PÄÄKIRJOITUS
Retoriikka ei riitä: Työntekijät ovat oikeasti yritysten tärkein resurssi
Yritysten taloudelliset resurssit ovat rajallisia, mutta puutetta suurempia ongelmia syntyy, kun stressi tai huonot prosessit heikentävät työn laatua. Työkuormitus voi ilmetä myös eettisenä kuormituksena, jos työntekijät eivät voi tehdä työtään niin hyvin kuin he haluaisivat.
Tarvitaan balanssia: kun työvälineet ovat kunnossa, prosessit on suunniteltu hyvin ja työtekijöitä on riittävästi työmäärään nähden, työ ei kuormita ketään liikaa. Jos tehdään jatkuvasti ylitöitä tai harmaita tunteja, jos johto jättää priorisoinnin työntekijöille tai olettaa, että sama työmäärä tehdään pienemmällä porukalla, sairaslomien ja uupumusdiagnoosien ei pitäisi olla yllätys.
Esihenkilöiden vastuulla on määritellä, mitä työssä tehdään tai jätetään tekemättä, jos ei ole resursseja kaikkeen. Myös työn rytmittämiseen on syytä kiinnittää huomiota: jos kaikki sovellukset hälyttävät yhtä aikaa ja joku muu täyttää kalenteria työntekijän puolesta niin, ettei hän ehdi edes syömään, on aika katsoa, mikä on olennaista.
Työhyvinvointi vaatii johtamista
Työhyvinvointi on moniulotteinen asia, jota täytyy johtaa kuten muitakin töitä.
Työhyvinvointi syntyy ja tehdään päivittäisessä työssä ja arjessa. Ei siis riitä, että esihenkilö tarjoaa erilaisia etuja vaan työn tekemisen edellytysten tulee olla kunnossa.
Valitettavasti monessa organisaatiossa työhyvinvointiin tähtäävät toimenpiteet eivät johda toivottuihin tuloksiin. Käytännössä varhainen tuki voi jäädä puutteelliseksi ennakoinnista puhumattakaan.
Tähän ei pidä tyytyä vaan johdon kannattaa sitoutua työhyvinvointiin ja tehdä sille oma strategia. Työhyvinvoinnin strategian kautta yritys voi tuoda oman arvomaailmansa käytäntöön.
Johdon tehtävä on luoda psykologinen turvallisuus ja asettaa työn rajat Psykologinen turvallisuus työssä on tärkeää: hyvä työilmapiiri, luottamus ja hyväk-
syntä auttavat jaksamaan työssä paremmin. On kiva mennä töihin, kun ei tarvitse varoa sanomisiaan tai pelätä, ettei osaa jotain eikä uskalla kysyä kollegalta neuvoa tai apua. Työhyvinvoinnin ja -motivaation rinnalla työn tuloksellisuus kasvaa.
Töiden järkevä suunnittelu suojaa aivoja ja luo perustan sekä keskinäiselle luottamukselle että itseohjautuvuudelle, koska silloin työntekijä voi seurata omaa edistymistään päivä-, viikko- ja kuukausitasolla. Tauotkin tulee pidettyä, jolloin työpäivän aikana ehtii palautua.
Esihenkilön tehtävänä on myös antaa rajat työajalle, koska jos työt tulevat kotiin tai uniin, ennuste on huonoa. Pitää olla rohkeutta erottaa toisistaan työ- ja vapaa-aika, ja antaa tilan ohella joustoa ihmisten perhe-elämälle, vapaa-ajalle ja erilaisille elämänvaiheille.
Jaetaan Kauppalehden liitteenä 27.9.2023 Projektipäällikö: Frans Danakas (045 236 4941 frans.danakas@mediaplanet.com) Maajohtaja: Suvi Jeskanen
Liiketoiminnan kehitysjohtaja: Justus Nurmi Layout: Emmi Hanninen Oikoluku: Oona Elo ja Johanna Lind
Julkaisija: Suomi Mediaplanet Oy, Mikonkatu 15 B, 00100 Helsinki Sähköposti: toimitus@mediaplanet.com • www.mediaplanet.com
Kansikuva: Vesa Hovi/Vekkuva
Elämyksellinen yritystapahtuma jää mieleen
Merikeskus Vellamossa
Kotkassa on mutkatonta järjestää pieniä tai suuria kokouksia, yritystapahtumia ja virkistyspäiviä. Vellamon merelliset ja alueen historiaa avaavat museonäyttelyt tekevät tilaisuudesta kuin tilaisuudesta erityisen. Lyhytkin pistäytyminen historian äärellä tuo piristävää vaihtelua päivään!
– Onnistuneiden yritystapahtumien ja kokousten edellytyksenä ovat viihtyisät ja toimivat tilat, helppokäyttöinen moderni tekniikka, maistuvat tarjoilut sekä asiantunteva ja ystävällinen palvelu. Merikeskus Vellamossa ohjelman kruunaa museoelämys. Valittavana ovat vaikkapa sokkotreffit historian kanssa, jolloin opas valitsee ryhmälle kohokohdan näyttelyistä, kertoo Merikeskus Vellamon kokousvarauksista vastaava asiakasneuvoja Anne Rommi
Päivän kulkua suunnitellessa monella on kiusaus pakata päivään liikaa asiaa. Aktivoivat ruoka- ja kahvitauot ovat tärkeitä verkostoitumisen kannalta ja auttavat varsinaisen asian perillemenossa.
