Kiina_ready_2020

Dante’s Angels

Dragon in a Snake’s Shadow

“Once upon a time there were three beautiful girls who went to different schools, and they were each assigned to very hazardous duties. But I took them away from all that and now they work for me. My name is Dante.”

OSA 1 2008 AD Syyskuun 3 Kello 16.00 USA, New York

“Minä rakastan kiinalaisia ravintoloita sekä niiden ruokaa.” Feenix huudahti autuaana, kolmikon astuessa pieneen kiinalaiseen ravintolaan, jonka olivat löytäneet toissa päivänä. ”Et sinä tänne ruuan takia tule.” Talim virnisti merkityksellisesti Feenixille, jonka katse oli hakeutunut muutamaan kiinalaiseen miestarjoilijaan. ”Ruoka ja silmänilo yhdessä pakkauksessa.” Shiva naurahti pukaten Talimia kylkeen kyynärpäällään. Talim naurahti takaisin, katsellen myös tarjoilijoita. ”Tervetuloa Sai Fongiin.” Eräs tarjoilijan asuun pukeutunut mies käveli heidän luokseen ja kumarsi naisille. ”Seuratkaa minua, olkaa hyvä. Vien teidän vapaaseen pöytäänne.” Hän vielä lisäsi ja johdatti sitten kolmikon suunnilleen ravintolan puoliväliin, erään ison peilin luokse. Peili oli pyöreä ja ylsi lattiasta kattoon ja sen kehykset oli kaiverrettu kauniisti ja koristeltu kullalla. Peilin koreuden kruunasi punaisella maalilla maalattu lohikäärmeen hahmo, joka kiemurteli peilin reunoilla. Muutenkin koko ravintola oli sisustettu punaisella, mustalla ja kultaisella. ”Tässä on teille ruokalistat.” Hymyilevä mies ojensi kolmikolle menun ja jätti heidät sitten tekemään päätöksiään.

”Oletko varma, että nämä löytävät lohikäärmeen?” Vanhus istahti mustan kirjoituspöytänsä taakse, pitäen kuitenkin katseensa huoneen vastakkaisella seinällä olevassa ikkunassa, jonka läpi näkyi selvästi kolme naisen hahmoa. Ääniä ei kuulunut, mutta ilmeistä ja eleistä päätelleen kolmikolla oli hauskaa. Kukaan heistä ei osannut aavistaa, että pöytänsä luona toimiva peili toimi niin, että toisella puolella olevat henkilöt näkivät sen läpi. ”Kyllä. Olen kuullut heistä paljon ja triadia on useaan otteeseen varoitettu kolmikon toiminnasta.” Mustiin farkkuihin ja valkoiseen t-paitaan sekä farkkutakkiin pukeutunut aasialainen mies sanoi, pitäen katseensa myös naisissa. ”Kukaan ei ole koskaan hankkiutunut heistä eroon?” Vanhuksen vaalea kulmakarva kohosi aavistuksen ja katse kävi nopeasti nuoremmassa miehessä. ”Ei. He eivät ole vielä astuneet kovin pahasti kenenkään varpaille, emmekä halua kiinnittää heidän tai heidän pomonsa huomiota meihin.” Nuori mies selitti, vilkaisten vanhusta ja siirtäen sitten katseensa varjoissa pysyttelevään mieshahmoon, joka kuten muutkin huoneessa olijat, oli kiinnittänyt huomionsa lasin 1

takana tapahtuvaan ruokailuun. Nuori mies värähti hieman ja siirsi nopeasti katseensa pois hahmosta, joka seisoi paikoillaan kuin kivettyneenä. Vain hento kivien kalina toisiansa vastaan kertoi varjossa pysyttelevän hahmon edes olevan elossa, hänen pyöritellessä käsissään sileitä meripihkan paloja. ”Olemme kuitenkin tietoisia heidän puuhistansa.” Mies vielä jatkoi, haluamatta enää vilkaista synkkää hahmoa varjoissa. Vanhus pysytteli hetken aikaa hiljaa, tuijottaen kolmikkoa. ”Toimittaisitko tehtävän annon kolmikolle.” Vanhus sanoi tyytyväisenä, nojaten sitten rentoutuneena lohikäärmekaiverretun istuimensa selkämykseen. Triadin vakooja katsahti kysyvästi vanhusta, ennen kuin tajusi, että sanoja ei ollut tarkoitettu hänelle. Kivien pyörittelyn aiheuttama kalina lakkasi, saaden punasävyiseen huoneeseen laskeutumaan hermostuttavan hiljaisuuden. ”Kyllä, mestari.” Varjoista kuului ilmeetön ääni ja sieltä astui äänettömästi esiin mustaan papin pukuun pukeutunut kiinalainen mies. Hänen hiuksensa olivat hyvin lyhyet, mutta niskaan oli jätetty roikkumaan pitkä palmikko, silmät olivat vaalean ruskeat ja erittäin kylmän näköiset.

Mies kumarsi vanhukselle ja lähti kissamaisen notkeasti kävelemään kohti seinään piilotettua ovea. ”Wang-Sin...” Mies käännähti juuri, kun käsi oli koskettamassa ovea, katsomaan vanhusta, joka ilmeisesti ei ollut vielä kaikkea sanonut. ”Mikäli he eivät täytä odotuksia niin tapa heidät. Triadi jääköön velkaa siitä minulle.”

Wang-Siniksi kutsuttu mies nyökkäsi vanhukselle, kävellen sitten rauhallisesti ulos ovesta.

Shiva oli juuri kertomassa jotain juttua, kun hänen silmänsä pyöristyivät ja hän alkoi kakimaan ruokaa, Talimin ja Feenixin luodessa säikähtäneet katseet ystäväänsä. ”Shiva? Jäikö jotain kurkkuun...” Feenix alkoi taputtamaan kumppaniaan selkään auttaakseen tätä saamaan juuttuneen palan ulos. ”Ei, katso. Takana...” Shiva ähki katkonaisesti kakomisensa välistä, huitoen kädellään jonnekin ulko-ovelle päin. Talim ja Feenix katsahtivat yhtä aikaa tukehtujan osoittamaan suuntaan, yrittämättä edes peittää sitä ja molempien silmät rävähtivät hyvin suureksi heidän nähdessään kiinalaisen, mustaan pukuun pukeutuneen miehen pysähtyvän tiskille, ilmeisesti maksaakseen ruokansa. ”Oh Behave!” Talim lausahti ytimekkäästi. ”Minä yhdyn tuohon ja lujaa.” Feenix sanoi, saaden Shivan ja Talimin purskahtamaan raikuvaan nauruun. ”Fee-eenix! Kato vähän mitä sanot...” Shiva nauroi, pystymättä kuitenkaan irrottamaan katsettaan miehestä.

Tosin, siihen ei pystynyt kukaan heistä. Ilmeisesti kolmikko ei tällä kertaa onnistunut tarkkailemaan kohdettaan mitenkään huomaamattomasti, koska juuri kun mies käännähti tiskiltä, hän loi ilmeettömän katseen naisiin, joka sai heidän sydämensä sykähtämään. Mies katsoi heitä muutaman sekunnin, joka tuntui enkeleistä ikuisuudelta ja katosi sitten vaimean helinän saatteessa ulos ovesta harmaaseen iltapäivään.

Viimein kolmikko lopetti toiveikkaan tirkistelynsä ikkunaan päin, jotta olisivat nähneet vielä vilauksen miehestä. ”Nyt tarttis mennä vessaan...” Shiva virnisti, kääntäen katseensa viimein ympäristöön, joka katseli kolmikkoa hieman paheksuvasti. Ja eikä ihme, ”ei mitenkään huomaamattomasti” oli hyvin lievä ilmaisu sille, miten enkelit olivat tuijottaneet miestä. Shiva oli kuitenkin pystynyt suhteellisen normaalin näköisesti katsomaan miestä paikaltaan, olihan hänen paikkansa juuri miestä vasta päätä, mitä nyt oli yrittänyt nopeasti piiloutua miehen katseen alta erään pylvään taakse...

Toisin oli Feenixin ja Talimin laita, Talim kun oli lähes vääntänyt niskansa nurin yrittäessä katsella miekkosta selkä tähän päin ja Feenix oli melkein keikahtanut tuolilta, kiikutellen sen kanssa pöydän päästä niin, että olisi nähnyt miestä mahdollisimman paljon. ”Onkohan tuo täällä tarjoilijana? Jos on, niin minä leiriydyn asumaan tähän ravintolaan…” Feenix huokaisi. ”Jalka alas Feenix.” Talim kikatti potkaisten pöydän alla kumppaninsa jalkaa. ”En minä ainakaan nähnyt sitä täällä? Olikohan hän asiakas?” Shiva aprikoi, tökkien syömäpuikoilla ruokaansa. Jotenkin koko porukalta oli mennyt ruokahalu miekkosen takia. Tai ehkä se ei ollut oikea ilmaisu, lähinnä he kai eivät enää yksinkertaisesti pystyneet keskittymään ruokaan. ”Saako olla lisää riisiä?” Tarjoilijatar oli tullut heidän luokseen ja hymyili nyt mustilla silmillään kolmikolle.

2

Ilmeisesti häntä alkoi huvittamaan enkeleiden ilmiselvä ihastuminen miekkoseen. ”Ei... Me ei taideta syödä enää...” Talim sanoi. ”Muuten... Tuo äskeinen mies, joka kävi tiskillä. Satutteko tuntemaan hänet?” Shiva kysäisi nopeasti ennen kuin tarjoilijatar ehti kadota. Se tosin oli turhaa, koska nainen pudisti pahoittelevasti päätään. ”En ole koskaan nähnyt häntä.” ”Ei voi sitten mitään... Saisimmeko laskun?” Shivan olkapäät lysähtivät hiukan, tarjoilijattaren ojentaessa heille valkoisen laskun ja tämän kadotessa palvelemaan muita.

Kolmikko maksoi ruokansa puoliksi, lähtien sitten harmahtavan syksyiseen ilmaan, taivaltamaan kohti tämänhetkistä toimistoa, joka sijaitsi New Yorkissa omakotiasustusalueella.

2007 AD Syyskuun 4 Kello 0.30 USA, New York

“So, take it to the stage in a multicoloured jacket Take it jackpot, crackpot, strutting like a peacock Nailvarnish Arkansas, shimmy - shammy featherboah Crackpot, haircut, dye your hair in glowing red and blue Do, do, do what you wanna do Don’t think twice, do what you have to do Do, do, do, do, let your heart decide What you have to do That’s all there is to find”

3

“Minä en muistanutkaan, että tämä kappale on näin uskomattoman upea...” Shiva huokaisi, antautuen kappaleen melodian kuljettamaksi, ottaen paremman asennon pehmeässä löhötuolissaan. ”Onko tässä repeat päällä?” Feenix puolestaan mongersi haukotuksen sekaisesti lattialta, jonne oli jäänyt kiemurtelemaan jälleen yhden Mortal Kombat tuokion jälkeen.

Talim vilkaisi kelloa, joka näytti puoli yhtä yöllä ja sai sohvan narahtamaan kääntyessään selälleen. ”Tietty on.” Vaalea nainen piilotti haukotuksensa kätensä taakse. ”Minun pitäisi mennä käymään suihkussa...” Feenix sanoi hetken kuluttua, kun kappale alkoi jälleen uudelleen.

Talimin vastaus peittyi kovaääniseen pirinään, joka kantautui eteisestä saaden kolmikon vilkaisemaan toisiaan hämmästyneenä. Kuka nyt tähän aikaan soittaisi ja miksi vielä toimiston puhelimeen? Talim ponkaisi ylös ja käveli kevyin askelin puhelimen luokse samalla kun Shiva kimmurti itsensä ylös nojatuolista ja asteli Feenixin yli laittamaan cd-soitinta pienemmälle. ”Devil Never Cry.” Talimin hieman väsynyt ääni vastasi puhelimeen. ”Mitä?” ”Äh... Miksi ihmeessä?” ”Just ja mekö saamme sitten kuolla tylsyyteen sinun takiasi?”

Feenix ja Shiva, jotka kuuntelivat puhelua, katsahtivat toisiinsa kysyvästi. ”No hyvä on. Kunhan listit ne nopeasti...” Talim sanoi ja sulki puhelimen, kävellen sitten kumppaneidensa luokse. Shiva istui tuolin nojalla katsellen Talimia kysyvästi, Feenix oli kierähtänyt selälleen ja katseli nyt Talimin ylösalaisin olevaan hahmoon.

”Se on sitten niin, että me tytöt saimme ylimääräisen loman.” Talim käveli sohvalle, heittäytyen siihen. ”Danteko se oli?” Shiva luiskahti tuolinnojalta ja kupsahti nojatuoliin istumaan vinottain.

Talim nyökkäsi ja jatkoi: ”Dante on mennyt johonkin linnaan mäiskimään jotain marionetteja kumoon. Ja sen takia se ei kerkee hommaamaan meille tehtäviä.” ”No voi höhlä...” Feenix murahti jostain lattialta. ”Luuleeko hän olevansa joku jokakodinkummituksentappaja?” Punatukkainen nainen jatkoi. ”Ääh. Tiedäthän sinä Danten, aina tukka suorana juoksemassa sinne missä tapahtuu jotain...” Shiva sanoi. ”Varsinkin jos siellä jossain on joku typeräjenkkiblondi.” Feenix mutisi vastaan ja kierähti nojaamaan käsiinsä. ”Noh, niin tai näin. Popitus jatkukoot.” Talim meni laittamaan soittimen kovemmalle, heittäytyen sitten pehmeään sohvaan. ”Minä taidan tosiaan mennä sinne suihkuun, ennen kuin sammun tähän.” Feenix haukotteli leukapielet naksuen lähtien vaihtamaan päälleen aamutakin Talimin ja Shivan jäädessä rupattelemaan keskenään.

