DA_Egypti osa 1

Dante’s Angels

Time Is the Essence

“Once upon a time there were three beautiful girls who went to different schools, and they were each assigned to very hazardous duties. But I took them away from all that and now they work for me. My name is Dante.”

OSA 1

2007 AD

Heinäkuun 1

Kello 11.00

Egypti, Punainen meri, Koralliriutta

Näky oli henkeäsalpaava. Enkelit eivät olleet ikinä kokeneet tällaista tunnetta, mikä heillä oli tullut ensisukelluksella pinnan alle. Kirkasvetinen vedenalainen maailma oli vailla vertaansa. Seurue sukelsi yhä syvemmälle ja syvemmälle. Heti ensimmäiseksi he huomasivat kirkkaan väriset korallit. Niitä oli monenlaisia ja vaikkakin ne olivat kasvin näköisiä niin ulkonäkö voi pettää. Korallit antoivat suojan ja ruuan monelle erilaiselle kalalajille ja merielämälle.

Koralleja löytyi eri kokoisia ja muotoisia. Jotkut kolmikon mielestä muistuttivat kauniita kukkia, kun toiset lajit näyttivät kiviltä, pilareilta, helminauhalta tai jopa lankakerältä. He tuntuivat leijailevan painottomassa tilassa kalojen keskellä. Shivaa uivat tervehtimään kolme kiltin näköistä delfiiniä ja ne kiertelivät hänen ympärillään. Yksi niistä jopa antoi silittää itseään aivan hänen vieressään.

Talim lähti seuraamaan hänen läheltään uinutta jättiläiskilpikonnaa. Eläin oli jylhä näky kalaparvien ja korallien seassa. Hän antoi kätensä levätä kovan kuoren päällä ja ui hetken leppoisan seuralaisen kanssa, kunnes huomasi, että hän oli ajautunut liian kauaksi ystävistään. Auringonsäteet paistoivat pinnan läpi koralleihin ja hengityslaitteiden ilmakuplat nousivat hitaasti ylöspäin.

Feenix ihaili sateenkaarikaloja ja meriheinän seassa tanssivia merihevosia. Hänen katseensa osui pohjassa liikkuvaan paholaisrauskuun, joka komeudessaan sai Feenixin haukkomaan henkeä. Läheinen tursas suihkautti pelästyen mustepilven enkeleitä kohti ja hävisi korallien sekaan sen auttamana.

Shivan ikuinen unelma oli vihdoin toteutunut, ja hän oli saanut houkuteltua Feenixin ja Talimin mukanaan. Haaveilija olikin lähtenyt uimaan erilleen ystävistään, jotka potkivat vettä pysyen paikallaan ja katsoen viistosti päänsä yläpuolella uivia haita. Shiva ui ihastellen koralliriutan seassa vilkuillen happimittaria. Hän ei haluaisi tämän hetken koskaan loppuvan. Erilaiset kalat kaareilivat hänen edessään ja äksy ankerias säpsäytti tulemalla esiin kolostaan.

Shiva ui aivan pohjassa nostaen hienoa hiekkaa käteensä ja antaen sen valua takaisin pohjaan. Vielä viimeinen visiitti korallien sekaan ja hän palaisi ystäviensä luo. Samassa hyökkäävä hai säikäytti Shivan niin, että hän vajosi pohjaan. Hänen silmäkulmaansa osui jotain, joka välkkyi korallin yhdessä onkalossa ja hän veti sen ulos. Happimittari näytti samalla hetkellä melkein tyhjää ja hän lähti uimaan esinettä tutkimatta.

Kaksikko oli sillä välin huomannut, että yksi puuttui heidän joukostaan.

”Missä Shiva on?” Talim viittoi Feenixille ymmärrettävästi.

”En tiedä. Juurihan hän oli tässä...” Feenix näytti ja mietti itsekseen.

Happipullot alkoivat olla tyhjillään ja parivaljakko vilkuili hätääntyneenä ympärilleen. Shivan pitäisi tietää paremmin, ettei lähtisi sooloilemaan yksikseen minnekään. Kolmen viikon sukelluskoulutus ei vielä takaa sitä, että kaikki sujuisi. Haavereita aina sattuu eikä mistään voi olla koskaan varma.

Hetken kuluttua kaksikko meinasi jo lähteä etsimään karkuria, mutta juuri silloin Shiva ilmestyi korallien seasta. Yhdessä he uivat rauhallisesti ylöspäin vuokralaivaansa ja poistivat happinaamarit kasvoiltaan.

”Mitä himskattia sinä luulit tekeväsi!” Feenix karjaisi ja irrotti räpylät jaloistaan heittäen ne pitemmälle laivan kannelle.

”Niin, me olimme huolestuneita!” Talim tiuskaisi ja kiersi hiuksiansa kuivaksi.

Puhe kaikui kuin kuuroille korville sillä Shiva, riisuttuaan räpylät jalasta, poisti varovaisesti korua ympäröineen korallin ja juoksi alaruumaan. Talim ja Feenix seurasivat nyt vieläkin närkästyneempänä hänen perässään manaillen kaikkea maan ja taivaan väliltä. Shiva oli jo työn touhussa ja sekoitteli jotain kummaa lasisessa kulhossa. Sitten hän upotti esineen kulhoon, josta kuului sihinää.

”Mitä olet löytänyt? Älä sano... Onko tämä taas joku Shivasmi?” Talim kysyi ja Shiva hymyili arvoituksellisesti.

Shiva nosti esineen nopeasti muovihaarukalla ylöspäin, jolloin pitkä kultainen ketjuriipus ilmestyi kulhon reunan takaa. Hän huuhteli sen ja katseli silmät lukkiutuneena soikeata laattaa. ”Katsokaa...” Shiva sanoi ja näytti riipusta kavereilleen.

Riipukseen oli kaiverrettu mutkikkaita hieroglyfejä, jotka eivät tarkoittaneet mitään ja keskellä laattaa oli skorpionin kuva.

”Vau! Meidän täytyy kysyä paikallisesta museosta tuosta korusta. Ehkä he tietävät mitä se tarkoittaa ja ehkä siitä on luvassa myös jokin löytöpalkkio.” Feenix ehdotti ja meni käynnistämään moottorin. Talim ja Shiva nyökkäsivät ja Talim liittyi ohjaajan seuraan. Shiva vilkaisi nopeasti riipusta, sillä ihan kuin hän olisi nähnyt jonkun liikkeen heijastuvan siitä kuin peilistä. Katsojalla meni kylmät väreet selkää pitkin.

”Huh, silmät tekevät minulle kepposiaan. Näen jo olemattomia...” Shiva puheli itsekseen.

Yksityisvuokraajan rannalla he ankkuroivat paatin laituriin ja kantoivat sukellusvälineet sisälle mökkiin. Pukuhuoneessa he laittoivat ranta-asusteet uimapukujen ylle ja jatkoivat kulkuaan jeeppiä kohti. Pitkä pusikko erotti hiekkarannan tiestä ja Shiva huomasi kengännauhansa olevan auki.

”Menkää vain edellä. Tulen teidän perässänne.”

Outo tuulenvire heilutti Shivan hiuksia, kun hän nousi ylös ja katseli ympärilleen. Kädessä oleva koru oli alkanut loistaa ja Shiva nosti laatan kuviopinta ylöspäin ihmeissään.

”Mitä hel...” Shiva mutisi ja parkaisi sitten tuskissaan.

Korun kohokuviosta nousi ylöspäin aavemainen skorpioni, joka iski nopeasti piikillään Shivaa ranteen sisäpuolelle. Kirottu olio hävisi heti tekonsa jälkeen ja pistetty kaatui tajuttomana maahan.

”Missä ihmeessä hän viipyy?” Talim kysyi istuen etupenkillä Feenixiltä, lepuuttaen jalkojaan suorana konepellin päällä.

”Ehkä joku komea mies tuli juttelemaan hänen kanssaan... En minä tiedä! Kyllä hän kohta tulee...”

Pusikon lähellä Shiva makasi kuin kuolleena maassa, mutta rinnan tasainen kohoaminen ja laskeutuminen olivat selvä todiste elonmerkeistä. Pistokohtaan oli kohonnut Anubiksen mustanpuhuva merkki. Hitaasti maassa makaajan pää alkoi liikkua ja muutkin raajat. Oli kulunut jo 15 minuuttia tapahtumasta ja Shivaa huimasi ja pökerrytti nousta ylös.

”Mitä tapahtui.?” Shiva mumisi ja hieroi kipeää rannettaan.

”Damian Oil!” Mitä sinä täällä teet?” Feenix ja Talim huusivat yhteen ääneen ja hyppäsivät autosta halaamaan vanhaa tuttuaan.

Damianilla oli viininpunainen nahkatakki yllään ja mustat farkut. Hänellä oli kirkkaan siniset silmät ja tummat hiukset. Syntymästään saakka miehellä oli ollut selvännäön kyky ja pienenä miinuksena demonisia piirteitä, mutta näihin asioihin oli jo kolmikko tottunut.

”Lomailemassa minä täällä olen. En muuta. Kiva nähdä taas Feenix ja... Talim.”

Talim punastui silmänvalkuaisiaan myöten ja kröhäisi peittääkseen sen.

”Meilläkin on aikeena matkustella. Meidän pitää vain ensiksi käydä museossa vie...” Talim aloitti.

Oil parkaisi samassa, sillä hän sai kivuliaan näyn lauseen aikana.

”Ouuch, That hurt!” Hän karjaisi, mutta ryntäsi sitten Shivan olinpaikkaa kohti.

”Missä Shiva on!” Oil jatkoi juostessaan ja kaksikko juoksi hänen perässään.

Shiva astui pensaikon keskeltä esiin ja Damian pysähtyi kuin seinään, samoin hänen seuraajansa. ”Mitä te täällä ryntäilette? Eikös meidän pitänyt lähteä.” Shiva kysyi ja käveli heidän ohitseen autolle.

”Oletko kunnossa?” Oil tiedusteli epäillen ja seurasi pitkähiuksista naista. ”Tietysti. Miten niin?” Shiva vastasi ja istuutui ratin taakse. ”Ei mitenkään...”

Feenix ja Talim näyttivät kummastuneilta ja iltapäivän helle alkoi vaikuttaa heihin. ”Jäin vain miettimään, että onhan meillä aikaa käydä museossa myöhemminkin. Vieraillaan tänään Kuninkaiden laaksossa ja palataan sitten Kairoon hotelliin. Pidetään hauskaa ja muun ehtii myöhemmin.”

Oil hyvästeli heidät vielä vilkaisten Shivaa ja sitten ravisti päätään. Kaksikko nousi autoon ja he hyväksyivät Shivan ehdotuksen, joka oli laittanut ketjun kaulaansa. Tämä lähtikin talla pohjassa Kuninkaiden laaksoa kohti laittaen aurinkolasit päähänsä.

Matka oli pitkä aavikon halki ja vesileilit olivat tiheässä käytössä. Shiva ajoi kuin rallia ja muut pitivät valkoisin rystysin penkeistään kiinni. Heidän vaatteensa olivat pölyn ja hiekan peitossa, kun Shiva teki käsijarrulla äkkipysähdyksen. Kolmikko nousi autosta, Shiva ottaen tukea ratista, ulos ja katsoi hautaholvien lukemattomia sisäänkäyntejä. Historian ja mysteerien havina tuntui kallioisissa seinissä hyvin todellisena. ”Mahtavaa!” Feenix huudahti, mutta Shivaa alkoi paleltaa ja pistokättä kramppasi.

Hän taittui kivusta kaksinkerroin ja, kun ystävät tulivat auttamaan häntä pystyyn, hän mongersi jotain outoa kieltä huultensa välistä. Talim kielten tutkijana tunnisti siitä vanhan Egyptin murteen. Yhtäkkiä Shiva suoristi äkisti selkänsä ja katsoi kaukaisuuteen. Feenix ja Talim säpsähtivät ja hyppäsivät taaksepäin.

”Shiva, oletko kunnossa?” Talim kysyi epäröiden ja nappasi Feenixiä kädestä kiinni.

”Minä olen Lisisme. Kunnioitetun auringon jumalan Ra:n nöyrä palvelija. Seuratkaa minua ystäväni Anetha ja Menetir. Vallan antaja odottaa meitä. Anubiksen kynsi ja Osiriksen kyynel.” Shiva lausui ja lähti hiekkaista rinnettä alaspäin.

Kaverukset vilkaisivat nopeasti toisiaan ja lähtivät juosten Shivan perään. Kivikon piilossa seurasivat tapahtumaa ylimääräinen silmäpari. Mustaan beduiiniasuun pukeutunut mies, jolla oli olkapäille pitkät

Kello 16.00

mustat luonnonkiharat hiukset ja tatuoinnit poskipäillä, sekä ruskeat rehelliset silmät peräytyivät hautojen piiloon.

”Tää on taas näitä lomia!” Feenix huudahti liukuen pehvallaan mäkeä alas hiekkajyvien lennellessä ympäriinsä.

2007 AD

Heinäkuun 1

Kello 16.30

Egypti, Punainen meri, Kuninkaiden laakso

Liu’uttuaan aikansa Feenix ja Talim laskeutuivat pehmeästi hiekkaiselle tantereelle, jääden sitten hieman ihmeissään katsomaan minne Shiva oli kadonnut. Naista ei näkynyt missään.

”Shiva?!” Feenix huudahti, mutta vain kaiku vastasi hiljaisuuden keskeltä.

”Feenix... Minä luulen, ettei Shiva tunne nyt nimeään...” Talim katsahti ystäväänsä lähtien sitten kävelemään eteenpäin, tarkkaillen maata. Siitä saattoi juuri ja juuri erottaa kevyet kengän jäljet.

”Äh niin... Miksi hän kutsuikaan itseään... Lis... lism...” Feenix mietti tovin, jotain Lisillä alkavaa se oli.

”Lii-iisme!?.” Hän sitten huudahti.

”Älä turhaan huuda. Täällä näkyy jäljet.” Talim kuului huikkaavan jostain edestä päin. Feenix oli lähtemässä ystävänsä perään, pysähtyen sitten kummissaan. Tuntui kuin joku tarkkailisi heitä. Nainen kääntyi katsomaan taaksepäin, muttei erottanut mitään eriskummallista, heidän laskunsa aiheuttama hiekkapilvikin oli laskeutunut. Kaikkialla oli vain äänettömyyttä ja hiekkaa, kellertävää hiekkaa silmänkantamattomiin. Pari lehvää saattoi erottaa sieltä mistä he olivat äsken laskeneet mutta ei muuta. Jostain kaukaisuudesta kuului surumielinen linnun huuto, joka sai epämiellyttävän säikähdyksen pistelemään naisen sormenpäissä. ”Minä en pidä tästä...” Feenix lausahti hiljaa ja lähti sitten kiireesti juoksemaan sinne mistä Talimin ääni oli kuulunut.

Salaperäinen tarkkailija oli vetäytynyt hieman taaksepäin, huomatessaan Feenixin vaistoavan jonkin olevan hullusti. Mies oli tottunut liikkumaan luonnossa niin hiljaa ja huomaamattomasti, että vain harva pystyi epäilemään mitään. Mutta jos legenda oli totta ja aika käsillä, ei ollut ihme, jos punatukkaisen naisen vaistot olivat terävöityneet. Musta-asuinen mies hymyili itsekseen ja astui äänettömästi pois piilostaan, kuullessaan naisten äänten kaikkoavan, ilmeisesti he olivat löytäneet haudan. Mies käveli kissamaisen notkeasti kohti mäkeä ja lähti luisumaan alaspäin, vain pienen kahinan kuuluessa hiekanjyvästen hieroutuessa toisiinsa.

”Talim... Minä en pidä tästä.” Feenix taittoi muutaman lehdettömän pusikon pois tieltään ja saapui ystävänsä vierelle. Naiset seisoivat kahden, pienen luolan muodostavan kivipaaden edessä.

”Mikä tämä on?..” Feenix astui lähemmäksi suuaukkoa yrittäen saada selville kiviin kaiverretuista hieroglyfeistä.

”Jokin hauta kai... En tiedä.” Talim kohautti olkiaan, lähtien laskeutumaan kivisiä portaita pitkin alas, haudan pimeyteen.

”Kuule, et kai meinaa että meidän pitäisi mennä tuonne?..” Feenix jäi seisomaan haudan suuaukolle, katsellen epäillen pimeyttä jonne Talim oli katoamassa. Vaalea nainen jäi seisomaan portaille katsoen moittivasti Feenixiä.

”Shiva on tuolla alhaalla, ja tämä alkaa menemään mielenkiintoiseksi.” Talim raapaisi tuluksilla pienen liekin, jolla sitten sytytti tunnelin seinällä olevat lyhdyt. Ne eivät kamalan hyvin tosin valaisseet mutta

näkipähän jotain. Huokaisten ja itsekseen jotain mutisten Feenix lähti laskeutumaan alas ystävänsä jäljessä, pysytellen lähes kiinni tämän selässä.

”Minulla on huonoja kokemuksia Egyptistä ja kaiken maailman haudoista.” Feenix lähes törmäsi Talimin selkään, joka oli pysähtynyt sytyttämään jälleen uuden lyhdyn, jatkaen sitten matkaa.

”Sinun ainoat kokemuksesi perustuvat Tombraideriin ja Lara Croftiin.” Talim naurahti, saapuen viimein portaiden päähän ja jääden siinä töllistelemään edessä aukeavaa näkymää.

”Niinpä! Ja siinä on ihan tarpeeksi...” Feenixkin saavutti pian tasanteen. Hämmästynyt huokaus pääsi naisen huulilta hänen nähdessä sen, mikä oli Talimin saanut niin hiljaiseksi. Heidän edessään, vähän matkan päässä oli kolme sarkofagia, joihin oli veistetty kolmen egyptiläisen naisen piirteet. Shiva oli polvillaan keskimmäisen arkun edessä, mutisten joltain rukoukselta kuulostavaa huuliensa välistä.

”Mitä tämä on?..” Feenix juoksi nopeasti Shivan luokse, polvistuen tämän viereen samalla kun Talim kiinnitti huomionsa kammion seinillä oleviin piirustuksiin. Nainen vetäisi kammioon johtavien portaiden seinästä lyhdyn ja lähti tutkimaan kuvia tarkemmin. Niistä ei saanut paljoa mitään selvää, maalit olivat rapistuneet ja seinätkin näyttivät olevan huonossa kunnossa. Sillä välin, kun Talim tutki seiniä, Feenix yritti saada Shivaa jaloilleen mutta tämä vain jatkoi omituista muminaansa. Feenix ei ollut kovin perehtynyt egyptiläiseen kulttuuriin, se oli enemmänkin Shivan heiniä, mutta muutamia sanoja hän pystyi erottamaan: Sopimus, morsian, petos ja neljäs kuulosti lähinnä joltain nimeltä: Ankef.

”Shiva kiltti, yritä koota itsesi...” Feenix otti ystävänsä kasvot käsiensä väliin, tuijottaen tätä silmiin. Kohta Talimkin tuli paikalle.

”Hän ei taida tuntea minua...” Nainen pudisti päätään masentuneena tehden tilaa Talimille.

”Lisisme. Lisisme, kuuletko minua?..”

”Anetha. Meidän on estettävä heitä. Tiedät ettei Hänen käskyään voi paeta. Se on pitävä sopimus!”

Talim katsahti Feenixiä. mitä ihmettä Shiva oikein höpötti. Feenix kohautti olkiaan, hän oli aivan yhtä pihalla kuin ystävänsäkin. Talim käänsi jälleen katseensa Shivaan miettien mistä toisen käytös voisi johtua. Eikö

Damian ollutkin jo epäillyt jotain... Kammioon leimahti kirkas valo, jonka heijastuksen Talim erotti Shivan kaulalta. Eikös tuo ollut se koru, jonka Shiva oli löytänyt merestä. Ehkäpä se teki tämän kaiken. ”Koru! Feenix tuo kor...” Talim nosti päänsä ylös, nyt hänelle tuli vasta mieleen, että mistä kirkas leimahdus oli tullut. Liian myöhään Talim tajusi heidän joutuvan hyökkäyksen kohteeksi. Feenix makasi tajuttomana kivisellä lattialla, naisen hiukset tahmaantuivat hänen ohimoltaan tulevaan pieneen verinoroon. Talim hyppäsi sulavasti ylös ja kohdisti potkun kaapuun pukeutuneen miehen rintaan. Potku osui ja mies lennähti muutaman metrin taaksepäin, mutta hänen tilallaan oli jo kolme muuta hahmoa.

”Älkää vahingoittako häntä, tahdon vaalean naisen ehjänä.!” Kuului jostain kauempaa huuto. Shivakin oli juuri parahiksi näköjään tullut omaksi itsekseen ja hänen kimppuunsa hyökänneet miehet saivat aimo vastuksen. Mutta ylivoima oli liian suuri, lyhyen kamppailun jälkeen naiset oli nujerrettu ja heitä lähdettiin kuljettamaan selässä kohti ulkoilmaa.

Tumma muukalainen oli nähnyt miesten tulevan ja lähtevän naisten perään alas haudan pimeyteen. Hän oli ehtinyt juuri parahiksi piiloutumaan erääseen sivukammioon, jota kolmikko ei ilmeisesti ollut huomannut. Ei olisi pitänytkään, se ei liittynyt mitenkään heidän kohtaloonsa. Mies oli punninnut vaihtoehtoja auttamisen ja tarkkailun välillä, mutta oli päätynyt jälkimmäiseen. Kauppiailla olisi ollut miesylivoima. Niinpä mies pysyi piilossa, päättäen seurata kauppiaita. Kun hän saisi tietää minne naiset vietiin, hän voisi kutsua miehiään apuun.