– Hyvä yritystapahtuma on alusta alkaen hyvin suunniteltu. Tilaisuuden järjestäjällä on aina paras näkemys siitä, mitä päivään tai päiviin tulee mahduttaa, mutta kokousten ammattilaiset on hyvä ottaa jo varhaisessa vaiheessa mukaan, jotta jokainen yksityiskohta palvelee parhaalla mahdollisella tavalla yrityksen tarpeita.
Kulttuuria Kotkassa
Kulttuuri lisää tutkitusti hyvinvointia, ja Merikeskus Vellamossa kulttuurielämykset ovat luonnollinen osa palvelutarjontaa. Asiakasta kuunnellaan herkällä korvalla, jotta tämä voi rauhallisin mielin keskittyä suunnittelemaan tapahtumansa yksityiskohtia.
Ruotsinsalmen merilinnoituksesta vireäksi teollisuus- ja satamakaupungiksi kehittynyt Kotka tunnetaan palkituista puistoistaan, Kymijoesta koskineen, kulttuuritapahtumista sekä kehittyvästä Kantasatamasta, jossa Merikeskus Vellamokin sijaitsee.
– Kotka tarjoaa runsaasti mahdollisuuksia erilaisiksi oheisohjelmiksi. On myös hyvä huomioida, että kustannukset voivat helposti jäädä murto-osaan suurempien kaupunkien hintatasosta, Rommi toteaa.
Tutustu monimuotoisiin tiloihimme
AUDITORIO ILMARI
Auditoriossa on 166 kiinteää paikkaa nousevina penkkirivistöinä, lisätuoleilla paikkoja saadaan 213. Auditorio on erinomainen seminaari- tai kokoustila, mutta siinä järjestyvät myös konsertti tai vaikkapa elokuvaesitys – Ilmarin helppokäyttöinen tekniikka ja hyvä äänentoisto takaavat tilaisuutenne onnistumisen.
KOMENDANTIN SALI
Komendantin sali on tärkeä osa Kohtalona Ruotsinsalmi -näyttelyä. Komendantin salin keskellä on massiivipuinen tammipöytä, jonka ympärillä on 15 modernia, ergonomisesti muotoiltua designtuolia. Kokousvieraiden käytössä on langaton verkko, tietokone ja 55” näyttö. Kattaukseen tuo juhlan tuntua Villeroy & Bochin Old Luxembourg -astiasto.
OPETUSTILAT AHTI JA KAIJA
Kaksi 32-paikkaista kokoustilaa, Ahti ja Kaija, voidaan myös yhdistää yhdeksi suureksi saliksi siirtoseinä avaamalla. Avarat ja modernit kokoustilat sopivat muunneltavuutensa ansiosta hyvin kokouksiin, koulutuksiin, ryhmätyöskentelyyn tai näytteilleasettajien tiloiksi.
SEMINAARISALI VENTTIILI
Venttiili on noin 20-paikkainen kokoustila Kotkan Merikeskus Vellamossa. Kabinetti sijaitsee ravintola Laakongin tiloissa. Kokoustilan tammipöydät taipuvat parhaiten diplomaattimuotoon.
VENEHALLI
Juhli veneiden kanssa! Merikeskus Vellamon majesteettinen venehalli soveltuu monenlaisiin kokoontumisiin. Venehallissa on esillä näyttävä valikoima veneitä eri vuosikymmeniltä. Niillä on liikuttu vesillä kilpaa ja huvin vuoksi, on palveltu armeijaa ja rajavartiolaitosta, on kalastettu ja pelastettu. Seminaarin aloitus venehallissa smoothien tai alkumaljan äärellä ja cocktail-tilaisuus tai muu seisova iltajuhla jäävät varmasti vieraiden mieleen.
lisää tiloistamme: shop.merikeskusvellamo.fi/
Sähköpyörän hankkineista 40 prosenttia on lisännyt pyöräilyä myös talviaikaan ja tavallisetkin työsuhdepyörät ovat liikenteessä viidenneksen aiempaa enemmän.
Työsuhdepyörä nostaa
arkiliikunnan määrää selvästi
Vuoden 2022 lopussa työsuhdepyöriä oli 38 000, mikä oli kolme kertaa edellisvuotta suurempi. Tämän vuoden lopussa työsuhdepyöriä on Pyöräliiton arvion mukaan 80 000. Työsuhdepyörän hankkineet ovat vähentäneet autoilua ja he pyöräilevät merkittävän osan kulkemisistaan myös vapaa-ajalla.
Pyöräliiton tuoreimmassa tutkimuksessa selvisi, että sähköpyörän hankkineista 60 prosenttia ja tavallisen pyörän ostaneista 40 prosenttia on lisännyt pyöräilyä lumettomana aikana.
Sähköpyörän hankkineista 40 prosenttia on lisännyt pyöräilyä myös talviaikaan ja tavallisetkin työsuhdepyörät ovat liikenteessä viidenneksen aiempaa enemmän.
– Vaikka pitkäaikaistutkimuksia pyöräedun terveysvaikutuksista ei vielä ole, niin kyllä arkiliikunnan lisäys vaikuttaa aina hyvinvointiin positiivisesti, hymyilee Pyöräliiton toiminnanjohtaja Matti Koistinen Kulkemisen ohella uusi pyörä on muuttanut myös monen asennetta pyöräilyyn.
– Ihmiset kertovat huomanneensa, että
2 5 0 0
pyöräily onkin kivaa ja he pyöräilevät nyt viikossa enemmän kuin tavallisesti vuodessa! Tällaisia kommentteja on hieno kuulla, Koistinen sanoo.
