Hernekasvien heimoon (Fabaceae) kuuluu paljon ravintokasveja, kuten pavut, herneet, soija, maapähkinä ja kikherne. Koska hernekasvien siemenet kehittyvät palkojen sisässä, heimoon kuuluvien kasvien yhteydessä puhutaan yleisesti palkokasveista. Palkojen koko ja muoto vaihtelevat lajeittain.
Palkokasvit ovat suosittuja viljelykasveja kotipuutarhoissa, mutta niiden kasvattamista ja käyttöä voisi myös lisätä paljon. Palkokasvit ovat koristeellisia ja tuottavat nopeasti syötävää. Herneitä, pensaspapua, salkopapua, härkäpapua ja ruusupapua on suhteellisen helppo kasvattaa ruukussa, laatikossa ja kasvimaalla. Lämpimällä kasvupaikalla kannattaa kokeilla myös vaativimpien palkokasvien, kuten kikherneen, soijapavun ja maapähkinän kasvattamista.
Palkokasveilla on hyviä vaikutuksia sekä terveydelle että ympäristölle. Ne sisältävät runsaasti proteiinia sekä ravintokuitua, ja niistä voi valmistaa monipuolisesti erilaisia ruokia. Palkokasveilla voi myös korvata tai täydentää eläinperäisistä tuotteista saatua proteiinia ruokavaliossa. Palkokasvit lannoittavat ja parantavat maan kasvukuntoa. Ne ovat merkittäviä typensitojakasveja, ja niiden viljelyn lisääminen vähentää ympäristöä kuormittavien typpilannoitteiden tarvetta. Syväjuuriset palkokasvit, kuten härkäpapu, kuohkeuttavat maata ja parantavat maan happipitoisuutta. Esimerkiksi herne tuottaa paljon vihermassaa ja lisää näin orgaanisen aineen määrää maassa. Palkokasvien kukat tarjoavat mettä ja siitepölyä pölyttäjille ja ylläpitävät näin luonnon monimuotoisuutta.
Salkopapu
Biologinen typensidonta
Typpi muodostaa ison osuuden maan ilmakehästä, noin 80 prosenttia. Typpi on kasveille tärkeä ravinne, sillä se on muun muassa yhteyttämiseen tarvittavan lehtivihreän rakenneosa. Koska ilmakehän typpi on inerttiä eli ei reagoi muiden aineiden kanssa, kasvit eivät pysty käyttämään sitä hyväkseen. Palkokasvit pystyvät kuitenkin muodostamaan symbioosin tiettyjen Rhizobium-bakteerien kanssa, jotka pystyvät sitomaan ilmakehän typpeä kasveille käyttökelpoiseen muotoon. Ilmiötä kutsutaan biologiseksi typensidonnaksi.
• Palkokasvin juuristo erittää aineita, jotka houkuttelevat maassa olevia bakteereita puoleensa. Jokaiselle kasvilajille on olemassa omat bakteerilajinsa, jotka tunkeutuvat palkokasvien juureen ja muodostavat juurinystyrän. Nystyröissä elävät bakteerit sitovat ilmakehän typpeä ja muuttavat sen kasville sopivaan muotoon. Symbioosissa typensitojabakteerit luovuttavat palkokasville typpeä, samalla kun kasvi luovuttaa bakteereille yhteyttämistuotteita, lähinnä sokereita. Typensidonta toimii parhaiten kesällä hyvin kalkitussa maassa, kun maan lämpötila on noin 15–25 astetta.
• Biologisen typensidonnan ansiosta palkokasvit ovat lähes omavaraisia typen suhteen. Sen vuoksi niille ei tarvitse yleensä antaa typpilannoitusta. Huonossa kasvukunnossa olevaan maahan kannattaa kuitenkin lisätä keväällä vähän typpeä. Näin kasvu lähtee paremmin alkuun ja typensidonta käynnistyy. Osa palkokasvien sitomasta typestä on myös seuraavien kasvien käytettävissä.
• Palkokasvien ohella muita typensitojakasveja ovat esimerkiksi lepät ja tyrni.
