Kolumni

Leipälaji

Leivän merkitys ruokavaliossamme on suuri, sitä on syöty tuhansia vuosia ja valtaosassa maailmaa se on edelleen tärkein osa ruokavaliota. Idässä ja etelässä muuta ruokaa saatetaan syödä sormin, leipää ruokailuvälineenä käyttäen, kuten intialaiset tekevät naanillaan ja etiopialaiset injeraallaan.

Leipä kokoaa ihmiset yhteen. Ruokailuhetket aloitetaan monessa kulttuurissa ja Euroopan maassa juuri leivällä. Italiassa ravintolalaskussa on yleisesti muutaman euron laskutusrivi kattauksesta, käytännössä sillä maksetaan asiakkaita jo pöydissä valmiina odottavat leipätikut ja leivät. Pääruokaa odotellessa nautitaan leivästä sitä esimerkiksi oliiviöljyyn kastaen. Leipä yhdistää, ja sen merkitys on suuri paitsi ravintona, myös kuvainnollisesti. Raamatussa Jeesus mursi leivän ehtoollisella ja toisessa kertomuksessa hän ruokki viidellä leivällä ja kahdella kalalla ison, häntä seuraamaan lähteneen väkijoukon erämaassa. Juuri vietetyn pääsiäisen traditiot palasivat mieleeni, kun muistelin vuosi sitten korona-ajan alkajaisiksi pitkästä aikaa ensimmäistä leipomaani ruisleipää, joka muistutti lähinnä mämmiä ja valitettavasti päätyi kompostiin. Ulkomuodoltaan samantapaista on tanskalaisten öllebröd, joka valmistetaan liottamalla kuivat ruisleipäkannikat olueen ja keittämällä sitten massa puuroksi. Tanskassa olemme myös oppineet nauttimaan runsaasti päällystettyjä smørrebrødejä erityisesti lounaalla. Ruotsinlaivojen suosikkileipänä vuodesta toiseen kuuluu säilyneen kaikille tuttu katkarapuleipä. Kulttuuri, myös ruokakulttuuri, muuttuu koko ajan, ja muutoksen myötä pikaruokaleivät ovat yleistyneet lämpimän lounaan sijasta ja erilaisia subeja ja delejä on saatavilla lähes kaikkialla. Yleisin lounaamme parlamentissakin ovat erilaiset leivät ja patongit, joita voi noutaa toimistolle työpäivän keskellä. Aamiaisella Belgiassa on usein ranskalaiseen tapaan tarjolla croissantteja. Voisarven edeltäjänä pidetään Kipferlia, joka tunnettiin Itävallassa jo 1200-luvulla. Ranskaan voisarvien katsotaan tulleen wieniläisen kahvilanpitäjän mukana. Toisen tarinan mukaan voisarvet tulivat Eurooppaan turkkilaisten sotilaiden mukana. Meillä Suomessa on perinteisesti rikas leipäkulttuuri ja ruokaleipänä on syöty sekä tummaa että vaaleaa leipää. On kuivattu ruisleipiä vartaissa ja vehnäleivät uunissa korpuiksi. Taloissa emännillä on ollut omat taikinajuurensa ylpeydenaiheinaan, ja juurileivonnasta on jälleen tullut modernia. Uuteen kotiin on viety leipää ja suolaa, jotta varmistetaan leivän pysyminen talossa. ”Leipä miehen tiellä pitää” -sanonta pitää edelleen paikkansa; leipä on suosittu ja monipuolinen elintarvike. Kaikkien karppaus- ja VHH-ruokavaliomuotienkin jälkeen leipä ja leipominen ovat ehkä suositumpia kuin koskaan.

Sirpa Pietikäinen europarlamentaarikko sirpa.pietikainen@ep.europa.eu