Pyöräetu on kannattava kaikille osapuolille Pyöräetu mahdollistaa korkealaatuisen pyörän hankkimisen eikä uuteen hallitusohjelmaan ole kirjattu etua koskevia verotuksellisia muutoksia.
– Edun euromääräinen arvo voi olla haastava hahmottaa, koska se riippuu siitä, ostaako työnantaja pyörän vai tuleeko se pyöräfirman kautta. Tämä vaikuttaa myös maksukauden pituuteen. Lisäksi edun määrä riippuu työntekijän tulovero -
työnantajaa asiakkaana 2 0 0 0 0 0
työntekijää edun piirissä
prosentista, Koistinen kertoo. Eurojen lisäksi ennen hankintaa on hyvä selvittää työnantajan ja pyöräfirman sopimat ehdot, koska etuuden maksuaika on yleensä kahdesta neljään vuotta. Edunsaaja siis sitoutuu ehtoihin ja esimerkiksi vakuutuksiin, joihin ei ole itse voinut vaikuttaa. Kotivakuutus ei nimittäin kata työsuhdepyörää. – Tulevat vuodet kertovat, kasvaako työsuhdepyörien suosio jatkossakin. Nyt jo näemme, että pyöräedusta on tulossa ”jokaisen työntekijän etu” kuten lounassetelistä aikoinaan. Arkiliikunnan näkökulmasta pyöräetua parempaa on vaikea edes kuvitella, Koistinen summaa.
Verovapaan pyöräedun hyödyntäminen on helppo satsaus henkilöstön hyvinvointiin Pyöräedun avulla työntekijä säästää
keskimäärin 20-30 % pyörän hankintahinnasta
Auta työntekijäsi elämänkuntoon tarjoamalla suosittu työsuhde-etu henkilöstöllesi!
Kaupallisessa yhteistyössä:
– Vuoden 2011 keväällä avasimme oman Electrobike-myymälän Helsinkiin, jotta saimme kanavan sähköpyöriemme myymiseen, kertoo Jani Jokinen.
Pienipalkkaisten alojen työntekijät eivät hyödy samalla tavoin nykyisestä veroedusta kuin suurempipalkkaisten alojen.
avasimme pinta-alaltaan pohjoismaiden suurimman sähköpyörien erikoisliikkeen, Electrobike Megastoren, Vantaan Tammistoon. Toisen Electrobike Megastoren avasimme Tampereen Lielahteen keväällä 2020, Jokinen toteaa. Myynti lähti hyvin kasvuun, ja nykyisin Electrobike on täyden palvelun talo, joka tarjoaa pyörät, huollon, varaosat ja leasingpalvelut sekä täysin automaattisen ja ilmaisen pyöräetuportaalin työsuhde yörien hallinnoimista varten – kaiken yhdestä paikasta.
Yhteiskunnallinen Yritys -tunnustus Vuonna 2016 Jokinen oli alkanut jo käydä läpi rahoitusyhtiöitä, jotta löytäisi leasingpyöräidealleen leasingrahoittajan. – Ensimmäisen leasingrahoitusmyyntisopimuksen allekirjoitin rahoitusyhtiön kanssa 2018 syyskuussa. Samana syksynä esittelin Pyöräliitolle työsuhdepyöräidean ja lähdimme yhdessä ajamaan työsuhdepyörille veroetua. Tammikuussa 2021 työsuhdepyörien veroetu saatiin voimaan.
Näistä ansioista Electrobike on saanut vuonna 2023 ensimmäisenä pyöräalan toimijana Suomalaisen Työn Liitolta Yhteiskunnallinen Yritys -tunnustuksen. Se myönnetään yrityksille, jotka ratkovat liiketoiminnallaan yhteiskunnallisia tai ympäristöongelmia.
Sähköpyöräalan pioneeri haluaa tasapuolistaa työsuhdesähköpyörien edun
Electrobiken perustaja, Jani Jokinen on perustellusti suomalaisen sähköpyörämarkkinan ja työsuhdepolkupyöräjärjestelmän pioneeri ja keskeinen kehittäjä. Electrobike on alansa ykkönen ja ainoa aito pyöräalan toimija laadukkaan pyöräedun tarjoajana Suomessa. Electrobiken ohella Jokinen on ollut rakentamassa suomalaista työsuhdepolkupyöräjärjestelmää yhteistyössä Pyöräliiton kanssa.
– Perustimme vuonna 2009 sukutilan varastotiloihin Pälkäneelle Scanfour Oy:n ja aloimme valmistuttamaan alihankkijalla itse suunnittelemaamme Boostbike-pyörämerkkiä. Ajankohta osoittautui tuolloin liian aikaiseksi. Pyöräliikkeet eivät pyöriä ostaneet, Jokinen kertoo.
Oman myymäläverkoston avulla kasvuun – Vuoden 2011 keväällä avasimme oman Electrobike-myymälän Helsinkiin, jotta saimme kanavan sähköpyöriemme myymiseen. Saman vuoden loppukesästä aloitimme myös muiden merkkien maahantuonnin. Vuonna 2017
Vääristävää veroetua korjaamaan – Tämän vuoden alussa tein data-analyysiä kahden vuoden myynnistämme. Se paljasti, että veroetu on otettu hyvin käyttöön yrityksissä, joissa on hyväpalkkaisia henkilöitä töissä.
Asiakkaista ei juuri löytynyt matalapalkkaisten alojen yrityksiä.