Palkokasvit parantavat maata
Palkokasvit parantavat maan kasvukuntoa. Ne ovat erinomaisia viherlannoituskasveja, ja esimerkiksi tiheä hernekasvusto tukahduttaa myös rikkakasveja. Palkokasvit sopivat hyvin myös viljelykiertoon välikasviksi, sillä palkokasveilla esiintyy eri kasvitauteja kuin muilla viljelykasveilla. Kasvimaalla on hyvä kasvattaa viherlannoituskasveja ennen viljelyn aloittamista sekä viljelykierrossa aina muutaman vuoden välein. Viljelykierrossa viljeltävä alue jaetaan lohkoihin, joissa kasvien paikkaa vaihdetaan vuosittain. Samaa kasvilajia viljellään samalla kasvupaikalla korkeintaan 3–4 vuoden välein.
Herne on hyvä kotipuutarhan viherlannoituskasvi. Hernettä on helppo kasvattaa pienelläkin alueella ja se tuottaa myös hyvin satoa. Herneen voi kylvää joko yksinään viherlannoituskasviksi tai sekaan voi kylvää tukikasveja, esimerkiksi kauraa, auringonkukkaa tai härkäpapua.
• Herne sitoo typpeä ensisijaisesti omaan käyttöönsä ja hernekasvuston typpipitoisuus voi olla korkea. Ravinteet tulevat muiden kasvien käyttöön, kun herneen vihermassa ja juuret alkavat hajota maassa mikrobitoiminnan ansiosta. Mitä pidempään kasvusto saa syksyllä kasvaa, sitä enemmän sitoutuu myös typpeä. Sen vuoksi herneet, kuten muutkin palkokasvit kannattaa pitää hyvässä kasvussa myös sadonkorjuu jälkeen. Kasvusto kuolee talven aikana ja keväällä sen voi kevyesti muokata maahan tai jättää katteeksi maan pinnalle. Näin palkokasvien talteen ottamat ravinteet saadaan mahdollisimman hyvin hyödyksi myös seuraaville kasveille.
HERNEEN KASVATUS
Herneet (Pisum sativum) ovat hyvin vanhoja viljelykasveja. Perinteisesti ne jaotellaan pelto- ja tarhaherneisiin. Peltoherneet kuivataan ruokaherneiksi tai eläinten rehuksi. Tarhaherneitä ovat sokeriherne, taittoherne, taittoydinherne, silpoherne ja silpoydinherne. Lisäksi markkinoilla on salaattiherneitä. Kotipuutarhassa kasvatetaan eniten sokeri- ja silpoydinhernettä.
TARHAHERNEET
Tarhaherneistä on saatavana monia erilaisia lajikkeita. Ne voivat olla aikaisia, myöhäisiä tai jatkuvasatoisia. Korkeat lajikkeet on tuettava, mutta matalat ja voimakaskärhöiset lajikkeet saattavat pärjätä ilman tuentaa. Yleensä kukat ovat valkoiset, joillakin lajikkeilla koristeellisen punaiset.
• Sokeriherne, taittoherne ja taittoydinherne syödään palkoineen. Ne korjataan keskenkasvuisina, kun palot ovat vielä litteitä ja makeita. Jotta satoa saadaan kauan, makeaa ja nopeakasvuista sokerihernettä kannattaa kylvää parin viikon välein kesäkuun loppuun asti.
• Silpoherneistä ja silpoydinherneistä syödään täysin kehittyneet, isot, heleänvihreät siemenet. Palkojen säikeinen sisäkerros tekee palon syömisen hankalaksi. Silpoherneen siemenet ovat pyöreitä, silpoydinherneen kulmikkaita ja ryppyisiä. Silpoydinhernettä viljellään paljon teollisuutta varten, ja sitä käytetään esimerkiksi pakasteherneenä.
SADONKORJUU Kerää satoa vähitellen useamman kerran viikossa. Näin herne jatkaa kukintaa ja tuottaa uutta satoa pitempään. Vihreät, tuoreet herneet maistuvat herkullisilta, ylikypsät palot ovat mauttomia. Tuoreet herneet säilyvät jääkaapissa muutamia päiviä. Herneitä voi pakastaa tai kuivata talven varalle.
HERNEEN KASVATUS
Herneet viihtyvät ilmavassa kasvualustassa, jonka pH-arvo on yli 6. Hyvässä maassa herneet menestyvät ilman lannoitusta. Huonokuntoiseen maahan on hyvä lisätä keväällä eloperäistä lannoitetta.