Sulkiessaan kylpyhuoneen oven, hän kuuli kuinka Talim toivotti hyvät yöt.

Kuullessaan Feenixin avaavan suihkun Shiva nappasi olohuoneessa muutaman sipsin suuhunsa ja alkoi äänet vaimennettuna pelaamaan. Kohta hänen tarkkaavaisuuttansa kuitenkin häiritsi matala suhahdus, joka tuntui kuuluvan ikkunan alta, kuin joku olisi kahahtanut pusikossa. Hienoinen tuhahdus kuului Shivan huulilta. Kauhupeli alkoi viimein saamaan hänetkin vainoharhaiseksi. Feenixinhän se oli sellaiseksi saanut jo aikoja sitten. Ääni kuitenkin toistui uudelleen ja tällä kertaa huoneen toisen ikkunan alta. Kylmät väreet kiitivät pitkin Shivan selkäpiitä, hänen siirtäessä katseensa valoverhoihin varoen. Jos Talim olisi hereillä, hän menisi vetämään ronskisti verhot ikkunoista, nähdäkseen kuka siellä oli. Olisi kai Shivakin niin tehnyt, ellei olisi sattunut juuri nyt olemaan yksin pimeässä huoneessa, pelattuaan Silent Hilliä… ”Mielikuvitukseni tekee tepposiaan.” Nainen mutisi yrittäen saada sydämensä lyöntejä rauhoitettua, hakien kuitenkin katseellaan jotain, jolla mottaista jos tapahtuisi jotain epämiellyttävää. Suihkun vaimea kohina kuului talon toisesta päästä ja Talimin tuhina kantautui viereisestä huoneesta. Sävystä päätellen naisen unet eivät olleet kovin rentouttavia.

Shiva oli juuri nousemassa ylös, päättäen lopettaa pelaamisen, kun keittiön suunnasta kuului lasin helinä, joka tuli sisään lyödystä ikkunasta. ”Talim!” nainen ampaisi ylös huudahtaen ystävälleen varoituksen. ”Täällä yritetään nukkua…” Suuttunutta mutinaa kuului Talimin huoneen suunnalta ja kohta hän tulikin ulos sieltä, tukka pörrössä ja silmät sirrissä. Enempää hän ei ehtinytkään sanoa, kun joku iski sisään olohuoneen ikkunan ja neljä epämääräistä hahmoa hyppäsi sisään. Kaksi kävi kiinni Shivaan, joka oli jostain saanut tyynyt käsiinsä ja huitoi niillä antaumuksella tunkeilijoita, toiset kaksi hyökkäsivät Talimin unisen hahmon kimppuun, joka tosin sai äkkiä kiinni tilanteesta ja heitti toisen hyökkääjän selälleen, ja lyöden nyrkillä toista hyökkääjää. ”Ninjat tulloo!!” Feenixkin ampaisi kohta tukka märkänä keittiön suunnasta aamutakki päällä.

Feenix astui nautiskellen pyyhkeeseen kietoutuneena puhtaaseen kylpyhuoneeseen, jättäen aamutakkinsa pukuhuoneeseen, hyräillen itsekseen jotain, joka meni todella nuotinvierestä. Shiva tuntui jatkavan Silent Hilliään, Feenixin saatua tarpeeksi limaisesti läähättävistä zombeista.

Kului ehkä noin 10 minuuttia, ennen kuin naisen korviin kantautui särkyvän lasin ääni. Tai siltä se oli kuulostanut. Nainen sulki kuumana virtaavan veden ja kietoi Walt Disneyn Hercules pyyhkeen päälleen, 4

juuri samalla hetkellä, kun joku tuntui rapistelevan pukuhuoneessa. ”Shiva! Minä olen täällä vielä.” Feenix lausahti oven läpi, hieman ärtyneenä siitä, ettei toinen malttanut odottaa suihkuvuoroaan. Kun mitään vastausta ei kuulunut, Feenix avaisi huulta purren oven auki, valmiina sanomaan muutaman valitun sanan ystävälleen. Lause tosin jäi kurkkuun hänen huomatessa oven takana tummaan asuun pukeutuneen itämaisen miehen. Naisen silmät pyöristyivät säikähdyksestä ja hän läimäytti nopeasti oven takaisin kiinni, nojaten selkäänsä ovea vasten. Oli löydettävä jotain, jolla puolustautua...

Naisen katse haparoi kylppäriä, kunnes hänen silmiinsä osui shampoo purkki. Pirullinen hymy kohosi naisen kasvoille, kun hänen kätensä tavoitti liukkaan purkin. ”Exactly.” Hän kuiskasi huultensa välistä ja veti oven nopeasti uudelleen auki. Tumma hahmo oli edelleen pukuhuoneessa huitoen ilmeisesti jotain merkkejä muille. Feenix kopautti hahmoa olkapäähän ja kun tunkeilija kääntyi, hän puristi täysin voimin shampoopurkin sisältöä tämän kasvoille. Hahmo parahti ja iski kätensä silmilleen, jolloin Feenix pääsi tönäisemään hahmon päin naulakkoa ja livahtamaan tämän ohi napaten aamutakkinsa. Hän vilahti sitten keittiöön, jossa näkyi muutama muu tyyppi. Feenix ruiskutti autuaasti shampoota kaikkien eteen tulleiden silmille, päästäkseen näiden ohi. ”Ninjat tulloo!!” ”Feenix, jätä nyt ne ninjasi vähäksi aikaa.” Shiva sanoi ärtyneesti, potkaisten erään hyökkääjän särkyneen ikkunan läpi ulos.

Kolmikko pani aika navakasti hanttiin, mutta miehiä näytti tulvivan joka ikkunasta sisään sen jälkeen, kun talon viimeisetkin ikkunat oli isketty säpäleiksi. Tilanne päättyi siihen, että Feenix kompastui erääseen lattialla makaavaan ruumiiseen, jolloin joku hyökkäsi kiinni hänen selkäänsä painaen kostean kankaan vasten hänen kasvojaan. Feenix yritti olla hengittämättä pökerryttävän voimakasta tuoksua, mutta hyökkääjä piti itsepintaisesti kankaan vasten naisen kasvoja, jolloin tältä alkoi loppumaan happi. Viimeinen muistikuva hänellä oli, että Shiva huudahti jotain taustalta ja hyökkääjän ote kirposi, mutta liian myöhään, Feenixin hahmo veltostui hänen menettäessä tajuntansa. ”Feenix!!” Shiva pomppasi ylös, mäjäyttäen tyynyllä Feenixiä pidellyttä miekkosta, syöksyen sitten Feenixin hervottoman hahmon viereen. ”Ne sai Feenixin.” Shiva kohosi ylös, mutta samassa hänen tajuntansa räjähti mustiksi pirstaleiksi jonkun iskiessä lampunjalalla häntä päähän takaa päin.

Talim käännähti kumppaninsa puoleen, kuulleessaan tämän äänen. ”No voi helvetti.” Vaalea nainen lausahti nähdessään Feenixin ja Shivan elottomat hahmot olohuoneessa, joita raahasi muutama hyökkääjä ulko-ovea kohti. ”Pitääkö minun tehdä kaikki...” Hän mutisi, ja käännähti vasemmalle, josta oli erottanut liikettä. Talim torjui käsillään terävästi hyökkääjän iskut ja potkaisi sitten miestä leukaan, joka iskeytyi vasten kirjahyllyä ja sai vielä kaiken maailman fantasia kirjat päähänsä. Notkeasti nainen vielä hyppäsi kaatuneen sohvan yli, kohdistaen hyppypotkun Shivaa raahaavaan mieheen. Saatuaan miehen pois tieltä, hän kyyristyi kokeilemaan naisen pulssia, jolloin joku kuitenkin potkaisi hänen selkäänsä, saaden naisen lennähtämään päin telkkaria. Onneksi hän kerkesi nostaa kätensä ylös, jottei heidän kallis laajakuva televisionsa olisi pudonnut lattialle. Hän myös työnsi, saatuaan telkkarin pysymään paikoillaan, pleikkarin pois vaaravyöhykkeeltä. Tärkeimmät oli nyt saatu pelastettua. ”Ettäs keh-” Naisen lause katkesi kesken, hänen tuntiessaan kuinka joku iski ming vaasin hänen päähänsä.

”Tämähän mielenkiintoista.” Matala miehen ääni sanoi kiinaksi ja avatusta ulko-ovesta astui sisään mustaan papin pukuun pukeutunut aasialainen mies. Mies seisahtui eteiseen katsomaan ilmeettömästi neljää miestä, jotka enää olivat pystyssä, kymmenisen miestä makasi pitkin pituuttaan kuka missäkin huoneiston osassa. ”Menetykset?” Ääni jatkoi edelleen kiinaksi. ”5.”

5

”6.” Eräs vielä lisäsi, raahaten kylpyhuoneesta Feenixin kimppuun hyökännyttä miestä, jonka oli lävistänyt muutama muovinen naulakon koukku. Vasta tulleen miehen kulmakarvat kohosivat aavistuksen, ja hän siirsi tummien silmiensä katseen kolmeen naisen, jotka makasivat hänen jaloissaan tajuttomina. ”Te kaksi, hoitakaa heidät lentokoneeseen.” mies nyökkäsi kohti enkeleitä. ”Te loput, jotka vielä olette pystyssä, auttakaa muut pois talosta ja polttakaa koko rakennus.”

2008 AD Syyskuun 6 Kello 2.30 Kiina, Wuhan

”Ovatko he kuolleet?” Viileä ääni kaikui jossain Shivan aivoissa, saaden hänet raottamaan silmiään. ”Ei. Tunnen pulssin.” Kylmät sormet koskettivat Shivan kaulaa, saaden tämän säpsähtämään hereille. ”Ei koske.” Feenixin ääni kuului jostain läheltä ja nainen ilmeisesti yritti huitaista koskettelijaa koska kuului viuhahtava ääni, joka päättyi läiskähdykseen. Talim oli myös avannut silmänsä äänien herättämänä ja ensimmäinen asia, jonka hän näki, oli aasialaiset miehen kasvot päänsä yllä. Hetken aikaa hän luuli tämän olevan unta, kunnes hän tunsi kyljessään kengän kärjen. ”Auuh!” Hän kiljaisi ja kierähti sulavasti ylös, ollen vielä hieman tokkurassa unesta, mutta oli silti valmiina puolustautumaan, jos niikseen tuli. Pian myös Shiva ja Feenix kömpivät, enemmän tai vähemmän sulavasti ylös. ”Mikä maa, mikä valuutta?” Feenix sopersi ja hiljentyi sitten katsomaan ympärilleen.

Kolmikon ylle kaartui koristeellisia, kiinalaisille temppeleille tyypillisiä, kultaisia kaiverruksia. Huone oli neliön muotoinen ja vihertävät, jadella koristellut pylväät tukivat kattoa sekä toimivat alustoina niiltä ylöspäin kohoaville, kultaisille yksityiskohtaisesti kaiverretuille lohikäärmeen hahmoille, jotka muodostivat tapulimaisen, pyöreän katon. Katosta myös roikkui tulenpunaisia ohuita kankaita alas, muodostaen eräänlaisia, läpikuultavia seinämiä, jotka pienetkin tuulen väreet saivat läikehtimään ja väreilemään.

Huoneessa tuntui jokin vahva, itämainen tuoksu, joka sai enkelien päät kipeiksi. Kaiken tämän keskellä oli mustaan papinpukuun pukeutunut kiinalainen mies, jonka hoikat kädet pyörittelivät muutamia meripihkahelmiä käsissään. Ruskeat, ilmeettömät silmät katselivat edessään olevaa kolmikkoa, joka alkoi pikkuhiljaa tajuta, että he taisivat olla pulassa. ”Onko tuo se tyyppi sieltä ravintolasta?” Shiva kuiskasi niin hiljaa kolmikolle, että nämä hädin tuskin kuulivat ystävänsä sanat. ”Ihan varmasti on. En usko, että papin puku on kovin yleistä muotia täälläpäin...” Talim vastasi yhtä hiljaa. ”Missähän tämä ”täälläpäin” muuten mahtaakaan olla...” Feenix mutisi suupielestään. Tarkkaillen kiinalaista miestä, joka näytti tulevan heitä kohti. Ne kolme ihmistä, jotka enkelit olivat ensimmäisenä huomanneet, olivat siirtyneet hieman kauemmaksi heistä. ”Tervetuloa.” Mies seisahtui heidän eteensä, tutkien kolmikkoa päästä varpaisiin. ”Ja meidän asustuksemme ei ole todellakaan kovin sopiva...” Feenix voihkaisi muistaen että he olivat pikku hiljaa olleet menossa nukkumaan ennen tänne joutumistaan. Todellakin, Danten Enkelit eivät juuri nyt olleet tyylikkäät omat itsensä, Shivalla oli vanhat tutut leopardipöksyt jalassa sekä enkelipainatuksellinen t-paita paksujen kullanruskeiden hiuksien valuessa sekaisessa lettimytyssä pitkin selkää, Feenixillä oli musta, lohikäärmepainatuksellinen aamutakkinsa sekä hän oli nostanut hiuksensa hassulle samuraikampaukselle, Talim taasen oli sonnustautunut tummansiniseen tähti housuihin sekä valkoiseen t-paitaan, ja hänen pörröiset vaaleat hiuksensa roikkuivat purkautuvassa letissä hänen olkapäälleen.