Hän kuuli piilostaan autojen käynnistyvän ulkopuolella ja kirosi. Kauppiailla oli autoja, miten hän voisi seurata nopeita maastoautoja hevosellaan? Nopeasti mies juoksi ylös kiviset portaat, vain erottaakseen kauppiaiden katoavan hiekkapilveen.

2007 AD

Heinäkuun 3

Kello 13.00

Egypti, Saqqara, Serapaun kammio

”Mitä ne sanoo Talim?!” Feenix roikkui ystävänsä käsivarressa, jota koristi samanlaiset rannerenkaat kuin itsellään, paitsi kultaiset. Talim oli löytänyt kammion oikeasta seinästä pienen raon, josta pystyi kuuntelemaan juuri ja juuri mitä viereisessä kammiossa puhuttiin.

”Hst! Minä en kuule mitään, jos höliset koko ajan...” Talim vilkaisi punatukkaista naista.

”Eikö sinun pitäisi katsoa miten Shiva voi?” Talim nyökkäsi kohti nurkkausta, jossa lojui muutamia laatikoita ja Shiva niiden päällä. Hänet oli puettu tummansiniseen, läpikuultavaan asuun, joka käsitti intialaisvaikutteiset sifonkiset pussihousut, joka oli nilkoista sidottu tiukalle samoin kuin vyötäröstä, kokonaisuuteen kuului myös samaa materiaalia oleva tummansinen avara napapaita, jonka löysät olkahihnat olivat kaksinkertaista kangasta. Naisen hiukset oli nostettu ylös ja laitettu kiinni hopeisella pannalla ja hänen olkavarteensa ja oikeaan nilkkaansa oli laitettu hopeiset renkaat. Jokaisella heistä oli samanlainen asu kuin Shivalla, vain väreissä oli eroa. Talimilla oli vaaleansininen asu ja kultaiset korut, kun taas Feenixillä oli punainen asu sekö pronssiset korut. Puhuteltu vilkaisi osoitettuun suuntaan ja hänen olkansa hiukan lysähtivät, kumean kilinän saatteessa. Hänellä kuten muilla kahdellakin, oli ranteissaan paksut kahleet...

”Minä katsoin hänen tilansa juuri äsken, ei minkäänlaista muutosta.” Feenix käveli tajuttoman naisen luokse ja siirsi muutaman hiuksen tämän hikiseltä otsalta pois. Kun miehet olivat hyökänneet heidän kimppuunsa muutama päivä sitten, Shiva oli saanut pahan iskun päähänsä. Sen lisäksi naisen ranne oli alkanut turpoamaan pari tuntia sitten ja aiheuttanut Shivalle trooppiselta kuumeelta vaikuttavan taudin eikä Talimilla ja Feenixillä ollut hajuakaan siitä, mistä se oli tullut ja mitä sille olisi tehtävä...

”Kuume leviää ihmeen nopeata eikä meillä ole mitään lääkkeitä.” Feenix pudisti päätään ja kuivasi ystävänsä otsaa rievulla, jonka oli saanut käsiinsä.

”No jaah... Luulisi tilanteen kohta helpottuvan. ” Talim käveli hieroglyfein koristellun seinän luota pois, katsoen hänkin huolissaan makaavaa naista, josta ei ollut kuulunut elonmerkkejä vähään aikaan.

” Mitä tarkoitat?” Feenix liotti riepua pienessä, sameaa vettä täynnä olevassa kulhossa, rutistaen sen sitten kuivaksi ja asettaen rievun Shivan nihkeälle otsalle.

”He aikovat myydä meidät...” Talim istahti Shivan hahmon viereen, nojaten selkäänsä kohti seinää. ”Myydä?!” Feenix loi säikähtäneen katseen ystäväänsä Shivan elottoman hahmon yli.

”Näin on näreet. He puhelivat juuri siitä. Ja uskoisin heidän tekevän parhaansa Shivan terveyden puolesta. Vaaleat naiset näillä kulmilla on todella haluttua tavaraa ja niistä maksetaan huikeita summia.” Talim kohautti olkiaan.

”Milloin ja missä?”

”Täällä... Parin päivän kuluttua, tyypit myyvät ilmeisesti aina samoihin aikoihin ihmisiä täällä, joten mitään järjestelyitä ei tarvita...” Talimin ääni vaimeni kammion ovelta kuuluvan rapinan takia. Pian sieltä tulikin kaksi kaapuihin puettua paimentolaista, ilkeän näköisiä korstoja molemmat. Kummallakin oli arpia naamassa ja toinen oli jopa menettänyt silmänsäkin jossain vaiheessa. Miehet loivat naisille julman hymyn, astuen sitten oven kummallekin puolelle saattamaan kolmatta miestä. Tämä oli hiukan eri laatua kuin kaksi muuta, mies oli ilmiselvästi ainakin puoliksi länsimainen, hänellä oli kapea parta ja vaalea iho. Silmät ja hiukset miehellä oli yhtä mustat kuin muillakin, mutta jokin tyypin piirteissä toi mieleen länsimaisen ihmisen. Mies tuli suoraan kohti naisia ja Talim nousi nopeasti ylös, kohtaamaan orjakauppiaan katseen.

”Ystävämme on saatava mitä pikemmin hoitoa tai hän kuolee käsiin.” Asia ei ollut vielä ihan niin huonosti, mutta paras tehdä kaikkensa saadakseen toinen tajuamaan.

”Ja jos hän kuolee, kukaan ei maksa penniäkään hänestä.” Talim astui uhkaavasti lähemmäksi miestä ja Feenixin nousi ylös valmiina toimintaan, jos siihen olisi aihetta. Ennen kuin Talim ehti metriä lähemmäksi

miestä, korstot iskivät ilkeän näköiset sapelit ristiin naisen eteen, virnistellen typerästi niiden takaa. Mustapartainen mies mitteli katseellaan aikansa Talimia ja käänsi sitten laatikoilla makaavaan naiseen, jonka hengitys pihisi hiljaisessa kammiossa. Mies nyökkäsi ja astui tyynesti Talimin ohi kohti Shivaa, joka taas sai Feenixin astumaan suojaavasti ystävänsä elottoman hahmon eteen...

”Hänellä näkyy olevan asiat huonosti ja jos et mene edestäni ne ovat vielä huonommin.” Mies lausui murteellisella englannilla Feenixille. Nainen vilkaisi nopeasti Talimia, joka nyökkäsi vaivihkaa. Punatukkainen nainen loi vielä mieheen varoittavan katseen sujahtaen sitten nopeasti ystävänsä viereen.

”Mies tietää Shivan kauppa-arvon, joten antaa hänen katsoa.” Talim kuiskasi hiljaa Feenixin korvaan jääden sitten silmä kovana tuijottamaan orjakauppiasta. Mies katseli aikansa Shivaa, ja alkoi sitten tunnustelemaan tätä kapeilla käsillään, näyttäen lähes asiansa tuntevalta.

”Pöh! Minä vähän luulen, että tyyppi käyttää tilaisuutta vain hyväkseen ja…” Feenixin mutina peittyi orjakauppiaan mustasta asusta kuuluvan kahinan alle, miehen noustessa ylös. Hän sanoi muutaman terävän sanan toiselle korstolle, joka pujahti saman tien ulos kammion ovesta, saapuen kohta mustan laukun kanssa sisään. Mies otti sieltä muutamia rohtopulloja ja punnitsi niitä käsissään. Ilmeisesti mies oli saanut lääkärikoulutuksen, hän levitti jotain tahnaa Shivan ranteeseen ja tipautti vielä muutaman kirkkaan pisaran naisen suuhun. Tämän tehtyään mies laittoi tavarat takaisin laukkuunsa ja penkoi ruskean pussin laukustaan kävellen sitten Talimin ja Feenixin luokse.

”Sekoittakaa tätä juomaveteen ja juottakaa ystäväänne parin tunnin välein sekoituksella. Sen pitäisi laskea kuume. Lähetän teille pian puhdasta juomavettä.” Mies tipautti pussin Talimin käsiin ja poistui kammiosta.

Muutaman päivän kuluttua…

Kolmikko marssitettiin kirkkaaseen päivänvaloon, joka koski heidän silmiinsä. Olivathan he kuitenkin joutuneet viettämään kaksi päivää himmeästi valaistussa kivikammiossa. Shiva oli hiukan parempi kuin muutama päivä sitten, mutta sairaalloinen kalpeus näkyi vielä hänen kasvoiltaan, vaikka sitä oli meikillä yritetty peittää. Kuten heidän kaikkien mustia silmänalusia. Jos tietää tulevansa myydyksi muutaman päivän sisällä, ei oikein uni maistu...

Naiset pysäytettiin pieneen telttaan, jota vartioi useampikin hurjan näköinen beduiini.

”Mitä ne sanoo?” Feenix kuiskasi Talimille, joka yritti näyttää siltä kuin ei kuuntelisi miehien puheita, Shivakin oli tullut hiukan lähemmäksi heitä, kuullakseen Talimia...

”Meidät myydään erikseen, ne eivät uskalla myydä meitä samalle henkilölle.” Talimin kasvoille kohosi ylimielinen hymy hänen tulkatessaan. Valitettavasti vartijat eivät osanneet arvostaa itsetietoisia naisia, joten palkkiona hymylle tuli napakka isku kepillä kylkeen. Isku sai Talimin silmät välähtämään vaarallisesti, mutta hän kuitenkin hillitsi itsensä.

”Pelkureita, eivät kestä vahvoja naisia.” Feenix kätki naurahduksensa kätensä taakse, hän ei halunnut samaa kohtaloa kuin ystävänsä.

”Tiedät nämä maat, naiset ovat enemmän kuin alistettuja näillä leveysasteilla.” Vaikka Shivan ääni kuulostikin vielä vain varjolta entisestä, siinä oli kuitenkin havaittavissa selvää parantumista, joka sai kaksi muuta huokaisemaan itsekseen helpotuksesta. Varsinkin kun nainen ei ollut pitkään aikaan puhutellut heitä Anethana ja Menetirinä.

”Sinä lähdet ensin.” Hesire, heidän arvollinen kauppiaansa sanoi, tökäten Feenixiä kipeästi selkään puisella sauvalla kohti teltan oviaukkoa. Shiva ja Talim vilkaisivat toisiaan peittäen säikähdyksensä. Mitä ihmettä he tekisivät, etteivät joutuisi myydyksi yksi toisensa jälkeen...

”Mitä minä teen...” Feenix ajatteli pakokauhuissaan kävellessään mahdollisimman hitaasti kohti koroketta, joka oli pystytetty vain heitä varten. Siellä täällä oli mustiin asuihin pukeutuneita miehiä, toiset peittelivät ilmiselvästi itseään ja toiset, lienee jotain sulttaaneja tai vastaavia, joilla oikeutetusti sai olla haaremeja, kävelivät mahtipontisina ympäri aluetta. Tai eivät edes kävelleet, kuljetuttivat itseään. Jossain, hieman taka-alalla tapahtumia seurasi hoikka hahmo, joka oli pukeutunut tummanruskeaan kaapuun, ja huppuun, joka peitti olijan kasvot näkyvistä. Feenixin ilmestyessä teltasta, hahmo ryhdistäytyi hieman nähdäkseen paremmin. Lähellä olijat saattoivat kuulla pienen hämmentyneen henkäyksen hahmon suusta, ennen kuin tämä lähti puikkelehtimaan lähemmäksi koroketta, jonne nainen oli johdatettu seisomaan...

Feenixin kasvoilta ei voinut nähdä värähdystäkään siitä mitä nainen tällä hetkellä ajatteli. Hän seisoi tyynesti paikoillaan tuijottaen tyhjästi eteenpäin. Vaikkakin hän oli lähes paniikissa, mikään maailmassa ei voinut tehdä tätä tapahtumaa yhtään sen pahemmaksi kuin se jo oli... Ostajat kerääntyivät lavan lähelle esittämään tarjouksiaan hänestä. Kovin suuri myyntitykki hän ei ainakaan ollut, se lohdutti hieman naisen olotilaa ja sai vahingoniloisen hymyn syttymään päivettyneille kasvoille.

Ilmeisesti Hesire ei nähnyt tilanteessa mitään huvittavaa. Hän oli menettänyt useita miehiä sekä puntia siihen, että sai kolmikon perille ja nyt kukaan ei näyttänyt olevan kovin innostunut kolmikon punatukkaisesta jäsenestä. Hänen olisi pitänyt myydä ne kaksi vaaleaa naista ensin... Noh, ainakin yksi näytti olevan hyvinkin kiinnostunut naisesta, Hesire mittaili katseellaan juuri lavan läheisyyteen saapunutta ruskeakaapuista miestä. Tämä ei näyttänyt kovin rikkaalta... Mutta tarjosi silti auliisti aina edellisen päälle...

Meni vielä hetki, ennen kuin ruskeakaapuinen hahmo teki voittotarjouksen naisesta. Ei niin isoa summaa kuin hän olisi toivonut, mutta parempi sekin, kun ei mitään. Punatukkaiset naiset tuovat epäonnea, senhän kaikki tietää. Ja punainen tukka merkitsee aina paholaisen koskettamaa, joten oli onni, että hän sai edes matkakulunsa takaisin...

Seuraavana lavalle marssitettiin Talim, joka sai ihastuneita huudahduksia kuulumaan sieltä täältä. Nyt alkoi lyyti kirjoittamaan...

Feenix mittaili katseellaan ”omistajaansa”. Tämä ei vaikuttanut kovin voimakkaalta, joten muutama tarkkaan harkittu potku arkaan paikkaan, voisi tuoda oikein hyvän tuloksen. Mies ei uskaltanut näyttää edes kasvojaan... Ruskeakaapuinen mies talutti Feenixin Serapaun taakse, pysähtyen sitten. Nyt tai ei koskaan, Feenix valmistautui syöksyyn...

”Feenix! La longue période de temps pas ne voit, mon ami...” Nainen pysähtyi järkyttyneenä tuijottamaan miestä. Tuo ääni, voisiko se olla... Mies nosti huppunsa pois päästä, paljasten kasvonsa, jotka olivat veijarimaisella tavalla hyvin komeat, nenä oli suora ja silmät olivat lähes mustat, muutama punaruskea hiuskiehkura roikkui miehen silmillä. Muutoin tukka oli kiinnitetty pieneksi ponihännäksi miehen niskaan. Kulmakarvat olivat kauniinmuotoiset ja poikamainen hymy leikki miehen huulilla.

”Remey! Mitä ihmettä sinä teet täällä?!” Feenix huudahti, astuen halaamaan miestä ja koskettaen huulillaan miehen molempia poskia. Mies virnisti iloisesti naiselle, toistaen tämän tekemät eleet.

”Lomailen.”

”Lomailet?” Feenix kohotti epäilevästi kulmakarvaansa.

”Aika erikoinen tapa viettää lomaa, orjamarkkinoilla... Ei siitä sen enempää kuitenkaan. Sinun on autettava minua vapauttamaan Talim ja Shiva.”

”Ystäviäsi?” Mies kääntyi kohti koroketta, jonne oli myös Shiva tuotu, ja josta myös tehtiin kilpaa tarjouksia.

”Ole kiltti, Remey...” Feenix katsoi anovasti miestä, tietäen ettei toinen voinut vastustaa tuota katsetta.

”Feenix, älä katsoa minua noin...” Mies väisti Feenixin katseen, kohauttaen sitten olkiaan, iloisen virnistyksen kohotessa huulille.

”Kaipa minä voisin auttaa, olen alkanut kyllästymään joutenoloon.” Remey hymähti, katsoen sivusilmällä

Feenixiä, jonka kasvoille oli noussut voitonriemuinen ilme.

”Tiesin sen!”

Talim katseli tyynenä mustatukkaisia miehiä, jotka olivat lähes toistensa kurkuissa kiinni, tehden tarjouksia hänestä ja Shivasta. Mikään naisen eleissä ei kertonut siitä huolesta mitä tämä tunsi. Feenix oli jo myyty jollekin ruskeakaapuiselle hepulle. He olivat nähneet tämän taluttavan kiukusta kiehuvaa ystäväänsä pois paikalta. Ties missä hän nyt oli. Talim loi katseen Shivaan, joka oli juuri potkaissut mieheltä, joka oli uskaltautunut koskemaan naisen jalkoja, nenän murskaksi. Sen seurauksena oli ollut suuri naurun rämäkkä ja kahleet Shivan jalkoihin sekä kipeä isku kepistä.

”Ottakaa nainen kiinni!!”

Talim ja Shiva käänsivät nopeasti katseensa kohti ääntä. Joukon takana oli Feenixin ostanut mieshenkilö, jonka länsimaiset piirteet kätkenyt huppu oli valunut miehen niskaan.

”Se narttu puri minua!” Mies jatkoi huutamistaan ja huitoi jonnekin oikealle, missä näkyi Feenixin juokseva hahmo. Puri? Shiva ja Talim vilkaisivat toisiaan, kiinnittäen sitten huomionsa mieheen, joka oli lähtenyt juoksemaan Feenixin perään saaden osan heitä vartioivista miehistä lähtemään peräänsä. Talim hivuttautui lähemmäksi Shivaa, Hesiren tarkkaillessa tilannetta kiroten mielessään hankalaa punapäätä. Pitikö sen juuri nyt karata, kun hän oli saamassa juuri elämänsä suurimman tuoton.

”Tämä on tilaisuutemme.” Talim kuiskasi Shivalle.

”Miten? Minä olen kahlehdittu päästä jalkoihin...” Shiva mutisi takaisin, kilistäen kahleitaan, mutta ehkä hän voisi kiertää kahleita yhdistävän narun orjakauppiaan kaulan ympärille ja... Enempää hän ei ehtinytkään suunnitella, kun tunsi jonkun hivelevän nilkkojaan, yhtäkkinen kosketus sai naisen kiljahtamaan hiljaa... Jos se ruojake uskalsi yrittää uudelleen niin ruumiita tulisi ja paljon...

”Hst. Ei hätää, olen ystävä.” Pehmeä, ranskalaisella korostuksella puhuva miesääni kuiskasi jostain alhaalta, käsien tunnustellessa naisen kahleita.

”Ja kuka sen voi todistaa.” Shiva murahti, potkaisten jalallaan taaksepäin kohti ääntä.

”Oh, ça alors! Haluatko jäädä tänne, vai?”

”Meillä ei ole ystäviä täälläpäin...” Talim sanoi varoittavan hiljaa, yrittäen nähdä miehen.

”En olekaan täältäpäin, mutta olen Feenixin tuttu. Joten voisitteko hiukan hillitä itseänne, jotta saisin nämä ketjut irti?!” Mies sanoi hieman ärtyneellä äänellä, väistäen jälleen Shivan hyvin tähdätyn potkun. Shiva vilkaisi Talimia, joka nyökkäsi sitten.

”Annetaan sen yrittää, voimme miettiä mitä teemme hänelle sitten kun olemme irti, jos tyyppi fuulaa.” Mainittu mutisi jotain ranskankielistä, saaden viimein Shivan ketjut auki.

”Jos neidit ojentaisivat kätensä...” Mies nousi ylös ja kaksikko huomasi vasta silloin, tämän olevan juuri sama, joka oli äsken ilmoittanut Feenixin purreen häntä. Yllättävän vaivattomasti mies sai naisten kahleet irti, tämä oli kai harrastanut ennenkin kahleleikkejä...

”Tulkaa, Feenix odottaa teltassani.”

”Mitä hal...” Hesire oli vasta nyt huomannut tapahtuman, mutta ilo oli lyhytaikainen, Talimin sitoessa käsiään pitäneen narun kauppiaan kaulaan ja alkaen hitaasi puristamaan miehestä ilmoja pellolle, kunnes tämä lysähti elottomana maahan. Vielä sen jälkeen Talim potkaisi miestä kylkeen ilkeän rusahduksen saatteessa.

”Mieti kahdesti seuraavan kerran ennenkuin alat myymään ihmisiä.” Nainen vielä tuhahti, pudottaen köyden ruumiin rinnalle.

”Helpottiko?” Shiva kysyi virnistäen, väsymyksen ja poissaolevan katseen jälleen hiipiessä kasvoille.

”Huomattavasti.” Talim puisteli kätensä housuihinsa lähtien sitten seuraamaan Remeytä joka oli odottanut vähän matkan päässä.

2007 AD

Heinäkuun 5

Kello 21.00

Egypti, Läntinen aavikko

Kolmikko istui hiljalleen palavan nuotion ääressä, katsellen tulta mietteissään. Shivan ja Talimin saavuttua telttaan, he olivat lähes heti lähteneet Serapeumilta. Markkinat olivat olleet sen verran sekavat, että Remey sekä kolme naista olivat päässeet huomaamattomasti alueelta pois. Moni oli liuennut jo ennen heitä, joten se oli helpottanut pakoon pääsyä. Shiva oli pakoreissusta hiukan huonona, muttei kovin pahasti. Remey oli eronnut heistä jo aikaisemmin, väittäen että hänellä olisi ollut kiireellisiä asioita hoidettavanaan.

”Kuka se oli?” Talim rikkoi viimein öisen hiljaisuuden, joka oli alkanut laskeutumaan kolmikon päälle. Remey oli jättänyt heille yhden teltan, sekä joitain muita tarpeellisia varusteita, joita oli saanut varastettua mukaansa markkinoiden hulinasta.

”Lapsuuden ystävä, Remey Benoit.” Feenix kohautti olkiaan.

”Vainko lapsuuden ystävä?” Talim kysyi luoden virnistyksen ystävälleen.

”Jep. Vain ystävä, en ole hänen tyyppiään eikä hän minun, joten se siitä.”