Kylvä herne touko–kesäkuussa, kun maan lämpötila on vähintään 8 astetta. Kylmemmässä maassa herneen siemenet mätänevät. Liota siemeniä 2–6 tuntia vedessä ennen kylvöä. Kylvä siemenet joko riviin (riviväli 40 cm) tai paririviin (riviväli 20 cm). Ripottele siemenet 3–5 cm välein ja 5–8 cm syvyyteen.
Suojaa kylvös linnuilta kasvuharsolla. Tue korkeat lajikkeet esimerkiksi kepeillä ja naruilla, tai ohjaa versot pajusäleikköön tai harjateräsverkkoon. Paririvissä molemmat rivit voi ohjata samaan tukeen. Tuenta on tärkeää, koska lakoontuminen heikentää herneen yhteyttämistä ja kasvua. Kastele hernettä kuivina kausina.
HERNEKÄÄRIÄINEN ON HERNEEN YLEI -
SIN TUHOLAINEN Aikuinen hernekääriäinen munii herneiden lehdille kesä–heinäkuussa. Toukat kaivautuvat palonalkujen sisälle, syövät kehittyviä herneitä ja siirtyvät loppukesällä maahan talvehtimaan. Jos hernekääriäistä esiintyy, käännä maa heti sadonkorjuun jälkeen, valitse mahdollisimman aikaisia lajikkeita ja tehosta viljelykiertoa.
PAPUJEN KASVATUS
Suomessa viljellään tarhapapuja ja härkäpapua sekä jonkin verran ruusupapua. Tarhapapuja ovat matalat pensaspavut ja köynnöstävät salkopavut. Suomessa viljeltävät pavut ovat lähtöisin Väli-Amerikasta ja ne vaativat paljon lämpöä. Tarhapavut ovat erittäin hallan- ja myös viileänarkoja. Kasvu voi häiriintyä jo alle plus 4 asteen lämpötiloissa. Parhaiten tarhapavut kasvavat, kun lämpöä on noin 20–25 astetta. Härkäpapu ja ruusupapu viihtyvät myös viileämmässä.
Lämpimällä kasvupaikalla papuja on helppo kasvattaa ja sato valmistuu melko nopeasti. Ruukuissa ja viljelylaatikossa pavut kasvavat hyvin, sillä niissä kasvien juuristolla on lämpimämpää kuin kasvimaalla.
• Pavut viihtyvät kuohkeassa maassa.
Paranna tiivistä maata sekoittamalla siihen kypsää kompostimultaa, savimaahan on hyvä lisätä myös hiekkaa.
Härkäpapu kasvaa melko hyvin myös savimaassa.
• Maan happamuuden, eli pH-arvon, tulisi olla yli 6. Kalkitusaineeksi sopii hyvin dolomiittikalkki tai puutuhka, joka sisältää myös hivenravinteita.
• Lannoitukseen voi käyttää puutarhakompostia tai vähätyppisiä orgaanisia lannoitteita. Ruukkukasvatuksessa voit käyttää kaupan säkkimultaa. Valitse tällöin mahdollisimman vähän typpeä sisältävä multaseos.
• Esikasvata papujen taimet sisällä tai kylvä siemenet suoraan ulos.
• Jotta itäminen olisi nopeaa, liota papujen kookkaita ja kovakuorisia siemeniä 2–6 tuntia vedessä ennen kylvöä.
• Kylvä siemenet aina lämpimään multaan, sillä kylmässä maassa siemenet mätänevät. Mittaa lämpömittarilla tai tunnustele kädellä maan lämpötila ennen kylvöön ryhtymistä. Lämpötilan tulee olla vähintään plus 10 astetta.
• Suojaa kylvökset ja kasvusto harsolla kukintaan saakka. Harson alla on lämpimämpää, eivätkä linnut pääse harson alle syömään siemeniä ja taimia.
• Kastele pavut aina haalealla vedellä.
• Papukasvustossa voi esiintyä mustia papu- eli juurikaskirvoja. Suihkuta kirvat pois kylmällä vedellä. Pahoin saastuneen kasvin latva kannattaa katkaista ja laittaa kirvoineen kompostiin. Sateisina kesinä etenkin tiheitä kasvustoja voi vaivata harmaa- tai pahkahome sekä papuruoste. Kerää sairaat kasvinosat pois ja noudata riittävää viljelykiertoa.