Kun he eivät oikein osanneet sanoa mitään tervetulotoivotukseen, mies jatkoi: ”Olette Wuhanin Jade Lohikäärmeen palatsissa, Kiinassa.” ”Kiinassa?!” Kolmikko huudahti yhtä aikaa, vilkaisten toisiaan hämmästyneenä. Miten ihmeessä he tänne olivat joutuneet...

6

Mies nyökkäsi lyhyesti ja perääntyi sitten muutaman askeleen taaksepäin, viitaten kädellään muille huoneessa olijoille, kiinnittäen sitten läpitunkevan katseen takaisin naisiin. ”Minulla on tehtävä teille.” ”Anteeksi, ymmärsinkö nyt oikein. Sinä hyökkäät kimppuumme, raahaat meidät New Yorkista Kiinaan, koska haluat meidän tekevän jotain sinulle? Kuule, ei käy. Me emme ole palkkasotureita.”

Mies ei vastannut Talimin lauseeseen mitään vaan nyökkäsi nopeasti jollekin lausuen muutaman kiinankielisen sanan. Kukaan kolmikosta ei ymmärtänyt kiinaa mutta sanojen merkitys selvisi hyvin nopeasti heille, kun he huomasivat kuuden miehen ilmestyvät heidän ympärilleen. ”Ehkäpä me puhuimme hieman hätiköidysti…” Shiva lausui, vilkaisten kumppaneitaan ja heitä piirittäviä aasialaisia miehiä, joilla lähes kaikilla oli pitkät tai puolipitkät hiukset. Sanottakoon että suurin syy tottelemiseen ei ehkä kuitenkaan ollut mahdollinen ylivoima... ”Niin minä arvelinkin.” Heidän edessään olevan miehen kasvoille ilmestyi vino hymy, joka paljasti valkoiset tasaiset hampaat. Hymy tosin ei yltänyt ilmeettömiin silmiin asti, jotka katselivat kolmikkoa tuimasti. Mies lausui muutaman sanan heitä piirittäville miehille, jotka perääntyivät. ”Seuratkaa minua.”

Kun kukaan enkeleistä ei sanonut mitään tai edes tehnyt liikettä seuratakseen tätä miehen silmät siristyivät hieman uhkaavasti. ”Pyysin teitä seuraamaan...” ”Niin mielellämme kuin sen tekisimmekin, niin voisimmeko mitenkään saada vaatteita päällemme?” Shiva sanoi purevasti. Heistä alkoi todellakin tuntumaan epämiellyttävältä olla miesten keskuudessa näissä vaatteissa.

Kiinalainen mies sanoi hiljaisella äänellä jälleen muutaman sanan ja eräs hänen käskyläisistään katosi temppelin ulkopuolelle, tuoden kohta mukanaan oransseja shaolinmunkin asuja. ”Saisimmeko hieman yksityisyyttä?” Feenix sanoi, heidän saadessa kankaat. Mies viittasi nopeasti temppelissä oleville miehille, että näiden pitäisi mennä ulos, seuraten itse perässä. Kuitenkin hän vielä kääntyi ovelta huomauttamaan: ”Teinä en yrittäisi mitään.” Kadoten sitten ulos.

Kun miehet olivat kaikonneet temppelistä, kolmikko tietenkin ensimmäisenä alkoi etsimään muita ulospääsyjä, kunnes tulivat tulokseen, että tässä temppelissä oli vain yksi sisäänkäynti ja sinne olivat heidät napanneet miehet seisahtuneet. ”Tää on toivotonta...” Shiva sanoi, heittäen kankaita pois kasvoiltaan, jotka liehuivat naisen ympärillä, hänen tutkiessa seinustoja. ”Ja ulko-ovikin on lähes yhtä hyvin vartioitu kuin Alkatraz aikoinaan...” Feenix käveli pois suunnasta, minne miehet olivat kadonneet. ”Sieltäkin olisi helpompi paeta kuin täältä.” Talim hypähti eräästä pylväästä, kiivettyään katsomaan, josko sitä kautta olisi päässyt pois. Kolmikko jäi tuijottamaan toisiaan, kunnes Shivan katse kääntyi oransseihin kankaisiin. ”Meidän on kait parasta pukeutua ennen kuin noi alkaa kärsimättömiksi...” Talim jatkoi nostaen vaatepinkan ylös ja heittäen kullekin omansa. ”Ja tämä on muka niiden käsitys vaatteista...” Shiva nosti monimutkaisen näköisen asun ylös, yrittäen selvittää sen pukemisen logiikkaa. ”Miten tällaiseen edes pukeudutaan, kysynpähän vain...” Feenix yritti kietoa kangasta jotenkin päällensä, kunnes onnistui lähes tappamaan itsensä sillä. Monien epätoivoisien yritysten, joita sävytti hulvaton nauru erilaisista sitomistavoista, kolmikko sai jotenkuten päällensä nuo vaatteet, jääden sitten odottamaan miesten paluuta.

7

OSA 2 2008 AD Syyskuun 6 Kello 3.30 Kiina, Wuhan

Kolminkeskinen aika ei ollut tarpeeksi pitkä Enkeleiden mielestä. Talim oli repinyt kaavuista oudon minihame ja toppi yhdistelmän heittäen ylimääräisen kankaan menemään. Hän käveli nojaamaan selällään pylvääseen katsoen tuimasti kiinni olevaa ovea kohti. Feenix oli laittanut kaavun halkiohameen näköiseksi.

Se oli vyötetty ylimääräisellä liinalla lantion kohdalta kiinni. Feenix istui polvi-istunnassa rukoilu alttarin edessä. Suitsukkeet olivat jostain syystä yhtäkkiä selkeyttäneet heidän ajatuksensa. Shiva istui kahden pylvään välissä korokkeella housuhame toppi yhdistelmä päällään pitäen polvistaan kiinni. Feenixin silmät olivat kiinni, mutta Shivan katse oli kohdistettuna oveen. He olivat laittaneet hiuksensa siististi uudestaan letille.

Vihdoin miehet palasivat oven narinan säestyksellä ja kynttilän liekit lepattivat ilmavirtauksen voimasta.

Feenix säpsähti ja käänsi myös katseensa oveen. ”Ollaanko täällä valmiina?” Wang-Sin kysyi tuijottaen läpitunkevilla silmillään kolmikkoa.

Feenix nousi konemaisesti ylös ja käännähti miesten suuntaan. Shiva hyppäsi korokkeelta alas vauhdilla ja käveli Feenixin kanssa Talimin luokse. ”Miltä näyttää?” Feenix sanoi kylmästi ja astahti eteenpäin. ”Emme kuitenkaan vieläkään pidä pakottamisesta ja kidnappaamisesta. Tekojasi voisi jopa pitää pelkurimaisina.” Talim tuhahti ja tuijotti mustanpuhuvasti miestä.

Ilmekään ei värähtänyt Wang-Sin kasvoilla, kun hän käänsi päätään sivuttain selvästi sanoakseen jotain. ”Munkki, minulla on asiaa!” Hän huudahti ja yksi luostarin väestä juoksi kiireesti paikalle.

Mies piti päätään kunnioittavasti kasvot alaspäin luotuna odottaen vieraan puhuvan uudestaan. Toisin kuitenkin kävi. Wang-sin nosti nopeasti jalkansa pystyyn ja kiersi sen munkin kaulan ympäri ennen kuin tämä ehti tehdä mitään. ”EI!” Kolmikko huudahti, kun Wang.Sin kaasi miehen kaulasta maahan ja taittoi niskat nurin kylmäverisesti.

He ojensivat kätensä kuin auttaakseen, mutta mitään ei ollut tehtävissä. Wang-Sin nousi ylös korjaten vaatteitaan ja hiplasi taas kiviä sormillaan. ”Tapan joka tunti uuden viattoman ihmisen, ellette tee mitä käsken!” ”Meitä ei uhkailla!” Shiva huudahti vihaisena. ”Kuinka kehtasit tappaa munkin. Hän ei liittynyt tähän mitenkään!” Talim kiljaisi puristaen kätensä nyrkkiin. ”Sen osaamme mekin!” Hän jatkoi ja pomppasi läheisen alaisen luokse, tarttuen tätä kaulasta kämmenellään kiinni. Mies yritti ampua, mutta Talim väänsi nopeasti roiston niskat nurin, tehden sitten puolivoltin taaksepäin palaten ystäviensä viereen.

Feenix vilkaisi äkkiä ystäväänsä pitäen ilmeensä kylmän näköisenä. Wang_Sin ilme venähti naisten julkeudesta hiukan, mutta sama ilmeetön katse palasi pian. ”Kuten ystävämme näyttikin, niin jokaista tappamaasi viatonta seuraa yksi miehistäsi. Lisäksi et saa koskaan meitä tekemään hommaa ja se on harmi, koska me olemme parhaita. Toisaalta, jos olisit alun perin pyytänyt kiltisti, niin tätä ei olisi koskaan tapahtunut. Uhkailu ei toimi meihin.” Feenix sanoi siristäen silmiään ja ristien kätensä rinnalleen. ”Mikä on nimesi?” Shiva kysyi silmät leiskuen, odottaen milloin joukko hyökkäisi heidän kimppuunsa. He olivat jo tallanneet aika pahasti miehen varpaille ja loukanneet jopa tämän kunniaa... ”Wang-Sin Li” Aasialainen sanoi ja kumarsi päällään hiukan. ”Li?” Enkelit sanoivat kysyvästi yhteen ääneen. ”Li” Wang-Sin toisti rypistäen hieman kulmiaan.

8

Naiset kääntyivät strategia muodostelmaan kädet olkapäiden päällä supisten jotain. ”Voisiko se olla?” Shiva sanoi ääneen päätelmänsä. ”En ole varma.” Feenix sanoi katsoen miestä. ”Tiedätkö monta Li nimistä tässä maassa yhteensä on... Onko hän edes saman näköinenkään?” Talim kysyi vieläkin tunnekuohun vallassa. ”En tiedä... Mutta ihmiselämää hän ei ainakaan kunnioita pätkän vertaa.” Shiva möläytti ja tuijotti tappavasti miestä. ”Miten muuten saitte kuljetettua meidät maahan, ilman että kukaan kysyi mitään?” Feenix kysyi yllättäen, sillä häntä ainakin vaivasi tuo asia.

Li katsoi kylmästi naista ja vastasi. ”Lentokoneen rahtiruumassa, ruumisarkuissa…”

Talim hätkähti ja meinasi karata miehen kurkkuun siltä seisomalta. ”Laitoitko sinä minut... minut... ruumisarkkuun!? Eikö sinulla ole yhtään tapoja. Odotahan, kun saan sinut kiinni, niin höyhennän aasialaisen takalistosi uuteen uskoon!” ”Talim, rauhoitu!” Shiva sihautti hiljaa huultensa välistä.

Wang-Sinin kasvoille nousi huvittunut ilme ja sekö Talimin suututti vielä enemmän.

Tunnelma oli käsin kosketeltava huoneessa ja Enkelit aistivat sen. Mitä mies halusikin, se ei voinut olla mitään hyväntekeväisyyteen liittyvää. Sotasuunnitelman tehtyään naiset suoristautuivat ja kääntyivät joukon puoleen. ”Tiedätte varmaan itä teille tapahtuu, jos vahingoitatte yhtäkään hiusta meidän päästämme. Tunnette varmaan pomomme...” Shiva sanoi ja Li kalpeni hädin tuskin huomattavasti ja nyökkäsi. ”Samoin, me olemme sanoneet, mitä teemme, jos sivulliset vielä vahingoittuvat tämän tilanteen takia ja teille ei jää käsiin tästä seikkailusta mitään! Toisaalta kiinnostuksemme kyllä heräsi ja haluaisimme tietää, mikä on niin tärkeä asia, että teidän on pitänyt mennä näin äärimmäisyyksiin sen vuoksi.”

Li lopetti kivien pyörittelyn ja astui lähemmäksi naisia. He olivat todellakin maineensa veroisia, kun eivät antaneet kenenkään ohjailla itseään. Miehen suunkulma nousi pelottavaan hymyyn. ”Haluan teidän hankkivan erään vuorikansan vartioiman lohikäärmeen nimettömälle toimeksiantajallenne.

Tässä on kartta vuorten läpi. Kylästä ja temppelistä emme voi antaa tietoja, koska ulkopuoliset eivät pääse sinne sisälle. Taru kertoo kuitenkin ansoista ja sotilaista, jotka vartioivat patsasta.” ”Ja patsas on ihan tavallinen, eikä siinä ole mitään mystisiä voimia?” Feenix arveli toiveikkaasti. ”Aivan.” ”Pah!” Shiva möläytti, mutta hiljeni miehen tuijottaessa häntä. ”Emävale, sanon minä.” Talim kuiskasi hiljaa ystävilleen ja he nyökkäsivät huomaamattomasti. ”Lohikäärmepatsasta sanotaan kaikkien lohikäärmeiden äidin kuihtuneeksi, kutistuneeksi ja kivettyneeksi ruumiiksi. Taru on kuitenkin tarua.” ”Pyh!” Päästi vuorostaan Feenix suustaan ja läimäytti kätensä sen eteen.