”Hän oli aika kätevä noiden kahleiden kanssa.” Talim haukotteli, siirtäen katseensa aavikon yllä aukeavaan tähtitaivaaseen. Mies oli kertonut heille tien lähimpään kaupunkiin, josta saisi kyydin Kairoon, jonne olivat ajatelleet suunnistavansa seuraavaksi. Mutta sinne oli kuitenkin matkaa, joten he joutuisivat kestämään aavikon päivän kuumuutta ja yön kylmyyttä. Feenix naurahti kuullessaan ystävänsä kommentin.

”Remey on varas, joten syytä ollakin. Tai en tiedä mitä hän nykyään puuhailee, viime tapaamisesta on muutamia vuosia. Ensimmäisellä tapaamisella hän yritti varastaa äitini leipomia pipareita. Ja minähän en sitä sallinut. Saimme molemmat viikon kotiarestia tappelusta.”

”Meidän on palattava takaisin. Löydettävä Anubiksen kynsi.” Talim ja Feenix käänsivät säikähtäneenä katseensa Shivaan, joka oli jälleen alkanut puhumaan tuolla erikoisella äänellä ja tavalla. Kaiken kukkuraksi nainen oli kohta sanottuaan vaipunut jälleen tajuttomuuteen.

”Voi ei, ei nyt taas...” Feenix voihkaisi, katsoen epätoivoissaan Talimia.

”Ja se vain paranee. Saamme seuraa...” Talim vastasi puutuneesti, osoittaen länteen, josta oli näköjään ratsastamassa joukko ihmisiä heitä kohti.

”Toivotaan että ne ovat turistikierroksella...” Feenix voihkaisi rukoilevasti.

”Hevosilla? Elämysmatkailua yöllä vai?” Talim sanoi kuivasti, yrittäen räpsytellä hiekkaa silmistään.

Pikkuhiljaa Egypti alkoi vaikuttamaan vähemmän kiehtovalta kuin ennen. Talim ja Feenix ryömivät Shivan lähelle, päättäen taistella viimeiseen asti, jos tulijat olivat hyökkäystuulella tai aikoivat yrittää myydä heidät...

Paimentolaiset, joiksi naiset olivat ratsastajat vaatteista tunteneet, pysähtyivät muutaman kymmenen metrin päähän heistä, kunnes joukosta erkani yksi henkilö, joka lähti hitaasti ratsastamaan naisia kohti.

Tämä pysähtyi parin metrin päähän ja laskeutui alas hevosen selästä paljastaen tatuoidut kasvonsa.

”Salem, matkalaiset. Olette pitkän matkan päästä kaupungista.” Mies sanoi, kumartaen heille tervehdyksen.

”Olemme havainneet sen...” Talim sanoi tarkkaillen miestä, tämä oli pukeutunut mustaan asuun. Miehellä oli olkapäille ulottuvat, mustat ja kiharaiset hiukset, jotka liehuivat pienesti tuulessa, silmät hänellä olivat tumman ruskeat, kuten suurimmalla osalla beduiineista. Mutta kiinnostavin seikka miehessä oli tämän mustat, monimutkaisen näköiset tatuoinnit poskilla sekä otsassa.

”Nimeni on Akunosh. Olen seurannut teitä jo pitkään.”

”Seurannut?!” Feenix ponkaisi ylös.

”Sinä olit se, jonka vaistosin hautojen lähellä... Mitä oikein haluat?” Feenix oli näköjään menettämässä

pikkuhiljaa hermonsa tämän kaiken keskellä.

”Aivan oikein. Mutta selitän kaiken tarkemmin leirissäni. Sinne ei ole kovin pitkä matka, mutta uskoakseni

ystävänne tarvitsee apua pikaisesti.” Mies mitteli katseellaan Shivan makaavaa hahmoa näyttäen sitten muutaman merkin takanaan oleville ratsastajille, joista kaksi tuli lähemmäksi.

”Hevoseni on nopein, joten tarjoan sitä ystävänne käyttöön.” Mies astui lähemmäksi Shivaa, ohi Talimin, joka ei oikein tiennyt miten suhtautua tulokkaaseen.

”He-hetkinen... Et voi noin vain viedä ystäväämme!” Talim huomautti viimein miehelle, tämän nostaessa Shivan käsivarsilleen.

”Lojaaliutenne on sydäntä lämmittävää. Mutta vakuutan etten satuta häntä. Tärkeintä on saada ystävänne hoitoon mitä pikaisemmin. Leirissäni on monia parannustaitoja osaavia.” Kaksikko katseli neuvottomana toisiinsa. Jos tilanne oli eri, naiset kieltäytyisivät ehdottomasti, mutta jos mies todella tahtoi auttaa niin...

”Mieheni tarjoavat teille kyydin leiriini.” Akunosh nosti Shivan hevosensa selkään, nousten itse sitten satulaan, pitäen toisella kädellä kiinni Shivasta ja toisella ohjastaen hevosta. Ennenkuin Talim ja Feenix ehtivät sanoa mitään, mies oli jo hoputtanut hevosensa laukkaan ja katosi aavikolle.

”Mahtavaa. Aivan loistavaa. Sinne meni ja me emme tehneet mitään.” Talim naputti ärtyneenä jalallaan maahan, saamatta kovinkaan kummoista ääniefektiä hiekkaisesta maasta.

”No jaa, en usko, että Shiva valittaisi.” Feenix naurahti.

”Miten niin?!”

”Jos minut tulisi jokin tumma mies nappaamaan mukaansa ja ratsastaisi öiselle aavikolle, en valittaisi.”

”Feenix! Tuo oli epäasiallista.” Talim yritti hillitä nauruaan, muttei kyennyt siihen. Vaikka hän ei ollutkaan nähnyt miestä koskaan, Talim kuitenkin jotenkin luotti häneen. Kuin olisi tuntenut miehen joskus. Kuten Feenixin.

”Miksen minä voi koskaan olla kipeänä tällaisissa tilanteissa...” Feenix virnisti hieman kateellisena, joka tosin haihtui hyvin nopeasti naisen tuntiessa käsien nostavan itseään vyötäröstä ylöspäin istumaan hevosen selkään. Yksi mustiin pukeutunut beduiini oli nostanut hänet eteensä istumaan, mustien silmien hymyillessä naiselle hupun takaa.

”En valita.” Talim huikkasi toisen hevosen selästä, jonne toinen Akunoshin beduiini oli hänet nostanut, heidän lähtiessä karauttamaan päällikön perään.

Ratsastus ei tosiaan ollut kovin pitkä, tosin molemmat kaksi toivoivat, että se olisi kestänyt pitempään. Oli jumalaista ratsastaa öisellä aavikolla, tuulen suhistessa hiuksissa. Eikä tietenkään mustapukuiset miehet olleet pahentaneen asiaa ollenkaan... Tosin hieman viileätä heillä oli ollut, naisilla kun kuitenkin edelleen oli päällään orjakauppiaan pukemat paljon mitään peittämättömät asut, sekä ruskeat kaavut, jotka Remey oli heille antanut.

Nyt he istuivat suuressa, yksinkertaisesti koristellussa teltassa Akunoshin vieraina. Shiva oli nukkumassa verholla erotetussa osassa. Mies oli antanut heille inhimilliset vaatteet, jotka tuntuivat ihanan lämpimiltä.

”No niin, mitä tämä kaikki merkitsee? Miksi olet seurannut meitä ja mistä tiesit, että Shivalla on jokin hätänä?” Talim aloitti kyselytulvan, johon heidän isäntänsä vastasi ystävällisellä naurahduksella.

”Tämä kaikki merkitsee enemmän kuin luulettekaan ja siksi olen seurannut teitä. Mutta voisin aloittaa kaiken kertomalle teille legendasta.”

”Legendasta?” Feenix sanoi kysyvästi.

”Niin, Legenda Usermaetren tyttäristä.”

”Usermaetren tyttäristä?”

”Niin, taru kertoo, että kauan aikaa sitten eli faarao nimeltä Usermaetre, hänellä oli kolme kaunista tytärtä nimeltä Lisisme, Anetha ja Menetir…”

”Mitkä ne nimet olikaan?!” Talim kohosi istumaan, tuntien pientä epämiellyttävää hivelyä selkäpiissään. Hän vilkaisi vaivihkaa Feenixiä, joka oli kiinnittänyt huomion nimiin.

”Lisisme, Anetha ja Menetir. Miten niin?” Akunosh kysyi tarkkaillen heitä, ja kaksikko oli varma, ettei mies ollut niin tietämätön kuin näytti olevansa.

”Shiva kutsui itseään Lisismeksi ja minua ja Talimia Anethaksi ja Menetiriksi...” Feenix vastasi, tuntien vilun väreitä sisällään. Tämä alkoi taas menemään tällaiseksi jutuksi...

”Mutta jatka vain.”

”Niin.” Mies jatkoi tarinaansa.

”Tyttäret oli luvattu vaimoiksi eräälle papille nimeltä Amenhotep. Sen olisi pitänyt taata faaraolle pitkän iän ja vallan, jonka Amenhotep oli hänelle luvannut, jos saisi tämän tyttäret itselleen. Lisisme, Anetha ja Menetir olivat pienestä pitäen tienneet sopimuksesta, jonka isänsä oli tehnyt papin kanssa, joten heidän oli tyytyminen kohtaloonsa.” Kaksikko vilkaisi toisiaan, mutta eivät keskeyttäneet miestä tällä kertaa.

”Mutta kaupungissa oli kolme miestä, veljekset, joista jokainen oli rakastunut intohimoisesti yhteen faaraon tyttäreen. Ankef, suuren paimentolaisheimon rikas päällikkö oli rakastunut Lisismeen, Dariyus Taikuuden, kuun ja tiedon, viisaan Toth jumalan palvelija oli menettänyt sydämensä keskimmäiselle tyttärelle, Anethalle. Ja kolmas veljeksistä Raia, varas ja huijari, oli rakastunut Menetiriin. Nämä kolme eivät hyväksyneet rakastettujensa kohtaloa, he tiesivät, etteivät voisi koskaan saada faaraon tyttäriä, joten he eivät sallineet kenenkään muunkaan saavan heitä.

Joten veljekset punoivat juonen Amenhotepin päänmenoksi ja pyysivät Tothia siunaamaan yrityksensä. Jumala oli suopea palvelijalleen ja tämän veljille, joten hän kietoi kolmikon yön pimeyteen ja taivaan äänettömyyteen ja päästi nämä Amenhotepin asuntoon. Mutta veljesten rahanahne palvelija oli kuullut heidän suunnitelmansa ja oli oitis juossut kertomaan uhkaavasta vaarasta Amenhotepille. Heidän yllätettiin, mutta pappi sai tappavan iskun jostakin heidän terästään. Hätänsä hetkellä hän rukoili petollista Sethiä avukseen, joka lupasi Amenhotepille, että hän saisi joka 1000 vuosi tulla maanpäälle, kunnes Lisisme, Anetha ja Menetir täyttäisivät kohtalonsa. Seth varastoi Amenhotepin elinvoiman pieneen ruukkuun, jonka piilotti syvälle Siinain erämaahan. Tämän jälkeen Seth lähetti mustan käärmeen surmaamaan faaraon tyttäret.

Ankef, Dariyus ja Raia palasivat murhemielin kotiinsa, tietäen aiheuttaneensa myös rakastettujensa kuoleman. He vannoivat löytävänsä Amenhotepin ruukun ja tuhoavansa sen, jotta Lisisme, Anetha ja Menetir eivät olisi kuolleet turhaan.” Akunosh lopetti kertomuksensa.

”Shiva johdatti meidät kolmen naisen haudalle...” Talim sanoi hiljaisella äänellä. Akunosh nyökkäsi hänelle.

”Tiedän.”

”Mutta miksi?” Akunosh katseli vähän aikaa jonnekin kaukaisuuteen ennen kuin vastasi heille.

”Koska Shiva tietää, että Amenhotepin kirous on kumottava.”

”Mistä Shiva voisi sen tietää?” Feenix tiesi, ettei tahtonut kuulla vastausta kysymykseensä. Mies käänsi mustan katseensa Feenixiin ja katseli tätä vakavana.

”Hän on Lisisme.”

”Mitä?!” Feenix ponkaisi ylös, kävelemään hermostuneena telttaa ympäri.

”Tämä Lisisme eli joskus miljoona vuotta sitten, joten ei hän voi olla Shiva. Talim?” Feenix katsoi Talimiin, joka näytti painuneen ajatuksiinsa.

”Ei, en tarkoita oikeasti. Suonet anteeksi väärinsanomiseni. Tarkoitin että Shiva on uudestisyntynyt Lisisme. Sethän lupasi Amenhotepille, että tämä saisi vaeltaa niin kauan, kunnes Lisisme, Anetha ja Menetir tulisivat hänelle. Ja sen takia Seth tappoi myös tyttäret. Hän ei yleensä petä kaupoissa.” Feenix lakkasi kävelemästä istahtaen takaisin paikalleen.

”Mutta hetkinen nyt, miksi vain Lisisme. Missä Anetha ja Menetir sitten ovat? Se pappihan halusi kaikki.” Talim kohotti katseensa Akunoshiin, joka katseli heitä pieni virne suupielessä.

”Eeei... et voi tarkoittaa... Et kai vain vihjaile, että me olisimme uudesti syntyneen Anetha ja Menetir?”

Feenix katsoi miestä, tietämättä purskahtaako itkuun vai nauruun. Akunosh nyökkäsi.

”Ei, ei. Nyt meni yli! Tämä ei ole mahdollista, jos Shiva on muka Lisisme niin miksi me emme sitten sekoile nykyajan ja menneisyyden välissä.” Talim tiuskahti, tämä alkoi menemään hiukan epämiellyttäväksi. Kuka nyt tahtoisi olla jonkun toisen uudestisyntymä...

”Shivalla on riipus, jossa on Amenhotepin tunnus, skorpioni. Sen on tarkoitus johtaa tyttäret Amenhotepin luokse, ja koska Shiva löysi sen, on hänet valittu johtamaan teidät sinne.”

”Otetaan riipus pois.” Feenix ehdotti, vaikka arvasikin sen olevan hyödytöntä.

”Et usko itsekkään tuohon.” Feenix lysähti asteen kasaan miehen moittivien silmien alla.

”Mutta miten sinä liityt tähän?” Talim taputti Feenixiä olalle ja keskittyi sitten kuuntelemaan Akunoshia.

”Nämä kolme veljestä... Toth sääli heitä joten...”

” ... He ovat myös syntyneet uudelleen. Ja anna kun arvaan, sinä olet Ankefin inkarnaatio?” Talim lopetti lauseen miehen puolesta.

”Niin, olen Ankefin jälkeläinen alenevassa polvessa. ”

”Oi ei... Miten tämä lopetetaan?” Feenix sanoi tuskastuneella äänellä jostain lattian tasosta.

”Kaikkien on oltava tiettynä aikana yhtä aikaa St. Katherinessa, Siinain aavikolla. Sinne jonnekin on piilotettu Amenhotepin elinvoima maanalaiseen pyramidiin.”

”Kaikkien?” Talim kohotti kulmakarvaansa.

”Niin, Lisismen, Anethan, Menetirin, Ankefin, Dariyuksen sekä Raian. Tai heidän inkarnaationsa siis.”

”Jos tämä kaikki nyt sattuisikin olemaan totta, niin miten pahuksessa me kuvittelemme löytävämme vielä kaksi inkarnaatiota? Maailma on aika suuri, jos et ole sattunut huomaamaan.” Feenix sanoi pahantuulisesti, ryhdistyen hiukan.

”He ovat jossain Egyptissä. Ja he etsivät teitä, ehkä tietämättään mutta menneisyyden johdolla. Ja he ovat joitain teidän läheisiänne, joitain, jotka tunnette. Koska Lisisme, Anetha ja Menetir ovat läheisessä yhteydessä toisiinsa. Kuten myös Ankef, Dariyus ja Raia. Muu ei ole mahdollista.” Talim kuunteli miestä mietteliään näköisenä rypistellen välillä kulmakarvojaan.

”Sinähän olet päällikkö? Ja Ankef oli myös?”

”Aivan, se ei ole sattumaa vaan tarkoituksellista.”

”Mietitäänpäs, etkös sinä Feenix sanonut Remeyn olevan varas?” Talim käänsi virnistävän katseen ystäväänsä, joka oli jälleen hieman painunut alaspäin.

”Talim... Älä viitsi puhua tuollaisia...”

”Ja hän on lapsuuden ystäväsi... Siinä se, Raia on löydetty. Missä hän on?”

”En minä tiedä... Emme ole pitäneet yhteyttä koskaan, jossain Egyptissä hän kai vielä on, mutta tuskin Saqqarassa.”

”Hienoa, nyt pitää enää löytää Dariyus...” Feenixin kasvoille livahti pieni pirullinen hymy, hänen katsellessa Talimia.

”Damian. Hänhän on näkijä eikö niin?”

”Damian... Nyt muistankin, pari päivää sitten leiriini tuli tummatukkainen mies, joka sanoi nimekseen

Damian. Hän kertoi minulle mistä teidät löytää. Oli kuullut minun haeskelevan teitä.” Talim punastui lievästi, kuullessaan Damianin nimen.

”Onko hän täällä vielä?” Feenix kysyi, luoden virneen Talimille, joka ei oikein saanut sanaa suustaan.

”Ei, valitettavasti hän lähti lähes heti kun saapui. Suuntasi Alexandriaan.” Akunoshin harteet hieman lysähtivät.

”Meillä olisi nyt henkilöt, muttemme tiedä missä he ovat... Kirottua, kun en silloin kun hänet näin ymmärtänyt hänen merkitystään. No mutta kuitenkin, emme voi tehdä tänään kuitenkaan mitään.

Suosittelisin teille lepoa, voimme puhua huomenna enemmän. Ystävännekin on silloin varmaan jo parempi.”

2007 AD

Heinäkuun 6

Kello 5.00

Egypti, Läntinen aavikko

Aamuaurinko alkoi lämmittää teltan seiniä. Sen säteet pilkistivät oviverhon raoista herättäen hiljalleen sisällä nukkujat. Talim ja Feenix eivät olleet suostuneet lähtemään Shivan vuoteen ääreltä mihinkään, joten beduiinit olivat pedanneet vuoteet heille ystävänsä viereen. Akunoshkaan ei ollut suostunut edes nukkumaan ja syötti mietteliäänä lähettihaukkaansa pienillä lihanpaloilla istuen risti-istunnassa.

Shiva nousi ylös ja raotti hiljaa makuusijansa läpinäkyviä verhoja. Kaksikon uni näytti olevan aika kevyttä, sillä he ponkaisivat heti sängyiltään ylös nähtyään ystävänsä hereillä. Shiva katsoi hapuilevasti ympärilleen ja, kun huomasi Akunoshin, hän jähmettyi paikoilleen.

”Shiva oletko kunnossa?” Talim kysyi melkein kyyneleet silmissä ja Shiva käänsi sumentunein silmin katseensa tätä kohti.

Feenix oli ryntäämässä ystävänsä kaulaan, kun Akunosh pysäytti hänet.

”Jokin on vialla.” Hän sanoi ja jatkoi.

”Shiva, Minä olen Akunosh. Olet varmasti nähnyt jo pitkään jatkuvaa painajaista pystymättä herätä, mutta palaa luoksemme. Palaa luokseni.” Akunosh ojensi kätensä Shivaa kohti.

Talim ja Feenix käänsivät katseensa mieheen ja sitten Shivaan. Sähkön pystyi tuntemaan ja melkein näkemään heidän välillään. Shiva peräytyi askeleen ja alkoi puhua mustanpuhuvalla äänellä tuulen voimistuessa teltan sisällä.

”Teitä on petetty. Ette voi auttaa. Me tyttäret teimme oman sopimuksemme ennen kuolemaamme Osiriksen kanssa. Mutta se peruuntui, sillä yksi meistä ei ollut antanut sydäntään vain yhdelle. Menetir rakastui myös Amenhotepiin. Hänen ruskeisiin silmiinsä, petollisiin ajatuksiinsa ja rasvattuun lihaksikkaaseen vartaloonsa.”

Feenix punastui ja yritti väittää vastaan, mutta miten hän voisi puolustaa jotain henkilöä, jonka inkarnaatio itse oli. Feenix pitikin suunsa tiukasti kiinni ja päätti kuunnella kertomuksen loppuun.

”Me Anethan kanssa ymmärsimme häntä, sillä mekin olisimme voineet langeta papin pauloihin. Osiris kuitenkin suuttui ja langetti uuden kirouksen yllemme sydämen petoksen takia. Hän loi korun, aseen, joka määräisi uudestaan yhden tyttären kohtalon. Skorpionin varjon naisen ylle. Tämän!”

Shiva otti korun kaulastaan ja laittoi sen tutulla tavalla kämmenelleen. Valonsäteet kiersivät telttaa, lepattaen sen helmoja, ja skorpioni ilmestyi taas riipuksen pintaan aavemaisena. Talim oli potkaisemaisillaan esineen ystävänsä kädestä, mutta Shivan katse pysäytti hänet.

”Tytär on kuoleva skorpionin pistosta, ellei hän kolmen aamun jälkeen poista haavaa Anubiksen kynnellä ja Osiriksen kyyneleellä.”

Feenix ja Talim huudahtivat ja Shiva nosti kädet sivuille, ensin laittaen korun takaisin kaulaansa. Hänen asunsa muuttui egyptiläisen ylhäisön hameeksi sillä poikkeuksella, että hänen hiuksensa olivat auki ja elivät tuulen mukana. Hänen käsiinsä ilmestyivät Talimin aseet sait ja hän otti valmiusasennon.