– Pienipalkkaisten alojen työntekijät eivät hyödy samalla tavoin nykyisestä veroedusta kuin suurempipalkkaisten alojen, koska työsuhdepyöräetu määräytyy työntekijän veroprosentin mukaan. Totesin, että tämähän on epäreilua. Edusta pitäisi saada tasapuolisempi, Jokinen sanoo painokkaasti.
Hän päätti ryhtyä toimeen ja Pyöräliiton kanssa ajamaan asiaan korjausta.
– Kaikille työsuhdepyöräilijöille voisi tarjota tasapuolisen, kotitalousvähennyksen tapaisen veroalennuksen, joka vähennetään suoraan maksettavista veroista.
Suomen kansantalous ja ilmasto hyötyisivät varmasti tästä korjausliikkeestä työntekijöiden parantuneen työtehon ja terveyden kautta, kun pyöräilijöiden määrä kasvaisi, Jokinen sanoo.
Hän muistuttaa myös, että EU:n uusi kestävyysraportointidirektiivi CSRD tulee jatkossa vaikuttamaan yritysten lainarahoituksen hintaan. Kaikki pyörällä korvatut autokilometrit vähentävät yrityksen hiilijalanjälkeä, minkä ansiosta yritys voi saada lainarahaa edullisemmilla ehdoilla.
Lisätietoja: pyoraetu.fi
Yritystapahtuma on kiitos yhteistyöstä
Onnistuneen yritystapahtuman suunnittelu ja järjestäminen on työläs prosessi, joka kannattaa uskoa kokeneen ammattilaisen käsiin.
Yritystapahtuma on aina markkinointiviestintää. Siinä yritystapahtumatuotannon ensimmäinen teesi tapahtumatuotannon asiantuntija Minna Pentin mukaan.
– Asiakkaille järjestettävä tapahtuma on yritykselle pääsääntöisesti yhtä lailla markkinointia eli arvojen ja palveluiden esille tuomista kuin esimerkiksi kotisivut tai sosiaalinen media.
Pentti korostaa tapahtumien hyvän taustasuunnittelun merkitystä.
– Tarkoituksena on nimenomaan asiakkaiden sitouttaminen. Tapahtumaa ei koskaan kannata tehdä vain tapahtuman vuoksi, vaan sillä pitää olla tarkka sisältö.
Yritystapahtuman tulee joka tapauksessa antaa jonkinlaista lisäarvoa.
– Tapahtumat voivat olla koulutuksellisia, informatiivisia tai viihdyttäviä.
Samalla tapahtuma on kiitos hyvästä yhteistyöstä, Pentti sanoo.
Suunnitteluun panostaminen kannattaa Erilaiset tyky-päivät ja yhdessä tekeminen ovat Pentin mielestä tärkeitä myös yrityksen sisäisen työhyvinvoinnin kannalta.
– Mitä enemmän työyhteisöön on sitouduttu, sitä enemmän syntyy myös tulosta. Yhdessä voidaan mennä esimerkiksi metsään rauhoittumaan, ja tästä saada työhön uutta energiaa.
Tapahtumat ovat taloudellisesti suuria satsauksia, joihin on syytä panostaa. Pentti muistuttaa, että tapahtumamarkkinointia rakentavan ammattilaisen monialainen työskentely eri toimijoiden kanssa tuo tuoreita ja käyttökelpoisia ideoita.
– Ammattilaisen ideoilla voidaan yrityksen omaan osaamiseen integroituna saavuttaa se, mitä tapahtumalla pitäisikin pystyä saavuttamaan.
5 vinkkiä yritystapahtuman järjestämiseen
1. Syväluotaa idea: Tapahtumaa ei kannata järjestää ilman taustasuunnittelua.
2. Tee tarkka kohderyhmäanalyysi: Kenelle juhlat on tarkoitettu?
3. Nappaa ammattilainen mukaan: Järjestelyt ovat työläs prosessi, jossa tarvitaan kokemusta.
4. Ole omaperäinen: Tee jotakin, mitä muut eivät ole tehneet, uudista ja varioi.
5. Järjestä hyvä follow-up juhlien jälkeen: Juhlat saatiin onnistumaan yhdessä!.
Talven taikaa löytyy lähempääkin kuin Lapista!
Kaupallisessa yhteistyössä:
Yhteisen ohjelman järjestämisen avulla toisilleen vieraatkin ihmiset on helppo tuoda yhteen.
4. Virkistyminen aktiviteettien tai rentoutumisen merkeissä Hyvinvoiva työntekijä on tuottavampi työntekijä. Tyhy-päivään voidaan sisällyttää monipuolisia aktiviteetteja ja luentoja, jotka edistävät työntekijöiden hyvinvointia niin työelämässä kuin kotonakin.
Suunnitteletko yrityksen työhyvinvointitapahtumaa?
Lue lisää ja pyydä tarjous! peurunka.fi/työhyvinvointi
Henkilöstöpäivä sai osallistujilta arvosanan 4,8 / 5
”Hyvän yhteistyön tuloksena Peurungan kanssa, henkilöstötapahtuma ylitti odotukset ja ihmiset viihtyivät loistavasti!”
Neljä
erinomaista syytä järjestää tyhy-päivä – mikä näistä on sinun organisaatiollesi ajankohtaisin?
Henkilöstöön panostaminen kannattaa. Tyhy-päivän järjestäminen on investointi työntekijöiden hyvinvointiin ja organisaation menestykseen.