Wang-Sin siirsi katseensa vuoroin naisesta naiseen ja nyökäytti päätään. Yksi munkeista toi kasan tavaraa sylissään johon Li laittoi vielä kartan päällimmäiseksi. Munkki astui kuolleen toverinsa yli hikoillen kauhuissaan. ”Tässä on teille jokaiselle pussillinen rahaa ja aseet, joita olette tottunut käyttämään. Tarvitsette niitä Ming-Nan sotureita vastaan. Kun olette saaneet lohikäärmeen, saatte kukin 20 000 euroa tuodessanne sen tänne.”

Enkelit huudahtivat yhteen ääneen, mutta sulkivat sitten nopeasti suunsa. ”Siinä olikin kaikki... Varotuksen sana kuitenkin... Minua ei kannata pettää!”

Feenix, Shiva ja Talim nyökäyttivät tuskin havaittavasti päätään ja kävelivät rauhallisin askelein ovesta ulos.

Samalla siitä ryntäsi yksi Liin miehistä sisälle ja kuiskasi jotain Wang-Siin korvaan. Yllättäen miehen silmät kirkastuivat ja hän hymyili. ”Haluamme olla kahden.” Li käski ja käännähti kannoillaan.

Hän käveli huoneesta ulos isompaan saliin, miesten kantaessa munkin ruumista pihalle ja suuntasi 9

askeleensa suoraan eräälle ovelle. Hän avasi sen varovaisesti katsoen ympärilleen ja astui sisään. Saapujaan selin seisoi pitkälettinen mies vihreässä lohikäärmeasussaan kädet ristissä selkänsä takana. Seisoja kääntyi kuitenkin oven käydessä luoden tuiman katseen tulijaan. ”Veli, pitkästä aikaa!” Wang-Sin sanoi iloisena ja kävi halaamassa tätä.

Toinen henkilö oli kuitenkin pidättyväisempi ja odotti veljensä tervehdyksen päättyvän. ”Kuulin, että sinulla oli muutama vuosi sitten joku kahina Pietarissa ja sen jälkeen hävisit maan päältä.

Samoin kuin kaikki, jotka tiesivät tapahtuneesta. Siitä puheen ollen... Missä oikeakätesi Notham on?”

Tuntemattoman silmät välähtivät ja hän kääntyi sivuttain. ”Hän tuotti minulle häpeää ja pettymyksen. En ole nähnyt häntä sen jälkeen.”

Wang-Sin tuijotti veljeään hiljaisuuden vallitessa, sillä Notham oli ollut hänen hyvä ystävänsä. Veri oli kuitenkin vettä sakeampaa ja hän ei aikonut sanoa veljelleen vastaan, sillä kukaan ei saanut tuottaa Liin suvulle häpeää. ”Mitä silloin tapahtui?” ”Sanotaanko nyt näin, että aliarvioin eräät henkilöt. On hyvä nähdä sinua pitkästä aikaa. Olet kuulemma Wongin palveluksessa nykyään?”

Wang-Sin nyökkäsi ja katsoi ovelle. ”Palkkasin juuri kolme naista tekemään arkaluontoisen homman meidän puolestamme.” ”Kolme naista!” Vanhempi sanoi kurtistaen kulmiaan. ”Kutsutaanko heitä sattumoisin Danten enkeleiksi?” ”Kyllä, miten niin?” ”He olivat juuri ne henkilöt, jotka aliarvioin.”

Wang-Sin kalpeni, kun oveen koputettiin. ”Sisään.” ”Herra Dan Li-sama. On aika.” Pukuun pukeutunut niljakas mies sanoi.

Dan kääntyi veljensä puoleen. ”Viivyn noin viikon täällä, koska minulla on asioita hoidettavana. Tästä saattaakin tulla mielenkiintoisempi vierailu kuin odotin. Ilmoita minulle, kun Enkelit ovat tulleet takaisin.”

Dan Li käveli huoneesta ulos varmoin askelein ja Wang-Sin kumarsi hänelle.

”Mä en pidä tästä yhtään.” Feenix sanoi kolmikon kävellessä keskuspihalle jutellen samalla. Shiva oli allapäin ja hän hieroi mietteliäänä leukaansa. Talim oli ainoa, joka katseli tarkkaavaisesti ympärilleen. ”Oh my kaad!” Katsokaa noita taistelijoita!” Talim henkäisi.

Shiva ja Feenix katsoivat heti sormen osoittamaan suuntaan. ”Sacre bleu!” ”Härrigyyd!” Pääsi molempien suusta päivittelynä.

Talimin katse oli kiinnittyneenä taistelijaan, jolla oli iso sauva käsissään. Miehellä oli punaiset kevyet housut jalassa ja asevyön näköinen koru meni ylävartalon poikki molemmin puolin. Muuten miehellä ei ollut paitaa päällään. Hänellä oli myös siisti arpi poskessa kuin muistuttamassa suuresta kamppailusta. Taistelija käytti sauvaansa kuin se olisi osa hänen vartaloaan huimalla vauhdilla. ”Näyttää ihan tasku Kilikiltä minun mielestäni.” Shiva sanoi myhäillen ja nosti Talimin loksahtaneen leuan kiinni.

Feenix ja Shiva katsoivat mielenkiinnolla toisia taistelijoita. Yksi taistelijoista teki juuri sapelillaan liikesarjaa, johon kuuluivat jalan nostot kohtisuoraan vartalon sivuille ja spiraalit sekä spagaatit. Ottelijalla oli sininen bandana päässään, joka piti hiukset piikkisuorina. Selässä ja rinnassa olivat isot tribaali-tatuoinnit. Paitaa hänellä ei ollut päällään ja jaloissa oli siniset housut. Välillä mies tuntui nytkyttelevän hassusti paikallaan.

Kolmas ja viimeinen taistelija saivat Enkelit sanomaan ”Oh no” yhteen ääneen. Mies muistutti hyvin paljon Maximia, mutta tällä oli olkapäille pitkät blondit hiukset. Olkapäässä näkyi kanssa tribaali, koska yläruumis 10

oli paljas. Hänellä oli kiinalaisittain koristellut viininpunaiset housut jalassaan ja tuimat kulmakarvat. Mikä pahinta... Hän heilutteli taas nunchakuita. ”On toi paremman näköinen kuin Maxim siellä laivalla... Ja näyttäis, että hän pystyy lopettamaankin aseidensa heiluttelun...” Shiva sanoi epäröiden.

Enkelit kävelivät miesten luo, jotka olivat lopettamassa treeninsä. ”Sinulla on hieno ase. Hyvin pitkä.” Talim sanoi kohteliaasti, mutta tajusi oudon sanamuotonsa ja helakka puna kohosi hänen poskilleen. ”Kiitos.” Sauvaa pidellyt taistelija sanoi nojaten siihen. ”Minä olen Ki, ja tässä ovat ystäväni Ang ja Xam.” Miehet kumarsivat ja kuivasivat pyyhkeillä hikistä vartaloaan. ”Minä olen Talim ja tässä ovat ystäväni Shiva ja Feenix.”

Kolmikko ei tällä hetkellä tiennyt mihin katsoa, sillä miehet tuijottivat heitä oudon kiinnostuneen näköisenä. ”Ette ole sen näköisiä asukkaita, joita täällä on totuttu näkemään.”

Kolmikko tunsi miesten katseet ihollaan, kun he tutkivat naisten asusteita. ”Oikeastaan olette aivan vastakohtia munkeille.” Xam totesi heilauttaen aseensa kiinni vyölleen.

Miehet kumarsivat ja kääntyivät kävelemään luostarista ulos. Ang käänsi portilla vielä päätään ja nyökkäsi pienellä eleellä. ”Teidän kannattaisi pysyä erossa Wang-Sinista ja hänen joukkiostaan. Olisi paha, jos olisimme vastakkaisilla puolilla.”

Mies kääntyi ja juoksi ystävien perään. ”Odota, mitä?” Shiva huudahti, mutta kolmikko oli jo kadonnut. ”Meidän pitää olla varovaisia, ettemme tapa matkallamme hyviä tyyppejä.” Talim sanoi katsoen oviaukkoa, johon miehet olivat kadonneet. ”Niin, mutta mikä estää hyviä tyyppejä tappamasta meitä!” Feenix puuskautti epätoivoisena Enkeleiden jättäessä luostarin taakseen.

”Aaah, ihanaa jasmiini teetä!” Shiva sanoi huokaisten, kun rentoutujat istuivat kaikessa rauhassa pienen kahvilan ulkoterassilla.

Enkelit olivat käyneet heti ostamassa kunnon vaatteet itselleen ja tarvittavat retkeilyvarusteet setelitukoista, jotka olivat saaneet. Shivalla ja Talimilla oli kiinalaistyylinen housupuku ja Feenixillä oli hame. Talimilla oli housujen päällä halkiohame. Jokaisella oli oman värisensä asu. Shivan paita oli nyöritetty kyljistä.

Vaatteissa oli kukka ja lohikäärmekuvioita. Ystävykset siemailivat verannalla teetä kaikessa rauhassa katsellen maalaisten vilinää.

He olivat jopa saaneet lainaksi puhelinta kahvilasta ja Feenix soitti Dantelle. Toisessa päässä ei kumminkaan vastattu ja sitten Feenix soitti heidän naapurilleen Anna Kuriesille, joka oli poiskellut teatterialaa ja oli näyttelijä nykyään. ”Haloo.” ”Feenix tässä. Voisitko ilmoittaa Dantelle, että olemme Kiinassa toimittamassa työtehtävää, kun hän tulee.”

Toisessa päässä Ansu hiljeni hetkeksi, mutta sitten huudahti iloisena. ”luojan kiitos, olette kunnossa!”

Shiva ja Talim saivat nähdä Feenixin kasvojen vääntyvän vihasta, ja hän melkein huusi vastauksen puhelimeen, siitä mitä Anna oli seuraavaksi sanonut. ”He polttivat mitä!”

Sitten hetken hiljaisuus. ”Joo, joo... En minä sulle ole vihainen, mutta pistä viesti eteenpäin...” ”Ok, bai...”

11

Feenix antoi pelästyneelle tarjoilijalle puhelimen takaisin ja naputti vihaisena pöytää. ”Li joukkioineen poltti meidän talomme.” ”Mitäh!” oli yhteinen huutava vastaus.” ”Meidän pleikkari...” Talim valitti. ”Meidän SEIVIT!!” Shiva huudahti tuskastuneena. ”Onneksi meillä on sentään varaseivit tallella, mutta silti. Ei sitä kannata nyt surra. He kituvat myöhemmin.”

Feenix totesi ja teen juonti jatkui tarjoilijan perääntyessä rauhallisesti taka-alalle.

Talim katseli ympärilleen ryystäen teetä ja puhallellen sitä viileämmäksi. Hän hymyili yllättäen ja piti kuppiaan suunsa edessä. ”Älkää katsoko ympärillenne, sillä me olemme saaneet seuraa.” Talim sanoi kuppinsa piilosta ja joi siemauksen höyryävästä juomastaan.

Shiva ja Feenix pingottuivat ja suoristivat selkänsä. Mikä lienee kuudes aisti tarkkailijoilla olikaan, kun sen jälkeen yllättäen viisi miestä ryntäsi terassille hyökätäkseen kolmikon kimppuun. Shiva pomppasi pöydän yli Talimin luokse ja he kierähtivät pöytien ali turvaan. Feenix kaatui tuolillaan selälleen ja pomppasi ylös ollen valmiina taistelemaan. Samalla hän kuitenkin huitaisi kädellään tarjoilijan tarjotinta, joka lensi kuin raketti ylöspäin. Siinä olleet tyhjät muovipullot tippuivat alas ja Feenix nappasi ne ilmasta kiinni... Tai ainakin yritti.

Pullot pomppivat hänen kädessään kuin rasvaamisen jäljiltä ja hän ei saanut niistä otetta. Ensimmäinen pullo lensi luodin lailla yhtä päälle karkaajaa rintakehään ja tältä lähti ilmat pellolle. Toinen lensi myös kovalla vauhdilla taaksepäin Shivan ja Talimin suuntaan ja osui heidän kimppuunsa hyökännyttä miestä päähän ja tämä menetti tajunsa. ”Hei varo vähän! Meinasit osua meihin!” Shiva huudahti heidän väistäessään ammuksia. ”Sorii!!”

Kolmas pullo lensi yhden hyökkääjän jalkoihin, joka kompastui siihen ja kaatui pöydän päälle lyöden päänsä sen kulmaan. Pöydän toinen reuna ampaisi ylöspäin ja siinä ollut maljakko lensi neljättä päähän.

Feenix horjahteli hetken ja törmäsi asiakkaaseen, joka oli juoksemassa karkuun. Tällä oli paksu avainnippu kädessään. Mies oli pyrkimässä autolleen, kun Feenix huitaisi kipeästi kämmenellään hänen käteensä ja avainnippu singahti viimeisen hyökkääjän otsaan. Tämä kaatui selälleen maahan. Feenix kääntyi ystäviensä puoleen ja hän räpytteli koiranpentumaisesti silmiään.

