitä silloin, kun perheeseen syntyi uusi vauva tai äiti ei jostain muusta syystä kuten sairauden takia pystynyt hoitamaan perhettä – tai maaseudulla karjaa.

Kunnallisen terveydenhoidon keskuspaikaksi rakennettiin 1940-luvun lopulla ja 1950-luvun alussa yli 500 terveystaloa, joissa kunnanlääkärin vastaanotot ja neuvolat toimivat. Ruotsalaisilta saatu kummikunta-apu oli merkittävää juuri näissä rakennushankkeissa, jotka olivat kuntien, järjestöjen ja liike-elämän yhteisiä.

Tämä kaikki tuli erilaisten asunto-ohjelmien ja perhetukien lisäksi. Näin Suomi oli noussut 1950-luvulle Sotavuodet

KANSALAISJÄRJESTÖJEN TOIMINNASTA sota-aikana ja lastensuojelun kehittämisestä saa lisätietoa

Aura Korppi-Tommolan ja Maritta Pohlsin toimittamasta teoksesta Kansalaisjärjestöt, naiset ja sota (Tammenlehvän Perinneliitto 2019) sekä Aura Korppi-Tommolan kirjoittamasta teoksesta Terve lapsi – kansan huomen. Mannerheimin Lastensuojeluliitto yhteiskuntaa rakentamassa. Mannerheimin Lastensuojeluliitto 1990.

tultaessa nimenomaan lastensuojelussa pohjoismaiselle tasolle. Suunta saatiin muutettua taas myönteiseksi. Lapsikuolleisuudessa saavutettiin Ruotsin taso 1960-luvulla. Aikuisväestön sosiaaliturvaa, sairausvakuutuksia ja eläkkeitä kehitettiin vasta lasten jälkeen 1950- ja 1960-luvuilla.

Kirjoittaja on historiantutkija ja tietokirjailija.

(KUVA: SA-KUVA)

Lapsiin panostettiin jälleenrakennuksen rinnalla

Lastensuojeluun panostettiin myös jälleenrakennuskaudella 1945-1952, jolloin Suomi maksoi raskaita sotakorvauksia. Lapsista huolehtiminen katsottiin tärkeäksi kansakunnalle, joka oli menettänyt noin 80 000 miestä sotatantereille. Lastentaudit ja tuberkuloosi olivat yleisiä ja lapsikuolleisuus oli lisääntynyt. Asuntopula oli huutava ja suuret ikäluokat edellyttivät uusia yhteiskunnallisia toimia. Jotain oli tehtävä, jos haluttiin pysyä Pohjoismaiden mukana.