PAPUJEN KÄSITTELY JA KÄYTTÖ
Pensas- ja salkopavut käytetään ruuanvalmistuksessa yleensä palkoineen. Palot voidaan valmistaa kokonaisina tai paloitella. Härkä- ja ruusupavusta käytetään yleisimmin siemenet, mutta niiden nuoria palkoja voi myös syödä. Ruuaksi valmistettaessa sekä tuoreet että kuivatut pavut tulee aina kypsentää ennen käyttöä, sillä ne sisältävät myrkyllistä lektiiniä. Raakojen, pelkästään liotettujen tai riittämättömästi kuumennettujen papujen syönti voi aiheuttaa äkillisen ruokamyrkytyksen. Monet pavut sisältävät myös yhdisteitä, jotka estävät proteiinien hajoamista ruuansulatuskanavassa. Näidenkin yhdisteiden ikävät vaikutukset häviävät yleensä keittämisen aikana.
• Tuoreet pavut kypsennetään ennen käyttöä keittämällä. Keittoaika on muutamasta minuutista 10 minuuttiin papulajin mukaan.
• Kuivattuja papuja liotetaan ensin vedessä yön yli (vähintään 12 tuntia). Tämän jälkeen ne huuhdellaan ja keitetään pehmeiksi lajin mukaan. Liotusvesi kaadetaan pois.
Kuivattujen papujen keittoajat
Pensaspapu 30–45 min
Salkopapu 30–45 min
Pienisiemeninen härkäpapu 30 min
Suurisiemeninen härkäpapu 60 min
Ruusupapu 90 min
Tuoreet pavut säilyvät muutaman päivän jääkaapin kylmimmässä osassa. Palkokasvit ovat herkkiä etyleenille, joten niitä ei kannata säilyttää runsaasti etyleeniä tuottavien kasvisten, kuten tomaattien, vieressä. Papuja voi myös pakastaa tai kuivata.
Esikasvatus Kylvö avomaalle, kun maan lämpötila
Kasvutila, lajikkeen mukaan
Herne - yli 8 astetta 5x20cm
Pensaspapu 2–3 vko yli 10 astetta 8–10x25 cm
Vahapapu 2–3 vko yli 10 astetta 8–10x25 cm
Salkopapu 2–3 vko yli 15 astetta 20–50x20–50 cm
Härkäpapu - toukokuussa 15–20x40–50 cm
Ruusupapu 2–3 vko yli 12 astetta 20–50x20–50 cm
Soijapapu eli edamamepapu 2–3 vko yli 15 astetta 30x30 cm
Kikherne eli kahviherne 8–10 vko maanparannuskasviksi, yli 15 astetta 40x50 cm
Linssi 2–3 vko yli 10 astetta 5x20–35 cm
PENSASPAVUT (Phaseolus vulgaris) kasvavat 20–60 cm korkeaksi ja niiden palot 10–20 cm pituisiksi. Kotitarveviljelyyn on saatavana paljon erilaisia pensaspapuja ja niiden lajikkeita.
• Taitepavuilla on pyöreät, pitkät ja yleensä vihreät palot. Joillakin lajikkeilla palot ovat violetit tai kuviolliset.
• Leikkopavuilla on litteät, leveät ja vihreät palot.
• Vahapavuilla on litteät tai pyöreät, keltaiset palot. Vahapavut ovat kestävimpiä pensaspapuja.
• ’Yin Yang’ -pensaspapulajikkeella on vihreät palot ja koristeelliset mustavalkoiset siemenet. Palot voi syödä keskenkasvuisina, jos siemenet eivät ole ehtineet kypsyä.
Kylvä pensaspavun liotetut siemenet 3–5 cm syvyyteen. Jos haluat satoa nopeammin, esikasvata taimet sisällä ja istuta ne maahan kesäkuussa. Riittävä taimiväli on yleensä 8–10 cm ja riviväli 25 cm. Lajikkeiden välillä on eroja, joten tarkista kunkin lajikkeen vaatima kasvutila aina siemenpussista.
Pensaspavut ovat melko helppohoitoisia. Kastele haalealla vedellä kasvun alkuvaiheessa ja kuivina kausina. Multaa, eli siirrä taimen tyvelle varovasti multaa, kun taimet ovat noin 10 cm mittaisia. Multaaminen auttaa kasvia pysymään pystyssä. Sato valmistuu kahden kuukauden kuluttua kylvöstä. Silloin palko on täysikokoinen, mutta siemenet palon sisällä ovat vielä pieniä. Korjaa satoa sitä mukaa, kun palot kehittyvät. Viimeiset palot kerätään ennen syyskylmiä.