Kaksikko oli oikeastaan Feenixin toilailun pelossa tarttunut toisistaan peloissaan kiinni ja he näyttivät halaavan. Kun kaikki hyökkääjät makasivat maassa, kaksikko päästi toisistaan irti. Näky oli aika koominen, kun parivaljakon naama oli venähtänyt säikähdyksestä ja vahingoittumisen suuresta mahdollisuudesta. ”Oletko hullu! Teet mahdottomistakin esineistä tappavia aseita. Olisit voinut osua meihin!” Shiva puuskutti korjaten asuaan. ”Whaat!?” Mä tarkoitin tehdä noin.” ”Niin varmaan!” Talim sanoi ja mutristi suutaan.

Toisaalla, eräässä vanhanaikaisessa dojossa mustatukkainen mies harjoitteli taistelulaji liikkeitään.

Hänen pitkät hiuksensa olivat auki ja ne heiluivat silkkisinä ilmassa ja laskeutuivat paljasta ylävartaloa pitkin. Miehellä oli iso lohikäärme tatuointi selässään, kun hän pyörähti ympäri mustat hakamat liehuen lopetusasentoon. Kasvoista henkilön tunnisti Dan Liiksi, jonka tuima ilme pysyi varmaan nukkuessaankin kasvoilla.

Li käveli dojon ovelle ja nojasi kyljellään sen karmiin. Hän katseli puutarhaa rauhallisesti ja sitten täysikuuta.

Moni asia ei ollut saanut miestä vaivaamaan päätään, mutta Danten Enkelit olivat poikkeus. Hänen verensä aina kuumentui hänen ajatellessaan kolmikkoa. Li astui tossuihinsa ja kääntyi kumartamaan dojolle. Sitten hän käveli puiset rappuset alas mukulakivipolulle ja jatkoi rakennuksen taakse.

12

Matkan varrella oli kauniita kirsikkapuita reunuksena ja lampi, jossa kalat pomppivat ja uivat iloisina. Pieni suihkulähde oli myös pystytetty pihatielle. Li käveli kuitenkin aivan puiden ja pensaiden piiloon puisen höyrykylpy altaan viereen ja riisui housunsa pois. Hän astui altaaseen istumaan rauhoittaakseen itsensä ja levätäkseen sulkien silmänsä.

Hiljaiset askeleet kantautuivat polulta, kun pukuun pukeutunut mies käveli kylpijän luokse. ”Niin?” Dan Li sanoi silmät kiinni. ”Naiset ovat lähteneet kaupungista.” Alainen sanoi kumartaen. ”Hyvä. Käske miesten seurata heitä.” ”Kyllä, herra.” Palkollinen kumarsi uudestaan ja käveli pois samaa tietä kuin oli tullutkin. ”Hmmh...” Li vielä virkkoi nauttiessa kylvystään.

Samalla talon suunnasta käveli palvelija Geisha kantaen pesuvälineitä ja istui odottavasti altaan viereen penkille. Naisen isäntä näytti kuitenkin nukahtaneen, joten hän nousi ja käveli sipsuttavin askelein takaisin sisälle.

Feenix istui runneltuna maassa polvillaan pimeässä huoneessa. Oudot kuiskaukset pyörivät hänen ympärillään kuin ampiaisparven surina. Huoneesta ei erottanut mitään. Ainoa, jonka hän näki oudon valoisana, olivat Shivan ja Talimin hahmot, joita piti selän takaa käsistään kiinni neljä miestä. Tuska kuvastui molempien kasvoilta. Feenix koitti kaulaansa, kun hän tunsi jonkin kuristavan itseään. ”Mitäh!? Onko minulla kaulapanta?” Feenix vinkaisi ja yritti ponkaista ylös.

Kaulapanta oli kuitenkin hihnassa kiinni, josta hänet vedettiin takaisin alas. Henkitorvi tuntui murtuvan vedon voimasta.

Korvia huumaava nauru kiiri ympäri huonetta ja Feenix kohotti kasvonsa pitäjäänsä. ”Dan Li!” Feenix kähisi ja laski silmänsä alas. Aivot eivät saaneet enää tarpeeksi happea.

Nimensä kuullessaan, mies veti repäisten naisen lattialta ylös itseään vasten. ”Olen odottanut, että saan kostaa teille!” Li sanoi silmät vihasta leiskuten.

Sitten hän suuteli Feenixiä suulle kylmäverisesti ja työnsi tämän eteenpäin. ”Veli!” Li käski ja Wang-Sin ilmestyi kuin aave Feenixin eteen lävistäen tämän katanallaan. ”Nuaah!” Feenix inisi kivusta.

Wang-Sin hymyili julmaa hymyä ja kiersi terää haavassa. Feenix tarttui siihen veren purskahtaessa hänen suustaan. ”Ei!” Hänen ystävänsä huusivat ja pääsivät irti.

Wang-Sin oli kuitenkin vikkelä ja hän käännähti ympäri huitaisten nopealla iskulla apuun tulevia kaulasta alaspäin viillon. Enkelit kaatuivat kuolleina kyljelleen maahan silmät lasittuneina. Feenix tippui polvilleen pitäen kiinni pistohaavastaan ja nostaen katseensa Dan Liihin. Wang nojasi katanaansa rauhallisena.

Huoneessa kaikui Danin ja hänen miestensä ilkeä nauru Feenixin maailman sumetessa. ”Eih!” Feenix pinkaisi kovalta pediltään istumaan ja tarttui peittoonsa. Hän katseli nuotioon ja sen vieressä nukkuvaan Talimiin. Shiva oli kiivennyt puun oksalle nukkumaan, koska hän piti luonnon rauhasta. Hän nukkui selkä puunvartta vasten paksulla oksalla ja hänen jalkansa lepäsivät ristissä oksaa vasten. Kumpikaan ei ollut herännyt Feenixin huudahdukseen. ”Puuh, huh, puuh huh... Olipa se toden tuntuinen uni.” Feenix huokaisi ja suki hiuksensa pois kasvoilta. ”Miksi minä juuri nyt näen Dan Liista unta... En ymmärrä...”

Tai ainakin kaksikko näytti nukkuvalta. Se oli vain näennäistä kylläkin. Kun Feenix oli rauhoittunut ja sulkenut silmänsä taas, niin Shiva avasi omat silmänsä katsellen kuuta. Hän oli selvästi vain lepuuttanut silmiään. Maisema oli kaunis, mutta se ei ollut ajattelijan mielessä ensimmäisenä. Hän hipelteli eräästä kaupasta ostamaansa onnenkiveä sormiensa välissä, joka roikkui kultaisessa ketjussa. Liila ametysti oli 13

leikattu soikeaksi ja hiottu sileäksi. Sen sanottiin karkottavan negatiivisen energian ja parantavan. Sen yläpuolella roikkui pienempi ympyrä Charka kivi, mikä oli raidoiltaan vaaleansinivalkoinen. Kivi palauttaisi tasapainon, energian ja stimuloinnin energiakeskuksiin.

Shiva ei saanut unta päivän tapahtumien vuoksi. Hän oli joukosta moraalisin ja sai aina tunnontuskia, jos ihmisiä tapettiin. Nuokkuja itse yritti aina tainnuttaa vihollisensa mieluimmin kuin tappaa. Wang-Sin julma munkin tappo sai hänet voimaan pahoin. Shiva kääriytyi enemmän vaatteisiinsa tuulen kahisuttaessa lehtiä.

Talim myös näytti nukkuvan, mutta hän olikin selin Feenixiin. Naisella oli silmät auki, sillä aina kun hän sulki ne, niin hän näki itsensä vangittuna ruumisarkun sisälle. Nuotion palo ei lämmittänyt valveilla olijaa ja hän värisi. Hän ei tiennyt mitään ahtaan kammonsa mukaan pahempaa paikkaa kuin ruumisarkut. Heti, kun Talim nukahtaisi, hän näkisi varmasti painajaista siitä. Eikä Feenixin reaktion mukaan olisi ainoa.

Shiva tiputtautui puusta alas ja istui nojaamaan puunrungon viereen sen suojeleville juurille. ”Se on varma, että tehtävän päätyttyä, he eivät aio jättää meitä henkiin.” Shiva mumisi sulkien silmänsä.

14

OSA 3 2008 AD Syyskuun 6 Kello 3.00 Wuhanin Kiina

Dan Liin silmät rävähtivät auki ja mustiin silmiin kohosi kaukainen katse hänen muistellessa äskeistä harvinaisen todentuntuista untaan. Miehen ei ollut tarkoitus nukahtaa mutta höyryävä kuumuus rentoutti harjoituksien jäykistämät lihakset, tuntuen jumalaiselta rasittuneessa ruumiissa. Miehen vettä valuva käsi nousi altaan vierellä olevalle soittokellolle, heilauttaen sitä muutaman kerran rennosti, saaden aikaiseksi heleä soinnin, joka kutsui nuoren itämaisen naisen hänen altaansa vierelle. Naisen käsissä oli musta silkkinen aamutakki, jonka hän kietoi Dan Liin ympärille, tämän noustessa kylvystään. ”Haluaisitteko hierontaa, herra Li?” Kaunis aasialainen nainen sanoi, auttaessaan takin miehen vettä valuvan vartalon ylle. Mies nosti hiljaisuuden vallassa mustat, vettä valuvat hiuksensa takin kauluksen päälle, jättäen ne roikkumaan märkinä selkäänsä, sutaisten sitten vielä nopeasti hiuksiaan ja käännähti vilkaisemaan palvelijatarta nyökäten tälle. Nainen kumarsi nöyrästi miehelle, lähtien sitten kevyesti kävelemään tämän edellä kohti koristeellista tyypillistä kiinalaista rakennusta, jonka suuret ikkunat aukenivat kohti kaunista puutarhaa, jota vartioivat kaksi kultaista lohikäärme patsasta. Rakennuksen ikkunoiden karmit oli jätetty puunvärisiksi, jotka korostivat seinien valkoisuutta, punertavan ruskea harjakatto kohosi korkeuksiin ja sen harjalle oli aseteltu pieniä kultaisia patsaita, jotka esittivät kukin jotain suojelijahenkeä. Verhoja ei ikkunoissa ollut, ellei otettu lukuun bambusäleikköä, jonka pystyi tahtoessaan laskemaan alas peittämään näkyvyyttä. Aasialainen nainen käveli pienin askelin kohti lasista ovea, liu’uttaen sen syrjään, jääden sitten sivulle odottamaan miehen mennessä ensin sivulle.

Dan Lii käveli suoraan erääseen huoneen nurkkaan, vetäen kolmiosaisen, vuorimaisemalla koristellun liukuseinän eteensä, napaten seinän päältä valkoisen ja suuren pyyhkeen mukaansa. Kun mies tuli esiin, oli hän vaihtanut aamutakkinsa vyötäröä kiertävään pyyhkeeseen, paljastaen hoikan ja treenatun ylävartalon, jonka lihaksilla ikkunoista heijastuva kuunvalo leikitteli, saaden kevyen rusketuksen näyttämään hieman hopeiselta. Rauhallisin askelin mies käveli huoneen keskellä olevan, yönsinisen satiinipeiton luokse, jonka nainen oli levittänyt häntä varten, asettuen sitten mahalleen peiton ylle ja laskien leukansa käsiensä päälle, jotka risti eteensä. Hieroja nosti varoen miehen mustat hiukset toiselle olkapäälle alkaen sitten rauhallisin liikkein hieromaan jäykkiä olkapäitä. Taustalla kuului vaimean kaunista musiikkia ja ainoat valonlähteet huoneessa oli kynttilöistä heijastuva liekki samalla, kun muutamat suitsukkeet levittivät huoneeseen rentouttavaa tuoksua. ”Teidän lihaksenne ovat tänään hyvin jäykät, herra Li. Pyydän teitä rentoutumaan...” Aasialainen nainen sanoi hiljaisella äänellä, saaden puhutellun sulkemaan silmänsä ja rentouttamaan vartalonsa nauttimaan hieronnasta.

Vaikkakin Dan Li näennäisesti oli rentoutunut, ei hänen ajatuksensa sitä olleet. Jostain kumman syystä mies ei voinut tällä kertaa tyhjentää mieltään unesta, yrityksistä huolimatta ja se sai hänet pahantuuliseksi.

Hän oli kohdannut Danten Enkelit vain kerran kunnolla eikä hän silloin ollut osannut arvioida vastustajiaan oikein. Olivathan nämä naisia. Hän ei ollut silloin käsittänyt miksi Mizhima-Migami-klaani oli tahtonut nuo agentit hengiltä ja itsevarmasti hän oli luvannut kolmikon heille. Mutta miten oli käynyt? Hänen parhaat miehensä Notham, Shao-Lung sekä Lee olivat hävinneet kolmikolle, ja sen lisäksi naiset olivat vieneet häneltä kallisarvoisen aarteen. Onnekseen hänellä kuitenkin oli sen verran valtaa alamaailmassa, että häviö oli vieritetty alaisten osaamattomuuden piikkiin. Toki jotkut olivat puhuneet Dan Liin kohtalokkaasta arviointi virheestä naisten suhteen, mutta siitäkin oli selvitty. Olihan hänellä kuitenkin lukuisasti tahoja, jotka suostuivat hoitelemaan kielikellot yön pimeydessä.