”En voi jäädä tänne!” Shiva huudahti ja hyppäsi yhdellä volttiloikalla kolmikon yli livahtaen oviaukosta ulos. Hän kaappasi itselleen yhden mustista hevosista ja karautti nopeasti Kairoa kohden. Akunosh ei tullut kaukana hänen jäljestään kaksikon kanssa ja hän huusi käskyjä miehilleen. Samalla hän lähetti haukkansa lentoon ja se lähti ilmasta seuraamaan karkuun lähtijää. Sitten hän hyppäsi hevosensa selkään, parivaljakon noustessa omilleen, ja he lähtivät takaa-ajoon.

Kello 19.30

Shiva oli ratsastanut koko päivän Kairoa kohti, mutta käänsi suuntansa iltahämärässä Gizan pyramidien suuntaan. Faaraoiden haudat pystytettiin aina länteen päin, sillä siellä sanottiin sijaitsevan kuolleiden valtakunta. Hänellä oli päättäväinen ja jopa ylhäinen ilme kasvoillaan, kun hän hyppäsi hevosensa selästä alas. Shiva taputti hevosensa kaulaa ja kuiski tämän korvaan jotain.

Samassa kolmikko saapui pölyisenä omilla ratsuillaan ja Akunosh hyppäsi hevosensa selästä alas. Feenix suorastaan tippui kangistuneena satulastaan ja Talim loikkasi kevyesti hiekalle. Gizan pyramidit seisoivat iän ja koettelemusten jälkeen jylhinä taivasta kohden. Niiden luultiin ohjaavan kuninkaidensa sielut auringonsäteiden mukana taivasta kohden kuolemattomien pohjoisten tähtien joukkoon. Shiva jatkoi sandaalit jalassa matkaansa pyramidien ohi ja nosti riipuksen Sfinksin kohdalla ylös. Kuun säde osui siihen ja heijastui korusta länteen päin erääseen hiekkasärkkään.

”Lisisme!” Akunosh huusi ja riipus tippui hänen kädestään. Mies kaappasi pyörtyjän ilmasta kiinni ja nosti tämän pään leuasta kevyesti silmät hänen kasvojaan kohti.

Talim ja Feenix juoksivat paikalle. Talim nosti korun maasta pitäen sen kuitenkin turvallisen välimatkan päässä itsestään. Pyörtynyt räpytteli silmiään ja säikähti oudon miehen sylissä oloa. Akunoshin silmät tuijottivat suoraan häneen oudon hellästi Shivan mielestä.

”Mitä ihmettä!” Hän huusi ja työnsi itsensä eroon Akunoshista.

”Onko tämä joku vitsi vai? Miksi minulla on nämä vaatteet ja Talimin aseet. Voisko joku vähän selittää?”

Shiva oli jossain suuttumuksen ja hämillään olon välivaiheilla. Hän potki hiekkaa sandaaleillaan ja oudot muistikuvat pyörivät hänen mielessään. Talimin ja Feenixin ilmeet taas kuvastivat helpotusta.

”Shiva, se olet sinä!” He huusivat yhteen ääneen ja hyppäsivät tämän kaulaan.

Shiva oli ymmällään ja irtautui tyttöjen otteesta. Hän sitoi nopealla liikkeellä hiukset ponihännälle ja katsoi ystäviään kuin he olisivat menettäneet järkensä.

”Tietysti se olen minä. Kuka muukaan?” Shiva sanoi vaimeasti katsoen kaikkia kolmea ihmeissään.

Yön hiljaisuuden rikkoi kuitenkin murtuvan maan ääni ja suuaukon ilmestyminen säteen osumakohtaan.

Talim ja Feenix katsoivat hiljaa toisiaan ja Shiva huomasi tarrautuneensa hiljaisen paimentolaisen kaulaan.

”Anteeksi” Hän sanoi irrottaen otteensa ja katsoi hiljaa oviaukkoon.

”Selitykset saavat varmaan odottaa, sillä matkamme on tuonne, eikö niin?” Shiva jatkoi ja lähti varovaisesti kävelemään aukkoa kohti.

Talim piilotti riipuksen selkänsä taakse ja he Feenixin kanssa tekivät läpipääsemättömän ihmismuurin hänen eteensä. Shiva oli taas hämmentynyt, sillä hän ei ymmärtänyt kavereidensa reaktiota. Ja Talim selvästi salasi jotain selkänsä takana.

”Shiva, meidän pitäisi selvittää ensiksi asioita. Emme voi...” Feenix sanoi tarraten Shivan olkapäähän.

”Ei ole aikaa.” Puhuteltu melkein tiuskaisi ystävälleen ja repäisi olkapäänsä irti.

”En tiedä miksi, mutta meidän pitää kiirehtiä! Minä tunnen sen.”

Aukosta pääsi ilmoille hyvin ummehtunut ilma ja Shiva näytti surumieliseltä. Hän vilkaisi ystäviään ja hymyili rohkaisevasti astuessaan aukkoon. Käytävässä olevat soihdut syttyivät automaattisesti ja Shiva poisti isoja hämähäkinseittejä edestään.

”Phew, ihan kuin täällä olisi kuollut jokin. Ilma haisee mädäntyneeltä lihalta.” Talim sanoi pitäen nenästään kiinni.

”Mulla on paha fiilis tästä. Tombraiderkompleksi...” Feenix sanoi mennen sisään aukosta varoen joka askeleellaan.

”Muistuta mua viel kerran Tombraiderista niin mä rupean väkivaltaiseksi.”

”Shhh...” Akunosh sihautti ja he jatkoivat Shivan perään.

Käytävä jatkui aika pitkään ja Shivan tila alkoi uudestaan heikentyä. Feenix ja Talim tulivat taluttamaan ystäväänsä ja Feenix poisti lyhyempiä hiuksia ystävänsä kasvojen edestä. Akunosh käveli valppaana heidän perässään katsellen oman soihtunsa kanssa seiniä. Shiva teki äkkipysähdyksen ja heidän vartijansa törmäsi joukkoon.

”Mitä nyt?” Feenix kysyi ja Shiva kalpeni.

”O-ou...” Kuului kannatellun vastaus, kun lattialaatta liikkui osittain heidän altaansa ja kääntyi jyrkkään laskuun. ”Vou-vou-vooooou.” Nelikko huusi koko pitkän liu’un ajan, kukin laskien omalla tyylillään taitavasti tai horjuen, kompuroiden tai surffaillen.

He joutuivat pomppia monttujen ja lattiasta kohoavien piikkien yli. Liu’un loputtua joukko jäykistyi ja katseli taakseen. Sieltä kuului outoa kirskunaa ja jyrinää. Akunosh ei reagoinut ääneen mitenkään, mutta Shiva, Feenix ja Talim tiesivät mistä oli kyse ja vilkaisivat toisiaan nopeasti.

”JUOSKAA!!” Kolmikko huusi yhteen ääneen suuren terän lähtiessä tulemaan heitä kohti.

Joukko juoksi henkensä edestä käytävää pitkin ja seinistä alkoi lennellä myrkkynuolia. Enkelit muuttivat liikkeensä puolivolteiksi ja Akunosh iski sapelillaan nuolia maahan. Kulman taakse päästyään ajastimella olleet piikkiseinät lähtivät liikkeelle ja lattialaatat murtuivat heidän altaan juoksijoiden spurtatessa niiden yli. Laattojen alta näkyi seipäitä ja luurankoja, joita nelikko ei kuitenkaan jäänyt tiirailemaan.

He pomppasivat lattiassa olevasta aukosta alas ja kierähtivät suoraan toiseen ja sitten vielä hyppäsivät sivuttain kolmanteen piikkiseinien sulkeutuessa heidän yläpuolellaan. Nelikko jatkoi juoksemistaan, sillä sielläkin seinät liikkuivat murhaavaa tahtiaan. Talim pakotti Shivan mukaansa vetäen kaverinsa kädestä, kun tämä näytti luovuttavan uupumuksesta. He joutuivat heti uuden ansan armoille. Nilkkojen kohdalla seinästä lähtivät liikkeelle hiuksia halkovat terät, ja jokainen joutui pomppimaan niitten ylitse parhaansa mukaan. Akunosh otti lennossa Shivan syliinsä ja juoksi kaksikon vieressä pakoillen kivimurikkaa, joka vieri heidän peräänsä.

Edessä näkyi oviaukko, jonka kivipaasi alkoi laskeutua hitaasti lattiaa kohti nelikon silmien edessä. He kuitenkin heittäytyivät tarpeeksi ajoissa sitä kohti ja vierivät lattian raosta seuraavaan huoneeseen. Soihdut syttyivät kammioon ja yhteen myttyyn päätynyt joukko alkoi liikehtiä.

Talim nousi ensimmäisenä, koska hän oli päällimmäisenä, ja siisti asuaan. Seuraavaksi nousi Feenix sadatellen ja lopuksi Akunosh, joka veti Shivan ylös maasta. Nelikon edessä avautui kaunis aarrehuone, joita vartioi Anubiksen ja Osiriksen jättimäiset patsaat.

”Olen vainoharhainen vai? Ei mitään huolehdittavaa vai?” Feenix murjaisi taputtaen pölyä housuistaan.

”Hyvä, että säilyimme kokonaisina tuosta kuolontiestä!” Hän jatkoi ja katsoi, oliko hän todellakin vielä yhtenä palana.

”Okei, olit oikeassa. Mitä sitten...” Talim sanoi ja meni tutkimaan hieroglyfejä.

Salin kattoa tuki taatelipalmupäiset pylväät, joissa näkyi vielä vähän koristemaalipintaa. Kuolleitten kirjan pätkä oli kuvattuna takaseinälle ja Talim tutki sitä keskittyneenä.

”Ainoa, joka nouset kuun hahmossa.

Ainoa, joka loistat kuun sirppinä.

Anna Vainajan astua esiin ulkona olevien monimuotoisuuksiesi joukkoon. Vapauttakoot auringossa oleva minut, avautukoon portti Vainajalle kun hän astuu esiin päivään tehdäkseen mitä ikinä haluaa elävien joukossa”

Seinällä oli myös kertomus nurinpäin rakennetusta pyramidista, jonka sisään oli haudattu korkean henkilön hautaruukku. Se oli varmasti Amenhotepin leposija. Kammio oli katettu erilaisilla alabasteri esineillä ja reliefeillä. Huoneessa oli paljon kultaisia arkkuja ja pieniä eläinpatsaita.

Vastakkaisella seinällä lepäsi suuri kivilaattaovi, jonka oikealla puolella seinän pinnassa oli riipuksen muotoinen aukko. Ovessa oli oudosti myös erilaisia kohokuvioita. Talim nosti riipuksen taskustaan ja asetti sen seinän koloon. Laatta painui sisäänpäin ja kuului hiljainen naksahdus, mutta ovi ei auennut.

Shiva tutki tarkemmin hieroglyfejä ja kosketti niitä miettivästi.

”Muut näistä ovat pelkkää ylistyskirjoitusta, mutta nämä Scarab, Ankh ja Ra:n kuvat olivat taika-amuletteina kuolleiden vallan, suojelun ja uudestisyntymän symboleita.” Shiva sanoi ja painoi ne yksitellen pohjaan.

Ovi liikahti sijallaan ja hiekkapöly tulvahti sen raoista. Nelikko peräytyi taaksepäin, kun paasi nousi ja paljasti niin sanotun hautakammion. Huoneen keskikohdassa katosta laskeutui soihtujen heijastama spottivalo suoraan krokotiilinpäiseen hirviöön, jonka suussa lepäsi Anubiksen kynsi eli oudonnäköinen kultainen hansikas, jonka kultainen kynsi verenpunaisen päänsä kanssa asetettiin vasemman käden nimettömään. Osiriksen kyynel oli kiinnitetty kämmenselän kohdalle. Hanskaksi sitä pystyi kutsumaan vain sen takia, että sen sai käteen köynnösmäisesti kiinni. Muuta hanskamaista siinä ei ollut.

Takaseinällä oli suuri hieroglyfi Jumalyhdeksiköstä kuin tuomioistuimesta. Talimilla meni kylmät väreet selkää pitkin, sillä jumalat tuntuivat tuijottavan heitä vihaisina. Atum, luolajumala Heliopoksesta ja kuoleva ilta-aurinko, loi maailman ja seisoi kuvassa takarivissä vasemmalla. Shu ilmanjumala seisoi hänen vieressään. Hän yhdessä Tefnutin (kosteus) kanssa, joka seisoi hänen vieressään, kuvattiin yleensä leijonaparina. Tefnutin vieressä seisoi maanjumala Geb puolisonsa taivaanjumalatar Nutin kanssa, jotka syntyivät Shun ja Tefnutin liitosta.

Heidän alapuolellaan seisoivat kunnioitusta herättävinä vasemmalta katsoen Osiris, kuolleista henkiin herännyt ja maan päältä manalan hallitsijaksi siirtynyt jumala. Hänen vierellään seisoi magian jumalatar Isis, hänen sisarensa ja puolisonsa. Lopuksi seisoivat vierekkäin Neftys ja hänen veljensä ja puolisonsa kaaosvoimia edustava Seth, joka hallitsi aavikkoa. Jumalien yllä luki lause:

” Minä olen jumalten joukossa, enkä lakkaa olemasta.”

Muuten kammion seinät olivat täynnä Kuolleiden Kirjan tekstiä.

”Kunnioitettu Osiris. Olen saapunut kumoamaan tuomiosi minun yltäni. Olen Lisisme. Yksi kolmesta tyttärestä.”

Talim ja Feenix käännähtivät Shivan suuntaan, joka oli poistanut riipuksen seinästä ja käveli se kädessään ystäviensä ohi.

”Joko taas?” Feenix puuskautti ja nojasi Talimin olkapäähän.

”Meidän on parasta seurata tämä show sivusta.” Talim sanoi ja risti kätensä.

Akunosh katsoi hiljaa tapahtumaa. Hänellä oli paha aavistus asiasta, mutta ei sanonut mitään, ettei pelästyttäisi naisia. Shiva käveli rauhallisesti pedon luo ja laskeutui polvilleen. Hetken siinä rukoiltuaan hän nousi ja nosti kynnen pois leposijaltaan. Maa alkoi lievästi järistä ja Shiva asetti hanskan käteensä. Siinä ollut kivi alkoi loistaa ja hän painoi terävän kynnen pistokohdan tatuoinnin läpi ja siitä alaspäin tehden pienen viillon käteensä. Tuolloin tatuointi ja haava hävisivät.

Samassa juoksivat Damian ja Remey ovesta sisään huutaen ja Shiva nosti mustat silmänsä ylös. He olivat hengästyneitä ja jähmettyivät tapahtuman nähdessään.

”Tulkaa! Olette vaarassa!” Damian huusi ja tarttui Talimia kädestä ja Remey yritti saada Feenixin mukaansa.

Shiva alkoi nauraa pahaenteisesti ja nosti amuletin taas niin tutulla tavalla kämmenelleen. Akunosh ryntäsi estämään Shivaa ja Talim ja Feenix hänen perässään riuhtaisten itsensä irti, mutta liian myöhään. Pahan

hengen vallassa ollut veti kynnellä amuletin pintaa pitkin ja siinä ollut kirjoitus siirtyi taianomaisena oikeaan ymmärrettävään järjestykseensä, ja hieroglyfien osat yhdistyivät skorpionin ilmestyessä taas sen pinnalle. Ihan kuin koru olisi elänyt. Talim ja Feenix tarttuivat samassa hänen käteensä kiinni ja näkivät saman asian. ”Hän on täällä...” Shiva sanoi ääni kähisten ja Amenhotep ilmestyi heidän taakseen kuin aave.

”Mitä helevettiä.” Talim sanoi, kun suuri välähdys Osiriksen kyyneleestä täytti salin.

Valon jälkeen miehet huomasivat jääneensä kolmistaan saliin sanattomina. Nyt kammio todellakin tuntui kuolleelta. Remey käveli pedon luo ja huomasi, että riipus ja Anubiksen kynsi olivat tippuneet lattialle. Hän nosti ne ylös.

”Merde. Tämä ei näytä hyvältä.”

Shiva, Talim ja Feenix huomasivat olevansa keskellä aavikkoa egyptiläisissä vaatteissa. Ilma tuntui oudon kuumalta ja porottavalta. Talim lähti kävelemään kohti seuraavaa hiekkasärkkää ja sen huipulle päästyään, hän viittoili ystäviään seuraamaan. Shivakin tuntui olevan oma itsensä.

”Oh man. Me ei taideta olla enää Kansasissa, tytöt.” Shiva sanoi katsellen aivan uudenveroisia pyramideja ja Sfinksiä, jolla oli nenä tallella. Sekä vanhaa tai siis uutta kaupunkia.

”Emme ainakaan omalla vuosituhannellamme. Oh Crap” Feenix sanoi antaen oman osansa keskusteluun ja korjasi epämukavaa peruukkiaan.

Shiva tajusi samassa jotain ja alkoi kiroilla samalla lailla kuin pelatessaan jotain ärsyttävää peliä.

”Miten PIIP pääsemme takaisin PIIP, kun minulla ei ole enää sitä korua ja kirottua kynsihärveliä PIIP PIIP.”

Shiva kihisi ja iski käsillään turhautuneena jalkojensa sivuun.

Kolmikko mietti kuumeisesti ratkaisua, kunnes Talimilla välähti.

”Meidän täytyy etsiä esineet vain tästä ajasta. Ei muuta.”

”Vai ei muuta. Miten luulet, että se onnistuu? Toivomallako!?” Feenix sanoi samoin turhautuneena ja Shiva yhtyi hänen mielipiteeseensä.

”Ei vaan me etsimme ne. Palaamme omaan aikaamme. Menemme joukolla; Akunoshin, Damianin ja Remeyn kanssa Amenhotepin pyramidille. Tungemme riipuksen hänen kurkustaan alas ja menemme rannalle ottamaan aurinkoa. Sopiiko!” Talim luetteli hermonsa menettäneenä ja ojentautui uhmaavaan asentoon. ”Kuulostaa hyvältä.” Shiva sanoi, vaikka ei ymmärtänyt puoliakaan mitä ystävä sanoi ja vilkaisi Feenixiin. ”En olisi itse voinut sanoa paremmin. Sopii minulle.” Tämä sanoi.

Kolmikko läppäisi kätensä yhteen, kun heidän lähelleen käveli kantosaattue. Tuolissa istunut mies katsoi ylhäisenä naisia faaraon valtikat rintansa päällä ja kruunu päässään. Naisilta loksahtivat leuat auki.

”Tyttäreni Anetha, Lisisme ja Menetir. Olen kehottanut teitä monta kertaa olla menemättä rahvaan sekaan. En halua olla koko ajan huolissani teistä.” Usermaetre kehotti ja naisille kannettiin omat kantotuolit.

Naiset niiasivat, kun eivät osanneet muutakaan tehdä.

”Ymmärsittekö mitä hän sanoi?” Shiva kuiskasi hiljaa nopeasti ystävilleen ja nämä nyökkäsivät.

”Osaamme näköjään Egyptiä.” Hän mutisi ja nousi hienon naisen elkein tuolilleen.

Enkelit tekivät olonsa mukavaksi ja heitä alettiin kantaa kaupunkia kohti, joka paistatteli komeana kesäauringon paisteessa.

”Saatte kertoa minulle sitten koko tarinan. Meillä näyttää olevan rutkasti aikaa.” Shiva sanoi nojaten tuolinsa selkämykseen.

2460 BC

Egyptin vanha valtakunta

Keskipäivä

Egypti, Giza

Kantosaattue kulki hitaasti ohi uusina hohtavien pyramidien. Enkelit yrittivät pidättää hämmästystään ja innokkaita huudahduksiaan, kun he osoittelivat toisilleen pyramideja päin. Jokainen heistä yritti näyttää sille kuin kaikki tapahtumat olisivat heille jokapäiväistä leipää, mutta he huomasivat toistensa katseissa innostuneen pilkkeen. He kulkivat ohi uutuuttaan hohtavien pyramidien, joiden valkoinen kalkkikivipinta oli vielä paikoillaan. Se hohti auringonpaisteessa häikäisevästi. Myös Sfinksillä oli yhä kruunu päässään ja muutenkin se oli ehjä ja sen kasvot tervehtivät heitä ylhäisesti.

“En koskaan tajunnutkaan, kuinka hienostuneita nämä oikeasti ovatkaan”, Talim kuiskasi Shivalle ja Feenixille.

“Niin, kuluneina ne näyttävät enemmänkin kömpelöille”, Shiva kuiskasi takaisin. Yksi tuolin kantajista vilkaisi heihin päin ja Feenix teki “zip-it” -merkin. He kaikki olivat loppumatkan hiljaa. Samalla jokainen heistä kuitenkin tutki tarkasti ympäristöään.

Faarao kulki kulkueen etummaisena, eivätkä enkelit saaneet tähän enää näköyhteyttä. Kantajat kantoivat heidän tuolinsa kaupungin porteista sisään. Joka puolella hyöri ihmisiä työn teossa. Kuuma aurinko porotti ihmisten niskaan, mutta silti nämä näyttivät keskittyvän töihinsä kuumuudesta huolimatta. Enkelit kuitenkin panivat merkille, että vettä oli silti runsaasti saatavilla. Vesiruukkuja oli useita maassa ja kasveja oli runsain mitoin. Niili toi kuitenkin väelle hyvin vettä.

Heti kun Faaraon kantotuolit kulkivat ihmisten ohi, ihmiset lopettivat työnsä ja polvistuivat maahan kumartamaan. He kumarsivat syvään ja heidän otsansa koskettivat maata. Kun faaraon tyttärien kantotuolit tulivat kohdalle, väki kumarsi uudestaan, mutta ei niin pitkään kuin faaraon kohdalla. Enkelit tunsivat olonsa aika vaivaantuneiksi kaikesta kumartelusta, selvästikin kun ihmisillä olisi ollut muutenkin aivan tarpeeksi kiirettä töittensä parissa.