SALKOPAPU (Phaseolus vulgaris var. vulgaris) on yksivuotinen köynnöskasvi, joka kasvaa 2–3 metriä korkeaksi. Se vaatii vielä enemmän lämpöä kuin pensaspavut, ja kasvaa parhaiten lämpimässä, tuulettomassa kasvupaikassa, kuten kasvihuoneessa tai lasitetulla parvekkeella. Salkopapu on koristeellinen, joten se sopii hyvin myös säleikkömajoihin ja aidanteeksi.
Jos kasvupaikka on hyvin lämmin, salkopavun siemenet voi kylvää suoraan maahan. Yleensä salkopavun taimet kannattaa kuitenkin esikasvattaa ja istuttaa kasvupaikalle vasta kesäkuussa, kun maa on lämmennyt vähintään 15 lämpöasteeseen. Liota siemeniä kaksi tuntia ja kylvä 3–4 siementä samaan ruukkuun, jolloin taimet tukevat toisiaan kasvuun lähdössä. Esikasvatusajaksi riittää 2–3 viikkoa.
Salkopavun pitkät versot kietoutuvat tuen ympärille. Palot kehittyvät sivuversoihin ja voivat olla jopa 30 cm pituiset.
Lajikkeen mukaan ne voivat olla vihreitä, violetteja, keltaisia tai monivärisiä.
• Satoa korjataan sitä mukaa, kun palot kasvavat täysikokoisiksi, mutta siemenet palon sisällä ovat vielä pieniä. Ylikypsät palot ovat puisevia.
• Katkaise salkopavun varsi, kun se on noin kahden metrin pituinen. Näin sivuversot ovat satoisampia.
HÄRKÄPAPU (Vicia faba) kuuluu nimestään huolimatta virnojen sukuun, ja on yksi vanhimpia viljeltyjä palkokasveja. Härkäpapua kutsutaan myös talonpoikais-, hevos-, ja peltopavuksi. Se ei ole yhtä kylmänarka kuin pensas- ja salkopapu, sillä se kestää jopa -4 pakkasastetta.
Härkäpapu viihtyy monenlaisissa kasvupaikoissa ja sen kasvattaminen on helppoa. Kylvä liotetut siemenet toukokuussa suoraan ulos 5 cm syvyyteen. Sopiva taimiväli on 15–20 cm ja riviväli 40–50 cm. Multaa taimet 10 cm mittaisina. Kasvin pystykasvuiset varret ovat tanakat, eivätkä ne kaipaa tukemista. Lajikkeiden korkeudet vaihtelevat 50–100 cm välillä.
• Nuoret härkäpavun palot ovat pikkusormen kokoisia, ja ne voi syödä palkoineen. Täysikasvuisista paloista käytetään vain palon sisällä olevat tuoreet siemenet eli pavut. Keitä palkoja ja papuja miedossa suolavedessä muutama minuutti ja poista pavuista läpikuultavaksi muuttunut ulommainen kalvo.
• Tuleentuneet, eli kypsät härkäpavut voit kuivata ja säilyttää paperipussissa.
Ruusupapu
Härkäpapu
RUUSUPAPU (Phaseolus coccineus) on yksivuotinen, nopeakasvuinen ja noin 2–4 metriä korkeaksi kasvava köynnös (kuva kannessa). Yleensä koristekasvina kasvatetun ruusupavun nuoret palot, kukat ja siemenet ovat syötäviä. Köynnös kukkii heinä–syyskuussa punaisin, valkoisin tai punavalkoisin kukin. Kasvista on kehitetty myös matalia, alle puoli metriä korkeita lajikkeita. Ruusupapu ei ole yhtä kylmänarka kuin tarhapavut, mutta sillekin kannattaa varata lämmin ja aurinkoinen kasvupaikka. Köynnöstävänä se sopii seinustoille, parvekesäleikköihin ja tuettuna aidanteisiin.
Lämpimällä paikalla siemenet voi kylvää suoraan kasvupaikalle. Taimien 2–3 viikon esikasvatus on kuitenkin suositeltavaa. Kovaa siemenen kuorta voi pehmentää hankaamalla sitä kevyesti hiekkapaperilla ennen liotusta. Taimien istutusväli lajikkeen mukaan 25–50 cm.
