Kolumni Oppimalla kohti parempaa maailmaa

Oppimalla kohti parempaa maailmaa

Poikkeuksellinen alkuvuosi herätti monissa kokemuksellisen oppijan. Leipominen, ruuanlaitto, puutarhan- ja pihanhoito ovat entistä suositumpia. Käsillä tekeminen onkin hyvää oivaltamista ja meditaatiota. Useat upottavat säännöllisesti kätensä taikinaan, mutta koronakeväänä leipominen oli vielä suositumpaa, uutisoitiin jopa hiivan loppuneen kaupoista. Vaikka yleensä ostan ruisleipäni valmiina, sinnikkäästi yrittämällä opin itsekin leipomaan monenlaista ruoka- ja kahvileipää. Innostuin onnistumisista ja se kannusti kokeilemaan uusia reseptejä.

Oman mielenkiinnon löytäminen on tärkeää ja innostus asiaan on paras motivaattori oppimiseen. Omaksumme uudet taidot kuka lukemalla tai kuuntelemalla, kuka kokeillen, soveltaen. Tekeminen, learning by doing, on luontainen tapa oppia. Lapsi jäljittelee isompiensa käytöstä ja oivaltaa onnistumisen tai virheen kautta. Tekemällä oppiminen on armelias polku, se antaa luvan myös epäonnistumisille. Minunkin ensimmäinen ruisleipäni muistutti enemmän mämmiä kuin leipää. Aristoteleen vanha ajatus ”Asiat jotka on opittava tekemään, opitaan vain tekemällä niitä” pätee edelleen. Useimmissa tehtävissä pelkkä teorian hallitseminen ei riitä. Kisälli-oppipoika-menetelmä, uuden taidon harjoittelu käytännössä, on merkittävä tietojen ja taitojen siirrossa. Toisille aloille työpaikoilla oppiminen, joko harjoittelujaksoina teoriaopintojen välissä tai kokonaan oppisopimuskoulutuksella, sopii luonnollisesti paremmin kuin toisille. Meillä on laaja mahdollisuus koulutussopimuksiin ja oppisopimuskoulutukseen ja niiden suosio on kasvussa. Nyt haasteellisessa taloustilanteessa se voi olla mielekäs tapa päästä leivän syrjään ja toisaalta taas oppisopimuskoulutettavat tuovat työnantajille mahdollisuuden saada juuri omaan tarpeeseen koulutettua työvoimaa. Yhteisössä välittömän

Sirpa Pietikäinen europarlamentaarikko sirpa.pietikainen@ep.europa.eu

palautteen saaminen on antoisaa ja kannustavaa. Yhteisöllisyys, tai sen kaipuu, oli viime keväänä normaaliakin suuremmassa roolissa, kun kaikki joille se oli mahdollista, olivat etätöissä ja sosiaalinen elämä oli rajallista. Jokainen tarvitsee paitsi ravintoa ja suojaa, myös ihmiskontakteja ja oppia. Yhdessä kokemalla ja tekemällä voi maailmaa ymmärtää uudella tavalla. Toimeen ryhtyminen ja yhteiskunnallisen muutoksen tekeminen yhdessä ja erikseen on helpompaa ja innostavampaa, kun tunnemme muidenkin tahtovan muutosta. COVID-19-virus käänsi hetkeksi uutisoinnin pois ilmastonmuutoksesta ja luonnonvarojen ylikulutuksesta, mutta ne kasvavat eksponentiaalisesti - kahdesta tulee kymmenen ja kymmenestä sata, sadasta kymmenentuhatta... Kerrannaisuus lisää ilmasto-ongelman vauhtia. Kehityksen pysäyttämiseksi ja tilanteen muuttamiseksi tarvitaan nykyistä puolet enemmän oikeita ja riittäviä tekoja. Nyt on mietittävä toivottu päämäärä ja etsittävä keinot sinne pääsemiseksi. Pienet teot ovat suuria puheita merkityksellisempiä; arjen ratkaisumme merkitsevät. Kaikissa päätöksissämme ja valinnoissamme ovat väistämättä mukana ympäristö- ja ilmastovaikutukset. Opitaan yhdessä. Ihminen ja kansantalous kerrallaan voimme vaikuttaa siihen, millaisessa maailmassa lapsemme ja lastenlapsemme elävät.