Jotenkin kummassa naiset olivat päihittäneet haavoittuneina hänen alaisensa, sekä ulkopuolelta palkkaamansa ninjat. Se oli käsittämätöntä ja jopa kunnioitusta herättävää. Ja mitä hän oli ehtinyt veljensä 15

kanssa puhumaan, tämä oli kertonut, että kolmikko oli yksin pieksänyt yllätettyinä kuusi tämän miestä, tosin yksi oli kuollut myöhemmin saamiinsa vammoihin. Eli nuo kolme naista olivat päihittäneet seitsemän miestä, joita Wang-Sin oli itse kouluttanut... Ilmeisesti enkelit olivat kehittyneet. Ärtymys oli jälleen saamassa miestä valtaansa ja sai hänet jännittämään lihaksiaan, mutta hierojan kovenneet otteet saivat ne jälleen rentoutumaan, miehen palatessa jälleen tuohon uneen. Se oli ollut kaikin puolin miellyttävä uni muutamaa pikku kohtaa lukuun ottamatta... Jo silloin Pietarissa, kun nuori Lee oli osoittanut heikkoutensa suudellen punatukkaista naista, oli hän pitänyt elettä halveksittavana merkkinä itsehillinnän puutteesta, josta hän tietenkin tiesi miehen olevan kuuluisa, ja nyt unen tapahtumat saivat hänet epäilemään itseään.

Se oli raivostuttavaa. Olihan se toki ollut vain unta, mutta Dan Li ei ollut koskaan kiinnittänyt huomiota naisiin eikä nähnyt näistä kyseenalaisia unia. Hänen mielestään naiset olivat lähinnä pinnallisia höpöttäjiä, joilla ei oikeastaan ollut minkäänlaista merkitystä. ”Haluaisitteko juotavaa, herra?” Toinen aasialainen nainen saapui huoneeseen, tuoden mukanaan taivaalliselta tuoksuvan ja höyryävän teekannun sekä kupin tarjottimella. Wang-Sin oli käskenyt palvelusväkensä kohdella veljeään kuin häntä itseään. ”Kiitoksia.” Dan Lii sanoi ja kohottautui sen verran, että sai otettua käteensä lämpimältä tuntuvan kupin.

Nainen jätti tarjottimen miehen ulottuville, jos tämä haluaisi vielä teetä, tehden sitten syvän kumarruksen ja peruuttaen ulos huoneesta. Hieroja oli siirtynyt miehen olkapäistä alaselkään, joten Lii pystyi ongelmitta juomaan teetä samalla. Viimein teen ja hieromisen yhteisvaikutuksesta, mies sai pakotettua ajatuksensa Danten Enkeleistä ja unesta, rentoutuen täysin naisen osaaviin käsiin.

2008 AD Syyskuun 7 Kello 15.00 Kuiskauksien Sola, Kiina

”Minä en kerta kaikkiaan jaksa enää...” Feenix voihkaisi, jääden seisomaan paikoilleen. ”Tietääkö kumpikaan teistä missä helvetissä me olemme?!” Nainen jatkoi puuskutuksiensa välistä.

Saatuaan kartan Wang-Siniltä, oli kolmikko lähtenyt matkaan varmoin mielin siitä, että he löytäisivät lohikäärme temppelin nopeasti, jotta pääsisivät eroon koko sotkusta. Niin itsevarmoja enkelit olivat olleet, etteivät olleet edes vilkaisseet karttaa vaan olivat lähteneet suoraan kohti koillisessa siintäviä vuorenhuippuja, joidenka kätköissä mies oli sanonut kalliotemppelin sijaitsevan. Vasta kun he olivat joutuneet poikkeamaan tieltä, oli Talim rullannut kartan auki. Vain jotta enkelit saivat havaita, että kartta oli mandariinikiinaksi, jota kukaan heistä ei osannut. Aikansa toisiaan syytettyään siitä kenen vika kartta moka oli ollut, olivat he kuitenkin tulleet siihen tulokseen, että syyllisen löytämistä tärkeämpää oli löytää yöpymispaikka. Huonosti nukutun yön jälkeen, kumppanukset päättivät edes yrittää tulkita kartan kirjoitusmerkkejä, osasihan heistä jokainen japania ja pohjimmiltaan kumpienkin kielien kirjoitusasu oli samankaltainen. Toivottavasti... Eikä myöskään haittaa ollut Talimin tiedosta muinaiskielten alueella taikka Shivan arkeologisista tutkimuksista. Feenixin tiedoista ei valitettavasti ollut kamalasti hyötyä, hän pystyi vain kertomaan kartan reunuksien koristeellisten koukeroiden merkityksen. Muutaman kovaäänisen kiistelyn sekä lähes Shivan ja Feenixin käsirysyn jälkeen, he kuvittelivat saaneensa edes jonkinlaisen käsityksen siitä, minne heidän piti suunnistaa. Ja nyt he huomasivat olevansa eksyksissä. ”Ehkä ne Kiina ja Japani ei sittenkään olleet kovin samankaltaisia...” Shiva voihkaisi, istahtaen erään kiven päälle toivoen helpottavansa jalkapohjiensa kivistystä hieromalla niitä. ”Sama pohjahan niillä on.” Talim vastasi, pyyhkäisten kädellään hikistä otsaansa. Kiertokulkunsa puolessa välissä oleva aurinko porotti kuumasti pilvettömältä taivaalta, joten edes vuoret eivät suojanneet matkalaisia sen paahdolta. Enkeleistä jokainen oli väsynyt ja nälkäinen, joten henkeä salpaavan kaunis luontokaan ei tehnyt heihin enää niin suurta vaikutusta kuin aikaisemmin. ”Minä haluan pois täältä...” Feenix sanoi hetken hiljaisuuden jälkeen, nojaillen lämpimältä tuntuvaan vuoren seinämään.

16

”Mutta... onhan täällä kaunista luontoa...” Talim yritti piristää ja näyttää siltä kuin olisi ihaillut heidän ylleen kohoavien vaalean harmaiden kallioiden jykevyyttä. Kolmikko oli nyt jonkinlaisessa solassa ja hieman edessäpäin näkyi rehevää ja viheriöivää metsää, joka kohosi ylemmäksi ja ylemmäksi muodostaen kymmeniä vihreitä vuoristoja. Viheriöivien vuorien takana näkyi jälleen harmaata kalliota, joka ylsi jo niin korkealla, ettei minkäänlainen kasvusto pärjäisi siellä. Vuoren huippu oli peittynyt valkoiseen kerrokseen ja kohosi ylpeänä vasten taivaankantta. Vuori näytti olevan lähellä, mutta kuljettuaan ylös ja alas pienempiä rinteitä Talim tajusi kuten muutkin, että se oli pelkkä illuusio. Ennen tuota vuorta olisi varmasti vielä monia nousuja ja laskuja. Mielessään Talim toivoi, ettei temppeli sijainnut sentään tuolla asti... ”Mutta missä ne kaikki kiinalaiset miehet oikein ovat...” Feenix mutisi hiljaa. Shiva, joka oli häntä lähellä, kuuli kuitenkin ystävänsä lauseen. ”Tarkoitan siis niitä, jotka eivät pakota minua hakemaan jotain typerä lohikäärmettä jostain hornan tuutista.” Feenix korjasi huomatessaan Shivan avaavan suunsa. ”Tänään on onnen päiväsi Feenix...” Talim sanoi, perääntyen Shivan ja Feenixin puoleen. ”Just joo...” Mainittu mutisi potkaisten vihaisesti pientä kiveä näköjään huomaamatta Shivan ilmettä, joka tuijotti kiivaasti ylöspäin, samaan suuntaan kuin Talim. ”Ei, ihan totta. Kiinalainen miehesi on juuri saapunut.” Talim sanoi, vetäen esiin bo sauvan, jolla WangSin oli hänet varustanut. Siitä ei ihan vielä olisi hyötyä, mutta silti Talim asetti sen eteensä vinoon, pistäen tarkasti merkille muukalaisen liikkeitä. Nyt Feenixkin huomasi ystäviensä varautuneisuuden ja kohotti katseensa ylös, Shivan juuri vetäistessä esiin noin kahden metrin pituisen kyodo-jousen, jonka oli myöskin saanut heidät ”palkanneelta” mieheltä mukaansa. Jousen Shiva nosti eteensä, jännittäen siihen valmiiksi nuolen ja tähdäten sillä kohteeseen. Shiva ei ollut tosin vielä aivan sujut oudon ja tavanomaista huomattavasti isomman jousen kanssa, jonka ampumisote oli kaiken lisäksi alhaalla, ei keskeltä niin kuin hän oli tottunut. Mutta kokonsa ansiosta se oli nyt paras vaihtoehto kohti muukalaista, joka seisoi erään kallion harjanteelta, katsellen alaspäin kolmikkoon. Enkelit eivät pystyneet näkemään muukalaisen aikeita saatikka tämän piirteitä auringon häikäistessä heidän silmiään, ennen kuin tämä laskeutuisi. Pian heidän toiveensa sitten toteutuikin...

Kallion kielekkeellä oleva hahmo hyppäsi ilmaan ja kierähti ympäri ilmassa laskeutuen sitten pehmeästi kolmikon eteen. Minkäänlaisia muita ääni ei kuulunut hahmon liikkeistä kuin ilma virran hentoinen suhina sekä kahahdus, muukalaisen vetäistessä jotain asunsa sisältä. Uhkaava liike sai viimein Feenixiin, joka oli ensin vain yrittänyt tihrustella hahmoa, reagoimaan. Nainen vetäisi esiin myös Wang-Siniltä saamansa miekan, jonka kahvasta roikkui punaiset koristetupsut. Feenixillä oli myös hieman vaikeuksia totutella uuteen aseeseensa, koska hän oli tottunut kaareviin teriin, kun taas tämän miekan terä oli suora ja lyhyempi kuin hänen omalla rakkaalla katanallaan. Feenix kääntyi sivuttain tulijaa kohti ja taivutti miekkaa pitelevän kätensä kasvojensa tasalle, osoittaen sen terällä muukalaista samalla kun toinen käsi kohosi suunnilleen koriste tupsujen tasolle, kämmen osoittaen samaan suuntaan. Shiva tähtäsi edelleen jousellaan tulijaa, jonka kasvot kohosivat kohti kolmikkoa, samalla kun hänen käteensä levittyi valkoinen viuhka. ”Kuka sinä olet?” Shiva tiuskaisi mieheksi paljastuneelle hahmolle. Miehellä oli niskanpituiset, hehkuvan oranssit, hiukset, jotka olivat pörröttyneet alastulon aikana ja hänen molemmissa korvissaan roikkui siniset, soikion muotoiset korut. Kaulassaan hänellä oli kahdet helmet, molemmissa vuorottelivat siniset ja punaiset kivet, ja uloimmassa korussa tämän lisäksi oli pyöreä, lantin näköinen riipusosa. Kasvot miehellä oli kolmikulmaiset mutta siltikään ne eivät näyttäneet itämaisilta. Silmät olivat suuret ja hieman vinot ja erikoisen väriset, kellertävän ruskeat. Ne katselivat kapinallisen ja jopa hieman ilkeän näköisenä edessään olevia naisia. Pukunaan hänellä oli polviin ulottuva, sinimusta takki, joka oli sidottu nahkavyöllä kiinni vyötäröltä, sen lisäksi miehen olkapäältä laskeutui vyötärölle kullanvärinen nauha, johon oli kirjottu erilaisia merkkejä. Housuinaan hänellä oli beigen väriset, leveälahkeiset housut ja jaloissaan ruskeat mokkasaappaat.

Minkäänlaista vastausta ei kuulunut hänen suustaan, vaan hän hyökkäsi nopeasti Shivaa kohti, jota ilmeisesti piti vaarallisimpana jousensa kanssa. Nainen tiesi, että hänen aseensa ei oikein toimisi lähikamppailussa, joten hän hypähti ketterästi voltilla Talimin ja Feenixin taakse hyökkäyksen tieltä. Mies oli kohottanut valkoisen viuhkan olkansa yli, suunnitellen iskevänsä sillä Shivan käsiä, jotta jousi putoaisi.

Mutta koska Shiva oli jo ehtinyt alta pois, otti Feenix miekallaan vastaan viuhkan iskun, samalla kun Talim 17

ojensi sauvansa miehen jalkojen taakse saaden miehen nytkähtämään. Muutamassa sekunnissa mies putosi polvilleen, mutta kierähti sitten takaperin kuperkeikalla pois Feenixin ja Talimin ulottuvilta. ”Miksi käyt kimppuumme?” Talim antoi miehen perääntyä, tekemättä elettäkään yrittääkseen iskeä tätä.

Mies ei edelleenkään vastannut, vaan jatkoi hyökkäystään. Taistelua jatkui ehkä kymmenisen minuuttia, kun mies ei enää käynyt heidän kimppuunsa, vaan jäi huohottaen maahan kyykylleen, nojaten toisella kädellä irtokiviin, joita Shiva, joka oli taustalla pysytelleensään, joutunut useaan otteeseen väistämään. ”Noh, joko riittää?” Feenix heilautti miekkansa huolettomasti olkansa taakse, kolmikon katsellessa hyökkääjää. Talim nojaili rennosti sauvaansa, vaikkakin hän tunsi itsensä kaikkea muuta kuin rennoksi.