Teksti toimitus
1. Tyhy-päivä tuo kaikki yhteen –kohtaaminen rakentaa luottamusta Yhteisen ohjelman järjestämisen avulla toisilleen vieraatkin ihmiset on helppo tuoda yhteen. Työhyvinvointi ja keskinäinen luottamus ovat tärkeitä osia jokaisen organisaation menestystä ja niitä voidaan tukea monella eri tavalla.
2. Valjasta tyhy-päivä yrityksen tavoitteiden jalkauttamiseen Haluatko kohottaa yhteishenkeä, huolehtia työntekijöiden jaksamisesta vai parantaa fyysistä kuntoa? Vaikka monesti tyhy-päivän tavoitteena on virkistävä vaihtelu, on oleellista oppia nähdä tyhy-toiminnan merkitys muutenkin kuin hauskanpidon hetkenä.
3. Tyhy-päivän edut työntekijän näkökulmasta Tyhy-päivien aktiviteetteja käytetään usein tietoisesti sekoittamaan ihmisiä keskenään esimerkiksi eri osastoilta. Tällöin aivan eri puolilla tai eri tasoilla työskentelevät henkilöt pääsevät näkemään omat ja toisten vahvuudet.
Henkilöstösihteeri, Yritys 300+ henkilöä
Tiesitkö? – KIILA-kuntoutus on yritykselle maksuton Kelan kustantama, työikäisille tarkoitettu KIILA-kuntoutus on yritykselle maksuton. Voit varata yrityksellesi oman työkykyä ylläpitävän KIILAkurssin. Kuntoutuskurssi toteutetaan ja sisältöä suunnitellaan yhteistyössä työpaikan ja työterveyshuollon kanssa Kelan ohjeistuksia noudattaen. Vuoden 2024 kurssit haettavissa 15.11.2023 alkaen!
Lisätietoja: peurunka.fi/kiila Spa&Resort Peurunka, Laukaa peurunka.fi
Eri puolilla Helsinkiä sijaitsevat kahdeksan Urheiluhallia palvelevat asiakkaitaan todella monipuolisesti. Liikunta-, sauna- ja kokoustilat toimivat erinomaisesti myös yritysasiakkaiden tarpeisiin, kertoo yrityspalveluista vastaava Evi Levander
Liikunnallinen kokous on hyvä tapa lisätä ryhmän yhteenkuuluvuutta elämyksellisesti. Sopiva liikunta virkistää ja virittää ajatukset positiivisesti tulevaan kokoukseen, tai liikunta kokouksen jälkeen auttaa rentoutumaan mukavasti työpäivästä. ”Autan mielelläni sopivan lajin tai tunnin valinnassa, jotta se sopii mahdollisimman hyvin kyseisen ryhmän toiveisiin.”, Levander opastaa. Liikkumisen jälkeen voi myös virkistäytyä privaatisti tilaussaunoissamme. Aamupala, lounas tai muu tarjoilu onnistuu kätevästi hallin kahvilan kanssa.
Virkisty ja rentoudu porukalla tilaussaunoissamme Mäkelänrinne, Pasila ja Vuosaari tarjoavat upeat puitteet myös saunomista varten työ- tai kaveriporukalle! Viettäkää yhdessä rentouttava löylyhetki. Ennen saunomista voi liikkua yhdessä ja ottaa hien pintaan, rauhoittua venytellen tai joogaten tai nauttia uimisesta saunotellessa. Saunomiseen voit lisätä myös mieluisan ruokatarjoilun.
MÄKELÄNRINNE, PASILA
Ma–to 110 €/ 2 h, pe–su 148 €/ 2 h, lisätunnit 37 € Sisältää saunan ja kokoustilan käytön.
VUOSAARI
Pieni sauna 80 €/ 2 h, iso sauna 90 €/2 h, lisätunnit 37 € Sisältää uintiedun.
Yrityksille tai yksityisryhmille viihtyisiä kokoustiloja
Palaveri altaan äärellä? Liikunta- tai rentoutushetki ennen tai jälkeen palaverin? Lähes kaikissa halleissamme on vuokrattavissa hyvin varusteltuja kokoustiloja 15–30 hengelle. Kokouksiin on mahdollista yhdistää myös hallin kahvila- ja liikuntapalveluita.
KALLIO, MALMI, MÄKELÄNRINNE, PASILA, TÖÖLÖ, VUOSAARI Hinta 44 € / h
Yrityksille räätälöidyt palvelut ja ajantasaiset hinnat löydät osoitteesta
urheiluhallit.fi/yrityksille
Pyydä ehdotusta sähköpostitse: yrityspalvelut@urheiluhallit.fi Tai soita Evi Levander, työhyvinvointisuunnittelija, puh. 09 3488 6470
Järjestä loppuvuoden virkistävän mukavat tapahtumat Urheiluhalleilla
Rahalla on väliä
Selvä enemmistö palkansaajista ja yrittäjistä stressaa rahasta.
Hyvinvoiva talous edesauttaa myös työhyvinvointia ja ehkäisee työuupumusta.
Talouden hallinnan kulmakivien ollessa hallinnassa, heijastuvat vaikutukset myös suoraan yrityksen toimintaan parantaen muun muassa työilmapiiriä sekä turvallisuuden tunnetta työntekijöiden keskuudessa. Taloustaidot lisäksi parantavat yrityksen tuottavuutta turvaten liiketoiminnan ja yrityksen tulevaisuutta.