He kulkivat ohi käsityöläisten pajan, jonka pihalla oli ihmisiä työn touhussa. Muutama nainen istui verkkotuoleissa ja ompelivat taljoja. Yksi mies istui maassa ja käsitteli ilmeisesti luita jonkinnäköisillä kaivertimilla. Toisen majan ohi kulkiessaan enkelit näkivät ruukunvalmistajia työssään. Pajan edustalla ja sivuilla olikin satoja ruukkuja aseteltuina aurinkoon kuivumaan. Lähemmäs palatsia kulkiessaan he näkivät nuoria naisia palatsin varjoissa kutomassa pellavaa ja punomassa koristeellisia köynnöksiä. Ovesta sisään juoksi valkoisiin vaatteisiin pukeutunutta palvelusväkeä. He kantoivat koreissa ja ruukuissa viljaa, vihanneksia ja kalaa sisälle palatsiin.

Kantotuolit pysäytettiin upean palatsin ovien eteen. Faarao Usermaetre suunnisti jo kovaa vauhtia sisään palvelijoiden avatessa ovet hänen edestään. Enkeleille ei pahemmin jäänyt aikaa ihmetellä palatsin kauneutta. Kukaan heistä ei muistanut nähneensä sellaista missään kirjoissakaan. Palatsi oli varmaan tuhoutunut jo aikoja sitten. Shiva ehti huomaamaan kobrahahmoiset ovenkahvat ja Feenix ihaili syrjäsilmällä ovien koristekuvioita, kun taas Talim ihaili lattiaa, jonka jokainen neliösentti oli koristeltu yksityiskohtaisesti kullan sävyisin koukeroin. Kaikki huokaisivat hiljaa. Matka olisi ollut joissakin toisissa olosuhteissa varmasti upea kokemus.

He seurasivat faaraota suureen saliin, jossa Usermaetre istui salin korokkeella olevalle valtaistuimelleen. Jostakin juoksi palvelija vaihtamaan faaraolle korut. Tämä ojensi palvelijalle valtikkansa ja mies otti ne vastaan kasvot luotuina alaspäin osoittaen palvelijan alistumista ja kunnioitusta. Palvelija toi faaraolle uudet valtikat, joista toinen oli kultainen, taitavasti taottu valtikka ja toinen punakultainen koristeellinen

ruoska. Palvelija asetti uuden kruunun faaraon päähän. Se oli raskaampi kuin faaraolla aiemmin ollut. Se oli punainen kruunu, jossa oli koristeellinen, valkoinen kobrakäärme. Shiva muisti tuon kruunun tarkoittavan Ala-Egyptin johtajan asemaa. Kukaan muu ei saisi tuollaista päähinettä käyttää. Enkelit vilkuilivat ympärilleen salissa. Se oli täynnä upeita, eläinhahmoin koristeltuja kalusteita. Tilassa ei ollut ainuttakaan huonekalua, jota ei olisi koristeltu. Koko sali antoi tavattoman ylellisen, rikkaan ja ylvään vaikutelman.

Samassa faarao huomasi enkeleiden läsnäolon.

“No mitä te nyt siinä vielä seisotte. Teidän miekkailuopetuksenne alkaa jo!”

“Oi, anteeksi, vallan unohdimme...” enkelit sopersivat jotain ja kaikki niiasivat kasvot alas luotuina. Faarao huitaisi kädellään heidät poistumaan. He katsoivat toisiaan neuvottomina, minne suuntaan heidän tulisi mennä, mutta onneksi jostakin tuli palvelija, joka lähti kulkemaan heidän edellään. Enkelit päättelivät, että ilmeisesti heidän tulisi seurata palvelijaa.

Palvelija johdatti heidät parin portaikon kautta toiseen, mutta paljon pienempään saliin. Palvelija kumarsi ja lähti pois. Sali oli tyhjä.

“No mitäs nyt?” Shiva ihmetteli.

He katselivat ympärilleen salissa. Myös täällä oli koristeellisia eläinhahmoja seinissä, mutta sali oli paljon vaatimattomampi ja keskellä oli tyhjä alue, joka oli hieman kohollaan muusta lattiasta. Ilmeisesti se oli taistelualue. Samassa Feenix huomasi seinällä olevat miekat.

“No tietenkin me miekkaillaan! Niin kuin faarao käski!” Feenix ilmoitti itsestään selvästi ja loikkasi kieli pitkällä näkemiensä miekkojen luokse. Ne olivat kiinni kultaisessa seinälaatassa.

“Ööh, Feenix, en usko, että ne ovat... Siis ne on varmaankin vain koristemiekkoja...” Talim aloitti, kun huomasi Feenixin yrittävän kiskoa miekkaa kaksin käsin irti seinälaatasta.

“Huh huh, onpa kovassa. No niin, tarvitaan vain kunnon ote...” Feenix aloitti, mutta ei päässyt pidemmälle, kun koko seinälaatta miekkoineen päivineen irtosi kiinnityksistään ja räsähti äänekkäästi kolisten lattialle. Talim peitti korvansa käsillään, kun metallin kolina kaikui salissa.

“Hupsii...”

Sillä välin saliin oli ilmestynyt neljäskin henkilö. Talim ja Shiva huomasivat tulijan ensimmäisinä. Feenix vielä manaili miekkojensa parissa, kun ei saanut silti miekkaa irti laatasta, vaikka olikin jo onnistunut irroittamaan laatan seinästä.

“Mitä täällä tapahtuu?” Tulija kysyi kovaan ääneen, mutta naisen äänessä saattoi erottaa huvittuneen äänensävyn.

“Mitä? Ei mitään, minä en ole tehnyt mitään!” Feenix pomppasi ylös ja muutaman metrin päähän miekkaja laattakasasta. Hän katseli yläilmoihin kädet selkänsä takana.

Nainen aikoi sanoa jotain, mutta jäikin sitten kuin miettimään jotain. Hänen siniset silmänsä tuikkivat. Nainen oli suunnilleen saman ikäinen kuin he ja hänellä oli punainen, hieman yli olkapäille ulottuva tukka, joka kääntyi lievästi kiharoille. Yllään hänellä oli musta paita ja pitkät, mustat housut. Hänellä oli myös rengaslävistys huulessaan. Nainen näytti jollain tapaa todella tutulta.

He olivat ilmeisesti seisoneet jo jonkin aikaa vain toisiaan tuijottaen, kunnes nainen sanoi hitaasti:

“Te ette taida tuntea minua?” Hänellä oli epäileväinen ilme katseessaan. Enkelit vilkaisivat toisiinsa.

“Nimeni on Berry. Olen teidän uusi miekkailunopettajanne.”

Shiva, Talim ja Feenix tervehtivät naista niiaten. Se oli ainakin tähän mennessä osoittautunut tavaksi, jolla ainakin sai pitää päänsä kiinni muussa ruumissa.

“No ei kai sitten muuta kuin harjoittelemaan!” Berry ilmoitti ja ojensi heille veitset, jotka olivat olleet koko ajan hänen käsissään. Niiden terät olivat terävät ja kultaiset ja veitsien kahvat olivat kullan ja valkoisen norsunluun yhdistelmää.

“Eikös meidän pitänyt miekkailla?” Feenix aloitti nurinan, mutta lopetti samassa saadessaan Shivalta kipeän tönäisyn kylkeensä.

“Teidän on opittava puolustautumaan myös pienemmillä aseilla, jos miekka lyödään käsistänne. Lisisme, sinä ensin.” Berry ilmoitti ja käveli keskelle taisteluareenaa.

“Muistakaa, että prinsessat eivät taistele samoin kuin me!” Shiva sihahti heille hiljaa hampaittensa välistä ennen kuin seurasi Berrya areenalle. Talim ja Feenix nyökkäsivät ymmärtäneensä. Tokihan prinsessat varmasti taistella osaisivat, mutta varmaankaan heille ei ole opetettu kaikkia niitä röyhkeimpiä taktiikoita, mitkä enkelit kyllä taisivat.

Berry opetti heitä pitkän aikaa ja yllätyksekseen enkelit oppivat Berryltä monta uutta kikkaa, mitä he eivät aiemmin olleet osanneet. Taistelutunti oli siis heille aivan mieleen ja hetkeksi he unohtivat, missä he oikein olivatkaan. Oli varmaan kulunut jo monta tuntia, kun Berry ilmoitti, että tältä kertaa harjoitus sai riittää. He ojensivat veitset takaisin Berrylle, mutta tämä pudisti päätään.

“Ei ei, ne ovat teille omaksi.”

Feenix, Shiva ja Talim nyökkäsivät kiitokseksi. Lahja ei ollut varmastikaan mikään halvin. Mutta toisaalta, olivathan he faaraon tyttäriä.

Berry näytti miettiväiseltä ja näytti kuin kokoavan rohkeutensa ja sanoi:

“En tiedä, mistä täällä on kysymys, eikä asia tietenkään minulle kuulukaan. Mutta jos ikinä tarvitsette apua, niin olen käytettävissänne.”

He hymyilivät naiselle ja kiittivät tätä uhrautuvaisuudestaan.

Kun he astuivat salista ulos, sama tuttu palvelija ilmestyi taas heidän luokseen ja johdatti heidät ylös portaita heidän huonetilaansa. Suurilla pariovilla seisoi kaksi vartijaa, jotka avasivat ovet heidän edessään. Enkelit huokaisivat nähdessään heidän ylelliset huonetilansa. Huone oli sisustettu hieman eri tavalla kuin muu palatsi. Sisustus oli kevyempää ja vaaleita tekstiilejä oli käytetty matoissa ja pehmeissä tyynyissä. Huoneessa oli useita palvelijoita, jotka riensivät heidän luokseen. He tarjosivat heille juomaa ja hedelmiä ja yksi johdatti heidät yksi kerrallaan verhon taakse toiseen tilaan, missä he saivat kylpeä ja vaihtaa vaatteet. Toki enkelit olivat nälkäisiä ja peseytyminen miekkailutunnin jälkeen oli virkistävää, mutta silti heitä ärsytti, kun he eivät saaneet palvelijoilta hetken rauhaa.

Heille tuotiin puhtaat vaatteet, jotka olivat yksinkertaiset, mutta kauniit valkoiset mekot, joissa oli alaspäin laskoksia. Heidän ylleen laitettiin koruja ja heidän silmäluomensa meikattiin vihreällä ihomaalilla. Kun kaikkien asut ja meikit olivat valmiina, yksi palvelija toi heidän eteensä ison peilin, näyttääkseen ovatko prinsessat tyytyväisiä lopputulokseen. Silloin enkelit huomasivat sen, mitä he olivat hieman epäilleetkin jo mielessään. Takaisin heitä katsoi peilistä kolme egyptiläistä naista.

Oli täysi työ pitää naama peruslukemilla odottavien palvelijoiden katseiden alla. Talim sai nyökättyä vaivalloisesti, jolloin peili vietiin pois. He katsoivat toisiaan. Toistensa silmissä he kyllä näyttivät yhä samalta, mutta muut näkivät heidät Anethan, Menetirin ja Lisismen ruumiissa.

Talim huokaisi ja vajosi alas tyynyille, jotka oli aseteltu maahan leponurkkaukseksi. Shiva ja Feenixkin istahtivat alas. Heti jostakin paikalle pyyhälsi pari palvelijaa heiluttelemaan suuria tuuletusviuhkoja ja muutama alkoi tarjoilla juomaa ja hedelmiä. Palvelijat eivät koko aikana olleet puhuneet mitään, ja nyt Talimia alkoi todella ottaa päähän kaikki.

“Mitä sinä luulet tekeväsi?” Hän äyskähti miehelle, joka oli väen vängällä kaatamassa Talimin kuppiin lisää juomaa, vaikka se ei ollut vielä edes puoliksi juotu. Palvelija meni hämilleen ja perääntyi kannun kanssa nyökytellen. Silloin he tajusivat. Palvelijat olivat mykkiä. Tai sitten heidän ei ollut lupa puhua heille. Pahimmassa tapauksessa heidän kielensä oli leikattu poikki. Kun tämä sama ajatus tuli enkeleiden mieleen yhtä aikaa, he katsahtivat toisiinsa puistatuksen vallassa.

Shiva huitaisi palvelijoita menemään pois ja ihme kyllä, palvelijat tottelivat, mutta he siirtyivätkin vain huoneen toiselle laidalle. Ilmeisesti heillä ei ollut lupaa jättää heitä yksin missään vaiheessa.

Feenix kirosi ja Talim puristeli nyrkkejään yhteen. Shiva onnistui hillitsemään hermonsa.

“Miten me voidaan mitään asioita tutkia, jos nuo vahtaavat meitä koko ajan?” Feenix kuiskasi.

“Minua alkaa kyllästyttää jo nämä väärä ruumis -jutut!” Talim kuiskasi takaisin.

“Niin, sanonko vaan mitä!?” Shiva puhisi ja hieroi ohimoitaan poistaakseen tykyttävän päänsäryn.

Pidemmälle he eivät päässeet, kun ovet avautuivat ja mies astui huoneeseen. Enkelit tunnistivat miehen faaraon ylimmäksi palvelijaksi, joka oli ollut aiemmin salissa. Nyt nöyristä elkeistä ei näkynyt merkkiäkään. “Faarao haluaa teidät katsomaan näytelmää nyt”, tämä ilmoitti ylväällä äänensävyllä. Siihen ei paljoa auttanut väittää vastaan. Naiset nousivat ylös ja palvelijasaattue kulki heidän edellään.

He kulkivat nopeasti sokkeloisen palatsin halki ja pian he olivat palatsin sisäpihalla. Palvelijat osoittivat heille paikan, minne istua. Se oli korokkeella muun kansan yläpuolella. Katsomo nousi ylöspäin pihan keskeltä ja se kiersi ympyrän muodossa keskustalavan ympärillä. Väkeä istui penkeillä, joiden päälle oli tuotu tyynyjä pehmukkeeksi. Faaraolla oli oma parvikatos eristettyinä muista, jossa enkelitkin nyt istuivat. Ilmeisesti faaraolle oli varattu korkein ja koristeellisin tuoli, mutta se oli nyt tyhjä. Alhaalla aukiolla näytelmän esiintyjät käyskentelivät odottavina. Aurinko oli pian laskemassa.

Pian enkeleiden luokse parvelle tuli pieni joukko miehiä. Ensimmäisenä tuli mies, jonka enkelit arvelivat olevan faaraon tiedonantaja, ainakin miehen viestistä päätellen:

“Tässä ovat faaraon kunnianarvoisien vieraiden pojat. He ovat urheilijoita ja ovat tulleet tänne kilpailuja varten. Heidän pelinsä on joku uusi palloilulaji. Faarao toivoo, että he voivat liittyä teidän seuraanne esityksen ajaksi.” Palvelija kumarsi. Enkelit tiesivät, että se ei ollut mikään pyyntö vaan käsky, joten he nyökkäsivät miehelle. Kolme nuorta poikaa istui naureskellen penkeille. Enkelit vilkaisivat tuskissaan toisiaan. Tämäpä vaikuttaa hyvälle.

Onneksi esitys alkoi samassa, ja ilokseen Talim, Feenix ja Shiva huomasivat näytelmän olevan komediallinen esitys. Komedia ei kuitenkaan tainnut olla heidän vieraidensa mieleen, sillä heti pojat alkoivat päästää nurisevia kommentteja esityksestä.

Näytelmä oli ratkiriemukas, mutta aina kun tuli joku hauska kohtaus, se sai myös enkelit raivon partaalle, sillä koko ajan heidän vieressään ja takanaan istuvat jalkapalloilijapojat tekivät kovaan ääneen huomautuksia esityksen surkeudesta.

“Tällaista paskaa ei katso kyllä kukaan järkevä ihminen!” Yksi niistä ilmoitti.

Talimilla paloi samassa pinna ja hän pamautti takaisin:

“No miksi sitten katsotte tätä, jos tämä on kerran niin surkea?”

“No ei ole parempaakaan tekemistä!” Toinen vastasi tahallisen kimittävällä äänellä. Silloin kaikilta enkeleiltä paloi pinna, ja kerta vilkaisu toisiinsa riitti kertomaan, että he ajattelivat samaa. Yhtä aikaa he nousivat ja kävelivät pois paikalta.

“Kauheita jalkapallohuligaaneja!” He parahtivat yhdestä suusta.

“Miksi meille aina käy näin!?”

2460 BC

Egyptin vanha valtakunta

Iltapäivä

Egypti, Usermaetren palatsi

Enkelit olivat ärsyyntyneen näköisiä välikohtauksen vuoksi ja he rymistelivät ovet paukkuen huoneeseensa.

Shiva heittäytyi tyynyille selälleen katsellen kattoon. Palvelijat eivät olleet varautuneet prinsessojen paluuseen ja he saivat olla vihdoin rauhassa. Talim asteli hedelmävaasien luo ja otti rypälenipun maljasta syöden niitä rauhallisesti. Feenix nojaili pylvääseen miettiväisenä kädet selkänsä takana.

Talim sai syötyä rypäleet ja heitti rangan ikkuna-aukosta ulos. Hän oli vieläkin näreissään.

”Meille on tapahtunut kerran näin aikaisemminkin...” Talim tuhahti ja hän vihastui enemmän muistellessaan aiempaa tapausta.

”Joo, minäkin muistan sen.” Shiva kurtisti kulmiaan ja ojentautui istumaan.

”Sinä et ollutkaan enää silloin paikalla.” Shiva sanoi osoittaen sanansa Feenixille. ”Hyvä etten ollutkaan, sillä olis...”

Talim näytti kädellään varoittavan merkin, sillä he eivät olleetkaan yksin huoneessa. Mustaan kaapuun pukeutunut mies seisoi kädet selän takana ristissä parvekkeella katsellen ulos. Miehen ryhdissä oli jotain ylvästä ja salaperäistä. Hänen hiuksensa olivat ajeltu pois. Feenix melkein kiljahti yllätyksen vuoksi ja käveli kavereidensa luokse. Olivatko he puhuneet ohi suunsa miehen korvien alla.

”Odotan innolla näkeväni taistelusi tänään, Anetha. Katsotaan, oletko kehittynyt viime kerrasta.”

Näin sanottuaan mies nosti hupun päähänsä ja käveli ovea kohti.

”Päästänkin sinut valmistautumaan. Onnea kisaan.” Tuntematon käveli huoneesta ulos sanomatta mitään muuta. Enkelit huoahtivat helpotuksesta.

”Hei, tuo taisi olla Amenhotep!” Feenix huudahti ja melkein ryntäsi katsomaan oven raosta miehen perään.

”Shhh! Shiva varoitti tuimailmeisenä ja vetäisi ystävänsä kädestä takaisin.

”Hiljempaa! Hän voi kuulla!” Talimkin moitti ja hiippaili nopeasti katsomaan, oliko pappi mennyt jo.

”Olisin vain halunnut nähdä miltä hän näyttää.”

”No, niinpä tietysti. Varomattomuutesi olisi voinut johtaa suuriin hankaluuksiin, mutta sinähän et sitä ajatellut taas, vai mitä?”

Shiva oli todella vihainen ja suukopu oli valmis. Hänellä ja Feenixillä oli tapana kehittää pieni riita triviaaleistakin asioista ja Talim sai aina kirskautella hampaitaan sivussa. Shiva tiesi, mikä ärsytti riidan vastapuolta ja oli valmis päästämään höyryjä pihalle.

”Varo, tai minä alan kutsua sinua Fenkuksi tai Fennaksi! Tai Meneksi tai Minniksi entisen minäs mukaan. Mitäs siitä sanot”

Feenixiä ärsytti, jos hänen nimestään teki lyhennyksiä tai lempinimiä. Hän ei tykännyt siitä ollenkaan. ”No et varmasti tai skalppeeraan sinut!” Feenix sanoi ojentautuen uhkaavasti.

Talim löi kädellä otsaansa ja nyt häntäkin potutti.

”Älkää viitsikö! Kuulitteko, että minulla on kaksintaistelu kohta. Vai ajatteletteko, ettei se ole tarpeeksi huomion arvoinen asia.”

Talim risti kätensä ja nakutti kantapäällään lattiaan. Shiva ja Feenix käänsivät päänsä ystäväänsä kohti, mutta eivät ehtineet sanoa mitään, kun joukko palvelijoita ryntäsi ovesta sisälle, tuoden Anethan taisteluasun. He siistivät prinsessan ja pukivat asun hänen ylleen. Shiva ja Feenix puettiin juhla-asuihinsa ja Usermaetren palvelija tuli hakemaan heidät juhlasaliin.

Anethalla oli määrä otella näytösottelu miekkailunopettaja Berrya vastaan. Sen he saivat salakuuntelemalla selville ja Talim huokaisi helpotuksesta. Shiva ja Feenix seisoivat rappusten alapäässä, kun torvilla ilmoitettiin faaraon saapumisesta. Koko hovi kumarsi, kun hän istuutui rappusten keskikohdalla olevaan valtaistuimeensa. Talim, Shiva ja Feenix laskivat kasvonsa maata kohden ja, kun he nostivat katseensa ylös, he näkivät Amenhotepin laskeutuvan rappusia alas faaraon vasemmalle puolelle. Kolmikolta meinasivat silmät tippua päästä, kun he näkivät miehen ensimmäistä kertaa.