Kaksikko kun oli saanut tehdä ihan kiitettävästi töitä, jottei viuhkan terävät viillot olisi osuneet heihin. Mies huitaisi märät otsahiukset kasvoiltaan taaksepäin ja ojentautui sitten seisomaan jaloilleen. ”Et kai ihan tosissasi aio jatkaa tätä?” Talim voihkaisi. ”Se olisi todella typerää, et pärjää meille.” Shiva käveli Talimin ja Feenixin keskelle, saaden paljoa puhuvat katseet ystäviltään. Heidän kumppaninsa, kun oli ilmeisen tyytyväisenä pysytellyt taustalla... Shiva soi rakastettavan hymyn heille ja kohotti viattomasti jousensa ylös, näyttäen että sen avulla hänestä ei olisi hirveästi apua ollut. Mies katseli enkeleitä, kuin painaen näiden kasvot mieleensä ja taittoi viuhkansa kiinni ja käänsi sitten selkänsä kolmikolle. Notkeasti hän hyppäsi metrin korkeudella olevan kielekkeen päälle, lähtien siitä sitten kipuamaan ylöspäin, kunnes tavoitti tasanteen, josta oli hypännyt alas. ”Etkö edes aio nimeäsi kertoa?!” Shiva huudahti miehen perään. ”No jo on epäkohtelijasta, tulin, mätin ja katosin.” Feenix huomautti, liekkö mies kuullut huomautuksen, koska hän kuitenkin käänsi kasvonsa sivuttain enkeleihin, katsellen heitä silmäkulmastaan. ”Blaze.” Muukalaisen ääni oli erikoisen nuoren kuuloinen. ”Blaze? Mikä nimi se semmoinen on?” Talim kailotti, mutta mies käänsi kasvonsa jälleen meno suuntaansa, ja kohta hän jo katosi kivien taakse. ”No sehän oli... mielenkiintoista.” Shiva huomautti lakonisesti.

”Blaze, olet palannut!” Oranssihiuksista miestä kiiruhti vastaan nuori, suurisilmäinen naurava tyttö, joka oli juuri astunut ulos punaisesta, kiinalaistyyppisestä rakennuksesta. Tytön jälkeen ulos astui myös toinen henkilö, valkoiseen ja pitkään silkki asuun pukeutunut mies tällä kertaa, jonka uumaa kiersi valkoinen, taidokkaasti sidottu vyö. Asu oli eräänlainen pitkä takki, jonka saumat olivat siniharmaat ja joka paljasti hieman ruskettunutta ja karvatonta rintaa. Jalassaan hänellä oli asuun kuuluvat, valkoiset housut, jonka lahkeet oli kääritty polvien tasolle, jalassaan hänellä ei ollut minkäänlaisia kenkiä. Toisin kuin oranssihiuksisen miehen, oli tämän miehen piirteissä selvästi havaittavissa itämaisia piirteitä. Nauravat silmät olivat mustat ja kapeat ja suu oli kaartunut tervetulleeksi toivottavaan hymyyn. Miehen hiukset olivat lyhyet ja pystyssä, ja hän oli kietonut päänsä ympäri liinan, joka oli toisesta päästä valkoinen ja toisesta kellertävä. Silmät katselivat ensin hymyillen Blazeksi kutsuttua miestä, kunnes niihin kohosi vakava katse. ”Löysit siis heidät?”

Oranssihiuksinen mies nyökkäsi katsellen poissa olevasti muurilla suojattua aluetta. Alue ei ollut kovin suuri ja siellä oli vain kolme rakennusta. Iso, punakattoinen valkoinen rakennus, jonka ovettomasta aukosta tyttö ja mies olivat tulleet, rakennuksen toisella puolella takana oli hieman pienempi rakennus ja kuten myös toisella puolella. Loppua aluetta rakennusten takana hallitsi kivinen ja tasainen koroke, joka oli aidattu koristeellisilla patsailla, joidenka välissä kulki punainen, paksu nauha. Korokkeella, jolle johti kolme porrasta, oli harjoittelemassa eräs ruskeaan pukuun pukeutunut mies. ”Löysin...” Blaze sanoi hiljaa, tarkkaillen kellertävillä silmillään harjoittelijaa. Liinapäisen miehen kulmat rypistyivät ja hän laski kätensä nuoren tytön päähän, jonka katse poukkoili kummissaan kahden miehen välillä. ”Soo Heng on harjoittelemassa Seishin kanssa...” ”Heidän tulisi tietää jotain.” Blaze sanoi kääntäen katseensa harjoittelijasta takaisin valkopukuiseen mieheen, joka nyökkäsi ja laskeutui sitten kyykylleen tytön eteen. ”Chen-Chen. Kävisitkö noutamassa veljesi tänne?” Nuori tyttö nyökkäsi ja kääntyi nopeasti ympäri lähtien sitten juoksemaan kohti suurinta rakennusta.

18

”Entä Chihiri?” Blaze nyökkäsi kohti yksin harjoittelevaa miestä. ”Menemme tuonne, uskoisin Soo Hengin ja Seishin löytävän meidät sieltä. Myös Chihirin on saatava tietää asiasi.” Sanottuaan tämän, mies lähti kävelemään pitkin askelin kohti koroketta, kääntyen kuitenkin kuullessaan Blazen kutsuvan itseään. ”Juan?” ”Niin?” Juan katseli silmät vakavana Blazea, joka pudisti päätään, lähtien sitten kävelemään miehen perään. ”Antaa olla.” Oranssihiuksinen mies sanoi ohittaessaan toisen.

Pian kaksikko saavuttikin jo harjoitteluareenan, jolloin kepillä harjoitellut mies lopetti liikkeensä. ”Onko Blaze jo palannut? Siis tehtävän täytyi mennä joko turhauttavan helposti tai sitten sinä hävisit. Joka ei tietenkään tulisi kysymyksenkään.” Miehen äänestä kuului huonosti kätketty iva Blazeä kohtaan, joka ei luonut katsettakaan tähän, vaan käveli suoraan korokkeen toiselle puolelle, nojailemaan muutamaan patsaaseen ja katselemaan allaan aukenevaa vuoristomaisemaa.

Sauvalla harjoitellut mies naurahti, ja vetäisi taskustaan liinan, jolla kuivasi hieman otsaansa. Myös Chihirissä oli havaittavissa itämaisia piirteitä, hänen sinimustat hiuksensa olivat pitkät ja tiukalla ponihännällä niskassa, vain pystyssä sojottavat otsahiukset eivät tunteneet olevan vangittuna päätä pitkin.

Miehen silmät olivat lämpimän ruskeat ja niistä heijastui vilpittömyys sekä elämänmyönteinen asenne ja pystyi arvaamaan asenteen olevan niin iloinen, että valtaosan ajasta se vain ärsytti muita. Miehellä oli päällään ruskea, kiinalaistyylinen pitkä silkkiasu, jonka etumukseen oli kuvattu tyylitelty kurki, asun leveät hihat olivat kellertävän oranssit, samoin kuin sen helma ja kaulusta kiertävä nauha. Olkapäältä maahan ulottui viininpunainen kangaspala, joka oli nyöritetty pysymään punaisella vyöllä vyötäröltä kiinni. ”Tuota... Mitä me täsmälleen ottaen odotamme?” Chihiri kätki haukotuksensa liinan ja käden taakse. ”Soo Hengiä ja Seishiä.” ”Eipä tarvitse enää odottaa.” Kuului lähes saman tien heidän takaansa ja leveästi hymyillen molemmat kääntyivät äänen puoleen, josta nousi korokkeelle juuri kaksi miestä, jotka olisivat varmasti saaneet Shivan sukat pyörimään jaloissa. Saapuneet, kun olivat ilmiselvästi kaiken lisäksi veljeksiä...

Puhuneella miehellä oli ivallisen näköiset, harmaat silmät, jotka katselivat huvittuneesti kolmea muuta paikalla olevaa miestä. Miehen pitkät hiukset olivat kumma kyllä, sinertävät enemmänkin kuin mustat ja ne oli sidottu puolesta välistä sinisellä nauhalla kiinni. Miehen komeilla kasvoilla leikitteli vino hymy. Hän oli pukeutunut siniseen, leveähihaiseen ja löysään paitaan, jonka hihansuut olivat vaaleansiniset. Sen päällä hänellä oli mustasta kankaasta valmistettu, hihaton kaapu, johon oli kirjailtu taidokkaasti lohikäärmeen hahmo ja joka oli kiristetty oranssilla vyöllä uumalta. Kaavusta lähti lantiolta halkiot, jotka paljastivat samaa kangasta kuin aluspaita, olevat housut. Jalassaan miehellä oli yksinkertaiset sandaalit. Mukanaan hänellä ei ollut minkäänlaisia aseita, mutta tämän liikkeistä kyllä näki, ettei mies moisia tarvinnutkaan...

Toinen mies taas, joka seurasi hieman veljeään jäljessä, tuntui olemukseltaan olevan tämän vasta kohta.

Ruskeanharmaissa silmissä oli havaittavissa hieman surullinen pilke, joka kertoi miehen mieluiten viettävän aikaa yksikseen. Mustanruskeat pitkät hiukset valuivat vapaina muutoin täysin samannäköisille kasvoille kuin veljellään. Mies oli myös pukeutunut lähes samalla tavalla, paitsi että siinä missä toisen miehen aluspaita oli sininen, oli hänen paitansa valkoinen. Ja päällyskaapu taasen oli punainen ja siihen oli kirjottu feenix-linnun hahmo. Myös vyön värissä oli eroa, koska jälkimmäisellä veljellä se oli tummansininen. Tulijan uumalla tupessaan lepäsi koristeltu taichi miekka. ”Seishi.” Juan nyökkäsi puhuneelle ja käänsi sitten katseensa toiseen veljeen. ”Soo Heng. Olen iloinen siitä, että tulitte näin pian.” ”Kun kutsu opettajalta käy, niin mitäs siihen on sitten sanottavaa.” Seishi kohautti olkiaan ja lähti astelemaan opettajansa ja Chihirin ohi keskelle koroketta. Mies teki muutaman venyttävän liikkeen kääntyen sitten katsomaan Juania vaativasti. Hän ei tuntunut kiinnittävän mitään huomiota Blazeen, joka oli kääntynyt myös ympäri, katsellen nyt neljää muuta. ”Blazellä on meille kerrottavaa...” Juan sanoi vakavasti ja käveli sitten Seishin luokse. Hänen perässään sinne saapui myös Soo Heng, Chihiri sekä Blaze.

19

”Kaiken maailman öykkäröijiin sitä törmääkin...” Shiva manaili, enkeleiden lähtiessä jälleen kävelemään pitkin solaa eteenpäin. Muualle he eivät oikein pystyneetkään kulkemaan, elleivät tahtoneet palata takaisin lähtöpisteeseensä. ”Niinpä. Mitä järkeä on käydä hyökkäämään ja sitten kadota?” Talim huomautti kävellen sauvansa kopistessa terävästi kiviin, nojaten siihen hieman. Paahtavassa kuumuudessa käveleminen verotti voimia ja jokaisen enkelin kengät olivat kilometrejä sitten hajonneet, ja heillä kaikilla oli oikein kunnioitettavat rakkulat jaloissaan. ”Tyyppi lähti lätkimään koska me Talimin kanssa pieksimme sen tärviölle.” Feenix huomautti laahaten lähes puoli kuolleena Talimin ja Shivan perässä. ”Pysähdytäänkö?” Shiva viimein sanoi kumppanusten helpotukseksi. ”Eihän meillä mitään aikarajaa ollut tehtävän suorittamisessa, joten voimme ihan hyvin leiriytyä nyt.” Hän vielä jatkoi, irrottaen jousensa selästään ilmiselvänä merkkinä siitä, että vastaansanomista ei olisi. Tosin eipä Feenix saatikka Talim olisi sanoneet vastaan mitään, molemmat kun suunnilleen lysähtivät kasaan Shivan ilmoittaessa levähdystauosta. ”Kuulehan, pitäisiköhän meidän tehdä joku vahtivuoro systeemi?” Feenix kysäisi pitkän hiljaisuuden jälkeen, jota rikkoivat vain joidenkin petolintujen kirkuminen solan yläpuolella. ”Kaipa se olisi viisainta.” Shiva kohautti olkiaan. ”Talim?” Feenix pukkasi Talimia, joka kupsahti maahan, nukahdettuaan silmänräpäyksessä levähdystauon alkaessa. ”Jompikumpi meistä siis.” ”Sinä.” Feenix kätki makean haukotuksen kätensä taakse, alkaen nyhertämään auki matkakassiaan, jotta sai sieltä esiin makuupussin. ”Miksi?!” Shiva mulkaisi kumppaniaan, joka oli jo pussiutunut ja sulki silmänsä, vastaamatta ystävänsä kysymykseen mitenkään. ”Tosi reilua...” Nainen huokaisi itsekseen toivoen pysyvänsä hereillä. Pitääkseen mielensä vireillä kumppaneidensa kuorsatessa, hän otti jousensa esiin ja jännitti siihen nuolen, ampuen erästä solassa olevaa puuta runkoon. Kuului pehmeä mässähdys nuolen upotessa lahon puun kaarnaan. ”Aika hyvin.” Nainen hymähti itsekseen, käyden hakemassa nuolen takaisin ja jännittäessä sen uudelleen ja vapauttaessa sen erään kauempana olevan puun runkoon. ”I’m the king.” Shivan kasvoille levisi tyytyväinen hymy, hänen lähtiessä nuolen perään ollen varma, että hän näkisi, jos joku uhkaisi hänen ystäviään. Itsekseen hyräillen Shiva käveli nuolen luokse, kallion kielekkeen peittäessä näkyvyyden Feenixiin ja Talimiin. Nopeasti nainen vetäisi nuolensa irti puusta lähtien sitten kävelemään verkkaisesti takaisin leiripaikalleen, Shiva pyöritteli hyräillen nuolta kädessään saavuttaessa näkyvyyden peittänyttä kalliota. Hyräily lakkasi kuin seinään Shivan katseen kohdatessa tyhjään leiriin, Talimia eikä Feenixiä näkynyt missään, heidän tavaransa olivat kuitenkin paikoillaan. Shivan ruumiin läpi kulki jääkylmä aalto, hänen sydämensä alkaessa hakkaamaan villisti. ”Feenix! Talim!” Nainen alkoi huutamaan, lähtien juoksemaan kohti leiriä, mutta vastausta ei kuulunut.