Oman talouden hallintataidot ovat
jokaiselle tärkeitä kansalaistaitoja, joiden oppimista ei kannata väheksyä. Rahanpuute saattaa aiheuttaa suoranaista ahdistusta ja häpeää, ja pitkään jatkuva heikko taloudellinen tilanne kuluttaa helposti psyykkisiä voimavaroja.
– Rahahuolet sekoittavat ensin yöunet ja sitten vatsan. Töihin raahautuu väsynyt ihminen, joka ei huippusuorituksiin taivu.
Tällainen työntekijä on helppo maalitaulu YT- neuvotteluiden tai lomautusten osuessa työpaikalle, asiantuntija Mikko Sjögren kuvailee.
Sjögren siteeraa tutkimusta, jonka mukaan jopa yli 60 % palkansaajista ja yrittäjistä stressaa rahasta.
– Ennen yleisin syy työkyvyttömyyseläkkeelle jäämiseen oli tuki- ja liikuntaelinsairaudet, mutta nykyään syynä on useinmiten esimerkiksi rahastressin aiheuttamat mielenterveysongelmat. Taloudellinen hyvin-
vointi siis ennaltaehkäisee ongelmia.
Myös hyväpalkkaiset voivat tuntea huolta rahasta. Sjögren muistuttaakin, ettei tulojen määrällä niinkään ole merkitystä taloudelliseen stressiin.
– Mitä isommat tulot, sitä isommat menot. Rahahuolet johtuvat ajattelustamme.
Jos alkaa pelätä, miten rahat riittävät ja miten selviän pakollisista kuluistani, stressikäyrä jyrkkenee.
Taloustaitojen opettaminen merkittävä työsuhde-etu
Kun raha-asiat ovat kunnossa, jaksamme yleensä paremmin myös työelämässä.
Tämän seurauksena myös sairauspoissaolot tutkitusti vähenevät. Vaurauden kulmakivenä Sjögren pitää ennen kaikkea itsensä kehittämistä.
– Joka kolmas suomalainen kokee taloudellisen tilanteensa heikoksi. Jopa joka vii-
Tilaa työhyvinvointipäivä!
Tiestkö että ylivoimaisesti eniten työhyvinvointia haittaava tekijä on epävarma henkilökohtainen taloustilanne?
Rahataidon työhyvinvointipäivä on yrityksille suunnattu työhyvinvointipäivä, joka keskittyy rahataitoihin ja talousvalmennukseen.
Varapuulla on yli 15 vuoden kokemus rahataitojen valmentamisesta.
Konsepti voidaan toteuttaa paikan päällä tai etänä, yhtenä päivänä tai jakaa neljään jaksoon ja pitää koulutusjaksot neljän viikon aikana. Hinnat alkaen 2997€ + alv per kurssi.
Ota yhteyttä ja jutellaan lisää työhyvinvointipäivän
dennes ei lainkaan suunnittele talouttaan. Tuossa on ajattelemisen aihetta, Sjögren sanoo.
Tutkimuksissa on selvinnyt, että suomalaiset yleensä arvioivat rahataitonsa paremmiksi, kuin mitä heidän taloustilanteensa on. Sjögren muistuttaa taloustaitojen olevan nyt ajankohtaisempia kuin aikoihin inflaation heikentäessä rahan ostovoimaa.
– Korot nousevat kilpaa ruoan hinnan kanssa, sähkö kallistuu, ja taantuman sekä laman pelko leijuvat ilmassa. Siinä on monta syytä taloustaitojen kasvattamiseen.
Sjögrenin mukaan taloustaitotutkimus paljastaa, että enemmistö työikäisistä haluaisi saada apua säästämisen ja sijoittamisen aloittamiseen.
– Suunnilleen sama määrä, eli selvästi yli puolet ihmisistä olisi kiinnostunut rahataitojen opetuksesta työsuhde-etuna.
Ennen yleisin syy työkyvyttömyyseläkkeelle jäämiseen oli tuki- ja liikuntaelinsairaudet, mutta nykyään syynä on useinmiten esimerkiksi rahastressin aiheuttamat mielenterveysongelmat.
Veke x Content Corner – Luova toimistotila ideoille, yhteisöllisyydelle ja rauhalle
Helsingin Uudenmaankadulla sijaitseva Content Corner on Suomen ensimmäinen vaikuttajien itsensä perustama vaikuttajamarkkinointiin erikoistunut luova toimisto. Content Corner on perustettu keväällä 2021 ja nykyisiin tiloihin he muuttivat joulukuussa 2022. Veke pääsi mukaan sisustamaan toimiston uusia tiloja.
Tavoitteena oli luoda kodikkaat ja brändin näköiset tilat vanhaa arvokiinteistöä kunnioittaen. Content Cornerin vaikuttaja ja perustajaosakas Sara Vanninen kertoo, miten upeat tilat toteutettiin.
Skandinaavista muotoilua vanhaa kunnioittaen – Yhteistyömme Veken kanssa alkoi jo edellisessä osoitteessamme ja onnistuneelle yhteistyölle haluttiin jatkoa. Veken tyylikkäät ja trendikkäät, skandinaaviset sisustustuotteet ovat kuin tehtyjä Content Corneriin, Sara Vanninen summaa.
Sisustuksessa haluttiin kunnioittaa vanhan arvokiinteistön charmia ja huomioida hulppeat kattokoristeet ja seinäpaneelit osana sisustuksen sävymaailmaa.