Papin ruskeat silmät olivat tuimat ja ne tuntuivat hehkuvan. Jokainen liike, jonka hän teki, ilmaisi sulavuutta ja varmuutta. Miehen piirteissä oli jämäkkyyttä ja jotain synkkyyttä. Vaikka papilla ei ollut hiuksia, hän oli hyvin komea egyptiläisellä tavalla. Lihakset olivat sopusuhtaiset ja iho oli päivettynyt tasaisen ruskeaksi. Amenhotep vilkaisi sisaruksia ja hänen kasvonsa eivät ilmaisseet mitään tunteita, kunnes hän näki enkeleiden hämmentyneet katseet. Miehelle nousi kysyvästi toinen kulmakarva ylöspäin. Vielä hämmästyneemmäksi ilme muuttui, kun kolmikko käänsi nopeasti kasvonsa pois katseen tieltä.

Berry oli pukeutunut yksinkertaisempaan egyptiläiseen asuun, sillä palvelija ei saanut loistaa prinsessoja kirkkaammin. Molemmilla oli päällään läpinäkyvät kultakoristellut hameet, joissa oli hyvä liikkua ja kultainen minitoppi poven päällä. Päässä oli tuttu egyptiläinen peruukki. Taistelijat asettuivat valmiusasentoon ja faarao nousi istuimeltaan ja näytti kädellään merkin taistelun aloittamiseksi. Molemmilla naisilla oli aseinaan sait, mutta ympärillä oli muita aseita, jos he niitä tarvitsisivat. Berry oli hyvin arvostettu nainen palatsissa ja hän oli faaraon suosiossa.

Taistelijat hyökkäsivät ja puolustivat vuorotellen, liikkuen edes takaisin aseiden viuhuessa. Talim yritti pitää yksinkertaistetun taistelutyylin, mutta se oli hyvin vaikeaa. Berry kiepautti toisen sain Talimin kädestä Feenixiä kohti, ja tämä nappasi sen ilmasta kiinni. Katsojat kohahtivat ja taputtivat toisen sain irrotessa Talimin käsistä lentäen kattoon pystyyn. Amenhotep hymyili, kun Talim nappasi opettajansa käsistä kiinni ja kaatoi tämän selkänsä yli maahan, potkaisten sait suoraan ilmaan opettajan käsistä.

Berry ponkaisi nopeasti käsiensä avulla ylös, kun Talim nappasi sait ilmasta ja asettui valmiiksi. Berry teki puolivoltin ja voltin taaksepäin ja nappasi keihään areenan laidalta. Hän vetäisi terän pois varmuuden vuoksi ja katkaisi varren kahtia polveaan vasten. Taistelu jatkui ja nyt Talim hyökkäsi aggressiivisemmin. Berryn täytyi käyttää puolustukseen koko vartaloaan omien kykyjensä äärirajoilla.

Talim teki valehyökkäyksen ja iski vuorotellen saiden keskiterät puisista kepeistä läpi. Hän heitti aseet Shivalle ja potkaisi Berrylta jalat alta napaten keihään käteensä ja laskien sen naisen kurkulle. Berrylla nousi hikikarpaloita otsalle ja hän oli hengästynyt. Hämmästynyt myös, sillä kukaan prinsessoista ei ollut aikaisemmin voittanut häntä ja tuo tyyli, millä Anetha oli taistellut, oli...

Katsekontakti herpaantui, kun Amenhotep alkoi taputtaa silmät kiiluen ja Talim auttoi Berryn maasta ylös nojaten keihääseen.

”Tänään saimmekin kokea prinsessan vahvuuden, joka on siirtynyt faaraolta tyttärelle. Tuleva vaimoni on kunniaksi tulevalle miehelleen ja Egyptille. Hurratkaa prinsessa Anethaa.” Talim punastui, kun Amenhotep asetti huulensa hänen otsalleen suudellen sitä hellyyden merkiksi.

Shiva ja Feenix tuijottivat miestä suu auki, kun Shiva irrotti kepit saista ja laittoi metalliset aseet roikkumaan uumalleen. Amenhotep käveli kaksikon luo ja suuteli heitäkin otsalle. Katsojat hurrasivat ja Amenhotep kumarsi kohteliaasti päätään.

”Kunnia myös Lisismelle ja Menetirille! Niilin neitsyille!”

Amenhotepin hymy olisi sulattanut napajäätikötkin ja enkeleille nousi heikko puna poskipäille. Heillä oli hyvin, hyvin kuuma. Berry tuijotti kolmikkoa arvoituksellinen ilme kasvoillaan. Anetha ei ollut käyttänyt omaa tyyliään taistelussa. Hän oli taistellut kuin olisi ollut joku toinen.

Shiva halusi omaa rauhaa ja pukeutui tavalliseen kaapuun mennäkseen ulos. Enkelit olivat ajaneet palvelijat karkuun sanoen, että he eivät tarvitsisi heidän palveluksiaan. Kolmikon oli pakko turvautua pieneen uhkailuun, että sanoma meni työväelle täysin perille ja se tarkoitti sitä, että palkolliset lähtisivät kokonaan pois.

Shiva oli ensimmäisenä sanonut menevänsä tutkimaan paikkoja ja kulki nyt salakäytäviä pitkin kohti uloskäyntiä. Mennyt maailma oli kuitenkin sen verran tuntematon hänelle, etteivät ajatuksetkaan toimineet aivan normaalilla terävyydellä ja hän olisi ollut tarpeeksi tarkka ympäristöstään. Heti saavuttuaan auringonpaisteeseen hän tunsi jonkun tarkkailevan itseään.

Egyptissä ei koskaan saanut faarao ja hänen perheenjäsenensä liikkua ilman henkivartioita, sillä joka kulman ja kiven takana vaanivat palatsia kaiken maailman alamaailman konnat ja roistot. Joten Shivan jatkaessa matkaansa Kairon hiljaisilla syrjäkujilla häntä lähtivät seuraamaan neljä ryökäleen näköistä miestä eri suunnilta. Shiva vilkuili huppunsa alta välillä ympärilleen tietäen tasan tarkkaan, että häntä seurattiin.

Naamioitunut lähti kulkemaan Niilin suistoa pitkin varmistaakseen hyökkäyksen sattuessa, että heitä ei nähtäisi. Shiva oli saanut tästä seikkailusta tarpeekseen ja pari onnetonta roistoa saisivat kokea hänen suuttumuksensa kivun kautta. Vihdoin sopivan hetken tullen, Shiva käännähti vetäisten kaavun pois päältään ja heittäen sen samalla sivuun. Roistot säikähtivät, kun Shiva laittoi sait valmiusasentoon. Onneksi Talim oli opettanut hänet käyttämään aseita edes vähän. Yksi roistoista istui hevosen selässä ja hän oli varmasti joukon johtaja. Muut kolme hyökkäsivät Shivaa kohti, luullen tämän voittamista helpoksi. Heillä oli valmiina köysi kädessään sitoakseen prinsessan sillä kiinni. Shiva potkaisi pyörähtäen yhdeltä roistoista tajun kankaalle ja yhden hän kiepautti selkänsä yli rähmälleen maahan. Kolmas meinasi lähteä karkuun, mutta salaman nopeasti, Shiva sitoi miehen toimintakyvyttömäksi kuin kalkkunan.

Koplan johtaja kannusti hevosensa hyökkäykseen ja Shiva pomppasi ilmaan, potkaisten miehen alas satulasta. Tämä veti sapelinsa esiin ja huitoi sillä tiputtajaansa kohti. Se sentään täytyi myöntää, että roisto osasi käyttää miekkaa. Johtajan hevonen karautti jonnekin kaupungin talojen sekaan, kun Shiva heitti toisen sain hyökkääjän oikean olkapään läpi niin, että sapeli kirposi tämän kädestä. Toisen sain terän hän asetti miehen kurkulle vetäisten turbaanin pois tämän päästä.

Johtajalla oli oudon vaalea tukka pystyssä ja kulmakarva ja huuli lävistettynä. Hän oli todella ärsyttävän näköinen ja nauroi koko ajan outoa tukahdettua naurua.

”Mikä on nimesi!?” Shiva vaati viiltäen pienen viillon kaulaan.

”Heikhel, teidän ylhäisyytenne.”

”No, Heikhel... Hyvää yötä!”

Shiva iski sain kannalla miestä kovaa kaulan tyveen ja tämä menetti tajunsa. Hän hymähti ja korjasi aseensa uumalleen. Iskijä katseli ympärilleen, ettei heidän välikohtaustaan ollut nähty ja kalpeni sitten.

Läheisellä harjanteella seisoi hevonen, jonka selässä istui mustiin pukeutunut mies. Shiva sulki silmänsä viiruiksi ja pyrähti juoksuun kaapaten kaapunsa maasta mukaansa. Kielekkeellä ollut mies karautti hevosellaan kivikkoista rinnettä alas ja ohjasi hevosensa pakenijaa kohden. Ratsastaja pysäytti hevosen naisen eteen ja se hirnahti kuin käskeäkseen naisen pysähtyä. Ratsastajalla oli aavikkokansan turbaani päässään ja se peitti hänen kasvonsa.

”Eikö prinsessa tiedä, että hänen on vaarallista kulkea palatsin ulkopuolella.”

Shiva luuli, että mies oli taas joku hänen tungettelevista henkivartioistaan ja ärähti.

”Prinsessa menee minne hän haluaa ja se ei kuulu hänen palvelijoilleen tipan vertaa.”

Shiva käveli päättäväisesti ratsastajan ohi jatkaen matkaansa Niilin viertä pitkin.

Sillä aikaa mies oli pompannut hevosen selästä pois ja tarttui kävelijää käsivarteen.

”Kuinka te kehtaatte!?” Shiva sihahti ja käännähti liekkien palo silmissään kohtaamaan tungettelijan.

”En ole koskaan nähnyt sinun taistelevan tuolla lailla, Lisisme. Sinun pitäisi varoa enemmän. En halua menettää sinua...”

Shivan aivot eivät tällä hetkellä rekisteröineet tapahtumaa ja hänen suunsa loksahti auki. Mies poisti kankaan kasvojensa edestä paljastaen hymyilevän suunsa ja enkeli huudahti hämmästyksestä. ”Akunnn... Ankef!! Mitä sinä täällä teet?” Yllättynyt sai korjattua viime tipassa. ”Meidän piti tavata... Etkö muista?”

”Muistini ei ole tällä hetkellä parhaimmillaan...”

Ankef katsoi Shivaa läpitunkevasti ja tämä kiemurteli sisimmässään miehen edessä. Tämä koko tilanne tuntui epämukavalta. Ankef oli varmasti nähnyt koko taistelun ja hän näytti epäilevän jotain. ”No, eiköhän lähdetä...” Mies sanoi matalalla äänellä.

Ankef vislasi hevosensa luokseen ja nousi sen selkään. Sitten hän veti Shivan kädestä istumaan hänen eteensä ja antoi kannuksistaan käskyn hevoselle laukata. Lauhkea tuuli silitti kyydissäolijan kasvoja ja tämän hiukset liehuivat tuulessa. Ankef piti vahvoilla käsillään Shivan vyötäröltä kiinni, heidän jatkaessa kulkuaan autiomaata kohti.

Feenix oli sillä aikaa suuntaamassa toiseen suuntaan Niilin vartta pitkin. Hänen peräänsä ei ollut lähtenyt ketään, koska kaikki roistot olivat lähteneet Shivan perään. Niilin maisemat olivat hengästyttävät. Kaikki asiat, jotka olivat tulevaisuudessa murentuneita tai tomua olivat parhaimmassa kukoistuksessaan tällä hetkellä. Feenix venytteli ja käveli joen rantaan kyykistyen alas. Hän katseli kuvajaistaan ja nosti kämmenellään vettä kasvojaan kohti. Joki kimalteli auringossa ja Feenix hymyili ajatuksilleen.

Niiliä pitkin liikkui pieni vene ja Feenix ojentautui suoraksi laittaen kämmenensä silmien yläpuolelle suojaksi auringolta nähdäkseen paremmin. Veneen soutaja ohjasi sen naista kohden ja rantautui hänen viereensä. Ruskettuneista kasvoista ei voinut erehtyä. Mies oli ilmetty Remey eli Raia tässä ajassa. Feenix peräytyi silmät suurina mumisten jotain mahdottomasta. Peruuttaja ei kuitenkaan huomannut takanaan ollutta kuoppaa ja hän kaatui taaksepäin.

Ainoastaan Raian nopeat refleksit pelastivat tilanteen, ja hän sai kaatujasta matkan puolivälissä vyötäisiltä kiinni. Feenix punastui silmänvalkuaisiaan myöten miehen kiihkeiden silmien katsoessa naista tutkivasti. Pariskunta oli asennossaan kuin tanssin taivutusvaiheessa.

”Siitä on liian pitkä aika, kun olen saanut pitää sinua sylissäni, Menetir ja taivuttaa sinua tällä lailla.”

Jos vain Feenix pystyi punastumaan enemmän, niin sen hän kyllä tekikin. Raia suoristi itsensä ja Feenixin pystyasentoon ja ohjasi tämän venettä kohti. Herrasmiesmäisesti Raia astui ensimmäiseksi veneeseen ja auttoi kädestä daaminsa reunan yli. Mies potkaisi veneen irti rannasta ja souti sen joen keskelle virran vietäväksi. Feenix istui lattialla menosuuntaan päin sukien hiuksiaan hermostuneena ja olo kiusallisena. Tällaista ei voinut tapahtua.

Vene lipui hiljaa vettä pitkin, kun Raia asteli Feenixin luokse varovaisesti ja istui tämän taakse asettaen jalat Feenixin sivuille ja laittaen kädet tämän vyötärön ympäri. Feenix jäykistyi, kun ei osannut odottaa elettä ja Raia laski leukansa hänen oikealle olkapäälleen.

”Oletpa sinä jännittynyt tänään. Johtuuko se minusta?”

Talim päätti sillä aikaa tutkia palatsia ja sen hieroglyfejä etsiäkseen vastauksia. Hän oli tutkinut jo monta kirjoitusta löytämättä mitään kiinnostavaa. Hieroglyfit olivat kuin juoruja ja legendoja kuolleiden ihmisten elämästä ja sankariteoista. Olivat ne tietysti kiinnostavia omalla tavallaan, kun kääntäminenkin toimi tällä hetkellä mutkattomasti, mutta eivät heidän pulmallisen tilanteensa ratkaisevana asiana.

Erään pylvään kohdalla Talim pysähtyi, sillä hän vaistosi jotain. Silloin kuului erään kulman takaa ”psst...”

ääni ja vahva käsi vetäisi hänet sen taakse niin, että toinen käsi nappasi vyötäröltä kiinni ja toinen asetettiin suun eteen vaientaakseen naisen.

”Hyss...”

Talim oli jo valmis puraisemaan kämmenselkään ja potkaisemaan miestä nivusiin, kun tämä päästi yllättäen otteensa irti. Yllätetty kääntyi näreissään ympäri ja oli valmis heristelemään etusormeaan tungettelijalle.

Palatsin soihdut valaisivat pylväskäytävää lepattavin liekein ja niiden valossa varjoista astui esille Dariyus. Talimin toruminen tyssäsi siihen ja hän jäi jäykistyneenä paikoilleen sydämen hypätessä kurkkuun. Muutoin tämä tapaaminen olisi ollut ihan mieleinenkin, mutta nyt se nostatti naisen niskavillat pystyyn. Rakastunut mies, kun tuppasi huomaamaan, jos hänen naisensa ei ollutkaan oikea. Nyt täytyisi pelata aikaa.

”Minun täytyi tavata sinut! Olen saanut mieltäni piinaavia ja huolestuttavia näkyjä sinusta ja siskoistasi. Erityisesti Lisisme oli niissä kärsivänä osapuolena ja te olitte jotenkin erinäköisiä. Tiedän, että lahjani pelottaa sinua, mutta olen onnellinen, että halusit tietää sen. En halua, että meillä on salaisuuksia.”

Talimin kurkkuun tuntui tarttuvan jotain ja hän yski kakoen vähän aikaa. Olkapäät painuivat mutkalle syyllisyyden tunnosta ja Talim siirsi hermostuneesti hiuksiaan sivuun. Dariyus käveli lähemmäs ja pakotti Talimin selkä seinää vasten laittaen oikean kätensä tueksi tämän pään viereen.

”Oletko kunnossa?”

Talim rohkaisi itsensä ja hymyili lämpimästi miehelle.

”En katso kykyäsi muuna kuin suurena lahjana. Luottamuksesi lämmittää sydäntäni. Tämä ei vain ole oikea hetki puhua... Minun täytyy...”

”Aiotko karata luotani?”

”No, nyt kun otit asian puheeksi, niin...”

Talim kierteli ja takelteli sanoissaan ja livahti yhtäkkiä Dariyuksen kainalon ali pois seinän ja miehen vartalon välistä juosten rappusia alas. Tämä ei ehtinyt reagoida siihen mitenkään ja hänen käsiinsä jäi Talimin hartioilla ollut shaali.

Shiva ei tiennyt mitään romanttisempaa kuin ratsastaminen autiomaassa täyttä laukkaa ja seurastahan se ei ollenkaan ollut kiinni. Puoli tuntia ratsastettuaan he saapuivat teltalle, joka oli laitettu juhlakuntoon heitä varten. Shivaa alkoi yhtäkkiä huipata ja hän nojasi Ankefin olkapäähän tukea ottaakseen. Miehelle nousi huolestunut ilme kasvoille ja hän ohjasi Shivan telttaan vetäen oviverhon pois tieltä. Ankef ei tiennyt, että Shivan heikko olo johtui juuri hänestä, tämän punnitessa mahdollisuuksiaan ja miten hoitaisi tilanteen kunnialla kotiin.

Teltan sisältö oli koristeltu niin, että se kimalteli ja säihkyi heikosti. Isoissa maljoissa oli runsauteen asti monenlaisia hedelmiä ja ruukuissa oli erilaisia viinejä tarjolla. Shiva ikävöi omaa aikaansa, jossa hän pystyi juomaan milloin tahansa kylmää maitoa. Viinin näkeminen sai hänet nyrpistämään nenäänsä. Onneksi Ankef ei nähnyt sitä, sillä reaktio olisi hänen mielestään ollut kovin yllättävä. Teltan ulkopuolella, nuotiolla, heille valmistettiin juuri maukasta ateriaa.

Shiva laskeutui makaamaan tyynysängyn keskelle ja yritti saada sokeriarvojaan rypäleiden voimalla ylös. Ankefin tutkiva katse ei kuitenkaan auttanut asiaa ja hän meinasi tukehtua jokaiseen marjaan, jonka hän suuhunsa pisti. Ankef istuutui sängyn reunalle ja laskeutui itsekin kyljelleen makaamaan ollakseen rakastettunsa kanssa kasvokkain. Hän ojensi kätensä koskettaakseen Shivaa poskeen, mutta tämä säpsähti ja pomppasi taaksepäin tippuen sängyn reunalta alas.

Ankef säikähti Shivan reaktiosta ja pomppasi sängyltä välttelijän perään auttaakseen tämän ylös, mutta Shiva ponnahti kauemmas turvaan. Tämä tilanne ei ollut tarkoitettu hänelle, vaan prinsessalle, jota hän esitti. Shiva laski päänsä kuin häpeissään ja perääntyi seinäkankaaseen asti tarttuen sormillaan siihen. Hikihelmet ilmestyivät hänen otsalleen.

”Olenko tehnyt jotain väärin ja menettänyt teidän kiitollisuutenne, prinsessa? Lisisme, miksi kavahdat kosketustani?”

Shiva ei tiennyt mitä sanoa, sillä hän ei ollut odottanut tällaista vastaanottoa. Lisisme ja Ankef olivat pari joten... Ei, sellaista Shiva ei olisi valmis tekemään. Ajatus puistatti hänen koko vartaloaan. Ei hän sentään niin hyvä näyttelijä ollut, vaikka se olisikin ollut enkeleiden edun mukaista. Sisäinen kamppailu jatkui ja piinatun kasvot kuvastivat sekavia tunteita.

Silloin, joku käveli Shivan jalkaterän päällä iljettävästi ja hän siirsi katseensa hitaasti alaspäin. Iso karvainen tarantella asteli hänen ihollaan ja Shiva kalpeni haudanvalkeaksi. Hän kiljui sydämensä pohjasta ja potkaisi ällötyksen suoraan Ankefin syliin. Miehen silmät välähtivät ja Shiva nielaisi ilmeen nähtyään ilmaa väärään kurkkuun.

”Pelkäätkö sinä hämähäkkejä?”

Shiva tiesi tehneensä virheen ja käveli Ankefia kohti varovaisesti.

”Enhän minä... Ne ovat... KLUMPS... Ihania...”

”Niinkö? Sittenhän voit paijata sitä.”

Ankefin silmät varoittivat naista katseellaan ja Shiva nieleskeli käsi täristen ja otsa hiessä. Hän ojensi sormiaan fobiansa kohdetta päin, mutta peräytyi sitten pudistellen päätään. Ankef laski tarantellan maahan varovaisesti vetäisten sapelinsa esiin.

”Sinä et ole Lisisme. Hän jumaloi hämähäkkejä. Mitä olet tehnyt rakkaalleni!?”

Shiva nappasi keihästelineestä keihään ja katkaisi nopealla sivalluksella teltan kannattimet poikki kierähtäen kuperkeikalla sortumisen alta pois. Teltta näytti painuvan kasaan Ankefin huutaessa sen sisällä. Vartijat säpsähtivät ja juoksivat auttamaan johtajaansa. Shiva juoksi sekasorron keskellä yhdelle hevosista, nousten sen selkään ja karautti kaupunkia kohti.

Ankef oli sillä aikaa selviytynyt ulos, Shivan kääntyessä satulassa varmistamaan, että hän oli kunnossa. Hevonen pysähtyi hetkeksi ja Shivan katse vakavoitui Ankefin petetyn ilmeen nähdessään. Miehen sapelia pitävä käsi tärisi tunnekuohun vallassa. Shiva käänsi häpeävänä kasvonsa pois ja kuiskasi itsekseen ”Anteeksi” karauttaen laukkaan.