Kaikkialla oli aavemaisen hiljaista, kun linnutkin olivat vaimentuneet. ”Voi ei…” Shiva kuiskasi itsekseen, katsellen tyhjää leiriä. Hänen ystävänsä olivat luottaneet siihen, että olisivat olleet turvassa. ”Pudota se.” Terävä huuto kaikui jostain ylhäältä, saaden Shivan nopeasti kohottamaan jousensa kohti äänen lähdettä, jota ei kuitenkaan pystynyt erottamaan. ”Tule esiin ja tuo ystäväni takaisin!” Shiva karjaisi, kaiun vastatessa kuin ivaten naisen huutoon. Hetkeen ei tapahtunut mitään, mutta pian hänen korviinsa kaikui suhiseva ääni pitkän nuolen iskeytyessä hänen viereensä. Ilme ei edes värähtänyt Shivan tuimilla kasvoilla hänen nähdessä sivusilmällä nuolen lennähtämisen. ”You want to play with Shiva?” Shiva ärähti huuliensa välistä ja ampui oman nuolensa kohti sitä suuntaa, josta oli laskenut äkkiä toisen nuolen lentäneen. Shiva ei kuullut osuman aiheuttavaa ääntä eikä myöskään hudin menneen nuolen ääntä, sen nyt olisi nimittäin varmasti kuullut, kun jousi osuu kallioon. Sen sijaan hän kuuli ilmavirran suhahduksen kolmen hahmon hypätessä hänen eteensä. Shiva oli jo laittanut uuden jousen paikoilleen mutta se mitä muuta hän näki, sai naisen käden herpaantumaan hieman...

Keskimmäisen hahmon hän tunnistikin siksi samaksi hyökkääjäksi, joka oli kolmikon kimppuun hyökännyt aikaisemmin, mutta kahta muuta miestä, jotka näyttivät olevansa veljeksiä ulkonäöstään päätelleen, hän 20

taas ei ollut koskaan nähnyt... Vasemmanpuoleisella miehellä oli harmaat, ivallisen näköiset silmät, jotka tutkivat Shivaa jotenkin ylimielisellä huvittuneisuudella, hänen sinertävät pitkät hiuksensa olivat noin puolesta välistä kiinni tummansinisellä nauhalla, oikealla puolella olevan miehen silmät taas tuntuivat heijastavan eräänlaista yksinäisyyttä tai surua, ja hänen mustanruskeat hiuksensa leikittelivät vapaina miehen kasvoilla. Mies tuntui katsovan Shivan ohi jonnekin kauaksi, jonne muut eivät nähneet. Mutta se mikä sai Shivan käden herpaantumaan ei ollut miesten ulkonäkö, vaan se mitä nämä toivat mukanaan.

Ivallisen näköinen mies raahasi mukanaan Feenixin pyristelevää hahmoa, jonka suun ympäri oli sidottu tiukasti valkoinen riepu ja tämän veli taas kantoi käsivarsillaan Talimia, joka näytti olevan tajuton. Blaze kantoi mukanaan kaksikon aseita. ”Sinä!” Shiva sihahti Blazelle tähdäten jousellaan tämän sydämeen. Miehen kasvoilla ei näkynyt minkäänlaista tunnistamista, mutta se johtui lähinnä kai itsehillinnästä. Tosin harmaasilmäinen mies vilkaisi huvittuneesti oranssihiuksista miestä, kertoen koko ilmeellään siitä mitä mieltä oli toisen häviöstä. ”Pyydän uudelleen, pudota se.” Ivalliset silmät kääntyivät jälleen Shivaan, joka ei tehnyt elettäkään totellakseen miestä. ”Miten haluat.” Mies jatkoi hetken kuluttua ja hän tyrkkäsi Feenixin mahalleen maahan, taivuttaen tämän käden sivulle ja laskien polvensa juuri naisen kyynärpään yläpuolelle. Tämän jälkeen mies tarttui kiinni Feenixin ranteesta alkaen taivuttamaan kättä hitaasti ylöspäin kuvottavan rutinan kuuluessa. ”Voin katkaista ystäväsi käden yhdellä nykäisyllä.” Mies jätti käden hieman kallioperän yläpuolelle, Feenixin rutistaessa silmänsä kiinni, ettei alkaisi huutamaan tuskasta. Shiva katseli muutaman sekunnin miestä ja Feenixiä pohtien vaihtoehtojaan, kunnes heitti jousensa maahan, josta Blaze kävi nappaamassa sen mukaan. ”No niin, eiköhän tuo jo riitä Seishi.” Kuului ääni jostain kallion päältä ja samassa sieltä hyppäsi alas vielä yksi mies, joka piteli käsissään suurta jousta. ”Et kai sinä halua riuhtoa naisparan kättä irti?” Ääni jatkoi ja käsi asettui Seishiksi puhutellun olkapäälle.

Tulijalla oli sinertävänmustat hiukset, jotka oli vedetty äärettömän tiukalle ponihännälle niskaan, ja vain otsahiukset oli jätetty vapaaksi ja ne sojottivatkin lähes pystyssä. Miehen silmät olivat lämpimän ruskeat ja ne tuntuivat huokuvan lämmintä ystävällisyyttä sekä iloa. Tälläkin hetkellä ne hehkuivat elämisenriemua, vaikka Seishin ilme koveni asteen. ”Enkö?” ”Tiedät, että Juan on kieltänyt jäsenien irti repimisen.” Mies naurahti ja vaikka hän näytti olevan porukasta nuorin, silti Seishi irrotti otteensa Feenixin kädestä, jota tosin nainen ei kuitenkaan pystynyt liikuttamaan.

Katsottuaan, että ote todellakin irtosi, vasta tullut nosti Feenixin maasta pitäen tätä pystyssä kääntäen katseensa Shivan puoleen. Miehellä ei näkynyt olevan minkäänlaisia aikomuksia irrottaa Feenixin suussa olevaa kangasta. ”Ja nyt kun olemme taas hetken väkivallattomia tilanteen ratkettua, niin sinä lähdet varmaan meidän mukaamme?” ”Minulla ei taida olla vaihtoehtoja, vai?” Shiva sanoi kitkerästi. ”No ei oikeastaan.” ”Niin minä arvelinkin.” Shiva vilkaisi miehiä kapinallisesti ja lähti kävelemään ripeästi näiden perässä, kirien Feenixiä taluttavan miehen rinnalla, repäisten Feenixin tylysti tästä irti. Pystyhiuksinen mies katsahti ensin Shivaa kysyvästi, mutta luovutti sitten naisen tukemisen tämän ystävälle. Eihän hän kuitenkaan pystyisi pakenemaan.

Eräällä kallionkielekkeellä ilkeät silmät katselivat tapahtuman saamia käänteitä, puuttumatta niihin mitenkään. Silmät seurasivat, kun kolmikko katosi vankeina kallioiden väliin, lähtien sitten nopeasti ja äänettömästi seuraamaan näitä. Hänen pitäisi ilmoittaa tapahtumista Dan Li-samalle, mutta oli kai myös hyvä selvittää minne enkeleitä, vietiin...

21

Shivan olisi tehnyt mieli jo pitkään kiljua milloinka he olisivat perillä. Hänen aristavat jalkansa, kun eivät ollenkaan tykänneet kiipeillä kallioilla, mutta ylpeys esti häntä mainitsemasta mitään ajatuksistaan saatikka kivuistaan. Myös Feenixillä näytti olevan tuskaista kävellä rakkulaisilla jaloillaan ja sen lisäksi Seishi-niminen mies oli vääntänyt hieman liian lujasti naisen käsivartta ja se oli tällä hetkellä lähes toimintakyvytön. Ei niin että se olisi poikki. Siihen vain näytti sattuvan ja lujaa. Tosin kaikkihan oli vain Shivan arvailuja, Feenixillä kun oli edelleen tuo riepu suunsa edessä ja jos nainen yrittikään mutista mitään sen takaa, niin hän sai osakseen varoittavia katseita. Tilanteesta huolimatta Shiva ei voinut olla hymyilemättä, Feenix oli ilmeisesti avannut jälleen suuren suunsa väärässä kohdassa...

Tosin eipä naisen tarvinnut huolehtia perille pääsystään, koska kohta nelikko pysähtyikin ja jousta pitävä mies astui Shivan ja Feenixin luokse, jota molemmat enkelit mulkoilivat hyvin pahasti. Blaze sanoi jotain matalalla äänellä Talimia kantavalle miehelle ja lähti sitten omille teilleen. ”Pyydän anteeksi.” Mies sanoi ja hymyili kaksikolle kauniisti. ”Ja mistä kumman syystä sitten?” Shiva vastasi miehelle sarkastisesti. ”Tästä.” Heti kun mies oli saanut sanan sanottua, hän pyörähti nopeasti ympäri, iskien Feenixiä korvan taakse, jolloin nainen menetti saman tien tajuntansa. ”Mitä helvettiä?!” Shiva karjaisi Feenixin koko painon lysähtäessä hänen päälleen, toisen kätensä nainen kuitenkin ehti nostaa torjumaan tulevaa iskua, mutta koska toinen käsi piti Feenixiä pystyssä, miehen toinen yritys onnistui, saaden Shivan lysähtämään kasaan. ”Emme voi antaa ulkopuolisten nähdä tietä Tuulen temppelille.” Mies sanoi kaksikon tajuttomille hahmoille, kuin puolustukseksi. ”Seishi, ota sinä hänet.” Mies nyökkäsi kohti Shivaa, nostaen samalla Feenixin olkapäilleen. Puhuteltu vilkaisi suuntaan, minne Blaze oli lähtenyt ja huokaisten itsekseen tuli nostamaan Shivan käsivarsilleen maasta, lähtien seuraamaan kahta muuta miestä.

”Oouh, minun pääni...” Shiva valitti avaten silmänsä yrittäen tarkentaa ympäristöään. Hän muisti olleensa kalliosolassa kolmen, eikun neljän, miehen hyökätessä kimppuunsa. Nämä kun olivat saaneet jo Feenixin ja Talimin kiinni. Sitten hän muisti loputtomalta tuntuneen vaelluksen kalliolta toiselle ja pysähdyksen ja... ”Man! Ei taas näitä tainnutetaan-ja-viedään-kuuseen juttuja.” Nainen voihkaisi pistäen merkille, että tällä hetkellä hän oli kaikkea muuta kuin ulkona. Hänen ylleen kohosi matala ja tasainen katto, ja seinät olivat, hennon kellertävät. Hän itse makasi hyvin matalalla sängyllä, jossa ei ollut minkäänlaisia pehmusteita ja ainoa huonekalu sängyn lisäksi oli yksinkertainen ja ruma, puusta veistetty pöytä oikealla puolella.

Minkäänlaisia ikkunoita ei ollut, mutta huone ei kuitenkaan ollut pimeä koska vastakkaisella seinällä oleva vahvasta bambusta rakennetut kalterit päästivät käytävästä valoa huoneeseen.

Hieman tokkuraisena Shiva nousi ylös laskien jalkansa lattialle, mutta yrittäessään lähteä kävelemään hän painui parahtaen lattialle. Tuntui kun hän olisi kävellyt tulisilla nuppineuloilla, niin kipeiltä jalkapohjat tuntuivat. ”Aah dämmit!” Shiva kirosi vilkaisten jalkojaan, joihin oli kiedottu paljon valkoisia kankaita. ”Sinuna en yrittäisi kävellä vähään aikaan.” Vakava miesääni kuului kaltereiden toiselta puolelta, jonka takana Shiva näki valkoiseen silkkiasuun pukeutuneen, pystyhiuksisen miehen, joka oli kietonut päähänsä keltavalkoisin huivin. ”Missä minä olen? Mitä olet tehnyt Talimille ja Feenixille?!” Shiva karjahti lattialta, nousten sängylleen istumaan ottaen tukea rumasta pöydästä.

22

”Ystäväsi ovat kunnossa, vaalean naisen nilkka oli mennyt sijoiltaan ja toisen ystäväsi käsi on muljahtanut paikoiltaan, mutta ne ovat hoidettu. Kuten teidän kaikkien jalkapohjatkin. On harvinaisen typerää lähteä kevyillä kengillä vaeltelemaan... Mutta nyt, kehottaisin sinua lepäämään.” ”Varmaan niin...” Shiva puuskahti tuijottaen silmät palaen miestä. ”Tahdon nähdä ystäväni.” ”Saatte nähdä toisenne kyllä, mutta juuri sen takia kehottaisin lepäämään.” Mies sanoi ja lähti kävelemään pois Shivan sellin luota. Varoen nainen asettui makuulle kovalle pedilleen sulkien silmänsä. Pahat aavistukset täyttivät hänen mielensä. Miksi mies oli sanonut, että juuri ystäviensä näkemisen takia olisi hänen kerättävä voimia?

Kirjoittajat: Lea Vestovuo (osat: 2) Mirva Vauhkonen (osat: 1, 3) Anna-Maria Hokkanen (osat: )

23