Brändin näköinen toimisto kotimaisuutta suosien Sisustuksessa on huomioitu Content Cornerin brändi-ilme sävyineen. Sopivasti harmoniaa, mutta myös pilkahdus oranssia särmää. Sisustuksessa haluttiin suosia kotimaisia tuotteita, mikä näkyy sisustuksessa mm. upean Taimi -sarjan ja Finarten kauniiden mattojen muodossa.
– Toimistomme avaraa yleisilmettä kehutaan asiakkaiden toimesta joka ikinen päivä! Näyttävä vanha rakennus yhdistettynä laadukkaisiin huonekaluihin ja sisustustuotteisiin on vetävä yhdistelmä, Sara kertoo.
Tämän päivän toimisto on viihtyisä, valoisa ja monipuolinen
Työn tekemisen tavat ovat olleet viime vuosina murroksessa. Koteihin on rakennettu kotitoimistoja ja työhyvinvointiin kiinnitetään entistä enemmän huomiota. Kun toimistoihin palataan, halutaan tuoda sinne myös sitä samaa kodikasta tunnelmaa. Toimistoista sisustetaan entistä viihtyisämpiä, kotoisampia ja rennompia tiloja tehdä työtä.
– Tämän päivän toimistotila on valoisa, avara ja monipuolinen. Brändin ja tekijöidensä näköinen. Sellainen, jossa on tilaa luoville ideoille, yhteisöllisyydelle ja omalle rauhalle, Sara kiteyttää.
Upea Taimi-sarjan ruokapöytä on yksi toimiston suosikkituotteista
– Yksi it-tuotteista on Veken Taimi -sarjan ovaalinmuotoinen ruokapöytä, näyttävillä paneloiduilla jaloilla.
Tämän pöydän ääressä on keksitty luovia konsepteja ja juotu monet iltapäiväkahvit, sekä nautittu asiakastapahtumien näyttävistä tarjoiluista ja kuvattu kauniita kattauskuvia, Sara kuvailee.
Veken oman tuotannon mäntyinen Taimi-pöytä sopiikin hyvin ruokailun lisäksi myös neuvottelupöydäksi
kodinomaiseen toimistoon. Taimi on täysin kotimainen sarja, jonka tuotteet on valmistettu sertifioidusta pohjoisen männystä Ranuan tehtaalla.
Jouheva toimitus ja ripeä asiakaspalvelu Content Cornerin väki on ollut tyytyväinen yhteistyöhön Veken kanssa ja aikoo jatkossakin käyttää tuotteita ja palveluita. Tällä hetkellä he viihtyvät rakkaaksi muodostuneella 165 neliön toimistollaan, mutta toteavat, että Content Cornerin matka on vasta alussa.
Lisää tilaa ja uusia huonekaluja tarvitaan varmasti tulevaisuudessa viimeistään kasvun myötä.
– Tuotteet ovat palvelleet mainiosti ja saaneet koko toimistotilan loistamaan. Tuotteiden toimitus on ollut jouhevaa ja asiakaspalvelu ripeää, Sara toteaa.
Tarvitsetko lisää johtamistai liiketoimintaosaamista?
· Oletko edennyt tai etenemässä johtotehtäviin?
· Tarvitsetko lisää ymmärrystä kauppatieteiden eri osa-alueista kuten markkinoinnista, rahoituksesta, laskennasta, strategiatyöstä tai vaikkapa yrittäjyydestä?
· Haluatko lisää itseluottamusta ja arvostusta asiakkaisen ja kollegojen silmissä?
· Tarvitsetko tutkinnon uralla etenemiseen?
Suorita englantilaisen
yliopiston University of Northamptonin MBA- tai kandidaatin tutkinto työn
ohessa kokonaan
Suomessa opiskellen!
Opinnot alkavat tammikuussa 2024 ja hakuaika päättyy 30.11.23. Koko tutkinnon hinta on 23 500 €.
Nämä 4 asiaa sinun tulisi tietää sisäilmasta työpaikalla
1.
Sisäilman laatuun vaikuttavat liian kylmä tai kuuma sisälämpötila, kuiva sisäilma, puutteellinen ilmanvaihto, pölyisyys ja likaisuus, mineraalikuidut, tupakansavu, erilaiset allergeenit, kosteus- ja homevauriot sekä haihtuvat orgaaniset yhdisteet (VOC).
2. 3. 4.
Tilojen ja rakennusten suunnitelmallinen huolto on tärkeää hyvän sisäilman takaamiseksi. Ilmanvaihtojärjestelmän toimivuudesta ja puhtaudesta on huolehdittava. Työpaikalla on siivottava riittävästi.
Sisäilmaan liittyviä ongelmia voidaan ehkäistä hyvällä suunnittelulla ja rakentamisella. Näihin kuuluvat päästöttömien rakennus- ja sisustusmateriaalien käyttö, riittävä ilmanvaihto ja rakennusteknisen toimivuuden, kuten salaojien huomiointi.
Jos rakenteisiin pääsee kosteutta, rakenteet on kuivattava viipymättä mikrobikasvun estämiseksi. Vaurioitunut materiaali on tavallisesti aina poistettava, sen aiheuttaja selvitettävä ja korjattava siten, että vaurio ei pääse uusiutumaan.
LÄHTEET: TERVEYDEN JA HYVINVOINNIN LAITOS & TYÖSUOJELUHALLINTO
PALVELEMME AMMATTITAIDOLLA
ja ratkaisemme sisäilmaongelmat
Meillä on yli 45 vuoden kokemus kosteudenhallinnasta ja kiinteistövahinkojen tutkimisesta ja korjaamisesta.