”Lisisme!!!” Ankef huusi parahtaen ja juoksi hevosensa luokse.

Feenixin olo oli Niilin keskellä yhtä epämukava. Raia suuteli hellästi hänen niskaansa, mutta Feenix lepäsi paikallaan jähmettyneenä ja kasvot kuvastaen hätää. Hän kuiski lempeitä sanoja hänen korvaansa ja veti yhtäkkiä naisen mukanaan selälleen pohjalle. Raia poisti sormillaan hiuksia rakastamansa naisen kasvojen edestä ja suuteli tätä äkkiarvaamatta suulle. Feenixin silmät laajenivat Raian vetäytyessä kasvoineen ja tuijottaessa häntä silmiin hymyillen.

”Muistatko edellisen yömme, jolloin antauduimme toisillemme auringon laskiessa punertavana pyramidien taakse. Vannoimme silloin ikuista rakkautta toisillemme ensimmäistä kertaa. Haluaisin saman toistuvan... Haluaisin olla kanssasi aikojen loppuun saakka ja sen yli. Vietätkö tämän yön kanssani, sillä jokainen hetki muistuttaa minua huultesi pehmeydestä ja hymystäsi auringon noustessa seuraavana päivänä?” Näin sanottuaan, Raia laskeutui suudellakseen uudestaan naista.

”EIiiii!”

Feenix huudahti ja työnsi hänet sivuun, kierähtäen epätoivoisena tekona veneen reunan yli veteen. Hän pärskäytti vettä suustaan ilmestyessään pintaan ja ui karkuun. Raia jäi katsomaan hämmästyneenä pakenijan perään.

”Siellä on krokotiileja! Menetir, oletko hullu!”

Huuto pysäytti uijan ja hän polskutteli paikoillaan, mutta liike rannan tuntumassa sai häneen taas vauhtia. Krokotiileja... KROKOTIILEJA! Feenix nopeutti uintiaan pakokauhun vallassa ja rantautui vastarannalle, melkein pomppien krokotiilien selkien yli. Hän ryömi mutaisessa rannassa ja kääntyi makaamaan selälleen hengästyneenä. Mikä tilanne... Eihän hän edes tuntenut Raiaa ja, jos hän ei epäillyt aikaisemmin mitään, niin nyt ainakin.

Feenix oli rantautunut lähelle palatsin uima-aluetta ja hän juoksi sinne katsomatta taakseen. Vartijat päästivät uitetulta näyttävän prinsessan alueelle ja Feenix huokasi helpotuksesta. Yksi vartijoista kuitenkin osoitti sormellaan naisen jalkoja ja Feenix kiljaisi niin, että koko palatsi kaikui. Joessa uimisen seurauksena hän huomasi iilimatoja jalkojensa iholla. Vartijat juoksivat hakemaan apua kylpemisalueelle.

Alue oli kaunista katsottavaa, vaikka tällä hetkellä Feenixin ajatukset olivat vähän muissa asioissa. Rappusilla lepäsi suuria ruukkuja erilaisten kukkien täyttämänä. Pienemmät saviastiat rannan tuntumassa olivat hajusteruukkuja, joiden yrttien ja kukkaistuoksujen sekoitus huumasi mielen. Vedessä laskeutumisväylän vierillä kellui valkoisia jättikokoisia lumpeenkukkia ja pohja oli koristeltu värikkäillä, sileillä ja litteillä kivillä. Pitemmällä joen pohjan täytti hieno valkoinen hiekka välkehtien kauniisti. Rappuset laskeutuivat muutaman askeleen pinnan alle. Koko paikkaa reunustivat valkeat verhot unimaisena näkynä.

Feenix oli vajonnut shokissa istumaan rappusille ja hän keinutti itseään edes takaisin mumisten jotain. Vartijat olivat sillä aikaa löytäneet auttajan ja he juoksivat paikalle mies mukanaan. Amenhotep laskeutui rappusia pitkin alas Feenixin luokse ja otti merisuolaa nahkapussista. Hän ripotteli varovaisesti suolaa verenimijöiden päälle ja Feenix kiljaisi pistävästä kirvelystä. Amenhotep tarrautui naista olkapäihin rauhoittaen tämän ja katsoi, kun madot irtautuivat ihosta ja tippuivat rappusille. Hän hieroi hellästi puhdistavaa yrttivoidetta puremakohtiin ja Feenix veti terävästi ilmaa keuhkoihinsa. Amenhotepilla oli pehmeä ja hellä hierontatapa, joka sai Feenixin kiemurtelemaan.

Amenhotep ei rikkonut katsekontaktia hetkeksikään, kunnes keräsi savilautaseen iilimadot nousten ylös ja ojensi ne yhdelle vartijoista.

”Nämä iilimadot tulee polttaa tulessa kuoliaiksi, sillä ne ovat kehdanneet maistaa ylhäistä verta. Se rikos on kaikista rikoksista pahin.”

Vartija kumarsi ja lähti toteuttamaan tehtäväänsä. Muut vartijat palasivat vartiointi paikoilleen. Amenhotep kääntyi vielä sekavassa tilassa olevan Feenixin puoleen ja kumarsi päällään.

”Sinä olet aina ollut suosikkini.” Pappi mumisi ja nosti kämmenensä Feenixin poskelle.

Feenixiä värisytti ja Amenhotep ojensi hänelle käden kasvojen tasolle. Hän tarttui siihen hennosti ja he kävelivät hitaasti rappusia ylös.

Talim juoksi palatsin läpi ja rappusia alas pesupaikalle juuri, kun Feenix oli poistunut toista tietä heidän huoneeseensa. Hän istuutui sivuttain kolmanneksi viimeisemmälle rappuselle, rentoon asentoon ja nojasi miettiväisenä käsillä polviinsa katsellen veden pinnasta peilikuvaansa. Vesi laineili heikon tuulen mukana Talimin ajatukset alkoivat lentää.

Dariyus seurasi häntä koko matkan ja asteli hiljaa rappusia alas. Hän istuutui Talimin taakse ja alkoi hieroa tämän olkapäitä asettaen samalla shaalin takaisin niskan ympäri. Ajatuksiinsa vaipunut säpsähti ennaltaarvaamatonta hellyyden osoitusta ja pomppasi ylös läpsäyttäen miestä poskelle. Dariyus laski rauhoitellen kämmenensä Talimin molemmille olkapäille ja näki näyn. Anetha oli näyssä aivan toinen henkilö ja selvännäkijä säpsähti sen vuoksi vetäisten kätensä nopeasti pois. Talim ryntäsi heti rappusia ylös, ohittaen tiellä seisovan hiukset liehuen. Jostain syystä hän itki muutaman kristallisen kyyneleen, jotka lensivät nopean liikkeen takia ilmassa kimallellen.

Talim jatkoi juoksuaan huoneeseen asti ja paiskasi oven täysillä kiinni, jääden nojaamaan siihen. Hän haukkoi henkeä ja sulki silmänsä. Feenix säpsähti hereille unesta ja katsoi yhtä kurjan näköisenä ystäväänsä. Talim avasi silmänsä ja marssi sanomatta sanaakaan parvekkeelle ja nojasi kaiteeseen. Feenix liittyi hetken kuluttua hänen seuraansa ja he katselivat vuoroin kaupunkia ja sitten tähtiä.

Hetken kuluttua palatsin tietä karautti yksinäinen hevonen kovaa vauhtia ja sen ratsastaja pomppasi vauhdissa pois sen selästä. Vartijat laittoivat keihäät esteeksi, mutta kaapuun pukeutunut sanoi jotain vilkaisten parvekkeelle ja toinen vartijoista meni viemään hevosta talliin, ratsastajan jatkaessa juoksemista kiireen vilkkaa rappusia ylös.

Hetken kuluttua heidän huoneensa ovi kävi ja se paiskattiin kovaäänisesti kiinni.

”Prrkle!” Shiva huudahti tuohtuneena ja käveli ripeästi ystäviensä luo parvekkeelle nojaamaan kaiteeseen.

”Minä olen tullut siihen tulokseen, että alan nunnaksi. Miehistä on vain haittaa.”

”Kuis niin?” Feenix kysyi katsellen palatsin edessä tapahtuvia asioita.

”Suututin vain Ankefin, ei muuta.”

Talim ja Feenix vilkaisivat toisiaan.

”Ai jaa, no minä taisin suututtaa Dariyuksen.” Talim sanoi hiljaa.

”Ja minä Raian. Hän vaati minulta aivan liikaa...”

Enkelit huokaisivat yhteen ääneen.

”Ehkä olisi parempi, että me mentäisiin luostariin joka iikka.” Shiva totesi katsellen tyhjyyteen eteenpäin.

”Munkkiluostariin vai?” Talim kysyi ja purskahti nauramaan.

”No siitä ei nyt olisi mitään apua!” Shiva huomautti ja enkelit purskahtivat raikuvaan nauruun.

Heidän iloisuutensa loppui kuitenkin lyhyeen, kun aukiolle palatsin lähelle laukkasi ratsastaja, joka pomppasi hevosen selästä alas prinsessat nähtyään.

”Ankef...” Shiva mumisi hiljaa puristaen kaidetta.

Kaksi muuta hahmoa juoksi saapuneen luo ja he kaikki tuijottivat petetyin ilmein parveketta kohti.

”Raia...”

”Dariyus...”

Talim ja Feenix kuiskasivat. Kolmikko ei pystynyt kestämään tätä enää, vaan he kääntyivät ja vetivät verhot parvekkeen eteen.

”Huomenna voimme tutkia jumalten palatsin hieroglyfit. Jotenkin minusta tuntuu, että vastaus ongelmiimme löytyy sieltä.” Talim sanoi, ennen kuin he laskeutuivat yöpuulle.

Ankef odotti kärsimättömänä aavikolla jotain astellen edestakaisin. Pieni hiekkapilvi ilmoitti saapuvista ratsastajista, jotka pysäyttivät hevosensa päällikön viereen. Dariyus ja Raia poistivat liinat naamojensa edestä ja nojasivat satulansa sarveen.

”Uskon, että prinsessoille on käynyt jotain hirveää. Mitä tahansa onkin käynyt, niin se nainen ei todellakaan ole Lisisme.”

Kutsutut nyökkäsivät ja laskeutuivat alas satulasta.

”Samaa voin sanoa Menetiristä. Hän hyppäsi tänään krokotiileja kuhisevaan veteen, mieluummin kuin oli kanssani.” Raia kertoi ja hieroi otsaansa.

”Minä näin näyn prinsessoista, jotka eivät olleet prinsessoja ja sen lisäksi suurta tuskaa ja kärsimystä.”

Dariyus sanoi huolestuneena ja Ankef kurtisti kulmiaan.

”Nyt se on päätetty. Me otamme selvää mikä on asian laita ja teemme sen huomenna, heti kun on mahdollista. Jos Amenhotep on noitunut morsiamemme, hän tulee maksamaan sen. Sanokaa minun sanoneen...”

Enkelit kulkivat hieroglyfein koristettua käytävää valaisten soihduilla kuvia. Shivan silmät kiiluivat, kun hän katseli hieroglyfejä humaltuneen lailla. Tämä oli hänen yksi suurimmista unelmistaan. Kuvat jumalista ja legendoista saivat ilon kyyneleet kohoamaan katsojan silmään.

”Tuo on varmasti Amon, jumalten kuningas... Aurinkojumala Ra ja Anubis, hautausmaiden suojelija... Jaahas, Apopis käärme ja Hathor rakkauden, musiikin ja tanssin sekä hautausmaan jumalatar on piirretty tähän... Tuo on varmasti ylväs Horus ja tuo on Kheperi koppakuoriaisen hahmossaan.

”Katso tätä!” Feenix hihkaisi ja osoitti toiselle puolelle seinää.

”Khunum luojajumala on muovaamassa savesta ihmistä. Khonsu kuun jumala on luomassa yöhön valoa ja Ma’at jumalatar valvomassa totuutta ja oikeutta.”

Shiva hymyili kuullessaan nuo harvemmin mainitut jumalat ja jatkoi kuvien tulkkaamista.

”Täällä on kuva Mafdet jumalattaresta. Pidän hänen pantterihahmoisesta minästään. Nefertem oli alkuvedessä oleva lootuskukkajumala ja Neith seisoo tuossa jousen ja nuoliensa kanssa.”

”Sehän on kuin sinä!” Talim virnisti.

”Älä viitsi... Tämä paikka on kuin jokin Egyptin 5000-sivuinen eepos... Täällä mainitaan kaikki... Ptah, Ran tytär Sakhmet, Seshat, Sia, Sokar, Tait, Temsep, ja Thot muiden lisäksi... Ensimmäistä kertaa näen kaikki jumalat ympärilläni hieroglyfeissä...”

Shiva sanoi innoissaan ja pyörähti ympäri hiukset liehuen ja nauraen. Hänen silmänsä osuivat kiepauksen jälkeen seuraavaan kirjoitukseen ja hän ryntäsi lukemaan sitä.

”Kuka tahansa yrittää pitää Vainajan poissa Ran laivasta, hänet pidetään poissa munasta sekä Abedju-kalasta.

Sanat lausutaan tämän tyhjälle puhtaalle papyrukselle laaditun kirjoituksen yllä, joka on kirjoitettu vihreän jauheen, veden ja Mirhamin seoksella ja joka asetetaan valaistuneen kuolleen rinnalle ilman että se koskettaa tämän ihoa.

Jokainen valaistunut kuollut, jolle tämä tehdään, tulee astumaan Ran laivaan päivittäin ja Thot tulee pitämäänkirjaa hänen päivittäisistä menemisistään ja tulemisistaan. Tämä on miljoona kertaa totta!”

Shiva mumisi palaa kuolleiden kirjasta haikeana ja vaipui aatoksiinsa kuin hän olisi ollut monien mailien päässä. Hän vaipui melkeinpä katatoniseen tilaan ja Talim ja Feenix värisivät. Shiva säpsähti tilasta ja enkelit jatkoivat eteenpäin.

Yhden kuvituksen kohdalla he pysähtyivät. Feenix valaisi kuvaa, jossa heidän, eli faaraoiden tyttärien, viereen oli piirretty ketun, kobran ja kotkan päät. He katsoivat sitä sanattomina.

”Mitä nuo eläimet oikein tarkoittavat... Shiva, sinähän muutuit lumiketuksi silloin laivareissulla...” Talim sanoi kääntyen ystävänsä puoleen valaisten tätä soihdullaan.

”Joo, ja muistan hämärästi, että teidän takananne taivaalle ilmestyivät kangastuksena kobra ja kotka... Ja Feenixshän muuttui Uudessa-Seelannissa jo kotkaksi. Talim, sinäkin varmaan pystyt muuttumaan käärmeeksi, vai mitä? Tämä alkaa olla pelottavaa... Luulisin, että nuo ovat Anethan, Lisismen ja Menetirin tunnusmerkit. Jumaleläimet heidän kunniakseen...”

Samaa paikkaa tutkimalla, he näkivät kuvia heidän etsimistään esineistä ja tulevasta aviomiehestään. Shivaa värisytti ja hän kosketti Amenhotepin kuvaa sormillaan. Silloin seinästä tuntui ilmestyvän Osiriksen pää, mutta enkelit pitivät sitä valon temppuiluna tai harhanäkynä. Mitä väliä, vaikka he kaikki sen näkivät.

Outo tuulahdus kävi käytävässä, joka pisti vilunväreet kulkemaan tutkijoiden selkää pitkin. He vilkuilivat pelokkaina ympärilleen, kun seinien hieroglyfit heidän ympärillään alkoivat muuttua vereksi. Kaiken lisäksi lattialla alkoi kiemurtelemaan ja sykkimään verisuonia. Enkelit nostivat kauhuissaan ylös jalkojaan vuorotellen, kun suonet siirtyivät maasta heihin ja liikkuivat ylöspäin kirjoittaen verisiä hieroglyfejä, joka puolelle vartaloa.

Tuuli puhalsi soihdut sammuksiin ja veri alkoi hohtaa punaisena pimeydessä. Feenix kiljahti ja juoksi ensimmäisenä oviaukkoa kohti. Muut seurasivat perässä epätoivoisina ja kauhusta kankeina tuntien, että askel askeleelta heidän elinvoimansa väheni koko ajan. Kolmikko syöksyi yhtenä rykelmänä jumalten temppelistä ulos ja auringon valo sokaisi heidät hetkeksi. Heidän ihonsa olivat täysin hieroglyfikirjoituksen peittämiä ja hiljainen kuiske kuului heidän ympärillään varoittavana ja uhkaavana. ” Ette kuulu tähän aikaan! Palatkaa, palatkaa!”

Enkelit kaatuivat mahalleen maahan ja nostivat kasvonsa niin, että heidän katseensa oli luotuna eteenpäin. Talimin, Feenixin ja Shivan silmät olivat verenpunaiset, kun he muuttuivat niillä sijoilla omiksi eläimikseen. Ankef, Raia ja Dariyus seisoivat hiekkadyynillä heidän edessään aseet esillä. He astuivat pari askelta taaksepäin epäröiden, kun Niilin prinsessat muuttuivat kuin kirouksesta eläimiksi. Heidän sen hetkinen uhkaava muotonsa ei kuitenkaan pysynyt kauan, vaan he muuttuivat paikallaan pyörien ympäri ja ojentautuen suoraksi takaisin omaksi itsekseen. Tai ainakin melkein.

Prinsessojen muuttuminen eläimiksi pelästytti miehet perin pohjin, mutta se ei ollut mitään verrattuna siihen, miten he reagoivat nykyiseen olotilaan. Kirouksen vallassa olevat kävelivät keimaillen ja viettelevänä miesten luo punaisine silmineen ja kirjoituksineen. Naiset kiertelivät saalistajien lailla kohteitaan, jotka eivät pystyneet liikkumaan. Seireenit kuiskailivat ihmeellisiä loitsuja kosketellen miehiä rintaan ja selkään sormillaan.

Ennen kuin mitään peruuttamatonta olisi tapahtunut, kolme pientä puhallus nuolta lensi ilman halki ja osui selin olevia enkeleitä niskaan. Niiden perässä lensi nahkapussi heidän päänsä yläpuolelle, jonka halkaisi terävästi ammuttu nuoli. Sen sisällä ollut yrttijauhe tippui naisten päälle. Samalla tuulen mukana kiiri outoa muminaa, joka voimistui koko ajan.

Enkelit tuupertuivat maahan ja heräsivät naama hiekassa. He nousivat ylös katsellen toisiaan pallo hukassa. Katse siirtyi seuraavaksi miehiin, kun Feenix potkaisi vihaisena jalallaan hiekkaa mutristaen suutaan. ”Ei näitä manaajajuttuja. Ihme ettei me kävelty hämähäkki kävelyä dyyniä ylös!” Feenix tuhahti hampaat kalisten.

Kolmikko kääntyi katsomaan avunantajaansa. Se oli heidän miekkailunopettajansa Berry, joka kääntyi kannoillaan ja käveli pois, vetäen kaapunsa ja huppunsa takaisin ylleen. Hän hävisi pylväiden välistä alkavan hiekkamyrskyn sekaan. Luonnon myllerryksen aiheuttaman vaaran tajuaminen pisti naisiin liikettä ja he

vilkaisivat miehiä kohti. Asioiden selittäminen sivustakatsojille ei tuntunut heistä hyvältä ajatukselta, joten he päättivät vältellä miehiä ja ottivat jalat alleen.

Miehet tietysti eivät tyytyneet siihen, vaan juoksivat heidän peräänsä. Shiva pomppasi hevosvaunuihin ja iski suitsilla lujaa lepäävää oria maiskauttaen huuliaan. Feenix ja Talim hyppäsivät liikkeelle lähteneisiin kärryihin ja tarrasivat vaunun reunoihin kiinni. He ajoivat lähestyvää hiekkamuuria karkuun kolme ratsastajaa perässään. Vaunu heittelehti puolelta toiselle ja matkustajat myös liikkeen ja tuulen mukana. Dyynien yliajo ei ollut mikään helppo homma.

Lähestyttäessä pyramideja vaunun oikea pyörä osui suureen kiveen ja korjausohjaus suuntautui ojasta allikkoon. Jyrkkä rakennusramppi oli jätetty heitteille ja käsistä karannut ajokki pyyhälsi sitä ylös. Hevonen irtautui puisesta vaunusta täräyksen voimasta, ja ne hajosivat säleiksi lennättäen enkelit eteenpäin pois kyydistä. Kärryn palaset tippuivat ympäriinsä ja olivat kuin ammuksia uhrien ympärillä. Talim sai ensimmäiseksi hallittua lentonsa ja laskeutui kevyesti maassa laukkaavan hevosen selkään.

Shivan käsi oli sotkeutunut suitsiin ja hän lensi hevosen perässä maahan saaden kuitenkin lainelaudan tapaisen puupalan hajonneista kärryistä jalkojensa alle ja nyt hän ohjaili sitä hiekassa taitojensa mukaan. Feenix oli lentänyt korkeimmalle muut kärryjen palaset perässään ja oli törmäyskurssilla suurimman pyramidin kanssa, kun toinen kaareva osa vaunun korin sivusta lensi hänen päänsä ohi. Feenix käänsi lentorataansa niin, että laskeutui sileän laudan päälle ja surffasi pyramidin pintaa pitkin alas huutaen ” Wohoo!” Ennen loppua, hän ponkaisi kaltevasta seinästä ottaen vauhtia ja teki hyppyvoltin Talimin taakse hevosen selkään.