• Ruusupavun keskenkasvuiset, ohuet palot, joissa siemenet ovat vielä pieniä, ovat säikeettömiä ja sopivat kypsennettynä syötäviksi. Myöhemmin hyödynnetään vain kypsennetyt siemenet eli pavut.
• Tuleentuneet, eli kypsät ruusupavut voi kuivata ja säilyttää paperipussissa. Ennen käyttöä niitä liotetaan yön yli (vähintään 12 tuntia), huuhdellaan ja keitetään 1,5 tuntia. Osa siemenistä kannattaa säilyttää seuraavan vuoden kylvöihin.
Muita palkokasveja
SOIJAPAPU (Glycine max) eli edamamepapu on Itä-Aasiasta kotoisin oleva yksivuotinen palkokasvi. Se on mielenkiintoinen kasvi kotipuutarhaan, vaikka vaatiikin pitkän kasvatusajan ja paljon lämpöä, minkä vuoksi se tuottaa satoa lähinnä Etelä- ja Keski-Suomessa. Parhaiten sato kasvaa aurinkoisessa ja suojaisassa paikassa, ruukussa tai kasvihuoneessa. Valitse aikaisia, viileään säähän sopeutuneita lajikkeita. Soija on lyhyen päivän kasvi, ja osa lajikkeista kukkii ja tuottaa huonosti satoa Suomen pitkässä päivässä.
Soijapapu vaatii ilmavan, ravinteikkaan ja humuspitoisen maan, jonka pH-arvo on 6–6,8. Esikasvata taimet tai kylvä liotetut siemenet suoraan kasvupaikalle kesäkuussa, kun maan lämpötila on vähintään 15 lämpöastetta. Varaa jokaiselle taimelle kasvutilaa noin 30 cm x 30 cm, jolloin ne haaroittuvat pensasmaisiksi. Suojaa taimet kasvuharsolla. Kasvi on itsepölyttyvä, joten harso voi olla paikallaan myös kukinnan ajan. Huolehdi kastelusta erityisesti kukinta-aikaan sekä palkojen kehittyessä. Jos lehdet ovat vaaleita, anna lisälannoitusta.
• Parhaimmillaan soijapapu on tuoreena, kun siemenet tuntuvat pulleina palon sisällä, mutta ovat vielä vihreitä ja keskenkasvuisia. Tuoreita siemeniä kypsennetään 2–3 minuuttia ennen käyttöä.
• Kuivattuja soijapapuja liotetaan yön yli (12 tuntia) ja keitetään 1,5 tuntia ennen käyttöä.
KIKHERNE ELI KAHVIHERNE (Cicer arietinum) on tuhansia vuosia vanha viljelykasvi. Se on yleinen raaka-aine Välimeren alueen ja Lähi-Idän sekä Intian ruokakulttuureissa. Se on yksivuotinen ja erittäin proteiinipitoinen palkokasvi. Kikherne kasvaa 20–60 cm korkeaksi ja sen pieniin roikkuviin palkoihin muodostuu 1–2 siementä.
Kikherne vaatii pitkän kasvuajan ja taimet kannattaa esikasvattaa. Kasvattaminen onnistuu myös ruokakaupan kikherneistä. Aloita esikasvatus maalis–huhtikuussa, ja istuta taimet kesäkuussa lämpimään maahan, aurinkoiseen paikkaan. Taimiväli 40 cm, riviväli 50 cm. Kasvi vaatii tuentaa, vaikka sen kasvutapa on pysty ja pensasmainen. Kikherne kukkii elo–syyskuussa.
Voit kylvää liotetut kikherneen siemenet kesäkuussa myös suoraan läpäisevään ja hiekkapitoiseen maahan. Suorakylvettynä sato jää vähäiseksi, mutta kikherne on hyvä maanparannuskasvi.
• Myös kikherneet sisältävät myrkyllistä lektiiniä. Sen vuoksi niiden esikäsittely ennen käyttöä on tärkeää. Keitä tuoreita kikherneitä 2-10 minuuttia, kunnes ne ovat pehmeitä ja kypsiä. Liota kuivattuja kikherneitä 6–8 tuntia, huuhtele ja keitä 45–75 minuuttia.