• Kestävät ratkaisut
• Jatkuva 24/7 valmius
Ota yhteyttä: Polygon Finland Oy
Puh. 020 7484 01 | 24H 020 7484 00
Kaupallisessa yhteistyössä:
Sirkka hakeutui Maivita Oy:n Minnesota-hoitoon, joka hänen kohdallaan oli neljä viikkoa kestävä intensiivihoito.
– Sain sieltä mielen työkaluja sairauteni hoitoon, hän kertoo.
Uraihmisen alkoholismi muhii kultaisten kulissien kätköissä
Alkoholismi tuhoaa monen elämän totaalisesti, mutta joukossamme on paljon ihmisiä, jotka kärsivät juomisesta, vaikka kulissit ovat kunnossa. Uranainen
Sirkka huomasi alkoholin vieneen mukanaan vuosikymmenten ajaksi. Paraneminen alkoi tosiasioiden tunnustamisella ja hoitoon hakeutumisella.
Teksti Ulla Kaila
Nuorempana ja opiskeluikäisenä Sirkka mielsi itsensä peruskäyttäjäksi, joka juhli siinä missä muutkin kaverit.
– Ajan henki alkoholin suhteen oli tuolloin 80-luvulla hyvin erilainen kuin nykyään. Alkoholia käytettiin runsaasti, mutta sitä pidettiin ihan normaalina. Nyt jälkeenpäin kun mietin, niin voi olla, että join useammin kuin muut ja kontrollini määrien suhteen ei tuolloinkaan ollut samanlainen kuin toisilla. Mutta en kuitenkaan kiinnittänyt siihen sen enempää huomiota.
Korkeakoulu sujui tunnolliselta nuorelta hyvin ja työelämä kutsui. Ja alkoholin varjo alkoi kulkea Sirkan mukana yhä tiiviimmin.
– Tein paljon työmatkoja ja ollessani yksin hotellihuoneessa join. Paransin oloani, stressiä ja yksinäisyyden tunnetta
juomalla, mutta tuolloinkin ajattelin, etten ole mikään alkoholisti. En juonut viinaa tai antanut juomisen näkyä työssäni. Tunsin, että kun hoidin työni hyvin kaikki oli kunnossa.
Kun kohtuukäyttö ei onnistu Elämä tuntui olevan hallinnassa ja ura eteni: oli johtotehtäviä ja asiantuntijatehtäviä. Suorittamalla työtä erinomaisesti Sirkka haki itseltään hyväksyntää juomisen kontrolloimattomuuteen.
– Itselle annetut lupaukset eivät pitäneet pidemmän päälle ja kohtuukäyttö ei onnistunut. En yksinkertaisesti pystynyt lopettamaan ajoissa tai pysyttelemään muutamassa lasissa. Mielessä pyöri isäni alkoholismi ja kaiketi olin jollain tasolla huolissani, mutta en osannut vielä tuolloin tehdä asialle mitään.
Ajan henki alkoholin suhteen oli tuolloin 80-luvulla hyvin erilainen kuin nykyään.
– Aivan ensimmäisenä menin AA-kokouksiin, jossa vapautuminen viiteryhmän keskellä oli helpottavaa. Minua ymmärrettiin ja sain puhua peittelemättä tunteistani. Häpeän leima alkoholismin ympärillä oli ollut niin vahva.
Tämän jälkeen Sirkka hakeutui Maivita Oy:n Minnesota-hoitoon, joka hänen kohdallaan oli neljä viikkoa kestävä intensiivihoito.
– Vertaistuki ja viikonloppu, jolloin asioita käsiteltiin myös läheisten kanssa olivat käänteentekeviä. Sain sieltä myös mielen työkaluja sairauteni hoitoon. Oli erittäin tärkeää oppia käsittelemään tunteita muilla keinoilla kuin alkoholilla.
Hyvästit alkoholille
Vuodet vierivät ja Sirkan kulisseissa piilottelema sala-alkoholismi alkoi vaatia verojaan. Paha olo kasvoi kasvamistaan ja viiniä alkoi kulua yhä suurempia määriä. Turtumukseen tarvittiin lasillisten sijaan useita pulloja.
Kunnes eräänä päivänä tapahtui konkreettinen käänne.
– Tyttäreni sanoi minulle suoraan, että äiti, sinä olet alkoholisti. Ja tuosta hetkestä aloin itsekin pikkuhiljaa myöntää sairauteni. Tunnustin itselleni olevani alkoholisti ja viinin olevan minua voimakkaampi. Tilanteen oli muututtava, sillä muuten joisin itseni hengiltä tai sairastuisin vakavasti.
Alkoholismi on krooninen sairaus Totuuden kohtaamisesta alkoi muutos kohti alkoholitonta elämää.
Hoidon jälkeen Sirkalla oli edessään elämä, josta puuttui siinä vuosikymmeniä mukana ollut turtumuksen tunnetila. Värit ja tunteet palautuivat.
Ja nyt Sirkka kertoo olleensa kaksi vuotta ilman alkoholia.
– Uskomatonta kyllä, minun ei ole tehnyt edes mieli. Olen saanut energiani takaisin ja luotua paremmat suhteet läheisiini ja ystäviini. Tiedän myös sen, etten koskaan enää voi juoda. Tämä sairaus pysyy kurissa vain välttämällä alkoholia täydellisesti ja joka tilanteessa.
Haastateltavan nimi muutettu.
Päihdehoitokeskus Maivita Oy Ota yhteyttä 0400 315 069 maivita.fi