Ankef oli sillä aikaa saanut karkurit kiinni ja Dariyus ja Raia saapuivat melkein heti hänen peräänsä. Seuraajilla oli sellainen ilme kasvoillaan, että nyt olisi selityksen aika, eikä vastaväitteitä kuunneltaisi.

”Nyt saatte kertoa, mitä täällä on tekeillä ja keitä te todellisuudessa olette?” Ankef astui alas satulasta, kun he olivat saapuneet turvallisen autiolle kujalle.

”Me olemme Amenhotepin morsiamia, emmekä saa ajatella mitään muuta mahdollisuutta.” Talim vastasi laskeutumalla hevosen selästä alas. Feenix liukui myös kankku kipeänä maahan ja läpsäytti hevosta kylkeen niin, että se laukkasi takaisin palatsiin.

”Me olemme lojaaleja vain hänelle.”

Feenix kiersi veistä miehien haavassa ja nämä näyttivät musertuvan paljastuneesta asiasta.

Shiva ei pystynyt sanomaan mitään. Hän vain tuijotti maahan. Ankef käveli Shivan luokse ja nosti sormillaan naisen pään leuasta ylös. Shiva iski miehen käden sivuun ja peräytyi askeleen.

”Kukaan mies ei voi merkitä meille samaa kuin hän.”

Shiva käännähti ja kaikki kolme läksivät kävelemään miesten luota pois. Ankef puristi käsiään nyrkkiin vihaisena. Dariyus ja Raia tärisivät kauttaaltaan outo palo silmissään.

”Te olette jonkun Amenhotepin taian alla. Nuo eivät ole teidän sanojanne!” Dariyus huudahti ja miehet syöksähtivät eteenpäin ja tarttuivat naisia käsivarresta kiinni kääntäen nämä. Juuri sillä hetkellä Feenix, Talim ja Shiva näkivät näyn oikeista prinsessoista miesten kanssa ja tunsivat heidän kiintymyksensä ja rakkautensa.

Talim kietoi sormensa Dariyuksen sormien ympäri hellästi ja suuteli tätä hymyillen nenänpäähän ja sitten suulle irrottaen käsiotteet. Dariyus laittoi kätensä naisen ympäri ja Talim laski päänsä nojaamaan miehen nousevaan ja laskevaan rintakehään. Miehen syleilyssä oli ihanan lämmin.

Shiva astui lähemmäs Ankefia, jonka suuttunut ilme muuttui hämmästyneeksi ja hämmentyneeksi.

Päällikön silmissä, Lisisme hymyili samaa sydämellistä hymyä kuin monta kertaa aikaisemminkin. Kun parin välissä oli vain muutama millimetri, Shiva alkoi silitellä miehen hiuksia ja sitten hän kosketti kahden sormen pintapuolella miestä poskelle. Ankef tarttui kämmeneen ja painoi sen poskelleen ja laski sitten sen hennosti alas. Hän veti Shivan pään niskasta lähemmäs ja he suutelivat tulisesti.

Raia katsoi Feenixiä silmiin, kun tämä teki kauniin hovikumarruksen hänen edessään. Hän auttoi kädellään Feenixin ylös ja Feenix kaatui nojaamaan miehen rintaa vasten sormet hypistellen paidan kangasta. Hän

laittoi kupiksi kämmenensä kavaljeerinsa poskille ja suuteli koskettaen miehen alahuulta. Raia kaappasi silloin Feenixin syliinsä haluamatta päästää irti.

Enkelit olivat juuri tehneet kaikki samat tunnistettavat liikkeet kuin Anetha, Menetir ja Lisisme tekivät nähdessään rakastettunsa. Ihan kuin prinsessat olisivat ohjanneet heitä ja antaneet tunnekirjonsa heidän käyttöönsä. Kolmikko erkani kuitenkin syleilyistä, sillä heillä oli työ tehtävänä.

”Anteeksi, että emme voi selittää tarkemmin, mutta on hyvin tärkeää, että saamme suoritettua yhden tehtävän. Teidän pitää luottaa meihin ja olla kärsivällisiä.” Talim sanoi ja peruutti taaksepäin.

Miehet vilkuilivat toisiaan ja nyökkäsivät sitten.

”Olkoon niin, kun olette valmiit, niin palatkaa luoksemme.” Dariyus vastasi ja miehet katselivat, kun naiset loittonivat ja katosivat talosokkeloon.

Enkelit saapuivat huoneisiinsa hengästyneenä ja palvelijat olivat onneksi teillä tietämättömillä.

”Oliko toi nyt ihan oikein heitä kohtaan?” Feenix kysyi kolmikon seisoessa ringissä.

Shiva ja Talim oli hiljaa katsoen lattiaa.

”He olivat sen ansainneet.” Shiva sanoi hetken kuluttua ja käveli lepotilaa kohti.

Hän huudahti, kun huomasi Berryn istumassa tyynypinossa. Opettaja nousi heti ylös ja Feenix ja Talim kävelivät kaksikon luokse.

”Teidän ylhäisyyksillänne on tullut outo tapa kadota ja käyttäytyä oudosti. Voisi vaikka sanoa, että tarvitsisitte apua. Jos minä voin tehdä jotain, niin kysykää. Minun ei ole tarve tietää mitään mitä ette halua.” Kolmikko vilkaisi toisiaan ja nyökkäsi. Tässä vaiheessa he olivat valmiit hyväksymään kaiken avun minkä saisivat.

”Meidän pitää löytää muutamia esineitä, emmekä tiedä missä ne ovat... Oletko nähnyt tai kuullut mitään isosta skorpionin riipuksesta ja Anubiksen kynnestä ja Osiriksen kyyneleestä? Samoin meidän pitäisi löytää maanalainen kammio ja nurinpäin oleva pyramidi...” Talim kysyi ja katsoi toisiin.

Berry säikähti prinsessojen pyyntöä, sillä nuo olivat asioita, joita heidän ei olisi pitänyt tietää. Hän kuitenkin arveli, että kolmikko ei kysynyt niistä turhan päiten.

”Koru roikkuu yleensä Amenhotepin kaulassa ja Anubiksen kynsi ja Osiriksen kyynel lepää Jumalten temppelissä salaisessa kammiossa. Vain Osiriksen ja Anubiksen kutsuminen ja heiltä esineiden käytön pyytäminen voi saada ne toimimaan. Ei muu. Liittyen taas noihin muihin kysymyksiinne, niin en ole kuullutkaan maanalaisesta hautakammiosta tai alaspäin olevasta pyramidista.”

Kolmikko vilkaisi toisiaan ja hymyili. Ainakin asioissa edettiin taas. ”Ja taas sitä mennään... ” Feenix totesi joukolle.

2460 BC

Egypti, Usermaetren palatsi

Seuraavana aamuna he nousivat jo ennen auringonnousua välttääkseen törmäämästä palvelijoihin ja välttääkseen muiden ihmisten kyselyt. He olivat ennen nukkumaanmenoa tehneet suunnitelmia, miten ottaa enemmän selvää asioista. Talimin oli tarkoitus viettää päivä tutkien jumalten palatsin hieroglyfejä, jos niistä saisi jotakin uutta selville mysteeriin, joka tuntui kietovan heidät yhä tiukemmin tähän aikaan ja sen kohtaloihin. Kukaan heistä ei tahtonut ajatella, mitä tapahtuisi, jos he eivät suoriutuisi tästä tehtävästään, tai edes mikä se tehtävä tarkkaan ottaen oli, ja koituisiko siitä edes mitään hyvää. He kaikki vain tahtoivat päästä kotiin, elämään omaa elämäänsä, eikä tällaista puolielämää muiden kohtaloiden ohjaamina.

He olivat sopineet, että Shiva lähtisi aluksi Talimin mukaan jumalten palatsiin, aivan varmuuden vuoksi, jos jotain yliluonnollista taas sattuisi. Feenix ja Berry olivat sopineet tutkivansa palatsin vanhoja asevarastoja, jos niistä selviäisi jotakin uutta. Berry oli kertonut heille, että asevarastoissa usein säilytettiin vanhoja kivikirjoituksia, joissa kerrottiin menneistä uroteoista ja kirjoituksissahan saattaisi olla viittauksia maanalaisiin kammioihin tai vastaaviin. Ainakin se olisi ihan tutkimisen arvoinen asia. Feenix oli ollut heti vapaaehtoisena ilmoittautumassa tutkimaan asekammiota.

”Muista sitten katsella myös niitä kirjoituksia, ei vain niitä miekkoja”, Shiva muistutti Feenixiä, kun Feenix vilahti aamulla ulos ovesta. Tapansa mukaan Feenix oli nimittäin ensimmäisenä valmiina aamulla, ja hän lähti jo edeltäpäin jumalten palatsiin ja hakemaan Berryn matkalla.

Talim ja Shiva söivät hedelmiä vadeista ja pukivat lämpimät kaavut ylleen, sillä aamu oli vielä viileä. Talim ja Shiva eivät kohdanneet montakaan ihmistä matkalla kulkiessaan temppeliin. Talimia puistatti, kun hän muisteli, miten viimeksi oli käynyt, kun he olivat katselleet hieroglyfejä. No, arvoitus olisi kuitenkin saatava ratkaistuksi, hinnalla millä hyvänsä, tai he jumittuisivat tänne ikuisiksi ajoiksi. Ei auttanut muu kuin ottaa riski. Heidän olisi vielä löydettävä salainen kammio, jossa Anubiksen kynsi ja Osiriksen kyynel olisivat, joten palatsiin oli joka tapauksessa palattava.

Shiva ja Talim tapasivat pienellä sisäpihalla Feenixin ja Berryn. Berry sanoi tietävänsä oikotien temppeliin ja he seurasivat Berryä. He tulivat pienen ojan luokse, jonka reunustalla kasvoi piikikästä orjantappuraa muistuttavaa kasvustoa pensaana. Pensasta kasvoi aidan muodossa pitkältä matkaa, eikä sitä päässyt kiertämään. Aidassa oli kuitenkin pieni aukko, josta he menivät läpi. Talim meni ensimmäisenä ja hänen pitkä tukkansa tarttui aidan piikkeihin. Talim kuitenkin sai sen reväistyksi irti. Berry tuli hänen jälkeensä ja sitten Feenix, joka hänkin jäi kiinni aitaan vaatteistaan. Feenix repäisi sen ronskisti irti samalla manaillen jotain itsekseen. Shiva tuli viimeisenä, ja vaikka hän kuinka yritti mennä varoen, hänen pitkä tukkansa jäi kiinni aitaan. Shiva yritti saada sitä irti, mutta hänen kääntyillessään ja hosuessaan, se sotkeutui aidan piikikkääseen kasvustoon yhä tiukemmin kiinni. Feenix meni auttamaan Shivaa Talimin katsellessa naurunpilke silmissään vierestä. Hetken kuluttua Shivan tukka oli vapautettu ja he jatkoivat matkaa.

He saapuivat temppeliin ja pysähtyivät faaraon tyttäriä esittävien kuvien eteen. Shiva ja Talim vilkaisivat toisiaan. Mitään normaalista poikkeavaa ei kuitenkaan tapahtunut. Kaikki tuntui olevan kuten ennenkin. Talim kohautti harteitaan ja alkoi tutkia hieroglyfejä tarkemmin, samalla hieroen leukaansa miettiväisenä. Shiva siirtyi sivummalle tutkimaan rakennusta ja sen rakenteita, jos jokin niissä antaisi vihjeitä, missä salainen kammio saattaisi olla.

Shivan katse kulki pitkin kiviseiniä etsien mitä tahansa epätavallista, joka voisi paljastaa esimerkiksi salakäytävän olemassaolon. Hän kulki naputellen seiniä ja tutkien jokaisen särön ja halkeaman tarkkaan. Hitaasti Shiva kulki pitkin käytäviä. Samalla hänet valtasi outo haikeus, joka oli kuin hento tuuli menneestä

ajasta. Toisaalta olisi niin ihanaa vain jäädä tänne. Shiva oli aina rakastanut Egyptiä. Hän oli useasti miettinyt, millaista olisi ollut elää muinaisessa Egyptissä. Joten tämä oli kuin toteen käynyt unelma. Yhtäkkiä Shiva muisti taas kuka oli. Hän oli Lisisme, ei Shiva. Ei tämä ollut hänen paikkansa. Hän ei edes ollut itsensä täällä. Kuka oli niin julma, että saattoi tehdä heille jotain tällaista? Lähettää heidät paikkaan, jossa heillä ei ollut omaa identiteettiään ja ilman mitään tietoa poispääsystä? Missä edes oikea Lisisme oli nyt, jos Shiva kerran eli täällä hänen tilallaan? Ja mikä muka kertoisi sen, että Shivakaan voisi parantaa asioita yhtään sen enempää? Tähän mennessä kaikki ainakin oli mennyt aivan päin honkia. Shiva vaipui polvilleen kivilattialle. Hän tunsi olonsa niin väsyneeksi ja voimattomaksi. Silloin hän kuuli päässään äänen. Se oli vain hento kuiskaus, mutta Shiva tunsi, että se oli Lisisme. Ääni oli niin heikko ja kuin anova, pyytäen häntä auttamaan.

Shiva puristi kätensä yhteen ja nousi ylös uuden tarmon noustessa hänen sisällään. Hän ei antaisi jonkun Amenhotepin tai minkään ihme jumaluuden viedä HÄNEN elämäänsä! Shiva ei tarkkaan tiennyt, mistä tässä kaikessa oli kyse, tai siitä, mitkä olivat hänen omia ajatuksiaan ja mitkä Lisismen. Häntä alkoi tosiaan ärsyttämään kaikki tämä. ”Ne saa kyllä maksaa tästä!” Shiva pihisi kiukustuneena ja jatkoi palatsin kiertelyä entistä motivoituneempana.

Talimin katse pysähtyi Anethan kuvan kohdalle. Anethan takana nousi kobran kuva. Se tuntui kuin ilkkuvan hänelle. Ei, tätä arvoitusta hän ei osaisi ratkaista. Mistä tässä kaikessa edes oli kyse? Olivathan he ennenkin kokeneet kaikenlaista omituista tehdessään töitä Dantelle, mutta tämä alkoi olla jo liikaa. Talim muisti Dariyuksen ja pudisti päätään. Ei se varmasti ollut helppoa heillekään. Nähdä, kuinka heidän rakastamansa naiset ovat muuttuneet joksikin toisiksi. Silti, ei se heidän vikansa ollut, että heidät oli tempaistu tähän aikaan ja paikkaan. Kuka oli muka kysynyt heidän mielipidettään?

Talimia raivostutti. Kuka muka oli kysynyt, huvittiko häntä muka lähteä jonnekin jumalan selän taakse Egyptiin, missä ei saanut edes kokista tai ollut tv:tä? Ja uloskaan ei saanut mennä yksin, kun oli muka joku prinsessa. Tai niinhän hän olikin, Talim muisti samassa ja raivostunut ilme hänen kasvoillaan muuttui surulliseksi. Oli liian vaikeata elää jonkun muun roolissa. Kuten esimerkiksi silloin taistellessaan Berryn kanssa, Talim oli tiennyt, että hänen olisi pitänyt taistella kuten Anetha olisi taistellut. Mutta miten hän olisi muka voinut taistella kuin Anetha, kun ei hänellä ollut aavistustakaan, miten käyttäytyi henkilö, jonka kaikki olettivat hänen olevan? Miten hän muka voisi käyttäytyä kaikkien niiden odotusten mukaan, mitä ihmisillä hänestä oli? Tai halusiko hän edes käyttäytyä niin? Talim värähti muistaessaan välikohtauksen Dariyuksen kanssa. Hän tahtoi itse päättää, millainen hän oli, ei vain tehdä kuten hänen odotettiin tekevän. Talim puri huultaan ja löi nyrkillä reiteensä. Kotiin oli päästävä, hinnalla millä hyvänsä.

Berry ja Feenix saapuivat palatsin asehuoneeseen. Se oli ollut hylättynä jo pitkän aikaa ja sitä käytettiin lähinnä vain varastona. Sinne oli viety kaikki rumimmat aseet ja taulut, mitkä eivät olleet aivan tarpeeksi hienoja Faaraon palatsiin. Silti siellä olevat tavarat olisivat olleet ties minkä arvoisia nykyajassa.

Berry ja Feenix kumartuivat lähimpien kivitaulujen puoleen ja Berry puhalsi pölyä niiden pinnalta. Feenix katseli tauluja. Oli kätevää käydä niitä läpi, kun ymmärsi mitä niissä sanottiin, eikä tarvinnut kääntyä Talimin puoleen kääntämisen takia. Nopeasti Feenix kävi tauluja läpi. Suuri taistelu, mahtavia taisteluita, jada-

jada, mahtava faarao, urotöitä, blaa blaa ja sitä samaa rataa. Ei mitään kiinnostavaa. Feenix tuhahti. Kaikki tuntui niin turhauttavalta. Häntä alkoi jo ottaa päähän koko homma. Minkä ihmeen takia heidän piti olla täällä? Pelastamassa jotkut idioottimaiset entisaikojen prinsessat hirveältä kohtalolta? Ketä kiinnostaa? No, pakko oli vähän alkaa kiinnostaa, kun itse nyt sattui olemaan yksi noista prinsessoista. Hetkinen....siis prinsessoista? Feenixin kasvoille nousi pirullinen hymy. Jos hän kerran oli prinsessa, niin silloinhan olisi aika hyvät mahdollisuudet maailmanvalloitukseen ja ties mihin. Kolmen sekunnin kuluttua Feenix tuli siihen tulokseen, että se olisi aivan liian vaivalloista. Olisi paras vain tyytyä eloon tavallisena suupperherona. Tosin tällä hetkellä sekään ei näyttänyt toimivan oikein hyvin. Silloin Feenixillä alkoi keittää ja hän päätti näyttää kyllä kaapin paikan niille idiooteille, ketkä ikinä olivatkaan saaneet tämän sotkun aikaan!

Sillä välin Talim oli siirtynyt käytävällä eteenpäin, silti saamatta mitään heitä auttavaa tietoa irti kirjoituksista. Shiva tuli hänen luokseen ja pudisti päätään.

”En minäkään ole löytänyt mitään”, Talim vastasi Shivan kysyvään ilmeeseen.

Samassa jostakin kuului kovaa kolinaa. Ääni tuntui tulleen viereisestä kammiosta. Shiva ja Talim hiipivät lähemmäksi ja kurkkasivat oviaukosta. Huoneessa olivat ne samat jalkapalloilijanuorukaiset, jotka olivat pilanneet heidän teatterinautintonsa aiemmin. Talim ja Shiva olivat juuri aikeissa kääntyä pois, kun pojat huomasivat heidät.

”Hei! Mitä prinsessat tekevät täällä?” Yksi niistä huusi.

Talim ja Shiva vilkaisivat toisiaan ja päättivät, että oli turhaa yrittää karata.

”Paremminkin, mitä te teette täällä?” Shiva sanoi kylmänviileällä äänellä, kun he astuivat yhdessä Talimin kanssa huoneeseen.

”Harjoittelemme miekkailua.” He eivät edes yrittäneet käyttäytyä ylhäisesti prinsessoja kohtaan. Silloin Shiva ja Talim huomasivat kaksikon olleen harjoittelemassa temppelin mittaamattoman arvokkailla koristemiekoilla.

”Hei! Ei niillä saa taistella!” Talim raivostui. Seurasi vihaista sanakopua, jonka tuloksena oli se, että Talim huomasi, että hänet oli haastettu kaksintaisteluun, eikä hänen auttanut muu kuin suostua. Talim ei kuitenkaan suostunut ottamaan koristemiekkaa. Onneksi hänellä oli mukanaan Berryltä saamansa veitsi, jonka hän nyt otti esille.

”Nyt nähdään, onko tytöistä mihinkään!” Talimin vastustaja ilkkui tahallisen kimittävällä äänellä, mikä sai Talimin näkemään punaista. Shiva ja toinen jalkapalloilijoista jäivät sivuun katselemaan, mitä tuleman piti.

”Möyhennä se idiootti!” Shiva kannusti.

Poika hyökkäsi ja Talim onnistui välttämään iskun helposti. Pian Talim huomasi, että poika ei ilmeisestikään tiennyt, mitä oli tekemässä, sillä hän teki yhtä ja samaa liikettä koko ajan. Hän hyökkäsi miekka ojossa heiluttaen sitä ilmassa puolikaaressa edes takaisin ja samalla edeten kovaa vauhtia. Talim hyppäsi nopeasti miekan tieltä pois.

”Etkö tosiaankaan osaa tehdä kuin tuon yhden liikkeen?” Talim nauroi.

”No ite et osaa ainuttakaan!” Poika ilkkui.

Talim tyytyi näyttämään tälle kieltä. No, voisi sitä kai antaa mokomalle pienen opetuksen. Talim hyppäsi voltilla miekan tieltä pojan taakse ja iski miekan tämän kädestä ilmaan. Talim hyppäsi ja nappasi miekan kiinni ilmasta ja juoksi kohti seinää tehden voltin seinää pitkin ja laskeutuen sitten ketterästi maahan pidellen miekkaa toisessa kädessään ja veistä toisessa kädessään. Talim teki liioitellun hovikumarruksen. Shiva taputti innoissaan. Pojan ilme oli murhanhimoinen, mutta tämä ei ollut ehtinyt vielä toipua järkytyksestä, kun Shiva ja Talim olivat jo häipyneet.

”Hah, siitäs sai!” Talim naureskeli.

”Pieni pieksäminen aamutuimaan tekee hyvää”, Shivaa hymyilytti.

Berry ja Feenix olivat kumartuneena puoliksi murtuneen kivitaulun yllä, kun Talim ja Shiva saapuivat asekammioon.

”No, mitäs sitten seuraavaksi on luvassa?”