LINSSI (Lens culinaris) eli kylvövirvilä on hernettä muistuttava palkokasvi. Kasvista hyödynnetään linssit eli siemenet ja myös versoja voi syödä. Linssin versoja voi kasvattaa ikkunalaudalla tai ulkona. Lämpimällä kasvupaikalla kasvi kukkii ja tuottaa myös linssejä. Aurinkoisen kasvupaikan lisäksi kasvi tarvitsee vettä läpäisevän rikkaruohottoman maan, jonka pH on 6–7. Vältä runsastyppistä kasvupaikkaa ja älä anna typpilannoitetta.
Linssin siemeniä on myynnissä siemenliikkeissä. Voit kokeilla kasvattaa myös elintarvikekäyttöön tarkoitettuja linssejä, kylvä kuitenkin siemeniä vähän reilummin, koska näiden itävyys on huonompi.
Kylvä siemenet, kun maan on lämminnyt vähintään 10 lämpöasteeseen. Sopiva riviväli on 20–35 cm, siementen väli 5 cm ja kylvösyvyys 2 cm. Suojaa kylvös alkuvaiheessa kasvuharsolla ja pidä kosteana. Kasvun alettua pieni kuivuus ei haittaa. Lannoitusta ei juurikaan tarvita. Linssi kasvaa noin 40 cm korkeaksi ja saattaa tarvita tukemista.
• Linssistä voi korjata satoa jo kesällä siementen ja palkojen ollessa keskenkasvuisia. Varsinainen sadonkorjuu on elo-syyskuussa, kun palot alkavat muuttua ruskeiksi ja siemenet helisevät niiden sisällä. Korjaa sato varovasti, etteivät siemenet karise maahan.
• Linssin kuivattuja siemeniä ei tarvitse liottaa ennen keittämistä, mutta liottaminen lyhentää keittoaikaa. Keittoaika on 10-30 minuuttia.
Löydät ruokaohjeita osoitteesta www.martat.fi/reseptit
Maapähkinä
MAAPÄHKINÄ (Arachis hypogaea) on kotoisin Etelä-Amerikasta. Se on palkokasvi, jonka proteiinipitoisuus on pähkinöistä suurin (25 g/100 grammassa).
Maapähkinää voi kasvattaa ruukussa vaikka ympäri vuoden. Kylvöstä sadonkorjuuseen kuluu aikaa noin 5–6 kuukautta. Maapähkinä kasvaa parhaiten, kun aloitat taimien esikasvatuksen maaliskuussa. Siemeniä on saatavana ainakin verkkokaupoissa, tai voit kokeilla ruokakaupan käsittelemättömiä luomumaapähkinöitä. Riko raa’an maapähkinän kuori, jolloin sisältä paljastuu kaksi siementä. Kylvä siemenet noin 0,5–1 cm syvyyteen puhtaaseen kylvömultaan, kukin siemen omaan ruukkuunsa. Siemenet itävät huoneenlämmössä 2–3 viikon kuluessa.
Valitse kasvatusruukuksi halkaisijaltaan vähintään 20 cm kokoinen ruukku. Voit pitää ruukut sisällä, parvekkeella tai kasvihuoneessa. Etelä- Suomessa taimet voi istuttaa myös ulos, kun maan
lämpötila on vähintään 20 lämpöastetta. Istuta taimet mahdollisimman lämpimälle kasvupaikalle, hiekansekaiseen maahan. Pidä kasvi tasaisen kosteana, varo liikamärkyyttä ja käytä lämmittävää kasvuharsoa.
Maapähkinän ensimmäiset keltaiset kukat aukeavat noin kuukauden kuluttua kylvöstä. Multaa tässä vaiheessa kasvin tyvi. Kukkia kehittyy pitkin kasvin vartta. Myöhemmin ne kasvattavat varret ja painuvat alas maan pinnalle. Niistä muodostuu maan alla palot, joissa on kussakin 2–3 maapähkinää. Lopeta kastelu syksyllä, noin kaksi viikkoa ennen sadonkorjuuta. Kun lehdet alkavat kellastua, vedä kasvi juurineen ylös ja ravistele multa pois. Hyvissä olosuhteissa yksi kasvi voi tuottaa jopa 30–40 pähkinää. Leikkaa maapähkinäpalot irti kasvista ja levitä ne viileään ja kuivaan paikkaan noin 2–3 viikoksi kovettumaan.
Lisätietoa: www.martat.fi/puutarha/hyotykasvit MARTTALIITTO RY 2024/Työryhmä TIINA IKONEN, MAARIT SALLINEN JA MARTTALIITTO Taitto Katja Kuittinen 978-952-7484-19-7